Mieleenpainunein joulumuisto
Suuret juhlat ja niihin liittyvät tapahtumat säilyvät usein muistissa läpi elämän. Mikä on se joulu, jota sinä et koskaan unohda? Mitä silloin tapahtui?
61 vuotta sitten olimme muuttaneet yhdeksän kuukauden ikäisen tyttäremme kanssa ensimmäiseen omaan kotiin maaseudulle parinkymmenen kilometrin päähän kaupoista. Halusin tietenkin tehdä piparkakkuja. Huomasin, että minulla ei ollut kaulinta. Silloin mieheni meni tekemään sellaisen, kokonaan käsin; veisteli, vuoli, hioi, porasi reiän, johon sovitti tapin. Olin kiitollinen ja onnellinen. Taas viime viikolla pipareita tehdessäni käytin tuota maailman parasta kaulinta kuten kaikki nämä yhteiset vuodet. Ihastelin sen sileyttä ja juuri oikeaa mitoitusta. Sitä joulua en muutenkaan unohda, kun teimme itse kuusen koristeet kävyistä ja paperista paitsi kaksi ostimme, ja ne ovat joka joulu kunniapaikalla kuusessamme. Tänäkin jouluna!
-Ittamar
Jouluaatto 70-luvun alussa: Perheessämme 3 alle 10-vuotiasta poikaa, Söpö-koira ja Roope-kissa. Joulukuusen koristelimme päivällä, lahjat aseteltuina kuusen alle. Olimme nauttimassa perinteistä joulupuuroa ja sitten se tapahtui. Kissa hyppäsi kuuseen, joka kaatui ja tietty se vesi siellä kuusen juurella valui lattialle. Kyllä tuli kiirus pelastaa ne joululahjat jotteivat enempää kastuneet. Pojat olivat mielissään kun saivat avata lahjansa heti, eikä tarvinnut iltaa odottaa. Myöskin Söpö sai nauttia paketissa olleen ”siansaparon” heti. (oli jo monta kertaa käynyt nuuhkimassa sitä pakettia).
-Liisa Kannisto
Lapsuudenkodissani oli taloudellisesti tiukkaa. Mutta olin ehkä 4- tai 5-vuotias kun sain lahjaksi isän itse tekemän nukkekodin ja jostain saadut nukenvaunut. Vanhemmat saivat jotenkin sujautettua paketit huomaamattani kuusen viereen. Se oli taianomainen hetki kun näin ne, paketit näyttivät valtavilta pienen ihmisen silmissä ja ihmettelin pitkään miten tontut olivat niin salaa onnistuneet ne tuomaan.
Luulen että tuo muisto loi pohjan sille että joulutunnelma ja antamisen ilo ovat ovat olleet itselleni niin tärkeitä aina.
-Joulun taika
Joulu -65,muistakseni.Yht äkkiä aattona huomattiin, että pukki puuttuu.Mistä pukki? No salaa,aivan hiljaa menin saunakamariin, jossa puin isän ison takin ylleni, karvalakki päähän, mutta mistä parta? Pumpulia teipillä kasvoihin kinnitettiin, ja poskiin saatiin puna isä vanhoista teatterimeikeistä.Tämä pukki oli silloin n.13v, pikkusisko 10v ja pikkuveli, jota varten pukitin, oli 2-3v. Pukin kanssa piti tietysti laulaa ja tanssia, ja sekös vasta hauskaa olikin, kun parta tahtoi pudota koko ajan, ja sekös pukkia kikatutti- ja pikkuveli oli ihmeissään!
-Marjo
Huomenta!
En muista mitään erityistä joulua, mutta yleensä sen lapsuuden lämpimän, pakahduttavan onnentunteen jouluaattona.
Joulun vietimme aina perheen kesken. Sukulaiset olivat kaukana, satojen kilometrien päässä. Isäni oli rajavartija ja asuimme Lapissa. esimerkiksi hautuumaalla käynti ei ollenkaan kuulunut meidän jouluun: ei meillä ollut ketään sukukaisia haudattuina siellä.
