Muistoja Kirkasta
Kirka Babitzinin kuolema vuonna 2007 hiljensi tuhannet suomalaiset. Hän oli paitsi suuri Taiteilija, myös aito, positiivinen ja lämmin ihminen. Kirka oli enemmän kuin laulaja, hänen elämäntehtävänsä oli tehdä ihmiset onnelliseksi.
Kirka täyttäisi tänään 70 vuotta. Päivän kunniaksi julkaisen poismenon jälkeen tekemäni uteluvastaukset uudelleen.
En mä nyt mikään varsinainen Kirka-fani ollut, mutta tykkäsin kyllä enkä kääntänyt radiota toiselle kanavallekaan kun Kirkaa tuli. Äitini (s.1949.- k.2006) piti Kirkasta valtavasti, siksi tuntuu, että kun äiti kuoli puoli vuotta sitten, niin nyt meni äidin ”idolikin”.
Kesällä 1989 oli Rovaniemellä joku rokkifestari, jossa tyttäreni isän kanssa kävin. Siellä lauloi
englanniksi rokkia ja se kuulosti upealle. Kun tyttäreni oli pieni eli joskus 1990-luvun alussa oli ihan pieni kävin yhden ystäväni kanssa yhdellä rovaniemeläisellä koululla kuuntelemassa Kirkaa. Tosi hyvä esiintyjä oli! Lisäksi serkkuni kristinoppikoulun päättäjäisliturgiassa Uspenskissa kesällä
2001 oli yleisön seassa Kirka kun joku hänen läheisensä pääsi ripille myös.
Päivi
Eilinen Kirkan poismeno kosketti ja tuntui tosi pahalta. Tuli tyhjä olo.
Asuessani Varkaudessa vuonna 1997, Kirkalla oli konsertti Warkaussalissa. En tuolloin ollut erityisesti Kirka-fani, pidin kylläkin hänen kappaleistaan.
Minulla oli juuri hänen esiintymis-iltanaan syntymäpäivä. Ostinkin itselleni lipun konserttiin ja ajattelin kerrankin viettää toisenlaisen syntymäpäivän.
Kirkan lämpö, aitous, sympaattisuus ja hyvä esiintyminen yllättivät minut positiivisesti ja nautin täysin siemauksin. Väliajalla menin hänen luokseen juttelemaan. Rohkea ja spontaani kun olen.
Kyselin asioita häneltä ja kerroin, että minulla on syntymäpäivä. Hän kysyi nimeäni ja kun kerroin olevani Paula, hän vastasi, että tiedätkö, että se on enne? Sitten hän halasi, antoi synttäripusun poskelleni ja sanoi laulavansa minulle väliajan jälkeen. Hän lauloikin ”Happy birthday sweet sexteen” ja katsoi minuun…
Aikamoinen tunnelma ja minä ylpeänä katsomossa.
Se tapaaminen ja keskustelu jäi mieleeni eikä katoa koskaan!
Paula
Kirka Ilomantsin konsertissa
Elettiin 80-90-luvun taitetta, kun Kirkalla oli konsertti Ilomantsissa liikuntahallilla. Kirkan musiikillisella uralla oli silloin hiljaisempi vaihe. Konserttiin oli saapunut kourallinen ihmisiä – noin nelisenkymmentä.
Kirka totesi, että paljon ei ole porukkaa näköjään tullut paikalle, mutta tärkeintähän ei olekaan määrä vaan laatu. Konsertti vedetään alusta loppuun läpi kuin sali olisi täynnä. Noilla sanoilla ja tekemisillään hän teki meistä kuulijoista erityisiä ja arvokkaita. SE fiilis, joka oli salissa oli
jotain ainutkertaisen ihana. Hän otti yleisönsä ja yleisö hänet. Kyllä pienestäkin porukasta lähtee valtavat suosionosoitukset, kun siihen koetaan yhdessä olevan aihetta – silloinkin oli!
Tuo Kirkan asenne opetti minulle jotain todella tärkeää: pieni on kaunista, merkityksellistä ja hyvää, kun sen oikein osaa ottaa! Tuon jälkeenkin Kirka esiintyi Ilomantsissa, mutta ei
enää koskaan niin vähäiselle yleisölle.
