Hae
Uteluarkisto


Utelu
POSITIIVISESTA AJATTELUSTA
1. Missä tilanteissa olet ajatuksiasi (ja asennettasi) muuttamalla saanut aikaan muutosta?
2. Missä tilanteissa ajatuksesi ovat vieneet sinut tavoitteeseesi?
3. Voiko ajatuksilla mielestäsi muuttaa elämänsä suuntaa? Kerro esimerkki.

Vastauksia 96


 

Voihan ajatuksilla ja asenteella muuttaa koko päivän. Jos ajattelen, että kaikki on huonosti, niin päiväkin menee pieleen. Mutta pitää heti aamusta aurinkoisia ajatuksia mielessä, niin aina löytää positiivisia asioita ja hymyä päivään.

PS: Hymystä

Kävelin yksi aamu Valtakatua ja ajattelin hymyillä vastaantuleville. Valitsin heistä viisi kohdetta

Tulos: Kaksi ensimmäistä vastasi hymyyn vienosti. Kolmas katsoi tosi vihaisesti ja käänsi päänsä. (se sai minut vielä iloisemmaksi).

Neljäs vastasi hymyyn ja toivotti hyvää huomenta.

Viides ei vilkaisutkaan, vaan käveli pystyssä, kuin henkari olisi unohtunut takin sisään. Lopetin testin tähän, aion kokeilla joskus uudestaan.

Lenne

________________________________________

Muistan elävästi kun lukioaikana sain jatkuvasti matematiikasta 7-8 arvosanoja. Hyvä ystäväni alkoi saada täysiä kymppejä useammasta kokeesta. Mietin silloin että jos hänkin osaa, niin miksen minä osaisi ihan yhtä hyvin! Olemmehan kaikin puolin niin samanlaisia. Muutin asennettani ja ajattelin että osaan tämän aineen ja hanskaan sen mennen tullen. Jos tulee tenkkapoo, niin selvitän sen. Ja kappas vain, siitä eteenpäin matematiikan arvosanat olivatkin kiitettäviä. Kyse ei ollut kilpailusta, vaan aidosti siitä tunteesta että minäkin voin olla tässä hyvä.

En ole onnistunut aina yhtä hyvin myöhemmin vastaavanlaisissa tilanteissa, mutta tuo kokemus oli niin vahva mitä ajatuksen voimalla saa aikaan, että sen on painunut pysyvästi mieleeni.

Humanisti

________________________________________

Elämäänsä voi muuttaa merkittävästi positiivisella elämänasenteella, itsensä ja muiden arvostamisella, kiitosta jakamalla ja sisukkuudella, ettei anna heti periksi. Toisia ei voi muuttaa, vain itseään.

Ajatukset = mitä elämäänsä haluaa, sitä saa mitä tilaa!

Positiivari-63

________________________________________

Reilu viikko sitten teimme matkaa n. 300 kilometriä syntymäpäiville. Minä joka yleensä marmatan pitkistä "turhista" ajomatkoista käänsinkin ajatukseni - matka täynnä yllätyksiä - ajatteluun. Ja niinhän siinä kävi. Mukavia yllätyksiä yllätysten perään. Hyvä mieli jäi pitkäksi aikaa.

Lättäjalka taajamasta

________________________________________

1. Aloitin opinnot työn ohessa. Aina en ehdi riittävästi lukemaan ja tenttiin osallistuminen siirtyy. On tästä johtuen ollut tilanteita, että olen ajatellut opiskelun lopettamista. Mutta olen kiinnostunut opiskelemistani asioista, enkä halua luovuttaa. Tästä aamiaisajatuksesta olen saanut positiivista voimaa opintojeni jatkamiseen:

"Onnistuminen tuntuu selittyvän pitkälti sillä, että pitelee kiinni, kun muut ovat jo hellittäneet otteensa."

Lisäksi on tilanteita, joissa tietyt henkilöt mollaavat, koska en toimi heidän ajatustensa ja arvojensa mukaisesti "sopulina". Mieluummin teen töitä tavoitteeni eteen ja valmistun. Tähänkin on hyvä "aamiainen":

"Älä anna muiden vaikuttaa liiaksi ideoihisi tai päätöksiisi. Viiden vuoden kuluttua juuri sinä, eivät he, elät tänään tekemiesi ratkaisujen kanssa."

2. Sain idean lähteä kuukaudeksi opintomatkalle toiseen maahan. Idea oli loistava ja mahdollinen toteuttaa, mutta mielessä kummitteli silti epävarmuus mm. miten kotijoukot pärjäävät ja viihdynkö siellä. Tämän Tabermannin "luottoajatuksen" kaivoin jälleen mieleeni epäröinnin hetkellä:

"Epäröinnin kynnyksellä kysy

kuinka paljon rohkeutta uskallat

tänään jättää käyttämättä?

- Tommy Tabermann -"

Niinpä lähdin reissuun ja palasin onnistuneelta matkalta monta kokemusta ja ystävää rikkaampana, kohentuneen kielitaidon lisäksi!

3. Ajatuksilla voi mielestäni muuttaa elämänsä suuntaa, mutta se vaatii omaa motivaatiota ja tahtoa. Toisen puolesta ei voi tehdä elämän muutosta, mutta voi toivoa ajatusten viljelyn tuottavan ajan ollessa kypsän motivaation ja tahdon satoa, joka muuttaa elämän suuntaa.

Minski

________________________________________

1. Missä tilanteissa olet ajatuksiasi (ja asennettasi) muuttamalla saanut aikaan muutosta?

Herkkänä ihmisenä huomaan helposti muutoksen. Ympäristön muokkaaminen itse muutosta hallitsevaksi taas ei ole mahdollista. Muuttaessani suhtautumistapaani luovemmaksi selviän tulevasta koitoksesta helpommin. Mutta tämä tapa ei välttämättä sovi ympäristölle, koskapa muilla sovitut rutiinit ja tapojen jäykkyys estävät nopeita muutoksia. Varsinkin, kun ongelman syy jää alimman tekijän kontolle, elikkä tässä tapauksessa talkkarille tahi siivoojalle. Syy on näet aina saatava jonnekin muualle, pois omasta mielestä.

Näin ollen omasta mielestäni joukon joustavimpana, siis vahvimpana, otan sen omalle kontolleni ja annan muiden olla tyytyväisiä tekosiinsa. Pitäväthän imagot olla kunnossa ja päälliköiden päästä kehumaan taitojaan. Muutos minussa antaa aina voimaa olla oikeassa. Asema puolestaan ei vahvista sitä ympäristössäni.

Nykyaikana vanha auktoriteettiuskoinen johtaminen ei toimi, vaan on tehtävä yhteistyötä. Varsinkin nuoren polven kanssa tämä näkyy selkeästi. Yksinkertaiset ja selkeät ohjeet ja sopimukset ovat tätä päivää. Jokainen alaikäinen kiittää opastuksesta jos se esitetään hänelle sopivassa muodossa. Sama pätee meihin kaikenikäisiin. Vaan heti kun puhe alkaa sanoilla: minä olen, minä, minä minä.

Vanhoilla taas turhanpäiväinen nopeus ja massojen kerääminen on yleensä suurimpia harmien aiheuttajia ja tuottaa ylimääräistä tekemistä seuraavalle asiaa hoitavalle taholle. Jonkun on kuitenkin aina pestävä jälkipyykki. Tahdottiin sitä, tai ei.

2. Missä tilanteissa ajatuksesi ovat vieneet sinut tavoitteeseesi?

Elämää voi ja kannattaa suunnitella vuosien päähän. Ajatuksen voimalla saa mitä haluaa, muttei alle 10 vuoden. Vasta nyt 50v. täytettyäni alan hahmottaa nuoruusvuosien tavoitteita ja päästä oikeasti niihin tilanteisiin, joita toivoin jo silloin saavani. On totta, että koko elämäni ajan olen saanut havaita asioiden olevan todella toisin, kuin lapsena opetettiin. mutta sekin on nyt ymmärrettävää, kun ymmärtää ihmisen oppivan asioita toisin kuin tietokone. Kuten tuntuu turhalta kiivetä puuhun, jos marja on maassa. Mutta sieltä näkeekin koko pensaiston.

Yleensäkin asioiden pilkkominen pieniksi ja ajan käyttäminen tavoitteen pohdintaan ovat tiiliä, joista tavoite rakennetaan. Liiallinen rönsyily ja kokonaisuuden hahmottaminen vaativat liikaa aikaa ja resursseja. Siksi tänä päivänä eivät enää asiat ole kenenkään hanskassa. On totta, ettei rakennustyömaatakaan voi johtaa vain yksi ihminen, mutta jos jokaisella aliurakoitsijallakin on oma pomonsa, joka ei edes käy työmaalla, vaan lukee työselityksestä mistä on kysymys, on tuloksena vain teoreettista selvittelyä mahdollisuuksista, ei tuloksellista rakentamista. Sama on ihmisillä. Ilman johtotähteä asiat leviävät käsistä. Vapaa ajattelu edellyttää ajan käyttöä ja laajoja esiselvityksiä. Kenellä enää on aikaa miettiä mitä tekee. kunhan tekee.

3. Voiko ajatuksilla mielestäsi muuttaa elämänsä suuntaa? Kerro esimerkki.

Kyllä. Laihduttaessani keskityn vain ajattelemaan vähintä mahdollista energiamäärää, jolla juurikin jaksan töissä. On totta, ettei tämä jaksamisen taso riitä työnantajalle ja siihen se teoria sitten kaatuukin. mutta välttelemällä velvollisuuksiaan ja pitämällä itsekkäästi vain oma etu ensimmäisenä, jaksaa. Tulos syntyy myöhemmin ja antaa potentiaalia, mutta silloin voi olla jo myöhäistä. Eli aina pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja odottaa sopivampaa hetkeä. Valitettavasti, nyt kun me olemme koneita, tämä ei enää ole mahdollista.

Uskomalla huomiseen ja pitämällä tavoitteet selkeänä mielessä, luovimalla vaikeuksien ohi ja hidastamalla tahtia saadaan tulokseksi hyvä elämä. Ympärillä kuuluu paljonkin valitusta ja voihkinaa, kun vastuu vaikeuksista jää heille. Mutta jos oikeasti aikoo saada muutosta aikaiseksi, on uskallettava elää elämäänsä ja annettava ympäristön kaatua.

Talkkari vaan

________________________________________

1. Tilanteissa, missä normaalisti olisin huutanut lapselleni "sen tiukimman palautteen".

2. Opinnoista valmistumisessa ovat tietyt mielikuvat auttaneet.

3. Voi. Yleensä ne saavat tilanteen kuin tilanteen kevyemmäksi.

Helinä

________________________________________

1. Olen päättänyt jo etukäteen tilanteeseen (neuvottelu, tapaaminen tai vastaava) mennessäni, miten asennoidun; avoimesti, ennakkoluulottomasti, rakentavasti, hyväksyvästi, tiedostaen. Oma (ajatusteni luoma) asenteeni on selkeästi vaikuttanut joka kerta omaan itseeni, mutta uskon asenteeni heijastuneen muihinkin, ja "tarttuneen". Palaverit, kokoukset tai tapaamiset missä olen mukana, ovat mielestäni aina vain parempia, mukavampia, rakentavampia.

2. "Ajatuksen voimalla" pääsen usein tavoitteeseeni. Toki suuria tavoitteita en ole saavuttanut heti aina, vaan se on voinut kestää pitkäänkin, jopa vuosia. Ja joskus ne matkan varrella ovat saattaneet muuttuakin. Mutta kirkas visio tavoitteesta, ajatuksin tuettuna, johtaa kyllä päämäärään.

