03.11.2011 Kristiinan Lotus Hill -raportti

3,11,2011 Pentti-Oskari Kangas

Lähdön odottelua & Kristiinan raportti paikan päältä

Vapaaehtoistyöntekijämme Kristiina on päässyt tosissaan vauhtiin. Löydät hänen riemastuttavan ja vauhdikkaankin raporttinsa heti saatesanojeni jälkeen. Raportin lukeminen sai jälleen vanhalle miehelle ”veden glaseihin”, niin ikävä sinne on. Mutta pian lähdemme ja alkaa jo olla säpinää asian tiimoilta. Tänään saapui  luoksemme vierailulle vammaistyöntekijä ja aasialaista kulttuuria opiskeleva Heidi Kaikkonen, joka lähtee kolmeksi kuukaudeksi ensi talvena paikan päälle. Hän on tehnyt vastaavanlaisia töitä ennenkin saaren sisäosissa, Candyssä. Suomessa hän on myös kouluttanut vapaaehtoistöihin lähteviä. Monivuotiset perustyöntekijämme Ritva ja Eeva lentävät niin ikään saarelle tammikuun alussa. Tilanne on kuin ennen vanhaan Postipankin tiellä: Toiset menee, toiset tulee. Päivän lopuksi vielä fysioterapeuttimme Antti soitti ja kertoi olevansa jo matkalla sinne.

Vinkki Sri Lankaan haluaville. Matkatoimisto MY JET (09 685 0740/Lalli ) – hän on srilankalainen ja järjestää lentoliput edullisesti. Sieltä minäkin nyt lippuni ostin. Sanokaa minulta Lallille terveisiä ja lähettäkää savumerkkejä kun olette tulossa Hymyjen Paratiisisaarelle.

Terveisin

Pentti-Oskari
Onnellinen mies

TIEDOKSI

Vajaan kahden viikon kuluttua valmistuu ”Onnellisen miehen tarinoita” ja ”Hymykalenteri 2012” on jo kaikkien halukkaiden tilattavissa.

Tästä klikkaamalla pääset tutustumaan

Kristiinan raportti Lotus Hill vammaiskodistamme
 
Aloitetaan vähän ikävillä uutisilla: Amma-mummo on nyt ollut viikon sairaana ja siksi poissa täältä. Oli ilmeisesti kaatunut kotonaan ja loukannut jalkansa. Häntä on käyty katsomassa, hänen omat poikansakin ovat tulleet käymään ja on kuulemma hyvässä hoidossa. Toivottavasti parantuminen etenee, Amma kun on jo 91-vuotias.

I love You

Eräänä iltana huoneeni ovelle koputettiin ja avatessani oven vastassa oli pitkä, aurinkoisesti hymyilevä buddhalaismunkki. Samitha Theron oli kuullut saapumisestani ja pistäytyi nopeasti tervehtimään matkallaan temppelille. Tulee paremmalla ajalla käymään lähiaikoina. Hänen ihka ensimmäinen lauseensa kuului: ”Osaan muuten suomea” ja sitten suomeksi ”Minä rakastan sinua”. Räjähdimme molemmat nauramaan ja totesin siinä naurun lomassa, että ”but that’s a very good start, Sir!” Ja mikä nauru herralla onkaan! Väittäisin, että rakennus tutisi ihan perustuksiaan myöten, sen verran kumea oli soundi. Muu henkilökunta oli ihan äimistyneenä ympärillä ja tulivat jälkeenpäin kysymään mitä lause oikein tarkoitti…:) Samoin Sante (ja nämä sukunimet on mulla aina väärin) Anaasivable (?) pistäytyi tervehtimässä, kyseli ensifiiliksiä, antoi numeronsa ja kertoi auttavansa, mitä vain tuleekin.
 
Melkein päivittäin käy tosiaan paikallisia vierailijoita, jotka tuovat ruokaa, välipaloja tms. Mutta keskiviikkona oli kyllä aivan huima päivä! Paikallinen hyväntekeväisyysyhdistys ”Sahajeewana Sumithiro”, 10 hengen perustama yhdistys, tuli heti aamusta alkaen vierailulle. Toivat mukanaan paitsi omia lapsiaan ja perheenjäseniään, myös paikallisesta koulusta oppilaita. Ensin pelattiin lentopalloa, johon pari meidänkin pojista osallistui. Me muut kannustimme kovasti. Itse toimin siepparina, kun aina välillä piti käydä nappaamassa meidän pienempiä poikia pois pelikentältä, etteivät jääneet jalkoihin pelin tiimellyksessä.

