Mitä sisu sinulle tarkoittaa?

Onko sisulla ollut merkitystä omassa elämässäsi ja millaisia tuloksia olet sisukkuudella saavuttanut?

Ihan tavallisen ihmisen elämä vaatii sisua aika ajoin.

Mylady

Sisulla mennään vaikka risukasojen läpi, mutta joskus siitä on haittaa: todellinen kipu ja vaikeus ei näy.

MammaMia

Sisu on mielestäni sitä kun on, vaikka urheilemassa ja on jo ihan uupunut, mutta jaksaa vielä painaa sisun voimalla. Sisu on siis lisä voima.

Sakari

Koen omaavani aimo annoksen sisua. Sillä olen selvinnyt vaikeistakin asioista elämässä. Eikä tänä päivänäkään selviä ilman sisua. Mielestäni sisukkuus on positiivisuuden serkku!

Tiina

Yleensä olen aika puhditon. Gradun tekeminen oli traumaattinen kokemus, ja sen matkan varrella oli pari kertaa tosiaan kasattava itsensä palasista, liimattava sisulla kokoon ja yritettävä vielä. Kyllähän se lopulta valmistui ja maisterin paperit sain.

eximia

Elämässäni oli aika jolloin kaikki mikä voi mennä pieleen myöskin meni pieleen. Sairastuin rintasyöpään kun elämää heilutteli myös avioero, lasten ongelmat ja totaalinen talouden romahtaminen. Voimat loppuivat jo alkumetreillä, mutta onneksi sisua riitti. Periksiantaminen ja luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Tänään olen terve. Minulla on rakastava puoliso ja uusi työpaikka. Aikuiset lapset ovat itsenäistyneet ja pärjäävät elämässään. Olen onnellinen. Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Ei aina niin kuin minä haluaisin, mutta aina ne vaan järjestyy.

Sanna

En ole antanut vakavan ja harvinaisen autoimmuunisairauden (SLE) koskaan lannistaa minua. Sen ansiosta huolehdin itsestäni paremmin ja olen fyysisesti huippukunnossa. Kivuista huolimatta suhtaudun positiivisesti sekä pidän puoleni lääkäreitä vastaan koska tiedän kuitenkin parhaiten miltä minusta tuntuu tai mitä tarvitsen.

Ansku

Sisu herää, kun tulee pakko tai halu muuttaa totuttua. Sisua vaaditaan, kun ei muutoksen jälkeenkään halua luovuttaa. Sisua tarvitaan taas uuden tavan oppimiseen ja mitä useammin sitä tarvitaan, sen lempeämmäksi Sisu itseä kohtaan myös muuttuu!

Iso Hyvä Sisu

Sisulla olen päässyt elämässä eteenpäin. Vaatimattomista olosuhteista olen päässyt tasapainoiseksi elämäni eläjäksi yhdessä vaimoni, lasteni ja lastenlasteni kanssa. Nöyränä, mutta ei nöyristelijänä.

Risto

Olin vuonna 2012 koomassa. Minun ei pitänyt selvitä hengissä ollenkaan, mutta 2,5viikon päästä heräsin koomasta ja huomasin, että minulla ei liiku kuin silmät päässä. Kovalla kuntoutuksella, itkulla ja sillä pohjalaasella SISULLA tänä päivänä pääsen edes jotenkin kävelemään, pystyn itse syömään ja pystyn hoitamaan pieniä kevyitä kotiaskareitakin. Olen ONNELLINEN elämästä, vaikka välillä vaikeaa onkin.