3. Ehdottomasti voi. Ajatuksethan ovat kaiken alku; siitä kiteytyvät sanat, jotka muutamme teoiksi. Minulla on ollut elämässäni haasteita sekä taloudellisesti että terveyteen liittyen (en halua kertoa yksityiskohtia), jotka pahimmillaan olisivat voineet syöstä minut mitä mustimpiin syövereihin. Asioita pohdittuani sain "älynväläyksen", josta olen kiitollinen tänäkin päivänä: vain muuttamalla ajatuksiani, muutan myös asennettani ja sitä kautta myös suuntaa, mihin asioita vien: kohti parempaa. Tajusin, että haasteet ja niistä selviäminen (ihan eri tavalla kuin olin aiemmin "järkeillyt") toivat minulle uuden, valoisan elämän, itse asiassa valtavan suuren muutoksen. Tästä kiitän itseäni, ajatuksiani ja tiedän että se on voimavara, joka kantaa.

Marja

________________________________________

Siivoaminen ei ole lempiharrastukseni, mutta eilen siivotessani totesin sen olevan hyvää liikuntaa. Sen jälkeen siivous eteni kuin tanssi vain ja puhdasta tuli. Lopuksi onnittelin itseni kukkakimpulla. Oli hyvä päivä.

Kaijuli

________________________________________

Muutama vuosi sitten päätin alkaa iloitsemaan pienistä asioista, suorastaan etsimään niitä ympäriltäni. Muutos on tapahtunut vähitellen ja olen huomannut olevani useammin onnellinen kuin onneton. Kiitokset Positiivareille. Näistä viesteistä se lähti ja joka aamu vahvistuu, kun viestin lukee työpäivän aluksi.

Helena

________________________________________

Koettelemusten vuoteni opetti minulle paljon. Ensin tuli avioero, mikä sinänsä on erittäin koetteleva ja opetettava meille jokaiselle kohdalle osuessaan. Seuraavaksi sain tietää, että määräaikaista työsopimustani ei jatketa. Tosin oli ollut sijaisuus ja paikkaa hoitava palasi töihin, mutta mielestäni ko. työpaikalla oli tarpeeksi paljon töitä, että niitä olisi riittänyt vielä minullekin. Lisäksi vanhempi lapseni ei käynyt koulua. Mitkään neuvonpidot eivät auttaneet, ei edes koulun vaihto. Koska työsuhteeni ei jatkunut, pankinjohtaja päätti, ettei annakaan minulle lupaamaansa lainaa asuntoon, josta olin tehnyt jo kaupat. Vähäksi aikaa masennuin, en tahtonut päästä sängystä aamulla ylös. En oikein tiennyt miten kaikkia asioita pitäisi ruveta hoitamaan. Toki olin ilmoittautunut hakijaksi työvoimatoimistoon, mutta työpaikan yleensä löytää muulla tavoin. Eräänä aamuna 7.30 kännykän soittoääni herätti minut. Linjoilla oli tuttava, jonka kanssa olimme tehneet paljon yhteistyötä liiton asioissa. Hän sanoi hyvin yksinkertaisesti, että olen tässä kotisi vieressä olevalla parkkipaikalla. Pue päälle, aikaa 5 minuuttia.

Nousin ylös ja puin päälle (kampasinkohan hiukset, en muista) ja könysin parkkipaikalle. Autossa tuttavani sanoi, että mihin haluat mennä kahville. Päätin paikan. Sinne menimme ja sitten hän alkoi jutella, että etsit kuulemma töitä, että minkälaista pitäisi löytyä. Vastailin vaimeasti. Yhteisen kahvihetken jälkeen, kun palasin kotiin, niin en kömpinyt takaisin nukkumaan. Rupesin miettimään, että jospa kuitenkin tekisin taas jotain, että löytäisin töitä. Tein nettiin itsestäni työnantajille mainoksen, jossa kerroin osaamisestani ja itsestäni. Jonkin ajan kuluttua minulle soitti Helsingistä konsernin johtaja ja pyysi haastatteluun. Sain työpaikan, jossa aloitin seuraavana päivänä. Asuntoasiasta menin keskustelemaan välittäjän kanssa. Tomerana naisena hän soitti pankinjohtajalle ja muistutti tätä, että oli minulle jo luvannut lainan. Sain lainan ja muutin omaan asuntoon lasten kanssa. Poika meni 15-vuotiaana töihin, koska koulu ei maistunut. On yhä töissä ja pärjää hyvin. Uusi elämänkumppanikin löytyi muutaman vuoden päästä. Olen kiitollinen siitä, että olen löytänyt hyvän ihmisen rinnalleni.

Monta tiukkaa paikkaa tullut myöhemminkin, kuten uudelleen työn hakemista, koska yritykset ajautuivat saneerauksiin ja konkursseihin. Asenteeni elämään muuttui. Täytyy ruveta toimimaan. Ellei siihen itse heti pysty, on hyvä, että on olemassa ystäviä ja tuttavia, jotka tulevat käymään ja auttavat pahimpien päivien yli, kannustaen ja rohkaisten. Uskon ja luotan, että elämä kantaa. :)

Optimistinen tuhkimo

________________________________________

Kaikkiin kolmeen kysymykseen sopii sama vastaus. Eli, vastahakoinen työ tai toimi rasittaa ajatuksia niin kauan kun ei ryhdy toimeen. Kun ne on saanut suoritettua, niin olo on suorastaan levollisen helpottunut. Tuntuu kuin olisi palkinnut itsensä.

Kokenut

________________________________________

Ajatusten voimalla voi todellakin muuttaa elämänsä suuntaa! Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vakuuttaa kaikille epäileville että se on totta. Itse olin aikaisemmin täysin eri ihminen ja pelkäsin tulevaisuutta ja kaikkea mitä voisi tapahtua. Eronneena yksinelävänä oli mörköjä piilossa joka nurkan takana ja voi sitä epävarmuutta ja huolta. Muutos ei toki tapahtunut yhdessä yössä, mutta pikkuhiljaa aloin ymmärtää ja myös huomata että tapahtumien kulkuun voi puuttua ihan vaan ajatuksen voimalla. Jos koko ajan kulkee pää kyyryssä jokaista raksahdusta säikähtäen, niin elämä on kovin pelottavaa, mutta pienellä liikkeellä saa pään pystyyn ja kun siihen liittää vielä syvän hengityksen ja silmien avaamisen apposen auki, niin yhtäkkiä alkaa näyttää valoisammalta ja "uusia" asioita alkaa nähdä joka puolella. Oikeasti ne ovat olleet siellä koko ajan, mutta niitä ei ole huomannut. Jokainen pieni askel vahvistaa uskoa ja luottamusta siihen, että kyllä elämä kantaa ja yhtäkkiä sitä huomaa nauttivansa jokaisesta hetkestä ja löytävänsä jatkuvasti uusia positiivisia juttuja ympäristöstä. Ennen pitkää käy sitten niin kuin minulle ja sitä huomaa olevansa uusi ihminen keskellä elämän virtaa. Olen edelleenkin yksin ja taloudellinen tilanne on vaikea, mutta en enää lannistu vaan luotan nyt siihen että selviän ja keskityn murehtimisen sijaan nauttimaan elämästä. Olen siis yksinkertaisesti päättänyt että lasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä niin kuin ennen ja sen päätöksen myötä kaikki on toisin.

Anita

________________________________________

1. Myöntämällä itselleni, etten minä kaikkeen pysty. Teen mieluummin sen, missä olen hyvä, ja teen sen kunnolla. Tämä ei estä minua oppilasta uutta. Päinvastoin. Kun karsii turhat rönsyt, jää aikaa oppimiseen. Kaikenlaisiin pyyntöihin voi vastata, etten ole ko. asiassa kovin hyvä, mutta tiedän erään, joka osaisi tuon loistavasti.

Kieltäytyä voi nätistikin

________________________________________

1. Välillä pitää rauhoittua ja vetää henkeä. Varmaan jokaisella on hyvä sukulainen tai tuttu joka osaa toimia esimerkkinä

2. Tavoite kirkkaana mielessä, rauhoittuminen auttaa ennen palaveria jne.

3. Kyllä suunnanmuutos vaati että tulee lisäksi jossain asiassa "mitta täyteen."

Jepu

________________________________________

1. Erottuamme sain sitkeän yrittämisen jälkeen annettua anteeksi puolisoni petoksen. Siitä seurasi rauha mielessäni, en katkeroitunut.

3. Ajattelin löytäväni joskus uuden rakkauden, uskoin että jokainen eletty päivä vie minut lähemmäksi tuota toivottua hetkeä, kestipä se kuinka kauan tahansa. Niin myös kävi! Aikaa kului 10 vuotta, mutta "loppu hyvin kaikki hyvin"!

Hyvin menee

________________________________________

1. Huonona päivänä vaikka yksi asia kerrallaan ja ”hups”, kohta on kaikki tehty! Tai se, että kiittää toista ihan pienestäkin asiasta!

2. Olen päättänyt, että esim. tänään kävelen 4km ja askel kerrallaan, vaikka miten ottaisi päähän. Pätee joka asiaan tämä, että aloittaa ja palanen kerrallaan eteenpäin.

3. Suuntaa tuskin voi muuttaa, sillä sehän on hautaan päin, mutta varmaan voi muuttaa sisältöä ja sitä miten asioihin suhtautuu. ;)

Liena-kuarina

________________________________________

Ajatusten voima on suuri. Olen usein miettinyt, että monesti kun on "huono päivä" eikä mikään tunnu miltään, niin muistutan itseäni siitä, että itse asiassa kaikki on juuri samalla tavalla kuin hyvänäkin päivänä. Minulla on työ, terveyttä, ystäviä ja ihana perhe. Ulkoisestikin katsottuna kaikki on juuri samalla tavalla. Ainoa muutos on tapahtunut pään sisällä ja ajatukseni ovat kääntyneet negatiivisiksi. Ja nehän voin taas kääntää itse positiivisiksi!

Anne

________________________________________

1) Isäni opetus "Ihminen pystyy mihin vain, jos haluaa" ON ollut niin totta! Olen oppinut maalaamaan muotokuvia, leikkaamaan hiuksia, ompelemaan vaatteita, tanssimaan, laulamaan... Kaikkea mitä todella olen halunnut!

2) Perheellämme oli tukala tilanne konkurssin jälkeen. Päätin että kaikki järjestyy, kun meillä on toisemme. Näin kävi! Kuin ihmeen kautta löytyi koti, joka mahdollisti velkojen maksun ja vuosien jälkeen niistä vapautumisen. Pahimpina aikoina oli tilanteita, ettei jääkaapissa ollut kuin valo, kukkarossa ei sitäkään. Mutta kas, ihmeitä on olemassa: postista tipahti kirje, jossa luki, että olimme erehdyksessä maksaneet jossain vaiheessa vakuutuksen kahteen kertaan. Tuo oli vain yksi esimerkki useista "ihmeistä."

3) Kyllä voi. Koko nuoruuteni olin huolissani, milloin mistäkin. Elättelin kaikenlaisia kauhukuvia sattumuksista joista en "selviäisi." Kaikki pelot alkoivat toteuttaa itseään, jopa kaikkein pahinkin, eli perheenjäsenen kuolema. Selvisin kuitenkin, ja pienellä ystävän avituksella aloin kääntää pelkoani toisin päin: Mitäpä jos kaikki meneekin hyvin! Uskokaa tai älkää: Kaikki on todellakin alkanut mennä hyvin! Lasteni elämä on kunnossa, itse olen terveempi ja hyväkuntoisempi kuin koskaan, minulla on kaunis koti ja hyvä auto. Olen matkustellut ja tanssinut sydämeni kyllyydestä! Tässä on siis vain muutama esimerkki. Vastaus on iso KYLLÄ! =)

Minä, elämäni maalari

________________________________________

1. Olin kaupan kassalla, kun nainen tuli kassalle kahden lapsen kanssa. Naiselta oli unohtunut maksaa muutaman euron arvoinen haarukkasetti. hän kertoi että olisi tullut kyllä heti takaisin maksamaan mutta piti hakea lapset ensin päivähoidosta. Hymyilimme kaikki toisillemme kun hän oli tuon kassalle kertonut ja sanoin hänelle että nyt ainakin voit nukkua yösi rauhassa.

Vielä kotiin ajellessani pohdin, miksi sanoin naiselle noin ja että aiemmin olisin vastaavassa tilanteessa varmaankin pitänyt "onnen" itselläni ja jättänyt ostoksen maksamatta.