Suurten sydänten disco

Pelin jälkeen alkoivatkin sitten oikein kunnon juhlat! Yhdistys oli tuonut mukanaan kokonaisen discovarustuksen isoine kaiuttimineen, dj:n pöytineen, neonvaloineen jne. Ja sithä myö tanssittiin! Paikallista poppia ja vähän kansainvälistäkin…:) Siis me kaikki lotushilliläiset sekä vierailijat. Ensin n. 1,5 tuntia, sitten käytiin syömässä lounas ja sitten jatkettiin. Pyöreä valkoinen täti koetti välillä vetäytyä vetämään happea ja juomaan vettä, mutta joko joku pojista tai sitten vierailevista lapsista kiskoi heti takaisin tanssimaan. Pojat nauttivat niin joka solullaan, ettei lainkaan tottakaan! Tanssin jälkeen pidettiin sitten paljon pitkiä puheita, lausuttiin runoja, pojat esittivät lauluja ex-tempore jne. Minultakin pyydettiin puhetta ja pidin sitten tulkattuna puheen, jossa kiittelin vuolaasti vierailusta ja sen tuomasta riemusta, hyvistä ihmisistä ja suurista sydämistä kun haluavat auttaa, kehuin Sri Lankaa, hymyjä, luontoa, ruokaa jne. Ja vaikka puhuin tosi hitaasti ja erittäin yksinkertaista ja selkeää englantia, niin tuon puheen aikana se oli kyllä ”tulkkina” toiminut nuori mies joka hikoili, enkä minä 🙂

Suvaitsevaisuuskasvatusta parhaasta päästä

Ja pakko nyt heti sanoa, että olin kuulkaa ”meidän pojista” koko päivän niin ylpeä, että sydän oli pakahtua! Käyttäytyivät tosi, tosi hienosti koko ajan, tanssivat kuin viimeistä päivää, jaksoivat kuunnella pitkät puheet jne. Lisäksi kosketti ihan suunnattomasti se, kun alkuun muutamista vierailevista lapsista huomasi, miten arastelivat ja vähän suorastaan pelkäsivät osaa pojista. Kun sitten päästiin tanssilattialle, niin siellähän tanssivat yhdessä ja pitivät hauskaa ilman minkäänlaisia syrjimisiä. Illan kävelylläni ajattelin, että tuo on varmasti sitä ihan parasta suvaitsevaisuuskasvatusta lapsesta alkaen – ennakkoluuloista huolimatta sitten henkilökohtaisessa kanssakäymisessä huomataan, että ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

Päivä oli niin täynnä vauhtia ja meininkiä, että kaikki pojat sammuivat kuin saunalamput heti klo 19 päivällisen jälkeen. Olin onnistunut ottamaan puhelimellani pikku pätkiä videokuvaa discoilusta (en valitettavasti saa tässä vaiheessa sitä vielä linkitettyä). Katselimme niitä seuraavina päivinä useaan otteeseen ja hihkuimme ilosta uudelleen 🙂
 
Pienistä asioista ISO ilo

Ostin maanantaina matkalla Lotus Hill:iin vähän lisää hiekkalaatikkoleluja. Niitä löytyi myös kaapeista pusseissa ja nyt ainakin hiekkalaatikko on tosi aktiivisessa käytössä päivittäin. On hienoa huomata, että yksi uusista tulokkaista, jota ei oikein ole saanut innostumaan mistään, suuntaa nykyisin suoraan hiekkalaatikolle kun menemme ulos. Ja kun saa käteensä vielä ”dozer”:in eli muovisen puskutraktorin, niin päivä on kyllä aina pelastettu.
 
Kävelemässä olemme nyt käyneet neljä eri kertaa, pojat ihan tirisevät innostusta aina kun lähdemme. Ja jalkaan tosiaan laitetaan silloin ”antti-antit” eli urheilusandaalit. Noin pojat minulle sandaaleja ensimmäisellä kerralla esittelevät. Lisäksi kertoivat jo (pienen tulkkauksen avustuksella) ensimmäisellä viikolla, että ”Suomi on rakentanut heille tämän talon”. Varmuuden vuoksi kiipeävät vielä tuolille ja näyttävät seinällä tarrassa olevaa Suomen lippua, että varmasti ymmärrän 🙂
 
On myös tosi hieno systeemi, miten vanhemmat pojat pitävät nuoremmista huolta  – opettavat ja auttavat. Pojat myös käyttäytyvät tosi hyvin, eivät juurikaan edes nahistele (mitä nyt jotain pientä, jos toinen vie tavaran kädestä tms.) ja jos jotain tulee, niin nopeasti asiat selviävät.
 