Siipirikko

Lähdin eräänä kauniina vuoden 2008 heinäkuisena aamuna pyörällä töihin, sen suuremmin asiaa valmistelematta. Olinhan intoa täynnä, edellisenä päivänä siellä aloittanut uusi työntekijä! Matkaa oli 45km. Puolen matkan jälkeen menoni hidastui ja vilkaisin pyöräni renkaita. Takarenkaan kumi oli puhjennut, ei muuta kuin pyörää taluttamaan. Kun matkaa oli taittunut parisen kilometriä pyörää talutellen, osui silmääni kyläkauppa. Talutin pyöräni kaupan pihaan ja tiedustelin kaupan ovea juuri avanneelle myyjälle, milloinkohan tästä menisi bussi Mäntsälään. Myyjä osoitti selkäni taakse ja sanoi siinä menevän juuri bussin. Seuraava kysymykseni koski pyörää ja sitä, voisinko jättää sen kaupan pihaan. Ja ei muuta kuin nokka kohti uutta työpaikkaa reippaasti kävellen! Kun tiesin virastoajan alkaneen, yritin soittaa työpaikalle keskuksen kautta. Ei yhdistetty ei, koska asiani ei ollut kiireellinen, sillä oli ns. sulkuaika. Yritin muistella uusien työkavereideni nimiä, ei tullut vielä toisena työpäivänä mieleeni ei. Yritin liftatakin, siinä onnistumatta. Jossakin vaiheessa taivaalta alkoi putoilemaan sadepisaroitakin, olisiko ollut noin kolmisen kilometriä ennen työpaikkaa. Mutta sen voin sanoa, ettei koskaan ole tuntunut niin hyvältä työpaikan rakennuksen kulman näkeminen! Kuin pisteenä i:n päälle satuin siinä samalla vilkaisemaan myös tien reunaan, missä komeili pururadan sellainen perinteinen ”kirjaa ylös kilometrit”-vihkonen. En kirjannut en, hymyilin hyvin helpottuneena vain. PS. Kuulin jälkikäteen työkavereiltani, että olivat ajatelleet minulle riittäneen yhden työpäivän…. kunnes kuulivat, mitä minulle oli aamun aikana tapahtunut.

Muutaman tunnin työmatka

Seurustelin aikoinani tupakoivan tulevan mieheni kanssa ja valitin hänelle, että meitä on kolme – sinä, minä ja tupakka. Kun hän sitten lopetti tupakoinnin, ostin hänelle 50 askia sisältävän Sisulaatikon. Se ja voimakas tahto auttoivat tupakoinnin lopettamiseen.

Anneli

Tulin parikymppisenä kesätöihin riistantutkimukseen. Jouduin nylkemään ja keittämisen jälkeen puhdistamaan hirven päitä. Keväällä hirven sieraimissa on sierainsaivartajan toukkia – 3-4 cm mittaisia, keltaisia, mustapäisiä, pulleita ja hyvin eläväisiä toukkia. Minä olen aina inhonnut toukkia ja matoja. Sisullani sain työn tehtyä, vaikka vapisin ja yökkäsin. Nyt olen ollut riistantutkimustyössä 36 vuotta, sisu poiki vakituisen työpaikan! Inhoan toukkia edelleen.

Missu

Kun synnyin v. 53 pienenä keskosena (en ollut täyttä 7 kk syntyessäni). Minut lähetettiin kotiin maalle äidin mukana ja oli jo päätetty, että en tule elämään kauan (ei tehohoitoja edes ollut). Kaipa olin jo silloin sisukas ja jäin henkiin. Jäin 28-vuotiaana leskeksi kahden pienen tyttären kanssa kun mies kuoli syöpään. Kävin kouluni loppuun hänen sairastaessaan ja kuljin Helsingissä ja Oulussa katsomassa miestäni viikonloppuisin (Matkustin yöjunassa jotta voin lukea samalla tentteihin). Valmistuin yo-merkonomiksi lauantaina 30.5., sunnuntaina kävin katsomassa miestäni sairaalassa Oulussa ja maanantaiaamuna 1.6. hän kuoli. Sain työpaikan kaksi viikkoa myöhemmin (sain miehen hautajaiset pidettyä, ennen töiden aloittamista), enkä ole ollut työttömänä koskaan, työuraa on takana jo 34 vuotta, eläkkeelle jään parin vuoden kuluttua.

