04.02.2007 Viikko kuin tilkkutäkki

4,2,2007 Pentti-Oskari Kangas

Naganden viidakkokylässä 3.2.2007
VIIKKO KUIN TILKKUTÄKKI

 

Olen kuullut, että joskus jotkut pitkään yhdessä olleet pariskunnat takkuavat pienissä asioissa. Meille tuli eri ymmärrys. Kerroin, että lapsena 4-H leireillä luontokisoissa tytöt arvioivat aina kaikki matkat ja mitat mettään. Marja sanoi, ettei pidä alkuunkaan paikkaansa. ”Arvioi nyt esimerkiksi kuinka korkea on tsunamin muistomerkkipatsas  Buddha?” -24.5 metriä, latasin hilseestä. Entäs Sinun arviosi? ”Se on tosi korkea, noin 300 metriä”, arvioi Marja. Soitimme Banagalalle. ”Patsas on hiukan yli 24 metriä korkea!”

Myönsin olevani jälleen väärässä. Naiset ovat sitten mukavaa väkeä. Taatusti pärjää kun myöntelee vaan mitä merkillisimpiä asioita. Kuten esim. Buddhan patsaan korkeutta. Eihän sillä ole mitään merkitystä?

 

ONNEA TUOTTAVAT
KOULULAUKUT

Ananda kävi jättämässä pitkän listan koululaukkujen jakopaikoista. Ympäri saarta – melkein. Ehdotin, että ne jaettais kertareissulla kuorma-autoilla samaan syssyyn joka paikkaan. Nykysysteemillä menee aikaa, polttoainetta ja soodavettä mittaamattomasti.

”Etko Sinä Oskari ymmärrä?” tuskastui Ananda. ”Kun Sinä anta koululaukku, sinä pitä itse anta se oma käsi. Sinä seiso, ku lapsi kumarta ja sinä silittä lapse päätä ja sit te molemma hymyile ja molemma on onnelline. Sillo koululaukku anta lapsel onne. Etkö Sinä halu, että koululaukku anta lapsel onne?”

 

(Ananda on siitä mukava mies, että kun vähän hermostuu, suomenkielen varastot aukeavat kummasti. Minäkin haukuin hermostuksissani yhden tuk-tuk -kuskin kun haukkui minua homoksi. Jälkeenpäin en edes muista millä kielellä, mutta perille meni.)

Korostin ymmärtäväni. Häpeissäni mutisin jotain seuraavasta lähtöajasta, jonka ilomielin siirtäisin herätyskelooni.

 

10 VAMMAISOPPILAAN LUOKKA
2000 OPPILAAN KOULUSSA

Sunnuntaiaamuna nousimme klo 6 ylös ja autoon. Lapset valkoisissa vaatteissaan vaelsivat kylänsä temppeliin, enkelikouluun. Pyhäkouluun. Viivähti vertaus mielessäni kotomaahamme, jossa samanikäiset hoipertelavat samaan aikaan diskosta kotiinsa. Sitä sanotaan kulttuurieroksi.

Kohteemme oli vain 3 tunnin ajomatkan päässä. Taas tuli samanlainen olo kuin saunareissulla: Ei oikein huvittaisi mennä, mutta kun on ollut, toteaa, että olipa hyvä, että menin.

 

NAURUN SIEMEN
ON NAURU

 

Bulladsingal niminen syrjäinen kylä. 2000 oppilaan ja 106 opettajan koulu. Tunnelma oli hieno. Paikka on niin syrjäinen että tuskinpa monikaan lapsista valkoista on nähnyt. Vietimme Marjan kanssa tuon suuren lapsilauman keskellä pitkän tovin. Seurasimme toisiamme ja molemmat osapuolet nauroivat. Välillä aivan vääränä.

 


Vammainen sai pyörätuolin

 

Ehkä he nauroivat meitä ja me nauroimme heidän nauruaan. Uskomaton fiilis. Vedet silmissä kaikilla – naurusta. Mistähän se nauru oikein alkoi? Marja väitti, että se johtui paitani juoponnapituksesta. Mutta eihän 2 nappia voi olla juopponapissa? Eihän?