Tuolla Naisella kuitenkin oli arvojärjestys kunnossa, ensinnäkin olla rehellinen itselleen, perheelle ja vielä sen jälkeen pitää huoli että tavarataloketju sai omansa.

Hänen positiivisella asenteellaan ainakin kolme ihmistä tuli hyvin iloiseksi ja oikea arvojärjestys tuli ainakin itselle selväksi.

Lasse

________________________________________

1. Nykyään kaikissa tilanteissa. :-)

2. Tahto ja lupaus itselleen saa sen aikaiseksi ja kova työ positiivisella asenteella, nauttien ja pitämällä hauskaa :-)

3. Ajatuksen voimaan tarvitsee tehdä suunnitelma, kirjoittaa ylös päivämäärä, milloin suunnitelma toteutuu, jakaa se esim. pieniin, fiksuihin osiin! Kesäkuussa tein itselleni lupauksen, että lähden elämyskeskukseen Berliiniin marraskuussa 2013. Olen päässyt tavoitteeseeni (joka siihen vaadittiin) elokuun loppuun mennessä. :-)

"Hiuskarvan varassa"

________________________________________

Alakoulussa olin aina viimeinen hiihtokilpailuissa naapurin tytön kanssa, hän omassa sarjassaan. Erään kerran päätimme, että nyt se saa riittää. Kotimme ikkunan takana oli pieni pelto. Kun sen kiersi ympäri, kertyi matkaa 200 - 300 m. Päätimme ryhtyä harjoittelemaan päivittäin. Vuorotellen hiihdimme peltoa ympäri, toisen seisoessa pellonlaidassa ottamassa aikaa laskemalla silmänräpäytyksiä (yksi räpäytys/yksi sekunti) kelloa kun ei ollut. Kun sitten hiihtokilpailut tulivat ja hiihtoni jälkeen menin kysymään opettajalta, kuinka kävi, kertoen aikani. Opettaja totesi, että: "ei se sinun aikasi ole". Palkinnon jaon alettua opettaja sanoi: "olemme laskeneet kolme kertaa Ritvan ajan, Ritva voitti." Tuo tapaus on antanut puhtia ja uskoa moneen yrittämiseen myöhemmin.

Ritva

________________________________________

Ajatuksilla voi muuttaa elämänsä suuntaa, mutta se vaatii tosiaan pinnistelyä. Esimerkiksi, jos ulkona on oikein kurja sää, lähden ulos säätä uhmaten kävellen reippaasti ja tultuani olen paljon virkeämpi ja ajatukset ovat positiivisempia, että ei se niin huono ilma ollutkaan. Sellainenkin tulee mieleen, että "mikä ei tapa, se vahvistaa."

Anjuska

________________________________________

Aina yritin olla myönteinen, mutta vasta kun uskalsin vajota pinnan alle, se onnistui. Kun katsoin ja siivosin mieleni pimeät nurkat, se lopulta toi aidon elämänilon. Nyt kiitän jokaisesta päivästä, ne ovat mahdollisuus iloon ja kiitokseen. Positiivisuus hampaat irvessä ei vaan onnistu, sitä ei pitäisi liikaa vaatia itseltään tai muilta. Hyväksyn jo mahdolliset matalapaineet, niiden jälkeen taas elämä on mahtavaa..

Turun surusilmä :)

________________________________________

Ajatuksemme tekevät meistä sen mitä olemme. Ne rakentavat meitä lapsesta lähtien. Ne kumpuavat kasvuympäristöstämme, josta ammentavat uskoa itseemme. Kohteliaasti kanssaihmisiin suhtautuminen oli tärkeää meidän perheessämme. Kun aloitin ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani, hämmästyin joidenkin työtovereitten valitusten määrää. Kohteliaasti yritin selvitä valittajista sanomalla, että ”niinhän se on.” Tämä poikikin tilanteen, jossa valittaja, kun ei uskaltanut itse tuoda valitustaan julki, ilmoitti, että "Tuulakin sanoi näin.” Silloin päätin, etten enää koskaan tee moista vaan sanon sen mitä itse ajattelen asioista. Valittajat kaikkosivat. Tajusin, että he käyttävät työtovereitaan ja heidän aikaansa hyväksi. Minä en ollut köytettävissä.

Toisessa työpaikassani sain hoitaakseni yli sadan ulkomailla olevan suomalaisen työntekijämme palkka, vero ja vakuutusasiat. 80-luvun alussa kaikki tehtiin manuaalisesti. Tietokone oli osastollamme ja sain ajatuksen, että siirtäisin koko höskän tietokoneelle aina CV:eitä myöten jotta kokonaisuuksien käsittely johtotasolla helpottuisi. En tiennyt mitään tietokoneista. Menin esittämään asian innosta hehkuen osastopäälliköllemme. Hän tuntui olevan vähän huvittunut, mutta sanoi, että ajatus on erinomainen, tee se. Sain pikaohjauksen tietokoneen käytössä ja Lotuksesta kerrottiin sen verran, että voin tehdä mitä yhtälöitä haluan sarakkeiden "taakse". Kaksi viikkoa ahersin ja tavoitteeni oli saavutettu. Kun menin valmiiden A2 lakanoiden kanssa pomoni luokse, oli hän ensin hiljaa ja sitten rupesi nauramaan. "Sinulla oli niin kunnianhimoinen tavoite, etten edes uskaltanut ajatella sen toteutuvan ilman apua, mutta ajattelin, että antaa tytön yrittää." Sain huomattavan palkankorotuksen ja lisää koulutusta.

Ajatuksia tulee ja menee, mutta ajatusten aktivoiminen saa ihmeitä aikaan. Joskus täytyy pysähtyä, päättä elämänsä suunnan ja ryhtyä tekoihin tavoitteidensa saavuttamiseksi. Minulla tuli valinnan hetki eteen noin vuosi sitten kun huomasin, että kiloja alkoi kertyä. Tein remontin syömätapoihini, lisäsin liikuntaa ja aloitin suuren puutarhaprojektin, erittäin liikunnallisen. Olen tiputtanut 10 kiloa ja saanut kaikki kolesteroli ym. arvot ihanteelliseksi. Elämän laatukin parani.

Tuula

________________________________________

3. Myönteisillä ajatuksilla voin nauttia jokaisesta päivästä, myös vastoinkäymiset voi nähdä jälkikäteen myönteisessä valossa ja ajatella, että niilläkin on tarkoituksensa minun elämässä.

Ajatusleikki

________________________________________

Pari vuotta sitten olin työpaikassa jossa voin huonosti. Ajattelin, että mitä kauemmin olen siellä, sitä huonommaksi menee itsetunto. Olin kuullut ajatusten voimasta ja siitä, miten itse voit johtaa ajatuksiasi. Aloin harjoitella sitä. Ajattelin, että jos kävelen hieman vilkkaammin, niin ehdin tuohon bussiin, enkä vain antanut periksi ajatellen että en minä kuitenkaan ehdi.

Halusin uuden työpaikan, ja kuvittelin mielessäni, minkälainen se tulisi olemaan, ja minkälainen roolini olisi siellä. Näin kuvan edessäni jossa seisoin konttorin käytävällä mapit sylissä, menossa kokoukseen, keskustellen kollegoiden kanssa ja tunsin olevani yksi heistä. Halusin työpaikan missä tuntisin olevani yhtä tärkeä kuin muut, ja myös että käytävillä kuulisi naurun ja näkisi hymyn. harjoittelin näitä positiivisia kuvia, siitä tuli kuin mantra minulle. Tänään minulla on se työpaikka! Ja viihdyn mainiosti!

Aurinkoisia syksyn tuulia toivotellen!

Marja

________________________________________

1. Olen ensimmäisen kerran tutustunut tähän maailmaan 90-luvulla ja siitä saakka melkein päivittäin. Olen saanut aivan uuden ajattelutavan ja olen sitä jakanut muillekin. Itsekin huomaan olevani melko positiivinen ja olen kyllä positiivareiden ja ajatusten aamiaisen muokkaava henkilö ja siitä kiitän teitä.

Marjukka

________________________________________

Hankalissa asiakas/työsuhteissa olen aina tilanteessa kuin tilanteessa pyrkinyt ajattelemaan niin, etten anna kenellekään sitä valtaa minun suhteeni, jos joku yrittää omalla vihalla tai kiukulla hyökätä minua vastaan ja saada näin sen minulle, en suostu siihen. Ei se että joku on hankala tai vihainen, johdu sinusta, vaan sinä olet uhri jos se vaikuttaa sinuun. Hyökkääjällä itsellään on paha olo ja hän yrittää tartuttaa sen toiselle. Päinvastoin voit ajatella itsesi jonkun suojakuplan sisään, jonne negatiivisilla ihmisillä ei ole asiaa! Kokeile ainakin. Ensin on ajatus ja sitten menetkin jo itse perässä, teen päivittäin positiivista aivojumppaa ja voin kertoa, että se toimii, olipa tavoite mikä tahansa, jos nyt ei ihan täydellisesti niin ainakin suunta on oikea ja suhtautumalla pieneenkin muutokseen positiivisesti, menet kohti muutosta väistämättä! Olen ollut Positiivareissa lähes yhtä kauan kuin se on ollut olemassa ja voin sanoa käsi sydämellä, se on pelastanut minut monelta harmilta ja niitä on lukematon määrä. Mutta suhtautumalla oikein olen päässyt niistä pienemmillä kuhmuilla ja ehkä säästänyt myös itseni monelta mielipahalta. Myönteisyys huokuu ihmisistä ja pian huomaat että vain samanhenkiset ihmiset lähestyvät sinua ja negatiivisten asioiden virta vähenee! Esimerkkejä minulla on niin paljon että nämä palstat ei niihin riittäisi, enkä tiedä jaksaisiko kukaan niitä edes lukea. Mutta yksi on varmaa, meidänkin firmassa ensi viikkokin, muiden tapaan on positiivinen viikko, ehkä vielä enemmän kuin tähän asti! :)

Syysterveisin: Anne-Mari

________________________________________

Aikaisemmin olin taipuvainen murehtimaan asioita etukäteen itsekseni. Mieheni tavattuani on asia muuttunut. Puhumalla asiat selviävät eikä kannata murehtia etukäteen ja näin on tapahtunut jo monta vuotta.

Peikkomuori

________________________________________

Työssäni oli ollut konflikti jossa minua syytettiin tilanteesta johon en ollut osallinen. Syyttäjä oli pomoni. Olin koko yön tuskaillut kuinka voin mennä töihin. Kaikki tuntui kamalalta. Aamun tullessa lähetin pomolleni valoa ja toivoin hänelle viisautta nähdä tilanne oikein. Pomoni oli yhtä pahalla tuulella mutta se ei sattunut minuun. Tein työtäni keskittyneesti ja tunsin rauhan itsessäni.

Olen kokeillut tätä toistekin ja toimi se. Epäoikeuden tunne voi olla mutta en anna sen myrkyttää oloani.

Ingen helgon men apua saanut

________________________________________

Kun oikein ajattelin positiivisesti, sain iltakoulussa suoritettua keskikoulun ja jatkoin lukioon. Siellä sitten nousi aita pystyyn, mutta voinhan suorittaa lukion viimeiset kurssit uudelleen ja sitten taas yrittää sitä valkolakkia. Toisaalta, lukion päästötodistus oli sen verran hyvä, että se yo-todistus olisi jäänyt selkeästi jälkeen, että se oli asiassa positiivista.

Anjuta

________________________________________

Uskon itse rakastavaan jumalaan. Tämä usko on minulle ihana, kantava voima, vai tämä jumala itse? Parhaimpia hetkiä päivittäin on, kun saan kantaa ystäviäni hänen rakkautensa hoitoon, ja siinä samalla itseäni ja kaikkia! Olen paljon, paljon kokenut tämän rakkauden antamia tuloksia. Muutokset alkoivat elämässäni silloin, kun olin pettynyt nuoruuden rakkauteeni. Oli tavattoman pimeää ja vaikeaa. Aloin rukoilla, ja aloin kokea että elämästäni alettiin pitää huolta. Löysin Vapahtajani, ja rakastuin Häneen. Ja sen jälkeen en hetkeäkään ole ollut yksin, vaan minulla on ollut Rakastava matkakumppani! Ja elämässä olen saanut sellaisia tuloksia, joita ikinä en edes olisi osannut kuvitella.

