02.02.2009 Sodan lopun odotuksessa
2,2,2009 Pentti-Oskari Kangas
PÄIVÄKIRJA 2.2.2009
Sri Lanka
SODAN LOPUN ODOTUKSESSA
Kaikesta päätellen sota, ainakin laajamittaisena rintamasotana, on pian ohi. Hyvä niin. Otsikoksi en kirjoittanut ”rauhan odotuksessa” koska se on jo eri juttu. Tamilisissit on nyt ahdettu saaren koillisosaan ahtaalle tilalle. Ihmiskilpinään yli 200.000 siviiliä tamileita. Täällä paikalliset sanovat, että alun perin 20.000 suuruisesta sissiarmeijasta on jäljellä enää 2.500 miestä, jotka pääosin ovat paenneet viidakkotukikohtiinsa.
Traagista on haavoittuneiden siviilien tilanne. Ei kenenkään maalle sissit eivät päästä auttajia perustellen turvallisuussyillä. Onkohan Tamilitiikereillä kaiken tämän jälkeen enää minkäänlaista sympatiaa edes oman kansansa keskuudessa? Osan taustasta tietäen ja sitä kautta neutraalisti asioita arvioiden tunteet ovat hyvin sekavat.
Jo kauan kirjoitin siitä, että jossain vaiheessa öljy ja kaasu tulevat kuvaan. Ihmettelen, ettei se ole tullut julkisuuteen sen suuremmin. BBC:n mukaan energiaa alueelta on löytynyt. Sehän on nykyaikana sodan varmin selitys. Mutta ne norjalaiset rauhantekijät! Tiesivätkö he energiavaroista? Siinä on Rauhan Nobel -valtion moraali nyt koetuksella. Toivottavasti heillä on puhtaat jauhot pussissaan. Tykkään niin norjalaisista. Akkurat!
(tiedättekö muuten, mitä on kureliivit norjaksi? – Fläskepräs)
PRESIDETTI SUOSION HUIPULLA
Sotamenestys 25 vuoden jälkeen on nostanut presidentti Mahinda Rajapaksan suosion huppuunsa. Poliitikkona hän osaa käyttää tilanteen hyväkseen myös sisäpoliittisesti. Niinpä kylällä puhutaan ennenaikaisista vaaleista. Nythän olisi hyvä aika vallata parlamentti ja paikallishallintopaikat samaan imuun. Nyt vallassa olevat kommunistit ja oppositioon jääneet elefanttipuoluehan ovat vuorotelleet vallassa. Pressa saisi tässä tilanteessa todennäköisesti roimasti lisäpaikkoja puolueelleen. Täällä viidakossa vaalityö on jo alkamassa. Kansa saa vastaanottaa lupausten tulvan.
Sodan loppumisen odotus on muodostumassa huumaksi. Suuria kylttejä ja julisteita viidakkosissiasuihin pukeutuneista sotilaista järeine aseineen. Kovaääniset kaduilla, kylissä ja temppelien pihoilla huutavat monotoonista tekstiään. Rukoillaan voimia sotilaille, että he jaksavat lopettaa sodan. Rauhan ihmisenä minun on tätä vaikea ymmärtää, mutta paikallisten mukana eläen heidän 25 tuskan vuottaan, toinen puoli minusta ymmärtää.
Väitetään, ettei sotaa voiteta sotimalla. Mutta historiaakin opettaneena tiedän, ettei se pidä paikkaansa. Rauhan rakentaminen ja säilyttäminen onkin sitten jo toinen juttu. Tarttis hankkia oikein iso monistuskone, jonka nimi olisi Martti. Sitten Ahtisaari sen päälle makkoilemaan. Ei muuta kuin monistamaan. Saisi lätkytellä kopioita kotvan ajan, ennen kuin maailman kriisipaikoille saisi sijoitettua rauhanrakentajat. Järjen äänen käyttäjät.
Kun Pekkarinen satsaa Suomikuvan lanseeraukseen maailmalle euroja, voisi vähän miettiä kannattaisiko hankki sellainen Martti-niminen monistuskone mieluummin. Sitä päätä kun muut maat satsaa esim. matkailuun, Pekkarinen vetää viimeisetkin roposet Suomen satsauksista. Viimeksi ajettiin MEK alas, niin että kaarna kropisi.
