La 29.4.Teijo, Henning» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae
Uteluarkisto


Ja sitten meni hermot. Suutuin oikein kunnolla ja sen jälkeen vuorossa oli puolen päivän mökötys, syvä hiljaisuus ja synkät ajatukset. Mistä sinä suutut ja miten? Miten selvität riitasi ja mikä saa sinut lopulta antamaan anteeksi? Miten teet sovinnon? Usein suuttumisen ja mökötyksen syyt ovat aika naurettavia. Rohkenetko kertoa hulluimmat mökötyksesi syyt?




On hullunhommaa mököttää kotona sitä, että töissä työkaverit ovat olleet rasittavia. Kertomatta siis, että vika ei suinkaan ole kodin naamoissa.

 

Nimimerkki: Manta

 

= = = = =

 

Varsinkin silloin, kun olen väsynyt, saatan hermostua vähästä. Oma suuttuminen harmittaa, ja usein kadun ja pyydän anteeksi saman tien. Hyvin nukutun yön jälkeen asia on helpompi nähdä oikeassa mittakaavassa. Minulle tärkeä osa tunteiden hallintaa on omasta hyvinvoinnista, unesta ja ruuasta huolehtiminen. Näillä on yllättävän paljon merkitystä.

 

Nimimerkki: Tiiu

 

= = = = =

 

Suutun lähinnä, jos sopimuksesta ei pidetä kiinni ja varsinkin silloin jos puuhataan sen sijaan jotain vähempi arvoista. Esim. parisuhdeillan sijaan siivotaan vessaa. Naurettavin mökötyksen aihe on varmaan se klassinen eli miehen "epäsiisteys". Eihän kukaan saa määrittää toisen siisteystasoa. Ja mitäs elämistä se on, jos pientä sotkua ei mahdu elämään. Selvitän riitani halaamalla, tekemällä pieniä mukavia palveluksilla ja tunnustamalla oma tyhmyyteni. Antaudun, koska riitely on tyhmää eikä se johda mihinkään.

 

Nimimerkki: tyhmä tyllerö

 

= = = = =

 

En yleensä suutu helposta, mutta jos minua rassataan toden teolla tai jankutetaan samaa asiaa esim; onpa vaimo pahalla päällä, vaikka sitä en olisikaan, vaan muuten vaan hiljainen. Jos ei ole asiaa niin mitä sitä turhaan läpättämään. Sitten kun suutun, on oksat pois joulukuusestakin. Huudan ja möykkään niin, että talo raikuu ja sitten astuu syvä hiljaisuus saatan mököttää ja olla mykkäkoulua vaikka viikon jos oikein minut on rassattu riekaleiksi tyhjän takia. Se menee itsestään ohi, lähdemme tekemään jotain yhteistä kivaa harrastusta kuten näin talvella pilkille ja sinne avantoon se sitten putoaa.

 

Tai kesällä lähdemme retkeileen tai mökille jossa on tekemistä ja saa vihansa puskee vaikka puita hakkaamalla ja luonnossa minulla yleensä tuo pahatuuli haihtuu. Jos joutuu olemaan kotona, niin se vaan alkaa jotenkin itsestään keskustelu kun olen aikani mököttänyt. Seuraavat sanat ovat minulle perin tuttuja "kyllä se siitä leppyy, antaa olla" tai toinen tulee pyytämään anteeksi kun hän rassasi minua että sai tämän aikaiseksi. Jos taas minä aloitan, niin kyllä minä jo illalla kiiruhdan viimeksi pyytämään anteeksi ja sovinnon tekoon, sillä minusta on jotenkin väärin kun käyn vihassa nukkumaan, sillä koskaan ei tiedä onko se viimeinen yö kahdestaan. Vaan kun mökötän, niin silloin tuo ei tule mieleen, joka kyllä saisi tulla - ei sen puoleen.

 

Nimimerkki: Misa

 

= = = = =

 

Olin mieheni kanssa viettämässä kesäistä päivää Helsingissä, kierrellen kaupoissa. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen tuuli yltyi ja alkoi sataa. Jouduimme kävelemään muutaman sata metriä sateessa, jolloin suutuin miehelleni, kun vaatteeni kastuivat! Tokihan se mieheni syy onkin, että kesäisessä Suomessa joskus sataa vettä...

 

Nimimerkki: MB

 

= = = = =

 

Mökötän niin usein ja - toden totta - niin mitättömistä asioista. Useimmiten syyt liittyvät puolison tekemättömyyteen esim. siivousvälineet ovat jääneet siihen mihin ovat jääneet, mutta puhdasta on.... Nolottaa oikein, kun tajuaa asian kokonaisuuden.

 

Nimimerkki: Helinä

 

= = = = =

 

Tulen kotiin työstä ja rupean juomaan kahvia, joka onneksi on keitetty. Mutta, roskakori haisee ja pursuu yli. Raivostuttaa, koska eläkeläinen = aviomies katselee TV:tä sohvalla maaten. Otan ovia paukutellen roskiksen ja heitän rapun pieleen. Olen hiljaa, koska tästä on keskusteltu ennenkin. Lopulta mies nousee, tulee kahville ja rupeaa puhumaan mistä tahansa ja kiukkuni sulaa. Huomaan, että viestini meni kuitenkin vähäksi aikaa perille.

 

Nimimerkki: Anja

 

= = = = =

 

Työyhteisöäni koskevista muutosajatuksista ei vaivauduta informoimaan tai keskustelemaan etukäteen asianomaisten kanssa, asiat vain määrätään. Toisaalta edellytetään innovatiivisuutta ja itsenäistä toimintaa työn tekemisen suhteen, mutta vaikuttamis- tai päätösvaltaa käyttävät ihmiset, jotka eivät tunne riittävästi muutosajatusten heijastevaikutuksia.

