Ensimmäinen koulupäiväsi Ensimmäinen koulupäiväsi

Olen kansakoulunopettajan tytär. Ensimmäisenä koulupäivänä ainoa asia joka päässäni liikkui oli, että "muista sanoa opettaja, sano opettaja! Älä vaan sano äiti!"

Roolit uusiksi

Olin hyvin pieni lettipäinen tyttö. Ujo ja arka. Opettaja tietysti kyseli meiltä oppilailta kotiväestä, kuinka monta sisarusta siskoja vai veljiä. Siihen asti meni hyvin, ilolla kerroin siskoistani, mutta kun opettaja kysyi mummuista ja ukeista silloin mieleni pahoittui. Minulla ei ollut äidin eikä isän puolelta mummuja eikä ukkeja. Kaikki olivat ajat sitten nukkuneet pois. Muistan, että tuota kyseltiin vähän väliä alaluokilla. Minulle tuli siitä pienoinen kateus, miksi toisilla on mummut ja ukit, mutta minulla ei.

Carpediem

Muistan ensimmäisen koulupäiväni Valkealassa v. 1947 hyvin. Päivä oli aurinkoinen. Osasin jo tavata, samoin numerot. Olin helpottunut, täällähän ei ole mitään uutta. Aamuhartaudessa olisin halunnut virsikirjan, mutta niitä ei vielä ekaluokkalaisille jaettu. Opettajatarkin oli nuori, iloisen oloinen, eikä yhtään pelottava. Kotimatkalla jotkut tytöt hyökkäsivät kimppuuni ja kaatoivat ojaan. Mekkoni kuraantui. He olivat kai ihastuneet naapurin poikaan, jonka kanssa olin leikkinyt kesän. Olimme alkukesästä muuttaneet sinne. Äiti vaati kertomaan opettajalle. Hän jätti minut ja ne tytöt arestiin. En vieläkään ymmärrä miksi minut. Eikö olisi saanut kertoa?

Silloinen Liisa

Aloitin Kylmäkosken Taipaleen kansakoulun 1.9.1962. Koulumatka oli 5 km, jonka kuljimme vanhempien veljien kassa kävellen. Muistan päivän melko hyvin. Jännitystä oli ilmassa, opettajana vaaleahiuksinen opettaja Eeva Suutari. Välitunnilla potkimme palloa pesäpallolla? Olikohan koulussa oikeata jalkapalloa? Ruokana oli velliä. Olin edellisenä päivänä täyttänyt 7 vuotta ja olin saanut syntymäpäivälahjaksi kynän näköisen penaalin, sinne laitoin koulusta saamani Faber Castel lyijykynän ja punaisen pyyhekumin. Ensimmäinen päivä oli kolme tuntia pitkä. Mukavia muistoja!

Risto Reipas

Koulun alkua edeltävänä iltana sängyssä maatessani tokaisin kahdelle vanhemmalle sisarukselleni: Ajatella, että huomenna tulen teidän kanssa samaan kouluun!

Itse koulupäivästä en muista mitään. Harmi.

Piu

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 50 vuotta koulutaipaleen alusta ja vieläkin on muistissa se ensimmäinen koulupäivä. Siihen aikaan vielä oli pitkät kesälomat ja koulu alkoi vasta syyskuun alussa ja tuolloin myös lauantaisin käytiin koulua. Äiti oli saattamassa koulun portille ja siihen jäin seisomaan keskelle koulun pihaa ylläni uusi viininpunainen villatakki. Siinä sitten seisoa tönötin niin kauan kunnes koulun rappusille ilmestyi opettaja soittamaan kelloa ja kokoamaan kaikki pihalle saapuneet lapset jonoon koulun rappujen eteen. Sisälle mentiin jonossa ja eteisessä vastaan hulmahti kypsymässä olevan hernerokan tuoksu. Kaikille oli omat naulakot ja teline jossa oli metallisia juomamukeja, jotka ihmetyttivät pientä koululaista. Myöhemmin selvisi, että eteisessä keittäjä jakoi ruokaa ja mukiin saatiin maitoa. Mitään omaa ruokalaa ei pienessä kyläkoulussa ollut vaan ruoka jaettiin jokaiselle ja syömään tultiin omaan pulpettiin. Myöhemmin tätä varten tehtiin oma ruokaliinakin käsityötunnilla. Ensimmäisenä päivänä reppuun saatiin oma sinikantinen aapinen, jossa oli iso kukon kuva kannessa. Koska olin melko isokokoinen, jouduin takariviin istumaan ja siellä olin ilmeisesti melko tyyriinä kädet ristissä istunut koko päivän, koska iltapäivällä kun oli aika lähteä kotiin, tuli opettaja kysymään, että olenko jostakin vihainen. Kotoa olin ohjeeksi saanut, että koulussa pitää istua hiljaa paikallaan ja tätä tietysti olin yrittänyt noudattaa. Siitä se sitten lähti koulutieni alkuun. Aika on muuttunut ja myös lapset ajan saatossa. Nyt saan ilokseni tänä syksynä seurata oman lapsenlapseni koulutien alkamista.

Käymme koulua elämää varten

Kyllä ensimmäisen koulupäivän muistaa samalla tavalla, vaikka 1969 meninkin ensimmäiselle luokalle. Koulu oli ihana vanha tukevarakenteinen koulu ja sinne äitini kanssa menimme. Pihalla muistan seisoneeni upouuden pinkin koululaukkuni kanssa - varmastikin hieman perhosia vatsassa, mutta sopivasti. Opettajana oli vanhempi naisopettaja. Kaikesta eniten ihmetyttää, miten tuo ensimmäinen laukku jäi mieleeni, kaikkine yksityiskohtineen - ja siitä se koulutie sitten alkoi.

Pinkkilaukku

1.9.1964 Padasjoen kunnan Nyystölän kansakoulu, olin pieni (117cm/21kg), turvana minua isompi pikkusisko, joka aloitti koulun kuusivuotiaana. Opettajana tiukka naisopettaja, silloin pelotti, nyt tunnen kiitollisuutta, kiitos Hely siellä Sateenkaarisillalla. Koulumatkan pituutta en muista, mutta se kuljettiin kävellen, useasti myöhästyttiin, kun piti matkalla kaikkea tutkia ja silloin viuhui karttakeppi. Koulussa luokat 1-8, aika isoja olivat nuo vanhimmat. Kouluun vietiin puolukoita syksyisin ja meillä oli perunannostolomakin, lauantait oli koulua.

mamski

Aloitin koulun vuonna 1952. Kirkkaana on mielessä, kuinka naapurin Kari itki sydäntä särkevästi, ettei voi lähteä kouluun, kun hänellä ei ollut koulureppua. Olin ylpeä omasta koululaukustani, mutta keksin hyvän keino, miten ongelma ratkaistaisiin. Ehdotin, että mennään molemmat ilman laukkua tai reppua. Näin tehtiin ja aloitimme yhdessä koulun samalla luokalla. Kun viime vuonna tapasimme vuosikymmenien jälkeen elämän kuljettaessa meidät eri puolille maailmaa, muistimme molemmat tämän ensimmäisenkoulupäivämme.