Matka 2009 messuilla oli valtaisa joukko eri maiden osastoja, jotka satsaavat suuria summia pienen kaukaisen maan turisteihin. Ahtisaaren pystyyn nostama ja rakentama Namibiakin oli mukana. Ja Tansania, jonka edustaja oli kustavilaisen entisen kalankasvattajan paikallinen vaimo. Mies hoitaa turistibisnestä Afrikassa. Järjestelee myös kehitysapua tekevien volontäärien toimintaa siellä. Aikanaan rakensi käsittelylaitoksen Niilin ahvenille. Sitä ennen perusti katkarapufarmeja Malesiaan ym. ym. jota ette usko, vaikka kerron. Olisi muuten kirjan aihe. Korhosen Kari. Sellainen ”propellipää”. Ja mukava mies.
KIIRAN SURULLINEN KOHTALO
Suloinen saksanpaimenkoirapentumme Kiira siis vastaanotti kohtalonsa. Keväällä alan ammattilainen Asko koulutti siitä kelpoisan vahtikoiran. Asko sanoi, että hyvä ja viisas koira. Keväällä tukikohtaamme kohtasi pahojen poikien isku. Siinä rytäkässä menetimme paljon. Meinasi mennä henkikin kun päätä pahkaa ryntäsimme paikalle Suomesta. Yhtenä pienenä, mutta merkityksellisenä yksityiskohtana oli Kiiran katoaminen. Aina valpas talonmiehemme Onkkeli oli ottanut talteen sen tuk tukin rekisterinumeron, joka vei Kiiran eräänä yönä kohti tuntematonta. Tämän tiedon saatuamme pääsimme jäljille. Pahat pojat olivat antaneet sen omalle asianajajalleen palkkioksi kolttosistaan.
Kun Kiiran olinpaikka meille selvisi, se oli myöhäistä. Kiira oli kuollut. Sen selkäranka oli murtunut. Poliisikoirakouluttaja Askon selkeä analyysi oli, että Kiira on potkittu tai hakattu kuoliaaksi. Tavallinen buddhalainen sri lankalainen ei ikinä tekisi niin. Mutta kun kirjanopintoja ja rahaa tulee, elämän arvostus muuttuu. Säälin sitä miestä. Toivon, että minulla on tilaisuus sanoa se myös hänelle päin naamaa. Taasen vanha mies kirjoittaa tätä ”vesi glaseissa”.
Olen useaan otteeseen sanonut, etten ole varsinainen koiraihminen. Mutta nyt olen. Coolman hakee pääkaupunki-seudun lehdestä uutta schäferin pentua ja Asko aloittaa sen koulutuksen.
Yhden päivän ikäinen kilpikonna
Kilpikonnaäiti oli muninut liian lähelle
vesirajaa ja suurin osa haudonnasta
epäonnistui.
KYLÄLÄISET KOOLLA
Olimme kutsuneet kylämme köyhät, kouluikäiset lapset kotiimme keskiviikkona illansuussa. Heitä saapui paikalle yli puolensataa. Tarjosimme mehua ja keksejä. Jokainen kouluikäinen sai 1000 rupia koulutarvikkeiden ostoon. Koulukausi täällä on juuri alkanut. Lisäksi kokosin vanhan tavan mukaan kaikkein köyhimpien lasten äideiltä pankkikirjat edellisvuosien tapaan.
Haastattelimme Coolmanin kanssa vielä jokaisen perheen ja säätelimme kuukausimaksua elämistilanteen mukaan. Tarkastimme myös menneen vuoden otot, että ne oli tehty sovitusti. Yksi äiti oli keväällä nostanut koko loppuvuoden koulurahat. Selityksenä oli se, että tyttö oli tullut sukukypsäksi ja big girls -partyt oli järjestettävä. Olen aiemminkin protestoinut tätä mieletöntä tapakulttuuria vastaan, mutta minkäs teet. Tytön on selvittämä elämään tällaisten elämiskulttuurin virstanpylväiden kautta. Muuten ei naimisiin pääse. Ja se olisi katastrofi. Kellään näistä lapsista ei ole ollut isää tai kumpaakaan huolehtimassa heistä. Kokosin pankkikirjat muovikassiin. Perjantaina menimme heti aamusta pankkiin Coolmanin kanssa. Tiesin, että aikaa tarvitaan.
Jokaiseen kirjaan olin laittanut liimalapun, jossa oli merkittynä, paljonko äiti saa kuukaudessa nostaa. Coolman tarkkana miehenä kävi vielä pankkikirjat läpi ja tuli vähän väliä huomauttamaan minua. ”Oskari, etkö Sinä muista, että tällä äidillä on kaksi tyttöä!” Ja niin nostosumma tuplaantui. Sitten hän toi erään äidin antamat pankkikirjat. Kaksi kappaletta. Toinen oli dublikaatti. Viime vuonna sama juttu. Aika veijari. Coolman oli vihainen ja puhisi että tämä oli nyt viimeinen kerta. Myöntelin häntä. Vähän naurattikin. Kyseessä on isoäiti, jonka tytär hilppasi aikanaan toisen miehen kelkkaan ja häippäsi Colomboon. Eikä ole sen koommin näkynyt. Ymmärrän tätä isoäitiä. Nostin kuukausikorvausta vähän, mutta niin, ettei Coolman nähnyt. Sillä muuten siitä olisi alkanut aikamoinen räpätys.