 

Nimimerkki: Ei motivoi

 

= = = = =

 

Taidan olla tyypillinen nainen, sillä mykkäkoulun pitäminen ei ole minulle temppu eikä mikään - ikävä kyllä. Tosin kun asiaa tarkemmin ajattelen, edellisestä on nyt kulunut jo vuosia, en edes tarkalleen muista, kuinka paljon, mutta vuosia kuitenkin. Taidan vanhemmiten tasaantua.

 

Sitä ennen pahin tapaus taitaa olla täydellinen raivostumiseni anopille. Tämä osaa olla todella ilkeä ja omapäinen, välillä minusta tuntuu, että hän oikein haluaa lietsoa riitaa, ovat ne riidanaiheet niin järjettömiä. Periksi hän ei anna koskaan. Kerran pinna sitten vaan katkesi ja ilmoitin, etten ikimaailmassa enää halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Asumme eri paikkakunnilla, välimatkaa on satoja kilometrejä, joten välttely ja mykkäkoulu onnistuivat aika vaivattomasti. Kyllä tässä pari vuotta vierähti, anoppi taisi olla sovussa aloitteentekijä, ei tietysti mitään anteeksipyyntöjä, mutta yritti olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pikku hiljaa elämä normalisoitui ja olen jo oppinut virittämään itseni ihan eri taajuudelle, kun tapaamme. En yksinkertaisesti kuule enkä näe mitään. Ihmisiähän ei voi muuttaa, joten on vaan kehiteltävä selviytymiskeinot.

 

Nimimerkki: Helmi

 

= = = = =

 

Olen aina joskus oikeassa ja koitan viedä jaloa ajatustani eteenpäin ja sitä ei kotioloissa noteerata mitenkään - sanaharkka valmis!

 

Eilen mieheni oli ensi kertaa kuntosalilla (minä olen käynyt noin 200 kertaa) opastin laitteiden käytössä viisaana - ei kuunnellut alkuunkaan, vaan teki sitkeästi vain tavallaan väärin. Tuttu salinpitäjä tuli luoksemme ja kerroin, että kohta tässä on ottelu valmis. Saimme vastauksena "meillä pariskunnat ei harjoittele yhdessä" siirryin sivuun ja hän otti opastajan roolin ja meni asia perille paremmin. Mieheni ei voi sietää minun "pätemistäni" sanoisin itse neuvomistani ja tiedän sen. Riita olisi ollut pian valmis ja aiheenhan ei tarvitse siis olla järin kaksinen.

 

Nimimerkki: Pätevä muija

 

= = = = =

 

Suutun helposti, mutta lepyn pian. Alan miettiä omaa käytöstäni ja saan usein hävetä sitä. Pakko pyytää anteeksi. Ihminen, jolle suutun, on usein minulle rakas ja pelkään menettäväni hänet, minulla ei ole aikaa mököttää vaan haluan olla väleissä jälleen.

 

Nimimerkki: Missu

 

= = = = =

 

Mökötän siitä, että ainoani naispuolisena työntekijänä joudun tekemään kaikki ns. naisten konttorityöt vaikka olen miesten esimies.

 

Nimimerkki: naispuolinen työntekijä

 

= = = = =

 

Jos läheiseni iskevät kohtaan, jonka tietävät minulle olevan herkän alueen. Mökötän ja pidän samalla itselleni puhuttelua, miksi kyseinen asia koskee. Itseensä meneminen auttaa.

 

Nimimerkki: Viivi

 

= = = = =

 

* * No se WC-pöntön kansi, kun se aina jätetään auki ja kaikki tavarat tippuu sitten sinne veteen!

 

Nimimerkki: Hellu

 

= = = = =

 

Minun vakio mökötyksen syy on kotitöiden jakaminen. Eli jos tiskivuorta ei kukaan ole huomannut purkaa pariin päivään niin silloin alkaa mökötys. Eikä se lopu ennen kun saan sanotuksi mikä mättää. Sitten se taas helpottaa kun muu perhe tulee hätiin.

 

Nimimerkki: Martsa

 

= = = = =

 

Ennen räjähdin välittömästi, sanoin mitä sattui. Nykyään menen ensin hetkeksi muualle miettimään, rauhoituttuani palaan takaisin henkilön luo, jonka kanssa on ollut kiistaa. Silloin on ehtinyt harkita mitä sanoo, mitä jättää sanomatta. 99 % kanssa on syntynyt sopu ja käyty asiasta järjellinen keskustelu ja päädytty hyvään tulokseen. Minä en anna kenenkään jäädä mököttämään riidan jälkeen, vaan sekin selvitetään, vaikka kuinka kipeältä tuntuisi. Syy riidan alkuun olkoon kenessä tahansa.

 

Nimimerkki: Manteli

 

= = = = =

 

Yksinkertaisesti elämä on liian lyhyt hukattavaksi mökötykseen. Siinä kohtaa kun suututtaa, saa suuttua ja pitääkin, mutta sen jälkeen kannattaa esittää itselle suuri kysymys MIKSI mököttäisin? Mitä se auttaa? Mitä lisäarvoa siitä saan? Suuttumus on tunne joka menee ohi kun sen päästä ulos, miksei sen anna sitten mennä samalla voimalla? Jääkö parempi olo kiukuttelusta tai mökötyksestä kuin anteeksi annosta? Sen voi ihan jokainen testata itse. :)

 

On helppoa antaa anteeksi kun kuuntelee toisen osapuolen näkemyksen ja kertoo rohkeasti mikä siinä suututti. Siitä saa usein vielä hyvät naurut päälle ku tilanne purkautuu.

