112-tarinat
”Oletko sinä soittanut hätänumeroon? Mitä tapahtui? Millaista apua tarvitsit? Saitko sitä?”
Lue arjen sankareiden dramaattiset ja jännittävät tarinat, joista valtaosa päättyy onnellisesti.
Kyllä minun mieheni soitti 70-luvun lopulla hätänumeroon asuessamme Helsingin Vuosaaressa aivan metsän reunassa. Tultuamme illansuussa kotiin, oli koko metsä tulisen punainen. Äkkiä ryntäsi mieheni puhelimeen ja hälytti palokunnan sammutustöihin, vaan vielä hänen soittaessaan suuri punakajo yhtäkkiä sammui ja mieheni saattoi samalla ilmoittaa palon oudosti loppuneen. Palokunta kertoi kyseessä olleen laittoman hätäraketin, jollaisista meillä ei ollut harmainta aavistustakaan. Apua silti siis saimme.
Tietämätön
Olen yhden kerran yrittänyt soittaa 112 numeroon. Sieltä ei vastattu ja se oli varattu. (soitin samalla kerralla useaan otteeseen). Avun sain ystävättäreltäni, joka vei minut Mariaan. Tapiolassa putosin/kaaduin ulkoportaissa bussipysäkille tullessa ja satutin jalkani, niin, että tajusin vasta melkein kotona, että jalastani vuoti lammikko bussin lattialle.Kävelin kotiin ja riisuin vaatteet – kauhistuin ja laitoin kiristyssiteet jalkaani. Sitten vasta yritin 112-numeroon tuloksetta. Jalassani oli 11 cm haava ja se tikattiin yhdeksällä tikillä. Hyvin on parantanut, mutta ystävän apu oli parempi kuin 112 tässä tapauksessa.
Anja
Kaksi kertaa viime vuonna jouduin soittamaan numeroon 112. Mieheni oli saanut sydänkohtauksen. Ensimmäisellä kerralla tuli sekä ambulanssi että Medi Heli noin viiden minuutin sisällä. Puhelimessa olin jo saanut hoito-ohjeet miestäni varten. Mieheni sai ensiavun kotona ja sen jälkeen miehet veivät mieheni sairaalaan. Miehet olivat nopeita, jokainen tiesi tarkalleen mitä tehdä, ei siinä paljon puhuttu, toimittiin vaan.
Heidän haluamansa henkilötiedot ja mitä lääkkeitä hän käyttää saivat he minulta heti, olin ne kirjoittanut Wordille ja tulostin ne mukaan.
Sama toisellakin kerralla puoli vuotta myöhemmin. Silloin tuli ambulanssi jälleen noin viiden minuutin kuluttua, kaikki sujui heiltäkin niin hyvin, että en voi kuin sydämestäni kiittää.
Anja, jo yli 50 vuotta aviossa
Olin tätini luona koirani kanssa kesällä -98 marjastusaikana eräänä viikonloppuna.
Koska tädilläni oli kaksi kissaa, koirani oli yövyttävä autossani (auto oli omakotitalon sisäpihalla) Tietenkin laitoin yöksi ovet lukkoon ettei kukaan ”karkuuta” koiraa ja sunnuntai aamulla varhain menin autolle että päästän koiran aamupisulle. Tyrkkäsin avaimen kuskin viereisen paikan oven lukkoon ennen kuin muistin, että lukko on rikki eikä aukea avaimella avaten ulkoa päin. No, se ajatus tuli liian myöhään ja avain juuttui lukkoon, eikä ovi auennut.
Koirallani oli ”kirjaimellisesti hätä ”, vara-avainta ei ollut, ko. kylällä ei ole lukkoseppää emmekä keksineet tätini kanssa muuta keinoa kuin soittaa hätäkeskukseen.
Kuulostin varmaan ensin aika ”epäuskottavalta” koska päivystävä mieshenkilö totesi että ”ei voi olla totta” kertomukseeni. Vastasin että totta on ja koira tarvitsee apua. Päivystäjä sanoi tarkistavansa missä poliisipartio liikkuu…jos vaikka sattuisi olemaan lähettyvillä. Onneksi niin oli ja poliisit tulivat tiirikoimaan oven auki ja avainkin saatiin ehjänä lukkopesästä irti.
Olihan se hieman nolo tilanne olla siellä yöpaitasillaan kun naapuristo varmaan ajatteli että kyseessä on ”vakavampikin tapaus”. 🙂
Kiitollinen rottweileri & omistaja
Olen soittanut hätänumeroon. Kyseessä oli vieraan saama sairauskohtaus, ajatuksenani oli että hän kuolee. Tilanne näytti todella kauhealta. Pyysin ambulanssia. Virkailija alkoi kysellä kaikenlaista asiaan liittyvää, mieleeni tuli, että hän tenttailee ja mun lausuntojeni mukaan harkitsee, että lähettääkö ambulanssin. Jonkun ajan vastailin, kunnes sanoin, että kyllä sitä ambulanssia nyt vaan tarvittaisiin. Hän sanoi, että RAUHOITU ja auto on tulossa. Että sitä voi hermostua ja mennä paniikkiin. Sain apua tilanteeseen ja kaikki päättyi lopulta onnellisesti. Odottavan minuutit ovat vain niin pitkiä.
Birgitta
Olen soittanut, montakin kertaa, sillä mieheni sairastaa diabetesta ja epilepsiaa. Silloin kun emme vielä tienneet, että hänellä oli epilepsia, niin kohtaukset oli tosi kauheita, ei tiennyt mitä pitää tehdä, kun ei tiennyt mikä on. Luulin, että mieheni verensokeri oli aivan nollissa. Verensokeria ei saanut mitattua, kouristelujen ja huitomisen takia. Mutta näitä epilepsiakohtauksia oli vain kerran vuodessa. Aina soitin hätänumeroon ja 99 %:sesti apua saatiin nopeasti ja ambulanssi vei mieheni hoidettavaksi, mutta se yksi kerta on jäänyt mieleen, kun en saanut apua.
Soitin taas 112:seen, ensin kesti tosi kauan ennen kuin kukaan vastasi ja sitten tietenkin kysyttiin, että mitä on tapahtunut ja selitin kaiken, niin kuin aina, mutta nyt sanottiin, että ei ole ambulanssia saatavissa, ne on ajossa ja nyt ei auta kuin soittaa taksi ja panna se mies menemään sillä terveyskeskukseen. No silloin jäi sitten menemättä, koska millä olisin noin 100-kiloisen miehen kantanut taksiin talon toisesta kerroksesta, koska hän ei tajunnut mitään mitä puhuin hänelle sekä kädet ja jalat olivat aivan velttoina. Istuin vain sängyn laidalla, vedet silmissä ja odotin että kohtaus menee ohitse. Ja menihän se tietenkin ohitse, mutta kamala muisto jäi. Nyt miehelläni on lääkitys, eikä kohtauksia ole enää tullut ja jos tulee, niin tiedän mitä pitää tehdä.
Anne
Olin viimeisilläni raskaana, kun kulotin kotirannassa olevaa peltoa. Kulo lähti leviämään. Huusin parin sadan metrin päässä olevaa miestäni apuun ja pyysin soittamaan palokunnan. Hän juoksi sammuttimien kanssa paikalle, ei soittanut palokuntaa, koska ei uskonut palon karkaamiseen. Pyysin mieheltäni puhelimen. Soitin hätääntyneenä 112:een, mistä rauhoittavalla äänellä luvattiin apu ja toistettiin osoite ym. tarpeelliset tiedot. Tuli turvallinen tunne. Tulikin saatiin apuvoimin sammumaan, mutta palopäällikkö kielteli vastaisuudessa kulottamasta – ”ainakaan tuossa kunnossa” 😉
Toisen kerran parivuotias lapseni oli yksinään hiljaa kamarissa. Luulin hänen leikkivän, mutta ei pitkää aikaa, kun puhelin soi ja hätäkeskuksesta kysytään, onko meillä joku hätä, kun tästä numerosta on soitettu viisi kertaa lyhyen ajan sisällä 112:een, mutta ei ole sanottu mitään. Poika siis soitteli hätänumeroon ja kun tivasin, mistä hän keksi painella juuri nuo numerot hän osoitti puhelimen luurissa olevaa yleistä hätänumeroa.
Kulottajaäiti
Kerran olen joutunut soittamaan. Anoppi soitti hädissään että appiukolla on joku kohtaus. Sitten soitin hätänumeroon, mutta ambulanssi-ihmisillä ei ollut paljon tehtävissä. (massiivinen aivoverenvuoto) Tuskin olisi auttanut vaikka anoppi olisi itse soittanut 112.
Ei hätää
Hämeessä on uusi hälytyskeskus, eikä kaikki vielä pelaa ihan rutiinilla. Lähetän tämän tarinan, jotta kehitystä tapahtuisi. Jouluaattoaamuna appeni nukkui pois kauniisti omassa sängyssään. Vaimo huomasi tapahtuneen vasta aamukahvit keitettyään. Koska poislähtö oli ollut niin rauhallinen, ei vaimokaan ollut joutunut paniikkiin vaan soitti 112 ja pyysi apua. Linja oli kuitenkin varattu ja odottamaan pyydettiin moneen kertaan ja monella kielellä. Odottaminen tuntui varmasti kovin pitkältä. Hän yritti katkaista puhelun soittaakseen apua naapureilta, mutta linjapas ei katkennut.
Silloin alkoi paniikki hiipiä päälle. Todella reilun ajan kuluttua saatiin kuitenkin yhteys hätäkeskukseen ja apua lähetettiin. Todella kauan sairasautolla kesti anoppilaan tulla (matkaa Forssan keskustasta 3 km). Olimme itse Tammelan Hykkilästä paikalla yhtä aikaa. Meillä matkaan menee 25 min ja soiton saadessamme olimme nukkumassa. Auttava henkilökunta oli todella ystävällistä, ammattitaitoista ja osasivat sanoa oikeat sanat. Tästä tapauksesta ei voi muuta todeta, kuin että onneksi ei ollut kiire eikä tarvitse jälkeenpäin jossitella.
Onneksi ei ollut kiire
Jouduin soittamaan, kun taloyhtiön roskakatos loimotti liekeissä. Palokunta tuli paikalle ennätysvauhdilla ja hoiti tilanteen tyylikkäästi. Näin pääkaupungissa muutama vuosi sitten.
AP
Tarvitsin palokuntaa. Olimme siskoni kanssa liikkeellä syyskesällä, myöhään illalla, kun kylätietä ajaessamme huomasimme erään talon palavan ajamamme tien varrella. Olimme ensimmäiset ihmiset palopaikalla. Silloin soitin 112 ja apu tuli palokunnan muodossa pian paikalle. Suurin hätä oli varmaan siitä, että tiesimme talon nuoren perheellisen parin vasta remontoimaksi kodiksi. He olivat asuneet kylällä vasta jonkin aikaa, eivätkä edes naapurit tienneet heidän nimeään (sukunimi löytyi postilaatikosta). Hälytyskeskuksesta saimme hyvät neuvot mm. siitä ettei liian lähelle palopaikkaa saa mennä, tuli löi siinä vaiheessa jo vesikaton räystäiden yli. Onneksi omistajat (lemmikkeineen) eivät olleet kotona, näin saatiin vain aineellisia vahinkoja.
Ansku
Olen soittanut. Äitini, joka asui toiselle paikkakunnalla oli saanut sairaskohtauksen ja kaatunut. Isäni soitti hädissään minulle, kun ei saanut nostettua äitiä ylös. Hätänumeron kautta sain välittömästi tilattua ambulanssin, joka vei äitini sairaalaan.
Tytär
Asuin aikoinaan ”kimppakämpässä” ja Hesarin tilauspalvelusta oli soitettu. Kämppis oli ottanut numeron ylös ja kotiin saavuttaessa soitin välittömästi sinne. Sen enempää ajattelematta painelin numerot paperilta.. Meni tovi, ennen kuin kukaan vastasi. Sitten kuului luurin toisesta päästä ”Hätäkeskus”. Hetkeksi sekaannuin ajatuksissani kunnes älysin ystävällisesti pyytää anteeksi väärää numeroa… Mainittakoon että kämppiksellä oli mennyt numerot sekaisin ja kun painelee 112 ja vielä peräänkin numeroita, yhdistyi se hätänumeroon automaattisesti alun perusteella.
muffinssi
Ennen omassa kaupungissamme oli oma hätäpuheluiden vastaanottokeskus, mutta jostain syystä niitä päätettiin keskittää eikä tulos ollut ainakaan aluksi kovin hyvä.
Heräsin yöllä tappelun ääniin ja kun katsoin ikkunasta ulos näin kuinka mies hakkasi naisen päätä tiiliseinään eikä naisella ollut mitään mahdollisuuksia vastustella jos enää oli edes tajuissaan. Soitin äkkiä hätänumeroon ja kerroin, että kaupungin tunnetuimman hotellin edustalla pahoinpidellään naista. Puhelun vastaanottaja kysyi rauhallisesti tapahtumapaikan katuosoitetta. Totesin, etten tiedä katuosoitetta, mutta toistin Hotellin nimen ja kaupungin nimen. Rouva toisessa päässä ilmoitti, ettei voi ottaa vastaan ilmoitusta ellei saa katuosoitetta. Ilmoitin meidän kaupunkimme poliisien kyllä osaavan paikalle näillä ohjeilla ja pyysin saada antaa vaikka oman osoitteeni, josta tapahtumat näen. Tämä ei käynyt ja rouva ihmetteli vain, että enkö tajua, ettei hätäilmoitusta kerta kaikkiaan voi tehdä ilman tapahtumapaikan tarkkaa osoitetta. En ymmärtänyt ja niinpä taisi apu jäädä saamatta.