Teea

Pari kymmentä vuotta sitten opiskelin korkeakoulussa ja suoritettavana oli pakollinen fysiikan kurssi. Kyseistä kurssia tituleerattiin korkeakoulun vaikeimmaksi kurssiksi. Tämän huomasin hyvin pian; sain ensimmäisestä välikokeesta vaivaiset 3 pistettä. Tajusin että vaikka saisin lopuista välikokeista täydet pisteet, niin en pääsisi kurssista läpi.
Ryhdyin lukemaan oppikirjaa etukäteen ja jälkikäteen. Ensimmäisenä aamulla tartuin kirjaan ja nukahdin kirja pään alla. Kuljin kirja käteen liimautuneena pari kuukautta. Yritin tehdä ja ymmärtää kaikki kirjan harjoitustehtävät. Tenttipäivä, jolloin oli tentittävä kerralla koko kurssin oppimäärä, lähestyi. Jännitti, hermostutti, sillä pelissä oli opintojen jatkuminen. Muistan loppuikäni sen hetken kun proffa mittaili minua päästä varpaisiin ja kertoi minun suorittaneen kurssin korkeimmalla mahdollisella arvosanalla ja yhtä pistettä vailla täysillä pisteillä. Se oli kovalla sisulla tehty suoritus.

Mariha

Sisu on sitä, ettei anna periksi vaikka toisaalta tekisi mieli paeta ja antaa jonkun muun hoitaa tämä juttu. Sitä että välillä itket ja sitten taas jatkat eteenpäin. Lapsuus ja nuoruus meni vanhempien, etenkin äidin alkoholismista kärsiessä. Monet kerrat raahasin humalaista äitiä vuoteeseen, vahdin ettei sytytä tulipaloa tai häpesin sen törttöilyjä. Vuodet vierivät, äiti raitistui mutta välimme eivät parantuneet. Sitten tuli herra Alzheimer äidin kumppaniksi ja nyt olen jo vuosia ollut äidille se tärkein ihminen maailmassa. Vierineet vuodet ovat vaatineet monenlaistakin sisua ja vaativat sitä edelleen, mutta haluan silti olla läsnä äidin elämässä vielä kun hän täällä on.

Solja

Nurkumatta olen tehnyt elämäni melko pienipalkkaista työtä, säästänyt, uurastanut kotona ja ollut muiden avuksi. Olen saavuttanut näin kohtuullisen elintason (varmasti erittäin monen mielestä kovin vaatimattoman) ja olen melko tyytyväinen elämääni. Joskus kun seuraan muita, niin tuntuu, että monet odottavat saavansa muilta sen ja ilman vaivannäköä ja puurtamista, sen mitä minä olen tehnyt itse. Välillä hampaat irvessä ja uupuneena, mutta tehnyt kuitenkin.

KooPee

Sisu on eteenpäin vievä voima. Huom, jos jaksaa etsiä suomalaisen sisun nahkainsa sisältä löytää kyytipojan joka vie, jos päämäärä on selvä. Sisu yhdessä sisuksia kuunnellen, johtaa hyvään. Opiskellessani 7v. työn ja perheen keskeltä sai mukaansa sisukkaan tytön… jo alkuun lähteminen vaati sisua ”myöhäisaikuisopiskelijalta”. Sisua voi myöskin kasvattaa. Luovankirjoittamisen tunnilla oli taannoin aiheensa niin ikään sisu. Jotenkin jäi sellainen tunne, että todellista sisua on tarvittu sota-aikana ja sen jälkeen. Tämä teknillistynyt hyvinvointivaltio ei sisua tarpeeksi ole ruokkinut. Liekö niin, että sisukkuus on jäänyt isomman puun varjoon. Kyllä Suomesta sisua löytyy kun tulee akuutti tilanne. Nyt kun pakolaiset ovat tulleet sankoin joukoin keskellemme, sisukkuudesta kiitos kaikille vapaaehtoistyöntekijöille sekä kaikille pakolaisten asioita järjesteleville tahoille. Paha panee palvelemaan hyvää. Miksei kasvattamaan myös sisua. Hyvä, että meissä ja kulttuurissamme asuvia peruselementtejä nostamme esiin.