 

 

Nimimerkki: Pohjalaisnainen

 

= = = = =

 

Minulle on aikaa myöten viiden pojan äitinä kasvanut lehmän hermot, eli suutun tosi harvoin. Pientä päivittäistä neuvontaa ja ohjausta tietysti harrastan naiselliseen tyyliini, jotta elämä sujuu, mutta varsinaisesti minua ei saa räjähtämään kuin täydellinen piittaamattomuus toisista tai häikäilemätön oman edun tavoittelu. Sitten raikaa. Huudan ja mellastan aikani, kunnes olen varma siitä, että kaikki ovat ymmärtäneet, että olen nyt tosi vihainen. Kun äijät siinä suurimmasta pienimpään tapittavat minua totisina rivissä, ja toistavat yhteen ääneen "kyllä, äiti", on jo ihan pakko nauraa. On se niin koomista.

 

Nimimerkki: mamma

 

= = = = =

 

Elämänkumppanini käväisyt asioillaan, joihin hän saa uppoamaan todella aikaa. Osaan mököttää saman verran katsomatta kelloa. Hän tietää jo kotiutuessa että nyt simmu on pyöreä ja yrittää lievittää tilannetta. Miehet ne osaa kupata tyhyjää!

 

Nimimerkki: Helleena

 

= = = = =

 

Minulla on tapana olettaa asioita. Mieheni aloittaa lauseen ja minä oletan sen loppuosan, ja normaalisti oletan aina pahinta... Riidat seuraa mykkäkoulu, joka kylläkin taitaa olla rankempaa minulle kun hänelle. Lopulta minä otan asian puheeksi ja yritän tehdä sovintoa. Mies käsittelee tunteensa yksin ja rauhassa, minä taasen haluaisin aina heti selvittää tilanteet. Sovinto tehdään anteeksi pyytämällä, halauksella ja pusulla. Eilen sovinto tehtiin miehen tuomalla kukkapuskalla, kuka siinä vaiheessa kehtaa enää kiukutella?

 

Nimimerkki: Valentine

 

= = = = =

 

Taisi olla kolmas äitienpäiväni. Odotin tietysti lasten isän muistavan minua lasten kanssa aamukahvien kanssa. Mutta ei. Päivällä löysin saunalta purkkiruusun. Silloin olin jo mökötyksen aloittanut. Ja mökötin iltaan asti. Ruusu mökötti saunassa myös, kunnes menimme esikoisen kanssa ennen isää ja pikkuveikkaa saunaan. Minulla oli jo mökötys palasena kurkussa ja itku lähellä. Silloin esikoinen nosti ruusun iloisena - ojensi sen halausten kera ja totesi: "Älä äiti ikke, tässä sulle luusu!" Ruusu siinä vähän rutistui, mutta tunnelma oli hetkessä korjattu.

 

Nimimerkki: Tarja

 

= = = = =

 

Ostin auton uudet istunpäälliset ja halusin ne laittaa heti paikalleen, mies ei "ehtinyt" teki muuta joten rupesin laittamaan itse. Ja mökötin! siinä niitä äheltäessä, mies tuli kädet taskussa katsomaan ja kommentoimaan "älä nyt säre niitä" - "eikö pakkauksessa ollut hakasia". Olin nimittäin niin suutuksissani etten huomannut koko hakasia... silloin kyllä pisteli vihaksi toinen, enkä puhunut mitään vaan laitoin päälliset siten kuten osasin...

 

Nimimerkki: pikkumi

 

= = = = =

 

Kun suutun, aiheella ei ole väliä, kunhan ärsytyskynnys on vaan sopivasti koholla. Ensin saatan kolistella kovaäänisesti ja olla hiljaa tai tiuskin asioista sitten yhdessä hetkessä olisin jo valmis sopimaan ja olen jo itse unohtanut koko jutun kun toinen vielä miettii mistä nyt tuulee. ;)

 

Nimimerkki: Saaru

 

= = = = =

 

En osaa mököttää enkä halua olla vihainen. Tunteet täytyy saada toki ulos, mutta kun yrittää itse jaksaa ottaa vastaan toisen purkauksen ja vastata siihen rakentavasti puhumalla, niin ei tarvitsisi mököttää mykkäkoulussa ollenkaan. Teen aina itse aloitteen sovitteluun, vaikken itse olisikaan 'syyllinen' riitaan tai erimielisyyksiin.

 

Nimimerkki: En osaa mököttää

 

= = = = =

 

Useimmiten menee hermo, kun on olevinaan kiire, ja joku tulee häiritsemään juuri silloin. Silloin tulee tiuskaistua pahastikin, vaikkei olisi tarkoitus. Kun näin käy, menen vaikka vessaan lukkojen taakse, enkä tule pois ennen kuin kiukku on ohi. Useasti mietin vaikka kodittomia tai kuolemansairaita, jonka jälkeen omat murheet tuntuvat tosi naurettavilta. Ja menen suoraan pyytämään anteeksi siltä, ketä olen loukannut.

 

Typerin kiukuttelu tuli siitä, kun väsyneenä tulin kotiin, ja takissa oli vetoketju rikkoutunut. Siinä sitten huusin naama punaisena ja syyttelin milloin mitäkin tahoa tapahtuneesta. Kun vedin henkeä, mies kysyi, että autettaisko se takki nyt kuitenkin pois päältä, ja jos sitten hankittaisiin takkiin uusi vetoketju. Tuli todella tyhmä olo, kun toinen oli niin rauhallinen ja kehtasi vielä jopa hymyillä.

 

Nimimerkki: Manteli

 

= = = = =

 

Mieheni oli töissä ja ja tutkailin postia puhuessani hänen kanssaan puhelimessa. Hän vastasi mielestäni "väärin" kun kerroin yhden liikkeen bonustilanteen ja siitäkös se "riemu repes". Paasasin puhelimeen pää punaisena ja lopuksi vielä katkaisin sen kun syyhän oli miehen. Hän yritti soittaa takas, mutta minä en vastannu, syy oli edelleen hänen. Kun siitä sit tasaannuin, olin nolo ja häpeissäni, syystäkin. Soitin miehelle ja pyysin anteeksi ja kun tuli kotiin parin päivän päästä (tekee matkatöitä) hyvittelin vieläkin olemalla "mahdollisimman kiltti" ja osaa ottavainen väsymykseen ja antamalla hänelle extra tilaa, mutta myös huomiota. Että semmoinen täti hänellä on vaimona...