Liisa
Muutamia vuosia sitten ennen äitienpäivää tyttäreni Tea tuli Itäkeskuksen kauppakeskuksesta silmät ilosta loistaen kun oli saanut Kirkalta nimikirjoituksella varustetun kuvan ja ruusun minulle osoitettuna. Moni muukin äiti sai varmasti sinä vuonna samanlaisen se kun oli sellainen kampanja että Kirka jakaa äideille nimmareita ja ruusuja.. se on jäänyt mukavana muistona mieleen.
Pia
Kevät 1978, nelostie Jyväskylän kohdalla, kaksi nuorta neitosta liftaamassa kohti Saarijärven Kukonhiekan tanssilavaa. Autoja ajaa ohi sinnikkäästä peukalonheilutuksesta huolimatta. Viimein kohdalle pysähtyy vanha bussi ja poimii kyytiin. Kiitollisina neidot pomppivat kyytiin – kun bussikin kuulemma oli menossa Kukonhiekkaan. Vasta kaino silmäys ympärille paljasti, että vieressä istui Kirka. Illan bändi oli vasta matkalla tanssipaikkaan ja me saimme nauttia heidän seurastaan jo ennen illan esiintymistä.
Mietin eilen illalla, mistä bussissa silloin lähes 30 vuotta sitten keskusteltiin. En muista! Todennäköisesti ihan tavallisia asioita, ei ainakaan mitään ”tähtijuttuja” – nimikirjoitustakaan ei tullut pyydettyä. Päällimmäisenä tunteena oli varmaan ajatus tavallisten ihmisten
kohtaamisesta kesäillassa.
Hyvät tyypit lähtevät liian varhain
Eksyimme mieheni kanssa viime syksynä Taksi Sata vuotta tapahtumaan espan lavan eteen. Hassua oli vielä että samaan aikaan mieheni oli aloittanut uuden työn taksifirmassa tavallaan joten jäimme kiinnostuneina katselemaan.
Tapahtumassa esiteltiin vanhoja taksiautoja vuosien takaa ja tarjoiltiin hernekeittoa viileän ilman kunniaksi. Siinä sitten kun söimme mieheni kanssa Kirka tuli samaan aikaan lavalle ja alkoi suunnitelman mukaan esiintyä. Se oli mahtava konsertti!
Ensimmäinen ja viimeinen valitettavasti mihin koskaan pääsin, mutta kiitos Kirkalle siitä kuitenkin.
Eeva
Ensimmäinen muistoni Kirkasta on, kun hän oli esiintymässä Munkkivuorennuorisotalolla 12-vuotiaana. Olin itse samanikäinen. Hämmentyneenä, mutta kiinnostuneena kuuntelin pienikokoista poikaa, jolla oli erittäin pitkä kihara tukka ja mahtava ääni. Jotain vahvaa siinä täytyi olla, koska olen aina muistanut sen tilaisuuden.
Paula
Mieheni on ajanut Helsingissä taksia ja hänen mielestään Kirka oli ehdottomasti miellyttävin ja ystävällisin julkinen henkilö, jota hän koskaan kyyditsi. a sitä ei ole kenenkään varmastikaan vaikea uskoa. Toivon kestävyyttä Kirkan omaisille heidän suuressa surussaan.
Ystävällisin terveisin Kirka-fani-Hilkka
Muistan olleeni alta kymmenen vanha kun asuimme Helsingissä, Konalassa. Samalla ”kylällä” asui tuolloin myös muutamia tunnettuja henkilöitä. Kävimme tyttöjen kanssa välillä soittelemassa ovikelloja ja pyytämässä nimmaria. Välillä lykästi. Mm. Kirka avasi oven aina hyväntuulisena, monesti jammaillen muusikin tahdissa.
Hänellä riitti ymmärrystä pienten fanityttöjen innolle. Olen vuosien varrella ollut katsomassa Kirkan esiintymisiä useaankin otteeseen. Maalla sekä laivalla, jopa meidän firman joulujuhlissa. Hänestä näki selvästi, että hän nautti täysin siemauksin esiintymisestä ja siitä hetkestä. On Kirkan lauluja tullut laulettua karaokessakin.
Suuri Taiteilija ja mahtava persoona on fyysisesti poissa keskuudestamme, mutta Kirkan laulut ja henki elävät sydämissämme.
Sari
Kirkassa paistoi aurinko, minkä hän halusi myös näyttää. Hän tuli kotiinsa, missä olin vaimonsa Paulan luona, Kirkan astuessa kotiinsa, sinne syttyi valo Kirkan myötä!