Tarja

Sisua olen tarvinnut elämässäni paljon, mutta eräs ajanjakso elämässäni vaati sitä erityisen paljon. Muutamia vuosia sitten olin juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle opiskelemaan puolisoni kanssa ja elämä tuntui hyvältä ja muuton myötä kaikki tuntui uudelta ja kiinnostavalta. Pian kuitenkin jouduin ensimmäisen kerran ikinä kohtaamaan läheisen ihmisen menetyksen, parisuhde ajautui pitkän yrityksen jälkeen eroon ja oma mielenterveys opiskelu- ja työkiireen ja kaikkien tunteiden keskellä oli varsin epävakaata. Silloin meinasin jättää opiskelut ja muuttaa takaisin kotiseuduille. Sen sijaan päätin suorittaa opintoni loppuun puolivuotta muita luokkakavereita nopeammin. Se oli hurja rutistus opiskelua samaan aikaan kun paiskin töitä maksaakseni yksin myös vuokra-asunnon. Mutta selvisin siitä! Sain päättötodistuksen käteeni kiitettävin arvosanoin ja viimein minulla alkoi olla aikaa myös itselleni. Jälkeenpäin olen usein muistellut tuota vaikeaa aikaa, se todella opetti minulle, että selviän kaikesta jos vain haluan.

Karoliina

Olen tarvinnut paljon sisua. Minulla on selkää leikattu ja on ollut monet murheet terveyteni kanssa. On tarvittu sisua, kun on kuntouttanut itseään, vaikka ensin pienissä erissä. On tarvinnut sisua, kun huonolla jalalla tekee lenkkiä, se kipunoi ja on hankala, mutta silti yritän… Polkupyörällä välillä tuulessa ja kylmässäkin säässä, silloin kun ei kävelemään ole päässyt ja pyörällä ajo on taas ollut parempi vaihtoehto. Tiedän, että voisin olla myös sisällä lepääjä, joka ei mene minnekään muuta kuin autolla. Mutta sisulla, järkevällä sellaisella on täytynyt yrittää. Se on ollut kivuliasta ja välillä kävellessä olen itkenyt, mutta tunnen saaneeni liikunnasta paljon hyvää oloa. Se on pitänyt nenän pinnalla, ettei masennus ole iskenyt! Olen siitä iloinen. Minulla on sisukas luonne. Sen olen perinyt vanhemmiltani!

mummi57

Valmistuin uuteen hoitoalan ammattiin 1993, jolloin Suomessa oli lama. Päätin, etten jää täällä työttömäksi. Hain ensimmäistä vapaata työpaikkaa, joka oli alan ammattilehdessä. Paikka oli Norjassa, jossa en ollut koskaan vielä käynyt. Olin haaveissani ajatellut turistina meneväni. Sain paikan ja tammikuun puolessa välissä otin sen vastaan. Länsirannikolla Trondheimin korkeudella talviajo autolla oli haastavaa. Siellähän ei teillä käytetty hiekkaa eikä suolaa ja kapeilla teillä oli ohituspaikat erikseen. Työpaikan ovesta sisään astuessani näin potilaita aulassa ja oleskelutilassa apuvälineineen ja ymmärsin, ettei ole mitään pelättävää. Ruotsin kielellä alku ja neljässä kuukaudessa puhuin jo norjaa. Ihanat naapurit antoivat mallin miten kohdella vieraita. Perheemme ei toivottavasti ikinä unohda sitä lämpöä ja rakkautta mitä saimme osaksemme. Siunaus oli mukanamme koko matkan ja koin, että aina kannattaa yrittää ja tehdä oma osansa.