 

Nimimerkki: hanna

 

= = = = =

 

Minä suutun ja hermostun tosi vähästä. Rakkaan aviomieheni kanssa väittely voi yhtä äkkiä muuttuakin mökötykseksi, jos toinen ei ymmärrä lopettaa ajoissa. No siinä ollaan hiljaa puolikin vuorokautta tai yönkin yli. Mutta pussailulla se sovinto sitten syntyy ja anteeksi pyynnöllä. Yleensä haluaisin sopia ennen nukkumaan menoa, sillä muistan vanhan sananlaskun "älä anna auringon laskea vihasi yli".

 

Nimimerkki: Hessutyttö

 

= = = = =

 

Eihän siihen aina paljoa tarvitse, joskus riittää puolison katse tai vain ilme. Silloin suuni menee "suppuun" ja mökötän päivän, pari. En virka mitään. Mut eipä sitä jaksa puhumatta kauempaa olla ja kun toinen ei tule vastaan mitenkään. Niin ajattelen, että nyt saa riittää, otan puolisoa kaulasta kiinni ja pussaan. Sitten keskustelemme asian ja ehkä lopuksi nauramme koko jutulle, kuinka pienestä kaikki voikaan olla toisinaan kiinni. Täytyy vaan ajatella positiivisesti.

 

Nimimerkki: Päivyt

 

= = = = =

 

Hei positiivarit. Ei ole pitkä aika kun mökötin miesystävälleni ja syy oli se kun ystäviltäni tuli koko päivän ystäväviestejä, mutta rakkain ei lähettänyt ollenkaan eikä toivottanut hyvää ystävänpäivää millään tavalla. Itse aina muistan "tärkeät päivät". En ole leppynyt vielä, mutta illalla jo olen. En jaksa kauaa mököttää. Pyydän ja annan helposti anteeksi, ei siihen kummempia tarvita. Noin vähästä sitä voi kyl loukkaantua aikuinen ihminen.

 

Nimimerkki: Pettynyt

 

= = = = =

 

Silloinen mieheni oli ollut "bilettämässä" ja tuli aamulla vasta kotiin. Tietenkin kysyin syytä ja halusin keskustella asiasta. Hän vain oli hiljaa ja sanoi ettei ole mitään puhumista. Niinpä sitten päätin, että ei puhuta. Olin kaksi viikkoa puhumatta hänelle. Toki laitoin välillä lappuja pöydälle kuten että hänen sukulaisella on synttärit ja voisi ostaa lahjan, mutta lappua ei luettu. Siten synttärit meni ja hän oli kiukkuinen kun sitä ei ollut huomattu. Aloin puhumaan hänelle vasta kun hänellä "oli asiaa". Ehkä olisi pitänyt jo siinä vaiheessa miettiä meidän avioliittoa, sillä olemme nyt eronneet.

 

Nimimerkki: Maria

 

= = = = =

 

En ole kunnolla miehelleni suuttunut, en osaa. Jos hän tekee jotain suututtavaa, hän tekee sen tietämättä että minua se suututtaa. En osaa mököttää miehelleni. Enää. Joskus alussa yritin, mutta siitä ei tullut mitään. Miehen hymy ja halaus tekivät mököttämisen mahdottomasti ja oli pakko lopettaa mökötys ja kertoa mikä harmitti. Nykyisin mökötys jää pois ja vain päädyn sanomaan "tosta mie ansaitsen ainakin 5 suukkoa ja halauksen", jotka saankin.

 

Nimimerkki: pompula

 

= = = = =

 

Juhlakahvikupeista tarjoiltu aamukahvi. Käsinmaalatut kupit oli tarkoitettu vain todella juhlakäyttöön ja aviomies onneton erehtyi yhtenä aamuna tuomaan kahvia niistä minulle. Todella, todella turhaa mökötystä, sainhan valmiit kahvit rakkaaltani tosi upeista kupeista tarjoiltuna.

 

Nimimerkki: lele

 

= = = = =

 

No, pyysin (tai pakotin) mieheni tasoittamaan hiukseni. Hän ei olisi millään halunnut tehdä sitä vedoten huonoihin kampaajankykyihinsä. Eihän siinä hänellä auttanut muu kuin tarttua toimeen. Annoin neuvon: "Silleen jouhevasti vaan vähän latvoja". Kun sitten näin lopputuloksen -4 cm lyhyemmät kutrit! -suutuin vimmatusti ja haukuin miehen vielä puhelimessakin serkulleen. Mökötin lukitun oven takana vessassa varmaan toista tuntia ja haukuin ukkoa ääneen. Vähitellen rupesi kuitenkin naurattamaan koko episodi ja tulin ihan huvittuneella tuulella pois toiletista, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Voi mies parkaa: en oo viitsinyt sitten enää pyytää kampaamopalveluksia...

 

Nimimerkki: Tupsukka

 

= = = = =

 

Hermot menevät lähinnä silloin kun lapset - 3 v ja 4 v - eivät tottele. Jos "vireystila" on oikea, hermojen paukahtamiseen ei tarvita kuin muutama toisto samasta asiasta tyyliin:" laita haalarit päälle". Kun mitään ei tapahdu, äidin päänuppi alkaa kiehua ja lopulta piiputtaa. Mökötystä meillä ei harrasteta, mutta desipelit saattavat nousta pienestäkin asiasta. Riidat tosin loppuvat yleensä yhtä nopeasti kuin alkoivatkin, minkä merkiksi pyydän anteeksi turhaa möykkäämistäni ja muistutan itseäni, että ensi kerralla (jälleen) koitan kestää pitempään ja muistaa ottaa huumorinkukkaset mukaan tsempaloihin. Onneksi lapset ovat mestareita antamaan anteeksi! Siitä olen heille äärimmäisen kiitollinen!