Maikukka

________________________________________

3. Aloitin uuden työn pari kuukautta sitten. En saanutkaan luvattua pitkän kaavan mukaan perehdytystä, koska kaikki olivat kesälomalla. Normaalisti olisin panikoinut. Päätin kuitenkin keskittyä itseni kannustamiseen. Kehuja myönsin itselleni ajatuksissani pienestäkin onnistumisesta. Aina kun ahdisti, käänsin suupielet (vaikka väkisin) ylöspäin ja vähitellen olo parani. Aluksi tuntui typerältä, mutta vähitellen positiivisuudesta alkoi tulla tapa ja hymykin tulla luontevasti sydämestä. Aloitin myös pitkästä aikaa rukoilemisen. Tällä kertaa päätin olla huokailematta epätoivoisesti ylöspäin pyytäen vähintään lottovoittoa ja kaikkien ongelmien poistumista. Sen sijaan pyysin avuksi iloa ja positiivisuutta tuovia enkeleitä. Pyysin myös apua keskittymiseen ja oikean toimintatavan löytämiseen sekä ylläpitämiseen. Enpäs ollut ajatellut aiemmin, että rukoillakin voi niin sanotusti väärällä asenteella!

Nyt töissä pyyhkii mukavasti, eivätkä pienet vastoinkäymiset kaada koko laivaa, kuten aiemmin. Kesälomilta palattuaan pomo kehui minun tehneen hienoa työtä ja pahoitteli unohdustaan.

Olen myös lopettanut kiireestä valittamisen ja muun turhan aikaa vievän negatiivisuuden kylvämisen. Vanhasta tottumuksesta väärällä äänensävyllä alkaneen lauseen lopetan usein kesken ja totean, että enpäs jatkakaan tätä loppuun. Minusta on kovaa kyytiä tulossa se raivostuttava ilopilleri, joka löytää sadepäivästä ja kesän loppumisesta hyviä puolia: "Kohta pääsee sienimetsään, kuinka mukavaa!" "Unikin maistuu eri tavalla kun pisarat ropisee kattoon!".

Ninni

________________________________________

Ajatuksilla voi mainiosti muuttaa elämänsä suuntaa!

Tein niin ja luin monta kirjaa: Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus, Positiivisuuden myönteinen voima ja monta muuta.. Sitten otin eron alkoholiin taipuvaisesta puolisosta. Päivääkään en ole katunut, päinvastoin. Vaikeuksia on ollut sittemminkin, mutta nykyisin osaan suhteuttaa asioita ja ajatella elämän myönteisiä puolia enemmän. Suosittelen kaikille!

Taina

________________________________________

1. Joka kerta tilanteessa jossa yritän muuttaa jotain asiaa joka on itseni ulkopuolella. Ihmistä, tilannetta tms. Ja joka kerta kun muistuttaa itselleen että sinä itse olet ainoa juttu jota tässä tilanteessa voit muuttaa, niin asiat lutviutuvat.

2. Monessakin asiassa. Ajatuksen voima on kuitenkin niin suuri. Määrittele mitä haluat ja kuvittele lopputulos. Tee pieniä tekoja joka päivä pyrkiäksesi sinne minne olet menossa. Iloitse matkalla niistä pienistä onnistumisista. Kiitä ihmisiä jotka matkallasi antavat sinulle eväitä matkallesi. Nauti matkasta. Näin tehtyäni 21 tuntisesta myyjästä on tullut kyseisen kaupan myymäläpäällikkö. Minäkin tein sen. Osaat sinäkin, jos haluat tarpeeksi.

3. Voi muuttaa. Kärsittyäni huonosta itsetunnosta todella pitkän aikaa, luin jostain että "jos et halua olla kynnysmatto nouse seisomaan." Siitä alkoi pitkä matkani parempaan itsetuntoon. Joka aamu vuoden ajan hoin itselleni, että "rakastan itseäni, olen tärkeä ja arvokas ihminen." Aika oli ehkä pitkän oloinen, mutta minut oli kuiten saatu varmasti uskomaan, ettei minusta ole mihinkään. Ajatukseni ja mietteeni eivät ole tärkeitä, ellen ole yhtä hyvä niissä kuin siskoni. Itsensä opiskelua olen harrastanut siitä vuodesta 2001 ja jatkan sitä edelleen. Ja kyllä: Elämäni on niin paljon erilaisempaa nyt kuin ennen ja nyt pystyn itsekin auttamaan, sekä ennen kaikkea ymmärtämään, miltä siitä ihmisestä tuntuu, jolla on huono itsetunto. Ja vakuuttamaan toiselle, että se ei ole loppuelämän juttu, vaan siitä voi päästä eroon, jos haluaa tarpeeksi.

Soile

________________________________________

Noh, olen tietoisesti ryhtynyt positiiviseksi ajattelijaksi jo teininä - ehkäpä siihen on luontaista taipumusta ja lisäksi negatiivisen ystävän kuunteleminen ohjasi itseäni positiivisen ajattelun tielle, koska halusin välttää niin monet omasta ajattelutavasta johtuvat ongelmat, joita ystäväni elämässä läheltä seurasin. Nyt kuitenkin kolmekymppisenä olen herännyt siihen, että positiivisuuteni ei yllä ihan kaikkeen. Parisuhteessa on ongelmia, jotka ilmeisesti juontavat ihan lapsuudesta saakka ja niitä asioita nyt ruoditaan psykoterapiassa. Mutta hiljalleen koen saavani ajattelutapaani käännettyä positiivisemmaksi myös koskien lapsuudenperhettäni, puolisoani ja suhdettamme.

Onneksi minulla on jo noin kahdenkymmenen vuoden vahva omakohtainen kokemus - suorastaan varma tieto - siitä, että positiiviset ajatukset eheyttävät minua ja takaavat onnellisuuteni, vaikka puitteita katsomalla näyttäisi siltä, että elämäni on kurjaa päivästä toiseen rämpimistä. Vaikka on totta, että pienet ilahduttavat, asiat eivät saa koko elämää hohtamaan. Silloin, kun on vakavia vaikeuksia isoissa asioissa, niin silti tiedän, että kaikki ne pienet kauniin väriset pihlajanmarjat kannattaa huomata, ja muistella joskus kuultuja kauniita sanoja omasta osaamisesta tai luonteenlujuudesta.

Ehdottomasti haluan olla niitä edelläkulkijoita, jotka saavat jotakin aikaiseksi, myös parisuhteessa. ;) Tähän mennessä olen liikaa voivotellut miten vaikea meidän on muuttaa parisuhdetta rasittavia tapojamme, mutta nyt onneksi psykoterapian avulla on löytymässä siihenkin keinoja.

Joskus positiivinenkin ihminen tarvitsee ammattiapua liian kipeiden asioiden kääntämisessä positiivisiksi. Ja tietysti sekin auttaisi, jos mies ajattelisi positiivisesti, mutta vastakohdat ovat kai aina täydentäneet toisiaan?

Positiivari pienestä pitäen

________________________________________

1. Koiramme on opetettu käymään itsenäisesti aamutarpeillaan ja kun muutimme "uuteen" omakotitaloon niin koiralle ei ollut vielä selvillä aamulenkin rajat ja niinpä poikkesi naapurin puolelle. Tutustuin uuteen naapuriin kun aamulla klo 6 soitti ovikelloa ja kovaäänisesti ilmoitti että koira tuli tekemään tarpeensa heidän tontille. Pahoittelin ja kerroin koiran tavasta ja että voi heittää vettä koiran päälle jos tulee toisten, niin varmistaa ettei koira koskaan tule hänen lähelleen. Naapuri rauhoittui myötätunnostani ja ovat nykyisin ihania ystäviämme eikä koira tule heidän tontilleen. :)

Tanu

________________________________________

Sairastuttuani vakavasti, päätin että periksi ei anneta ja asenne ratkaisee AINA. Ja tähän päivään saakka olen ollut positiivisesti yllättynyt aikaansaamastani muutoksesta.

Arttu-59

________________________________________

Valitin, kun mieheni palvelukodissa asuminen tuli niin kalliiksi, etteivät hänen omat eläketulonsa riittäneet. Näin oli siitä huolimatta, että olin pyytänyt tarkistusta. Nyt olen päättänyt olla valittamatta, vaikka pankkitilini pienenee koko ajan, mutta ei se vielä ole tyhjä. Ehkä minun itseni ei tarvitsekaan mennä palvelutaloon ja jos täytyykin, ehkä kaupunki maksaa sitten tyhjätaskun hoidon.

Eläkeläismummo

________________________________________

Yksinhuoltajan arjessa voi helposti tympääntyä ja katkeroitua tai päättää kestää ja alkaa nähdä niitä positiivisia asioita ympärillään. Päätin alkaa nauttimaan arjesta. Päätin alkaa olemaan onnellinen.

Ajatuksilla ennen kaikkea voi muuttaa elämänsä suunnan. Voisin ajatella, että huono elämä, etsiä ja löytää negatiivisia asioita ympäriltäni tai sitten, niin kuin päätin, näkemään niitä ilon pilkahduksia.

Muru78

________________________________________

1. Olin pitkään työssä, jossa en enää viihtynyt. Pelkäsin alanvaihtoa, uuden opettelua. Sain itse asiassa tsemppiä Ajatusten Aamiaisesta ja uskaltauduin heittäytyä "tyhjän päälle" irtisanoa itseni 21v jälkeen ja opiskella itselleni uuden ammatin. Valmistuin 2008 ja olen tyytyväinen. Muutin siis ajatuksiani siihen, että pystyn, onnistun. Ja pystyin, onnistuin.

2) Yllä mainitussa uuden ammatin opiskelussa, 4 vuotta sitten aloitetussa elämäntapa muutoksessa. (5 vaatekokoa pienempi nyt ja matka jatkuu)

3) vastasin tähän jo noissa edellisissä.. Minä olen vaihtanut elämäni suuntaa terveenpään päin ja samalla olen muokannut ajatuksiani positiivisempaan päin. Eli olen tietoisesti opetellut löytämään hyvää sellaista asioista, mitkä ennen aiheutti negatiivisia tunteita. Olen myös oppinut hyväksymään erilaisia ajattelutapoja ja tulemaan toimeen sellaisten ihmisten kanssa, keiden kanssa en ensi alkuun tullut toimeen. Olen opettanut itseäni löytämään hyvää ihmisistä, joista en ole pitänyt tai jotka ovat aiheuttaneet minulle harmia.

J.K. Ajatusten Aamiainen oli se mikä auttoi minua uskomaan itseeni ja unelmiini. Toki vieläkin on joskus huonoja päiviä, mutta olen saanut niin paljon näistä.

Mie itte

________________________________________

Aloin arvostaa itseäni niin paljon että satsasin yhden vapaapäivän viikossa itseeni lyhentämällä työaikaani. Ajattelin että olen sen arvoinen. Sain enemmän vapaata ja sain sen ansiosta julkaistua oman hengellisen levyn joka olisi muuten varmaan jäänyt tekemättä ajan ja voimien puutteessa. Elämään on tullut uusia ulottuvuuksia levystä saamieni myönteisten ja kannustavien palautteiden myötä. Omien ajatusten vartiointi varsinkin negatiivisten asioiden ollessa kyseessä on lisääntynyt ja pyrin muuttamaan niitä heti kun havaitsen niitä itselläni olevan. Mielen rauha on sen myötä lisääntynyt.

Ajattelun vapaus

________________________________________

1. Sanoja muuttamalla. On pakko tehdä on kielteinen muoto minulle. Muutan sen muotoon: ”voin tehdä”, jolloin tulee paremmin tehtyä "on pakko" tilanne.