Lupa innostua

Itse katselen ympärilleni ja autan missä vain pystyn. Yleensä koulutuntien aikana autan osaa pojista esim. värittämisessä tms. mitä tekevätkin ja yritän keksiä parille vauhtiviikarille ohjelmaa, että opettajalle jäisi enemmän aikaa ja rauhaa opettaa ”opiskelevaa” ryhmää. Lisäksi olen aina poikien mukana ulkoilemassa, pelaan heidän kanssaan pelejä ja yritän keksiä myös syrjäänvetäytyvimmille jotain. Opettaja lähtee yleensä klo 15 jälkeen, jolloin sateen sattuessa kaivelen kaikkia mahdollisia leluja esiin kaapeista, kehittelen jotain sisäpelejä (tyyliin hernepussien heittelyä pyykkikoriin) jne. ”Kortinpeluusta” (=muistipeli) on kehittynyt osalle ihan suosikki, yleensä jo heti aamiaisen jälkeen joku tulee nyppimään kädestä ja varmistaa ”cards?” eli että pelataanhan tänään korttia. Lisään siihen aina oikein kasinomaisia show-elementtejä… huimia aplodeja, tuuletuksia ym. aina kun pari löytyy. Voi sitä hihkumista ja riemun kiljahduksia. Ekoilla kerroilla henkilökuntaa kävi pariinkin otteeseen ovella kurkistamassa, mitä oikein tapahtuu…:)

Pojat ovat tietenkin myös jo huomanneet, että minulta saa asioita helpommin läpi… eli leluja kaapeista, mennään useammin takapihalle iltapäivisin koulutuntien jälkeen jne. Fiksuja pikkuihmisiä 🙂 Täällä on yksinkertaisesti varmaan ollut se haaste, että henkilökuntaa on niin vähän (ja varsinkin pari henkilöä tekee ihan äärettömän paljon töitä – tuntuu välillä että ympärivuorokautisesti), eikä takapihallekaan ole ennätetty valvomaan. Tai on pelätty, että pojat tosiaan hajottavat keskenään lelut. Toki lelut vähän koville välillä joutuvat, mutta leikkimistä vartenhan ne on tehty. Olen myös saanut pyytäessäni aina tuon ”monitoimihuoneen” käyttöön. Aamujumppaa siellä pidetään päivittäin, mutta muuten monesti koulutuntien jälkeen pojat ovat sitten olleet luokkahuoneessa, mikä käy kyllä aika ahtaaksi. Jos sää sallii, menemme siis aina ulos pihalle vapaahetkinä, muuten sitten kehittelemme jotain sisällä.
 
Hedelmät omasta puutarhasta?

Olen kuunnellut henkilökunnan kommentteja ja kehitystoiveita – laitan niistä tarkempaa listaa alkuviikolla tulemaan. Puutarha on kyllä aidattuna, siellä on ilmeisesti ainakin banaanipensaita ja kookosta. Päällisin puolin katsellessani aita näytti suht ehjältä, mutta yksi henkilökunnasta kertoi, että ”harakat” kyllä siellä käyvät rouskimassa. Kylässä on kuulemma muutamia ”pahoja” ihmisiä, jotka vielä yöaikaan raottavat aitaa, että lehmät sinne pääsisivät. En osaa sanoa vielä pitääkö paikkansa. Käyn varmaan maanantaina Coolmanin ja tuon puutarhaa hoitaneen henkilön kanssa katsomassa tilannetta paremmin. Aivan ihana muuten ajatuskin tuollaisesta kukoistavasta puutarhasta, jossa pojat voisivat tehdä hommia ja kirmailla. Ja joka tosiaan ennen kaikkea tuottaisikin hedelmiä käyttöön. Tuotannosta muuten: yksi vanhemmista pojista tuli perjantaina esittelemään ylpeänä sangollista kananmunia, jotka oli käynyt keräämässä alakerran kanahäkistä. Saalis oli ”twenty-five” eli 25 kananmunaa. Eivät kanaraukat siis pelästyneet munimattomiksi, vaikka kiihkeä lentopallo-ottelu käytiinkin siinä nurkalla keskiviikkona.
 
Ensi viikolla koetan keksiä jonkun korjaamaan yhden keinuista, siinä on yksi laudan kiinnikkeistä irronnut. Luulenpa että isken kiinni kun Gamage on paikalla seuraavan kerran. Samoin takapihalla on pari kuoppaa, joihin voi ikävästi astua nilkkansa kun vauhdilla mennään (juu kyllä, se olin minä joka otin pienen ilmalennon kun juoksin pallon perässä :), täytämme ne poikien kanssa. Takapihan aktiivialueen (kello, seinäaakkoset, koripallo jne.) lattia kaipaa vähän siistimistä – olen aika varma että saan useammankin innokkaan apulaisen tuohon hommaan 🙂
 
Aloin myös (yleisön pyynnöstä 🙂 pitää omaa mahdollisimman epävirallista blogia kokemuksistani täällä. Avauskirjoitus löytyy täältä

Päätän tämän lyhyen (??!:) raporttini täältä tähän 🙂 Aurinkoista viikonloppua !
 
-/kristiina