 

Nimimerkki: Mirka

 

= = = = =

 

Otan monet asiat tunteella ja loukkaannun helposti. Vierailta ja tutuilta peitän sen helposti ja ohitankin, mutta mieheni saa kyllä sen kokea. Olen vain hiljaa, enkä puhu, tunne vain kasvaa ja kasvaa. Lopulta mieheni saattaa aivan viattomasti kysyä jotain ja silloin repeän ja tilanne onkin ohi. Ehkä tyhmimpiä syitä suuttua ovat ne jolloin hän ei edes tajua tehneensä jotain tai jättäneen tekemättä

 

Nimimerkki: Ronja

 

= = = = =

 

Taidan olla liian tasainen, en osaa suuttua. Pelkään, jos joku korottaa ääntänsä jollekin toiselle, minulle ei suututa, kun en itsekään suutu. Siksi elämä on helppoa, kun ei tarvitse sopia riitaa tai pyytää anteeksi sanomisiaan.

 

Nimimerkki: Aikuinen nainen

 

= = = = =

 

Meillä oli päivällä ollut jotain pientä sanaharkkaa, jonka aikana kärkäs kieleni oli saanut mieheni loukkaantumaan. Mieheni lähti käymään kaupungissa asioilla. Laitoin hänelle viestin, että tuotko mulle salmiakkia. Mieheni ei tuonut, koska ei loukkaantuneena voinut ostaa.

 

Minä "vedin herneet" nenään ja mökötin vuorostani. Seuraavana päivän töitten jälkeen kävin ostamassa ISON salmiakkipussin. Vaikka oikeesti enää ei tehnyt koko karkkia mieli. Mutta pakko oli ostaa ja kiusallani rapistelin pussiani koko yhteisen työmatkan kotiin.

 

Nimimerkki: SP

 

= = = = =

 

Mieleeni putkahti opiskeluaikainen juttu. Enää en muista mistä syystä suutuin yhdelle opiskelukaverilleni ja aloin pitää mykkäkoulua. Monena päivänä kaverini yritti tehdä sovintoa ja pyyteli minulta anteeksi mitä erilaisimmin sanakääntein. Mikään ei kuitenkaan tehonnut minuun. Yhtenä päivänä hän sitten totesi, ettei enää tiedä mitä tehdä minun kanssani ja samalla pyöritteli käsissään hermostuneesti tulitikkuaskia. Sitten hän avasi tikkuaskin ja otti sieltä yhden tulitikun ja ojensi sen minulle sanoen tahdotko tulitikun? Silloin purskahdin hersyvään nauruun ja riitamme suli siihen paikkaan. Tämä on ollut elämäni paras anteeksipyyntö!

 

Nimimerkki: Eveliina

 

= = = = =

 

Suutun jos - asiat on tehty viittä vaille kokonaan, siis esim. jos on tiskattu, mutta pöydät pyyhkimättä, tai astioita kuivaamatta. Imuroitu, mutta jotain jätetty imuroimatta, siivottu kanin häkki, mutta roskapussi nojaa puhtaaseen häkkiin... Ja erityisen paljon suutun jos mökötän eikä ketään kiinnosta miksi.. :) On yksi asia jota nauran edelleen näin vuosien jälkeen: työpäivä oli mennyt pieleen lähes joka tavalla, väsytti ja ärsytti. Kävelin kotiin ja koko kolmevarttisen matkan ajan hoin "rauhoittavia" ajatuksia, kuten onpa raskasta ja miten kaikki kaatuu mun päälleni ja kotonakin on varmaan imuroitava jne... Olin siis TODELLA ärtynyt kun pääsin kotiin ja valmis kaatamaan koko likasangon mieheni päälle, käyttäen siivoamista siltana huutoon pääsyyn. Kotona olikin siivottu... voi sitä turhautumisen astetta... Hyvää ärtymistä ei kuitenkaan voinut heittää hukkaan, joten heilautin maton kulmaa ja tokaisin "Vai muka imuroitu.." Jälkeenpäin kyllä hävetti, anteeksi on pyydetty ja nykyään siis jopa nauretaan asialle. Olisinpa vaan osannut tehdä kuten työkaverini mies sanoo ärtyneelle vaimolleen "Istu tuohon matonkulmalle heiluttamaan jalkojas niin rauhotut". Mökötämme kuitenkin useimmiten kaikkein rakkaimmille, joten paras on pyytää / antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin hymyssä suin.

 

Nimimerkki: Irmeli

 

= = = = =

 

Naurettavia ne syyt varmasti usein ovat. Se voi olla väärä sana väärässä paikassa... Muuta ei tarvita, kun on tarpeeksi väsynyt ja kiireinen ja ei jaksa enää edes ajatella järkevästi. Meillä tapellaan kovasti (ei usein) ja mökötetään hetki ja sitten asiat puhutaan halki, pyydetään / annetaan anteeksi ja unohdetaan. Puhtaalta pöydältä on sen jälkeen taas hyvä jatkaa.

 

Kunpa vaan muistaisi ottaa toista vielä enemmän huomioon, niin välttyisi monelta turhalta kiistalta...

 

Nimimerkki: Tora

 

= = = = =

 

Suutun äärimmäisen harvoin, mutta kun se tapahtuu, ääntä ja sanoja ei juuri tule valittua. Mutta jo lapsena/nuorena lupasin itselleni, etten milloinkaan mökötä. Äitini harrasti sitä ja se oli kaikkein kamalin rangaistus, mitä koskaan olen saanut. Puhumattomuus, täydellinen välinpitämättömyys oli minusta kuin kuolemantuomioon johdattava hylkääminen. Kaameaa. Kun nyt aikuisena äitinä "kasvatan" kovaäänisesti, en mökötä. Jos murkkuni liikkuvat ovia paukutellen, annan tilanteiden rauhoittua, mutta asiat selvitetään ja puhutaan. Ei mökötetä. Ja kaiken kantaäitinä voidaan pitää: "Älä anna vihasi laskeutua auringon ylle."