Aattoaamulla anivarhain raahattiin pehmustetut huonekalut ulos tampattaviksi. Oli pimeää ja pakkasta. Joulusiivous piti näkyä, kuulua ja tuntua.
Kuusi koristeltiin aina vasta aattona, joskus klo 14, kun radiosta tuli ohjelma Kuusta koristeltaessa. Isä oli ehdottomasti mukana. Kuusenjalkana oli kaksi lautapalaa ristikkäin, ei mitään vesijalkaa. Isä porasi runkoon muutaman reiän ja laittoi ylimääräisiä oksia, jos kuusi oli muotopuoli. Äiti nousi talousjakkaralle ja kaatoi ylhäältä latvasta alas jotain ihmeen valkoista puuromaista ainetta. Se jäi sitten oksille ikään kuin keinolumeksi.
Kuusenkoristeiden suhteen äiti oli tarkkana. Piti ehdottomasti olla vain olkikoristeita. Meidän kuusessa ei hileille ja hörtyville kyllä ollut tilaa.
Sitä samaa linjaa olen itsekin vielä noudattanut. Kuusi on edelleenkin minun tärkein joulukoristeeni.
Aamupäivän hämärässä sitten kipaisimme pikkukengillä naapurissa: sinne vietiin aina jouluhyasintti. Joulurauhanjulistuksen jälkeen ei enää kylään saanut mennä. Sama kielto oli ehdoton myös joulupäivänä!
Pukin tulo oli tietysti illan kohokohta. Jo etukäteen varattiin paikat, missä halusi istua, kun pukki tuli. Kaksi vakilahjaa saatiin aina: äidin ompelema flanelliyöpaita ja tätien lähettämä kirja.
Mikä onni, kun pukki oli lähtenyt ja lahjat avattu. Sai heittää juhlavaatteet pois ja laittaa uuden yöpaidan päälle. Siskoni kanssa menimme sitten sängylle lukemaan uusia kirjojamme. Siskoni on aina ollut armoton lukija. Hän oli heti aina kirjansa lumoissa.
Minulla oli vaikeuksia keskittyä. Oli vain niin pakahaduttavan onnellinen ja hyvä olo. Ei oikein osannut asettua mihinkään. Ilmassa leijui salaperäinen joulu: hyasintin tuoksu ja koko perhe koossa. Enkelikello kilkatteli ja radiossa soi joululaulut.
Sitten jossain välissä olohuoneesta kuului äidin kutsu iltakahville. Siellä odotti kahvi ja joulutortut , joiden päälle oli siroteltu puuterisokeria.
Jos olisin ollut yhtä nokkela kuin alakerran pikku Joel saadessaan ihan ikioman sählymailan, olisin huokaissut onnesta: Kyllä on mukavaa olla Pirjo!
Mutta pidin sen omana tietonani.
-Bille
Kun pienenä alle kouluikäisenä lapsena menimme hevoskyydillä 10 km päähän joulukirkkoon aikaisin jouluaamuna. Oli kova pakkanen, hevonen höyrysi, kun se veti isoa rekeä, missä oli koko 9 henkinen perheemme. Kuu paistoi ja tähdet loistivat, kun oli vielä aamupimeää. Muistan, että reessä oli kuitenkin lämmin, kun oli lampaantaljavällyt päällä. Hevonen sidottiin kivisen kirkkoaidan kiinteään rautalenkkiin ja heitettiin sylys heiniä eteen.
Kirkossa oli paljon ihmisiä ja tuoksu on jäänyt mieleen, pääasiassa tuoksui maaseutu; lehmien ja hevosten haju, mihin sekoittui steariinikynttilän tuoksu, Kirkon katto oli korkealla ja siellä oli paljon kuvia. Jouluvirret raikuivat voimakkaan, kun kaikki lauloivat ja kirkko oli täynnä. Papin saarna tuntui pitkältä ja koko joulukirkko aika pitkältä ajalta pienelle pojalle. Lauluja/virsiä oli mukava kuunnella ja tuttuihin lauluihin yhtyä. Takaisintuloa joulukirkosta en muista, mutta ihmekkös tuo, tästä joulumuistosta on aikaa 61 vuotta.