Sitten kun aloimme puhua 10 sanan small-talkkia, siitä vasta nauru syntyi. Se is my haspend, näytin Marjaa ja I am ses vife, kerroin sujuvalla englanninkielelläni. Ja ajatelkaa, lasten naurusta ei meinannut tulla loppua. Se vaan harmitti, kun en ymmärtänyt, miksi Saara – eikun Marja nauroi.

 

 PRODEERATUT KOULULAUKUT

 


Koululaukutkin oli prodeerattu
hankkeemme nimellä

Lapsille jaettiin koululaukkuja, joihin tehdas oli prodeeranut Lotus Hill Projekt -nimen. Samoin kouluvihkoihin oli painettu kansilehti. Kaikki veloituksetta.

Lapsihalvauksen vuoksi liikuntakyvytön poika sai pyörätuolin. Voi sitä kiitollisuutta, mitä hän hehkui. Tykästyimme tähän kouluun, kylään ja ihmisiin ihan valtavasti. Heillä oli jopa 10 vammaisen oma luokka. Sillä lailla.

 

Premasiri ei ollut paikalla, vaan ykkössihteerinsä tuurasi häntä. Presidentiltä oli tullut pikainen käsky saapua Colomboon. Ja nyt sitten ministerivaihdokset toteutetaan, tuumin. Mutta lottovoitto meille jo näinkin, vaikka Premasiri pudotetaan hallituksesta. Sain puhuttua sihteeri Mahille vähän tästä vammaisasiasta ja sovimme jatkavamme aiheesta myöhemmin.

Paluumatka tehtiin ”oikotietä” kärrypolkuja myöten. Kuvankauniita maisemia. Kumpuilevia mäkiä, jokia ja teeviljelmiä. Riisipeltoja ja laumoittain vesipuhveleita. Suunnittelen lahjoittavani Mahindalle autoonsa uudet iskuvaimentajat.
 

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
SAIKIN YLENNYKSEN


Kotomatkalla pysähdyimme syömään Ambalankodassa. Kesken kaiken soi Anandan kännykkä. Näin kirkastuneen ilmeen. ”Se oli Mahi, Presidentti oli nostanut Premasirin hallituksessa ykkösketjuun. Premasiri kysyy, että voimmeko juhlistaa tapausta ensi keskiviikkona kotonamme Nagandessa heti Toivolan koululaukkuseremonioiden jälkeen?” Hän haluaisi jälleen kanelipuusavusaunaan?

 

Tässähän tulee ihan kekkosmainen olo. Savusaunassa pehmitetään sitten herrat oikein kunnolla.

Tultuamme kotiin keitin vahvat kahvit ja valmistumista odotellessa hiukan huilasimme. Joimme kahvit myöhemmin illalla. Vasenuid aga önnellik, sanoisi eestin poika.

On hienoa, että nämä päivät on koettu. Niitähän ei koskaan tarvitse vaihtaa pois. Elämän pääomaa kertyy……

 

VESIPÄÄ POIKA OLI
ALKANUT PUHUA

Kaikille oman kylän lapsille olimme ilmoittaneet, että yhteinen koululaukkujen jako on 30.1. Yhteisellä tilaisuudella säästymme jatkuvasta trafiikista. Paikalle saapui 38 lasta ja heidän saattajansa (perhe ja osa sukua). Oli tosi mukava tilaisuus. Jaoimme limonadia ja keksejä ja bompaa (karkkia). Laukut sisältöineen koulua käyville. 12 vuoden tuttavuuden jälkeen oli mielenkiintoista huomata kuinka monessa perheessä oli menossa jo sukupolven vaihdos. Pieni kummityttömme vuosien takaa saapui omien lastensa kanssa.