 

Nimimerkki: Melkein mummu

 

= = = = =

 

Tämä utelu kolahti. Olen ehkä mestarimököttäjä vaikka tuo titteli ei ole välttämättä se mitä haluaisin. "Pystyn" mököttämään useita päiviä eikä viikkokaan ole mahdoton. Ja mitä pidemmälle mökötys menee sitä vaikeampi on antaa periksi ja lopettaa. Yritin miettiä syitä, mutta varmaankin kaikki ovat olleet niin naurettavan pieniä ettei mitään erityistä tule edes mieleen. Syytän naishormoneja! Mökötystä edeltää karjuminen kitarisat punaisena ja sitten kun on kaikki ja vähän liikaakin sanottu, alkaa kuolettava hiljaisuus ja kumppania kohdellaan kuin hän olisi läpinäkyvä ja ilmaa.

Vaikka tiedän käyttäytyväni todella idioottimaisesti ja loukkaavani miestäni, ei itselleen siinä tilanteessa voi mitään. Onneksi viime vuosina olen tasaantunut ja ei näitä mökötyksiäkään useinkaan enää ole. Ihanaa on ollut omistaa mies joka on kestänyt minua "mestaruudestani" huolimatta.

 

Nimimerkki: Mököttäjämestari

 

= = = = =

 

Silloin tällöin (erittäin harvoin!)räjähdän kotona aivan pienestäkin, jokin tavara väärässä paikassa, likaisia astioita tiskipöydällä tms. mitättömästä syystä. Kovasti otan myös nokkiini, jos en saa kertoa mielipidettäni asioista tai sitä vähätellään (murkkuikäisten lasteni taholta). "Tulivuorenpurkaukseni" jälkeen mököttäisin vaikka vuoden, ja muuttaisin pois kotoa, mutta onneksi muut perheeni jäsenet eivät ole niin pitkävihaisia ja saavat minutkin leppymään.

 

Nimimerkki: Stromboli

 

= = = = =

 

Annoin sisarelleni 70-vuotis lahjaksi Skyben puheluihin tarvittavat korkealuokkaiset kuulokkeet ja mikrofonin ja mökötin kun hän ei ottanut niitä käyttöön vaan laittoi kiertoon.

 

Nimimerkki: pikkusisko 62v

 

= = = = =

 

Suutun pikkuasioista, kuten normaalista kiusoittelusta jos on tarpeeksi huono päivä. Onneksi sopiminen on helppoa, halataan lujaa ja pyydetään anteeksi, molemmat, eikä riidan syytä enää mietitä tai syyllistä etsitä. Välillä on vaan mökötettävä ja puhdistettava ajatuksia ennen kuin tajuaa kuinka naurettavalta näyttää.

 

Nimimerkki: Pienet kinat puhdistavat ilmaa

 

= = = = =

 

"Mökötys kestää aikansa ja siihen on jokaisella oikeus"

 

Nimimerkki: lisbet

 

= = = = =

 

Suuttumus tai ärtyminen tapahtuu yleensä pikkuasioista jotka tulevat ja menevät. Kun ikää tulee enemmän, anteeksi pyytäminen ja antaminen sujuu aina vaan paremmin - kai kokemuksen lisääntymisen myötä.

 

Nimimerkki: kaikuja savosta

 

= = = = =

 

Mökötyksen jalo taito on iän myötä päässyt vähän ruostumaan, onneksi. Teininä ihan pikkuasiakin saattoi aiheuttaa pitkän hiljaisuuden, mutta eipähän tullut huudettua ja riideltyä vanhempien kanssa juurikaan murrosiässä. Mökötys on selvästi sukuvika, isäni osaa sen kanssa hyvin ja äitini oli tottunut sitä käsittelemään.

 

Yleensä mökötykseni alkaa ihan pienestä sanaharkasta, mutta alla on pitkän aikaa kerääntynyttä pahaa oloa, jonka laukaisee yllättäen sitten näennäisesti ihan pieni juttu. Siksi vastapelurille on todella vaikea ymmärtää, miksi multa menee ääni poikki kokonaan jostain mitättömästä asiasta, sillä tällä näennäisellä pikkumaisuudella saa usein toisen suuttumaan.

 

Yleensä mökötykseni menee ohi itsestään, ei kestä kovin pitkään. Paras keino sen nopeuttamiseen mulla on yksinäisyys ja ulkoilu tai vaikka joku fyysinen ponnistus (suosittelen siihen vaikka vessan siivousta). Mutta varmuuden vuoksi olen kertonut vastapelurille myös, että halaus ei koskaan ole pahitteeksi ja nätisti jutteleminen, ei kannattaisi itse suuttua vaan ottaa tilanteesta rauhallisesti selvää. Jos toinenkin suuttuu, tilanne karkaa käsistä ja muuttuu pattitilanteeksi.

 

Nimimerkki: Satu 44 v

 

= = = = =

 

Suutun todella harvoin ja harmistumistakin tapahtuu säästeliäästi. Kun sitten pillastun, on syynä yleensä jokin epäoikeudenmukaisuus tai huono kohtelu. Silloin harvoin, kun kuppini kupsahtaa nurin, leiskahtaa oinaan luonteeni tulisesti, käydään kiivasta keskustelua ja käteni antavat asialle vauhtia kuin tuulimyllyllä, mutta toisaalta lepyn käden käänteessä. Mieheni ei oikein osaa riidellä ja lepyttääkin minut nopeasti hassuttelullaan. Välillä oikein raivostuttaa, kun en osaa mököttää enkä osaa olla pitkävihainen! - Olisi kiva saada osakseen oikein kunnollista lepyttelyä. :D Eipä tämä onneksi taida olla ihan suurimpia puutteita ihmiskunnan historiassa...