Loppusumma yhteensä oli 432.500 rupiaa eli noin 3000 euroa. Kaikki Lotus Hill kummien kuukausimaksuilla maksamaa rahaa. Takaan ja vannon, että joka rupia menee tarpeeseen. Olen ihan kauhean ylpeä tästä meidän systeemistämme. Voiko ruohonjuuritason työ enää olla konkreettisempaa? Kiitos taas teille kummit.
Eikä tämä konkretia tähän lopu. Voin sanoa kuin radiokuuluttaja menneinä aikoina Kalle Kustaa Korkin seikkailujen jälkeen: ”Jatkuu huomenna!”
Rubika, tyttö ja nuorin poika
Rubikan tytär
Rubikan vanhin poika
Karioskarin kummityttö
Vesipääpoikamme hetteiköstä
saa hoitoa ja voi hyvin.
Menestyy koulussakin jo.
Kylämme köyhät lapset
hakemassa koulutarvike-
avustuksia. Pehtoorina Coolman
Lapsijonoon eksyi myös
Karioskarin tyttöystävä Yesenia.
Muistattehan Vaasana- tytön, joka
tsunamin jälkeen järjestämässämme
taidekilpailuissa voitti 500 rupia.
ILOLA
Noin 40 naisen vammaiskoti on edelleen yksi suosikkikohteistamme. Keskiviikkona teimme sinne invaasion. Seitsemän hengen hygieniapartio aloitti raivoisan puhdistuksen. Nyt oli vuorossa nk. takarakennuksen puhdistus. Paikka on kaikkein vaikeimmin vammautuneiden, kuten mongoloidien jne. asunto. Tsunamin jälkeeen rakensimme vessat ja suihkut. Painepesuri, joka vuosi sitten hankittiin, oli taas kovaa poikaa. Myös ulkoseinät saivat uuden pinkinvärisen maalin. Tarvikelogistiikan hoiti ahkera tuk tuk -kuski Kalupahana. Joskus nämä nimet on helppo muistaa.
Ilolan vammaiskoti sai uuden
pinkkisen julkisivun. Karioskari
ja Mikko kaverinsa touhussaan.
Marjakin tykkäsi talon väristä
ONNELA
Emme ole vielä käyneet siellä. Pidämme yllä kauhun tasapainoa. Kun Karioskari kävi siellä jokin aikaa sitten, oli siisteys taas ihan rempallaan. Hän sanoi, että kun Marja tulee, auta armias, jollei paikat ole kunnossa. Me ei laiskoja ruokita. Isä ”Erkki” kävi kyläläisten mukana hakemassa pojan koulurahaa, mutta ei puhunut mitään vierailustamme. Liekö vieläkään siivottu? Ajattelin että menemme sinne, marssimme suoraan keittiön, ja jos se on epäsiisti, marssimme saman tien ovesta ulos. Jossain se raja aina tulee vastaan.
”Banaanipojan” olemme tunteneet
jo toistakymmentä vuotta. Yksinhuoltaa
kahta tytärtään myymällä turisturisteille
banaaneja. Nyt ei ole turisteja liiemmälti.
Lapset kuuluvat Lotus Hill avistettaviin.
Oulun Zonta -yhdistys on otttanut heidät
avustuskohteekseen
MUNUAISPOIKA
Viime keväänä täällä ollessamme tapasimme nuoren parin, jonka poika oli vakavasti sairastunut munuaistulehdukseen. Tyttöystävänsä oli valmis luovuttamaan toisen munuaisena hänelle.
Muistan kuinka olimme juuri sillä hetkellä pahojen poikien vuoksi tosi pahassa ja vaikeassa tilanteessa. Aluksi en pystynyt edes kuuntelemaan mitä he kertoivat. Mutta elämän tositarina ja kohtalo oli niin surullinen kuin olla ja voi. Kaksi nuorta yhteiselämänsä alussa. Kuuntelin ja kuuntelin. Sitten murruin. Varmaan ensimmäisen kerran täällä ollessani. Edes tsunamin jälkeen niin ei käynyt. Vastoinkäymiset pahojen poikien kanssa, jotka olivat pääasiassa ekonomisia ja psyykeen kohdistuvia, olivat vetäneet minut aivan maahan. Tämä elämän tositarina toi minut jälleen maan pinnalle. Mikä tässä elämässä on tärkeää? Elämä. Osaanko alkuunkaan laittaa tärkeysjärjestykseen elämän asiat? Itkin.