Sisulla ja sydämellä

Sisu tarkoittaa päättäväisyyttä ja tahtoa selviytyä

Annikka61

Meitä oli 7 lasta, jouduimme peltotöihin ja mitä milloinkin. Aloin valittaa, että täytyy saada vähän palkkaa. Emme saaneet, joten otin matkalaukun sanoin lähden kaupunkiin 400 kilometrin päähän. Olin silloin 15-vuotias ja sillä tiellä olen yhä. Kaikki on mennyt hyvin kun on sisukas, rehti ja rehellinen kuin myös ahkera.

kaunotar katoaa, ei kaukoitään.

Olin eronnut ja asuin Kaliforniassa. Jotain tehdäkseni aloitin töitten jälkeen iltakoulun josta innostuneena päätin jatkaa kandiksi saakka. Luin vain pari ainetta per lukukausi, että jaksoin töitten jälkeen lukea. Ystäväni nauroivat, että tuolla vauhdilla sinulta menee 10 vuotta valmistumiseesi ja olet silloin jo 35-vuotias! Tokaisin, että olen 35-vuotias 10 vuoden kuluttua joka tapauksessa, käyn sitten koulua tai en, joten eikö ole parempi opiskella. Valmistuin siinä 10 vuodessa kirjanpitäjäksi (accountant) ja jäin eläkkeelle viime vuonna kun muutin takaisin Suomeen. Kannatti.

Tuija

Sairastuin syöpään talvella 2013. Lapset olivat silloin yhdeksän ja seitsemän vuotta. Tukiverkostoa lasten tai itsenikään suhteen ei juuri ollut, olen aika itsenäinen ja haluan pärjätä itse. Tuolloin sitä tukiverkkoa olisi kaivannut. Päätin että selätän tämän taudin, lapset tarvitsevat äidin. Tuli leikkaus, sytostaatit, vuoden tiputushoito, sädehoito ja ainakin viiden vuoden lääkehoito. Mutta asenne ratkaisee, välillä olin vähän heikommassa hapessa, mutta suurimman osan ajasta nautin ”lomasta”. Tauti selätetty ja normaali ihana perhearki jatkuu. Halataan, rakastetaan ja sopivassa määrissä testataan itse kunkin rajoja :).

Miili

Sisusta saan kiittää sitä, että onnistuin lopettamaan tupakanpolton – kohta 18 vuotta savuttomana!

Elise

Suomalaisena sisu merkitsee minulle todella paljon. Itse olen sisukas tyyppi ja en helpolla anna periksi.

Tiu

Aluksi olin alihankkijana ja sopimuksemme irtisanottiin. Silloisella työnantajalla ei ollut antaa muuta kuin siivoustehtäviä. Jäin tekemään niitä vuodeksi kunnes nykyinen työnantajani otti yhteyttä ja halusi palkata minut takaisin ja siitä vuosi niin he palkkasivat minut omille palkkalistoille.

Taikku

Sisu on sitä, kun mummoni aikoinaan teki 30 mottia polttopuita kesässä pokasahalla, hoiti samalla 3 pientä lastaan eikä ollut astian- tai pyykinpesukonetta. Saan itselleni voimaa tästä muistosta. Että jos mummoni pystyi tuohon niin kyllä minunkin täytyy pärjätä.

Idolina mummo

Noin 10 vuotta sitten isäni sai aivoinfarktin ja koska hän oli karkailevan äitini omaishoitaja, hän hoiti ensin äidin kirkonkylän vuodeosastolle ja vasta sitten meni keskussairaalaan liuotushoitoon. Yhtäkkiä meillä oli molemmat vanhemmat hoitolaitoksissa ja kumpikaan ei voinut palata takaisin enää kotiin. Monien keskussairaalareissujen ja terveyskeskuksen vuodeosastovierailujen jälkeen saimme äidille suljetun dementiaosastopaikan ja isälle taistelun jälkeen hoitokotipaikan.