 

Nimimerkki: Luise

 

= = = = =

 

Mökötin monta tuntia avomiehelleni tulevasta keittiöremontin toteutuksesta. Älyttömäksi mökötyksen tekee se, että remonttiin ei ole edes varaa kuin ehkä viiden vuoden kuluttua.

 

Nimimerkki: Marza

 

= = = = =

 

Jos suutun, en yleensä mökötä, vaan pyrin ilmaisemaan kökön olon suoraan...olen opetellut tekemään sen maltilla. Tuolloin kökön olon aiheuttanut henkilö ymmärtää asian ytimen ja sitten on helpompi käsitellä koko juttu ja siirtyä eteenpäin. Ei tarvitse tuhlata kallisarvoista aikaa mököttämiseen tai mykkäkouluun...kun ei siitä ole loppupeleissä mitään hyötyä.

 

Nimimerkki: rosebay77

 

= = = = =

 

Minä juuri suutun siitä mökötyksestä eli puhumattomuudesta. Jos haluan sanoa ääneen jonkun mielipiteeni, miesystäväni ei halua asiaa kommentoida ETTEI TULISI RIITAA, vaan alkaa mököttää ja sekös alkaa risomaan niin julmetusti että mulla palaa käämit - toisin sanoen kipinät lentää. Parempi kiivas sanaharkka ja sen jälkeen anteeksipyyntö ja lepyttely kuin HILJAISUUS! En jaksa olla pitkävihainen, eli heti lepyn ja pyrin sopimaan asian. Pitkävihaisuus syö ihmistä ja vie yöunet, pilaa oman ja tietysti toisen päivän.

 

Nimimerkki: Sindi

 

= = = = =

 

Hermot menee helpoimmin silloin, kun on väsynyt ja rasittunut muutenkin. Pitäisi aina pystyä hillitsemään itsensä, muttei se helppoa ole. Puhumalla selvitän, en mökötä.

 

Nimimerkki: Älkää mököttäkö :)

 

= = = = =

 

Täytyy myöntää että olen jo hiukan oppinut enkä suutu niin herkästi enää kuin "nuorempana". Nyt on jo helpompaa sillä saralla! Mutta joskus meinaa hiipiä suuttumus, en tarvitse kuin muistuttaa itseäni viime jouluna tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, 19.12. jossa pojan luokkakaveri kuoli. Oli varmaan surullista 20.12. lasten viimeisenä koulupäivänä. - Kuinka onnellinen saankaan olla omista asioistani, haluan aina lähettää voimia antavia ajatuksia pojan vanhemmille ja perheelle. En minä voi suuttua tänä talvena, ei minulla ole siihen riittävää syytä.

 

Nimimerkki: anniina12

 

= = = = =

 

Ollessani aivan nuorikko, mieheni osti uudet peräkärrit traktoriin ja toi ne katsastettavaksi. Totesin: onpa nyt isännällä hienot kärryt! Mieheni suuttui minulle, eikä puhunut viikkoon mitään. Asiaa on puitu jälkeenpäin, mikä siinä oli niin suututtavaa.

 

Nimimerkki: Entinen nuorikko,nyt yli-ikäinen emäntä

 

= = = = =

 

Kuten kysymyksen asettelussakin jo selviää..."usein suuttumisen ja mökötyksen syyt ovat aika naurettavia", nii..in, eli en suutu enkä mökötä! Nuorempana tuli kokeiltua, mutta alle sekunnin kuluttua mielestäni juttu oli jo ohi... ja ai sitä tuskaa, kun kaveri olikin pitkävihaisempi. Aviomieheni kanssa emme ole kymmeneen vuoteen saaneet tappelua tai mökötystä aikaiseksi juuri siitä syystä, että molempien mielestä aiheet ovat niin naurettavia. Eli halitaan, pussataan ja nauretaan...ja myönnetään, että aina ei voi olla oikeassa, eikä aina kannata kaikkien juttujen kanssa olla ihan ehdoton.

"Joustoa polviin!"

 

Nimimerkki: -lilli-

 

= = = = =

 

Mökötys on typerää. Jos keskustelu kiihtyy liikaa, sanon että ei kannata riidellä, puhu jos haluat, mutta minä ajattelen. Yleensä seurauksena on nauru. Jos jokin asia suututtaa, enkä voi sitä muuttaa, niin mökötys ei ainakaan auta, se on huonon itsetunnon merkki .

 

Nimimerkki: monta kertaa pyöreitä täyttänyt

 

= = = = =

 

Seurustelimme. Minulla oli pitkät ja omasta mielestäni kauniit kynnet. Silloista poikaystävääni, nykyistä aviopuolisoani ne vaivasivat. Hän otti sakset ja väkisin leikkasi kynteni pilalle. Lähdin paikasta kävelemään ja ajattelin, etten palaa takaisin ennen kuin minut haetaan (jos haetaan)... hakemaan tultiin, mutta en puhunut mitään, vaikka kuinka minulle yritettiin puhua ja minua yritettiin lepyttää... itkuksihan se jossain vaiheessa meni ja olin valmis vastaamaan anteeksipyyntöön anteeksi antamisella. Oli muuten aika pitkä autoajelu: kaikki tapahtui "anoppilassa", eikä sinne nyt kehdannut tuleva siippani viedä minua mököttämään tai sitten myöhemmin itkusilmässä... mutta tarinalla on onnellinen loppu: olemme onnellisessa avioliitossa, jossa osataan mököttää edelleen, mutta osataan myös pyytää ja antaa anteeksi.