2. Kerroin etukäteen ennen golfkilpailua, että voitamme mieheni kanssa molemmat kilpailussa pelimatkan ulkomaille. Uskoin että näin tulee käymään ja näin tapahtui. Mieheni sijoittui kilpailussa kolmanneksi, minä viidenneksi. Hän voitti palkintomatkan Espanjaan ja minä arvalla palkintomatkan Abu Dhabiin.

3. Elämän suunnan muuttaminen on suuri asia, mutta suuntaa voidaan muuttaa ajattelemalla asioista toisin. Ajatukset luovat todellisuutemme, kannattaa miettiä mitä haluaa elämään ja millä sanoin elämästään puhuu.

Tuuli

________________________________________

Olen opetellut pois ainaisesta tekemisen pakosta.

"Naisel on ain jottai tekemistä.” Sanoi äitini aikoinaan ja se on tehnyt oloni monta kertaa levottamaksi, mutta se työ on jäänyt sillä kertaa tekemättä. Kannatta pysähtyä ja antaa aikaa vaikka aamun ajatukselle.

Marita mummi

________________________________________

Olen ollut asiakaspalvelussa n. 40vuotta ja suuren osan siitä yrittäjänä. Useat työtoverini eivät pitäneet niin sanotuista haastavista asiakkaista, minä koin tilanteet erittäin positiivisiksi, koska oli aina ihana huomata oman asenteensa ja ystävällisyytensä vaikutuksen asiakkaaseen. Kukaan ei voi loputtomasti kiukutella kun vastapuoli on aina vaan ystävällinen.

Nykyään toimin vanhusten parissa. On jopa järkyttävää huomata dementoituneen vanhuksen aistivan todella tarkasti millä tuulella olet. Vaikeasti dementoituneen ja pelokkaan vanhuksen voi rauhoittaa vain positiivinen ajattelu, rauhallisuus ja hyväksyntä.

Näissä vanhuksissa tuntuu ja näkyy ihmisen herkkyys ja se kuinka paljon ajatuksen voima merkitsee.

Päivi

________________________________________

Olen jo useita vuosia siten kirjannut (Jussin kehotuksen mukaan) itselleni 30 asiaa jotka haluan tehdä elämässäni. Siitä joukosta jo toteutuneita ovat mm. "oma kasvimaa", "Tiffany-töiden teko" ja "matka Toscanaan". Täydennän listaa sitä mukaan kun mieleen tulee uusia asioita. Kummasti olen huomannut että nuo asiat tuppaavat toteutumaan, kun tällä keinoin pysyvät ajatuksissa, ja sitä kummasti huomaa lehtijuttuja, ilmoituksia jne. joissa ko. asia mainitaan, tulee myös joskus mainittua ihmisille noista asioista ja sitäkin kautta voi joskus tärpätä ja tavoite toteutuu. Kannatan ehdottomasti tällaista tavoitelistausta!

uskollinen Ajatusten Aamiaisen nauttija

________________________________________

1) Olen opetellut huomioimaan ja kertomaan myönteisiä asioita läheisilleni, ystävilleni ja työkavereilleni etc. aina kun siihen vähänkin on ollut aihetta.

2) Olen kiinnittänyt erityistä huomiota myönteiseen juoruiluun. Kerron mielelläni eteenpäin työkavereiden pienimpiäkin kehuja eteenpäin. On ollut hienoa huomata, kuinka se on ilahduttanut kehujen kohdetta.

3) Kiitollisuus -päiväkirjan täyttäminen iltaisin saa aina hymyn huulilleni ennen nukahtamista ja seuraavaa aamua.

Margit

________________________________________

1. Kerran astuessani junaan paikallani istui nainen. Yritin kysyä häneltä, onko hänellä paikka viereisellä istuimella, jotta voisin rauhassa istua siinä, antaen naisen pitää minun paikkani. Nainen ei ymmärtänyt hyvää tarkoitustani vaan lähinnä hermostui. Kun olin viimein onnistunut vakuuttamaan, että hän voi istua siinä missä oli, ja että halusin vain tietää hänen paikkansa voidakseni istua siinä, hiljaisuus lankesi. Ajattelin ensin, että se siitä matkaseurasta. Sitten päätin kokeilla uudelleen kepillä jäätä avaten keskustelua jostain turvallisesta ja kevyestä aiheesta, jossa loukkaantumisen vaaraa ei olisi. Tämä palkittiin, ja meillä kehkeytyi junamatkan aikana hyvät keskustelut naisen kanssa. Ymmärsin, ettei ensivaikutelmaan kannata aina luottaa. Pintaa syvemmällä on yleensä pehmeämpää.

2. Uskon, että ajatukseni ovat vieneet minut unelmatyöhöni - teen nyt juuri sitä, mistä opiskeluaikana haaveilin. Ajatukset johtavat tekoihin, teot seuraaviin, ja hankittu kokemus tulee aina takaisin.

Toinen esimerkki: Palatessani koulutustilaisuudesta kehun usein miehelleni, kuinka hyvä porukka koulutettavana jälleen oli, kuinka hyvä henki vallitsi ja innostuneita kuulijoita minulla oli. Kerran mieheni kommentti oli, että "Sinulla taitaa aina olla hyvä porukka." Niin, voihan se olla niinkin, että hyvä porukkaa tulee, kun sitä odottaa ja on itse innostunut.

3. Voi kyllä. Eräs ystäväni on lähtöisin vaikeista olosuhteista. Hän kuitenkin päätti itse kasvaa terveeksi ja työstää taustastaan nousevat ongelmat turvautuen itseään voimakkaampaan apuun. Uskonsa ja määrätietoisuutensa ansiosta hän on eräs tasapainoisimmista tuntemistani ihmisistä.

Tiiu

________________________________________

1) Koko oma elämäni muutti suuntaa – parempaan.

2) Työssä. Jos etukäteen näen, että tämä onnistuu, se yleensä myös onnistuu. Ja vaikka ei onnistuisikaan, tiedän ainakin tehneeni parhaani.

Päivi

________________________________________

Seuraava tositarina antaa vastauksen mielestäni kaikkiin kolmeen kysymykseen:

Palasin kotiin väsyneenä lauantaisen koulutuspäivän jälkeen. Rakas aviomieheni oli viettänyt lähes koko päivän kotona tekemättä mitään, edes kaupassakäynti ei ollut kuulunut päivän ohjelmaan. Häneltä kuului vain ihmettelyä siitä, ettenkö ollut käynyt kaupassa. Ajattelin myönteisesti: hengitin syvään, suljin rauhallisesti makuuhuoneen oven sanomatta mitään, ja lähdin keittiöön kuorimaan perunoita. 5 minuutin päästä mieheni tuli kysymään kauppalistaa.

Olen hyödyntänyt toimintatapaani myöhemminkin... aina se ei valitettavasti onnistu, mutta nykyään jo aika usein.

Brattis

________________________________________

Olen käyttänyt ainakin 10 vuotta ajatuksen voimaa luettuani aiheesta kirjan. Tein aarrekarttoja ja toistin haluamiani asioita tai tavoitteita mielessäni. Voin sanoa, että lähes kaikki ovat toteutuneet ja loppujen odotan toteutuvan. Tämän vuoden alussa aloin toistaa mielessäni, millaisen miesystävän haluan ja toiveeni toteutui jo kuukauden päästä. Nyt elellään yhdessä onnellisina ja rakastuneina: )

Maire

________________________________________

Kysymys 3. Voi muuttaa! Esimerkkinä Minä itse!

Kiitos Jussi - ilman Sinun kannustustasi olisin luopunut leikistä, ennen edes sen aloittamista. Nyt tiedän, miten meissä jokaisessa itsessämme sisällämme olevan "pirun" voi selättää - Olemalla optimistinen ja positiivinen. Tavoittele suuria, saat sen, kun uskot, toivot ja rakastat sitä, mitä ikinä tahdotkin; niin kuin minä olen saanut! Jos niin käy, ettet saa, mitä tahdot - niin odota maltilla - jotain vielä parempaa on tulossa!

SE / Jykä

________________________________________

Vuonna 1991 muutin yksinhuoltajana silloin 8 v. poikani kanssa pienelle paikkakunnalle. Ihastuin erääseen taloon, joka oli työmatkani varrella. Silloiseen elämäntilanteeseen nähden hankita ei ollut taloudellisesti mahdollinen ja talo oli myös aivan liian iso tarpeisiin nähden. Se tuntui kuitenkin heti omalta ja mielessä oli, että joskus siinä asumme. Kolmen vuoden päästä asuin talossa ja minulla oli myös uusi perhe, pieni tyttö ja mies. Asuimme talossa 20 vuotta!

Ajatuksilla voi muuttaa koko elämän ja olosuhteet. Suosittelen Rhonda Byrnen kirjoja aivan kaikille.

Elokuu

________________________________________

Hei!

Olen ollut kissavihaaja ja pelkääjä koko ikäni. Jostain syystä lupasin tytöillemme, että otetaan kissanpentu, vaikka olin aina siihen asti sanonut, etten voi sietää kissoja. Pentu tuli kotiimme ja alkuviikot olin jäykkänä ja jopa välillä paniikinomaisesti suhtauduin kissanpentuun, se kun oli joka paikassa ja tuli puskemaan myös minua vuoteellemme ja yritti tehdä minuun tuttavuutta ja näin siedättää minua. Vähitellen, ajatuksiani ja asennettani muuttamalla aloin suhtautua kissaan myönteisesti ja kun kissa katosi, minä olin ensimmäisenä etsimässä ja hädissäni kissan puolesta ja löysinkin kissan. Kissasta on tullut nyt osa elämäämme, vaikka en itseäni kissaihmiseksi voi sanoa. Ja tämä on vain yksi esimerkki elämästäni, ajatusten muuttamisen voima on todella tehokas esim. suhtautumisessani toisiin ihmisiin.

Olen yrittänyt opettaa tätä asennemuutosta myös lapsilleni ja he ovatkin jo oppineet että jos jokin asia ei suju, tulevat äidin sanat mieleen: asenne ratkaisee, aina ja siitä se juttu taas lähtee sujumaan. He myös huomauttavat siitä minulle jos itse murehdin ja märehdin asioita. Kiitos positiivaripostille!

AM

________________________________________

1. Ihan arkisissa elämän asioissa ja ihmistilanteissa. Jos on kilpailevia vaihtoehtoja pöydällä, niin tuon esiin esim. ajatuksen, että on hyvä kun on mistä valita. Valitaan siis viisaasti.

2. Elämän tapani on niin insinöörimäinen, että ajatteleminen on aina esillä, välillä "valitettavasti." On siis pois oppimisen paikkaa siinäkin.

3. Lainaisin tähän toteamusta. "Mieti mitä teet ja tee mitä mietit." Toisin sanoen; "Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty." Kas, kun jää ne virheet tekemättä.

Jopo

________________________________________

1. Uupumuksen ja ahdistuneisuushäiriön kourissa oli lääkityksen ja terapian ohella myönteisellä asenteella ja ajatuksilla suuri merkitys. Elämään piti lähteä etsimään myönteisiä asioita todella pienistä jutuista, ihan niin kuin elämässä yleensäkin! Iloita aurinkoisesta päivästä, kukkasista ja linnun laulusta jne.

2. Aikanaan ammattikoulun pääsykokeisiin mennessä päätin, että jos ei muuta, niin katson silmiin ja hymyilen aina kätellessäni ihmisiä. Tästäkö lienen saanut itsevarmuuden puuskan, mutta olin myös haastattelun ajan tietoinen vahvuuksistani ja ryhmätehtävässä käytännössä vedin keskustelua. Olinkin ainut joka tuosta ryhmästä pääsi sisälle ja sai opiskelupaikan.

3. Ajatuksilla voi muuttaa elämänsä suuntaa. Itse olen siitä hyvä esimerkki, vaikka se teettääkin toisinaan edelleen töitä. Sen tajuaminen, että tulevasta huolehtiminen ei hyödytä mitään eikä menneitä märehtimällä saa mitään aikaiseksi. En ole vielä valmis ja tuskin tulenkaan, mutta näillä eväillä mennään mukavammin eteenpäin, päivä kerrallaan!

