Su 23.4.Yrjö, Jyrki, Jyri, Jori, Yrjän...» Onnittele sähköisellä kortilla!
Hae


Opettajien omat viestit


 

Itse olen opettajana ja olen halunnut antaa myönteistä palautetta perjantaisin reissarissa. Mielestäni hyvän viikonlopun toivotukset kotiin ja viestiä niistä positiivisistakin asioista on syytä antaa, sillä opettajahan toimii kodin kanssa yhteistyössä. Molemminpuolinen viestintä on lapsellekin antoisaa ja tärkeää.

- tanja

 


 

Vuosikausia ertyisopettajana, juuri nuorten "töppääjien" opettajana toimineena ajattelisin asian töppäysten luetteloinnista näin.

 

- Ketä epäonnistumisten luettelointi hyödyttää?

 

 - Eikö töppäyksen käsittely (toki ne ON käsiteltävä) tuoreeltaan ja asianomaisen kanssa kanna parhaan tuloksen. Niiden luettelointi lähinnä masentaa niin lasta, kuin vanhempiakin, eikä  "jäähtyneenä" enää hyödytä ketään. Ainoa tulos on paha mieli. Jopa uhittelu.

 

 - Onnistumisten luettelointi sen sijaan kannustaa yrittämään ja iloisten vanhempien kehut vielä vahvistaa yrittämisenhalua. Se on ainoa pönkkä halulle näyttää parastaan.

 

- Sanoo 40 työvuoden jälkeen Anneli

 


 

Ainahan näin on tehty

..nimittäin annettu oppilaille myönteistä palautetta onnistumisista ja hyvin sujuneista asioista.

 

Itselläni on ollut tapana laittaa esim. viikolla tarkistamieni vihkojen tai työkirjojen väliin muistilappuja, joissa kerron vaikkapa vain yhdellä lauseella, minkä asian ko. oppilas on viikolla suorittanut hyvin.  Luokassa on myös palautelaatikko, johon joko oppilas tai opettaja voi kirjoittaa toisille myönteisiä asioita ja palautteita. Eihän mukavammin viikonloppua voi aloittaa, kuin saamalla tällaista postia. Oppitunnista em. jutut eivät aikaa kovin kauan vie, vaikka oppilaita olisi paljonkin. Viestit sen sijaan muistetaan pitkään.  Tiedän, että meitä samanhenkisiä opettajia on paljon.

 

- terveisin 25 vuotta opena ollut

 


 

En voinut olla tarttumatta kynään (näppäimistöön) kun luin kertomuksen  opettajan töppäilykirjanpidosta. Opetan tällä hetkellä 0-2 luokkalaisia lapsia. Annan kotiläksyjä säännöllisesti ja tarkistan ne myös, onko ne  tehty. Joskus oppilas on saattanut jättää jonkun tehtävän  tekemättä, jolloin huomaan jo oppilaan ilmeestä, että tekemätön tehtävä  harmittaa. Kysyn yleensä syytä asiaan ja sovimme, että seuraavalla kerralla tehdään paremmin.

 

Mielestäni kaikki oppilaat yrittävät parhaansa, joskin olen vanhemmille sanonut, että seuraan kotitehtävien tekemistä ja ilmoitan kotiin, jos tekemättömiä tehtäviä alkaa olla säännöllisesti ja usein peräkkäin. Unohtelupäiväkirjaa ei ole tarvinnut erikseen pitää eikä oppilaita sillä rankaista.

 

Olen pyrkinyt kehumaan ja antamaan pikku "kukkasia", kun jokin homma on onnistunut oppilaalta hyvin. Tämä on ainakin omassa luokassa toiminut. Oppilaat itse ovat aika tarkkoja toistensa tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, tällöin olen yleensä keskustellut oppilaiden kanssa siitä että kukin hoitaa "omaa tonttiaan" niin hyvin kuin taitaa ja yrittää pitää huolen omista tehtävistään.

 

Lisäksi olemme koko koulun voimin ottamassa käyttöön ns. käytöspassia, jossa jokainen oppilas harjaantuu arvioimaan itse omaa käyttäytymistään arvioimalla säännöllisesti passiin pieniä käyttäytymiseen liittyviä osioita. Tällä pyritään siihen, että oppilas oppisi itse kontrolloimaan omaa käyttäytymistään ja toimintaansa, sen sijaan että opettaja olisi kaiken aikaa viisomassa, missä teit väärin ja mitä pitäisi muuttaa. Pikku askelilla eteenpäin!