Oma jaksaminen meinasi romahtaa täysin. Stressi ja huoli painoivat mieltä ja oma terveys ei tuntunut olevan kunnossa. Syksyllä töiden alettua totesin, että psyyke on niin kovilla kaikesta, että se estää näkemästä fyysisesti näytöltä yhtään mitään. Nyt on pakko levätä tai saada muuta apua. Sain sairasloman ja lääkkeet alkaneisiin rytmihäiriöihin. Näin sain aikaa hoitaa isän asioita vuodeosastolla ja käydä häntä tervehtimässä usein samalla kun vein partakonetta, kelloa, radiota, vaatteita jne. hänelle. Jouduimme myös puuttumaan isän kiusaamiseen lääkärin välityksellä.

Olin alun pitäen sitä mieltä, että minua vaivaa jokin muu myös rytmihäiriöiden lisäksi (sain tajuttomuuskohtauksia) mutta sitä ei lähdetty selvittämään, vaan se diagnosoitiin keskivaikeaksi masennukseksi. Välillä olin sitä mieltä, että ehkä se onkin sitä ja välillä että ei voi olla. Lääkkeitä vaihdettiin ja rytmihäiriöt jatkuivat, myös tajuttomuuskohtaukset. Sain poskiontelotulehduksen ja sain lähetteen yksityiselle lääkäriasemalle jonne piti nousta portaat. Sainkin rajun rytmihäiriökohtauksen ja lääkäri kirjoitti lähetteen Meilahteen sydämen rytmihäiriötutkimukseen. Pääsin nopeasti tutkimukseen ja rajun paperin lääkäriltä, että mitä lääkkeitä minulle ei saa enää ikinä antaa ja myös, oikeanlaiset rytmihäiriölääkkeet.

Sitten minun jaksaminen meni todella kehnoksi. Iho hilseili, kuukautiset jäivät pois, piti nukkua 12 -14 tuntia jaksaakseni olla ylhäällä ja tehdä töitä ja vähän kotonakin. Hiukset alkoivat lähteä tuppoina päästä jne. Sitten löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta kun itse sitä lääkärille ehdotin. Aikaisemmin hän oli huiskauttanut kättä ja sanonut, että masennuspotilaat aina haluavat että heillä olisi jokin muu tauti. Olihan minulla vankka sukurasite ja sen olin kertonut jo aikaisemmin. Sain lääkkeen ja elämä kirkastui! Sinnillä eteenpäin ja pikku hiljaa uusia askelia ottaen.

Tästä välistä jäi pois äidin pakkosiirto juhannuksen aatonaattona vuodeosastolle ja minulle soitettiin edellisenä iltapäivänä kotiin. Isä ehti saada monta aivoinfarktia tällä kolmen vuoden jaksolla ja aina menimme häntä katsomaan siskon kanssa keskussairaalaan 400 km:n päähän. Tein valituksen äidin pakkosiirrosta lääninhallitukseen ja kuskasimme kaikki huonekalut dementiaosastolta vanhempien kotiin takaisin. Sisulla oli pakko mennä eteenpäin, muutoin kaikki olisi levinnyt eteen.

Vuokko

Omaishoitajuus muistisairaalle ja huonosti liikkuvalle miehelleni ei onnistuisi ilman sisua. Kun lähdetään jonnekin, kierreportaat 2. kerroksesta on köpöteltävä alas, pyörätuoli kellarista on saatava maan tasalle ja mies osutettava siihen. Lähtiessä pihamäki alas ja tullessa ylös. Yritän kävelyharjoituksia miehelleni niissä mäissä. Vaihdossa tarvitaan apua tai sopiva tukipylväs, muuten ollaan ambulanssin asiakkaita. Onneksi ohikulkijat auttavat, jos sattuvat paikalle. Vanhempi sisua vaatinut asia on ollut runojeni työstäminen omakustannekirjaksi. Yli 5 vuotta se kesti. Lopussa sain apua sukulaistytöltä.