Matilda

Muistan oikein hyvin, miten hartaasti pyysin päästä kouluun, vaikka olin täyttänyt kesäkuussa vasta kuusi vuotta. Minua kaksi vuotta vanhempi veljeni oli jo koulussa, ja minusta oli niin ihanaa kun hän luki läksyjä kotona. Kuuntelin, kun hän opetteli tavaamaan ja opin siinä sitten itsekin lukemaan.

Äitini sitten oli puhunut opettajalle asiasta ja todellakin sain mennä kouluun. Mikä ihanuus! Myöhemmin kuulin, että oli sovittu, että saisin mennä "kokeeksi" kouluun, jos vaikka sitten kyllästyisinkin muutaman päivän kuluttua. Mutta siitä koulutieni sitten alkoi.

Koulua käytiin silloin myös lauantaisin, mutta me ensiluokkalaiset saimme pitää keskiviikon vapaata. En varmaan osannut edes ottaa koulua kovin tosissani, se tuntui vain ihanalta leikiltä, ja tein aina läksyni oikein tunnollisesti.

Asuimme pienellä sivukylällä, matkaa kouluun oli kilometrin verran metsäistä tietä, matkat kuljimme kävellen. Meitä oli monta kulkijaa myös naapureistani minun ja veljeni lisäksi, joten matkat sujuivat oikein mukavasti.

Apris

En muista ollenkaan - muisto se on sekin. Sairastin sikotautia ja aloitin koulun kaksi viikkoa myöhemmin kuin muut. Aloitin koulun vuonna 1966 ja mietin millaisen "alkuinformaation" muut oppilaat olivat saaneet. Paljon en jäänyt jälkeen, koska olin jo pari vuotta osannut lukea kuin vettä valaen.

Aino

Aloitin koulun vuonna 1985. Meitä oli pienessä kyläkoulussa parikymmentä tyttöä ja poikaa - ja minä olin ainoa, joka tuli ensimmäisenä koulupäivänä paikalle isän kanssa.

Minna-Kaarina

Minulla oli ylläni ihana sinivalko "Pepita-ruudullinen" mekko ja hiuksissa punainen rusetti. Tulin kouluun pienestä kylästä, kaikki koulukaverit olivat vieraita ja tuntui, että heitä oli tosi paljon. Jännitys kuitenkin katosi, kun tosi ihana, kiltti naisopettajamme otti meidät hoiviinsa. Vuosi oli 1962.

Tuula Tellervo

Minun kouluni alkoi vanhemman siskoni häiden jälkeen seuraavana päivänä. Häät oli sunnuntaina kun suvussa oli toiset häät lauantaina. Tanssihäät pidettiin kotona ja keljutti kovasti kun minut patistettiin nukkumaan kesken kemujen. Eka koulupäivänä tietty väsytti kun koulumatkaakin oli yli 3 km, joka käveltiin.

Mirli

Olin täyttänyt elokuussa 1961 seitsemän vuotta. Kouluni sijaitsi talomme takana. Se oli ns. puukoulu eli vanha kaksiluokkainen ja jumppasali sekä veistoluokan sisältävä, nyt jo yli 100-vuotias ja toimiva Sorilan koulu Tampereen Aitolahdessa. Me menimme sinne oikopolkua äidin kanssa. Luokassa oppilaat istuivat ja äidit jäivät luokan takaosaan seisomaan. Kyseltiin henkilötiedot. Muuta en ensimmäisestä päivästä muista. Monista muista koulupäivistä sitäkin enemmän. Minulla oli ainakin lyhyt koulumatka ensimmäiset neljä vuotta.

En muista vaatetustanikaan, mutta koulukypsyyskokeissa sinä keväänä minulla oli ollut kaunis vispipuuron värinen pusero. Silloin meidän koko ikäluokkamme kävi niissä koulukypsyyskokeissa piirtelemässä savupiippuun savun ja lipputankoon lipun yms. jännää.

Erika

Oltiin muutettu edellisenä päivänä uuteen kotiin. Koulu alkoi seuraavana päivänä. Olin 6v., koulumatka 4 km. Äiti saattoi aamulla kouluun. Kun koulupäivä loppui alkoi kotimatka. Uusi kaverini kulki rinnallani polkupyörällä ajaen. Asui samalla suunnalla. Kun oli kuljettu pitkän matkaa, sanoin en tiedä missä on kotini. Aloin itkemään ja lähdin kävelemään takaisin koululle päin, siellä asui sukulaistäti. Hetken päästä toverini tuli pyörällä luokseni ja sanoi: älä mene sinne päin, äitisi ja isäsi ovat tulossa sinua hakemaan. Olivat vaan vähän myöhässä. Rankka koulumatka 6-vuotiaalle. Ei ollut koulukyytejä. Opin ajamaan pyörällä seuraavana kesänä.

Ikur

Muistan tuon päivän hyvin, vaikka siitä on jo 40 vuotta aikaa :) Ihana isoäitini vei minut kouluun, kun vanhemmat olivat töissä. Siihen aikaan ei mitään vapaata tällaiseen tilanteeseen saanut töistä. Koulumatkaa oli jo etukäteen harjoiteltu isoisän kanssa, koska kaupungissa joutui menemään valottomien vilkasliikenteisten katujen yli. Isoäiti piti kädestä kiinni ja saattoi jännittyneen aran pienen 6-vuotiaan tytön koulun pihaan, jossa oppilaat järjestettiin koulun portaille seisomaan. Olihan se jännittävää. Pihalla huudettiin jokaista nimeltä ja opettaja kuljetti omat oppilaansa luokkaan. Muistan vielä opettajani nimen ja luokka oli 1 e. Luokassa oppilaita oli 32.

Tinka

Onhan siitä hetki vierähtänyt, syksystä 1973... Äiti saattoi minut uuteen ja moderniin koulurakennukseen, jossa olimme jo aiemmin käyneet tutustumistilaisuudessa. Äiti jäi monien muiden vanhempien tavoin paikalle luokkahuoneen takaosaan ainakin aluksi, en muista olivatko koko päivän. Ystävällinen vanhempi naisopettaja esitteli itsensä. Jännittävää oli. Uusi koululaukku tuoksui hyvälle. Tarkempia muistikuvia ensimmäisen päivän tapahtumista ei ole. Kaikille koululaisille ja vanhemmille haluaisin sanoa, että tärkeintä on olla toveri kaikkien kanssa. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen.

Vasuri 1967

Syyskuun alku vuonna 1965 Vaasa ja keskuskansakoulu, siellä alkoi koulu-urani. Jo keväällä oltiin käyty tutustumassa tulevaan luokkahuoneeseen, silloin toki se oli vielä kaksi siivouskomeroa. Kesän aikana noista komeroista oli rakennettu hieno luokkahuone, jossa oli kaksi ovea, käsienpesuallas ja upea "lasinen" liitutaulu, jollaista ei muissa luokissa ollut. Koulu oli Vaasan suurin kansakoulu, oppilaita yli tuhat. Luokkamme oli 1E ja opettajana lapsen silmin vanha nutturapäinen täti. Ehkä suuresta oppilasmäärästä johtuen järjestys oli jämäkkää eikä aloituspäivästä ole jäänyt muita yksityiskohtia mieleen. Mentiin ja tehtiin kurinalaisesti mitä käskettiin sen aikaisen tavan mukaan, oltiinhan jo koululaisia!