-Risto Reipas
Mieleenpainuvin jouluni oli surullinen. Mieheni oli menehtynyt 2 kk aikaisemmin. Suorastaan vihasin joulua silloin. Poikani tuli aatonaattona kylään, jolloin nautimme jouluaterian, joka koostui lähinnä kaupan valmiista laatkoista ja kinkusta. Jouluaattona hän teki veljeni kanssa mittavan polttopuiden siirtotyön ennen kuin riensi viimeiseen mahdolliseen bussiin.
Surun keskelläkin olin kuitenkin äärettömän kiitollinen sukulaismiehistäni.. Sanojen sijaan he hoitivat minulle polttopuita kevättalven tarpeiksi.. Ne lämmittivät sekä sydäntä että ruumista seuraavien kuukausien ajan!
-Mökin mummo
Ison perheen lapset kokoontuivat jouluna joskus 60-luvulla vanhempien luo Hyvinkäällä.
Isä oli teurastanut sian , hakenut joulukuusen ja…… äiti laittanut kystä kyllä….Se on jäänyt erityisesti mieleen että JOULULAULUT RAIKUIVAT PIKKU TUNNEILLE. Koti oli metsän reunassa, joten laulu ei kuulunut naapureihin eikä isän ”sammuminen” vävypoikien lahjapullosta häirinnyt. Uusi laulu jäi mieleen….. Siellä missä tunturit ne kohoaa, missä revontulet loimuaa, siellä missä poronkellot kalkattaa, siell` on joulupukin maa.
-Anneli
Elämäni kaunein joulu oli tyttäreni viimeinen joulu, vuonna 2019.
Tytär sairasti nivelreumaa n. 10 vuotta ja sitten tuli syöpä.
Hän itse lääkärinä, oli taitonsa mukaan auttanut parantamaan ihmisiä, mutta hänen sairaudelleen ei voitu enää mitään.
Hän oli halunnut kolme lasta ja näiden lastensa eteen hän oli valmis kaikkensa uhraamaan. Nuorin lapsista oli tuolloin 8-vuotias. Toinen 9-vuotias ja vanhin oli 12-vuotias.
Viimeistä yhteistä joulua hän valmisti kaikella tarmollaan. Hän istui tietokoneen edessä, väliin pää kiinni näppäimillä-vahvan lääkityksen takia, hän ei aina pysynyt tajuissaankaan. Hän kuitenkin halusi tehdä joulusta lapsilleen mahdollisimman upean. IIse hän ei enää voinut asioida kaupoissa nenä-mahaletkunsa takia, siksi hän etsi lahjat netistä. Lahjat sitten tilattiin hänen puolisonsa avustustuksella.
Joulu oli ikimuistoinen. Tytär pystyi juuri ja juuri istumaan pyörätuolissa perheen ja meidän, vanhempiensa kanssa. Jouluruoista hän ei enää voinut oikein nauttia. Joulupukki kyllä tuli, kuten aina ennenkin.
Lahjojen avaamisessa lapset auttoivat äitiä ja he ihastelivat yhdessä äidin kanssa saamiaan lahjoja. He ymmärsivät toisiaan, vaikka äiti ei enää pystynyt juurikaan puhumaan.
Tunnelma oli lämmin.
Tytär oli päättänyt viettää joulun kanssamme ja seuraavaksi tavoitteekseen hän pani keskimmäisen lapsensa 10-vuotissyntymäpäivän, 2.1.2020.
Sen hän vielä elikin kanssamme, mutta seuraavana päivänä hän nukkui pois.
Tänä vuonna olisimme viettäneet hänen 50-vuotispäiväänsä.