Maria

________________________________________

Olen tullut varsin riippuvaiseksi ajatelmista, jotka kannustavat myönteiseen ajatteluun ja erityisesti kohdistamaan ajatukset mieluummin mahdollisuuksiin kuin esteisiin silloinkin, kun esteet ovat väistämättä otettava huomioon.

Itselleni merkittävä kokemus oli, kun uuden haastavan työn alkumetreillä olin mennä henkisesti maitohapoille ja jännitys onnistumisesta, osaamisesta ja hyväksytyksi tulemisesta alkoi kasvaa suhteettomasti, pääsin kuin pääsinkin myönteisen ajattelun ja HELLITTÄMISEN kautta nopeasti tasapainoon. Perimmäinen ajatus oli se, että teen itse sen parhaani, mihin pystyn ja hyväksyn sen, etten millään voi tietää kaikkea. Jos se muille on ongelma, niin se tosiaan on heidän ongelmansa ja minä voin hyväksyä senkin. :)Tämä oli vastaus kysymyksiin 2 ja 3

Smile ei maksa mitään

________________________________________

Lasten ollessa pieniä ja muutenkin elämäntilanteeni ollessa hankala, tuntui, etten osannut puhua lapsille ja puhumalla saada asioita heille selvitettyä, vaan huusin heille joka asiasta. Sitten kerran pysähdyin kuuntelemaan itseäni. Kauhistuin käyttäytymistäni, sillä hetkellä päätin lopettaa huutamisen. Sen jälkeen puhuin heille normaalilla äänellä, olin kuitenkin edelleen äiti ja pidin kurin. Asiat sujuivat kuitenkin paremmin kuin ennen. Lapset uskoivat, siivosivat huoneensa leikkien jälkeen, tottelivat muitakin puheäänellä antamiani ohjeita. Silloinkin kun lapset olivat murkkuja ja välillä hankalia, jatkoin tätä puheäänellä asioiden selvittämistä, enkä huutanut (koskaan), asiat järjestyivät ja hoituivat. Nyt kun lapseni ovat jo aikuisia ja elävät omaa elämäänsä pois kotoa, he muistelevat sitä, että kotona ei huudettu, vaan keskusteltiin ja puhuttiin asioista. Omaa pahaa oloaan ei pidä siirtää muihin, ei edes lapsiin, jotka varmasti olivat täysin syyttömiä.

Sinna

________________________________________

3. Muutin asennettani, silloin kun olin vielä työelämässä. Olin jo pitkään tuntenut vastenmielisyyttä mennessäni työpaikalleni. Sitten aloin kiittää siitä että minulla on työpaikka, ja aina aamulla pyöräillessäni töihin ajattelin työpaikastani ja työtovereistani hyviä asioita. Ja kas kummaa, se negatiivinen asenteeni muuttui, jos nyt en mennytkään intoa puhkuen töihin, niin ei se ollut enää vastenmielistä.

Ritva K

________________________________________

Tämä taitaa olla vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin:

Elin etäsuhteessa, olin löytänyt kumppanin Kuopiosta ja itse asuin Lahdessa. Välimatkaa oli, mutta lähes kaikki viikonloput olimme yhdessä. Alusta asti oli selvää, että minä muutan sinne. Etsin töitä, mutta ei tärpännyt. Yhtenä perjantaina istuin taas bussissa ja mietin asioita. Silloin päätin, siis PÄÄTIN, että muutan Kuopioon, meni syteen tai saveen. Perille päästyäni kerroin heti kumppanilleni päätöksestäni ja pyysin häntä muistuttamaan siitä, jos alkaisin epäröidä. Tämä tapahtui siis perjantaina. Seuraavana tiistaina taas Lahdessa ollessani soitin saman työnantajan Kuopion toimipisteeseen ja pyysin kollegaani pitämään silmällä jos hän huomaisi minulle sopivaa työtä olevan tarjolla. Hän oli hetken hiljaa ja kysyi koska olisin muuttamassa. Minä vastasin ja hän taas hetken hiljaisuuden jälkeen sanoi olevansa itse sanoutumassa irti ja lähtemässä juuri silloin pois firman palveluksesta! Minä siis pyysin vain häntä ilmoittamaan työnantajalle, että olen tulossa hänen paikalleen samalla kun sanoo itsensä irti.

Kyllä uskon, että ajatuksilla voi muuttaa elämän suuntaa!

Ulla

________________________________________

Muusikkona olen kokenut erilaisia alemmuudentunteita sekä jännityksen olotiloja esiintyessäni tai muuten työskennellessäni. Usein nämä seikat ovat vaikuttaneet itse taiteen tekemiseen huonolla tavalla. Aloitin selkeän kampanjan itseni kanssa muutama vuosi sitten. Hoin itselleni ennen esiintymistä seuraavan tyylisiä asioita: "osaan tämän", "teen tämän hyvin", "olen hyvä tulkitsija" jne. Myöhemmin laajensin kampanjaani itse esiintymistilaisuuksiin, jossa palkitsin itseäni hymyillä ja kehuilla aina kun tein jonkun asian hyvin. Nyt jo parin vuoden ajan olen huomannut että keikat ja studiosessiot sujuvat paljon paremmin, voin hypätä tuntemattomille vesille musiikin saralla ja saan siitä paljon entistä enemmän kehuja. Tätä kautta tietenkin taiteellinen työ on muuttunut paljon mukavammaksi ja palkitsevammaksi. Myös taloudellisesti asiat sujuvat paremmin. Myöhemmin vasta olen tajunnut, että takaraivossa kyti pelko siitä, että joudun lopettamaan, koska en ole tarpeeksi hyvä. Nyt olen oppinut tätä kautta siihen, että minä kelpaan.

Antti

________________________________________

Olen saanut vanhan hyvän ystäväni takaisin muuttamalla ajatuksiani ja asennettani elämään.

Olen oppinut ”hiljaa kävelemään”, niin kuin savolaiset sanoa sutkauttavat. Olen nimittäin oppinut välillä myös pysähtymään ja ajattelemaan tekemisiäni ja harkitsemaan, että toinenkin voi olla oikeassa enkä vain minä!

Ystävät ovat elämän lahjoista parhaimmat. Yhdenkin ystävän menettäminen oman käytöksen ja ylpeyden takia on tosi suuri moka, ja varmasti sitä menetystä jossain vaiheessa elämässään katuu.

Nyt on hyvä olla, voimme kaksi iloista ystävystä, nauttia elämämme ihanuudesta. Ja jos toinen tarvitsee lohduttajaa ja kuuntelijaa, niin on suuri onni ”omistaa” sellainen ystävä, johon voi luottaa

ja jolle voi kertoa pettymyksistään. Laulussakin sanotaan, että ystävään jos luottaa voi, niin paljon hän omistaa.

Kannattaa joskus pysähtyä, tuumia, että voisikohan muuttaa omaa katsontakantaansa asioihin.

Ja kyllähän se kannattaa. Jos ystävänsä saa näin takaisin, niin silloin voi onnitella itseään.

Nimittäin kun huomaa, ettei olekaan kulmakunnan pahin jästipää!

Ritva

________________________________________

1. Aamu alkaa siitä jo että on onnellinen että saa herätä uuteen aamuun.

2. Sain vakituisen työpaikan kun "hikilenkillä" löysin ruohikosta neliapilan.

3. Voi, joka päivä on elettävä "täysillä." ;-)

Haisuli

________________________________________

3. Jokin aika sitten minulla oli masentava ja alakuloinen kausi meneillään ja olin hyvin negatiivinen kaikkia asioita kohtaan. Hoin aina ystävilleni milloin mistäkin asiasta, että "tämä ei kuitenkaan onnistu.." ja "tämä menee kuitenkin pilalle.." Kerran eräs ystäväni pysäytti minut sanomalla että "ne asiat menee huonosti kun ajattelet negatiivisesti" ja kehotti aina ajattelemaan positiivisesti asioista. Tämä lausahdus on muuttanut elämääni positiiviseen suuntaan. Olen huomannut ajattelevani asioista että "tämä onnistuu hienosti" ja "kaikki tulee menemään hyvin".

Uuden, myönteisen ajattelutavan vallattua mieleni, olen paljon iloisempi ja positiivisempi kaikkia asioita kohtaan ja elämä tuntuu ihanalta!

Heidi

________________________________________

1. Nautin nykyään lasten kanssa kotona olemisesta ja nuorimman kävelytreeneistä. Pysähdyn oikein ihmettelemään lasten aitoutta ja elämäniloa. Paluu töihinkin jo häämöttää, joten yritän saada tästä ajasta "kaiken irti".

Helmi

________________________________________

1. Olin ujo, nuori tyttö kun matkustin Lontooseen au-pairiksi. Sain perheen äidiltä, Ireneltä monta tärkeää opetusta, jotka muuttivat ajatukseni ja käyttäytymiseni siitä lähtien.

Yksi parhaiten mieleeni jääneistä asioista on, kun hän pyysi minua valitsemaan jotakin, ja vastasin hänelle (ehkä ujouttani): "I don´t mind" eli: ei ole väliä, sama se. Irene katsoi minua silmiin ja kysyi: "Miksi haluat olla mauton ja väritön tyttö, joka jättää valitsematta, vaikka sinulla on siihen mahdollisuus? Ajattelepa tilanteita, joissa et saa tai voi valita! Niitäkin hetkiä tulee aivan varmasti."

Hän oli oikeassa. Niitä hetkiä on tullut monta kertaa. Ja tulee varmasti jatkossakin.

Tuo pieni keskustelu, josta olen vieläkin kiitollinen au-pair-äidilleni, kuitenkin herätti minut ajattelemaan ja toimimaan jatkossa toisin. Nyt valitsen aina kun voin.

Liisa-Maria

________________________________________

Työyhteisössä olin lähellä uupua, kun yhtä aikaa olin päivittäisen häirinnän kohteena. Työjärjestelyt eivät pelanneet, ts. olin hukkua työhön ja esimiehet levittelivät käsiään. Päätin selviytyä. Se ajatus toi energiaa ja sai minut tarttumaan asioiden hoitoon yksi kerrallaan lisäksi hain tukea ponnisteluilleni työterveyshuollosta mikä kannatti. Asiat yksi kerrallaan alkoivat selvitä: häirintä on loppunut kun aloitteestani järjestettiin häirikön sekä esimiesten kanssa palaveri, jonka myötä hän lopetti toimintansa (vaikkei ikinä myöntänyt tehneensä mitään.) Tarvittaessa minulla olisi ollut kasapäin sähköposteja todisteeksi tallessa.), työtilanne selkiytyi, kun itse tein ratkaisun etten enää tee 130% työpanosta lukuisiin eri tiimeihin, mihin johto oli kuitenkin aiemmin kehottanut (silloin tällöin minua vielä kysytään muiden tiimien töihin, mutta nyt rajaan itse työni tarkasti siihen 100% panokseen, joka on virallisesti jyvitetty kotitiimiini.) Yllättäen kukaan ei ole narissut asiasta nyt, mutta minua hieman katsottiin kieroon, kun aiemmin yritin hakea asiaan ratkaisua lukuisin keinoin. Minä tein sen. Ratkaisin itse ongelmat ja se jos mikä on vahvistanut uskoa kykyyni selviytyä tilanteista.

Seuraavaksi aion voittaa masennukseen taipuvaisen mielialani (peruja traumataustaisesta lapsuudestani) ja keskittyä hyviin asioihin elämässä.

Tikkis

________________________________________

1. Murrosikäisen raivostuttaviin tyhmyyksiin suhtautuminen muuttuu, kun muistutan itseäni "joka päivä frontaalilohko vielä kehittyy - huomenna jo mahdollisuus harkita vähäsen lisää, viikon päästä vähän enemmän..."

2. Ajatus tai paremminkin mieleen nouseva kuva mökkipihasta alkoi elää ja nousta mieleen useammin ja sitten muutaman vuoden päästä hankin mökin. Sen jälkeen saunassa istuessa alkoi nousta uusi kuva, mikä toteutui pari vuotta myöhemmin.