Milla -58

Ensimmäinen päiväni reilut 50 vuotta sitten oli aurinkoinen, syyskuun alkupäivä. Äiti saattoi minut 7 kilometrin koulumatkani ja odotti kanssani koulun pihalla. Minua jännitti suunnattomasti. Äiti otti valokuvankin, jossa minulla oli päälläni mustat henkselihousut ja siniharmaa ohut neule. Kuvassa seisoa pönötän koulun pensasaita takanani. Tunnelma ja tuntemukseni muistuvat edelleen mieleeni. Koulurakennuksia oli kaksi - toisessa olivat yläluokat (4-6) ja toisessa me ekaluokkalaiset ja tokaluokkalaiset samassa huoneessa. Opettajana oli Katri Siuko - alussa hieman pelottava mutta ajanoloon hyvä opettaja - hän antoi hyvät "eväät" koulutielle.

Hiipa

Se oli elämänäni noloin päivä, sillä äiti oli piippaussaksilla yrittänyt kihartaa tukkaani ja polttanut melkein kaikki hiukset. Sitten niitä jouduttiin leikkaamaan, joten tukkani oli hyvin erikoisen näköinen. Että minua hävetti. Mutta koska olin odottanut kouluun menemistä niin kovasti, en voinut jäädä kotiin vaikka mieli teki.

Pitkätukkainen eläkeläinen

Naapurin serkkupojan kanssa menin yhtä matkaa eka päivänä kouluun pyörällä. Kyllä se jännitti, varsinkin ne isommat eli ylempien luokkien oppilaat. Koulussani olivat siis kaikkien luokkien oppilaat samassa luokassa, kyläkoulu oli niin pieni, vain 14 oppilasta. Koulumatkaa oli 3 km. Mutta siitä se lähti koulutaival kummasti kulkemaan..........

PikkuMirja

Ensimmäinen koulupäivä oli tietysti jännittävä. Matkalla kouluun ja koulun aulaan naulakoille asti oli isosiskoni turvana. Mutta siinä luokan ovella piti erota. Jännitti ja pelotti. Ei kai sitä enää niin tarkkaan muista, mitä eka päivänä luokassa tapahtui. Onhan siitä aikaa 61 vuotta.

Hilde

Tomerana pohojalaasena ekaluokkaisena ehdottomasti piti päästä yksin kouluun ja koulun pihassa täti vähän yritti selvittää takkuisia hiuksia. Ei jännittänyt yhtään.

Vipe -65

Kaikki oli muuten eka päivänä jännää, mutta pettyneenä tulin koulusta ja totesin äidille, että "A tuli läksyksi"! Olisin ehkä kaivannut vähän "haastetta" kun osasin jo lukea kouluun mennessäni.

Liianko helppoa?

Muistan hyvin tuon ensimmäisen koulupäiväni vaikka ikää on jo 61v. Lähdimme äidin saattelemana kaksoissisareni kanssa kouluun ja sinne saavuttuamme meille ilmoitettiin ettei kouluun mahdukaan ja meidän pitäisi mennä toiseen kouluun, jonne matkaa oli n. viisi kilometriä. Sinne sitten lähdimme äidin pyörän kyydissä. Kuinka ollakaan, sinnekään ei mahtunut ja taas takaisin alkuperäiseen kouluun. Sinne saavuttuamme äitini ilmoitti tomerasti: "Ja jos nyt ette ota näitä tyttöjä tänne kouluun, niin vien heidät kotiin ja sieltä saatte heidät noutaa." Koulupaikat järjestyivät. Jälkeenpäin tuo draama on vain naurattanut, mutta ei varmasti silloin pienistä koululaisista mukavalta tuntunut.

60-luvun kouludraamaa

Ensimmäinen koulupäivä oli tosi jännittävä. Elettiin syyskuuta 1960 Turussa. Martin koulun pihalle tuli paljon ihmisiä. Orapihlaja oli levittäytynyt myös kulkuväylille. Oppilaat kutsuttiin sisään. Minut ohjattiin istumaan ensimmäiseen pulpettiin pojan vierustoveriksi. Silloin oppilaat istuivat näin pareittain kahden istuttavissa pulpeteissa, joissa oli kolo mustepullolle. Kaikki tuntui jännittävältä; olin vasta 6-vuotias. Mutta kyllä se siitä sitten lähti.

Leena

Se oli pelottava. Muilla oli äiti tai isä mukana. Minulla ei.

Kristiina -71

Minun koulunkäyntini alkoi 1.9.1956 Karhulan kansakoulussa. Se päivä ei ole jäänyt mieleeni kuin mukavana, kun olin jo kaksi vuotta odottanut hartaasti sinne pääsyä. Olin päässyt viisivuotiaana tutustumaan kaksi vuotta vanhemman naapurin tytön kanssa samaan kouluun, ja sanonut hänen opettajalleen, että ota minut myös nyt kouluun! Tästä opettajasta tuli kolmannella minun opettajani ja hän itse kertoi tämän minulle.

Leena Anneli

1.9.1953 oli eka koulupäivä! Asuin koulun lähellä, olin seurannut sen rakentamista mielenkiinnolla.

Äiti oli lähdössä saattamaan, en odottanut vaan menin yksin, löysin ihme kyllä ekaluokan. Pulpetit olivat täynnä, koska oppilaiden äidit istuivat toisella oppilaspaikalla. Ainoa tyhjä paikka oli luokan edessä. Istuin siihen! Opettaja tuli kertoen lempeästi sen olevan hänen paikkansa. Pääsin Reijon viereen. Tuosta päivästä tulee 1.9. 67-vuotta!

Raimo

Olin vasenkätinen ja pelkäsin, että joudun kirjoittamaan oikealla kädellä. Opettaja oli niin valistunut, että sain kirjoittaa vasemmalla kädellä. Muutimme myöhemmin syksyllä uudelle paikkakunnalle ja äitini saatteli minut kouluun. Jouduin luokkaan jossa oli vain poikia. Jäin istumaan rapulle ja itkin katkerasti. Seuraavana päivänä minut siirrettiin Heinolassa seminaarin kansakouluun ja siellä oli vain 3 poikaa ja muut tyttöjä. Siitä alkoi onnellinen aikani koulussa. Vuosi oli 1947.

Isoäiti 76 v.

Muistan että olin saanut uusia vaatteita ensimmäistä koulupäivää varten ja vaikka muistini huono onkin, voin niitä nähdä selkeästi edessäni vielä tänäänkin: pinkit tightsit jossa hiiriä ja punaisia kenkiä joissa pienet leijonamedaljongit. Hiiriä ja leijona, mikä mainio yhdistelmä! Ja ne kuvaavat melko hyvin omat ajatuksenikin sinä ensimmäisenä koulupäivänä.. Olihan se jännittävää, mutta toisaalta tulisin pärjäämään koulussa hyvin. Ja voi sitä onnea kun opettaja jakoi meille ihan uudet oppikirjat, heti ensimmäisenä päivänä. Sitä tuoksua ja sitä tunnetta niissä kirjoissa. Kyllä voi sanoa että ensimmäinen koulupäiväni on ollut elämäni onnellisimpia päiviä...

Maria Leijonamieli

Muistanpa hyvinkin, kun sain oman ensimmäisen punaisen pyörän jolla oli mukava lähteä kouluun.

Olin ikionnellinen.

Eija

Siitä on tänä syksynä 50 vuotta aikaa, joten yksityiskohdat eivät ole aivan kirkkaassa muistissa. Muistan kuitenkin miten jännitti kun äiti toi minut kouluun. Odotin innolla, että opin lukemaan. Muistaakseni emme kuitenkaan saaneet aapista vielä ensimmäisenä päivänä ja se oli pettymys. Miten innokas ja "kirkasotsainen" pieni koululainen olinkaan.

Pieni tyttö 50 vuoden takaa

Olin viettänyt paljon aikaa pikkukoululla, koska tätini Aino oli koululla keittäjä-vahtimestarina. Myös opettajapariskunta asui koulun yhteydessä. Portista sisään astuessani näin opettajan, joka avasi juuri ikkunaansa ja kyseli kuulumisiani. Sitten kysyin häneltä: "Tiäräksää missä Aino on?" "Varmaankin keittolassa", vastasi hän. Myöhemmin muistan aikuisten ihmetelleen tuttavallista ilmaisuani. Olisi pitänyt kysyä: "Tietääkö Opettaja, missä Aino on?" :) No, koulussa oli ensimmäisenä päivänä aika "helppoa" ja ruokatunnilla uusi ystäväni halusi, että syötän häntä, kun olin jo oman ruokani syönyt. :)

Irma

Muistan kyllä ekan koulupäiväni vaikka siitä onkin aikaa, oli vuosi 1954. Äiti mut sinne vei pyörän tarakalla, en nimittäin osannut itte ajaa pyörää, niin ja eipä mulla pyörää olisi ollutkaan. Matkaa oli 3 km. Mentiin luokkahuoneeseen jossa eka- ja tokaluokka oli. Opettaja keräsi tokaluokkalaisilta todistukset talteen, sanoi nimen ja oppilaat veivät todistuksensa. Ja miten isoja ja ihmeellisiä ne tokaluokkalaiset mielestäni olivatkaan, niillä oli ns. "homma hallussa". Kateuksissani nimitin niitä sojokintuiksi, jotenkin ne astelivat niin reippaasti suorin jaloin!

Hilppa

Äiti silloin saattoi kouluun, kotoa oli n.3 km matkaa. Pelotti. Muistan kaiken selvästi, missä kohtaa hän seisoi ja mitkä vaatteet oli äidillä päällä. En olisi mitenkään sinne halunnut jäädä kun osasin lukea suoraan, mutten kunnolla tavata ja sinne piti jäädä. Mun luokalle tuli yks ainoa poika ja meidät pantiin istumaan samaan pulpettiin. Taiettiin istua 7 vuotta näin, tietysti tästä tuli myös kiusaamista. Mutta kaikesta on selvitty ja siitä on melkein 60v. aikaa.

Iita

Pelkäsin joutuvani opettajalle, josta olin kuullut karmeita juttuja entisiltä oppilailta. Sain uuden opettajan, jota kukaan ei tuntenut. Ei ollut juoruja.

85-vuotias muistissa vieläkin

En muista ensimmäisestä koulupäivästäni paljonkaan. Kuvista näen, että päivä oli aurinkoinen. Koulurakennuksen tiesin ennestään, mutta muuten hyvin vähän koulun säännöistä. En esimerkiksi tiennyt, että pitää mennä jonoon ja siitä päästetään sitten luokka kerrallaan sisälle. Olin ryntäämässä ovesta suoraan sisään, mutta opettaja ohjasi minut ekaluokkalaisten jonoon.

Elina

Pieni maalaiskansakoulu. Opettajatar oli kaunis kuin enkeli mustine hiuksineen. Hän oli kirjoittanut taululle erivärisin kirjaimin TERVETULOA. Ensimmäisenä saimme piirtää jotain kesästä. Piirustuspaperikin oli ihmeellistä: niitä oli eri värisiä. Eväät piti olla (maitoa ja leipää). Keittola oli koulun pihalla pienessä rakennuksessa. Sinne menimme syömään siistissä rivissä. Ruoka oli laitettu peltisiin kulhoihin. Voi että mannapuuro oli hyvää! Oli ilo mennä kouluun, mutta se oli kurjaa, kun kaksoispulpeteissa oli pakko istua POJAN vieressä!

Onnellinen ekaluokkalainen

Muistanpa hyvinkin. Oli vuosi 1951.Ensimmäinen koulupäivä ja ilmoittautuminen, eikä ollut äiti mukana. Opettaja kysyi tietysti nimen, sanoin Irma, niin kuin olin kuullut itseäni kutsuttavan. Sitten tulikin vaikeampi kysymys, mikä on sukunimi. Sanoin, Annikki. Sekään ei riittänyt, opettaja vaan tinkasi mikä on sukunimi. Sanoin Irma Annikki. Enhän ollut koskaan kuullut sellaista sanaa, että sukunimi. Silloin tuli apuun naapurin äiti, joka saatteli ikäistäni tyttöä samalle luokalle. Se on Turunen. No, kyllähän minä sen nimen olin kuullut, postia hakiessakin piti pyytää Turusen postia, mutta että se on minun sukunimi, sitä en ollut tiennyt. Tulipahan opittua heti eka päivänä hyvin tärkeä asia.

Irma Annikki

Sukunimemme oli suomennettu ennen koulunkäyntiäni ja siinä oli ollut opettelemista. Lisäksi minua puhuteltiin toisella nimellä, ei siis ensimmäisellä etunimelläni. Minulla oli lappu kädessäni ja luin sen kun opettaja kysyi nimeäni. Hyvin selvisin siitä.

PLMR

No varsin jännä päivähän se luonnollisestikin oli kaikin puolin, mutta ylitse kaiken muun mieleeni on painunut tilanne kun opettajamme piti aluksi nimenhuudon. Opettajalle entuudestaan tuttu tyttö oli nykäissyt minut istumaan viereensä aivan etupulpettiin. Kun sitten tuli oman nimeni vuoro nousin seisomaan kuten oli ohjeistettu. Opettaja kurkki molemmin puolin ohitseni ja varmaan vähän ylitsenikin etsien ja ihmetellen enkö ollut paikalla vaikka seisoin aivan hänen nenän edessään. Tilanne oli yhtä aikaa sekä huvittava että nolo, enkä lainkaan muista sainko soperrettua sanaakaan?! Mutta tajusihan se opettajakin lopulta tilanteen muiden tirskuessa ja nimenhuuto sai jatkua, enkä kait tuosta mitään suurempia traumoja itselleni sentään saanut?