Helena

Jos sisuna pidetään peräänantamattomuutta silloinkin, kun kaikki asian osiot ovat poikkiteloin, niin kyllä. Sisu on myös tervettä uskoa itseensä, paneutumista asioiden ytimeen; mitä vaan sellaista niillä aluilla, joilla olet vahva. Tuloksina onnistuminen mm rohkeudessa vaihtaa alaa totaalisesti eri alueille ja painaa täysillä pärjätäkseen. Kerätä itsensä kilpailuissa tappioasemista ja nousta kärkikamppailuun. Sisu voi olla näkymätöntä; ei siis aina suokuokalla hakkaamista 32 tuntia vuorokaudessa, vaan valitun linjan hiljaista noudattamista.

Jarza

Olen törmännyt Sisuun itsessäni aina suuremmissa elämäni käännekohdissa, kuten esimerkiksi avioeron merkit ilmassa huomatessani aloin opiskelemaan itselleni ammattia, koska sellainen ei ollut 50 -luvun lapselle itsestään selvää. Sisukkuus, jonka olin joutunut kätkemään, ponnahti pintaan vastoinkäymisen sattuessa kohdalleni. Pohjakoulutukseni oli ainoastaan kansalaiskoulu, siispä pyrin kaupalliselle alalle, josta jouduin ensin valitsemaan koulutason. Siinäkin tilanteessa sisuni nosti päätään ja otin kaksi kieltä siltä varalta, että tähtään opistotasolle. Näin myös tein. Elämän minua kuljettaessa kivistä tietään eteenpäin, tulin kokemaan myös lama-ajan 90-luvulla. Niinpä kävi, että mitä enemmän opiskelin, sitä huonommin oli töitä. Ihmeellistä, mitä taas tein? Aloin yrittäjäksi kortiston sijasta ja taas sisuni oli vienyt minua seuraavaan etappiin. Jotta sisuni ei pettäisi minua, niin vähän ennen kun jouduin jäämään eläkkeelle, aloitin ihan harrastusmuotoisesti lukio-opinnot ja juuri viime viikolla olin siellä ystäväni Sisun kanssa muiden ”nuorten” kanssa kirjoittamassa äidinkieltä ja lyhyttä matematiikkaa. Sisuni on monesti yrittänyt kyllä nujertaa, mutta en ole kuitenkaan antanut sen päästä niskan päälle! Tässä lyhykäisesti matkani Sisun kanssa!

Sissi

Kolmenkymmenen vuoden reki on nyt vedetty perille: se tekemätön gradu on nyt tehty, kiitos SISUN!

Irmeli

Sairastuin masennukseen elämän ruuhkavuosien uuvuttamana. Pitkän hiljaiselon jälkeen päätin palata entiseen työhöni terveyskeskuslääkärinä, viidentoista vuoden tauon jälkeen. Kukaan ei uskonut potilastyöhön paluuni onnistuvan. Työnantaja, esimies, työterveyshuolto ja vakuutusyhtiö olivat kaikki yhtä skeptisiä. Olin päättänyt palata ja kieltäydyin uskomasta viranomaisten ja muka minua viisaampien ennustuksia. Aloittaminen ei ollut helppoa, perehdyttämistä ei ollut, perehtyminen kaikkeen minulle uuteen jatkuu edelleen, toivottavasti lopun elämääni. Nyt jo kolme vuotta olen lähtenyt joka aamu ilolla ja innolla työpaikalleni, rakastan työtäni, saan hyvää palautetta sekä työtovereilta että potilailta. En halua edes ajatella eläkkeelle jäämistä.

mummolääkäri

Sairastuin täysin yllättäen vakavaan leukemian muotoon viime vuoden tammikuussa. Nyt takana on kantasolusiirto ja toipuminen hyvässä vauhdissa. Sisua on tarvittu moneen kertaan rankkojen hoitojen aikana. Positiivisella asenteella olen kuitenkin jaksanut. Älä koskaan anna periksi!