3. Ison murheen ja pettymyksen kohdalla voi miettiä "entä jos se säästikin minut joltain vielä suuremmalta"

Eija

________________________________________

1. Yksi esimerkki, jokavuotinen syksyntulo. Olen opetellut miettimään, että syksy on ihana vuodenaika, eikä se haittaa minua ollenkaan. Syksy tulee ja menee, sitten talvi ja aah, kevät koittaa! Nykyisin syksyn saapuminen ei rasita mieltäni ollenkaan ja nautin ruskasta, pihan syystöistä jne...

2. Pihan kunnostuksessa. Muutimme 7 vuotta sitten nykyiseen taloomme, jossa piha oli hoitamaton, metsittynyt ja huonossa kunnossa kaikin puolin. Asetin itselleni (itseoppineelle viherpeukalolle) tavoitteen luoda pikkuhiljaa resurssien mukaan viihtyisän pihan istutuksineen ja kivirakennelmineen. Olen ajatellut asiaa "säännöllisesti" suunnitellut ja haaveillut mielessäni ja piha on tullut kuntoon pala palalta kaikilta osin ja kuitenkin mieli palaa tehdä vieläkin enemmän... ja teenkin. Tavoite on kuitenkin jo ylitetty. Nyt on ollut ilo jakaa taimia toisillekin.

3. Kyllä voi. Hyvä esimerkki on se, että olen oppinut olemaan pääsääntöisesti surematta sellaisia asioita joille en itse voi mitään. Totta kai tilanteet vaihtelevat, mutta aika pitkälle olen päässyt "turhia surematta" ja itseäni turhaan kuormittamatta. Ajatuksen voima on suuri, kun sen vain ensin itse sisäistää.

Carita

________________________________________

1. Silloin, kun tulee vastaan huono päivä ja kaikki tuntuu menevän päin mäntyä - ajattelemalla positiivisesti löydän valopilkkuja myös huonosta päivästä ja jaksan taas eteenpäin.

2. Työpaikanhaussa

3. Kyllä elämässä alkaa tapahtua paljon myönteisiä asioita, kun asenne on oikea ja on vahva halu mennä eteenpäin. Esim. avioeron jälkeen positiivinen ajattelu ja se että ei anna periksi minkään edessä.

Sinikka

________________________________________

Narsistin pauloista pääsemiseen olen tarvinnut positiivisen ajattelun ja alitajunnan apua. Ajattelen, että narsisti, joka yrittää murentaa itsetuntoni, on vain pieni räkyttävä räkänokka, poloinen raukka.

Mummeli

________________________________________

Viime laman aikana olin työttömänä yli 2 vuotta. Oli rankka paikka aloittaessani työttömyyttä. Myös kun erosin, se ensimmäinen kerta oli se pahin. Olen kohta 50 vuotta. Ja elämä sen kuin helpottuu.

Itse asiassa kun selvä ajatus on muotoutunut, alkaa myös toiminta. Näin alkoi avustustoimintani Venäjän Karjalaan, joka antaa paljon iloa.

Olen huomannut, että mitä enemmän luovun omastani, tavarasta, saan väljyyden tunteen. Tavara ei määrää minua. Kun antaa toiselle lahjan, on siinä iloisia kaksi

KK

________________________________________

1. Olen monesti päättänyt aamulla ennen rankkaa päivää, että selviydyn tästä kunnialla ja vieläpä hauskaa pitäen. Olen aamu-uninen, ja jätän usein illalla teekuppini viereen motivaatioviestin itselleni seuraavaa aamua varten. Hölmöä tai ei, mutta ainakin saa unenpöpperöiset kasvoni hymyilemään. :)

2. Innostun joskus asioista, joihin muut suhtautuvat epäillen. Haluan silti (tai juuri siksi) saavuttaa päämääräni. Lähdin esimerkiksi Brasiliaan 16-vuotiaana, ja palasin vuotta myöhemmin aikuistuneena ja sujuvaa portugalia puhuen. Edelleenkin kuulen joidenkin aikaisempien epäilijöiden sanovan, että "kyllä minäkin olisin ryhtynyt vastaavaan jos vain olisi ollut mahdollisuus."

3. Jotkut tilanteet tulevat kohdalle vääjäämättä. Niille ei voi mitään, mutta riippuu itsestä, miten niihin suhtautuu. Jonkin aikaa sitten tein tietoisen päätöksen suhtautua myönteisesti elämän pieniin vastoinkäymisiin. Elämänlaatuni on parantunut, kun yksinkertaisesti työnnän mielestäni pois mieltä vaivaavat asiat, ja muutan näkökulmaani: mitä voisin oppia tästä ja miten teen sen seuraavalla kerralla paremmin?

Pitta

________________________________________

3. Mielestäni positiivinen asenne on muuttanut minua, niin että arjessa selviytymisessä (töissä) on tullut helpompaa. Yritän karsia negatiivisuutta ympäriltäni ja huomaan itse voivani paremmin. Saan myös parempaa ja asiallisempaa kohtelua. Mutta olen vielä matkani alussa ja ympärilläni on paljon negatiivista. tuntuu että olen aivan yksin hymyni kanssa. Ehkä tästä vielä jotain hyvää seuraa.

Sanna

________________________________________

Työssäni on eräs henkilö, joka huutamisellaan saa muut ihmiset häkeltymään ja pelokkaiksi tekemään omaa työtään. Itsekin ja jokainen vuorollaan joutuu tämän henkilön huutamisen ja "vihan" uhriksi. Kärsin siitä joskus todella, varsinkin kun olen itse tosi väsynyt joskus koska minulla todettiin korkea verenpaine. Huusin hänelle joskus takaisin ja tilanne vain paheni. Mutta sitten löysin jostain voimia olla hänelle erityisen ystävällinen ja kyselin hänen kuulumisiaan ja tarjosin hänelle kyytiä töistä kotiin, koska asuimme samalla suunnalla. No, hän ei ehtinyt kyytiini, mutta oli seuraavana päivänä minulle kuin aurinko ja nyt yritän olla "turvatyynynä" nuorille harjoittelijoille, etteivät tämän henkilön tavat esittää asiat saisi heitä kovin pahoittamaan mieltään. Jokaista pitäisi yrittää ymmärtää ja positiivisesti rauhaa rakentaa. Se toimii todellakin.

Lienuska

________________________________________

Mieheni puhuu minulle ilkeitä sanoja loukatakseen minua. Minä loukkaannuin ja itkin. Meni useita viikkoja ja kuukausia enkä uskonut enää olevan toivoa avioliitollamme. Mutta koska en halua avioeroa niin mitä voisin tehdä (koska en voi muuttaa mieheni tapoja), niin rupesin ajattelemaan, mitä voisin tehdä muuttaakseni oman käytökseni häntä kohtaan. Niinpä aloin kohdella miestäni rakkaudellisesti. Halasin aina tilaisuuden tullen häntä ja sanoin rakastavani häntä ja yritin tehdä ateriat aina hänen mieleisekseen eli kaikin tavoin ottaa hänet huomioon. Avioliitto voi onnistua kun uskaltaa muuttaa ajatuksensa ja tehdä toiselle sitä mitä tahtoo hänen tekevän minulle.

Raili

________________________________________

Sain uuden elämän; sain lapsen ja tulin äidiksi. Lopetin päihteiden käytön monien vuosien jälkeen, koska haluan olla äiti lapselleni, ja tämä kaikki on ollut omasta tahdostani ja halustani kiinni. Olen maailman onnellisin 11-vuotiaan lapsen äiti ja täysin päihteetön ja elän ihanaa elämää tässä kauniissa maailmassa.

Äiti

________________________________________

Olipa kyseessä vapaa parkkipaikkaruutu tai istumapaikka hyvälle paikalle konsertissa, ajattelen etukäteen, että vielä on minulle siellä tilaa - ja on tähän saakka toiminut! Ja siitä on sitten hyvä jatkaa laajempiin juttuihin samalla asenteella ja iloisella mielellä. :-)

Tunturien tyttö

________________________________________

1-3) Olen muuttanut asennettani, ajatuksiani ja tekojani mm. ystävällisyyden suhteen. Ennen kohteliaisuus ja ystävällisyys olivat minusta turhia, mutta Ajatusten aamiainen aivopesi minut hellästi, mutta varmasti lisäämään ystävällisyyttä kanssakäymiseeni muitten kanssa - ja se toimii, nykyään monet kehuvat ystävällisyyttäni - ja maailma on minulle ystävällisempi paikka elää! Kiitos Miehelleni, joka jaksoi päivällä töissä tulostaa minulle päivittäin Ajatusten aamiaisen illaksi, ennen kuin meillä oli nettiä, vauvojen kanssa kotona ollessani. Sittemmin tilasin palvelun itselleni. Olen saanut tukea, rohkaisua ja apua, tarvittaessa vaikka sähköpostin luetuista Aamiaisista tai Positiivareiden sivuilta tai omistamistani Positiivarituotteista.

Voimaa, iloa ja valoa tämän lukevalle toivoo:

Katinka

________________________________________

1. Olin ensimmäisen asteen ammattikoulussa ja kolmannen ja viimeisen kouluvuoteni alussa olin palannut työssäoppimismatkaltani Australiasta. Kouluun palaamisen shokki oli sanoinkuvaamaton ja itkin ahdistuksesta koko ensimmäisen koulupäivän. Tahdoin pitää välivuoden, mutta järki sanoi, että se vain pitkittäisi tuskaani vuodella. Asennettani koulua kohtaan muuttamalla ja ajattelemalla, että vuosi on loppujen lopuksi erittäin lyhyt aika, jaksoin ahertaa vielä viimeisen vuoden koulussa ja vieläpä erinomaisin arvosanoin. Nyt olen päätöksestäni erittäin ylpeä, sillä ellen olisi päättänyt muuttaa ajatuksiani, olisin vieläkin koulunpenkillä, enkä nauttimassa vapaudesta.

2. Olen pienestä pitäen rakastanut eläimiä ja jossakin vaiheessa erityisesti koalat herättivät suurta mielenkiintoa minussa. Yhdeksän vuotta sitten löysin pari ihanaa postikorttia, joissa oli suloisia koalan kuvia ja kiinnitin ne keittiön seinälle, jossa näin ne joka päivä. Lähes joka päivä kirjaimellisesti silittelin noita suloisia koalan kuvia ja niiden herättämät ajatukset painautuivat alitajuntaani automaattisesti.

Viime vuonna nuo ajatukset sitten toteutuivat, sillä kävin yhteensä kolme kertaa Australiassa ja yhdellä reissuistani pääsin työskentelemään maailman ainoaan Koala sairaalaan noiden uneliaiden karvapallojen keskelle - ja kaikki tämä tapahtui silittelemällä postikortteja!

Ikiunelmoija

________________________________________

1. Työpaikalla ehdotin, että kerromme aina palaverissa, jos joku on antanut positiivista palautetta työkaveristamme ja näin teimme. Kuinka ollakaan, se toi hyvää mieltä työyhteisöömme ja läheisyyttä. Ennen kaikkea, ne huonot asiat jäivät taka-alalle, mutta ei hoitamatta kun kaikki yritimme parastamme!

2. Ajattelen usein, että pitäisi olla lojaalimpi kanssaihmisiä kohtaan. Lapsieni ja puolisoni kanssa olen huomannut, että tavoitteeseen olen aika ajoin päässyt kun maltan mieleni ja ymmärrän heitä ja heidän ajatuksiaan paremmin, enkä esim. tyrmää heti.

3. Kyllä voi, kun ajattelee myönteisesti, eikä heti negatiivisesti ihmisistä yleensä! Vaikka ihminen olisi kuinka typerä tai inhottava, voi yrittää kaivaa sieltä jotain hyvää, niin mieli muuttuu, se on kummallista!! Omaan elämään se tuo enemmän hyvää ja eihän se, että märehdimme kaikessa typerässä kasvata omaa mieltä, vaan se, että näemme jossain huonossakin hyvää, on myös itselle hyvä ja parantaa elämänlaatua ja ennen kaikkea olemme ympäristöllemme siedettävämpiä. ;)

Tubi

________________________________________

1. Uskoin ennen positiivisen ajattelun voivan auttaa rakentamaan tyydyttävän elämän. Sitten opin ja asteittain yhä syvemmin ymmärsin, ettei elämä voi koskaan olla vähänkään pysyvämpiluonteisesti tyydyttävää "ajatusten tasolla" elettynä. Eikä edes tekojen.