Tarjuska

Ensimmäinen koulupäivä jännitti aivan kamalasti. Olimme edellisenä keväänä muuttaneet uuteen lähiöön, en ollut ollut esikoulussa enkä tuntenut ketään. Minulla oli sininen mekko, polvisukat, uudet kengät ja punainen koululaukku. Äitini saattoi minut kouluun. Istuin ensimmäisen rivin ensimmäiseen pulpettiin. Siitä alkoi koulutaival.

Heidi

Syksyllä 1952 alkoi sitten kauan odotettu koulutyö. Kaipa se vähän jännitti ja pelottikin, mutta iloisena lähdin koulutielle uusi, punainen koululaukku olkapäällä. Koulumatkani oli lyhyt. Meidän kammarin ikkunasta koulu näkyikin. Se oli uusi, kolmekerroksinen kivirakennus ja tuntui niin hienolta. Äiti oli ollut sitä "rakentamassa" edellisenä kesänä - tosin vain siivoojana. Muistot ensimmäisestä koulupäivästä ovat aika hataria muilta osin, mutta vessoihin tutustuminen jäi mieleeni ja ruokatunti!

Olin kaupunkireissulla tutustunut sisävessaankin, mutta se oli uutta, että pyttyjä oli monta vierekkäin pelkällä seinämällä erotettuna. Huuhtelu tapahtui ketjusta vetämällä ja pytyn yläpuolella oleva säiliö tyhjeni kohisten alas. Vessapaperina oli toiselta puolelta sileitä silkkipaperin tapaisia lappuja ripustettuna pinoksi rautalankakoukulla seinälle. Sekin oli olevinaan niin hienoa! Oma luokkani oli toisessa kerroksessa ja käytävällä oli oven vieressä juomapiste, josta sai vedeen pulppuamaan suoraan suuhun ja aluksi kasvoillekin. Meitä ekaluokkalaisia ei ollut kovin isoa joukkoa vielä sinä vuonna, sillä suuremmat ikäluokat aloittivat koulunsa vasta vuoden/parin kuluttua.

Opettajamme oli nuorehko neiti-ihminen, Anja Karhunen. Hän oli kiltti ja ihailin häntä kovasti.

Oppitunneista en muista kuin sen, että saimme aapiset ja tutustuimme vahaliituihin. Mutta ruokatunnin muistan! Ruokailu tapahtui luokassa, jonne järjestäjät hakivat alakerran keittolasta emaliset kupit ja alumiinilusikat sekä ruoan, joka sekin tuotiin emalisella ämpärillä. Pulpetin kansi tuettiin linkulla vaakasuoraan asentoon ja suojattiin kovalevyn kappaleella ja myöhemmin itse tehdyllä ruokaliinalla. Sitten mentiin jonoon ja opettaja jakoi ruoan, joka silloin ensimmäisenä koulupäivänä oli kaurapuuroa. Inhosin jo etukäteen sitä, mutta otin kiltisti annokseni, niiasin kiitoksen ja menin pulpetin viereen odottamaan, että kaikki saivat ruokansa. Sen jälkeen vielä ristittiin kädet ja sanottiin yhteen ääneen: "Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme. Amen!"

Voi kuinka kauheaa se puuro oli! Limaista, harmaata mönjää, johon oli kaiken lisäksi laitettu rusinoita joukkoon! Lämmennyt maito lillui sen ympärillä ja minä kun en koskaan käyttänyt maitoa kotonakaan! Yritin laittaa sitä suuhuni, mutta yökkäilyksihän se meni enkä saanut nielaistuksi mitään. Jossain vaiheessa opettaja huomasi epätoivoni, mutta ei hänkään myötätunnolla suhtautunut, vaan moitti ruoan halveksimisesta. Minultahan pääsi tietenkin itku ja se taisi tepsiä opettajaankin ja hän päästi minut pinteestä. Ensimmäinen koulupäiväkin taisi siihen vaikuttaa.

Maire

Siitä on 53 vuotta. Isoveljeni oli laitettu saattajaksi. Hän vei koululle, jätti käytävälle ja meni matkoihinsa. Siinä sitten hiljaisena ja etenkin pelokkaana odotin. Kyllähän siitä haettiin luokkaan ja päivä sujui hyvin: tuli kavereita ja odotettu aapinen.

Mummo

Aloitin kansakoulun 58 vuotta sitten. Olin hyvin pienikokoinen. Kouluun oli matkaa vain puoli kilometriä. Äitini saattoi minut sinne polkupyörän tarakalla. Pysähdyimme juttelemaan kyläkaupan kohdalla naapurin tädin kanssa. Kouluun päästyäni muistan korokkeella seisovan opettajan hameenhelman sekä kauniit korkokengät. Vieruskaveriksi piti valita poika. Olisin halunnut naapurin Sepon mutta yksi Riitta ehti ensin. Sitten en osannutkaan valita ja opettaja ratkaisi asian niin istuin Pekan vieressä joka oli kiva, mutta liian tuttu ja Seppo oli ensi ihastukseni. Tässä kaikki muistot ensimmäisestä koulupäivästä 58 vuotta sitten.

Rape

Aloitin vuonna 1965 kansakoulun. Ensimmäisenä joulupäivänä äiti vei kouluun ja jäi istumaan viereen. Jonkin ajan päästä opettaja sanoi, että nyt äidit voivat lähteä pois, jolloin ryntäsin äidin perään. Niinpä äiti joutui istumaan koko ensimmäisen oppitunnin vieressä ja vasta sen jälkeen lähti pois. Sisareni oli samassa koulussa ja hänen luo minut vietiin välitunnilla ja sitten loppupäivän olin jo muiden ekaluokkalaisten kanssa. Kyllä se siitä sitten lähti sujumaan.

Jännittäjä

Muistan sanoneeni ekana koulupäivänä naapurin Päiville, jonka kanssa aloitimme yhdessä ekaluokan pienessä kyläkoulussa vuonna 1986, että "Kaikki sanoo et koulussa on tyhmää, mut ei tääl oikeesti oo!" Ja naurettiin kovasti päälle. Muistan erityisesti oivalluksen aitouden ja yllätyksen. Että isovelikin oli niin väärässä.

Tuija

Oli kaunis elokuinen päivä. Kävelin kolme kilometriä vanhemman veljeni kanssa alakoulun pihalle aavistuksen verran myöhässä, kun kuulin portilla nimeäni huudettavan. Olin sen verran kaukana, että en vastannut, vaan kävelin ryhmää kohti. Kun kaikkien nimet oli huudettu, opettaja toisti nimeni. Arasti vastasin olevani "täällä".

Pelotti ihan huimasti, koska loppupäivästä muistot ovat karisseet. Pelotti senkin vuoksi, että olimme muuttaneet Pohjanmaalta pari kuukautta aiemmin Etelä-Suomeen. Kaveriakaan ei oikein ollut. Arkuus kesti useita vuosia, vaikka kaverit löytyivät koulusta.

50-luvun puolivälissä

Äiti talutti minut ekana päivänä kouluun. Ystävällinen äitihahmoinen opettaja laittoi meidät istumaan paripulpetteihin. Ujosti vilkaisin oikealle puolelleni ja voi kauhistus, olin joutunut pojan viereen, joka oli vielä vasenkätinen. Kätemme osuivat yhteen, kun teimme koulutehtäviä. Poika oli yhtä ujo kuin minä, ei monta sanaa vaihdettu koko lukukaudella. Ensimmäiseksi läksyksi saatiin paperilla oleva A-kirjain. Minä osasin jo lukea suoraan, niin itkua tuhertaen kysyin kotona äidiltä, että mitä ihmettä tälle A- kirjaimelle pitää oikein tehdä? Opettajaa sanoimme usein vahingoissa äidiksi.

kikkaliini

Koulurepppu ja -vaatteet oli katsottu päiviä aikaisemmin valmiiksi. Koulumatkakin oli yhdessä menty useita kertoja harjoitusmielessä. Kun tyttäreni lähti kouluun naapurin tytön kanssa pyörällä niin tunsin että jotain peruuttamatonta tapahtuu. Tämän jälkeen ei äiti ole enää niin tärkeässä roolissa vaan tilalle tulee uusia ihmisiä. Itkin varmaan mielessäni kun tyttäreni huiskutti kädellään minulle. Muistan sen hetken varmaan lopun elämääni. Nyt tyttäreni menee huomenna naimisiin ja on pian 30-vuotias. Vielä tunnen saman liikutuksen elävästi mielessäni.

Lekku

Aloitin koulun vuonna 1976. Muistan hyvin, kuinka paljon minua jännitti. Koska äitini oli opettajana samassa koulussa, isä sai saattaa minut kouluun. Muistan, että isällä oli päällä vihreä pusakka. Muistan, kuinka turvallista oli seistä isän vieressä. Juhlasalissa opettaja huusi meidät yksi kerrallaan jonoon. Kun minun nimeni huudettiin, katsoin vielä kerran isään rohkaistuakseni ja marssin sitten jonon jatkoksi.

Johanna

Juu muistoissa on sekä hyvässä ja pahassa. Äitini vei minut väärään luokkaan ja sit hirvee sählinki ja lopulta löysimme oikean luokan. Oli pikkasen ahdistavaa, no siitä kai jäi muistijälki että olen aina ajoissa paikalla etten vaan myöhästy. Ehkä opettelen myöhästymisen taidon ja kerron miksi tulen myöhässä 😊

Ansku

Äiti toi minut kouluun ihan viime tipassa, kaikki muut istuivat jo luokassa. Olin pienenä tosi ujo tyttö, joten se harmitti kun niin näyttäväsi saavuttiin lähes myöhässä paikalle. Siinä opettaja sitten osoitti minulle muutamaa vapaana olevaa paikkaa, josta sain valita. Paripulpeteissa istuttiin, ja katsoin, että kaikissa vapaissa paikoissa istuu poika vieruskaverina (voi ei!). Sitten huomasin, että yksinään istui myös oppilas vaaleanpunaisessa ponipaidassa ja hällä oli vaaleat, pitkät hiukset. Siihen hänen viereensä sitten menin istumaan. Seuraavaksi oli vuorossa nimenhuuto, ja voi sitä nolotuksen määrää kun vieruskaverini kertoi nimekseen Tommi. Olin sittenkin mennyt pojan viereen istumaan! Eipä silti, Tommi oli kiva poika😀.

Ujo tyttö

Varsinaisesti ensimmäistä koulupäivää en muista, mutta se jännitys mikä kouluun menoa edelsi, on kyllä jäänyt elävästi mieleen. Onneksi pääsin etukäteen hiukkasen tutun opettajan luokalle. Muistan edelleen tuon ensimmäisen opettajani, lempeän ja rauhallisen leskirouvan, joka saatteli ujon ja aran tytön parin ensimmäisen vuoden ajan koulutaipaleen alkuun.

Vattu

Olin arka ja ujo, ainoa lapsi käsi äidin kädessä menin kouluun, nimeni on Toive Lahja Kaarina, mieleen jäi opettajan kysymys, millä nimellä lasta kutsutaan, syynä lienee ollut vähän erikoisempi ensimmäinen nimeni, tään muistan vaikka olen 76-vuotias.

tope

Koulun aloituksestani on kulunut tänä syksynä jo 53 vuotta ja edelleenkin muistan hyvin, kun kansakoulun juhlasaliin kokoontuivat ekaluokkalaiset vanhempiensa saattelemina. Muistan hyvin oman intoni kouluun pääsystä, mutta en yhtään ymmärtänyt miksi useampikin tuleva luokkakaveri itki käsi äidin tai isän kädessä. Mietin, että eikö heistä ollutkaan yhtä kiva aloittaa koulunkäynti, kuin itsestäni. Luokassa pääsin naapurinpojan vieruskaveriksi ja kun olimme tunteneet jo pari vuotta ennen koulun alkua eli ei tarvinnut jännittää yhtään. Lukemaan opin jo 5-vuotiaana ja kaikkien piti kuitenkin opetella tavaamaan ja minusta se oli todella hankalaa. Samoin kirjainten ja numeroiden harjoittelun aloittaminen - lähinnä niiden sihtaaminen vihkon ruutuihin. Minulla on vieläkin tallella kansakouluajoilta pienet, sinikantiset vihkot, joihin opettelimme numeroita ja laskutehtäviä. Aina hymyilyttää, kun niitä katselee.

Immu

Menin kuusivuotiaana kouluun Loimaalla. Samana päivänä sain jo koulusta potkut. Kouluun tuli odotettua enemmän seitsemänvuotiaita ja niin minä sain luovuttaa pulpettini pois. Tästä kimpaantuneena olen jatkanut opiskeluani pian jo 70 vuotta.

Risto

Omaa ensimmäistä koulupäivääni en muista. Mutta sen muistan, kun 8 vuotta minua nuorempi pikkusiskoni aloitti koulun. Hän palasi ensimmäisenä päivänä koulusta kotiin iloisena sirkuttajana ja ilmoitti sitten tomerasti: "Isona minusta tulee naisopettaja ja opetan lapsia lukemaan!".

Nykyään pikkusiskoni on 43-vuotias äidinkielen vanhempi lehtori.

Päättäväisen pikkusiskon ylpeä isosisko

Olen v. 1942 syntynyt ja vasenkätinen. Pitkin kesää kuulin vanhemmilta ihmisiltä juttuja kuinka vasen käsi laitetaan siteeseen ja selän taakse kiinni, jotta ei voi kirjoittaa sillä. Kun ensimmäinen koulupäivä koitti, tein tenän. Äitini piti lähteä opettajalta kysymään, että saanko käyttää vasenta kättäni kirjoittamiseen. Ilo oli suuri, kun opettaja oli sanonut, että enää ei pakoteta oikeakätiseksi. Niinpä läksin astelemaan kouluun, joka oli reilun kilometrin päässä kodistani.

Sinikka

Muistan kun oli aurinkoinen aamu ja hieno taksimersu tuli hakemaan kouluun.