Kirka kantoi hervottoman isoa auringonkukkakimppua, ostettuaan ne kauppatorilta,
varmaan oli viemässä niitä Paulalle… Se näky on jäänyt lähtemättömästi mieleen!
VOIMIA PAULALLE ja KAIKILLE KIRKAA KAIPAAVILLE!
Tiina
Kirka tuotti unohtumattoman elämyksen minulle noin vuonna-68. Olin Kyrössä Elisenvaaran koulussa teinihipoissa ja Kirka esiintyi siellä bändinsä kanssa. Nuorelle16-vuotiaalle tytölle se oli ihana tuulahdus suuresta maailmasta .
Olen siitä asti ollut Kirka-fani. Hän oli jo silloin kova rokkari ja erottui muista musiikin tekemisellä, mikä tuli täysillä koko sydämestä.
Arja 54
Olen käynyt Kirkan monessa konsertissa ja yksi konsertti jäi mieleeni erityisesti, kun olin Kuopion Musiikkikeskuksella Kirkan konsertissa jokunen vuosi sitten. Konserttisali oli niin täynnä, että osa ihmisistä istui sivuportaille haetuille tuoleille.
Kaikki halukkaat eivät siis sopineet mukaan. Tunnelma konsertissa oli aivan mahtava ja Kirka ilmoitti konsertin loppupuolella, että hän lupaa järjestää aikaa ja tulla hetimmiten Kuopioon
uudelleen jotta kaikki halukkaat pääsevät kuuntelemaan häntä. Se oli mielestäni osoitus siitä, että Kirka välitti kaikista kuulijoistaan ja teki kaikki konsertit sydämellään. Ikävä jäi, mutta onneksi musiikki säilyy. Osanottoni ja jaksamista Kirkan omaisille.
Karavaanari58
Olin Kirkan konsertissa Hyvinkää-salissa v. 98. Konsertin jälkeen, täysin lumoutuneena Kirkan esityksestä, menin tietenkin jonoon ostamaan hänen tupla-cd’tä, joihin hän antoi vielä nimikirjoituksensakin kysyen samalla nimeäni. Cd’n kanteen hän sitten kirjoitti Päiville (sydän), Kirka. Ja levyä antaessaan iski silmää.
Punastuin kuin nuori tyttö, vaikka varmasti hän niin teki kaikille nimmarin hakijoille. Mutta jäipä mieleeni ihastuttavalla tavalla. Hän huomioi sillä hetkellä minut, asiakkaan, ihailijan, kuuntelijan, loppuun asti. Varmasti tulee taas soitettua tuota cd’tä useampaan kertaan.
Päivi Hyvinkäältä
Mieleeni tuli vuosi 2004 ja Tukholman maraton. Siinä 30km jälkeen tuli tarve poiketa tienvieren pajamajaan. Kaikki oli varattuja joten eikun odottamaan. Samalla siihen tuli miesjuoksija kokeilleen kaikkia ovia ja minä huutamaan että jono on täällä. Kiltistihän kaveri tuli perääni jonoon. Katsoin tulijaa ja Kirkahan se siinä oli. Vaihdoimme muutaman sanan maratonin tuntemuksista ennen
pajamajan helpotusta. Loppumatka menikin sitten tapahtumaa ajatellen ihan kevyesti.
Kiitos Kirkan.
Eija
Elettiin kesää 1972 pienimmässä kaupungissa ja Kirka bändeineen oli tulossa esiintymään naapurikunnan tanssilavalle. Olimme kavereitteni kanssa 16-vuotiaita ja myös kovasti innossamme menossa katsomaan Kirkaa.
Istuskelimme pikkuisessa paikallisessa baarissamme ikkunapaikalla ja suunnittelimme tulevaa tanssi-iltaa. Yht´äkkiä outo auto, pienellä paikkakunnalla kun tunsimme tietysti kaikki, pysähtyi baarin ikkunan taakse ja pitkätukkainen poika nousi autosta ulos ja perässä muutama muukin pitkätukkainen poika asteli kohti baarin ovea. Katsoimme vähäsen aikaa keitä he mahtanevat olla, jotain tuttua yhdessä oli ja emme voineet uskoa silmiämme Kirkahan se siinä asteli kohti baarimme ovea. Olimme aivan kauhusta ja ihastuksesta kankeina ja silmä tarkkana katselimme ja ihmettelimme, mitä hän täällä tekee.