Juha 53v

Olin onnettomuudessa, autokolarissa. Aluksi liikkuminen ja kaikki tekeminen tuotti tuskaa onnettomuuden jälkeen. En antanut periksi vaan kuntoilin, kuntoilin ja kuntoilin. Jotkut eivät uskoneet että vielä pystyisin tanssimaan ja juoksemaan. Olen tehnyt kaikkea ja sitkeydelläni olen työllistynyt.

Lekku

Sinnikkyyttä.
Intoa.
Sallivuutta.
Uskallusta.
Omassa elämässäni on ollut monia tilanteita missä on voinut toteuttaa sitä kuuluisaa SISUA. Joskus on ollut näytettävä muille mutta enemmänkin itselleni että osaan tai pärjään – tai ainakin haluan oppia. Oma tapaturma pienenä, lapsen kuolema, yksin jääminen…

Ultsi

Lyhyesti. Olin valtiolla töissä 6 vuotta. Koko ajan olin sijaisena. Vakituinen paikka tuli hakuun ja laitoin hakemukseni. En kelvannut, vaan ottivat 30-vuotiaan. Ylpeyteni ei kestänyt ja lähdin pois. Se kevät oli hurja. Masennuin, hiuksia lähti, kynnet vääntyivät. Yritin vain kotona olla reipas. Pelastus tuli yllättäen, kirkkaana. Aloitin ravintolan. Kukaan rahoittajista ei sanonut, että älä vanha akka pelleile. Kysyttiin vain riittääkö tämä. Avasimme Vappuna ja kahden viikon päästä täytin 56-vuotta. Olin täynnä intoa ja energiaa. Jäädessäni eläkkeelle myin ravintolan ja olin tyytyväinen. Ihanaa olla nyt eläkkeellä.

Raija

Sisu on sitä, ettei luovuta, vaan pitää puolensa!

Rituska

Sisulla on ollut keskeinen merkitys elämässäni. Selvinnyt isän itsetuhosta (v.1952), terapian kautta 30 v. myöhemmin
-sinut bipolaarin hallintahäiriön kanssa
-avioerosta
-kuoriutunut naurun apostoliksi, 4 lasta ja 5 lastenlasta

Tuutikki

Taistelin Kelaa vastaan sairauskuluista moneen kertaan erikoislääkärin lausunnoiden tukemana, mutta tulos oli aina hylätty. Kelan lääkäri ei ollut minua koskaan nähnyt, mutta antoi kieltävän päätöksen tosiasioista huolimatta. En antanut periksi, koska lääkärimme kanssa olimme oikeassa. Haastoin Kelan oikeuteen ja voitin taistelun. Rahaa palautettiin, mutta itse jäin kuitenkin häviölle kuluissa. Periaatteesta kuitenkin. Jokaisen pitäisi valittaa, jos on aihetta, muuten ei tapahdu mitään.

anitstar

Olen Suomessa syntynyt, mutta asunut Kanadassa teini-iästä lähtien. Monet täällä tuntevat tämän kuuluisan suomalaisen sisun. Lapsena usein kuulin vanhempieni sanovan, ”sisu ei anna periksi”. Kuulin sen niin monta kertaa, että se on pysyvästi jäänyt omaan päähäni. Muistan kun lapseni olivat pieniä (mieheni ei ole suomalainen) ja katsoimme ohjelmaa, jossa suomalainen urheilija treenasi olympialaisiin, (nimeä en muista) selitin lapsilleni että kun tämä urheilija on niin väsynyt, että hän ei usko jaksavansa enää askeltakaan, niin silloin sisu takes over. Monta kertaa elämässäni olen itse luullut, että en jaksa enää, luovuta …..mutta enhän voi, kun sisu ei anna periksi. Autoni takana on tarra jossa lukee SISU, näin mainostan kuka ratissa istuu. Kun tuskastun ja haluaisin jo lopettaa, mieheni tietää, että on parasta olla sanomatta: anna olla, lopeta jo, olet tehnyt parhaasi….. Enhän minä voi, suomalainen sisu kun ei anna periksi.

made with sisu