Joku viisas on sanonut: ”Joskus kyyneleet vaan tulevat. Kestä se, sure ja jatka elämää. Ainoa ihminen, joka on kanssamme elämämme loppuun saakka, katsoo vastaan peilistä. Elä niin kauan kuin olet elossa.”
Heräsin. Olin juuri myynyt autoni pahojen poikien kolttosia välttääkseni. Niille rahoille oli tärkeää käyttöä, mutta nyt tuli vielä tärkeämpää. Mitä hemmettiä minä vanha mies tässä niiskutan omaa surkeuttani kun nuori mies tekee kuolemaa. Ilmoitin pojan mukana olleille, että me hoidamme munuaisleikkauksen kulut. Jätin rahat Kekelle, joka tuli paikalle seuraavaksi. Pitkin loppuvuotta tiedustelin munuaispojan kohtaloa. Valtio hoitaa leikkauksen Colombossa. Hyvä, sittenhän se on hoidossa.
Eilen yksi kyläpäälliköistä kertoi tästä samasta pojasta. Munuaisleikkausta ei olekaan vielä suoritettu, mutta se tehtäisiin valtion toimesta ihan pian. Poika on huonossa kunnossa. Jos apuamme tarvitaan, autamme, sanoin kyläpäällikölle. Tänään kyläpäällikkö soitti ja kertoi, että poika on nyt hänen kotonaan. Menimme Karioskarin kanssa sinne.
Potilaan jalat ja vatsa olivat turvonneet valtavasti ja poika näytti todella huonokuntoiselta. Miksei häntä ole leikattu? Ensi kuussa. Mutta ennen leikkausta hänen on saatava dialyysihoitoa ja leikkauksen jälkeen hylkimislääkettä. Sovimme, että kun poika menee muutaman päivän päästä pääkaupunkiin sairaalaan, kyläpäällikkö ja Karioskari menevät mukaan. Siellä paikan päällä he kuulevat hoidon ja lääkityksen tarpeen ja kustannukset.
Sanoin pojalle, että me hoidamme nämä (valtio niitä ei kustanna). Pojalta valuivat kyyneleet poskille, ja pieni tippa vettä taisi tulla minunkin glaseihini. Nämä ovat näitä asioita, jotka on vaan hoidettava. Olemme Marjan kanssa ikionnellisia myös siitä, että meillä on suuri joukko ryhmäkummeja, jotka auttavat rahallisesti meitä auttamaan. Jotka luottavat meihin.
Jos Sinusta tuntuu, että Sinulla on tilaisuus auttaa kanssamme tätä nuorta paria, tässä varta vasten heille avattu tilinumero:
Lotus Hill / munuaispotilas
530500-212440
viite 19703
Vammaiskoti on melkein vihkimistä vaille valmis. Vielä kalustus ja ympäristön siistimistä. Sitten voimme luovuttaa kohteen paikallisille suunnitelmien mukaan. Jatkossa osallistumme vain hankekohtaisesti tilanteen ja voimavarojen mukaan. Sitten voimme jälleen palata meille rakkaaseen ruohonjuuritason työhön. Sellainenhan tämä munuaishankekin on.
Nyt Lotus Hill -hankkeen taloudellinen tilanne on se, että kuukausi pari menee vielä vammaiskodin loppuunsaattamisessa. Sitä ennen uusia hankkeita emme voi ottaa. Käynnistettyjä hankkeita jatketaan tarkan seurannan mukaan ja osa saatetaan loppuun.
Tämä munuaisen siirtohanke on siis tässä tilanteessa ylimääräinen (yli budjetoinnin). Mutta kun sydän sanoo, että on autettava, niin autamme. Auton myyntirahoista laitamme perusosan, mutta tarvitsemme vielä lisää. Arvio koko rahan tarpeesta on tässä vaiheessa n. 400.000 rupiaa eli 3.600 euroa. Onneksi valtio maksaa varsinaisen leikkauksen. Dialyysihoito ja hylkimislääkitys on kallista. Tällä nuorella parilla ja heidän lähipiirillään ei ole mahdollisuuksia sitä hoitaa, joten siirtoleikkaus jäisi tekemättä ja poika kuolisi. Se korutont on kertomaa.
Avustussumma voi olla mikä tahansa. Yhdestä eurostakin koostuu paljon kun mukaan tulijoita on paljon. Kurkatkaa lompuukkiinne (tai tilillenne) ja tehkää tärkeä päätös ELÄMÄLLE
Munuaisleikkausta odottavan
pojan tilanne on surullinen.
Mutta eiköhän tämä tästä.
NAAPURIN TYTTÖ
Lähinaapurissamme asuu Karioskarin kummityttö. Tyttö, jolla on hymyjen maan valloittavin hymy. Hän elää pienessä mökissä siskonsa ja isoäitinsä kanssa. Äiti lähti viime talvena Kuwaitiin siirtotyöläiseksi. Kahdeksi vuodeksi. Se on tytöille kova paikka. Yli miljoonan perheen kohtalo on sama. Äidit joutuvat työskentelemään usein orjuuteen verrattavissa olosuhteissa. Paljon on humanitarismin eteen maailmassa vielä tehtävissä. Ei orjuus USA:n puuvillapelloille loppunut. Seuraamme tarkkaan tilannetta ja tyttöjen koulunkäynti sujuu mallikkaasti ja ruokaankin raha on riittänyt.
KOLIBRIT
Käydessämme tyttäremme Merin luona Meksikossa, nautimme suunnattomasti kauniista Kolibreista. Niitä oli vuoristossa, puistoissa ja jopa Mexico Cityn keskustassa pilvenpiirtäjähotellin kattoterassiravintolan kaiteilla. Kaikkialla roikkui muovisia kukkasia muistuttavia säiliöitä, joiden sisällä oli sokerilientä. Päivänkakkaraa muistuttavan kukan keskellä oli pieni reikä. Pitkän nokkansa siihen pistämällä Kolibri sai makeaa nestettä.
Meri toi kotiintullessaan kaksi laitetta meille ja toimme ne tänne. Pihallamme nimittäin kirmailevat Kolibrit valtoimenaan pensaistoissa. Siinä ne roikkuvat Lime-pensaan oksalla, eivätkä kolibrit edes vilkaise niitä. Petos ei siis onnistunut. Taitavat nämä Sri Lankan kolibrit olla viisaampia kuin meksikolaiset. Tai sitten täällä on sitä oikeaa mettä tarpeeksi. Niin kuin varmaan onkin.
Taidanpa riisua muoviset vekottimet vähin äänin pois. En kerro Merille mitään, kun veivät hänen matkalaukussaan niin paljon tilaa.
MAAILMAN MENOA
Ehdinpä taas jutella naapurimiehenkin kanssa iltapuhteessa. Puhuimme lamasta. Hän oli kuullut siitä. Täällä maaseudulla tärkeimmän toimeentulon, teen ja kanelin tuottajahinnat, ovat romahtaneet yli 50%. Kasvattajat ovat siirtäneet hintaromahduksen suoraan palkkoihin. Minkäs muun voit tehdä?
”Kuinka suuri se romahdus Teillä Suomessa oikein onkaan? Kertovat, että maailmalla, erityisesti lännessä, ollaan oikein suurissa vaikeuksissa”. Kerroin että 2007 talouskasvu oli yli 3% 2008 oli enää 2% ja vuodelle 2009 ennustetaan pahimmillaan jopa 2 % vähennystä. Naapuri katsoi minua pitkään, mietti ja alkoi hymyillä. ”Sittenhän Suomessa menee tämä vuosi 2009 paremmin kuin edellinen vuosi 2007.” Eikö vuosi 2007 ollutkin hyvä vuosi? Suomalaiset ovat varmaan nyt kovin onnellisia ja tyytyväisiä?” – ”Ovat oikein tyytyväisiä (ja pelkäsin, että korvani heiluminen näkyy),” vastasin ja vaihdoin puheenaihetta. Ärsyttäviä nämä srilankalaiset, kun ei niiden kanssa voi keskustella asioista kunnolla. Heti ne laittavat meikäläisen naurunalaiseksi. Ja hymyilevät vielä päälle ärsyttääkseen vielä enemmän. Tässä alkaa itsetunto ja länsimaisen ajattelutavan puolustaminen olla koetuksella.
Koiran elämää Galle portin keskusaukiolla
Ystävällisin terveisin
Pentti-Oskari
Sähköpostia Oskarille
Ps. Palatakseni vielä keskusteluun laman vaikutuksista, en voi olla ottamatta kantaa ruohonjuuritasolta. Joko prosentin kymmenesosien kanssa kikkailevat talousnerot, jotka laskevat ja ennustavat, eivät osaa laskea tai sitten median viime kuukausien talousuutiset on aivan puppua. Tämä kaikki hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.