-ikävöivä äiti
50-luvun lopulla Kajaanin korkeudellakin oli lähes lumeton joulu. Sain joululahjaksi uudet teräväkärkiset tervasukset. Pitihän niitä päästä kokeilemaan. Sen verran lumihärmää oli heinäpellolla, että suksi jotenkin luisti. Ojanylitykseen meno tyssäsi ja samalla toisen suksen kärki poikki. Itku tuli lyheästä ilosta. Vanerilla isäni sen korjasi ja talven hiihtelin. Seuraavaksi talveksi sain ”Järviset”!
-PE-ukkeli
Kun olin lapsi, sellainen kansakouluikäinen, vietimme useita jouluaattoja pikkuserkkujeni perheen luona. Meitä oli kaksi lapsiperhettä, kaksi mummoa sekä teini-ikäinen enoni, yhteensä 13 henkeä. Jouluateriasta en muista mitään, varmaan söimme sen omassa kodissamme vieraisille tulleiden mummin ja enon kanssa. Mutta aaton viettämisen sukulaisperheessä muistan sitäkin paremmin. Joku vanhemmista lapsista soitti pianoa ja lauloimme koko suku joululauluja. Tonttujen jouluyöhon otettiin tietysti leikki mukaan. Jännitys alkoi tihentyä, kun enoni lapsista vanhimpana lähti vahtimaan joulupukin poroja. Ja kohta pukki koputtelikin ovella, kömpi sisään ja istahti tuolille. Hän kaivoi taskustaan mustan vahakantisen vihon ja kävi kaikki läsnäolijat läpi: ”Isä ei saa aja autolla niin kovaa. Tyttöjen ei pidä kinastella niin paljon.” Toruista huolimatta pukki toi runsain mitoin lahjoja: olimme sittenkin olleet riittävän kilttejä.
Yhtenä vuonna suunnittelin, että koska olin nähnyt pukin jo monta kertaa mutta en koskaan poroja, lähdenkin enon kanssa vahtimaan rekeä. En kertonut aikomuksestani kenelläkään, koska eihän kellään olisi mitään sitä vastaan. Mutta jouluaattona mieleni muuttui – kyllä pukin näkeminen oli sittenkin tärkeämpää!
-RP
Luulen että tämätulva joulu tulee olemaan paras mahdollinen.lapset ja lapsenlapset tulevat. Joulupukki luvannut piipahtaa ja aiotaan pitää tunnelma lämminhenkisenä.
Eli muistot menneistä jouluista siirretään tähän jouluun.
Perinteiset koristeet, perinteiset ruoat, ulos kynttilät loistamaan, pieni iltakävely, saunominen, joululahjat, yösyöpöttely ja kireetön joulu.
-tonttutonttu
Mieleepainunein Jouluni oli, kun perheemme (isä, äiti, minä 16 v., sisareni 14 v ja veljeni 12 v). teki Joulumatkan Roomaan, vuodenvaihteessa, kun 1950-luku vaihtui 1960-luvuksi.
Matkustimme junalla Mikkelistä Roomaan ja takaisin. Matka kesti n. puolitoista vuorokautta suuntaansa, Tulomatkalla vietimme Saksassa Munchenissä yhden vuorokauden.
Roomassa asuimme pienessä pensionaatissa, jossa olimme ainoat jouluvieraat. Pensionaatin omistaja piti meitä ’kuin kukkaa kämmenellä’, sillä hänen poikansa oli naimisissa mikkeliläisen tytön kanssa. Viivyimme siellä vajaan viikon.
Päivisin kiertelimme katselemassa Rooman lukuisia kiinnostavia nähtävyyksiä ja nautimme istuskelemisesta katukahviloissa lounailla. Kun illalla ’kotiuduimme’, meitä odotti illallinen pensionaatissa.
Roomasta matkustimme junalla Napoliin kolmeksi päiväksi. Päivät kuluivat taas kaupunkia kierrellen ja nähtävyyksiä katsellen. Yhtenä aamupäivänä menimme uimarannalle. Sisareni ja minä menimme uimaan paikallisten rannallaolijoiden suureksi kummastuksesti. Muutama tuli ihan kysymään, mistä tulemme, kun uimme.