 

- Tarja

 


 

Opettajana ihan sydäntä riipaisee äidin murhe lapsesta, joka kerran kuussa saa kotiin viemisiksi ikäviä uutisia. Olen koko syksyn miettinyt, että miten merkitsen läksyt ja muut tehtävät, niin että kaikkien on ne helppo muistaa ja hoitaa. Useinhan koulun töpit ovat niitä unohduksia. Lokakuun olemme luokkani kanssa merkinneet päivittäin ja oppitunneittain läksyt monisteeseen.  Onnistumiset on kirjattu onnistumissäkkiin. Silti läksyjä unohtuu.

 

Luokassa taputamme toisillemme, kun joku onnistuu. Välillä oppilaat sanovat toisilleen, missä he ovat hyviä. Itse yritän muistaa jokaista vuorollaan sanomalla, mitä hänestä vielä voikaan tulla. Missä hän on onnistunut. Sanon hyvä, kun siihen on aihetta. Välillä se, että potkaisee jalkapalloa kerran oppitunnin aikana on hurja suoritus. Kiitos kannustaa potkaisemaan seuraavallakin tunnilla.

 

Muutama vuosi sitten annoimme koko koulussa viikon lopussa kiitosta hyvin hoidetusta työstä. Vielä en ole kasvanut niin paljon, että osaisin olla murehtimatta niiden puolesta, joille vuodesta toiseen sattuu monta kertaa viikossa läksyjen ja muun unohtamista. Heillä on koulussa vaikeaa, kun he putoavat kärryiltä. Edessä on kuitenkin tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia. Miten paljon enemmän siitä saakaan irti, kun on kova halu, himo ja hinku nauttia kaiken tekemisestä. Vaikeidenkin asioiden.

 

Kotijoukot voivat olla isoksi avuksi pienten ihmisten läksyjen ja kouluasioiden muistamisessa. Vanhemmat voivat omilla teoillaan näyttää, että koulu on oppilaalle tärkeä paikka. En ole vielä 20 vuoden aikana tavannut ekaluokkalaista, joka ei olisi odottanut saavansa läksyjä heti ekana koulupäivänä. He ovat innolla odottaneet kuinka hienoja asioita koulussa saa oppia. Surullista on, että joidenkin kohdalla jo ensimmäisen kuukauden aikana läksyt on jäänyt hoitamatta, kun ei ole ehditty, koska piti käydä kaupassa.

 

Nämä ovat minun näkemyksiäni. Oppilaitteni vanhemmat näkevät asiat omalta kannaltaan. Itse yritän kuitenkin joka päivä jollakin tapaa unohtamis- ja vastuutehtävistä keskustelujen lomassa näyttää, kuinka paljon oppilaistani pidän. Välillä sanon sen heille.

 

Oletko puhunut lapsesi opettajalle murheestasi?

 

- Marjo

 


 

Säännölliset kirjalliset onnistumiset jokaisen lapsen koulunkäynnissä annan vähintään kaksi kertaa vuodessa; kirjoitan jokaiselle oppilaalle positiivisia, kannustavia lauseita todistukseen, aiheena mitä erilaiset asiat esim. "hymysi on valloittava ja se tuo hyvää mieltä meille kaikille luokassamme" jne. 

 

Unohduksista olen pyrkinyt tiedottamaan kotia mahdollisimman lempeään tyyliin  "olisiko aika kiinnittää huomio tiettyjen tehtävien huolehtimisessa".

 

Myönteistä palautetta haluaisi varmasti suurin osa opettajista antaa kirjallisena jatkuvasti, mutta yli 30 oppilaan ryhmässä se on lähes mahdottomuus, niinpä täytyy yrittää antaa suoraa sanallista palautetta lapselle itselleen, aina kun siihen on tilaisuus.

 

Vanhemmasta voi tuntua pahalta, koska opettajalla ei ole välttämättä jatkuvasti voimia kirjallisen positiivisen palautteen antamiseen. Opettajan negatiivisen palautteen voisi kääntää välittämiseksi ja huolehtimiseksi, koska ilman palautetta käytökseen ei voi tulla toivottua muutosta.  Kannattaisiko itse soittaa opettajalle ja pyytää kertomaan kivoja asioita rakkaasta pienokaisesta?  Tuskin siitä kukaan opettaja pahastuisi.

 

Luokassani olemme myös ajoittain pitäneet onnistujan vihkoa, johon jokainen lapsi päivittäin kirjaa vain onnistumisiaan.  Näin opetellaan kirjoittamisen jaloa taitoa ja hyviä puolia itsestämme, ja ehkäpä tuo vihko välillä eksyy vanhempien nähtäväksi kotiin. Pienetkin onnistumisen tunteet voivat tehdä päivästä iloisen. 

 

"Kun innostuu, niin onnistuu; kun onnistuu, niin innostuu."

 

Lämpimin ja lempein terveisin ope -Ü-

 


 

Olin hyvin hämmästynyt sen äidin kirjeestä, joka turhaan odottaa lapsensa opettajalta positiivista palautetta. Onko tällainen mahdollista vielä nykyajan Suomessa?

 

Olen eläkkeellä oleva opettaja, mutta koska työ on niin lystiä, jatkan sitä vielä. Pidän päivänselvyytenä kehaista jokaista oppilasta päivittäin jostakin asiasta - voihan negatiivisen palautteen pukea vaikka asuun: ... No niin - ensi kerralla teet tämän VIELÄ paremmin! Mitä enemmän lapsia kehuu, sitä enemmän he yrittävät parastaan. - Itselläni oli jo 60 vuotta sitten valoisa, elämänmyönteinen kansakoulunopettaja, joka veti kasvatusasioissa yhtä (positiivista) köyttä vanhempieni kanssa. Se oli tarttuvaa lajia; samaa yritän toteuttaa omassa elämässäni. Hartaat kiitokset heille kaikille tuonilmaisiin!

 

Terveisin Kaarina

 


 

En malta olla kertomatta, että kyllä meitä sekä positiivisen että negatiivisen palautteen antajia oli ja on. Tosin lapsi on tunnettava hyvin (ja hänestä pitää todella välittää) jottei mennä "metsään..

 

Tyyppisesimerkkinä kerrottakoon eräs tosi terävä kaveri, joka veteli matikan kokeista 6-7. Kanttia olisi ollut vaikka kymppiin. Otin pojan ja vanhemmat puhutteluun hiljaiseen nurkkaan. Kerroin vankan kokemukseni nojalla mihin pojalla on rahkeita.  Ainoa puuttuva asia on itseluottamus. Rohkaiskaa ja lohduttakaa kun tulee välillä takapalkkia. Tukekaa ja pitäkää kaverien kateus kurisssa. Kohta he alkavat olla jo ylpeitä hänestä. Poika "veti siipensä auki". Keskiarvo kipusi toista numeroa.

 

Viime kesänä sellainen parimetrinen nalle rojautti ison tassunsa olkapäälleni ja tervehti sydämellisesti. Teekkarimyssyssä keikkui tupsu koko poika säteili elämäniloa.

 

Jos joudun kertomaan negatiivista, kerron hyvätkin puolet.

Suosittelen, vaikka siinä enemmän työtä onkin.     

 

PSN

 

 

 


Mukava lukea ajatuksianne. Kyllähän oppilaille pitää antaa palautetta. Itse olen pitänyt aina yhteyttä vanhempiin - toki koulumme on varsin pieni (yläaste). Kun joudun soittamaan vanhemmille jostain töppäyksestä, sovin / vaadin, että oppilas viikon sisällä parantaa tapansa, kunnostautuu myönteisesti, että saan soittaa myönteisen puhelun. Onnistuu!! Ja se on eteenpäin menoa rakentavasti.

Lähettäjä: Tuula

Kun aloitin opetustehtävissä -89 annoin oppilailleni sekä plussia että miinuksia, kunnes eräänä aamuna yksi tyttöoppilaista, Heli, tuli kouluun hyvin väsyneenä ja kertoi viettäneensä unettoman yön, kun pelkäsi saavansa minulta miinuksia. Siihen lopetin miinusten antamisen ja olen sen jälkeen kaikki vuodet antanut vain plussia hyvästä suorituksesta ja kehuja onnistumisesta. Liian vähän yleensäkin annetaan positiivista palautetta, joten sitä me jokainen tarvitsemme, myös opiskelijat. Kiitos näistä vuosista, ne ovat olleet myös opettajalle aivan upeita!

Lähettäjä: Kauppaopettaja Eija Irmeli


Nytpä löysin mielenkiintoisen paikan!
Tämän POSITIIVARI-osaston
Siispä jotain tähän.
Nautin työstäni. Tahtoisin joskus jakaa ilonaiheita.
Niitä pitää ruveta listaamaan, niin ne tosiaankin lisääntyvät...Se on nähty.

Yläasteen ysiluokka lähdössä maailmalle...
Saman porukan kanssa aina kolme vuotta.
Toki opetan yleisopetuksen luokkia myös.
Historiaa seiskoille...jne.

Mutta päätyöni on pienluokan opetus.

Kirjoitin siitä runon.
............................................

Ei aivan tavallista


Haa - minä olen erikoistunut.
Erikoistuin täysin mahdottomaan...
- sellaiseen, ettei sellaista olekaan.

Asenne ratkaisee

Asioita voi tarkastella
monelta kulmalta
Hehän pursuavat tarinoita

Miksi sulkisin korvani
Miksi piilottaisin arkun
joka on aarteita täynnä

Sitä ei koskaan tiedä
mitä löytyy

...............................................
Silloin tällöin joku hämmästellen
kysyy,miten yleensä jaksat niiden kanssa.

Vastaan, että vuorovaikutuksestahan se on kiinni!

Sellainen avainsana se on, jotta se on avattava paketista.

:::::::::::::::::::::::::::

Yläasteen erityisluokanopettajana koen olevani todellakin oppimisen innon sytyttäjä - en sammuttaja.
Annan siksi joka päivä itselleni läksyn.

1. Tervehdin lampimästi jokaista, joka luokkaani aamulla astelee!
Kun nuori
kuulee toistuvasti , että hänestä
välitän ... muuri murtuu ja tie avautuu.
Ennen pitkää.
Niin siinä käy. Kuka nyt rakkautta vastustaisi!

VALOA ON. TOIVOA ON.

(Ei moitteita aamutuimaan...
Leijonakin sentään venyttelee ensin...
(vitsi, vitsi...)

Huumorillakin on sijansa ja aikansa.

2. Koulupäivän aluksi on hyvä hiljentyä.
Hyvä päivä aloitetaan yhdessä - kiitollisin mielin. Se tarttuu.

Ei ole harras tunnelmakaan pahaksi,edes kerran päivässä.
Ja aamulla hyvä.

3. Elämä on seikkailu. Siksi on tärkeää, että kuuntelen seuraavaksi ne kuulumiset, jotka on kerrottava.

HE TARVITSEVAT AIKUISTA!

4. Oppiminen voi vallan hyvin alkaa nuoren omista tarinoista. Nappaa siis kiinni tarina!

NAPPAA TARINA!

Elämästä ne kaikki kertovat...
Olipa kyseessä sitten historia, biologia, matematiikka tai äidinkieli...jne.

5. Emmehän hengästytä opetussuunnitelmalla

Oppiminen on paremminkin ihmettelyä...
Sulatteluunkin pitää jäädä aikaa.
Mikään ei kasva, jos aina kyntää.

6. On muitakin tapoja kuin liitu ja leuka.
Kyllähän tämä on tuttu meille, mutta laitan sen siksi, että muistaisin ne sormenpäissä olevat "toiset aivot".
- Me tarvitsemme työtä ja tekemistä myös käsille - sen lisäksi, että aivoillekin on pureskeltavaa...

7. Kymmenen perusteltua kiitosta ja kehua tarvitaan, jos aiot hoitaa kyynisen piikin aiheuttaman haavan.
Mietinpä siis opettajana, millaisia kasvatuskeinoja käytän tänään...

MINUN PITÄÄ SILLOIN TÄLLÖIN KYSYÄ ITSELTÄNI, MIKSI ME KOULUSSA OLEMME -
MITÄ OIKEIN ON TARKOITUS OPPIA????

-------------------------------------
...ettei katoaisi metsä puilta...
omaa työtä täytyy tutkailla...

TERVEISIÄ ja POSITIIVISIA HALAUKSIA
KOLLEGOILLE YMPÄRI SUOMEA!



Lähettäjä: Marianne


Ladataan kommentteja...
© 2017 Positiivarit Oy Vaihde (03) 882 160 Faksi (03) 882 1622 E-mail: positiivarit@positiivarit.fi Toteutus: Luovanet Oy Toimitusehdot      Käyttöehdot