Pojat menivät myyntitiskille ostivat muutaman pullon limsaa, istuivat läheiseen pöytään ja joivat limsansa ja lähtivät. Me istuimme tietysti jännityksestä jäykkänä ja silmät ympyriäisinä ja emme uskaltaneet melkein hengittääkään.
Arvattavasti muut kaverit olivat kateudesta vihreänä, kunhan baarinomistajan todistuksesta viimein uskoivat, että kyllä Kirka oli baarissa käynyt. Ilta oli sitäkin mukavampi tämän läheisen tapaamisen jälkeen, kun menimme tanssilavalle katsomaan Kirkan illan shown hiilihapposavuineen ja värivaloineen.
Tämänkin jälkeen olen tavannut livenä Kirkan useampaakin kertaan konsertissa, ravintolassa tai tanssilavoilla. Kirka oli todella monipuolinen ja hauska esiintyjä, joka jättää hyvän muiston, mutta myös ison aukon suomalaiseen musiikkiin.
Kati
Olimme noin 14-vuotiaita ja tyttöporukalla Turun kauppaopiston bileissä. Istuimme lattialla, kuten siihen aikaan kuului, laukut ringin keskellä ja tuijotimme lavalle, jossa Kirka esiintyi. Hänellä oli turkoosi hapsullinen mokkapuku ja tummat pitkät kiharat ja me kaikki ihailimme häntä ja olimme ihan onnessamme että vanhempamme olivat päästäneet meidät kaikki Kirkaa katsomaan.
Tuija
Aivan mahtava, upea laulaja! Useilla keikoilla tuli käytyä ja ihaillen kuunneltua hänen esityksiään, jotka kosketti joka kerta. Yhden ravintolakeikan jälkeen kohtasimme hotellin käytävällä Kirkan ja kiittelimme onnistuneesta illasta, mukavasta fiiliksestä hyvästä musasta ja tunnelmasta, johon Kirka ystävällisesti ennätti vastailla ja heipat heittää vielä pois lähtiessään…
Laulut elää, vaikka Kirka ei enää…
Kirsi
Kirka.
Ihana ikimuistettava elämyksellinen Kirka. Kirka on koskettanut minua monta kertaa musiikillaan. lämmöllään ja aitoudellaan. Olen käynyt hänen esiintymisissään usein ja aina hän on ollut yhtä Upea, lämmin, aito Ihminen (isolla I:llä!).
Monesti olen kuunnellut hänen levyjään myös kotonani ja milloin itkenyt ja milloin tuntenut iloa ja elämänvaloa. Valoista Aito ja Lämmin Suuri Ihminen oli Kirka. Viime kesänä ollessani Samoksella, niin siellä eräässä myymälässä kreikkalainen mies näytti Kirkan kasetti ja sanoi
olevansa Kirka-fani.
Oli sydäntälämmittävää ymmärtää Kirkan merkitys ihmisenä ja esiintyjänä myös muualla kuin kotimaassa. Ihana ihana Kirka. Jään todella kaipaamaan häntä ja hänen valoisaa aitoa lämmintä olemustaan. Lämmin osanottoni hänen omaisilleen. Voimia teille. Kirka elää sydämissämme
aina.
Lämmöllä Hannele
Kirka minun elämässäni
Kirkan olemassa olo on ollut alusta asti. Kun hän aloitti esiintymään ja levyttämään ollut se minun juttu. KIRKAN LAULAESSA LAVALLA ROKKIA ”sydän aivan pysähtyi”; tunne valtasi siinä
oli VOIMAA.
Erilaisissa konserteissa, lavaesiintymisissä ja melkein missä vain on ollut mahdollista, olen
käynyt häntä kuuntelemassa. Eräälläkin viikolla vuonna 1997 kävin 3:ssa tilaisuudessa. Monet ystävänikin ovat saaneet kauttani tutustua hänen loistavaan tulkintaan musiikista ja esiintyessään aivan kuin Kirka olisi ”laulanut vain minulle”. Suuri Mestari on poissa; ei edes kuolema voi viedä HÄNEN meille antamaa elämämme varrella tarvitsemaamme VOIMAA.
IKUISESTI KIRKAN IHAILIJA
HÄN ELÄÄ MUSIIKISSAAN MINULLE!
Raija, Suomusjärvi
Vuonna 1962 toimin Lappajärven musiikkipäivien musiikkipäivientiedottajana. Tehtäviini kuului mm ohjelmakirjan tekeminen ajankohtaisine taiteilijabiosseineen (elämäkertoineen). Minulla oli vähän tietoja Kirkasta, joten soitin hänelle. Hän ei ollut tavattavissa, joten jätinsoittopyynnön.
Kirka soittikin myöhäisenä kesäyönä Kuopiosta keikkansa päätteeksi. Olimme samanikäisiä ja meillä oli yhteiset muistot. Kerroin mm, kuinka olin matkustanut tyttöystäväni kanssa Posiolta Ouluun katsomaan elokuvaa Käpyselän alla ja Kirka kertoi, mitä oli ollut olla kuuluisa 70-luvuntaitteessa. En tiedä, mistä meillä juttua riitti, mutta juttutuokio venyi kaksituntiseksi.
Myöhemmin tapasin Kirkan Lappajärven Halkosaaressa ja otin valokuvia, jotka ovat nyt aarteitani. Tapasin hänet sittemmin vielä muuallakin, muistaakseni Vaasassa. Muistelen Kirkaa loistavana muusikkona ja lämpimänä ihmisenä.
Marjatta
Kirka ja hymy.
Joitakin vuosia sitten Helsingissä iltasella kadulla kävellessäni auto pysähtyi lähettyville ja sieltä nousi mies. Silmäni tavoittivat jotain tutunomaista, ja ennen kuin ehdin tajuta, ketä katson silmiin, sain osakseni aivan uskomattoman hymyn. Kirkahan se. En ehtinyt tuntea itseäni vaivaantuneeksi, kun jäin kiinni julkkiksen tuijottamisesta. Sen sijaan kuljin pitkään kevein askelin ja hymy omassakin suupielessä.
Saija
Kirka ”kantoi” minut huomiseen! Mieheni kuoli 11 v sitten ja Kirkan laulut kuten: Anna käsi, Ota lähellesi, Tie huomiseen ja Ei rakkaus yötä pelkää, toivat lämpöä, lohtua.
Olenkin sanonut, että tein osan surutyöstäni Kirkan kanssa.
-turika-
Muistoni Kirkasta
Elettiin kesää 70-luvun alussa ja Kirka oli tulossa esiintymään Ahvenisen lavalle Enossa, Pohjois-Karjalassa. Itse asuin 30 km Ahveniselta pohjoiseen Vuonislahden kylässä Pielisen rannalla. Ystäväni Pirkon kanssa olimme valmistautuneet lähtemään Ahveniselle ja ilmassa oli mukavaa värinää. Päivällä pesin rannalla pyykkiä ihan vanhanaikaisesti paljussa ja pyykkilaudalla vaatteita hangaten. Vahingossa kuumaa vettä kaatui jaloille ja palaneilla jaloilla ei minnekään tansseihin lähdetty. Voihan suuri surku.
Illalla ystäväni Pirkko oli saanut tungetuksi itsensä eturiviin ja kertonut Kirkalle, että Sirpa poltti koipensa eikä päässyt tulemaan. Sain Kirkan kirjoittaman kortin jossa luki: Pikaista paranemista Sirpalle toivoo Kirka.
Teinitytön paraneminen edistyi huomattavasti. Kiitokset Kirkalle!
Sirpa
”Alku tää vois olla kaiken kauniin”. Kuulin tämän kauniin kappaleen eilen suru-uutisen kuultuani ja se toi kyyneleet silmiin. Entinen mieheni lauloi sitä minulle ja halusi laulaa sen myös tyttärensä häissä, joihin ei päässyt osallistumaan.
Hänelläkin oli kaunis ja tuohon kappaleeseen sopiva ääni. Hän oli nuoruudessaan esiintynyt bändinsä kanssa Kirkan keikalla ja muisteli usein Kirkaa lämmöllä.
Kiitos Kirkalle kaikista kauniista lauluista, joihin omankin elämäni muistot liittyvät ja lämmin osanotto hänen omaisilleen.
Leena
Olen todella pitänyt Kirkan lauluista ja käynytkin joskus konserteissa. Kappale hetki lyö on tietenkin jotenkin todella syvällä, sillä olinhan itsekin nuori (s.1951). Kun se ilmestyi oli nykyinen mieheni silloinen poikaystävä armeijassa ja ne eronhetket itkettävän ahdistavia kuin hetki
lyö…
Olen myös ihaillut Kirkan elämäntapaa ja sitä lämpöä jota hän on osoittanut kuulijoilleen.
Kiitos siitä mitä hän on meille jättänyt taiteilijan ja ihmisenä.
Valoa ja voimaa Kirkan läheisille.
Eila
Näin Kirkan ensimmäistä kertaa esiintymässä v, 1966 silloisen Pukevan järjestämässä tapahtumassa. Kirka oli 16 ja minä 14. Jo sillä ensimmäisellä kerralla olin myyty. Mikä loistava laulaja! Nuori poika, joka lauloi kuin musta artisti. Sen jälkeen olen nähnyt häntä silloin tällöin,
yksityistilaisuuksissa ja Mestarit lavalla -konsertissa. Kirka osasi aina, aina ottaa yleisönsä ja sai ihmiset mukaan.
Helena Helsingistä
Muistoni Kirkasta ovat 1960 luvulta Tampereelta. Olin kuullut että tämä suloinen pop tähti tulisi Tampereelle Pyynikin paviljonkiin Danny-shown lämppäriksi. Sonnustauduin parhaimpiini (muistan vielä vaatetuksenikin, josta äitini kommentoi että oletko todella lähdössä tuossa asussa jonnekin) ja suuntasin kulkuni kohti” Pynsää”.
Vetäydyin takavasemmalle josta saatoin ihailla Kirkaa kaikessa rauhassa. Väliajalla sydän takoi vimmatusti kun tämä hurmuri suuntasi minua kohti kulkunsa ja tuli vaihtamaan muutaman sanan
kanssani. Siitä asti olen tuntenut suurta ihailua ja kunnioitusta tätä suurta pientä miestä kohtaan.
Päätin pari vuotta sitten lähteä katsomaan Sirkan-tähteen, Levillä, vieläkö Kirkan vetovoima on tallella ja palasin sieltä hyvällä mielellä. Mies esiintyi täysillä, sai koko salin elämään musiikin tahdissa, oli sympaattinen ja yhtä suloinen kuin n. 40v ensitapaamisellamme.
Nyt on aika tyhjä ja surullinen olo. Ymmärrän oman elämäni rajallisuuden. Kuolema on tullut omaa ikäpolveani lähemmäksi ja yhä tärkeämmäksi on tullut ajatus ”olenko elänyt tämän päivän tässä ja nyt ja olenko sovussa itseni ja muiden kanssa, valmiina. ”
Nyt on aika hiljentyä ja muistella kiitollisena. Hyvää matkaa Kirkalle!
Tuula
Kun olin pieni, Kirkan kappaleet soivat kodissamme jatkuvasti. Osasin jo varhain ulkoa niiden sanat. Jotenkin muistan niistä isäni, josta äitini erosi minun ollessa 6-vuotias.
Kun parikymppisenä toimittajana haastattelin Kirkaa erilaisissa juhlissa, hänen silmänsä hymyilivät aina. Täynnä ystävällisyyttä.
Kun kuulimme äitini kanssa Kirkan kuolemasta, hän kertoi minulle oman muistonsa. Hän oli alta kahdenkymmenen ja rakastunut. Äitini pyöri messuhallissa etsimässä poikaa, jonka oli kadottanut. Juuri silloin soi radiosta Hetki lyö.
-T-
Korkeasaaressa. Olin tyttäreni kanssa käymässä Korkeasaaressa 1980-luvun lopulla tai olisiko ollut jo 1990 alkua. Menimme syömään sinne rantaravintolaan. Kirka sattui istuutumaan viereiseen pöytään kahden lapsensa kanssa.
Hänestä huokui se valtava karisma jo kauas ja lisäksi se, että hän oli lapsilleen todellinen isä; huolehtiva, seurallinen ja hauska. Lisäksi hän osallistui vielä naapuripöydän avustamiseen; tyttäreni kaatoi juomamukinsa, ja Kirka pomppasi samassa pystyyn ja haki pyyhkeitä tiskiltä. Miten lie huomasi asian miltei ennen minua? Kiittelin sitten tietysti vähän nolona häntä, mutta jotenkin hän sai tilanteen kääntymään suorastaan tavalliseksi. Vihdoimme jonkun sanan, ja sen jälkeen olen ollut hänen henkilönsä vankka ihailija. On epäilemättä täysin totta, että hän oli suuri persoona sen lisäksi että hän oli suuri taiteilija.
Liisa
90-luvun alussa olin töissä Kruunuhaassa Vironkadulla, Mariankadun kulmassa. Eräänä aamuna olin jälleen kulkemassa Vironkatua ylös ratikkapysäkiltä töihin. Mariankadun kulmassa näin ”tutun” ihmisen koiran kanssa tulevan kadun yli minua kohti.
Tuttu ihminen, minä moikkaan, tietysti. ”Tuttu” moikkasi takaisin, tietysti, ystävällisesti hymyillen.
Kahden sekunnin jälkeen yhtäkkiä tajusin: ”Ai sori, enhän mä tunne sua, mutta huomenta kuitenkin” selitin hätääntyneenä. ”Joo, ei se mitään. Huomenta, huomenta” vastasi Kirka iloisesti ja jatkoimme molemmat matkaamme.
Muistan hyvin elävästi, miten 5. luokalla (v. 1988) ollessani esitin Kirkaa leirikouluillanvietossa. Biisi taisi olla ”Surun pyyhit silmistäni” tai ”Hetki lyö”, en tarkkaan muista, kumpi. Mutta vedimme biisin tunteella kaverini kanssa ja siitä jäi hyvä muisto.
Yksi lempparikaraokebiisini on aina ollut ”Varrelle virran”, jota hyvin usein vedän tunteella karaokebaarissa kaikkien iloksi. Kiitos Kirkalle hyvästä biisistä, josta tulee leppoisa ja rento tunnelma!
-Liisa-
Onpa kaunista, että näille muistoille on tilaa. Kaikki mitä näiden parin päivän aikana on kuultu edesmenneestä Kirkasta, on kaunista. Hän oli todella ihminen isolla iillä.
Olen monet kerrat tullut kosketetuksi hänen lauluistaan ja musiikistaan. Kuuntelen sitä mielellään ja tästä eteenpäin vielä suuremmalla tunteella. Mielenkiintoinen pieni tapaus on mielessäni liittyen Kirkaan. Isäni, lähes Kirkan ikäinen, ei koskaan ole ollut kevyen musiikin ystävä. Isääni ei erityisemmin musiikki ole koskettanutkaan. Hän on enemmän käytännön ja tekemisen kuin taiteen ystävä.
Kerran, ehkä kymmenisen vuotta sitten, keskustellessamme Kirkasta ja hänen musiikistaan, isäni kertoi tavanneensa Kirkan ihan sattumalta jossain kahvilassa tai kauppakeskuksessa matkoillaan. Isäni, joka hakeutuu aina ihmisten juttusille liikkuessaan, oli jutellut siinä pienen kohtaamisen aikana niitä näitä Kirkan kanssa. Isäni kertoi, että hän ei lainkaan pidä Kirkan tavasta laulaa eikä siitä musiikista. Kuitenkin kohtaaminen ja keskustelu olivat tehneet isääni vaikutuksen. Tuo pieni hetki oli antanut vahvan kuvan isälleni syvällisestä, ajattelevasta, lämpimästä ja
toista kunnioittavasta ihmisestä. Kuten on jo moneen kertaan kuultu, Kirka ei ollut tähti liikkuessaan, vaan ihminen ihmiselle. Olen ehkä vähän kateellinen isälleni, että hän sai kohdata tuon suuren persoonan.
… on juna mennyt, mut siitä viis… Muisto elää.
Päivi
Kävimme samaa Mäkelän kansalaiskoulua v. 1965-1967 Helsingin Vallilassa. Mäkelän kansalaiskoulu oli siihen aikaan pohjoismaiden suurin koulu. Muistan kuinka usein Kirka juoksi koulusta kitara kainalossa mustat hiukset hulmuten mustaan hienoon häntä odottavaan autoon. Tämä muisto Kirkasta on mieleeni jäänyt olimmehan samanikäisiä.
Toinenkin, varsin mukava muisto hänestä on jäänyt mieleeni, kun olimme poikani kanssa Diakonissalaitoksella lääkärissä vuosi taisi olla 1991. Tulimme ulos lääkärinvastaanottohuoneesta ja ulkopuolella istui odottamassa Kirka. Jotenkin vain automaattisesti nähdessäni tutut kasvot sanoin moi ja Kirka vastasi hymyillen, että moi, moi.
Kirkan muistoa kunnioittaen
Pirjo