Kiintyminen näihin ihmisiin joiden kanssa on koettu koulunkäynnin tuskat, orpous, äidin hilpaisu toisen miehen kyytiin tai isän ryyppääminen ja kuolema. On yhdessä koettu tsunami ja sen jälkeisen ajan tuskat. Eletään aikalailla yhtä. Se tekee olon kotoisaksi.

 

Aiemmin olimme käyneet pankissa ja siirtäneet kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville perheenäideille 1400 rupiaa (n.10€) per koululapsi nostettavaksi kuukausittain. Osa yhteisökummiemme perheitä, osa vuosien mittaan mukaan tulleita väliinputoajia.

 

Haluan jälleen korostaa, että resurssimme eivät riitä yksittäisten kummilapsien hankintaan ja hoitamiseen. Leijona-järjestö tekee sen ammattitaidolla ja pitkällä kokemuksella. Omalla perheellänikin on heidän kauttaan ollut lukuisia kummilapsia ja on vieläkin. Me jatkamme ryhmäkummiustyötämme ja olemme yhä enemmän vakuuttuneet sen saavutuksista.

Kylän lasten joukossa oli myös ennen tsunamia rakentamiemme nk. hetteikköperheiden jäseniä, mm. vesipää poika. Olemme avustaneet äitiä sairaalakulujen maksamisessa jo vuosia. Äskettäin eräs turkulainen perhe otti huolekseen jatkotoimet. Vielä ennen tsunamia hän oli apaattinen, ei kävellyt eikä puhunut. Hymyili kyllä. Nyt tämä sama vesipääpoika puhua pulputti niin, etteivät muut tahtoneet suunvuoroa saada. Poika käy myös esikoulua. Tulipa taas hyvä mieli.

 


Suloinen kylämme vesipääpoika
oli oppinut puhumaan

 

 

TOIVOLAN VUORO
JOULULAUKKUPROJEKTISSA

Kuukauden viimeisenä päivänä Premasiri oli lähtenyt saattueineen jo ennen klo kuutta hallintokeskuksestaan Colombosta. Hambaantotan kylän koulun pihalla oli kaikki valmista saapuessamme sinne. Toivolan lastenkodin lisäksi kylän muita lapsia oli yhteensä 230. Kaikille jaettiin koulureput.

 


Sri Lankan terveys- ja
hyvinvointipalvelujen ministeri,
Lional Premasiri pitää Toivolan
lapsille oppituntia elämän
tärkeistä asioista

 


Toivolan lastekotilapset kylän
koulussa laukunjakotilaisuudessa.
Laukut ja kengät siunataan

 

Viime joulun alla helsinkiläisen Henry H:n firman joulurahoilla ostettiin myös koulukengät. Nyt Henry halusi uudet kengät samoille lapsille. Perusteli sitä sillä, että jospa jotkut kengät ovat säilyneet vuoden jälkeen käyttökelpoisena, ne siirtyvät veljelle tai siskolle tai naapurin lapselle. Kierrätystä sekin. Oikeassa Henry on.

 


Tehdas pakkasi kouluvihot
oikein painetulla etiketillä

Tuore ministeri piti lähes puolen tunnin puheen. Oli uskomatonta, millaisen vuorovaikutuksen hän sai lapsiin. Alan yhä enemmän pitää hänestä. Ei noussut nimitys hattuun, vaikka saattue suurenee. Ruohonjuuritasolla jaksaa kulkea kansan keskuudessa. Sisareni Leena oli käynyt netissä kurkkaamassa. Mies oli aikanaan Gallen pormestari ja sitten alueen maaherra ja elefanttipuolueen vahva mies.

 

KAHDELLA PALLILLA,
KAHDESSA PUOLUEESSA

Kävimme Anandan kanssa merkillisen keskustelun. Ihmettelin sitä, että Premasiri oli päässyt hallitukseen oppositiopuolueen edustajana. Kommunistinen Presidenttihän on tunnetusti kova omiensa suosija. Nyt siirtyi uuteen hallitukseen 5 ennen opposition elefanttipuolueessa ollutta. Miten se on mahdollista? ”Ne muutti puoluetta ja siirtyivät kommunistiseen puolueeseen. Eihän kommunistihallituksessa voi elafanttipoliitikkoja olla,” perusteli Ananda.

”Entäs Premasirin rooli oman maakuntansa elefanttipoliitiikkona samanaikaisesti?”, kyselin hämmästyneenä. ”Ei hätää! Gallessa hän on sitten elefanttipoliitikko” kertoi Ananda ja jatkoi: ”Minä tiedän, että Sinun on vaikea ymmärtää tällaista. Vain Sri Lankassa tämä on mahdollista”

En puhunut Anandalle mitään Jörn Donnerista……!

 

 

ONNETON VAAKA

Marja oli käynyt Coolmanin kanssa lääkeostoksilla Callen lääketukussa. Suhteilla jyllätään. Lääkkeet ovat tosi halpoja täällä. Toivolan uusi lääkärimme oli tehnyt puutelistan. Lähes 40.000r eli n. 300€ edestä kolme suurta pahvilaatikollista lääkkeitä. Vielä Marja haki terveydenhoitohuoneeseen kodintarvikeliikkeestä henkilövaaan. Hintalapussa oli 1250 r (8 €), mutta kauppias sanoi hinnaksi 1500r. Miksi? ”Se on turistihinta. Ja se on ihan sopiva hinta rouvan Ladys Roomiin,” erehtyi tämä onneton yrittäjä selittämään meidän rouvalle.

 

Marja oli väsynyt ja tuskastunut lääkeurakan jälkeen ja hermostui toden teolla. Coolman kertoi, että hän jo luuli Marjan kopasevan vaaalla kauppiasta päähän. ”TÄMÄ EI TULE MIHINKÄÄN LADYS ROOMIIN, VAAN UNOHDETTUJEN LASTEN LASTENKODIN TERVEYDENHOITOHUONEESEEN….” riemastui meidän Marja (osaa olla joskus, ihan ihan harvoin, melkoisen painavasanainen). Voi kauppiasparkaa, mutta niin tehokas oli Marjan reaktio, että mies änkytti tiskin takaa: ”Oukey oukey. Sopisiko 1000 rupiaa?”
 
Veimme lääkkeet ja vaaan Toivolaan. Koepunnitukset tehtiin ja olin astumassa vaaan päälle kun Marja kiljaisi, et älä vaan astu sen päälle, se hajoaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että vaimo ylireagoi yleensä ja kevyesti nousin vaaalle.

 

Jos se olisi ollut puhuva vaaka, olisi se varmaan kehottanut pois, mutta puhumattomana se reagoi hyvin brutaalisti. Se hajosi tuhannen kappaleen päreiksi. Ihan totta. Olin lähellä masentua. Lupasin ostaa omilla rahoillani ensi tilassa uuden. Tuskinpa saan 1000 rupialla. Kun minulle tulikin kiire lähteä kotiin, kuulin vielä nurkan takaa kun henkilökunta nauroi. Heitä on sitten helppo naurattaa.
 

 

MITEN SELVITÄ
YHDELLÄ LENKILLÄ 2 VIIKKOA

 
Tulin kotiin. Masentuneena lohkaisin sinisestä lenkistä puolen sentin siivun. Tiedättekö muuten, miten suomalainen mies pystyy herkuttelemaan yhdellä sinisellä lenkillä melkein 2 viikkoa? Muistuttaa päivittäin vaimoaan, että tämähän on kasvissyöjä.

 

KANELISAVUSAUNASSA
 
Premasiri oli ratkaissut keskiviikkoillan tilaisuuden hienosti. Normaalit turvatoimet olisivat aiheuttaneet vain lisää vaaratilanteita. He saapuivat pimeän tullen kolmella siviiliautolla yksitellen. Premasiri 11- ja 12-vuiotiaitten poikiensa kanssa ja hänen hyvä ystävänsä niin ikään samanikäisten poikiensa kanssa. Kaksi sihteereistään Premasiri oli ottanut mukaan myös. Autokuskit olivat tietenkin samalla turvamiehiä ja siviilipuvuissa. Eli kaikki sujui hyvin huomaamattomasti. Naapurit eivät ainakaan kyselleet mitään jälkeenpäin.
 
Itse tilaisuus oli lämmin, muutenkin kuin sään puolesta. Otimme tervetulolimonadit ja vaihdoimme eri kielten hölökyn kölökyn sanoja. Vahingossa lausahdin gastrovia -sanankin, josta ministeri sai aiheen kysellä Suomen suhdetta suureen naapuriinsa, Venäjään.

 

Olen visusti pidättäytynyt kommentoimasta hänelle Sri Lankan sisäpoliittisia asioita, mutta tästä mielettömästä sodasta olen halunnut kertoa jotain. Tässä oli tilaisuuteni:

 

Pidin noin puolen tunnin esitelmän Suomen viime sodista. Kerroin, kuinka 4 miljoonaa suomalaista taisteli yli 200 miljoonaa venäläistä vastaan. Pojat kuuntelivat hiiren hiljaa ja isäministeri käänsi puheeni ymmärrettäväksi englanniksi (Mitäkö kieltä minä puhuin? San se. Luulin, että englanniksi) Vanhalta kansakoulunopettajalta löytyi muistilokeroista jännittäviä juttuja. Lopuksi pääsin kliimaksiin:

 

Kerroin kuinka ihme oli mahdollista. Kerroin kuinka etelä-venäjältä, Sri Lankan lämpötiloista tuotiin sotilaita yli 40 asteen pakkaseen. Kerroin, kuinka koko kansa, työmiehestä herraan ja talonpoikaan. Kaikki olivat yhtenä miehenä ja naisena mukana puolustamassa. Kerroin, kuinka rauhanprosessi oli tuskainen ja että olemme nyt eläneet jo yli 60 vuotta ilman ainuttakaan kahakkaa. Ministeri sihteereineen puolestaan oli hiiren hiljaa.

 

Sain sanotuksi, että jos sosiaali- ja hyvinvointipalvelujen ministeri saisi edes hiukan hallituksessaan vaikuttaa tamilisodan loppumiseen, hän olisi hoitanut toimenkuvansa upeasti. Kerroin, että tänä talvena kummilasten vanhempia oli tulossa tänne useita satoja. Nyt sodan pelossa luku jäi muutamaan kymmeneen. Hiukan minua kylmäsi voimakas kannanottoni. Ja millä kielitaidolla. Mutta yritystä ja sydäntä oli senkin verran enemmän.
 
Lopussa Premasiri oli pitkään hiljaa. Otti kaksin käsin käsistäni kiinni, ja sanoi: ”Haluan tulla Suomeen, sinun kylmään kotimaahasi, jossa ihmisillä on lämmin sydän”. Sanoin leikkisästi, et tervetuloa heti kun olette saaneet rauhan aikaan. Ennen sitä ei ole mitään asiaa. Ja sitten saunaan. Ihan Kekkosen malliin.

 

Voihan verokirja! Neljä keskenkasvuista poikaa ja ministeri pitivät minua pilkkanaan mennen tullen. Uuvuin jo kolmannen löylykerran jälkeen. On näillä lämmönsietokykyä!
 
Ennen lähtöä Premasiri vielä kertoi keskustelleensa viime maanantaina Light Housessa – 12 km meiltä – (jonne Tsunamin jälkeen Sri Lankaa avustaneiden maiden edustajat oli kutsuttu) 20 minuuttia vieressään istuvan Presidentin kanssa. Varmuuden vuoksi en siteeraa asioita, mutta on edes – siis: on edes – toiveita asioiden paranemisesta. Uskon, että Premasiri hoitaa postinsa kunniakkaasti. On ainakin yritetty yrittää.

 

 
HIRVITTÄVÄ
JÄLLEENNÄKEMINEN
 
Nukuin seuraavana aamuna pitkään. Haistelin kanelintuoksuisia kainaloitani lakanoiden välissä. Rauhan rikkoi infernaalinen huuto pihalta. Marja juoksi naama valkoisena ja iho kananlihalla (huom! +30 astetta ulkona). Ja huuto oli kuin Rymättylän Poikon kyläkokouksessa koulukuljetuksia käsiteltäessä.
 
Marja oli viemässä Kaisa äidille ja pennuille ruokaa. Kun hän avasi sulkupadolle johtavan portin, häntä kohtaan syöksähti silmänräpäyksessä jättiläisvaraani. Se oli noin metrin päässä hänestä. Idi Amin oli palannut.
 
Koiranpennut pyörivät jaloissa, joten olen varma, että koiranpennuillakin on oma suojelusenkelinsä, joka lähetti Marjan paikalle. Marjasta lähtee kyllä käsittämätön desibelimäärä tarvittaessa. Harvoin näille desibeleille on ollut näin hyödyllistä käyttöä.
 
Hitaasti, mutta kankeasti syöksyin padolle. Tempaisin matkaan Keken kobria varten jemmaaman rautaputken pätkän. Ankkelikin oli herännyt aamupäiväuniltaan ja Ananda kurvasi samanaikaisesti pihalle.

Idi Aminista ei näkynyt jälkeäkään. Hän oli kohdannut voittajansa. En uskaltanut kertoa Marjalle arviotani, mutta kiitos Marjalle ja hänen enkeleilleen. Muuten kaikki olisikin ollut liian hyvin, mutta Vain Keke ja Veka pyörivät jaloissa. Jussi oli poissa. Saamarin Idi. Kaisa äiti oli lähtenyt hetkeksi pois, ja tuo hirviö käytti tilanteen vihdoin hyväkseen.

 

Poistuimme portista murheellisina pihallemme. Sitten kuulin äänekästä vikinää. Onkkeli nosti juuri Jussia niskavilloista kahden kiven välistä. Jussi oli vahingoittumaton. Kun Onkkeli nosti Jussin vesipuhvelijogurttikipon viereen, se työnsi päänsä suoraan jogurttiin. Keke ja Veka nuolivat hetkessä sen pään puhtaaksi. Elämä jatkui sittenkin.

 


Vielä tallessa. Takana Jussi,
keskellä Keke ja etualalla Veka

 

Naapurini kysyi minulta tänään, että tiedänkö, minkä rangaistuksen saa Sri Lankassa kaksinnaimisesta?
-En todellakaan ole kuullut !
-Kaksi Anoppia.

 

 

Tällä viikolla tapahtui paljon paljon muitakin mukavia ja mielenkiintoisia asioita, mutta jätän ne itselleni muistojen galleriaan. Edellä olevissakin on lukijalle varmasti tarpeeksi sulattelemista.

 

Tule sinäkin mukaan ryhmäkummiksi auttamaan heitä, jotka monet ovat ehtineet jo unohtaa. Täytä kummilomake.

 

Viikko oli kuin tilkkutäkki.

 

Lämmin ja kaunis.

terveisin

 

 

Pentti-Oskari

 

PS. Lauantaina saimme lisävahvistusta avustustyöntekijöidemme joukkoon. Hope for Sri Lanka ry:n – hienon yhteiskumppanimme perustajat ja kaikki kaikessa – Titta ja Veka Liiman saivat lauantaina esikoisensa. Paino 2140g. Viestitin, että samaa kaliperiä kuin kuopuksemme Karioskari oli tullessaan.

Toivottavasti heidän lapsensa ei kasva yhtä isoksi kuin meidän ”Pikku-Oskari” joka täytti sunnuntaina neljännesvuosisadan. Liimannien esikoinen on nimittäin tyttö.

 

Olen saanut Lotus Hill kummien valtuutuksen ja toivotan kolmikolle niin paljon onnea, että varmaan riittää. Myös ystävät täältä Sri Lankasta lähettävät terveisiä ja Banagala siunauksen.