Seppo

Oli vuosi 1963, kun aloitin ekaluokkani. Koulu oli pieni kyläkoulu Kainuussa. Pienelle ihmiselle koulumaailma kuitenkin oli valtavan suuri uusi asia, ja jännitys ja arkuus kipristeli mieltä koulun pihalle saavuttuani. Naapurin lapset olivat toki tuttuja, mutta he olivat jo ylemmillä luokilla, ja painelivat omien luokkatovereittensa luokse jättäen minut yksin seisomaan pihan reunalle. Lopulta opettaja ilmestyi ovelle, ja pyysi meidät sisälle. Ope itse seisoi luokan ovelle, ja otti meidät jokaisen erikseen vastaan kätellen ja kysyen nimemme. Sitten hän osoitti pulpetin, johon piti asettua. Muistan kuinka hämmentyneenä seisoin luokan ovella ja katsoin luokkahuonettamme. Silmäni tapasivat kirkkaan, ikkunoista tulvivan auringonpaisteen, joka siivilöityi huoneeseen kauniin keltaisten verhojen välistä. Koko maailma näytti kylpevän kultaisissa säteissä. Olo tuntui äkkiä lämpimältä, turvalliselta ja pehmeältä. Koulutieni oli alkanut.

Marketta

Olihan se jännä päivä. Taksikyydillä (ruskea Volga!) koululle, vaatetuksena uutta ja hienoa, varsinkin polvisukat. No, välitunnilla sitten lensin rähmälleni mutaiseen ojaan ja suru oli kamala, kun uudet vaaleansiniset sukat (muusta asusta puhumattakaan) olivat likaisen ruskeat... Muistan koulun kellon äänen, luokan tuoksun, uuden Aapisen tuoksun.

Kauan, kauan sitten

Siitä on 41 vuotta, kun äitini saatteli minut koulutielle. Muistan vain, että kaikki oli niin isoa ja outoa. Olin jännittynyt, mutta en peloissani. Sain paikan tytön vierestä, jota en tuntenut. Hän käyttäytyi minusta aivan kuin olisi jo vanha tekijä koulussa. Tunsin itseni tyhmäksi. En saanut ketään kaveria samalle luokalle. Tunsin todella vähän ikäisiäni, koska olimme vasta pari vuotta sitten muutettu paikkakunnalle. Ehkä tämä teki minun oloni niin epämukavaksi.

Helmi

Aloitin ala-asteen 90-luvulla. Olin saanut kummeiltani violetin koulurepun ja kauniin penaalin. Koulu oli pieni kyläkoulu, lisäkseni tuona päivänä vain toinen tyttö aloitti kanssani ykkösluokan. Minua jännitti aamulla, mutta onneksi pääsin kouluun samaa matkaa vanhemman siskoni kanssa joka oli kuudennella luokalla. Oppilaita oli niin vähän, että luokkia oli yhdistetty. Aamulla meidät ekaluokkalaiset laitettiin istumaan luokkahuoneessa luokan seinustalla olevalle pitkälle penkille, sillä meille ei oltu tuotu vielä pulpetteja. Kakkosluokkalaiset katselivat meitä uteliaina omilta paikoiltaan. Se oli jännittävää. Myöhemmin päivän aikana saimme omat pulpetit, joiden kannen alla olevaan tilaan teimme kauniin suojapaperin.

E

Aloitin kansakoulun v.1958, kaksi alinta luokkaa oli yhdessä luokkahuoneessa. Opettaja oli lempeä ja mielestäni aivan Armi Kuuselan näköinen naisopettaja (kerroin sen hänelle viime kesänä kun tavattiin vuosikymmenten jälkeen, hän ilahtui kovasti, nauru oli yhä yhtä helisevä kuin silloin). Ekaluokkalaisilta kysyttiin omaa ja vanhempien nimiä. Tuli minun vuoroni vastata. Omat nimeni tiesin, mutta sitten tuli vaikeuksia; Äiti Mäkitalo, oli vastaukseni. Opettaja tiesi isäni kuolleen jo muutamia vuosia sitten, eikä kysynyt hänestä, mutta äidin etunimeä hän kysyi. En osannut vastata, en ollut kuullut koskaan kenenkään kutsuvan äitiä etunimeltä. Opettaja auttoi ja kertoi minulle että äitini nimi on Jenny. Olin ihmeissäni, äidillä oli niin hieno nimi! Olin sitten alakoulun ajan "äitimäkitalo" mutta en muista sitä kiusaamisena, äiti osasi lievittää häpeäni tuoreeltaan, selitti asian parhain päin ja otti syykseen tietämättömyyteni. Helpotti kai sekin että melkein kaikilla lapsilla silloin oli "apunimiä". "Hammaselmin" etuhampaat olivat isot ja vähän ulkonevat, "Kikkarakaijalla" oli luonnonkiharat ja helposti punastuva poika oli "Puolukka-Asko", hän kyllä kärsi lempinimestään kun punastui melkein aina kun sen kuuli.

Iriamaria

Äitini saattoi minut kouluun. Olin hyvin ujo, en millään olisi halunnut jäädä koululle. Pyörin vain äitini hameen helmoissa, en tahtonut päästää irti. Muistan vieläkin mekon joka oli äidin päällä kun hän saatteli minut koululle. Myöhemmin olen tykännyt käydä koulua.

Maire

Oma ensimmäinen koulupäiväni oli tammikuussa 1951. Koska koko muu luokka oli käynyt koulua jo koko syksyn, ei minun aloitukseni ollut mitenkään erilainen kuin luokan tavallinen päivä. Siksi se ei ole jäänyt mieleen mistään muusta syystä kuin tuosta poikkeuksellisesta aloitusajasta :)

Piio

Äitini saattoi minut ensimmäisenä koulupäivänä kouluun. Kun hän tuli hakemaan minua, itkin katkerasti pihalla. Olin saanut jälki-istuntoa luokan valokatkaisijan "rämpyttelystä), enkä tiennyt mitä jälki-istunto tarkoittaa, muuta kuin että se on joku kauhea ja pelätty rangaistus. Olin vilkas tyttö eikä se sopinut 80-luvun alun koulumaailmaan. Onneksi ajat ovat muuttuneet.

Huono koulussa

Koulu jonne menin ala-asteelle oli pieni maalaiskyläkoulu. Minulla oli päällä ruskeasiniraitainen takki ja housut. Hiukseni oli leikattu lyhyeksi. Minua luultiin pojaksi.

Sirpa

Parhaiten muistan ensimmäisen päivän mennessäni yläkouluun. Alakoulussa minua oltiin kiusattu, eikä sieltä tutut ihmiset halunneet olla kanssani.

Heti koulun pihalle tullessani huomasin tytön, joka oli joskus pelannut jalkapalloa joukkuettani vastaan alakouluaikoina. Jännitti, mutta keräsin rohkeuteni ja menin sanomaan hei. Meillä klikkasi heti, ja iloisena yllätyksenä päädyimme samalle luokalle! Meistä tuli hyvät ystävät.

Hulina

Olin saanut uudet, oikeat vaaleanpunaiset sukkanauhaliivit (kuin tavallaan pitkä paita), joissa oli Inka-merkkiset sukkanauhat oikeine solkineen. Ei enää tavallista reiällistä kuminauhaa ja nappeja sukissa... Muistin koko nimeni opettajan kysyessä toisin kuin moni muu jännityksestä jäykkä!

Aloitin kouluni 1956.