Tehokkuutta keskittämisestä?
Soitin kerran 112:sta lapsenlapseni saatua sairauskohtauksen. Välittömän itse annetun ensiavun jälkeen olin yhteydessä hätäkeskukseen, jossa minua neuvottiin puhelimitse kunnes ambulanssi saapui ja ammatti-ihmiset ottivat avustamisen haltuunsa. Hätäkeskuksen toiminta oli erittäin ammattimaista, rauhoittavaa ja hyvin ohjeistavaa.
Jopa niin, että mennessämme ambulanssin perässä lastenklinikalle, jossa meitä vastaanottamassa oli päivystävä neurologi, neurologi tervehti minua ja sanoi: Tehän olitte minun kollega. Änkytin siihen, että eikun isoäiti.
Arja K
Perheemme oli juuri syönyt, laitoin astiat koneeseen ja koneen pyörimään. Isä lähti viemään esikoista seurakunnan nuotioleirille ja itse menin viemään nuhaista kuopusta päiväunille. Kävi ihan perinteisesti, eli nukahdin itse ja havahduin kuopuksen ihmettelyyn: ”Mikä täällä haisee”? Samalla hetkellä alkoi palovaroitin ulvahdella. Sinkosin ylös ja huomasin savua tulevan tiskipöydän ja -koneen välisestä tilasta.
Hoputin lapsen ulos ja käskin odottamaan äitiä ulko-ovella ja soitin hätänumeroon.Rauhallisesti sieltä henkilö neuvoi sulkemaan kaikki ovet ja ikkunat, ottamaan avaimet mukaan (!) ja poistumaan ripeästi, sillä palokaasut ovat myrkyllisiä. Tästä soitosta kuuden minuutin kuluttua tuli palokunta ja sisään menivät savusukeltajat, sillä savua oli muodostunut käsittämättömän paljon. Palo ei ehtinyt levitä alakaapiston rakenteita pidemmälle, mutta remontti oli mittava, sillä savu/nokivahinkoja tuli. Sekä palo- että ambulanssimiehet hoitivat hommansa ”tyylillä”, kiitos siitä. Omavastuuta ei remonttikuluihin tullut, sillä kodissamme oli asianmukaiset ja toimivat palovaroittimet!
Älä jätä konetta koskaan yksin
Keittiömme ikkunasta näkyy Ounasjoelle. Yhtenä sunnuntaiaamuna vene seilaili joella. Lapset katsoivat ikkunasta, ja totesivat onkohan tuossa veneessä ketään kun siitä roikkuu jotain yli. Yritimme katsoa ikkunasta oikein tarkasti, muttemme nähneet. Sitten 7-vuotias poikani sanoi, että soitetaan hätänumeroon niin ne käy tarkastamassa tilanteen. Soitimme 112 ja kerroimme tilanteen. Ei mennyt kuin vajaa 15 min. kun vesiskootterilla pyrhälsi mies veneen luo. Meille tuli soitto, että vene oli yksin seilaamassa. Aika hienosti 112:sta, kun ilmoittivat ettei mitään vakavaa ollut sattunut. Ja poikakin oli ihan tyytyväinen, totesi vain, että vene oli varmaan päässyt irti.
sunnuntai aamu
Kaksi vanhusta olivat pyöräilemässä ja ylittivät junaradan (on meidän lähellä), kun mies kaatui ja loukkasi päänsä mennen tajuttomaksi. Vaimo huusi apua ja onneksi olin lasten kanssa sunnuntaiaamuna ajoissa pihalla, niin kuulin avunhuudon. Riensin katsomaan mistä on kyse ja kun se selvisi, soitin 112 ja pian saapuikin ambulanssi ja kohta toinen, mies oli jo vironnut, mutta päästä tuli verta ja hänet vietiin hoitoon. Kuulin myöhemmin että hän parantui ja voi hyvin. Hänellä oli myös aivotärähdys.
pyörillä eteenpäin
Meidän ukki sai muutamia vuosia sitten sydäninfarktin. Huomasin ikkunasta hänen kaatuvan pihalle… arvasin asian joten soitin apua. Se tulikin muutamassa minuutissa. olivat lähistöllä ja tulivat hätiin ja ukki pelastui. Myöhemmin hän oli koiraa kävelyttämässä ja sai kohtauksen, apua ei ollut ja hän menehtyi vain 60-vuotiaana.
Annihelena
Olen kyllä soittanut 112:een, mutta onnekseni en ole tarvinnut apua itselleni. Entisenä lääkintävahtimestarina ja ambulanssiyksikön johtajana, osaan hätäpaikan sattuessa tehdä itsekin jotain, mutta on runsaasti tapauksia, joissa ei voi auttaa muutoin kuin soittamalla hätänumeroon ja mahdollisesti pitämällä potilaalle seuraa. Seurata että elintoiminnot yms. ovat kohdallaan, eikä potilas esim. tukehdu tms.
Muistan yhden kerran, kun olin tulossa vaimon kanssa serkultani Kunnalliskodintiellä (Helsinki). En päässyt pihatieltä autollani, koska siinä oli nuori nainen koiransa kanssa. Oletin ensin, että koira oli löytänyt jonkun mielenkiintoisen telefaxin siitä tien reunasta. Ei kuitenkaan ollut siitä kysymys.
Pysäytin auton siihen eteen ja otin keppini ja kävelin katsomaan ne muutamat metrit. Nuori nainen näytti pintapuolisesti tarkasteltuna olevan kunnossa, mutta ei jostain syystä pysynyt pystyssä. Havannoin, ettei kyseessä ollut humalatila ja että sain kontaktin potilaaseen. Hän vastaili asianmukaisesti, mutta ei spontaanisti. Koira, kaksivärinen Collie, tuntui olevan hiukan ymmällään, mutta muutoin rauhallinen, eikä ollut vihainen. Minä hieman varon aina vieraita koiria, mutta tämän kanssa ei ollut ongelmaa.
Saatuani varmuuden, ettei ollut mitään sellaista jossa olisin voinut muutoin olla avuksi tein sen ainoan mahdollisen ja soitin 112:een. Samalla pidin puhekontaktia tähän naiseen ja kyselin kaikkea mahdollista, joka olisi selvittänyt, että mikä olisi mahdollisesti selvittänyt tämän, lähes jalattomuuden tilan. Kehotin ja aiemmin naista istumaan nurmikolle, ettei tule mitään haaveria, jos sattuu kaatumaan. Sain hänet toimimaan ehdottamallani tavalla ja asiaa saattoi auttaa, että mainitsin koirankin rauhoittuvan, että se oli nyt hiukan huolissaan hänestä.
Loppujen lopuksi sain selville, että hänellä oli ollut verensokerin kassa ongelmia. Ilmoitin kännykän päässä olevalle 112:n päivystäjälle, että mahdollisesti kyse on diabetestapauksesta ja että odotan toki ambulanssin tuloa huolehtien apua tarvitsevasta. Ambulanssimiehistön saapuessa raportoin asiaan kuuluvasti ja ensiapuhenkilökunta oli tyytyväinen toimintaani. Olin jo puhelimeen kertonut ammattitaustastani, joten asia hoitui ystävällisen kollegiaalisesti.
Toisesta päinvastaisesta tapauksesta voin lyhyesti kertoa, että minulla oli Tuusulan eräässä kylässä asuvana naapureita kyläilemässä ja iltaa viettämässä.
Huomasin erään naapurin rouvan viipyneen vessareissussa jo hiukan kohtuuttoman pitkän aikaan, eikä mitään asiaan liittyvää äänimaailmaakaan kuulunut. Päätin mennä katsomaan, tarkistamaan tilannetta. Huomaankin hänen makaavan eteiseni lattialla mahallaan. Tietysti heti tarkistamaan elintoimintoja. Niissä ei ollut ”sormituntumalla” sanomista. Pulssi oli säännöllinen, joskin hiukan ”vaatimaton”, kevyehkö. En saanut häntä reagoimaan puhutteluun, en ravisteluun, joten ei muuta kun takaisin olohuoneeseen hakemaan kännykkää.
Valitsin 112. Kaikki sujui asianmukaisesti ja aikanaan ambulanssi tuli ja kävin heittämässä avaimet parvekkeelta. Tässäkin olin kertonut entisen ammattini. Palaute oli tällä kertaa erilainen. Ambulanssimiehet lähinnä moittivat minua, kun olen saman alan mies, enkä ollut kantanut reagoimatonta, lähes tajutonta naista pihan poikki kotiinsa. Selvennykseksi sen verran, että edelleenkin kuljen keppiä apunani käyttäen ja vaivani, reuma, kulumat, kolarivammat, olivat vain vuosien varrella lisääntyneet. Edellisen tapauksen, josta kerroin edellä, oli kulunut muutamia vuosia.
En olisi pystynyt kantamaan edes 5-vuotista lasta, jonka olin myös kertonut puhelun vastaanottaneelle ja ambulanssin saavuttua näille miehille. Pahoitin vähän mieltäni, mutta ajattelin poikien olleen vain väsyneitä. Olin nimittäin myös kertonut ettei alkoholiakaan ollut kohtuutta enempää mukana kuvioissa. Vieraiden joukossa oli 2 vanhaa mummoa, eikä kyse ollut mistään dokuporukasta. Kukaan ei ollut ottanut 2-3 konjakkilasillista enempää.
Tapauksesta ei kulunut 3-4 kuukautta, kun pihallamme oli taas ambulanssi ja Mediheli viereisellä pellolla. Sairaskohtauksen saanut nainen oli kuollut kotonaan sänkyynsä.
Mitäpä tuohon sanoisi.
Ajatelkoon jokainen kohdallaan tarinan opetusta.
Mikäli ei ole varma apua tarvitsevan henkilön tilanteesta, tulisi aina valita varmuuden vuoksi 112, koska ammattimieskään ei aina, läheskään aina, voi ilman ammatillisia välineitä ja laitteita todentaa, varmuudella tietää mikä on kyseessä, onko hengenvaaraa jne. Vastuu siirtyy soittaessa silloin ammatti-ihmisille.
Pitkä story, mutta näin tällä kertaa. Vointeja kaikille – ja huolehtikaa toisistanne!
Papparainen
Soitin ambulanssia mummulle hätänumerosta. Kohta oman paikkakunnan ambulanssista soitettiin takaisin: olemme täällä ja täällä tulossa, onko paikka nyt siellä ja siellä, mihin ambulanssin on määrä tulla. Homma toimi hyvin. Mutta… sairaalareissu onkin jo sitten aivan eri juttu…
Mimmi
Sain Sepe-helikopterin sairaustapauksessa. Pelasti hengen.
Eeva
Olen soittanut hätänumeroon useita kertoja. Viimeksi turvauduin hätäkeskuksen palveluun viime kesänä. Olin matkalla Savitaipaleelta Lappeenrantaan, kun havaitsin Lemillä ihmisen makaavan maassa lähellä tietä, metsän puolella. Polkupyörä seisoi tien laidassa seisontatuen varassa. Itselläni ei ollut mahdollisuutta pysähtyä ja ennen kuin aivoni ehtivät rekisteröidä näkemäni, olin ajanut satoja metrejä tapahtumapaikan ohi. En kuitenkaan voinut olla tekemättä mitään, sillä joitakin vuosia sitten eräs työkaverini menehtyi sydänkohtaukseen ollessaan yksin pyöräilemässä. Hän oli pysähtynyt, laittanut pyörän puuta vasten ja istunut itse puun juurelle lepäämään. Nämä vanhat tapahtumat muistuivat mieleeni. Niinpä päätin soittaa 112:een ja ilmoittaa näkemästäni. He ottivat tiedot sijainnista niin tarkasti kuin vieraspaikkakuntalaisena osasin paikan kuvailla ja lupasivat lähettää auton tarkastamaan tilanteen. Onneksi kännykät on keksitty.
Autoilija Espoosta
Olin kävelemässä junalta kotiin kävelytietä pitkin. Huomasin, että tien reunassa olevasta nurmikosta nousi savua. Yritin saada savun tulon loppumaan, mutta tuli kyti kuitenkin aina vaan uudelleen. Menin kotiin ja soitin 112-numeroon ja kerroin tästä kytevästä maastosta. Lähdin vielä itsekin katsomaan, miten sammutus sujui. Yllätyksekseni tapasin sammutuspaikalla serkkuni, joka on palomies. Oli todella hauska tavata pitkästä aikaa.
Eila
Olen soittanut 112-numeroon äitini sydänvian vuoksi vuosien varrella muutaman kerran ja aina on apu tullut nopeasti. Mutta tämä pienen poikani vuoksi soitettu puhelu on jäänyt lähtemättömästi mieleen.
Tapaus meni näin: 28.5.2002 kaksivuotias poikani oli hetken kahdestaan neljävuotiaan siskonsa kanssa valvomatta pihassa ja he ryhtyivät kastelemaan tomaatteja. He ottivat vettä puolillaan olevasta muovisaavista ja vettä kurottaessaan poika oli horjahtanut saaviin ja jäänyt roikkumaan reunalle vyötäröään myöten veden alla. Onneksi tyttö ymmärsi lähteä heti hakemaan apua ja poika saatiin äkkiä pois saavista, oli kuitenkin jo tajuton. Taju palasi ravistelemalla ja lähdin viemään häntä sisälle. Hän oli kuitenkin niin huonon oloinen, että soitin hätäkeskukseen ja pyysin apua.
Asumme saaressa, kuitenkin siltayhteyden päässä, mutta matkaan sairaalasta tietä pitkin menee yli puoli tuntia, joten pyysin mediheliä. Hätäkeskus sanoi, ettei voi sitä lähettää, koska sillä on toinen meno, luvattiin vain ambulanssi. Poika alkoi vaipua uudelleen tajuttomuuteen eikä mikään tuntunut pitävän häntä hereillä. Sitten puhelin soi ja hätäkeskus ilmoitti, että Mediheli on sittenkin tulossa. Kun koneen ääni alkoi kuulua ja juttelin pojalle että herää, herää nyt, helikopteri tulee niin poika alkoi raottaa silmiään! Mikä olikaan se helpotus, kun kopterin laskeuduttua saatoin antaa pojan lääkärin syliin hoidettavaksi! Ambulanssi saapui n. 10 minuuttia kopterin jälkeen ja sillä sitten menimme sairaalaan.
Akuuttia hätää ei enää ollut kun poika oli saanut happea jo kotona. Ennen lähtöä ambulanssihenkilökunta vielä varmisti tytön kunnon, ettei ollut shokissa ja varmasti sivusilmällä myös paikalla olleet aikuiset. Medihelin lääkäri tuli ambulanssilla sairaalaan ja matkalla pyysi anteeksi, kun puhui kännykkään – hän konsultoi sen peruutetun matkan potilaan hoitoa. Alkuperäinen potilas oli terveyskeskuksessa ja siellä oli lääkäri paikalla – he olivat tehneet ratkaisun, että pieni hukkumisvaarassa ollut poika tarvitsee lääkäriä ja toisella potilaalla on riittävä apu paikalla.
En tiedä, kuinka olisi käynyt, jos hätäkeskus ei olisi ottanut Mediheliin yhteyttä… tästä toiminnasta 112-palvelulle ja Medihelille nöyrä kiitoksemme, poikamme on nyt melkein 5-vuotias ilopilleri.
Äiti Varsinais-Suomesta
Olen kerran elämäni aikana soittanut numeroon 112 ja apu tuli kyllä nopeasti, mutta ei loppujen lopuksi auttanut, sillä mieheni kuoli elvytyksestä huolimatta. Tämä ikävä muisto ei varmasti unohdu koskaan minulta, mutta varmasti moni on avunkin tuosta numerosta saanut.
Eira
Soitin hätänumeroon vähän yli vuosi sitten, kun 10-vuotias poikani ajoi polkupyörällä suoraan kotipihasta auton alle. Soitin siis ambulanssia ja sain kyllä hyvää palvelua vaikka taisin hädissäni kirotakin sinne puhelimeen… Ambulanssi saapui ja siinä oli 3 todella asiaansa osaavaa henkilöä ja sitten tuli Medihelikin, jossa oli mukana ihana lääkäri, joka sitten meni ambulanssin mukana Turkuun. Ja tämä lääkäri oli niin rauhallinen ja asiallinen, että sai jopa minutkin hieman rauhallisemmaksi. Poika vietiin Turkuun ja sen jälkeen vielä nämä 3 ambulanssimiestä tulivat meille illalla kertomaan matkasta ym. asioista ja se oli mielestäni todella fiksusti tehty, että kaikki miehet tulivat ambulanssista ulos, eikä yksikään jäänyt sinne autoon odottelemaan, että toinen olisi kertonut kyseisistä asioista.
Elina Huittisista
Olen soittanut hätänumeroon useampiakin kertoja. Päällimmäisenä on mieleen jäänyt kerta, jolloin koko perheeni terveyttä ja henkeä uhattiin kotonamme. Puhelun vastaanotti ihana naishenkilö, joka ymmärsi hätämme, rauhoitteli minua ja lähetti pikaista apua. Poliisi tuli paikalle hyvin nopeasti (rikolliset lähtivät, kun ymmärsivät, minun ollessani puhelimessa, että puhuin oikeasti hätäkeskukseen) ja myöhemmin poliisit saivat myös nämä rikolliset kiinni. Tällöin hätäkeskuksen naisäänen kuuleminen oli kuin enkeleiden laulua ja poliisien sinisen univormun näkeminen sai helpotuksen kyyneleet kirpoamaan silmiin.
Kiitollinen
Palasimme lasten kanssa hoidosta, kun näimme pyöräilijän kaatuvan mäessä väistäessään vanhusta. Tilannekatsauksen jälkeen soitimme 112 saadaksemme ambulanssin paikalle. Puhelimen toisessa päässä erittäin asiallinen ja ystävällinen henkilö antoi ohjeet siitä, mitä voisimme tehdä ambulanssia odotellessa. Ja lapsille jäi todella elävästi mieleen miten toimia hätätilanteissa ja kumpikin muistaa takuuvarmasti numeron 112. Parasta asennekasvatusta asiassa kuin asiassa on ystävällisyys!
Estiina
Olen soittanut hätänumeroon ja tilannut ambulanssin kadulla makaavalle miehelle. Ambulanssi tuli pikaisesti.
ambulanssi
Näin, kun kadunkulmassa nainen jäi auton alle. Soitin kännykällä 112:een. Kerroin, että onnettomuus on tapahtunut tiettyjen katujen kulmauksessa. Hätäkeskuksesta kysyttiin, että missä kaupungissa. Pienen ihmettelyni jälkeen kerroin, että Salossa. Apua tuli suhteellisen nopeasti.
Esko
Hätänumeroa ei tarvinnut valita, kun kotikaupungin puhelinkopissa oli suora poliisin numero.
Vuosia sitten, teini-iässä ollessani, kiinnitimme iltasella ystäviemme kanssa huomiota vanhaan naisihmiseen, joka näytti haahuilevan tiellä edes takaisin tietämättä minne mennä. Taisimme jopa käydä kyselemässä rouvalta, että minne tämä oli menossa. Huoli oli niin kova, että reippaana tyttönä painelin läheiseen puhelinkoppiin ja valitsin poliisiin numeron. Poliisin vastatessa ihmettelin, että miten asian selittäisin. Esittelen itseni ja ilmoitin, että täällä on sellainen mummo. Taisi alkaa poliisi-setää naurattamaan ja hän kysäisi takaisin, että millainenkohan mummu siellä on ja missä minä olen. Häkellyksestäni huolimatta sain selitettyä asiani ja poliisit tulivat hakemaan mummoa.
Sattui vielä niin osuvasti, että kun ohjasimme poliiseja ja he olivat taluttamassa rouvaa maijaan, pyöräili eräs tyttö siitä ohi ja sanoi tietävänsä rouvan, joten oikea asuinpaikkakin selvisi. Rouva oli dementoitunut eikä osannut vastata kysymyksiin mitään järkevää.
Poliisit kehuivat reippaiksi nuoriksi ja itselle tuli hyvä mieli, ettei vanha rouva jäänyt yötä vasten kulkemaan ulos.
Heipu
Noin vuosikymmen sitten kävelin rauhallisesti lauantaiaamupäivällä Vaasan Raastuvankadulla, kun kadun toisella puolella olevan, kerrostalon alakerrassa sijaitsevan maalikaupan ikkunat yhtäkkiä räjähtivät säpäleiksi. Muutaman sekunnin järkyttyneen töllistelyn jälkeen tajusin, että kaupassa palaa ja spraymaalipurkit räjähtelevät. Tartuin heti kännykkään ja onnistuin olemaan ensimmäinen hätäkeskukseen soittanut. Parin minuutin päästä linjat jo olivat tukossa, sillä harvoin ydinkeskustassa palaa talo keskellä päivää.
Soittoa seuraavat minuutit tuntuivat pitkiltä, sillä tuli levisi nopeasti. Paloautojen ujellus alkoi kuitenkin pian kuulua. Talo ei kärsinyt kovin mittavia vahinkoja ja asukkaat saatiin ehjinä ulos. Tapaus painui mieleeni lähtemättömästi.
Heli
Pari vuotta sitten silloin 1-vuotias poikani oli tukehtua vetäistyään vettä ”väärään” kurkkuun. Soitin välittömästi 112:een, ja mieheni taputteli poikaa selkään sillä aikaa. Ambulanssi oli laitettu matkalle välittömästi. Tilanne onneksi laukesikin kotona, poika rupesi hengittämään, ja ambulanssista soitettiin kotiin mikä on tilanne. Olin katkaissut puhelun, mitä ei pitäisi tehdä, mutta onneksi nykyaikana saadaan numero selville mistä on soitettu. Erittäin nopeaa ja asiantuntevaa palvelua – itsehän hätätilanteessa on umpipaniikissa eikä välttämättä toimi järkevästi.
Heli
Meillä oli vähällä palaa iso sikala. Kattopeltien välistä tuli savua. Olin yksin kotona ja huomasin savua tulevan. Menin sikalaan ja siellä kaikki ok. Sen jälkeen sikalan vinttiin. Siellä paloi jo välikattoa. Kyllä tuli kiire alas soittamaan hätänumeroon 112. Palokunta tuli paikalle ja palo saatiin sammutettua. Vahingot jäivät pieniksi. Palo oli saanut alkunsa kipinästä, joka oli mennyt pärekaton ja peltikaton väliin. Aika harvinaista, sanoivat palomiehet.
Palonalku sikalassa
Olen kerran soittanut ambulanssin kesäteatteriin, koska vierelläni istuvalta mummolta vuoti niin runsaasti verta jalasta. Mummo oli pökännyt sementtiaskelmaan säären ja sen seurauksena hankala verenvuoto. Odotimme aika pitkään ambulanssia, mutta onneksi hätä ei ollut kovin suuri. Mummo sai asianmukaisen hoidon ja jatkokuljetuskin kotiin sovittiin ennakolta mummolle. Jatkoin esityksen katselua hiukan mietteisssäni.
hilù
Tällä kertomuksella ei ole onnellinen loppu mutta koin silti että saimme apua hätäämme. Pääsiäisenä 2003 jouduin soittamaan hätänumeroon kun ystäväni yritti päättää päivänsä hirttämällä. Itselläni oli yllättävän rauhallinen olo ja kykenin seuraamaan hätänumerosta annettuja ohjeita kun he kysyivät haluammeko yrittää elvyttää. He siellä ”langan” toisessa päässä antoivat selkeitä ohjeita siitä mitä meidän piti tehdä sen ajan kun odotimme ambulanssia. Ja heidän ansiosta saimme sydämen lyömään taas mutta ilmeisesti emme onnistuneet puhaltamaan häneen elämänhalua kun kaveri joutui saattohoitoon ja kuoli muutama viikko tapahtuman jälkeen.
Kiitos silti 112-henkilökuntaan siitä että saimme apua niin että kykenimme tekemään kaikkemme eikä jäänyt syyllinen olo siitä teinkö oikein.
Apua saanut
Työssäni hoitajana joudun soittamaan 112 useasti. Olen myös joutunut kolaripaikalle, josta ensimmäisenä paikalla olleena joudun soittamaan 112 ja tekemään tilannearvion. Jopa loukkaantuneen joutsenen pelastamiseksi olen soittanut 112. Joka kerta olen saanut asiallista ja ystävällistä palvelua. Apu on tullut nopeasti ja joutsenen pelastuskin sujui jouhevasti.
hoitsu
Isä meinasi seota ja riehui. Veli soitti poliisille ja hän rauhoittui puhuttuaan heille.
G Willaker
En ole soittanut. Mutta kerran oli lähellä. Kuljin pari vuotta sitten pitkää työmatkaa jossa oli suurin osa ilman yleistä valaistus ja vieläpä hirvialtista kohtaa. Olin tulossa iltavuorosta ja huomasin talvella auton lumihangessa kyljellään. Mitään ajattelematta hyppäsin autosta pois ja sinne lumihankeen vyötäisiä myöten. Autossa ei onneksi enää ketään ollut, mutta missä oli autoilijalta unohtunut turvakolmio. Enkä ollut ainoa kuka siihen pysähtyi rämpimään. Oiin velvollinen pysähtymään, mutta miksi autoilija tai muu auttaja ole laittanut turvakolmiota, joka olisi säästänyt monen rämpimisen. Harva uskalsi ajaa ohi ilman katsomatta.
Jaana
Olen valitettavasti ammattini takia sekä yksityishenkilö joutunut soittamaan 112-numeroon useamman kerran. Joka kerta ammattilainen on vastannut nopeasti ja auttanut käsittelemään tilanteen rauhallisesti ja antanut myös lisäohjeita. Onneksi ovat olemassa!
Johanna
Soitin hätänumeroon herätessäni keskellä yötä ja olin pyörtyä. Olin ollut jo pidemmän aikaa sairas, mutta en ollut saanut kunnon hoitoa. Ambulanssi tuli ja minut vietiin sairaalaan. Kuitenkin sairaalasta minut laitettiin takaisin kotiin, jossa sinnittelin viikon jonka jälkeen edessä olikin kolme kuukautta kestänyt sairaalareissu.
sairastanut
Aika tarkalleen vuosi sitten sunnuntai-iltana, 15.helmikuuta, olimme tulossa mieheni kanssa työmatkalta ja tarkoituksena oli vielä käydä toimistomme kautta ennen kotiin menoa. Oli iltahämärä ja kadut ihan tolkuttoman liukkaita. Mies ajeli aika hiljaista vauhtia.
Kun saavuimme erääseen risteykseen, jonka valot nyt olivat vilkulla, eikä mies hiljentänyt vauhtia, tajusin samalla että vasemmalta tulee auto. Huusin… se oli ensimmäinen reaktio. Sitten rysähti ja pamahti, savua auto täynnä kun turvatyynyt laukesivat. Meille ei kummallekaan sattunut mitään pahempaa – ja mies lähti katsomaan toisen auton kuljettajaa ja minä soittamaan hätänumeroon. Siellä oli nauhoitus – ruuhkaa. Soitin monia kertoja ja aina sama tulos. Sitten tuli jo paikalle muitakin ihmisiä ja en tiedä kuka sai puhelunsa läpi ja apua paikalle.
Apua tuli paikalle sitten todella nopeasti.
Me tosiaan selvisimme ruhjeilla ja turvatyynyn laukeamisesta johtuvan savun aiheuttamalla kurkun ärsytyksellä, toisen auton kuljettajalla eivät tyynyt lauenneet ja niskanikama murtui. Hänkin kuitenkin selvisi vähällä. Autot sen sijaan menivät lunastukseen molemmat.
Kaijatar
Olen soittanut, parikin kertaa. Molemmilla kerroilla syynä oli omaisilleni tullut sairaskohtaus. Ambulanssi tuli nopeasti ja hoiti tilanteen kiitettävästi.
Kiitollinen
Jouduin 070503 aamulla n klo 06.00 työmatkalla murron silminnäkijäksi, joten soitin 112, kun ei se poliisin numero tullut heti mieleen. Murtautujat huomasivat minun soittavan, joten jutusta tulikin myös pahoinpitely ja ryöstö. Maaseudulla, kahden aluehälytyskeskuksen rajamailla sain puolisen tuntia poliiseja odotella, onneksi muitakin työmatkalaisia oli liikenteessä, joten ei tarvinnut ojassa maata, vaan pääsin kotiin odottelemaan. Hienosti kaikki loppujen lopuksi meni, tekijät saatiin tunnin sisällä kiinni ja kuukausi takaperin viimeinenkin kaveri oikeuden eteen, joten tuomiot on luettu. Omakin olo alkaa pikku hiljaa kuntoutua, kunhan saan käteni vielä pois lastasta ja toimintakuntoon, että pääsen takaisin työ elämään kiinni.
Sairauslomalainen
Olen soittanut. Kävi nimittäin niin, että eräänä päivänä kotiin kävellessäni huomasin kauempana edessä tien laidassa miehen makaamassa. Asuin kylän laidalla, joten muita jalankulkijoita ei ollut. Muutama auto ajoi ohi vauhtia hiljentämättä, joten luonnollisesti menin tarkistamaan tilanteen. Kaveria en saanut heräteltyä, eikä hän vastannut puhutteluun ja kun pakkanen paukkui yli -20 asteessa, niin soitin hälytyskeskukseen. Sain sieltä ohjeita, miten toimia ja samalla he hälyttivät paikalle apua. Odotin miehen luona, kunnes apu saapui ja täytyy todeta, että mies oli sanan varsinaisessa merkityksessä jäykkä, kun hänet sieltä lumihangesta nostettiin. Apua siis saatiin 112:en kautta. Että tämmöinen tapaus.
Pakkasen paukkuessa
Tämä tapaus sattui vuosia sitten hurjassa nuoruudessani, kun vielä asuin silloisessa lapsuudenkodissani. Muu perheenväki oli lähtenyt reissuun ja minä tietysti käytin tilaisuuden hyväkseni ja päätin vähän irrotella. Lähdin siitä sitten baariin ja vietin kosteahkon illan. Kun lopulta tulin takaisin kotiin, huomasin että olin unohtanut avaimet sisälle taloon. Ei siinä auttanut muu kuin soittaa hätäkeskukseen, josta minut ohjattiin edelleen paikalliselle poliisille, jolle sitten selvitin tilanteen. Päivystäjä kehotti minua rikkomaan jonkun pienen ikkunan, josta pääsisin sisälle, mutta tämähän ei tullut kuuloonkaan. Lopulta paikalle sitten tuli aamuyön tunteina mustamaija ja avuliaat poliisit mursivat luvallani kotimme takaoven varmuuslukon, jonka jälkeen sitten väsynyt juhlija pääsikin sisälle omaan kotiinsa .Tilanne oli kaiken kaikkiaan surkuhupaisa kokonaisuudessaan, mutta onneksi siitäkin selvittiin lievällä hävetyksellä eikä oveenkaan tullut suuria vaurioita… Sellaista se aina välillä oli, hurjassa nuoruudessa!
Kime
Poikani 13v soitti pimeänä talvi-iltana hälytyskeskukseen. Hän oli kahden kaverinsa kanssa ollut leikkimässä syrjäisellä hylätyllä tehdasrakennuksella. Toinen kavereista oli loukannut kätensä ranteen paikkeilta särkyneeseen ikkunalasiin. Kädessä oli syvä haava, josta tuli verta kuin härän kurkusta.
Puhelun aluksi hän esitteli itsensä, ja jatkoi kertomalla asiansa…niin kuin koulussakin on opetettu… eikä sulkenut puhelinta ennen kuin sai luvan siihen. 112 ratkaisi asian tilannearviolla, että 13v pojat olivat kykeneväisiä selviämään asiasta omin voimin, hankkiutumaan vanhempien luokse ja pyytämään näitä toimittamaan pojan ensiapuun ommeltavaksi. Kättä kehotettiin pitämään kohollaan verenvuodon hillitsemiseksi.
Rauhallinen koti-ilta katkesi poikani hätääntyneeseen soittoon. Loukkaantuneen pojan vanhemmat eivät olleet tavoitettavissa, poikani soitti omilleen. Kaappasin ensiapulaukun, onneksi minulla on sellainen. Hyppäsin autoon, onneksi minulla oli sellainenkin käytössä ja lähdin ajamaan muutaman kilometrin matkaa hylätylle tehdasrakennukselle. Löysin pojat pimeästä. Onneksi he olivat keksineet soittaa minulle. Onneksi heillä oli yksi pala talouspaperia, jolla he olivat voineet koittaa selviytyä verenvuodosta. Onneksi syvä leikkaushaava oli vain valtimon vieressä.
Sidoin haavan ja lähdimme ensiapuun. Onneksi lääkäri haavan tutkittuaan totesi, että jänne tai hermovaurioita ei ole, ja pelkkä ompeleminen riitti. Onnellinen loppu?
Poikani pohtii ääneen, oliko väärin soittaa hälytysnumeroon. Hänelle jäi tunne, että oli tarpeettomasti häiriköinyt tärkeitä ihmisiä soittaessaan hätänumeroon. Minä pohdin hiljaa mielessäni, mitkä olivat ne ratkaisevat seikat, joiden perusteella henkilö puhelimessa uskalsi arvioida ja päättää, että pojat olivat kykeneväiset selviämään heitä kohdanneesta kriisistä syrjäisessä paikassa ilman aikuisten apua.
Kirsi
Soitin, kun oli syttynyt tulipalo puiseen vanhaan kaksikerroksiseen asuintaloon ja sain heti palokunnan liikkeelle ja hommat ammattilaisten hoitoon. Henkilövahingoilta säästyttyiin, mutta talosta tuli teki entisen.
Irmeli
Olen joskus itsekin soittanut apua toiselle ihmiselle, mutta 6V. tyttäreni kertoi aiheesta vitsin: Pikku Kallen äiti lähti kauppaan ja lähtiessään sanoi Kallelle. Jos hätä tulee soita hätänumeroon, mutta ole kuitenkin kiltisti. Kalle jäi kotiin ja tuli kova vessahätä, hän soitti hätänumeroon kuten äiti oli käskenyt. Kun sairaskuljettajat sitten saapuivat kuului vessasta: ”PYYHKIMÄÄN”
Laura
Olimme koko perhe (2 aik.+2 lasta) kesälomamatkalla kylpylässä, jossa kesken uinnin alkoi nuorempi poikamme voida huonosti ja oksenteli. Samaan aikaan alkoi myös mieheni oksentaa, jolloin hän kiireesti lähti miesten puolelle. Eikä kauaakaan kun itsekin aloin voida huonosti ja nuoremman poikani kanssa naisten puolella oksentelimme. Vanhemman poikani lähetin äkkiä miesten puolelle mieheni seuraksi. Soitin viimeisillä voimillani (ainakin siltä tuntui) 112:een ambulanssin tilatakseni. Ystävällisesti palveltiin ja paljoa en jaksanut vastailla kysymyksiin, kuin että missä ollaan, ketä on sairastunut ja tulkaa pian.
Samassa kylpylän henkilökuntaa tuli ihmeissään luoksemme ja tilanteen huomattuaan, soittivat lisätietoa 112:een. Kaikkea en muista ja olen sitä mieltä että osan ajasta olin tajuttomana. Jouduimme odottamaan ehkä n.15 min ambulanssia (sanoi poikamme), niitä tulikin kaksi ja niinpä uikkareissa meitä kiidätettiin tiputuksessa sairaalaan. Jouduimme olemaan pari päivää sairaalassa koko perhe, vaikka toinen poikamme ei sairastunut. Jälkeenpäin olen kiitollinen siitä, että on numero 112, johon soittaa hädässä. Ei tarvitse muuta numeroa muistaa. Ja todella asiantuntevia henkilöitä ambulanssissa, saimme parhaan mahdollisen hoidon siihen tilanteeseen.
Apua saanut perhe
Kyllä vaan olen soittanut 112 useamman kerran, en vaan ole saanut sieltä kertaakaan tarvitsemaani apua… nimittäin tarkoitukseni on ollut soittaa 118 (numerotiedusteluun). Sanoisin, että liian lähellä kaksi paljon käytettyä numeroa. Ja olen kuullut, etten suinkaan ole ainoa numeron tiedustelija 112:sta.
Leena
Olen joutunut soittamaan monta kertaa 112 numeroon, perheessä sattuneiden sairaskohtauksien takia. Meille avun tulo vaan kestää ainakin kaksikymmentä minuuttia. Paikalle on saapunut ambulanssilla tai helikopterilla ensiapu-henkilöstö. Ainoastaan kerran heistä ei ollut apua, kun isäni kuoli, mutta silloinkin ambulanssi vei hänet paikalliseen terveyskeskukseen, vaikka vienti olisi kai kuulunut hautaustoimistolle. Ammattitaitoista ja hyvää palvelua ovat perheenjäsenet saaneet kukin vuorollaan.
Leena
Olen vakavassa sairauskohtauksessa soittanut 112-numeroon ja saanut ambulanssin, joka on vienyt minut sairaalaan.
Lelle
Olen soittanut useitakin kertoja eri syistä 112:een ja aina saanut asiallista ja osaavaa palvelua ja avun sen hetkiseen hätään. Pari kertaa olen tien päällä havainnut ”ilmiselvän” humalaisen autonkuljettajan ja ilmoittanut asiasta 112.Seuraavan päivän paikallislehdestä olen voinut havaita että ilmoitukseni on mennyt perille ja otettu todesta ja ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin. Viime aikoina on näkynyt kovin paljon kielteistä palautetta hätäkeskuksille joten on hyvä myös muistuttaa mieliin onnistumisetkin!
Voimia hätäkeskuspäivystäjille raskaassa ja tärkeässä työssään!
Kaakkoissuomalainen
Olen soittanut hätänumeroon 16.04.2004, tuolloin oli perjantai ja olin palaamassa kaupan kautta töistä. Pysäytin auton pihalle autotallin eteen ja olin nousemassa autosta, kun huomasin auton konepellin alta savua. Avasin konepellin ja kauhukseni huomasin, että siellä palaa. Alkusammutuksen epäonnistuttua huomasin voimattomuuteni ja riensin sisälle soittamaan hätänumeroon. Sieltä sain neuvon mennä opastamaan palokuntaa paikalle. Ulos tullessani auton sähköjohdot ilmeisesti menivät oikosulkuun ja auto syöksyi eteenpäin itsekseen ja meni kiinni autotallin oveen, joka syttyi palamaan. Palokunnan saapuessa olikin jo koko talo tulessa ja paloyksiköitä tarvittiin paljon lisää. Palo saatiin kyllä sammumaan, mutta vahingot olivat n.70%. Nyt talo on saatu rakennettua entiselleen tai vähän parempaankin kuntoon. KIITOS KAUNIS kaikille meitä auttaneille.
Palosta selvinnyt Paimiosta
Ei onneksi ole koskaan tarvinnut soittaa hätänumeroon. Kännykästäni on kerran vahingossa soitettu hätänumeroon 2 vuotta sitten. Katkaisin puhelun heti, koska vauvani 7 kk onnistui näpyttelemään 112 ja soittamaan. Näppäinlukitus oli päällä, mutta hätänumeroon soitto menee läpi silti. Kyllä on kekseliäs tyttö ollut tekemään kaikenlaista pienestä alkaen!
Vahinkosoitto
Lapsivedet lähti ja synnytystavaksi oli määrätty sektio äidin ja tulevan lapsen terveyden vuoksi kuuden viikon kuluttua. Soitettiin ambulanssi. Kun yli puoli tuntia oli kulunut ja supistukset olivat rajuja, jouduttiin soittamaan, missä ambulanssi viipyy?
Seuraavaksi alkoikin tapahtua. Medi-Heli pörräsi taivaalla ja hetken kuluttua lääkäri kiipesi parimetrisen panssariaidan yli ja juoksi auttamaan jo hätääntynyttä äitiä. Lääkäri saattoi ambulanssissa äidin sairaalaan, jossa lapsi syntyi turvallisesti maailmaan.
Terve lapsi
Olen soittanut sekä itselleni että muutamalle tuntemattomallekin ambulanssin. Olen tarvinnut itselleni apua monta kertaa selän pettäessä niin, että myös jalat lähtevät alta. Jo tilatessani ambulanssia kerroin hätäkeskukselle, ettei minulla ole hengenhätää, mutta en pääse enää liikkeelle ja tarvitsen kyydin sairaalaan. Apua olen saanut silti nopeasti. Hätäkeskuspäivystäjä on ollut ripeä ja asiallinen ja ampparin ”pojat” ovat toimineet nopeasti ja asiantuntevasti. Jaloillani olen vieläkin, kiitos nopean avun!
Eräs asiakkaani tuupertui kahvilani ovelle ja sillä kertaa olikin tosi kyseessä. Hätäkeskuksesta sain ensiapuohjeet, joita noudattamalla elvytin asiakkaani niin, että ambulanssin saapuessa hän hengitti ja sydän löi. Apu tuli onneksi ajoissa ja hän on keskuudessamme tänäänkin. Hätäkeskuspäivystäjä oli tilanteen tasalla koko ajan ja piti minutkin rauhallisena, jotta pystyin toimimaan. Jälkikäteen olen ajatellut, että ensiapukursseista huolimatta en ehkä olisi pystynyt tekemään mitään ilman hänen ohjeitaan, niin äkillinen ja kauhistuttava tilanne oli.
Toinen melkein vastaava tilanne sattui naapurillemme. Hänen tyttärensä tuli hädissään kertomaan, että isä vain kaatui lattialle eikä reagoi mihinkään. Heillä ei ollut puhelinta, joten ensimmäinen asiani oli tietenkin soittaa 112:een. Silläkin kertaa sain toimintaohjeita koko ajan ennen ambulanssin saapumista. Tällaiset tapaukset tulevat niin yllättäen, että ilman asiallista ja perusteellista neuvontaa voisi jäädä sormi suuhun.
Olen soittanut 112:n kautta myös palokunnan kotiimme nokivalkean sytyttyä eräänä talvi-iltana myrskyn puhaltaessa ilmavirtaa sisään piippuun ja kipunoiden lentäessä hellasta pitkin keittiötä. Hätäkeskus kyseli kaiken asiaankuuluvan rauhallisesti ja täsmällisesti ja hälytti VPK:n paikalle. Samalla sain ohjeita, miten toimia ennen palokunnan saapumista ja ne ohjeet luultavasti ehkäisivät piipun halkeamisen ja tulen leviämisen vinttiin. Oli siinä näky, kun kuusi palomiestä sammutti piipun ja kävi läpi koko huushollin, ettei palo kyde missään.
Ilman 112-numeroa en olisi hätäpäissäni löytänyt varmaan mitään numeroa, mihin soittaa ja koti olisi todella voinut palaa vaikka maan tasalle. Kotimme ja koko elämämme pelastui kuitenkin!
Kiitos koko 112:n väelle!
Marianne
Olen soittanut naapurini vuoksi, hän oli kaatunut kotonaan, ja koputti kepillään oveen niin kauan kun ymmärsin, että jotain on hätänä hänellä. Niin huusin postiluukusta ja sen verran hän pystyi puhumaan, että on kaatunut eikä pääse ylös ja puhe oli ”puuromaista” sen huomasin.
Soitin heti 112 ja talonmiehelle, että pääsimme sisään, pian 112 ambulanssi tuli ja he tutkivat vanhan rouvan joka oli halvaantunut osittain, näin kuulin jälkeenpäin.. mutta kiitokset sain ripeästä toiminnastani molemmilta osapuolilta.
Ja itselleni tuli todella hyvä mieli kun niinkin nopsaan huomasin, ettei se naputus ollutkaan ns. turhaa vaan ymmärsin sen sitten oikeaksi hätäkutsuksi.
marja
Kyllä olen soittanut kerran, kesällä 2003. Olin juuri tullut töistä kotiin. Kannoin tavarani keittiöön, eteisestä johtaa ovi sauna eteiseen, jossa on pyykkikone. Tunsin ohi mennessäni jotain erilaista hajua: ihan kuin pyykkikone olisi pesemässä kuumimmalla ohjelmalla pyykkiä. Ajattelin, että poikani on laittanut koneen päälle ennen töihin lähtöä. Ei hätää. Kuitenkin päätin mennä katsomaan, varmuuden vuoksi.
Saunan eteisessä oli tosi lämmin, liian lämmin. Pyykkikoneeni oli päältä täytettävä AEG Turnamat. Siinä on saman kuoren sisällä pesurumpu ja sen vieressä linko. Tartuin luukun reunaan sormillani ja aloin nostaa sitä. Silmänräpäyksessä tunsin, kuinka luukku oli tulikuuma ja samassa luukun raosta alkoi tulla käryä, liekkejä ei onneksi näkynyt missään.
Annoin luukun pudota kiinni, äkkiä töpseli irti seinästä, ovi kiinni. Ja soittamaan hätäkeskukseen. Selitin asiani ja emmin olinko soittanut oikeaan paikkaan. Kyllä olin. Sain ohjeen lähteä ulos ja jäädä odottamaan palokuntaa. Koiraa en meinannut saada millään ulos talosta, muuten kuin ottamalla sen syliini.
No tosi nopeasti tuli ensimmäinen VPK:n miehistä juosten. Oli jättänyt kuorma-autonsa tien viereen hälytyksen saatuaan. Hän kävi tarkistamassa tilanteen ja totesi kuten minäkin ettei hengen hätää ollut. Seuraavaksi tuli oman kunnan VPK:n auto ja kaksi miestä, jotka kantoivat pyykkikoneen ulos. Eikä siinä vielä kaikki. Kotvasen kuluttua tuli naapurikunnan yksikkö ja SEITSEMÄN miestä täysissä varustuksissa. Silloin jo nauratti: kymmenen miestä kantamassa yhtä pyykkikonetta pois.
Upeaa oli että apu tuli nopsaan.
Ps. Että kaikki olisi ollut täydellistä, paikalle saapui vielä lähivakuutuksen toimitusjohtaja ja palopäällikkö.
Marja
Neljänkympin ikään mennessä olen soittanut hätänumeroon vain kertaalleen. Silloinkin ”nuorena tyttönä” töissä vanhustentalossa, jolloin soitin apua yhdelle talon asukkaista. Apu tuli pikaisesti, ja jo puhelimessa sain neuvoja odotteluaikaa varten. Todella hienoa sellaisessa tilanteessa, ettei tarvitse epätietoisena jäädä yksin pitkäksi aikaa.
Manta
Olen kerran elämässäni soittanut hätänumeroon. Silloin joku tuntematon oli pulassa ja soittamalla 112:een hän sai ajoissa apua ja selvisi.
Markus
Onneksi minun on tarvinnut soittaa vain kerran hätänumeroon. Silloin eräs pieni koululainen oli loukkaantunut. Soitin numeroon kerroin nimeni ja katuosoitteen ja mitä on tapahtunut. Vastaaja kysyi missä tämä tapahtui. Kerroin uudelleen katuosoitteen ja hän toisti kysymyksensä samoilla sanoilla. Osoitteeseen on hankala löytää ja selitin missä kaupunginosassa olemme ja jälleen hän toisti kysymyksensä samoilla sanoilla ja selvästi ivallisemmin. Ja vielä yritin selittää tarkemmin ja jälleen sama kysymys entistä ivallisemmin ja hidastettuna (kuin olisin vähä-älyinen), kunnes tajusin että hän tiedustelee paikkakuntaa. En ollut ajatellut, että keskus on maanlaajuinen. Olin hätääntynyt ja joutunut tällaiseen tilanteeseen ensimmäistä kertaa elämässäni.
Seuraavan kerran varmasti muistan läksyn ja sanon paikkakunnan mistä soitan. Tästä on jo vuosia, mutta edelleen muistan kuin eilisen minkälaiset vastaukset sain ja niistä minulla on tosi paha olo. Puhelu olisi ollut paljon lyhyempi ja miellyttävämpi molemmin puolin jos hän olisi heti kysynyt miltä paikkakunnalta soitatte koska en itse sitä ymmärtänyt kertoa. Mutta toivottavasti se oli hänen huono päivänsä, ja muut hädissään soittajat ovat saaneet häneltäkin parempaa palvelua.
Jäi ikävä muisto
Olen soittanut hätänumeroon kun oma lapseni sai kuumekouristuksen, joka ei loppunut asianmukaisesta lääkityksistä huolimatta. Soitin siis ambulanssin meille kotiin. Ambulanssi tulikin noin 10 minuutin kuluttua. Esikoiseni oli tienhaarassa opastamassa ambulanssia meidän pihaamme (asumme maalla). Henkilökunta toimi rauhallisesti ja asiantuntevasti mutta ripeästi ja saattoivat nuorimmaiseni sairaalahoitoon.
Aaltoska
Miehelläni, silloin 36 v, oli sydänlihas rappeutuma. 25.2.1997 aamuyöstä hän sydämensä meni kammiovärinään, heräsin hänen korinaansa. Ravisteltuani häntä tajusin, ettei se ollutkaan normaali kuorsausta. Soitin 112 ja viidessä minuutissa ambulanssi ja apu oli paikalla. He elvyttivät miestäni kotona ja matkalla sairaalaan. Kahden tunnin elvytyksen jälkeen tilanne oli sen verran vakaa, että hänet voitiin siirtää ambulanssilla 200 km päähän yliopistolliseen sairaalaan, jossa hänelle asennettiin rytminsiirtotahdistin. Vuoden 1997 aikana jouduin soittamaan 112:een muutaman kerran saadakseni apua paikalle. Silloin tilanne ei kuitenkaan ollut niin kriittinen kuin ensimmäisellä kerralla. Kardiologien mukaan sain kiittää ambulanssimiehistöä siitä, että mieheni selvisi. Tasan vuosi kammiovärinäpäivästä hänelle siirrettiin uusi sydän ja kohta saamme viettää 7-vuotissynttäreitä!
112 konkari
Hmm, tarinani on näin jälkikäteen hauska, mutta tilanteen ollessa kohdalla, ei kyllä naurattanut yhtään. Tapahtui vuonna 2000, kuopukseni oli viikon ikäinen ja isä lähti viettämään varpajaisia. Aloittivat jo hyvissä ajoin päivällä ja vielä lähtiessään totesi, että tuntee kaverinsa, ne haluaa kotiin jo viimeistään yhdeksältä. Kello kävi… yhdeksään… kymmeneen.. yhteentoista, ja minä kotona metsän keskellä kahden pienen lapsen kanssa aloin hermostua. Yritin soittaa miehelleni, kerran, toisen ja kolmannenkin – ei vastausta. Soitin kaikille hänen kavereilleen, jotka tiesin olleen mukana – ei vastausta.
Menin nukkumaan, heräsin tunnin kuluttua ja tein uuden soittokierroksen eikä edelleenkään vastausta. Itku jo melkein tuli, kun mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitä ikinä on voinut sattua. Lopulta soitin 112:een. Puhelu ohjautui lähimmän kaupungin poliisilaitokselle, jossa nuorehko nainen oli puhelimessa kanssani. Hänen ystävälliset sanat lohduttivat ja rauhoittivat ja hän lupasi lähettää partioautoa tarkistamaan tilannetta. Puhuimme pitkään, varmasti lähemmäs puoli tuntia.
Siinä puhellessamme näin, kuinka auton valot alkoivat näkyä meidän tieltä. Meille tulee joku! Näen pihaan ajavan pakettiauton, täysin vieraan sellaisen, ja mielikuvitus laukkasi minkä ehti. Kunnes, näen mieheni hoipertelevan ulos autosta, oli ollut selvästi kosteat varpajaiset. Kesti pitkään ennen kuin hän löysi avaimia, saati avaimen avaimenreikään. Kiitin puhelusta, ystävällisistä sanoista naista puhelimessa ja suljin puhelimen huojentuneena. Mies kotona, vaikka äärimmäisen huonossa kunnossa. Mutta oli hänen ilmeensä näkemisen arvoinen, kun sai oven auki, ja minä seisoin keskellä eteisen lattiaa enkä erityisen hyväntuulisena…
Puhelimestaan ei ollut minkäänlaista käsitystä ennen kuin vasta seuraavana päivänä. Se löytyi kiltisti heidän tallin baaritiskiltä, ja sen vierellä kolmen kaverinkin kännykät.
Mopominna
Nuorisojoukko tappeli- ja yksi jäi alakynteen ja sitä potkittiin päähän–jolloin soitin 112. Onneksi poika selvisi ja apu oli nopeasti paikalla.
Tuomo
Viikonloppuiltana porraskäytävästä kuului armotonta tappelua. Tappelun lopuksi kuulin kuinka joku iso esine, mahdollisesti oven ulkopuolella oleva jalkaralli, heitettiin alaoven ikkunan läpi. Lasin helinä ja ryminä oli huikaiseva. Toisaalta vilkas mielikuvitukseni sai aikaan näkymän, jossa joku ihminen heitettiin ikkunan läpi. En uskaltanut mennä katsomaan, vaan soitin 112:een ja pyysin poliisia paikalle katsomaan, mitä oli tapahtunut ja varmistamaan, ettei kukaan virunut verissään lasinsirpaleiden keskellä. Puhelimessa ollut naishenkilö kielsikin minua ehdottomasti menemästä itse katsomaan. Sanoi poliisipartion tulevan. Varmaan kävivätkin. Kukaan ei kuitenkaan ollut loukkaantunut vaan ensimmäinen mielikuvani jalkarallista osui oikeaan.
Minna
Asun kerrostalon 4. kerroksessa. Eräänä iltana olin pesemässä hampaita kylpyhuoneessa. Vedensolinan lomasta olin kuulevinani kummallista tumpsahtelevaa ääntä käytävästä, ikään kuin joku pehmeä olisi pudonnut portaissa ja päätynyt alemman kerroksen asunnon oveen. Menin ovelle kuuntelemaan, mutta en kuullut enää mitään. Tein loput iltapuuhat ja menin sammuttamaan valoa eteisestä kun kuulin hyvin hentoa huokailua käytävästä. Menin ulos asunnosta ja sytytin käytävävalon, jolloin näin naapuriasunnon huonosti liikkuvan eläkeläismummon makaavan alemmalla tasolla.
Riensin ensin hänen luokseen ja tyynnyttelin ja tarkastin vammojen laatua, huomasin hänellä jalassaan liukastumisen syyn: neulotut liukkaat villatossut. Ilmeisesti valo oli sammunut ja hän oli astunut harhaan. Otsassa oli ilkeän näköinen syvä haava, mutta hän oli tajuissaan. En uskaltanut liikutella häntä vaan riensin takaisin asuntooni soittamaan 112. Tilasin ambulanssin ja sain asiantuntevia neuvoja, miten toimia sillä aikaa kun odottelemme autoa. Aika tuntui matelevan todella hitaasti ja vaikka mummolla ei ollut mitään suurempaa hätää, olin kuitenkin hyvin levoton.
Ambulanssi tuli ja vei hänet sairaalaan ja jäin unettomana miettimään mummon tilaa ja sitä kuinka sattumalta olin vielä mennyt eteiseen ja kuullut hänen hennon huokailun. Kummallista oli kuitenkin se, että kukaan muiden asuntojen asukas ei tullut ihmettelemään mitä oli tapahtunut.
Minna
Viime kesänä mieheni kanssa nikkaroitiin terassia komealla aurinkoisella ilmalla. Samaan aikaan kylän lapsia oli poikiemme kanssa leikkimässä piilohippaa pihassamme. Musiikkikin soi joten lasten leikin äänet kuuluivat välillä kovempaa ja välillä vaimeampana. Yhtäkkiä mieheni pinkaisi terassin yli etupihalle, en ehtinyt edes käsittää että mitä on tapahtunut. Menin perässä kuistille katsomaan mitä ihmettä on tapahtunut kun joku pojista huusi suoraa huutoa. Mieheni piti yhtä naapurin pojista kyykyssä sylissään ja painoi leukaa, josta tuli verta aika mielettömästi. Pyysi minua soittamaan elämäni ensimmäistä kertaa hätänumeroon. No minä soitin enkä ollut käsittänyt varautua kertomaan mitä oli tapahtunut. Kerroin kuitenkin sen mitä tiesin eli poika oli kompastunut puutarhaletkuun ja lentänyt päistikkaa sementtisen kukkapurkin reunaan leuka edellä? Ja tietysti niin kun aina kun jotain odottaa niin ambulanssin tulo tuntui kestävän ikuisuuden.
Saavuttuaan ambulanssi”henkilöstöstä” huomasi heti lapsiystävällisyyden, rauhallisuuden, ja sen että vaikka heille se oli varmasti ”aika pikku juttu” mutta ymmärsivät että meille ja pojille jotka näkivät kaatumisen ja verta paljon se oli aika säikähdyttävä kokemus. Olin soittanut heti 112:sen jälkeen pojan äidille tapahtuneesta ja hän saapuikin samoihin aikoihin ambulanssin kanssa. Toiseen naapuriin olin soittanut etteivät hätäänny ambulanssin saapumisesta, koska heidän poikansa oli kunnossa.
Ambulanssi”henkilöstö” otti pojan hoiviinsa ja kuljetti neulottavaksi lähimpään terveyskeskukseen. Jos olisimme itse lähteneet viemään olisimme joutuneet ajamaan paljon kauemmas ja ehkä arpikin olisi ollut huomattavasti isompi kun nyt on. Suuri kiitos siis ambulanssin olemassa ololle. Monelle toi tarina pikkujuttu ,mutta sinä hetkenä kun jotain sattuu se on SUURTA=)
Poikien leikit
Olen joutunut soittamaan 112:seen pari kertaa elämässäni… Aikaahan tuosta viimeisestä soitosta kylläkin on jo n.6 vuotta. Tyttö sai jonkin ihme kouristuskohtauksen ja kuumetta oli tosi paljon, n.40 astetta. Sain kuulla sieltä ohjeita (erittäin hyviä).. Parvekkeelle piti mennä lapsen kanssa, että kuume laskisi. (Lapselta vaatteet piti ottaa pois päältä.) Siellä oltiin sitten pakkasessa ja tytöllä vain vaipat päällä… Kuume laski nopeasti… ja sitten vaan odoteltiin ambulanssin tuloa.
Tytöllä oli kuumekouristus, mikä olikin sitten toistuvaa kuumeen noustessa nopeasti. Onneksi saatiin ensimmäisellä kerralla lääkitystä tulevaisuuteen. Kiitoksia hätänumeroon vastanneelle henkilölle, hän rauhoitti minutkin (hätääntyneen äidin) rauhallisella juttelulla ja hyvillä ohjeistuksella. KIITOS !
nina*
Tyttäreni putosi korkealta kalliolta ja hänen kyljessään ammotti iso reikä. Juuri ja juuri sain soitettua hätänumeroon, hyvä että sain puhetta tulemaan. Erittäin ystävällinen naishenkilö neuvoi minua tarpeeksi yksinkertaisin ohjein. Odotimme jopa melko rauhallisin mielin ambulanssia. Myös sen henkilökunta, kaksi iloista ja reipasta nuorta miestä, osasivat jutella pelkäävän lapsen kanssa kivasti. Sain hätänumeroon soittaessani sekä toimintaohjeet että uskon siihen, että pystyn auttamaan lastani.
Hätääntynyt äiti
Soitin kerran aikaisempaan hätänumeroon yli 20 vuotta sitten. Soitin kaverini äidille. Äiti sai puhelimessa sydänkohtauksen. Soitin hätäkeskukseen ja sieltä lähti ambulanssi käymään naisen luona. Nainen ei lähtenyt autoon, mutta siellä käytiin.
Anneli
Kaivoimme kotitaloni kellaria ja olimme siirtämässä isoa kiveä ulos. Isäni kaatui ja löi päänsä toiseen kiveen. Hädissäni soitin hätänumeroon 112. Ambulanssi saapui nopeasti ja isäni pää laastaroitiin. Onneksi häntä ei tarvinnut viedä sairaalaan. Upeat ambulanssipojat tarjoutuivat auttamaan kiven siirtämisessä, ”ettei tarvitsisi uudestaan tulla pelastamaan loukkaantuneita”.
Ja kyllä voimaa löytyi…
onni onnettomuudessa
Muutama kesä sitten olimme veneilemässä Virtain Toisvedellä. Matkan tekoon kuuluu siirtyminen yläjuoksulta alajuoksulle Herraskosken kanavan kautta. Kanava on ns. itsepalvelukanava, ja kaikki meni hyvin siihen saakka, kun olimme sulussa ja vesi oli jo laskettu alajuoksun tasalle. Mutta sitten portti kieltäytyi avautumasta. Hätäpäissään siinä yritettiin palata yläjuoksulle, taas vesi nousi sulussa, mutta portit pysyivät yhä kiinni. Kanavavahtia emme tavoittaneet taloltaan, joten eipä siinä paljon muu auttanut kuin soittaa 112. Siellä ihmettelivät, että mitä HE voivat tehdä. Sitä kyllä ihmettelimme mekin, kovassa hädässä kun tunsimme olevamme. No, soittivat sitten meille avuksi Virtain palopäällikön, joka saapuikin paikalle – yhdessä kanavavahdin kanssa. Käsikäytöllä sulut saatiin toimimaan ja matka jatkui.
Kapu ja gasti
Olen soittanut hätänumeroon kaksi kertaa, molemmat kerrat sydän pamppaillen ja kädet täristen.
Ensimmäisellä kerralla olin ystäväni kyydissä matkalla tanssitreeneihin, kun näimme kolarin. Nuori mies lähti ohitukseen pari autoa takanamme, eikä ilmeisesti huomannut vastaantulevaa pakettiautoa. Pysähdyimme välittömästi ja soitin hätänumeroon, mutta joku oli jo ehtinyt ennen minua. Hätäkeskus piti minut kuitenkin linjoilla niin kauan että ehti varmistaa tarvittavat tiedot. Apu saapui varmaankin ihan nopeasti, vaikka siinä tilanteessa – ojanpientareella ohitusauton etuikkunan läpi lentänyttä kuljettajaa kädestä pitäessä – aika tuntui todella pitkältä.
Toisella kerralla soitin ambulanssin äidilleni, joka kärsi pahasta rytmihäiriöstä. Silloinkin apu tuli nopeasti ja hätäkeskuksen toiminta oli ystävällistä ja tehokasta.
Arvokasta työtä tekevät, kiitos siitä heille!
Pipsa
Toimin kartanlukijana Iisalmesta Lapinlahdelle lomamatkallamme v. 1991, kun näimme edessämme ilmassa auton lentävän vastaantulevien kaistalta editsemme ilmassa, pudoten katolleen kaurapeltoon (elokuu).Tiesimme heti, että tuollaisesta tärskystä täytyy mennä ehdottomasti tarkistuttamaan vammansa, joten soitin matkapuhelimesta hätäkeskukseen. Neuvominen oli nyt helppoa, koska olin sijainnistamme tietoinen. Puhelimen auki ollessa kerroin, että autosta pääsi omin avuin ulos vanhempi pariskunta. Mieheni juoksi heti auton luo. Paikalle pysähtyi myös jauhesammuttimen omistaja, sekä sairaanhoitaja. Sairaanhoitaja kehotti rouvaa pysymään makuulla, koska hän valitti niskakipua. Auto savusi kovin, mutta ei syttynyt palamaan. Paikalle tulleet miehet käänsivät auton pyörilleen. Sairaankuljetusauto tuli nopeasti paikalle ja vei rouvan hoitoa saamaan. Myös paloauto tuli hetkeä myöhemmin paikalle, ja pääsimme jatkamaan matkaa. Yhteydenottoja ei tullut sen jälkeen, vaikka jätimme yhteystietomme silminnäkijänä. Auton suistumiseen oli tiettävästi syynä kuljettajan nopea ohjausliike, koska auto oli pudota päällysteeltä sorareunalle.
Kartanlukijan paikalta
Olen soittanut useamman kerran. Kyllä tuntuu helpottavalta, kun ambulanssi tulee. Kerran näin, miten vanha mies kaatui tielle. En tuntenut häntä enkä näin ollen tiennyt hänen sairauksistaan. Minulla ei ollut kännykkää mukana, onneksi tuli nuori kaveri siihen autollaan ja lainasi kännykkäänsä. Apu tuli nopeasti ja sain luovuttaa miehen heidän hoitoonsa.
Pirri
Olin kaatamassa poikani ja tyttäreni kanssa haapaa talomme läheltä. He olivat kiinni vetoköydessä ja minä sahasin moottorisahalla. Puussa oli etelän- eli talomme puolella enemmän oksia ja sopivasti puhaltaneen tuulenpuuskan ansiosta se alkoikin kallistua kohti taloa jumittaen sahan. Nojasin käsilläni kallistuvaa puuta vastaan ja nuoret yrittivät vetää köydestä, mutta puu pysyi kallellaan kohti taloa. Tyttäreni kiersi naapurit apua hakien saaden yhden miehen avuksi, mutta niilläkin voimilla puu pysyi kenollaan.
Taskussani oli onneksi kännykkä ja soitin hätänumeroon kertoen tilanteen. Vajaan vartin päästä paloauto peruutti pihaamme ja palomiehet tulivat auttamaan saaden veivattavan vinssitangon avulla puun takaisin pystyyn ja kaatumaan aiottuun suuntaan.
Sain vielä hyvät vinkit miten esimerkiksi kuormaköysien avulla kiristämällä saa paremman voiman vetonaruun kun rohkenen käydä uuden puun kimppuun.
Rami
En ’rohjennut’ (kehdannut tms.) soittaa ratkaisevalla hetkellä joka meinasi olla viimeinen virheeni, vaan menin itse terveyskeskukseen uudelleen ja taas uudelleen! Ambulanssipojat valisti seuraavaa tarvetta varten. Kiitos heille Keravan Pelastuslaitos.
reijos
En ole soittanut. Sen sijaan tyttäreni (silloin ehkä noin reilun vuoden ikäinen) onnistui kerran summanmutikassa näppäilemään tuo numeron. Olin kauhuissani ja häpeissäni, kun huomasin sen menneen tuohon tärkeään numeroon. Eihän sitä muuta voinut kuin pahoitella asiaa ja sulkea linja pikaisesti, ettei ruuhkauta tuota numeroa turhan takia.
Nolostunut äiti
Minun juttuni poikkeaa nyt sen verran 112-teemasta että soitin tässä muutama vuosi sitten 911-numeroon, kun kerran tuolla puolen merta silloin elelin.
Olin au pairina, lastenhoitajana, Chicagossa suomalaisessa perheessä. Hoidettavanani oli 2 poikaa. Vanhempi 2v ja nuorempi vain 6 kuukautta. Meille sattui tapaturma. Olin vaihtamassa pienemmälle vaippoja ja hän oli vanhempien sängyn päällä. Käännyin ottamaan lipastosta vaippaa ja, niin se oli tarpeeksi pitkä hetki nuorelle herralle kääntyä ympäri ja tipahtaa lattialle. Itku tuli. Kokeilin heti refleksit ja huomasin, että poika ei jaksanut vasemmalla kädellä pitää sormestani kiinni. Jokin oli siis vialla.
Hätääntyneenä soitin 9-1-1 numeroon ja jostain kumman syystä osasin englantia paremmin kuin koskaan. Puhelimessa oli rauhallinen naishenkilö joka rauhallisesti kysyi osoitteet ja mitä on sattunut ja piti minut niin kauan puhelimessa että apu oli paikalla. Niin, meni noin 2 minuuttia ja piha oli täynnä autoja; paloautoja kaksi, ambulanssi ja…poliisit. Lapsi otettiin minulta ja vietiin ambulanssiin.Ystäväni jäi hoitamaan vanhempaa lasta kun minä lähdin poliisin kyydissä sairaalaan. Siellä minua kuulusteltiin ja epäsuorasti kysyttiin/ehdotettiin, jospa olisin kenties tahallaan yrittänyt satuttaa lasta kun ’sellaista on sattunut paljon amerikassa lastenhoitajille’. Ja sitä rataa. Samaan aikaan poika kuvattiin ja hänellä todella todettiin hiusmurtuma vasemmassa kädessä. Lopulta pääsin rauhoittelemaan lasta.
Saimme siis asiallista hoitoa. Vanhemmat eivät tietenkään nostaneet syytettä (jota poliisi ehdotti!) ja pääsimme samana iltana kotiin, kun lasten äiti tuli meidät hakemaan. Kaikki siis hoidettiin hyvin ja erittäin nopeasti. Nopeasti kyllä tuli postissa laskukin sairaalan palkkiosta, lähes 2000$.
911
Minä itse en ole soittanut hätänumeroon koskaan, mutta yläasteiässä oleva poikani on. Tässä tapauksessa ei ollut kyse todellisesta hädästä. Olkoon tämä tällaisena kevennyksenä vakavampien tarinoiden joukossa.
Asuimme USA:ssa ja vaimoni oli käynyt autotallikirpputorilla ja löysi sieltä hauskan näköisen golfpallo-puhelimen ja osti sen lapsille leluksi. No sillä leikki sitten meidän isompikin miehen alku ja kokeili josko puhelin olisi ehyt. Kytki sen rasiaan ja alkoi testaamaan. Muita numeroita ei tullut mieleen kuin 911, joka on siis USA:ssa hätänumero. Poika luuli, että kun hän soittaa numeroon ja katkaisee heti jos hälyttää, niin siinä ei ole mitään ongelmaa. No testi tehtiin ja puhelin toimi. Vaan ei mennyt kauaa kun oven takana oli paikallinen poliisi. Siinä olikin sitten vaimollani ihmettelemistä ja pojalla selittämistä mikä oli homman nimi. Eikä poliisi pelkkään sanaan luottanut vaan kiersi talomme joka huoneen ja kurkki kaikki komerot ja kolusi vielä pihatkin läpi ja lopuksi piti pojallemme kahden kesken kuulustelun josko kaikki todella olisi hyvin.
Tämä on minun ja perheeni ainoa hätänumero kokemus. Onneksi.
Rike
Uskomatonta mutta totta, en ole 70 vuoteen kertaakaan tarvinnut 112.
Margetta
Viime vuoden elokuussa hätä yllätti pahemman kerran, tulipalo oli alkanut piharakennuksessa. Ensijärkytyksen jälkeen soitin heti 112-numeroon ja onneksi sieltä vastattiinkin heti. Palvelu oli asianmukaista, oma hätä oli niin suuri etten juurikaan muista mitä minulta kysyttiin. Ensimmäisestä soitosta oli kulunut vasta noin 3-4 minuuttia, kun soitin uudelleen, kiukkuisena miksei palokunta ollut jo saapunut sammuttamaan tulipaloa. Puhelun vastaanottanut hätäkeskuksen työntekijä jaksoi olla kärsivällinen ja rauhallinen, vaikka toisessa päässä oli kärsimätön ja pelkäävä ihminen.
Riikka
Olin ajamassa autolla kohti opiskelupaikkakuntaani, kun näin mutkan takana tiellä ison, mustavalkoisen lehmän. Siinä se tyytyväisenä seisoskeli keskellä tietä ja katseli minua suurilla silmillään. Onneksi vältin törmäämisen, vaikka vauhtia oli kiitettävästi ja mutka jyrkkä. Soitin hätänumeroon ja kerroin, että keskellä tietä seisoo iso lehmä.
Hetken päästä paikalle ajoi mopoillaan poikia, jotka kertoivat ”Mansikin” olevan naapurin lehmiä. Se oli karannut aidan läpi. Poikien kanssa hätistelin lehmää pois tieltä. Se ei kuitenkaan halunnut liikkua mihinkään. Lopulta minun oli pakko jatkaa matkaa, sillä olisin muuten myöhästynyt tentistä.
Ei ihan karjakko
Jouduin soittamaan 112, koska sain sairaskohtauksen. Itse pystyin sanomaan vain oman etunimeni ja sen jälkeen en pystynyt puhumaan. Onnekseni nuorin poikani oli sai kerrottua nimeni, osoitteen ja tapahtuneen.
Avun tuleminen paikan päälle tuntui kestävän iäisyyden, itse asiassa apu tuli perille noin 15 minuutissa. Pahinta tilanteessa oli se, että neljä pientä lastani joutuivat seuraamaan minun tilannetta paikan päällä. Se oli heille kauhun paikka. Tämä tapahtui jouluaattona kaksi vuotta sitten. Lapset kysyvät vieläkin ambulanssin nähdessään, että et kai sinä tarvitse tuota kyytiä. Paras joululahja on kun perheeni on koossa terveenä.
112 ja jouluaatto
Olen soittanut joskus vuosia sitten, kun poikani oli pieni. Pojalta jäi 5 markan kolikko kurkkuun kiinni. Onneksi apu oli lähellä ja kolikko irtosi kurkusta pois. Ambulanssimiehet tarkistivat pojan tapahtuman jälkeen ja kaikki oli ok.
sanna
Jokunen vuosi takaperin soitin ystävälleni Valtiokonttoriin tiedustellakseni pikaisesti jotain asiaa. Valitsin normaalisti hänen numeronsa 7725 xxxx. Yllätykseni on melkoinen, kun puheluni jostain syystä yhdistyi hätänumeroon 112. Heidän mielestään olin söhlännyt puhelimeni kera, ja minulle oltiin jopa vihaisia, kun olin vienyt heidän aikaansa. Sitä en kuitenkaan ollut tehnyt, puhelimestani näkee mihin numeroon soittaa ja tarkistan numeron joka kerta. Mielenkiintoista olisi tietää, miten tapahtuma voi olla mahdollista, ja onko niin tapahtunut kenties jollekulle toisellekin. Niin kiireinen ei asiani ollut, että hätäkeskusta olisin tarvinnut…
Sari
Onneksi en milloinkaan ole vielä joutunut itse soittamaan hätänumeroon. Tosin joutuessani pyörällä auton töytäisemäksi vuosia sitten ohikulkijat soittivat nopeasti hätänumeroon ja hetimiten ambulanssi oli paikalla. Itse olin pienessä sokissa ja meinasin jatkaa pökertyneenä matkaani. Onneksi ambulanssisedät estivät tuumani ja kävimme terkkarissa.
Joppe
Olen soittanut siihen 112 numeroon kerran, muutama vuosi sitten. Olin tulossa yksin Korpilammelta ja kotiin, Turkuun päin piti kääntyä. Enpä löytänytkään risteystä mistä piti lähteä. Jouduin Helsinkiin päin, siellä en olisi osannut minnekään. Jouduin jo paniikkiin ja viimein soitin siihen 112 numeroon. He neuvoivat miten käännyn takaisin. Ja olivat puhelimessa siihen asti kun löysin ensimmäisen Turku viitan. Kaikki kävi hyvin, pääsin kotiin. Mutta niin paniikissa olin, etten hoksannut miehelleni soittaa kotiin ja kysyä neuvoa. Kiitin heitä siinä puhelimessa. Mutta olisi se kiitos vieläkin aiheellista.
Satu
Olen soittanut. Soitin apua tädilleni, joka sai vaikean epilepsiakohtauksen. Paikalle piti saada ambulanssi ja avun saanti onnistui. Tapahtumasta on aikaa viisitoista vuotta aikaa. Tämän jälkeen ei ole tarvinnut soittaa hätänumeroon.
Tsemppiä hätäkeskuksen työntekijöille!
Satu
Olen varmaan psyykkiseen hätään soittanut 112:een. Viimeksi, kun soitin, hätä ei ollut sen näköinen.
Eros ja Psykhe
Olen soittanut, mutta en muutoin kun perheväkivalta asioissa ja silloin oli poliisit kyllä heti paikalla.
satsu
Kyllä olen. Asiantuntevaa, rauhoittavaa palvelua.
Seija
Jouduin soittamaan kerran hätäkeskukseen kun löysimme kalareissulla hukkuneen, joka kellui jo pinnalla täysissä vaatteissa – eli oli ollut jo kauan vedessä (turvotuksestakin päätellen…) Sain ystävällisen vastaanoton puhelimessa, mutta se kiusasi, kun he kyselivät kaikkea niin tarkkaan, että tuntui, kuin olisin itse joku rikollinen. Ehkä ne tiedot ja lukuisat kysymykset olivat tarpeellisia.
Siinä tilanteessa itsestä tuntui (kun oma kierroslukumittari oli lähes punaisella) tarpeellisimmalta ja kiireellisimmältä se, että he olisivat lähettäneet paikalle poliisin katsomaan tilannetta ja päättämään mitä tehdään. No viimein hätäkeskus totesi, että he soittavat paikalliselle poliisille ja koettavat saada sieltä jonkun paikalle, koska oli sunnuntai eikä kylässämme ollut päivystystä.
No siitä eteenpäin homma hoitui onneksi kuitenkin mallikkaasti !
Huono-onninen kalastaja
Olen soittanut 112:een useammankin kerran, mutta tässä kertomus yhdestä kerrasta. Tällä kerralla palvelu oli ihan asiallista.
Tyttäreni, vähän reilu 2v, katosi omasta pihastamme. Ensin itse etsittyäni ja naapurit ja sukulaiset apuun kutsuttuani, soitin 112 ja he lähettivät poliisipartion paikalle. Poliisipartio tutki pihapiiriämme ja kyseli tietoja. Poliisit olivat jo antaneet vapaaehtoisille koiraihmisille hälytyksen ja he keräsivät joukkojaan jäljitykseen.
Mutta isä löysi tyttärensä vajaan kahden tunnin päästä katoamisesta. n. kahden km:n päästä kotoa, ennen kuin jälkikoirat saapuivat. Tyttö oli löydettäessä ihan kunnossa.
pelästynyt äitee
Noin puolitoista vuotta sitten soitin iäkkäälle äidilleni sairasauton, kun hänellä oli vaikea selkäkipukohtaus. Palvelu oli kohteliasta, avuliasta ja kohtalaisen nopeasti oli auto pihassa hakemassa äidin sairaalaan. Onneksi en ole tarvinnut useammin apua, mutta tiedän, että saan sitä tarvitessani.
Siru
Annoimme 4- ja 5-vuotiaille lapsille vanhan kännykän, josta oli tietysti poistettu sim-kortti. Ei aikaakaan, kun hätäkeskuksesta ystävällisesti kyseltiin, että olimmeko mahdollisesti antaneet vanhan kännykän lasten leikkeihin. Lapset olivat painelleet järjestyksessä numeroita, kutakin kaksi kertaa. 112-kohdalle tärppäsi ja puhelu yhdistyi hätäkeskukseen. Lapset pelästyivät pahanpäiväisesti, mutta oppivat, että apua pyydetään vain kun on hätä suuri.
paukku
Minulta oli juuri rikoksen uhrina kuollut tytär. Minulle tuli ankara rintakipu, toki minä itkin myös hillittömästi…soitin itkuisena hätänumeroon ja pyysin itselleni ambulanssia, rintakivun vuoksi. Kuinka ollakaan siellä tämä ”ystävällinen” naisihminen käski minun lopettaa hysterisointi ja ambulanssia en silloin saanut. Myöhemmin kyllä, oli eri henkilö vastaamassa, hätänumerossa.
Mariina
Soitin silloiseen hätänumeroon eli 000:llaan. Sen tein sen vuoksi kun langon lapset juoksivat talvipakkasessa puolen kilometrin matkan yöpukusillaan vain kengät jalassa meille turvaan kun äiti ja isä tappelee. Joten soitin sinne rauhoittelijaa ja tilanteen päälle pystyvää. Tänne saakka vaan tuo avun tulo viipyy noin 20- 25 minuuttia joten en voi sanoa että homma olisi toiminut hienosti. Mutta tuli se apu lopulta kun jaksoi odotella. Sitten olikin loppu yö rauhallista.
Sikke
Näin kerran miehen makaamassa nurmikolla pyörätien vieressä ja pysähdyin kysymään, tarvitseeko hän apua. Kun hän ei pystynyt vastaamaan kunnolla, soitin 112:een, mutta jostakin syystä en päässyt perille. Ja kun yritin uudestaan, ambulanssi tuli jo paikalle. ”Miten olette täällä jo, enhän ole vielä ehtinyt soittaa teille?” kysyin leikilläni. (Tietysti ymmärsin, että joku toinen oli soittanut.)
Ambulanssimiehet nostivat miehen ammattimaisesti ja rauhallisesti autoon ja veivät sairaalaan.
Sixten
Pieni poikani tuolloin 9kk peuhasi olohuoneessa pienten isoveljiensä (2v 4kk ja 3v9kk) kanssa, kun laitoin keittiössä avoimen oven takana iltapuuroa. Aiemmin iltapäivällä ”isot” olivat saaneet juoda mehua lasista (siis ei muovimukista, kuten yleensä) äidin valvonnan alla…Mehulasit oli palautettu keittiöön tiskipöydälle…näin tapahtuikin…vaan jotenkin taas nopsasti ohutreunainen lasi olikin palautettu olohuoneen puolelle.
Pieni Miro 9kk opetteli juuri seisomaan milloin pöytää milloin kirjahyllyä vasten. Vaan kuka olisi voinut tietää hänen tavoittelevan lasia, joka oli vahingossa jäänyt/viety unirattaisiin?! Sieltä Miro lasin löysi. HIRVEÄ ITKU HUUTO JA KILJUMINEN palauttivat äidin puuronkeitosta välittömästi takaisin olohuoneeseen…pikku-Miron kasvot olivat ihan veressä ja silmän ympärillä kovasti ohutta lasia. Näky oli pelottava. Soitto hätänumeroon 112…ja ambulanssi heti tulossa!
Numerossa 112 annettiin ohjeet poistaa näkyvät lasinsirpaleet ja painaa haavaa kylmällä, kostealla pyyhkeellä, jotta saataisiin verenvuoto tyrehtymään. Verenvuoto tyrehtyi vain hetkittäin… lapsen itku ja hätäännys saivat haavat vuotamaan aina vain uudestaan. Pienet isoveljet olivat kovasti huolissaan ja peloissaan tilanteesta ja odotimme yhdessä kovasti ambulanssin tuloa. Ambulanssin tulo kesti kuitenkin kauan…olivat eksyneet osoitteesta, kännykästäni oli loppunut akku ja koska asuntoalue oli uusi ja kotiosoite ”harhaanjohtavasti” väärälle puolelle pihaa, eivät kuljettajat heti löytäneet meille vaan etsivät ja kiertelivät pihapiirissä, kunnes meidät tavoittivat.
Isompien veljien hoidon sain järjestettyä ystävällisen naapurintädin luokse, joka myös lainasi kännykkää kun omasta tietenkin akku loppui kesken tohinan. AMMATTILAISET KUITENKIN osasivat meille kotiin ja vaikkei tilanne välitöntä ambulanssikuljetusta vaatinutkaan kuljettajat veivät 9kk ikäisen Miron ja järkyttyneen äidin sairaalan päivystykseen, jossa nukutuksessa Mirolle laitettiin 14 tikkiä vasemman silmän ympärille…nenään, alaluomeen, ohimolle ja yläluomeen.
Kiitos ammattitaitoiselle ambulanssiväelle loukkaantuneen lapsen hoidosta ja järkyttyneen äidin rauhoittelusta. LÄMPIMÄT KIITOKSET MYÖS naapurin HANNALLE isoveljien hoidosta!
Soile Espoosta
Olen soittanut yhden ainoan kerran hätänumeroon ja sain apua. Kiltti setä toisessa päässä kuunteli ja kyseli. Lopuksi hätäni ei ollut minkään näköinen ja tilanne rauhoittui. Tuli kuitenkin sellainen tunne, että 112:een voi soittaa vähän pienemmistäkin asioista. Joskus pieni asia voi muuttua suureksi ja hätääntynyt ihminen keskellä yötä tarvitsee neuvoa. Lopuksi kiltti setä sanoi, että soita vain uudelleen, jos tilanne muuttuu. Ei onneksi muuttunut pahempaan, parani vain!
Kiitollinen
Olen soittanut seurustelun alkuaikana kun mieheni sai epilepsiakohtauksen, sain apua.
Tinsku
Olen pariinkin otteeseen joutunut soittamaan hätänumeroon, kun olin lapsenlikkana ja siinä samalla vanhaa pappaa vahtimassa. Pappa sai sydänkohtauksen, onneksi me sen heti huomasimme, että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Ambulanssi tuli nopeasti ja pappa saatiin hoitoon ja siinä kävi hyvin.
Toisen kerran jouduin soittamaan myös ambulanssia ja elvyttämään siinä ohessa. Siinä tapauksessa ei käynyt yhtä hyvin. Mutta 112 apu tuli nopeasti.
titi
Syttyi muinoin kalapuikkojen lämmitysrasva palamaan. Ripeän rauhallisesti sain kyllä tulen tukahdutettua, mutta säikähdin, että liesituuletin imaisi korkeana liehuneet liekit. Hädissäni soitin 112:een ja sain varmistuksen, ettei se oikein ole mahdollista, mutta kehotuksen seurata tilannetta. Ei ollut myöskään tarvis varoittaa kerrostalonaapureita. Paniikki iski vasta puhelun lopulla. Ääni väräjäsi ja itkukin tuli. Lopulta nauroin kippurassa, helpotuksesta – ja häpeästä! Minusta oli kerralla tullut kaupunkilainen. Soittaa nyt tuollaisesta hätänumeroon.Vakavasti kuitenkin ottivat, eikä tullut laskua perässä. Toivottavasti ei tarvitse tositilanteeseen joutua, mutta toimiahan silloin tietenkin täytyy.
kalabää
Olin kävelemässä kotiin, kun kerrostalon pihalla porraskäytävän eteen pysäköidystä autosta nousi savua. Totesin, että konepellin alla palaa. Soitin 112:een ja selitin asian, paikan ja kerroin olevani huolissani siitä, että auto on niin lähellä talon seinää ja ikkunoita. Lopetin puhelun vasta, kun sain luvan. Auton omistaja tuli rappukäytävästä pihalle hädissään. Kerroin, että palokunta on jo hälytetty, eikä hänen kannata mennä autoon, ettei satu mitään vahinkoa. Saman tien olivat paloauto ja poliisit jo paikalla. Siinä näki miten nopeasti ja ammattitaitoisesti palomiehet toimivat.
Tiina Lahti, Helsinki
Muistan soittaneeni joskus 80-luvun lopulla Oulussa asuessani 112-numeroon saman päivän aikana varmaan 50 jos en satakin kertaa. Ja joka kerta, kun sanoin nimeni, minulle sanottiin ”hei” ja puhelin pantiin saman tien kiinni. Ja miksikö? No olin silloin paikallisella puhelinyhtiöllä töissä ja hätänumeroiden ohjausta testattiin puhelinkeskusten väylöitysmuutosten yhteydessä 😉
Tommi
Kyllä olen soittanut. Työni puitteissa soitan hätänumeroon noin 1x/kk joskus useimminkin. Hoidan vanhuksia joten erilaiset tapaturmat ja somaattiset vaivat vaativat sairaalahoitoa. Useimmiten on hätäkeskuksessa asiallinen henkilö vastaamassa puhelimeen kun taas toisinaan asiaani ja esim. osoitetta ei kuunnella tarkasti joten on sattunut että ambulanssi on mennyt väärään osoitteeseen. Ambulanssin henkilökuntakin taitaa olla aika ajoin väsynyt töihinsä ainakin tuntuma on sellainen, ollaan tylyjä asiakkaalle eli vanhukselle. Enimmäkseen kohtelu ollut asiallista.
Perushoitaja
Olen kaksi kertaa soittanut hätänumeroon. Tilasin molemmilla kerroilla apua äidilleni toiselle paikkakunnalle. Tilanteet eivät onneksi olleet hengenvaarallisia. Päästäkseen äitini luo ambulanssimiehet joutuivat molemmilla kerroilla soittamaan huoltomiehet paikalle, sillä ulko-ovi ja äitini asunnon ovi olivat lukossa, eikä äitini päässyt avaamaan ovia.
Tupu
Onneksi ei koskaan ole tarvinnut soittaa hätänumeroon. Tyttäreni sen sijaan alle kaksivuotiaana leikki puhelimella ja näppäili vahingoissa 112 numeroon. Kuunteli hetken ihmeissään kun puhelimesta kuului ääntä ja napsautti puhelimen kiinni. Kohta hätäkeskuksesta soitettiin, että onko siellä joku hätä. Pyytelin anteeksi ja sen jälkeen puhelin nostettiin astetta korkeammalle tasolle…
Tuula
Jouduin soittaman 112 numeroon kun 7 vkk vanha lapseni lakkasi hengittämästä. Ambulanssimiehet saivat lapseni hengityksen käyntiin, mutta matkalla sairaalaan hengitys jälleen pysähtyi ja lapseni muutti enkeliksi taivaaseen. Aikaa tästä tapahtumasta on jo 15 vuotta mutta kyseinen asia ei koskaan tule unohtumaan minulta. Meillä on aina oleva kolme poikaa. Lapsemme syntyi 4.1. ja kuoli pois 22.2. Siitä lähtien tämä tammi-helmikuun aika on ollut aika raskasta aikaa meille kaikille.
Apuun tulleet ambulanssihenkilöt olivat todella suurenmoisia ja eivät jättäneet minua yksin kotiin vaan odottivat kunnes mieheni saapui paikalle jonka jälkeen menimme keskus sairaalaan minne pieni poikamme oli viety.
Äiti surun takaa
Viime Juhannuksena istuimme kaveriporukalla kesämökin pihalla pitämässä lystiä. Söimme hyvin ja kerroimme hauskoja tarinoita, iloa riitti.
Kaverin taskussa oleva kännykkä soi. Puhelu tuli hätäkeskuksesta. Soittaja sanoi tietävänsä, että meillä ei ole mitään hätää. Hän tiesi sen siitä, että taskussa oleva puhelin oli soittanut hätäkeskukseen viisi kertaa ja siellä oli jouduttu kuuntelemaan hauskanpitoamme.
Opetus: Näppäinyhdistelmä 112 toimii, vaikka näppäimet olisivat lukittuna.
Patu
Hätäkeskuksesta saatiin apua äkillisesti sairastuneelle henkilölle, joka oli kesämökillään saaressa. Hän ei olisi omin eikä tuttavien avuin päässyt sairaalaan. Onneksi on hätäkeskus olemassa!
aurora
Kyllä olen soittanut…. Olin tulossa autolla kotiin, asun maalla ja loppumatka on kapeaa kylätietä… äkkiä huomaan että jotain on tiellä.. ja siellähän makasi polkupyörä kaatuneena ja pyörällä ajanut vanha mies…naama veressä ja kämmenet auki…siihen soitin ampparin ja heidän asiantuntevat henkilöt ottivat papan jatkohoitoa varten mukaansa, minä jatkoin kotiini helpottunein mielin.
äitiliini