Vuosi vaihtui, kun olimme Napolissa. Menimme puoliyön aikaan ulos katselemaan, miten vuosi vaihtuu siellä. Kokemus oli uskomaton,
Muutamaa minuuttia ennen klo kahtatoista kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista. Mutta sitten yks’kaks’ kadut ja aukiot täyttyivät ihmisjoukoista, joilla oli mukanaan kaikenlaisia kovaäänistä meteliä pitäviä esineitä, joita antaumukseella käytettiin. Meteli oli niin kovaa, että ihan vieressäolevan ihmisen tavallista puhetta ei kuullut, vaan piti tosissaan huutaa, jos halusi äänensä kuuluviin. Talojen ikkunat avattiin ja niistä lensi kadulle kaikenlaisia vanhoja huonekaluja ja taloustavaroita ja muuta ’sälää’.
Kun puolenyön lyönnit olivat kaikuneet läheisen kirkon tornista, väki häipyi kuka minnekin, ja ikkunat suljettiin. Ja taas oli hiljaista ja rauhallista.
Meitä oli jo hotellista lähtiessämme varoitettu tästä traditiosta ja sanottu, että pitää mennä jollekin aukiolle pois kadulta..
-Piio
Joskus sota-aikana hiihdimme veljeni ja mummoni kanssa tädin perheen luokse Joulu aamuna kuuntelemaan Joulukirkkoa radiosta. Ihmettelin kokoajan, miten se pieni pappi on päässyt sinne laatikkoon (radio). Sitten kun kirkonmeininki oli loppunut, alkoi uusi jännittäminen, milloin se pieni pappi tulee pois siitä laatikosta. Vaan eipä tullut. Kun oli juotu kirkkokahvit tädin keittämänä, lähdimme hiihtämään takaisin kotiin. Olin silloin noin 5-vuotias.
-Anjauska.
Tyttäreni oli noin 5-vuotias ja vietimme joulua perheen kesken kotona. Joulupukki oli juuri jakanut lahjat ja juttelimme siinä vielä pukin kanssa kaikenlaista. Käväisin keittiössä ja tytär tuli perässä kysyen, että koska saadaan avata lahjat. Kerroin, että odotetaan pukin lähtöä ja avataan lahjat vasta sen jälkeen. Tytär marssi suoraan pukin luo ja sanoi pukille ”Sä voit jo mennä”.
-Reippaan tytön äiti
Mielessäni säilyvät ikuisesti tapaninajelut hevosella, reessä lämpöisessä lampaan taljojen alla. Nämä ajelut ajeltiin 1960-luvun alussa ollessani lapsi. Mikään myöhemmin ei ole sykähdyttänyt niin paljon, eivät edes joulut lapseni ja vielä myöhemmin lapsenlapsen kanssa. Kai ne ikiomat lapsuusmuistot vaan ovat parhaat.
-Siru
Mummu (laiha kuiva vanhus) putosi läpi lahonneiden lauteiden joulusaunassa. Ensin kaikki kauhuissaan ja häpeissään, mutta mummu vaan nauroi ja sanoi hyvää joulua 🙂
-Lapsuuden erikoisin muisto
Minulla on kaksi vaihtoehtoa mieleenpainuvimmaksi jouluksi. Mummu ja vaari tarjosivat meille ihanan satujoulun mummulassa vuosia. Aattoillaksi menimme sinne jakamaan lahjoja ja istumaan iltaa. Munmmu kuoli keväällä 97 v iässä ja vaari pari vuotta aiemmin 96 v iässä.Talon ja joulun saimme pitää hyvin kauan. He asuivat rintamamiestalossaan vaarin kuolemaan asti ja sitten se ja mummun dementia vei talon ja satujoulut. Muistan lapsuuudesta semmoisen, että leikimme serkkujen kanssa kellarin verstaassa tonttupajaa pukeutuneina tontuiksi. Lahjat oli jo jaettu. Päätimme ”vähän korjata” leikisti lahjakoria, joka näytti ihan samalle kuin se joulpukin kori, jossa suurimmat lahjat oli aiemmin olleet ja löytyi sieltä mummulan ihanan kellarin uumenista. Vilpertti poikaserkkuni onnistui ”leikkikorjaamaan” korin reunan vaarin vasaralla sisään. Siihen tuli kunnon reikä. Mummu ja äitimme olivat kiukkuisia. mitä päissämme oikein liikkuikaan? Kori oli ollut niin hyvä… Missä asioissa? No ihan vaikka missä! Vanhimpana serkuksista taisin sinä jouluna alkaa epäillä, että lieneekö se pukki sieltä korvatunturilta sittenkään ehtii kaikille lahjat jakamaan… Pari vuotta myöhemmin löytyi yläkerran kaapista joulupukkinaamari irtoparralla ja silloin viimestään totuus valkeni… Joulupukki on satua.
Toinen muisto on lyhyt. Siskon pojat olivat ihan pieniä, kun oli jouluna tosi paljon lunta. Jouluaattona vanhemmat ajoivat lahjat etukäteen mummulaan ja jaoimme osan jo lapsuudenkodissani ja kotona. Lapsuudenkodistani mummulaan vie pitkä suora tieosuus. Lunta oli paljon ja juuri satanutta ja lopussa odotti mummulan ihana joulu jo antiikkisine lasipalloineen ja suuri kuusi ja lahjavuori, puhumattakaan mummun tekemistä herkuista. Laitoimme pojat pulkkaan ja vedimme vuorotellen heitä ja kävelimme lumimaiseman halki. Muiston tekee ihmeelliseksi se onnellisuuden määrä, jolla meitä, tai ainakin minua siuntattiin sinä iltana. Elämä oli ihanaa. Kiitos isovanhemmille niistä jouluista! Tänä vuonna tilasin puodista kummipojalle tuolloin pulkassa istuneelle L paidan puodista… Isovanhempien talossa asuu uudet ihmiset ja edessä on ensimmäinen joulu ilman kumpaakaan isovanhempaa. Ikävä on kova ja mietityttää, koenko ikinä enää yhtä ihanaa joulua, kuin nuo edelliset.
-Jouluhullu vanhapiika-73
Olin kahdeksanvuotias, kun sain joululahjaksi fortunapelin: ison, puisen, vaaleanvihreäksi maalatun. Isä ja isoveli olivat tietysti jouluna kotona, mutta muuten he asuivat työn ja koulun takia kaukana ja kävivät kotona harvakseltaan. Koko perhe innostui pelaamaan fortunaa yhdessä. Se oli kivaa. Samana jouluna äidin leipomat, kaulasta kuuseen ripustetut piparkakkuakat ja -ukot alkoivat putoilla lattialle. Pieni koiramme kävi hakemassa ne yksitellen, katsoi kysyvästi, saako hän syödä ne, kunnes äiti käski poimia piparit pois kuusesta hirttymästä. – Fortuna on mukanani edelleen, ollut jo kohta 70 vuotta.
-Raija
Olin 10-vuotias ja sisko 7 v. Aattona jo joulupukkia odotettiin malttamattomasti. Yhtäkkiä äitini laittoi takin päälleen ja lähti vauhdilla ulos. Aikaa kului melkoisesti ainakin odottavan lapsen mielestä. Sitten kuului oven avaus ja kilinää eteisestä. Olohuoneeseen tuli mitä upeimmin pukeutuneet aidot ja iloiset joulupukki ja tonttu! Jouluaatto oli pelastettu. Myöhemmin selvisi että äiti oli unohtanut tilata/sopia joulupukin. Hän säntäsi tuolloin ulos ja toivoi sattumalta törmäävänsä liikkeellä olevaan joulupukkiin. Näin tapahtui ja nämä meillä käyneet tulivat hyvä hyvyyttään käväisemään meillä kun äiti oli kertonut olevansa vähän pulassa. Koskaan emme saaneet tietää keitä he olivat!
-Raija
Olin kansakoulun kolmannella luokalla. Isäni työpaikassa oli vähän töitä, joten miehet tekivät 3-päiväistä viikkoa. Olin varma, että sinä jouluna me lapset saisimme ”vain” karkkipussin, jos sitäkään. En kuitenkaan osannut surra asiaa, koska muuten asiat olivat hyvin. Aattoilta toi sitten valtavan yllätyksen. Sitä en muista, mitä sisarukseni saivat, mutta minä sain elämäni ensimmäiset, vitivalkoiset harjoituskaunoluistimet, kuten niitä sanottiin. Näen vieläkin mummosilmilläni.😍
-Marzu
Olen aina rakastanut Joulua. Se on aika pysähtyä, iloita ja rauhoittua perheen ja ystävien kanssa yhteisen pöydän ääreen herkuttelemaan. Toki lapselle lahjat tärkeitä ja jännittäviä😉 Mutta joulu 2010 ei herkut maistunut. Sairastuin niin hankalaan viruksen aiheuttamaan nielutulehduksen, että mitään jouluruokaa en pystynyt kipulääkkeilläkään syömään. Saati nauttimaan oikein mistään muustakaan. Tontun vierailu vei ajatukset hetkeksi pois, kun tyttärellä oli Joulu♥️ Seuraavana jouluna nautin kaikesta tuplasti 😊
-Tirppana
Monet joulut on vietetty vanhempieni luona, kun tyttäreni Suvi oli pieni. Suvin pappa toimi joulupukkina ja olimme pohtineet kovasti etukäteen pääsekö joulupukki tulemaan poroilla, koska lunta taisi olla sen verran vähän. Tyttö odotti innoissaan ja joulupukin tullessa Suvi (5 v) ensimmäisenä kyseli missä porot ovat, kun niitä ei pihalla näkynyt.
”Porot jäi tuonne hieman kauemmaksi odottamaan” sanoi joulupukki ja niinpä tyttö kiiruhti laittamaan saappaat jalkaan ja pinkaisi ulos poroja etsimään. Siinä sitten kaikki joutuivat houkuttelemaan tyttöä sisälle, työlästähän se oli, koska ne porot olivat tärkeimpiä kuin lahjat!
Tämä tapahtui 25 v sitten, mutta edelleen poroista tämä tulee heti mieleen.
-Päivi H.
Elettiin vuotta 1947, sodan jälkeistä elämää. Meilläkin oli siirtolaisia, jotka oli pakotettu muuttamaan pois synnyinseudultaan. Perheissä oli tähän päivään verrattuna useita lapsia. Heitä majoitettiin maataloihin joissa oli isot pirtit. Olihan meitäkin 7 veljestä ja kaksi siskoa, osa oli jo muuttanut töihin muualle.
Jouluaatto on jäänyt mieleen, joulupukki kävi ja oli kuusikin, jossa oli omatekemät pienois Suomen liput .
Ja siihen tärkeään, mitä lahjaksi? Se oli PAX-aski. Minä nuorimmaisena söin varovasti, mutta vanhemmat hotki omansa ja lopulta huomasin, että myös minun Paxit oli loppu ennenkuin huomasinkaan .
-Lönskä
Lapsena minulla oli tapana silitellä ja tutkia pappani ja isäni korvia, kun istuin heidän sylissään! Niinpä sitten eräänä jouluna pappani oli pukkina ja pyysi minua istumaan syliinsä ja laulamaan hänelle! En suostunut laulamaan, mutta rupesin tutkimaan pukin korvia ja ihmettelin kovaan ääneen, että miksi pukilla on pappani korvat! En muista mitä isä ja äiti selittivät, mutta uskoin vielä sen jälkeen, että joulupukki on olemassa!
-Pirsu
Mieleenpainuvin jouluni oli 50-luvulla, kun 5-vuotiaana sain itseni kokoisen nallen joulupukilta. Pukkina toimi serkkuni Jussi, joka oli tietysti paljon minua vanhempi. Uskoin hänen olevan oikea joulupukki. Nallen nimeksi annoin Nöpö. Pukki meni yhtä täydestä kuin Wiklundin joulupukki, joka istui valtaistuimella ja pääsin hänelle kertomaan toiveistani. Olimme käyneet myös Pyöräkellarissa sovittamassa harjoituskaunoluistímia. Kaupasta lähtiessämme olin kiukkuinen, kun luistimia ei ostettukaan.Pukki kuitenkin toi ne ja pääsin joulupäivänä luistelemaan.
-Leena68
Olin sairaalassa töissä 5 vuotta. Tyttäreni syntyi aatonaattona ja sain viettää ihanan sairaalajoulun potilaana. Oli leppoisaa.
Tunnelma kuin viiden tähden hotellissa. Olen siitä ikuisesti kiitollinen.
-eilainkeri
Ihmiset muistavat aina parhaiten hyvät ja iloiset asiat joulusta. Vuonna -59 olin 6 -vuotias ja näin, kun kaksoisveljeni hukkui heikkoihin jäihin joulukuun 9 päivä.
Se päivä oli myös minun mummini Annin -nimipäivä. Tuona vuonna ei tullut nimipäiviä, tai joulua. Tuli ainoastaan pienen pojan hautajaiset. Ruumissaatto havujen peittämällä kirkkotiellä.
Joka joulu kuuntelen joululaulun Varpunen jouluaamuna ja laitan näille pienille linnuille evästä tuonne lintulaudalle. Pikemminkin joulu on hiljentymisen aikaa. Sytytetään kynttilät tänäkin vuonna jokaiselle poisnukkuneelle omaiselle, tai ystävälle.
Tämä joulu oli minulle *mieleenpainuvin*, toki olen viettänyt usein iloisempia jouluja myöhemmin omien lasteni kanssa.
Hyvää Joulua teille
-’-kaksonen-
Mieleenpainuneimmat joulumuistot liittyvät lapsuuteen kun pappani (isänisä) vielä eli. Joka vuosi otettiin valokuva, jossa istuin veteraanipappani sylissä. Tuo turvallinen syli oli ollut mukana taistelemassa Suomelle itsenäisyyden, rakentamassa perheelle kaksi kotia, perustanut maatilan ja tehnyt työuran verran maatalous- ja metsätöitä.
-JK
Ala-asteella pienen maalaiskoulun joulujuhlat oli se mitä muistelen usein. Pukeuduttiin juhlavaatteisiin ja tunnelma oli hieno. Suurimpaan luokkahuoneeseen oli tehty katsomo penkeistä ja tuoleista. Tilaa oli vähän, mutta silti äidit ja isätkin olivat katsomassa. Oppilaat esittivät jouluisia lauluja, runoja ja näytelmiä. Kaikki mahtuivat mukaan ja saivat osallistua. Juhlan loputtua rehtori jakoi kaikille joulupussin, jossa oli omena, pipari ja suklaakonvehti. Lämmöllä muistelen kuinka mukavilta nuo tilaisuudet tuntuivat.
-Satu
Olimme kaikki joulupöydässä ja vanha Karjalainen pappamme eli vielä silloin ja istui ja söi tyytyväisenä kaikkia herkkuja. Näkö oli huono, kun oli kaihia ja sitten hänelle oli tullut diabetes. Kun oli jälkiruoka ja oikein makeata taatelikakkua tarjolla, yritimme kierrättää sen pöydän ympäri niin, että hän ei sitä näkisi. ”Mikäs se siinä vilahti?” hän kysäisi? No, pitihän siinä hänellekin antaa pala sitä kakkua. Lausahdus on jäänyt kaikkien mieleen ja sitä toistellaan aina nauraen sopivissa tilanteissa.
-Lennu