 

Nimimerkki: ei enää pitkäkyntinen

 

= = = = =

 

No, tulipa sopiva kysymys sopivaan aikaan. Oli ollut vähän suukopua kumppanini kanssa (näitä parisuhdejuttuja), eikä yhteisymmärrystä sillä hetkellä syntynyt.

Päivän kihisin kotonani ja ajattelin, että en varmaan soita ja jos hän ei sitä tee, niin sitten saa homma olla siinä. Ystävänpäivän aamuna olin yhä omassa mielipiteessäni, mutta ikävä oli jo kova. Niinpä otin kännykän käteen ja arasti esitin kutsun illaksi ystävänpäivää yhdessä viettämään. Paljon taivuttelua ei tarvittu ja mökötykseni haihtui hanhenmaksaan (ei häneltä todellakaan mikään tavallinen tuliainen), punaviiniin ja lämpimään kainaloon.

 

Nimimerkki: kainaloinen

 

= = = = =

 

Jos suutun, niin suutun nopeasti ja tuhisen äkäisenä jonkun aikaa - sitten tavallisesti lepyn.

 

Nimimerkki: Kirsikka

 

= = = = =

 

Suutun epäoikeudenmukaisuudesta, valehtelusta, selän takana puhumisesta, siitä että asioita ei keskustella selviksi, vaan pakoillaan tilannetta, jossa joutuisi kertomaan, miksi on käyttäytynyt siten kuin on, ongelmien maton alle lakaisemisesta, "takin kääntämisestä". Itse en tee mitään noista edellä mainituista, sillä inhoan tuollaisia piirteitä niin perin juurin. Voin olla eri mieltä asioista, mutten jaksa enkä halua tapella, se on aivan turhaa energian tuhlausta, jonka voi käyttää paljon hyödyllisemminkin. Osaan kyllä suuttua ja mököttääkin, mutten kovinkaan pienistä jaksa nokkiintua, elämässä on mielestäni paljon tärkeämpiäkin asioita. Aina ei tarvitse olla samaa mieltä. On elettävä niin, että itsellä ja läheisillä on hyvä olla, sillä kaikkia et voi koskaan kuitenkaan miellyttää, aina löytyy joku, joka ei tykkää.

 

Riidat selvitetään puhumalla ja sovinto löytyy, jos osataan kauniisti pyytää anteeksi, jos on toista loukattu. Sovintoa voi hieroa ottamalla toista kaulasta kiinni, halaamalla, pyytämällä anteeksi, käyttäytymällä yleensäkin niin, että toinen huomaa minun olevan todella pahoillani. Ellei toinen halua kuunnella, eli on niin suuttunut, voi aina jättää/lähettää postikortin, jonka tekstissä sanotaan juuri se, mitä ei pääse toiselle itse sanomaan. Kortilla voi myös pyytää anteeksi tekoaan. Lapsellisista asioista en suutu, mutta esim. alussa mainitsemistani asioista aivan varmasti. Eikö loukkaukset pitäisikin kaivertaa hiekkaan? En muista mököttäneeni koskaan aiheetta, kun en yleensäkään mökötä. Kuten sanoin, en jaksa enkä halua tuhlata aikaa ja energiaa sellaiseen, koska sen todellakin voi hyödyntää paljon fiksummin.

 

Nimimerkki: Mertsi

 

= = = = =

 

Olipa laivareissu, ylkä päätti suuttua kun hame ei ollut mukana. Siinä oli naama .... ketuilla. Ilta piloilla ja vasta aamusta Sovinto. Siinä tuli päätös epäsovusta. HETI asiaan kiinni, liian lyhyt elämä pilattavaksi turhilla jutuilla

 

Nimimerkki: JUUTASPÄÄ

 

= = = = =

 

Avioliiton alussa olin aivan mykistynyt ja kärsin, koska mieheni piti mykkäkoulua tietämättäni syytä. Olin kotona oppinut: Älä anna aurinkosi laskea vihasi ylle. Hermostuin ja pyytelin anteeksi, vaikka en tiennyt, oliko minussa vikaa. Itse pidin kiukkuni sisällä. Ilmankos sitten sappi, ym.leikattiin. Sielu ja ruumis ovat yhtä. Ystäväni sanoi: Huuda niin, että pilvet seisoo! Niinpä tein niin ja mieheni nauroi onnellisena. Luulen, että äidiltään oli huutamista kuullut. Nykyisin itse pidän mykkäkoulua (opin olen saanut) Kauaa en kuitenkaan höpönassuna jaksa, en liioin huutaa. Pitkässä avioliitossa oppii ymmärtämään toista osapuolta. Sovinto tulee, kun hymyilemme toisillemme. Muuta ei tarvita.

 

Nimimerkki: Pike

 

= = = = =

 

Ajoin miesystäväni uudehkolla autolla, hänen toiveestaan. Kaupan parkkipaikalta lähtiessämme hän heilui kuin heinämies etupenkillä. Katsoi eteen ja taakse ja sivulle ja keikkui edestakaisin. Minua alkoi jo suututtaa mokoma keikkuminen, sillä en nähnyt itse sivulle kun hän heilui siinä. Tuuppasin kädellä ja sanoin ”elä heilu siinä". Hän sanoi että elä hakkaa ja saanhan perkele heilua ja katso ettei osu kulma autosta naapuri autoon.

 

Just! Ite käskee ajaa, olen ajanut yli 25 vuotta erilaisilla autoilla. Kokemusta on monesta, enkä ole mikään kaahailija. Vaan kerran ei voi istua hiljaa en enää aja hänen autollaan. Päätin eilen ja en sanonut sanaakaan paluumatkalla. Enkä soittanut illalla enkä soita tänään. (tai ainakaan vielä päivällä)

 

Nimimerkki: muru

 

= = = = =

 

Suutun ja sanon jotain kärkevästi ja sen jälkeen olen hiljaa. Sitten lepyn aika nopeasti.

 

Nimimerkki: Volvodriver

 

 

 



Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot