01.01.2005 Rankkasateiden aiheuttamat aallot

1,1,2005 Pentti-Oskari Kangas

01.01.2005
Rankkasateiden aiheuttamat aallot

Valkenee kuudennen päivän aamu – jälkeen meren ylösnousemuksen. Uudenvuoden päivä.

Menin illalla jo puoli kymmeneltä sänkyyn. Vaimo lähti käymään Baddegaman temppelissä, noin 15 km päässä polkupyörällä. Se on Singer merkiltään. Englantilaisten lahja Intian teollisuudelle. Singer on suuri tehdas, joka valmistaa jääkaappeja ja ilmastointilaitteita ja meilläkin tunnetut ompelukoneet.

Illalla paluumatkalla alkoi rankkasade. Hän jäi temppeliin yöksi. Munkit olivat lähteneet kyliin lohduttamaan kovaosaisia. Vain temppelin vanhin, yli 80-vuotias, valvoi tätä pyhää paikkaa. Vaimo oli saanut paikalliseen kännykkäänsä ostettua puhelinkortin, jolla ladattiin puheaikaa. Täällä niitä ei ole. Itselläni on myös Suomen kännykkä, jonka puhelut maksavat maltaita. Pitänee pyytää Soneralta alennusta, sillä laskuni tulee olemaan suuri. Järkyttävä se ei ole, sillä järkytys on täällä saanut aivan toisenlaisen merkityksen.

”Onko Sinulla siellä sänkyä?” kysyin vaimoltani. ”Ei tietenkään. Nukun kaislamatolla.” Kansa nukkuu täällä kaislamaton päällä. Ostimme kerran kummilapsillemme oikean vaahtokumipatjan. He olivat onnellisia uudesta peuhupaikastaan, mutta kukaan ei nuku sen päällä. Kansalla ei ole selkäkipuja. Paitsi hyväosaisilla, jotka nukkuvat patjan päällä.

Hyvänyöntoivotuksen yhteydessä totesimme, että koskahan viimeksi olemme Uudenvuoden aattona menneet näin aikaisin nukkumaan. Tämän muistamme. Aioin lisätä, että milloinkahan viimeksi on ollut krapulaton uudenvuoden aamu? Nyt on tulossa.
Nukahdin vasta neljältä. Sain kommunikaattorista ulos vihdoinkin monen päivän e-mailit. Joku oli ajattelemattomuuttaan lähettänyt Uudenvuodentervehdyksenä amerikkalaisen tingel tangeli musiikkikappaleen. Oli vielä väärin soitettu.

Tanja ystävämme kirjoitti kuinka SPR:n ensiapuryhmä ei tulekaan Hikkaduwan seudulle. Ei ole tarpeeksi potentiaalisia potilaita. Kuolleiden määrä on niin suuri. Saimme myös tiedon, että Naantalissa koottu lääkelähetys tulee Colomboon huomenna. Äkkiä siis etsimään kuljetusta ja polttoainetta. Pakettiautot evät käy lamppuöljyllä, kuten mainiot Singer-merkkiset vanhat mopot.

Meille on selvinnyt myös realiteetit lääkkeiden vastaanottamisesta. Satamat ja lentokentät ovat täynnä lääkkeitä. Lääketehtaat tekevät huimaa bisnestä maailmalla. Epäkurantit ja vanhenevat lääkkeet tekevät nyt kauppansa. Muualla ei olla niin vilpittömiä kuin Suomessa. Kuulin lääketehtaiden, apteekkien ja lääkärikeskusten lahjoittaneen meillekin toimitettavaksi suuren määrän lääkkeitä ja tarvikkeita. Kiitos heillekin.

Isot sairaalat – aivan oikein – saavat ensin avun. Sinne meidän ei kannata mennä. Viidakossa on pieniä klinikoita, joille uskomme apumme olevan tosi tärkeän. Kunhan ensin saamme ne tullista ulos. Vielä on monta mutkaa matkassa.

Lämmöllä lähetettyjä uudenvuodenviestejä ystäviltä ja suuri määrä aivan tuntemattomilta. Ja sitten niitä ”mukahauskoja” ryhmäviestejä. Sorruin kolme vuotta sitten siihen itsekin. Lähetin hyvissä ajoin iltapäivällä yli sata toivotusviestiä. Operaattorillamme oli ruuhkaa, joten Suomeen ne saapuivat Uudenvuoden aamuna kello viisi. Sain paljon palautteita.

Kuten kerroin, nukahdin vasta neljältä. Varmaan arvasittekin, mitä tapahtui jo tunnin päästä. Kännykkä piippasi. En lukenut viestiä, säästin sen aamuun. Se oli oikein minulle.

Eräässä viestissä kerrottiin Turussa järjestettävästä hyväntekeväisyyskonsertista. Tieto lämmitti ja se tuntui 30 asteen kuumuudessakin hyvältä. Vastasin, että toivoisin heidän lukevan konsertissa raporttini; ”Olen käynyt helvetissä”. (Huomaatteko? helvetti, vaikka onkin nimisana, kirjoitetaan pienellä etukirjaimella.)

Tämä avuttomuuden ja saamattomuuden tuska alkaa rassata. Olo on kuin pienellä vaahtosammuttajalla suuren roihun sammutuksessa. Näitä pieniä ruohonjuuritason juttuja yritämme edelleenkin hoitaa. Kummilapset ensisijaisesti, mutta helvetissä käynnin jälkeen tärkeysjärjestys muuttui.

Yritän tänään saada jostain pakettiauton ja hakea sisämaasta ruokaa läheiselle temppelimäelle. Mukanani on Visa-kortti ja ystäväni ovat laittaneet sinne rahaa. Baddegamassa on kuulema pankki, josta saa kortilla rahaa. Viestien mukaan ystävämme ja vieraat ovat koonneet rahaa tänne uskomattomia summia. Ensi viikolla tilanne selkiytynee ja pääsemme tekemään tarkemmat tilannearviot ja toteuttamaan pitkäjänteistä suunnitelmaa. Monet avustajat haluavat auttaa jatkossakin. Sisareni italialaiset ystävät haluavat kokonaisen kylän kummikyläkseen. Tiedän heille sellaisen. Kävin siellä. Kirjoitin siitä raportin kolmannen päivän jälkeen. Sieltä helvetistä.

Viivähti hetken idea, että kotikaupunkini Naantali voisi ottaa täältä kummikylän. Mutta sitten harvoin minussa vallan saava järki ja realistisuus muistuttivat tosiasioista. Tuskinpa niinkään isoa kaupunkia saadaan tällaiseen asiaan sitoutumaan. Ottakaapa haaste vastaan!

Ette voi uskoa, miten paljon saamme voimaa suomalaisten viesteistä. Tuli suunnattoman hyvä olo, kun kuulin täältä paenneiden suomalaisten turistien luvanneen tulla tänne takaisin heti, kun tilanne rauhoittuu. Ystäviä ei jätetä. Tämä kansa on edelleen uskomaton kansa.

Oletteko kuulleet mitään tamilikahakoista? Emme mekään. Sota jakaa useasti kansan. Mutta nyt toivottavasti tämä onnettomuus yhdistäisi kansat. Olisiko ihminen niin viisas? Oppiiko ihminen enää?

Kävimme katsomassa yhtä kummilastamme, suloista Sudu-tyttöstä 10 kilometrin päässä. Hän on ensimmäisiä kummilapsiamme. Hänen kanssaan oli välillä suuriakin ongelmia. Täysin orpo sukulaistensa majassa asuva herttainen tyttöraasu, jota muut kohtelivat kaltoin. Hankimme majaan sähkön ja veden, ovet ja ikkunat. Kun kerran menimme paikalle, siellä olivat poliisit ja koko kylä. Sudun velipoika oli heittänyt katolta tiiliä suutuspäissään ja isoisä ajoi Sudun veljineen pihalle. Siitäkin selvittiin ja Sudu lopetti koulusta poissaolonsa ja kipusi luokkansa parhaimmistoon. Kaikki näyttikin hyvältä, kunnes viime kesänä saimme tiedon, että Sudu on lopettanut koulunkäynnin. Isoisä oli naittanut hänet vanhalle hulttiomiehelle. Sudu on 14 vuotta vanha. On paha mieli.

Emme löytäneet Sudua. Velipoika kertoi heidän oleilevan syvemmällä sisämaassa. Annoin veljelle vähän rahaa. Isoisää en tavannut.

Kun palasimme kyläpolkua rantatielle, otin kuvan romua täynnä olevasta polusta. Lähetin sen Petrille; ”Hiljainen kylätie”. Rantatielle tultaessa, täysin tasaisella aukiolla miljoonan romun keskellä, istui kaksi nuorta poikaa syömässä leipää. Sain luvan ottaa kuvan; ”Aamiainen Tiffanylla”.
 
Vaimoni tuli temppelistä. Sri Lankan ensimmäinen munkkiministeri oli pyytänyt häneltä apua saksankielen kommunikointiin. Saksasta olisi tulossa suuri avustuserä, mutta kun temppelissä kukaan ei osaa sanaakaan saksaa. Sain saksan kielessä 1958 ehdot ja luin kesällä kuin hullu, joten pakostakin jäi jotain mieleen. Menen auttamaan, jollen parempaa löydä. Tämä on tällaista vaahtosammutustyötä.

Saimme viestin, että kolera tulee tappamaan jatkossa enemmän kuin hyökyaalto. Kolerarokotteita ei saa mistään. Asuntomme portilla on desinfiointipiste. Kalaa ja äyriäisiä ei kuulema saa syödä. Riisi on edelleen turvallista. Meillä on oma kaivo, jossa vesi on toistaiseksi vielä hyvää.

Hikkaduwassa eräs suomalainen vuokrasi kaksi kuorma-autoa ja kauhakuormaajan. Katu puhdistuu. Siitä se lähtee ruohonjuuritasolta.
 
Paikallisilla matkailuyrittäjillä on suuri murhe tulevaisuudesta. Tulevatko turistit enää tänne koskaan? Vakuutin, ettemme jätä ystäviämme, emmehän?
Viidakkorummut soi ja tieto kulkee ilman tietokoneyhteiskuntaa.

Suomen Punainen Risti on perustamassa tukikohtaansa itärannikolle, Tamilialueelle. Lähelle Akkaraipan kylää, jossa yövyimme perheeni kanssa 3 vuotta sitten. Se oli silloin ihana alue, vaikka alueen väestö koostuu Köyhääkin köyhemmistä syrjityistä ihmisistä. Antakaa Punaiselle Ristille rahaa, pyytäkää, että ne ohjataan Sri Lankaan. Näille uskomattomille ihmisille.

Pentti-Oskari