Pauliina

Muutin mummolaan aloittaessani kouluni. Vuosi oli 1972. Aloitin koulun päivää myöhemmin kuin muut lapset pienessä kyläkoulussa Vaskijärvellä. Koulun alkamispäivänä isäni toi minut leikkuupuimurilla mummolaan, muistan istuneeni viljasäkin päällä puimurin viljasäiliössä. Matka kesti aika kauan. Koulun kohdalla isä hiljensi vauhtia ja huusi minulle viljasäiliöön, että tässä on sinun koulusi. Kurkistelin säiliön reunan ylitse koulun pihalle: siellä oli juuri välitunti meneillään ja ilo ylimmillään pihaleikeissä.

Seuraavana aamuna oli vaikea herätä. Olisin halunnut jatkaa uniani vielä. Tiimityönä aamutouhut tehtiin: samalla kun Anni-mummo letitti hiuksiani, Terttu-täti lykkäsi puuroa suuhuni ja mummon sisko, Martta-täti, veti päälleni vaatteita. Hän saattoi minut kouluun. Muistan, että jännitti. Hannele-opettaja oli kaunis ja oppilaita koko koulussa oli 16. Ensimmäisellä luokalla meitä oli vain 2 oppilasta. Keittäjä kuori minulle perunat ensimmäisenä koulupäivänäni. Olin saanut uuden koululaukun, se oli punainen ja siinä oli mustalla painettuna kuva koululuokasta ja aakkosten opettelemisesta. Sain nopeasti kavereita. Tästä päivästä on aikaa 44 vuotta. Kaikki rakkaat tätini ja mummo ovat poissa ja isälläni on alzheimer-tauti jo pitkällä. Olen itse kouluilla töissä kouluterveydenhoitajana ja aloitan joka syksy uutta lukuvuotta uusien ekaluokkalaisten kanssa ja muistelen samalla omaa ensimmäistä koulupäivääni.

Päivi :)

Muistan ison keltaisen rakennuksen, jonka pihassa vilisti paljon lapsia. Olotilastani muistan jännityksen ja "jonkin suuren tuntemattoman" odotuksen tunteet.

Kka1968

Jännitys oli valtava. Toisaalta oli tuttuja kavereita samalla luokalla. Opettaja oli ankaran oloinen "matami" ja hän jakoi jokaiselle etunimikyltin pulpettiin. Jäljellä oli enää 2 nimikylttiä, eikä kumpikaan ollut minun! Ei auttanut kuin ilmoittaa, että minulta puuttuu. Jostain syystä en tajunnut, että hän ei tiennyt kutsumanimeäni, joka oli toisena etunimistäni. Sain sitten nimikyltin minäkin, mutta päivä jäi takuuvarmasti mieleen tuskan hetkien ja silmätikuksi joutumisen takia. Ja siitä on jo aikaa sentään 48 vuotta.

Tytteröinen

Ensimmäinen koulupäiväni oli hyvin jännittävä. Olin aika arka lapsi. Menin kouluun uusi reppu selässä äidin saattamana ja jäin pihalle seuraamaan muita lapsia. Äiti rohkaisi mua juttelemaan jollekin toiselle tytölle. Mietin kuka olisi sellainen jonka kanssa voisi ystävystyä. Koulurakennus tuntui isolta, oli monta kerrosta ja sokkeloinen käytävä. Oli tärkeää saada aapinen, ensimmäinen oppikirja. Pikkuhiljaa tutustuin toisiin tyttöihin ja koulu alkoikin sujua paremmin.

Tupu

Muistan hyvin ensimmäisen koulupäivän aloituksen. Aloitin kouluni suuressa Tampereen Amurin kansakoulussa. Äiti saattoi minut kouluun. Muistan, kun menimme pariovista koulun aulaan. Yksi poika huusi ja itki suureen ääneen, ettei halua kouluun. Minä ihmettelin sitä suuresti. Minä oli odottanut kouluun menoa jo pitkään ja vielä pyytänyt samassa talossa asuvalta opettajalta, että pääsisin hänen luokalleen.

Aulassa tapahtui nimenhuuto. Kun omani sanottiin, lähdin reippaasti kiipeämään rappuja ylös ja äiti jäi lähteäkseen töihin. Pääsin juuri sen opettajan luokalle, jolle halusin! - Tähän selkeät muistikuvani loppuvat. Luokasta löytyi mukavia kavereita ja se itkevä poikakin tuli luokalleni ja pärjäsi siellä loppujen lopuksi erittäin hyvin!

Arja

Minä aloitin kansakoulun viisikymmentäluvun lopulla pienessä maalaiskirkonkylässä eteläisessä Keski-Suomessa. Komea puukirkko seisoi mäellä keskellä kylää ja koulurakennus sen vieressä. Pieni lettipäinen tyttö taivalsi käsi kädessä isosiskon kanssa noin kilometrin matkan hautausmaan kiviaidan viertä, ohi ison, mustan ja pelottavan sankarivainajien patsasmuistomerkin. Syyskuun ensimmäinen päivä oli kuulaan kirkas, aurinko kurkisteli pilvien lomasta ja kevyet tuulenpuuskat lennättivät kellastuvia lehtiä. Upouudet lettinauhat ja polvisukat vähän piristivät mieltä, kun jännitys nipisteli vatsanpohjassa. Onneksi ennestään tuttuja leikkikavereita oli pihalla odottamassa, kun mustiin pukeutunut, pikkutytön silmin "ikivanha" opettaja kilisytti kelloa koulun alkamisen merkiksi. Sitten asetuttiin opettajan ohjauksessa tiukkaan jonoon ja marssittiin tahdissa luokkahuoneeseen. Siellä odottivat puupulpetit, joissa mahtui kaksi pientä koululaista hyvin istumaan. Vierustoverini Veikko ja minä pääsimme ihan eturiviin. Jokainen sai oman aapisen, joka oli pikkutytön mielestä oikein hieno ja värikäs. Muistan sen vieläkin oikein hyvin. Koulun keittiöstä saatiin sitten puolilta päivin lämmin ateria, joka syötiin siinä omassa pulpetissa istuen. "Sammakonkutuvelli" jätti kyllä ikimuistoisen jäljen pikkutytön makumuistoihin. Lautanen piti syödä tyhjäksi, joten kyllähän siinä aikaa vierähti ennen kuin se ja maitoa täynnä oleva peltimuki oli tyhjennetty. Siitä se vuosikymmenien matka opintojen ihmeelliseen maailmaan kuitenkin käynnistyi.

Marju-Riitta

Oli syyskuun ensimmäinen päivä. Siihen aikaan oli tapana, että äidit vie lapset kouluun silloin ensimmäisenä päivänä. Juuri tuona aamuna oli äitini lähtenyt synnyttämään veljeäni, joten minua ei voinutkaan viedä kouluun. Menin yksin sisarieni kanssa. Muistan tuon päivän hyvin vieläkin.

Liljuska

Oma poikani kysyi 33 vuotta sitten ekan koulupäivän jälkeen, että kuinka monta päivää koulussa täytyy käydä? Nyt hän joutui vastaamaan omalle pojalleen ihan samaan kysymykseen. Ja vastaus oli: "Isi ei oikein osaa laskea! Monta!"

Mumma