Se, millä vaikuttaisi olevan aidosti ”merkitystä”, on se tyyni "tausta", jonka "pinnalla" elämä ilmenee. Dualistinen maailma on vain illuusio. Ja "täällähän" voimalla on samansuuruinen vastavoima. Jossain vaiheessa vaaka heilahtaa...

Kun löytää syvyysulottuvuutensa, ja asteittain vahvistaa yhteyttään ”muodottomaan”, voi elää ”muotomaailmassa” ilman jatkuvaa asenteellisuutta ja reaktiivista kamppailua.

Kiitos asteittain kasvanut pessimismi optimismia kohtaan. Söitte toisenne. Yritys hallita ajatuksia ja asennetta ("parempien" tekojen kylvämiseksi) käynnisti, ei niin "mielenmukaisen" oppimisprosessin (onneksi, vaikkei se todellakaan ollut toivomuslistalla)...

Elämä on kaunis ”sellaisuudessaan” - ilman "minua" jatkuvasti arvottamassa sitä. Negatiivinen sisältää positiivisen. Ne eivät koskaan ole toisistaan erillään. Paitsi egon kautta elettynä.

Elämä on

________________________________________

Jäin työttömäksi ja päätin työllistää itse itseni. Alku oli todella vaikea, sillä kukaan ei halunnut ostaa palveluja tuntemattomalta nimeltä. Itkin ja murehdin ja mietin jo, pitääkö minun alkaa harkita hanskojen lyömistä tiskiin. Luin tunnollisesti Ajatusten aamiaisia, kuten olin tehnyt jo monta vuotta. Lopulta printtasin yhden erityisen painavan ajatuksen työpisteeni seinälle ja väritin siitä huomiokynällä kohdan: "Totuttele siihen ajatukseen, että tavoitteisiin pääseminen vaatii rutkasti rohkeutta, päättäväisyyttä ja raakaa työtä, ja pane sitten toimeksi.

”Sinun pitää ensin päättää, että onnistut, ja toimia sitten päätöksesi mukaisesti." Päätin toimia ohjeeni mukaisesti ja kääriä hihani. Aloin hokea mielessäni voimalauseita, jotka valoivat uskoa itseeni. Muistutin itseäni siitä, että olen ammattitaitoinen ja minun tarvitsee vain saada asiakkaat tietoisiksi siitä. Aloin markkinoida itseäni ahkerasti. Päätin käyttää hiljaisen ajan hyödyllisesti ja ilmoittauduin avoimeen yliopistoon hankkimaan lisää osaamista. Vähitellen aloin saada muutamia toimeksiantoja. Nyt, kuukausia myöhemmin, minuun on ottanut yhteyttä jo usea asiakas, joille markkinoin itseäni aiemmin, ja yhteistyö on lähtenyt hyvin liikkeelle. Suhtaudun tulevaisuuteen toiveikkaasti ja luottavaisesti ja pidän huolta siitä, että positiivinen ajatteluni pysyy yllä. Kiitos, että Ajatusten aamiainen auttaa ajattelemaan myönteisesti.

Mima

________________________________________

Olen viimeiset neljä vuotta yrittänyt noudattaa Rhonda Byrnen Salaisuus-kirjan ja Salaisuus-kalenterin oppeja. Aina aamulla ennen töihin lähtöä luen päivän ajatuksen kalenterista (sama kalenteri on nyt siis neljättä vuotta käytössä, silti ajatus tuntuu aina uudelta ja antaa ehkä uutta ajateltavaa.) Se on auttanut minua muuttamaan ajatusmaailmaani entistä positiivisemmaksi ja ajattelemaan asioita monelta eri kannalta. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Lukekaa ensin kirja ja ottakaa sitten kalenteri käyttöön. 365 positiivista päivää joka vuosi!

Se on salaisuus

________________________________________

Kun työ vaatii tekemistä, itseä pelottaa eikä yhtään huvita. silloin ajattelen, että työ ei voi tämän huonommassa jamassa olla. Teenpä sen eteen mitä vain, se on aina edistynyt vähintään oman oppimiseni verran. Ja kun työn tekemisen aloittaa, huomaa ensin ettei se olekaan kauheaa, sitten jatkaa hymyssä suin vielä hetken ja kas, homma on hoidossa ja työintoakin on vielä jäljellä.

Nuorehko yrittäjä-onnistuja

________________________________________

Tarinani vastatkoon kysymyksiin 1 ja 2, ja lopputulos on sitten tuo 3. :-)

Olin alkuvuoden onnellisesti raskaana, odotin esikoislastani ja tein päätöksen, että kaikista kuulemistani "synnytyssaagoista" ja kehotuksista huolimatta aion synnyttää lapseni ilolla ja ilman isompia kivunlievityksiä, koska haluan olla läsnä, enkä puudutus/lääkehuuruissa, kun lapseni syntyy.

Kuuntelin Juhanin Saavutusten seikkailu -luennon eräänä kesäkuun alkupäivänä ja sieltä löytyikin paras kivunlievittäjä. "Jos minussa on jotain hyvää, ja minä keskityn siihen, se sen kuin kehittyy vaan, ja jos minussa on jotain huonoa, minä unohdan sen, ja se häipyy itsestään pois".

Kun viimein heinäkuun puolessa välissä tuli synnyttämisen aika, minä sovelsin tätä ajatusta: Kun supistukset tulivat 10 minuutin välein, keskityin ja keräsin voimia sen 9 minuutin aikana, jolloin ei supistuksia ollut. Kun supistukset tulivat 5 minuutin välein, keskityin sen 4 minuutin aikana, jolloin supistuksia ei ollut, jne. Lopulta ponnistusvaiheessa, keskityin ja keräsin voimia niinä muutamana hetkenä, jotka ponnistusten väliin jäivät. Ainoa kivunlievitys, jota käytin hetken aikaa, oli ilokaasu, eli positiivista sekin jollakin tapaa. Isä oli mukana synnytyksessä ja hän ihmetteli kovasti jälkeenpäin (ihmettelee vieläkin), miten onnistuin kestämään kivut. No asenteella :-)

Tällä hetkellä olemme terveen ja komean poikalapsen onnellisia vanhempia, jolle pyrimme puhumaan positiiviseen sävyyn eli esim. "Ei mitään hätää" -ilmauksen sijasta sanomme "Kaikki on hyvin/ Kaikki järjestyy." Pitkittäistutkimus osoittanee aikanaan, kuinka positiivinen lapsi ja aikuinen hänestä sitten tulee :-)

Tiina V.

________________________________________

Jos jokin asia ei tunnu hyvältä, mietin, mitä siitä asiasta ajattelen. Kun mietin ajatuksiani, huomaan, että siitä ei voi muunlainen tunne seurata. Sitten mietin, miten haluaisin tuosta asiasta tuntea ja mitä siitä pitäisi ajatella, jotta tuntisin niin. Tunne tulee ajatuksista. Tunnetta ei voi muuttaa, mutta ajatuksia voi ja niistä seuraa tunne. Toimii aina. Tämä on jokin jo antiikin ajan tunneteoria ja toimii edelleen.

Lisää hyviä ajatuksia

________________________________________

Olen todennut, että yksilön kokemukset ohjaavat hänen elämäänsä ja tapaansa toimia. Jos emme koskaan saa mahdollisuutta jakaa kokemamme siten, että tulemme kuulluksi, emme myöskään voi pohtia toisenlaista suhtautumista asiaan. Kyllä niitä ihmisiä löytyy, jotka aina tietävät, miten pitäisi toimia, mutta kuka auttaisi oikeasti pohtimaan, sitä tapaa, joka auttaisi eteenpäin elämässä.

Jokaisella tulisi olla armollinen kuuntelija ja hyväntahtoinen "peili", joka rehellisesti ja kauniisti, sanoisi ja ehdottaisi uusia toimintamalleja edetä elämässä eteenpäin.

Sirkkis

________________________________________

Eron jälkeen useampi vuosi meni hukkaan: oli suhteita, mutta kaikki kaatuivat siihen, että haahuilin exän perään. Teidän tarjoamanne Sydänmagneetti-kirjan luettuani päätin, että exä ei enää kaada yhtäkään suhdetta. Tyhjennän sydämeni huoneen kaikesta hänestä muistuttavasta.

Tapasin jonkun kuukauden kuluttua miehen, joka on jäänyt rinnalleni nyt jo vuoden ajaksi ja loppua ei näy. Exää en ottaisi takaisin enää milloinkaan. Nyt on hyvä olla.

Ajatuksilla ja päätöksillä voi muuttaa elämänsä suunnan. :-)

Centero

________________________________________

1. Ristiriitatilanteissa tietoisesti asettumalla tilanteesta tunnetasolla etäämmälle. Keskustelu sujuu asiallisemmin ja tuloksekkaammin, kun omat tunteet eivät ole sumentamassa ajattelukykyä. Pystyy puhumaan asioista ja mieli pysyy avoimena erilaisille ratkaisuvaihtoehdoille.

2. Urheillessa, jos välillä tulee vaikeita hetkiä ja tekee mieli luovuttaa kesken urakan, ajattelen "mieli voittaa kehon" ja saan siitä saman tien energiaa ja potkua viedä ponnistuksen loppuun asti.

3. Ajatusten voima heijastuu ihmisestä kaikella tavalla ulospäin; mitä hän ajattelee itsestään, muista ja elämästä on koko ajan läsnä. Yksi kuvaava kysymys kuuluukin: "Mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle?" Omia ajatuksia muuttamalla muutokset heijastuvat koko elämään. Omalla kohdallani olen työstänyt aikanaan itseluottamusta ja omanarvontuntoa ihan vain ajattelun ja pohtimisen avulla. Tänä päivänä olen sinut itseni kanssa, minulla on helppo olla, samoin ihmisillä ympärilläni. Tartun mielelläni uusiin asioihin ja haasteisiin, en pelkää tuoda omaa mielipidettäni julki, ja kykenen avoimesti puhumaan hyvistä ja kehitystä kaipaavista asioista ihmissuhteissani.

Suvi

________________________________________

Olen oppinut Positiivareilta kääntämään ajatukset hyviksi. Jos sataa esimerkiksi se on hyvä juttu luonnolle ja astmalaiset tykkää. Jos on ikävä työ tehtävä se täytyy vain kääntää mahdollisuudeksi ja haasteeksi onnistunko siinä.

Annukka

________________________________________

Nuorena flikkana reputin kirjoituksissa ja jäin ilman yo-lakkia. Tämä asia alkoi isompana tyttönä harmittamaan. Päätin saada sen lakin. Kävin koko lukion uudelleen. Opiskelin työn ohessa ja pääsin tavoitteeseeni! Koska olin näin päättänyt.

Motivaatio kantaa

________________________________________

Olin 1993 Torniossa opiskelemassa ja tilanteessa että tarvitsin asunnon. Vein asuntohakemuksen kaupungin asuntotoimistoon ja sain kuulla että voisin joutua odottamaan asuntoa jopa puoli vuotta. Mieli apeana lähdin toimistolta pois, kävelemään kohti asuntolaa jossa silloin vielä asuin. Ajattelin, että on vain yksi mahdollisuus, ajattele positiivisesti ja usko että on vain tie ylöspäin. Kävelyni pysähtyi SKV:n asuntovälitystoimiston kohdalle, just oven eteen. Kävelin toimistoon sisälle ja kysyin asunnonvälittäjältä josko heillä olis asuntoa vuokralle. Kuinka ollakaan, heillä oli ja niin sain tarvitsemani asunnon. Uskon, että kun muutin ajatteluni positiivisempaan suuntaan, kaikki muuttui samalla hetkellä. Monesti myöhemminkin olen kokenut positiivisen ajattelun voiman ja siksi paasaan siitä myös kaikille kavereillenikin.

Marja



Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot