La 29.4.Teijo, Henning» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Isät synnytyksessä


=========================

Kälyni tarina: "Et usko, kuinka pihi mies toimii, vaikka ois synnytyksestä kyse! Miulla alko poltot joskus alkuillasta ja neuvolan ohjeiden mukaan (esikoinen kyseessä, kokemusta ei siis ollut) katottii kellosta aikaa. Aika nopeesti ne muuttui säännölliseksi ja kymppiuutisten aikaan oli jo melkoisen tuskallinen olo. Mies vaan rauhotteli ja kehotti hengittelemään. Vähän yli yksitoista sanoin lähteväni just nyt ja aloin pukea päälle. Menin autoon ja tulihan se mieskin sieltä. Puuskutin etupenkillä, mutta mies vain ajeli kaikessa rauhassa alle rajotusten (hyvä, ettei vihellellen!) huolimatta hyvästä kelistä. Olimme sairaalan ovella varttia vaille kaksitoista ja mies sanoi: "Yritä nyt vielä viistoistaminuuttia, ettei tartte tästä vuorokaudesta maksaa!" ja kävi tupakalle miun roikkuessa oven kahvassa. Olimme sairaalassa kirjoilla kaksi minuuttia yli kaksitoista ja tyttö syntyi kaksikymmentä vaille yksi. Selvisi sekin näennäinen rauhallisuus..."

Raisa

=========================

Isoisä synnytyssairaalassa

Olin saanut esikoiseni päivää aikaisemmin ja tuore, ensimmäistä kertaa isoisäksi tullut isäni tuli vauvaa ja minua katsomaan. Mieheni oli tullut paikalle vain kymmentä minuuttia aikaisemmin ja naureskelimme juuri, miten tiukka osastonhoitaja tenttasi aina tarkkaan ne miespuoliset vierailijat jotka tahtoivat sisään vierihoitohuoneisiin: Jos et ollut vauvan isä, niin ei mitään asiaa itse huoneeseen vaan päiväsaliin johon potilas sitten kutsuttiin vierastaan tapaamaan.

Samalla hetkellä isäni nykäisi oven auki kukkapuska kourassaan ja iloisesti toivotteli onnea tuoreille vanhemmille. Olimme vähän äimänä, että miten hän nyt sisälle pääsi sen haukan silmien alta? Isäni oli yhtä hämmästynyt: "Kyllä minulta joku hoituri kysyi, että olenko minä isä ja minä sanoin että olen kyllä"! Isäni tietysti käsitti että häneltä kysyttiin onko hän potilaan isä...

Loppuajan jonka sairaalassa vietin, tuo kyseinen hoitaja katseli minua selvästi pitkin nenänvarttaan. Kai hän luuli, että meillä oli huoneessa oikein kolmiodraama, kun kaksi isäehdokasta tuli yhtäaikaa käymään!

Hannele

=========================

Ensimmäisen lapseni (v. -76) syntymä alkoi lauantaiaamuna lapsiveden menolla viikkoa ennen laskettua aikaa. Mies oli pois paikkakunnalta. Kun mies viimein illalla tuli kotiin, hän soitti minulle synnytyssairaalan vuodeosastolta, oli mennyt katsomaan ystäväpariskunnan vauvaa, joka syntyi muutamaa päivää aikaisemmin kuin meidän vauvamme! No pyysin että tule nyt minua katsomaan (oli halunnut olla synnytyksessä mukana). Kun vauvan tulo viivästyi, lähetettiin tuleva isä kotiin nukkumaan yöksi nukkumaan. Aamulla kun oli jo hieman kiire saada isä hereille kotoa, niin hän ei vastaa puhelimeen. Kätilökin jo hieman vihjaili, että missäs se isä on... Minä tuskissani soittamaan tutulle naapurin miehelle, että herätä se isä jotenkin kiireen vilkkaa jos aikoo jotain nähdä. Selvisi syy, mies oli vienyt puhelimen ihan makuuhuoneen ovelle lattialle, mutta oli unohtanut panna töpselin lähempänä olevaan puhelinpistorasiaan! Sitten miehet hädissään yhdessä ryntäsivät synnytyssaliin, niin että kätilön piti ovella pysäyttää ja kuulustella kumpi mies on tuleva isä. Pitkittyneen ja onnellisesti päättyneen synnytyksen kaunis sunnuntaiprinsessa on itse nykyisin lääkärinä.

Se onnellinen ikiäiti

=========================

Oltiin SaiPan peliin lähdössä, kun yhtäkkiä lapsvesi lorahti pöksyihin. Kauheeta kyytii sitten vessaan ja meidän äidiltä (onneksi oli ees yks "järkevä" paikalla) apuja huutelemaan (=yösiteitä ja puhtaita vaatteita). Mies meni siitä niin sekaisin, että rupes tiskaamaan astioita, kun oltiin just syöty. Siis meillähän on tiskikone! Olin just edellisenä iltana pakannut laukun (naisen vaistoko?) ja mies lähti odottelemaan autoon, kun puin päälle ulkovaatteita. Kuulin makuhuoneeseen kun sillä sammui auto ainaskin kolme kertaa siinä miuta ootellessa...

sari

=========================

Tässä minun tarinani synnytyksestä. Se ei ole koominen ja ehkä vähän pitkäveteinen, mutta kuvaa sitä että miten tehokas tulevan isän apu voi olla.

Toinen lapseni alkoi tehdä tuloaan sydäntalven maisemiin Sveamamman kansankodissa. Poltot etenivät suhteellisen normaaliin tahtiin ja lähdimme hakemaan pikkuvarpustamme (kutsumanimi neuvolassa). Ensimmäinen lapsemme syntymä oli hyvin molemmilla muistissa. Esikoisemme teki tuloaan maailmaan 36 h ja se kokemus oli, miehelleni myös, rankka. Ennen kätilön huoneeseen menoa lapseni isä kävi ostamassa iltapäivälehden, Expressenin. Ajattelin mielessäni, että hän ei kyllä kestä eikä jaksa olla mukana synnytyksessä. Mies tuli lehti kädessä kätilön huoneeseen, jossa jo hieman tuskissani vastailin kätilön tekemiin kysymyksiin. Lasteni isä on aikamoinen huuliveikko joten hän siinä ohessa kevensi elämänfilosofiansa mukaan tunnelmaa ja hauskutti meitä. Kun aloin tehdä menoa suihkuun niin tuleva isä katosi. No, kätilö kysymään, että mihin mieheni meni ja vaikutti selvästi empaattiselta ja, närkästyneeltäkin. Totesin nauraen, että ”hän meni käytävään lukemaan Expresseniä”. No, kätilö sanomaan, että toivottavasti miehesi saa lehtensä luettua pikavauhtia, häntä tarvitaan!

Suihkun jälkeen minut vietiin synnytyshuoneeseen ja siellä sitten jonkun aikaa puhisin itsekseni. Vähitellen mieheni ilmestyi huoneeseen muina miehinä. Minulla alkoi olla selkä tuskaisen kipeä, poltot tulivat suht’ tiheään. Kätilö kävi tutkimassa minut ja totesi etten ollut, kovista poltoista huolimatta, avautunut paljoakaan ja kehotti meitä hengittelemään synnytysvalmennuksessa opittujen oppien mukaisesti. Aloitimme hengityksen ja hengittelimme kovasti samaan tahtiin. Mieheni komensi minua katsomaan hänen silmiinsä ja hengittämään samaan tahtiin. Ja minä tyttö tottelin, olihan edellisen synnytyksen kesto hyvin muistissa! Urheilijamiehen keuhkot vaan sattuvat olemaan kapasiteetiltaan hiukan suuremmat kuin hentoisen nuoren äidin. Emme ottaneet tätä huomioon, mielessämme oli tietysti molemmilla, että tehoa tahtiin!. Kätilö viipyi ja kutsuimme hänet katsomaan tilannettani. Seuraavat vaiheet kiitivät! Tutkiessaan minut hän ehti vain vilkaisemaan, kun jo kuulin, ”SINÄHÄN OLET AIVAN AUKI, AUTA MIES! NOSTAMME HÄNET SYNNYTYSPÖYDÄLLE”! Samalla jouduin tehohengityksen ansiosta hyperventilaatioon ja olin aivan voimaton. Nosto oli tietenkin hankala, toinen jaloissa ja toinen kainaloissa! Enkä saanut ponnistaa! Lisäksi kätilö keksi kaikessa kiireessä laittaa kohdunkaulaan puudutuspiikin. Se mihin aine joutui, ei kukaan tiedä. Ehdin juuri näkemään kun lapsivesi vain suihkusi hänen kasvoilleen, ponnistin ja tyttö plupsahti pöydälle!

Joko lapseni isä on ennustaja tai sitten hän hyödynsi mielikuvavalmennuksen keinoja ja hengitystekniikkaa suvereenisti! Expressenilläkin oli osuutensa!

Mirja

=========================

Kun lapsivedet meni klo 01.00, pakotin itseni äärirauhalliseksi ja selostin miehelleni, että ensisynnyttäjällä menee avautumisvaiheesta ponnistusvaiheeseen 8-10 h jos hyvin menee, joten meillä ei ole mikään kiire. Makasin jo synnytyspöydällä kun mieheni sanoi lähtevänsä kotiin nukkumaan ja tulee sitten aamulla kannustamaan. Kätilö sanoi suunnitelmamme kuullessaan: Ja sinähän et lähdeminnekään kun tämä syntyy just nyt! Aikaa oli mennyt vasta puoli tuntia...
Heh he hee!!!

Mami

=========================

V. 87 synnytin toisen lapsemme. Synnytyssalissa pukilla ollessani kätilö sanoi, että vauvan pää näkyy jo, johon minä iloisesti, että onko sillä musta, kikkaratukka. Näitä vitsejä, kun olin aina silloin tällöin kuullut... Ja tätä sanomaani en ole anteeksi saanut vieläkään, kun vitsailin väärällä hetkellä. Mieheni ja minä olemme molemmat vaaleita, piikkisuoratukkaisia.

- Milla

==========================================

Esikoista tehtiin oikein vaan urakalla 19 tunnin ajan, poika oli kolme viikkoa yliaikainen, eikä vielä häätämälläkään ollut tulossa maailmaan. Minä istua keinuttelin keinutuolissa, ja isäpappa valitteli pääsärkyä, ja maata röhnötti synnytyssängyssä jonne kätilö toi isäkokelaalle asperiinia ja peittoa. Jossain vaiheessa kätilö sitten varovasti herätteli miestäni ja pyyteli vaihtamaan kanssani paikkaa, kun "vaimonne pitäisi nyt kyllä jo päästä pötkölleen". Kun urakka oli ohi, ja poika maailmassa, vietiin isä ja lapsi viereiseen huoneeseen pesulle. Siellä kurkittuaan muita vastasyntyneitä, oli mieheni uskaltanut henkästä helpotuksesta, lapsi taitaa olla sittenkin terve, kaikki mukulat näyttivät ihan yhtä E.T:ltä.

Toista lastamme pusatessa oli mieheni jo liki ponnistusvaiheessa sitä mieltä, että eiköhän mennä muija aulaan katsoo lätkän MM-kisoja, oli menossa just hyvä matsi, kai minä sen ajan vielä voisin pitää jalat ristissä. Lupasin lähteä matkaan, jos saan ilokaasupullon mukaan.... menemättä sitten
jäi...

Paula

==========================================

Odotin kolmatta lastani, joka uusperheemme isälle oli kuitenkin esikoinen. Koko raskausajan kuulin mitä ihmeellisempiä neuvoja siitä kuinka minun pitäisi toimia, syödä, liikkua ja olla liikkumatta. Yritin kovasti toimia edessäpäin ohjeiden mukaan, koska en halunnut pahoittaa ensimmäistä kertaa isäksi tulevan mieltä, mutta omissa oloissani rentouduin kuten vain kolmattaan odottava äiti rentoutuu.

Synnytys käynnistyi sitten eräänä aamuna ja herätin mieheni sanoen: "Nyt se on alkanut". Hän unenpöpperöisenä ihmetteli, että mikä niin ? Kun asia valkeni hänelle, niin kiireessään hän veti T-paidan hihat jalkoihinsa ja ihmetteli pitkään "vyötärön" kanssa, että mihinkä se alushousujen kuminauha on yön aikana kadonnut... Suorastaan pelkäsin mennä kyytiin, kun ajaja oli selvästikin sekaisin kuin seinäkello.

Pääsimme sairaalaan enemmän hyvällä tuurilla kuin taidolla. Itse tiesin kyllä, että mitään vakavampaa ei tapahtuisi todennäköisesti tunteihin, mutta mieheni hermoili koko matkan ajan rauhoitteluistani huolimatta ja oli varma, että hän se lopulta joutuu kätilöksi keskellä Hämeenkatua.

Olimme sopineet jo ajat sitten, että mies ei tulisi mukaan itse synnytykseen. Kätilö vahvisti sen minkä jo tiesinkin: Synnytys ei ollut vielä lähimaillakaan loppuaan, joten mieheni jäi hetkeksi ihmettelemään supistusten kourissa ähkyvää emäntäänsä. Joka kerran, kun supistus näytti olevan tulossa, mieheni tarrasi ilokaasumaskiin ja painoi sen huolekkaasti.... omalle naamalleen ! Että koville otti jo alkuvaihekin... Olen monasti nauranut jälkeenpäin, että jos mieheni olisi ollut mukana itse synnytyksessä, niin hänelle olisi taatusti pitänyt laittaa epiduraali !

Ihana pieni poikamme täyttää pian neljä vuotta ja hän alkaa jo osata itsekin ulkoa oman "synnytystarinansa". Mieheni on niimttäin hauskuttanut lasta kertomalla iltasatuna miten isi hölmöili kun vauvaa haettiin sairaalasta !

Hannele

==========================================

Meillä on perhepiirissä kuusi lasta kolmelta eri viimeiseltä vuosikymmeneltä. Kaksi ekaa on isän "omia", neljä yhteisiä. Jokaisessa synnytyksessä isä on ollut mukana ja näissä meidän lasten synnytyksissä rakkauteni häneen on saanut joka kerran ainakin miljoonakiloa lisäystä. Haluaisin tässä hölmöilyn sijasta korostaa isän oppimista ja kasvamista iän ja vuosikymmenten myötä.

Kolmas lapsemme on syntymästään saakka ollut ihanan helppo ja syntyikin vielä "onnenhunnulla" eli kalvot ja lapsivedet mukanaan. Tiesimme yliaikaultran sattumavilahduksen kautta jo sukupuolen - tyttö oli tulossa. Eija K:n tuossa viestissään mainittua Baddingin laulun sopimattomuudesta synnytysmusaksi, minä taas muistan että taisi olla Tommi Läntinen, kun ensin lauleli lauluaan: onnen tyttö hiljaa hymyilee jne. Se sykähdytti ja on jäänyt tuon laulun kautta seuraamaan mielessäni nyt ekaa luokkaa puurtavaa tyttöämme.

Vuoden 96 hitit vain siinä salissa kipujen lievittäjänä jatkuivat. Pää näkyi jo ja J. Karjalainen oli vauhdissa laulaen Väinö, Väinö, missä on se Väinö... Siihen minä ilokaasuhuppelissa (muisti kuites vielä tallella) tokaisin ettei sieltä tuu Väinö vaan Vilma. Tunnelma oli siten neljästä synnytyksestäni positiivisin ja hilpein. Muihin liittyy kaikkea dramatiikkaa liiaksikin asti.

Synnytys sujui helposti ja sukkelasti, olin jo kunnossa muutaman tunnin päästä telkkarin ääressä mielisarjani Puhtaitten valkeitten lakanoitten Onnelan parissa pikkumussukka sylissä.

Ainut dramatiikka tulikin vasta kotiin lähdettäessä. Isä, isosisko ja isoveli tulivat pääsiäispäivänä meitä kotiin noutamaan. He olivat kuitenkin unohtaneet uuden auton turvakaukalon kotiin. Minä olin tiukkapipo, kuten olen aina liikenteen vaarojen kanssa. Isä kuitenkin tunsi minut jo yli kymmenen vuoden kokemuksesta. Niinpä hän ajoi kolmenkymmenen kilometrin päähän istuinta hakemaan yhtään urputtamatta. Urputus on hänelle ymmärrettävä, mutta kieltämättä kiusallinen isänperintö. Tuo huhtikuun 96 kokemus kuitenkin on kantanut minut yli monen sellaisen hetken, jolloin on tehnyt mieli sanoa jotain kärkevää.

Siinä on minusta yksi positiivisuuden paras puoli, että niitä upeimpia muistojaan ja kokemuksiaan voi käyttää elämän karikkojen voimavarana! Se täytyy vain ensin oivaltaa!

Onnen lasten onnen äiti

==========================================

Isät olivat mukana, kyllä.

Ei vain synnytysaleissa vaan myös valmennuksessa meillä oli kaikilla miehet mukana ja joka tilanteessa he keskustelivat terveydenhoitajien kanssa, me olimme hiljaa, eikä meiltä kysytty mitään, isät kyselivät ja kun me huomasimme sen, me kuiskailimme asiamme heille - ja he sensuroivat... Yhtään ohjeita ei saatu synnyttäjälle, isien tunteista ja siitä, miten he voivat auttaa tulitarinaa. Mulle jäi epäselväksi sekin, mistä tunnistaa synnytyksen olevan tulossa, mitä ne supistukset ovat ja miten voi ottaa aikaa ja mitata niiden välin. Poltoista ei puhuttu, ettemme olisi pelästyneet, eikä kivusta eikä mistään. Eihän isiin satu.

Mutta kun mieheni sitten istui vieressä ja näkin minuun koskevan, hän ei kestänyt sitä. Puristin hänen kättään liian lujaa, hän valitti ja meni pois ja jätti minut yksin. Niin kauan kuin jaksoin pitää hänelle seuraa kaikki oli ok. Olisin tarvinnut tyynyjä ja peittoja lisää, palelin ja jalat löivät loukkua... Hän sanoi vain, että pyydä itse, olin jo kahdesti pyytänyt... oli minulle luvattukin katsoa, muuta mitään ei tapahtunut... Mieheni luotti täysin henkilökunnan asiantuntevuuteen ja pakeni juttelemaan toisten isien kanssa ja tuli sitten kertomaa minulle juttuja päättöminä syntyneistä lapsista...

Tyynyjä ei tullut eikä lisäpeittoakaan, minä olin letkuissa ja köytettynä petiin selälleni lapsen sydämen tarkkailun vuoksi. Oli perjantain ja lauantain välinen yö ja kätilöllä kiire kotiin. Itku minulta pääsi, kun sairaanhoitaja, joka tuli neulomaan tikkejä, kysyi, eikö minun ole paha olla, enkö tarvitsisi muutaman tyynyn... En tarvinnut enää, mutta oli ihanaa, että joku näki minutkin isän ja lapsen lisäksi.

Lapsi oli terve ja ponteva ja rakasti ääntäni ja hajuani, rauhoittui kun puhuin ja liikahteli leppoisasti kun pääsi viereeni, haisteli ja nautti silmin nähden, hän teki minusta hetkessä äidin itselleen. Lapsi valloitti myös isän, joka jaksoi kaikille tutuille ja tuntemattomille vuosikausia sen jälkeen kertoa, miten ihanaa oli ollut olla mukana synnytyksessä, kertoi kätilöstä ja lapsesta kuinka sen pää näkyi ja sitten se tuli ja isä olisi antanut täydet kymmenen pistettä, mutta tyttö sai vain kahdeksan, kun oli väri ehtinyt muuttua.

Ei kertonut kuinka lujaa minä huusin silloin, kun päätin, että nyt se tulee eikä enää sahaa edestakaisin. Sillä oli käsi poskella ja kyynärpää tiellä...Olen minäkin puhunut kahden kesken muiden naisten kanssa, yrittänyt kertoa miehillekin, mitä se on ja kuka tarvitsee tukea, ettei se ole teatteria, joka järjestetään isien viihdyttämiseksi, vaan veristä totta ja isoja peräpukamia... Ja istukka on niin kaunis, niin kaunis kakku...Olisin ottanut siitä kuvan, mutta ei tullut kamera mukaan, ei sitä ollut isälläkään, vaikka hän yleensä kuvasi kaiken.

Ensimmäiset kuvat vauvasta on otettu vasta parin päivän päästä, kun väri oli ehtinyt vaihtua kirjavaksi, ei ollut enää se hieno tasainen syntymäpinta, kastanjanruskea tukkakin menetti hohtoaan sen ihon vieressä.

38-vuotias ensisynnyttäjä parinkymmenen vuoden takaa - ja isä oli viisikymppinen.

==========================================

Tämä ei kyllä ole isät synnytyssaleissa mutta kuitenkin: Isäni oli ollut koko päivän hoitamassa tytärtämme (2v) naisystävänsä kanssa ollessamme mieheni kanssa synnärillä kun saimme toisen lapsen. Mieheni soitti illalla kotiin ja kyseli miten menee. Samalla hän oli kertoi että vielä kestää vähän. Isäni oli sanonut että sanotko että pistää vähän vauhtia kun pitäisi jo päästä kotiin nukkumaan.

Heidi

==========================================

Ei niinkään synnärillä vaan kaksi viikkoa sen jälkeen... pieni perheemme oli kaksiviikkoisen ihmeen kanssa äitiysneuvolan perhevalmennuksessa kertomassa, millaiselta tuntuu kun vauva tulee kotiin. Keskustelu sujui leppoisasti. Sitten yksi tuleva isä kysyi, että millaiselta se synnytys tuntui isän näkökulmasta, oliko kamalaa ja roiskuiko veri. No, meidän isi vastasi: " Ei roiskunut, eikä ollut mitenkään kummallista - olen minä ennenkin nähnyt kun lehmä poikii".

vauvaterveisin AnniS

==========================================

Ensimmäistä lastani puskin maailmaan mitä melkoisen kauan, synnytys oli muuten kaikin puolin oppikirjasynnytys, lapsi syntyi terveenä ja synnytyksen jälkeen äiti ja lapsi voivat hyvin, - isän kesti vähän kauemmin toipua aivotärähdyksestä! (synnytysosaston lattia, johon hän kumautti päänsä pyörtyessään, oli klinkkeriä!)

Toisen lapsen kanssa oli käydä hullummin; kahden jälkeen yöllä, kun saavuimme sairaalaan, kätilö oli vahvasti sitä mieltä, ettei lapsi ennen iltapäivää näe päivänvaloa. Supistukset tihenivät vauhdilla, ja itsestäni tuntui että lapsi jo kurkistelee ja lopulta pyysin miestäni soittamaan kätilön paikalle; - nyt se tulee!!!

Tähänpä mieheni, tukeni ja turvani, vastasi ettei soita, koska kätilö vielä 10 minuuttia sitten sanoi ettei ennen iltapäivää tapahdu mitään! Minäpä ähisin itseni soittokellolle ja raivoni varmaan kuului jopa kellon äänessä, kätilö huikkasi ovelta että mikäs nyt... ja ilmoitukseeni, että lapsi syntyy NYT, hän vain totesi, ettei sieltä mitään tule. Karjaisin kunnolla, että KUN NYT VAAN TULEE... - kätilö uskoi, tuli, kurkisti ja pyysi miestäni soittamaan toisen kätilön hänelle avuksi, kun tuli vähän hoppu! - Arvatkaas mitä! - Mies soitti sitä kelloa!!

Niinpä kahden kätilön avustuksella ponnistin pojan maailmaan 6 minuuttia sen jälkeen kun olin pyytänyt miestäni soittamaan kelloa...

emopelle

==========================================

Synnytyksessä 25.2 mukana olleena kokemukset tuoreena mielessä. On kiva kertoa tänne miten hyvältä tuntuu, kun äippä muistaa kertoa muille kuinka minusta oli synnytyksessä apua, vaikka en tehnyt muuta kuin sanoin muutaman sanan korvaan huomatessani kätilön ohjeiden menevän seinille. Käytännössä, sanoin samoja juttuja mitä kätilö oli sanonut: "hengitä.. keuhkot täyteen ilmaan nyyt ja mahalla ei naamalla ponnistaa..." vähän niin kuin urheiluvalmentaja. Se nyt ei ole paljoa se, verrattuna siihen mitä synnyttäminen vaati. Varpajaisissa kolmekymppisten miesten synnytystietoisuus asioista kulminoitui kertoessani jälkeisistä, yksi tietämätön tuumasi "vedetäänkö se kohtu pois napanuoralla lopuksi".

Jartsa

==========================================

Ensimmäisen lapsemme synnytys kesti 21 tuntia. Isäkin väsyi ja kun lapsi lopulta syntyi 02.00 yöllä, isä oli niin tohkeissaan että lähti kotiin sairaalatossut jalassaan ja sairaalan ulko-ovi oli jo kiinni... Onneksi oli kesä ja lämmintä.

tohvelisankari

==========================================

Tämä tarina on kyllä on muistelua "synnytysreissusta" eli … Juteltiin esikoisen kanssa lastemme syntymistä. Neiti kysyi, että miten kauan me oltiin siellä sairaalassa. Kun kerroin, että poikien kanssa äiti oli kolme päivää, mutta tämän esikoisen kanssa viisi päivää. Tyttö ihmetteli kovasti, että "Miksi me oltiin niin kauan? Unohtiko isi tulla hakemaan?"

Jousimies vm-58

=========================

Oli Kalevalan päivä. Puolenpäivän aikaan "tuli lähtö". Sanoin, että huono hetki kun oli alkamassa Oslossa mäkihypyn MM-kisat. Vaimo joutui kärsimään huonoista vitseistäni synnytyssalissa, kunnes pyysi lopettamaan. Illalla katsoin urheiluruudun. Matti Nykänen voitti ensimmäisen kultansa. Seuraavana päivänä käydessäni sairaalassa, lohduttelin vaimoa, että ei siitä mäkikisasta onneksi nähnyt kukaan muukaan mitään. Se oli se "sumukisa" -82.

=========================

Viinimarjoja oli poimittu päivällä oikein urakalla, kun supistukset illalla alkoivat. Tuleva isä hääräili keittiössä mehustuspuuhissa käyden välillä kurkkaamassa ovella kysellen:" Kestät sä vielä? Kohta mä alan pullottaa." Kestinhän minä. Vihdoin sairaalaan ennätettyämme ehdimme siellä ollakin muutaman tunnin ennen kuin aamulla saimme kauniin tyttären. Hänkin niitä mehuja sai juoda isommaksi kasvettuaan.

Toisen tyttären synnytys:
Olin menossa sairaalan poreammeeseen ja meidät lähetettiin pukuhuoneisiin. Isä lähtikin heti. Minulla selvisikin ponnistusvaiheen alkavan ihan pian ja eikun suoraan saliin. Isiä odottelemaan jalat ristissä. Tulihan hänkin aikanaan: oli käynyt postittamassa työkirjeitä ja soittamassa pari työpuhelua. Vihdoin saatoin henkäistä ja avata jalat..

TR

=========================

Olimme menossa synnyttämään jo kolmatta lastamme, tosin edellisestä synnytyksestä oli kulunut jo 10 vuotta. Ollessamme synnytyssalissa kätilön tarkistaessa tilannetta, mieheni kysyi että voinko lähteä tekemään eväitä kotiin. Kätilö siihen ihmeissään että kohtu on auki jo 7 cm ja vauva syntyy ihan kohta!

Tuula

=========================

Oma kokemukseni on noin kuuden vuoden takaa. Vietimme edeltävän yön sairaalassa, koska lapsivettä tihkusi, aamulla saimme kuitenkin poistua, jos sitä halusimme.

Ajattelin, että aika menee paremmin muissa touhuissa kuin sairaalan sängyssä, joten poikkesimme anopilla kertomassa kuulumiset ja ehdotin, että mennään vaikka Citymarketiin kuljeskelemaan. Siellä sitten alkoivatkin supistukset tosissaan, nojailin kärryyn ja huohotin. Ihmiset katsoivat pitkään, minulla kun oli todella suuri vatsa ( 4,5-kiloinen vauva tuli ). Minulla oli jo kiire sairaalaan takaisin ja hoputin miestäni, hän ei kai kuitenkaan pysynyt tapahtumissa mukana, vaan pysähtyi vielä sairaalaan viereiselle kioskille lottoamaan! Ei tullut lottovoittoa, mutta terve reipas poika syntyi!

Sari

=========================

Olin saamassa neljättä lastamme, tytärtä. Vuosi oli 1965. Meillä oli tiukkaa rahan puolesta, koska talvella oli paljon rakennusmiehillä työttömyyttä. Olin vielä synnytyssalissa, tyttö oli juuri syntynyt, kun mieheni ilmestyi ovelle kädessään yksi papukaijatulppaani, joka kuitenkin nuukahti alas jo sisään tullessa. Kukka oli paleltunut 6 km kävelymatkalla, koska viimeiset rahat oli mennyt sen ostamiseen eikä ollut rahaa bussimaksuun. Ajatus lämmitti yhtä paljon kuin kaunein ruusupuska. Nyt tulee 46 vuotta yhdessä avioliitossa. Mieheni rakensi viime kesänä meille oman kesäpaikan, siellä saamme viettää aikaa 12 lastenlapsen kanssa, jos tulevat meitä tervehtimään. Kevätiloa ja siunausta sinulle lukija.

Tusinamummo.

=========================

Kälyni ihmetteli näitä juttuja lukiessaan: "Eiks mun mies ollutkaan kaikkein pöljin? Hänestä tuntui synnytyksessä niin omituiselta, että hän halusi itsestään otettavan sydänfilmin ja päästä lepäämään. Synnyttävä äitihän voisi pitää hänelle siellä seuraa, kun häntä tarkkaillaan."

=========================

Tarina sieltä ronskimmasta päästä

Olin synnyttämässä toista lastani. Verikammoinen ja vähintäänkin kauhistunut puolisoni seurasi synnytyssalissa vierestä tuskaani, joka jatkui ja jatkui vaan. Hän halusi välttämättä mukaan toimitukseen, vaikken sitä vaatinutkaan, koska tiesin millainen taival se sivusta seuraajalle saattaa olla. Tuntien kuluessa keskityin täysin omaan kipuiluuni enkä sietänyt ketään metriä lähemmäs itseäni. Hieromiset ja heijailut sikseen. Niinpä mieheni ehti sen vuorokauden aikana pyöriä kierroksen jos toisenkin salissa nurkassa olevalla jakkaralla, jututtaa useammassa vuorossa piipahtaneet kätilöt, katsoa yhden elokuvan sekä käydä hakemassa varaosaliikkeeltä käsijarruvaijerin ennen liikkeen sulkeutumista.

Kriittisistä loppuhetkistä en muista mitään. Tarina kuitenkin kertoo, että sävelradio soi varsin kovalla taustalla, vaikken sitä kuullutkaan. Kun vanhahko, kärttyisen oloinen ylilääkäri teki sisätutkimusta, Rauli Badding-Somerjoki revitteli samaan aikaan kappaletta "Viilaan, höylään ja rakastan vaan". Lääkärin kääntäessä tutkimuksen jälkeen verisiä kertakäyttöhanskoja ympäri käsistään ja oman puolison yrittäessä olla pyörtymättä veren nähdessään Rauli pääsi kappaleen makeimpaan kohtaan: "Herkut pyyhin pois sormistain..." Silloin kätilö kävi sammuttamassa radion. Pikantti muisto synnytyksestä.

Eija K.

=========================

Äiti oli ollut sairaalassa yön ja isä oli ollut kotona. Kätilö oli sitten aamulla soittanut miehelle, että synnytys on käynnistynyt, että käy rauhassa suihkussa ja aja vaikka parta ja tulet sitten hissukseen tänne. No, mies oli tullut synnytyssaliin ja vaimonsa oli ihmeissään katsonut miestään ja sanonut: "Mitä sä oot menny tekemään itelles?" Mies rukka oli mennyt ajamaan hädissään partansa, kun kerta kätilö oli käskenyt, vaimo ei ollut koskaan aiemmin nähnyt miestään ilman partaa.

=========================

Meillä Isukki oli esikoista tehdessä niin hermostunut, ettei pystynyt olemaan hetkeäkään hiljaa. Siinä sitten kuulin tärkeätä tietoa tietokoneitten ohjelmoinnista kilpikonnien hoitoon ja kun herralta omat jutut loppu hän rupesi lukemaan ääneen synnytyssalista löytämäänsä Masi-sarjakuva kirjaa. Kesken ponnistuksen, joka kesti 11 minuuttia, hän kerkesi kommentoimaan, että mun napa tököttää ihan kummallisesti ja juuri kun kätilö kannustaa tosissaan ponnistamaan mies kiljasee mulle: "Hei sä oot ihan sininen!" ja rupesi huolestuksissaan reppana hösäämään sen asian kanssa. Synnytyksen jälkeen kuulin vielä, että napanuora näyttää ihan puhelinjohdolta.

=========================

Kysyin, missä miehen eväät, tämä voi kestää kauan, kun kerran käynnistellään. Oltiin ostettu valmiiksi limsaa ja pakkaseen mikropitsoja. Mies tajus, että hei nehän jäi kotiin, mutta muisti hän kuitenkin ottaa paperinkeräykseen menevät lehdet ja palautuspullot autoon mukaan ;-)

=========================

Supistukset alkoivat laskettuna aamuna kylläkin aika vaimeina (jota en silloin tajunnut, luulin kivuliaiksi...), mutta säännöllisinä. Minä olin jo oven suulla lähdössä sairaalaan kun mieheni tuskaili mitä laittaisi päälle ja silitti farkkujaan! Hän valitti ettei ollut mitään kunnon verkkareita, valmennuksessahan oli isien käsketty laittaa päälle jotain rentoa ja mukavaa kuten verkkarit, synnytyshän saattaisi kestää pitkään. No eihän synnyttämään sitten juuri silitetyissä farkuissa voinut mennä.... niinpä minä jouduin istumaan Hyvinkään Intersportin edessä autossa kun isäntä kävi hakemassa verkkarit!

=========================

Tyttö oli pesty ja kapaloitu sun muuta ja makoili sitten sängyssään, kun me joimme sairaalan tarjoamat siiderit. Jäimme kolmistaan saliin ja mies vilkuili vauvaa ja kuiskas sitten mulle, että saakohan ton ottaa syliin... Mä vaan totesin sille naurua pidätellen, että omashan se on ja saat oikeesti tehä sen kanssa ihan mitä tykkäät!

=========================

Ei tainnu huomata että mua vähän sattuu kun ei ollenkaan kysässy että miten menee vaan ite surkeen näkösenä sääliä kai odotellen (mutta siis ihan tosissaan) sano: "sä et tajuu kun mua sattuu, leikkasin vahingossa kotona veitsellä haavan peukaloon". Teki mieli sanoo että: "joo, mulla sujuu tosi hyvin kun roikkuu 2-kuukautisen kokonen vauva puoliks jälkovälissä"

=========================

Kätilö oli antanut miehelle jalkaan laitettavat muoviset kenkäsuojat, semmoiset pussit siis. Mies tuli synnytyssaliin ja oli laittanut kenkäsuojat päähänsä, vielä nokkelasti ristikkäin päälletysten, kaksi kapeata "suikkaa" kun oli kyseessä. Kätilö pokkana ojentamaan toiset suojukset: no niin, ja pane nämä jalkoihisi sitten.

=========================

Kultani soitti äidilleen synnytyshuoneesta, kun muksu oli syntynyt.
Keskustelu meni kuta kuinkin näin:
- Hei, mitäs sulle?
- Eipä mitään, katoin just Selviytyjien viimeisen osan.
- Ihan totta, se jäi meiltä näkemättä! Kumpi voitti?
- Brian.
- Ei voi olla totta! Se oli ihan hirvee tyyppi.
- Niin mustakin. (Sitten puhuivat hetken Brianista.)
- Me saatiin muuten tyttö

=========================

Synnytysvalmennuksessa oli pariskunta, jotka oli, no. .vähän höpsöjä. He kyselivät aina kaikkea hassua ja kerrankin pariskunnasta mies kysyi aivan tosissaan, että pitääkö synnyttämään mennä aina ambulanssilla vai voiko mennä ratikalla...vaimo puolestaan kysyi kun näytettiin kuvaa istukasta, että tuoko sitten pitää syödä...

=========================

Supistukset olivat alkaneet harventua ja heiketä. Kätilö sanoi, että pitää kohta alkaa vauhdittaa supistuksia tipalla, jos ei luomukeinot auta. Kätilöopiskelija sitten sanoi, että nänniärsytyksellä voisi saada supistuksiin vauhtia eli siis nännejä hieromalla. Synnytyksessä oleva tuleva isä sitten kysäisi, että: "kenen nännejä?". Ei kuulemma kuitenkaan yrittänyt käydä kätilöopiskelijan tisseihin kiinni! Makoilin siinä lavitsalla ja pääsi ihan rehellinen paukku kaiken muun ähinän ohella. Mies katsoi hölmistyneenä "Kuka se oli?? Pieraisitko sinä??" Mua vaan nauratti aivan sairaasti siinä tuskien keskellä... oli meinaa äijä ihmeissään että kuinka tuo vaimo nyt kehtaa täällä paukutella??

=========================

Terveydenhoitajani kertoi minulle omasta kokemuksestaan: Tämä tapahtui siis n.13 vuotta sitten: he menivät sairaalaan kun supistukset alkoivat, kätilö ohjasi äidin pukeutumis-huoneeseen riisumaan omat vaatteensa pikkuhousuja myöten ja laittamaan sairaalapaidan päälle joka oli silloin jostain syystä ns. leikkauspaita jossa on siis nauhakiinnitys selässä. Äiti tuli pukeutumishuoneesta sairaalapaita päällä. Sitten kätilö opasti miehen isien pukeutumishuoneeseen, isi meni sinne ja tuli kohta pois. Terkkarini meinasi kuulemma pyörtyä ja "kuolla" häpeästä kun mies tuli huoneesta: mies tuli huoneesta myös leikkauspaita päällä ja pakarat vilkkuen! Oli sitten löytänyt tuolilta samanlaisen paidan ja hädissään ajattelematta esikoisen synnytykseen tullessa toimi kuten äitiä oli neuvottu! Siinä oli kuulemma ollut kätilölläkin naurussa pitelemistä.

=========================

Äitiysvalmennuksesta kerrottiin seuraava juttu: pari oli mennyt synnyttämään esikoista. Mies oli ohjattu isien pukuhuoneeseen ja käsketty vaihtamaan vaatteet ja laittamaan sairaalan tohvelit jalkaan. Isä tuli sitten takaisin synnytyssaliin hiihtäen omituisesti pitkin käytävää. vaatteet olivat menneet oikein päälle mutta jalkoihin mies oli laittanut ne pahviset kaarimaljat kun kätilö ja äiti olivat naurultaan saaneet huomautetuksi asiasta mies oli ollut tosi helpottunut ja vastannut: no jo mä ihmettelinkin, että on aika huonot tossut..."

=========================

Äitiysvalmennuksessa kätilö kertoi oman miehensä tulleen hakemaan vauvaa ja äitiä sairaalasta TYHJÄN äitiys-pakettilaatikon kanssa! En yhtäkkiä uskoisi kenenkään sentään niin toope olevan, mutta tuskin tuo kätsy valehtelikaan... Iskä ajatteli kai, että onhan se tosi kätevää laittaa vauva laatikkoon ja kansi kiinni !?


Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot