04.12.2007 I am so very happy!

4,12,2007 Pentti-Oskari Kangas

Päiväkirja 4.12.2007

AKU ANKKA KÄVI KYLÄSSÄ

Kukapa meistä ei Aku Ankkaa rakastaisi. Ja hänen tekijöitänsä. Sain positiivisen viestin Positiivareilta: Don Rosa, arvostetuin, rakastetuin ja kuuluisin Akun monista piirtäjistä ja tarinan tekijöistä, haluaisi kokea suomalaista Luontoa, arkkitehtuuria ja nauttia kalaruokaa. Ottaisinko hänet Herrankukkaroon vieraaksi? Arvannette pikkupojan riemahduksen. Lapsenomaisuuteni sai vastineen. Liian kauan olenkin elänyt aikuismaailmassa.

Tuskin koskaan olen esitellyt minulle rakkaita aikaansaannoksiani niin paljon ylpeyttä rinnassa kuin nyt. Minulle oli erityisen mieluisaa hänen kiintymyksensä pieniin yksityiskohtiin, jotka on tehty pilke silmäkulmassa. Don  Rosa hymyili hyväksyvästi kun kerroin venäläisen matkatoimistojohtajan udelleen, että kielsikö äitini aina minua pikkupoikana tekemästä kaikkea kivaa. ”Useimmiten”, vastasin. Naama naurussa hän ikään kuin ymmärrys aueten hihkaisi:  ”Nyt minä jymmärrän, nyt minä  jymmärrrän!”

Maailman suurin sauna, kaikkien saunojen isoäiti, maasavusauna sai maailmanmiehenkin hämmästelemään. Kun kerroin saunatontuista ja menninkäisistä, huomasin että mies arvostaa mielikuvitusta. Omakohtaisin kokemuksin.

Kun kerroin jokavuotisesta elokuisesta traditiosta, maailman viimeisen tosijazzin legendan, trumpetisti Ted Cursonin sekä Pori Jazzin Jyrki Kankaan ja Reiska Laineen swingkonsertista maasavusaunan sisällä 124 naissaunojan joukossa, olin havaitsevinani normaalisti niin poikamaisen silmän raosta aikuisen miehenkin pilkettä.

Arkkitehtuurista kiinnostunut vieras penäsi minulta selitystä miten tällaisen rakennuskannan toteuttaminen on mahdollista. ”Vain äärimmäinen itsekritiikin puuttuminen selittänee sen”, perustelin. Vieraamme tuntui hyväksyvän selityksen.

Illallisella sitten keskustelumme jatkui ratkiriemukkaana. Pöytäseurueessa oli mukana myös Rosan pariskunnan Suomen vierailun isäntä, kyläkauppias Vesa Keskinen ja nuorikkonsa, brasiliaistyttö Natalia.

Natalialta sain tuliaislahjan Brasiliasta, paikallista itsepoltettua metsäjuomaa. Pullolle löytyy kelpoisa paikka kotini viinikellarista, joka on Naantalin luostariajalta. Naureskelin Vesalle, että iltapäivälehtien uutiset, jotka kertoivat pariskunnan menneen maan alle Brasilian poliisille tehdyn ihmiskaappausilmoituksen vuoksi, ovatkin sikäli totta, että maasavusaunominen on todellakin maan alla oleskelemista. Vesaa ei aihe kovin hymyilyttänyt. Kiusanteon lähteet löytyvät Suomesta ja kateudella ei ole näköjään rajoja. Sanonpa vaan, että Natalia on tosi herttainen tyttö. Englanninkielikin sopivasti minulle ontuvaa.

Illan aikana selvisi sekin, että olemme Don Rosan kanssa saman makuisia musiikin suhteen. Vanha kunnon jazz on poikaa. Ehkä pieni yllätys koettiin, kun käynnistimme karikatyyrisen muotokuvakilpailun. Don Rosa piirsi kuvan minusta ja minä hänestä. Minä voitin. Olin nimittäin huomattavasti nopeampi kuin mestari.

Teille voin paljastaa salaisuuden: Piirsin keikka-aikanani jokaisen orkesterikopin seinään seinähullun ukon kuvan. Kun niitä tuli piirrettyä arviolta yli 1000 kertaa, ei käsi käskyä enempää tarvinnut. Kuva tuli vanhasta muistista alta aikayksikön. Oman nimeni sijaan kirjoitin Don Rosa. ”Hulluna on hyvä olla” sijaan kirjoitin amerikankielellä: ”I am so happy” (lieneekö ymmärrettävissä?).


Taideteokset vaihtoivat omistajiaan.

Loppujen lopuksi ei ole epäilystä voittajasta. Minä sain ainutlaatuisen taideteoksen. Nyt vain odottelemaan uusia Aku Ankkoja. Ehkäpä piankin Aku seikkailee suomalaisen maasavusaunan uumenissa ja nukkuu yönsä luxuslinnunpöntössä. Kukapa tietää?

Kilpailu lukijoilleni

Ken arvaa 20.11.07 ottamani kuvan kohteen (eli mistä kuva on otettu), saa palkinnoksi luxusyön linnunpöntössä.

Tarkimmin kohteen määritellyt voittaa palkinnon.
Lähetä vastaus sähköpostilla

YSTÄVYYDEN
RANNENAUHA

Jälleen hankkeemme on ollut hieno menestys. Yksityiset, yhteisöt ja yritykset ovat löytäneet ystävyydenosoitukselle hienon toteutuksen. Tämän viikon aikana postitetaan tilatut rannekkeet. Mukaan pääsee vielä.  Klikkaa rannenauhasivustolle

Kuulin juuri että  Hikkaduwan Vaulagodan kylä on kuuluisa koko saarella taidokkaista rannenauhojen kutomisesta. Vielä ennen tsunamia, kun turistit työllistivät merkittävästi saarelaisia, Vaulagodan perheistä merkittävä osa sai toimeentulonsa ystävyyden rannenauhoista. Suuri osa on ollut siitä lähtien työttöminä.

Kävimme vierailulla yhteysperheessämme Vaulagodassa. Kotoamme on matkaa sinne vain kilometrin verran. Koko perhe oli työn touhussa. Isä, äiti, mummit ja vaarit, 4 aikuista lasta, 2 miniää ja vävy. Yhteensä 13 henkeä. Lisäksi kaksi lastenlasta harjoitteli, sillä vaaditaan vuosien harjoittelu ennen kuin taito on saavutettu. Kysymys ei siis ole lapsityövoiman riistosta. Ei todellakaan.

Olisittepa nähneet millainen tunnelma talossa vallitsi. Koko suurperhe yhteisessä työssä yhteiseksi hyväksi. Melkein sokea mummo oli ryhmän taitavin. Homma oli verissä. Suun vääntelystä päätellen vaari oli pitänyt pitkän tauon, koska nauhaa syntyi hitaasti, mutta varmasti. Laskin, että kuukauden kudonnalla perhe ansaitsee vuoden tulot itselleen. Havaitsin myös miten tärkeää työ oli mummoille ja vaareille. Heitä tarvittiin tähän työhön. Myös yhteishengen luominen tuli saman tien kuin lisukkeena.

Ystävyyden rannenauha -hankkeemme on kymmenille työttömille perheille parasta moneen moneen vuoteen. Näin he voivat itse auttaa itseään. Näin monikerroksisesti meidän apumme menee perille. Taustalla tavoitteemme: vammaiskeskuksen rahoitus.

RANNENAUHASSA
ON MYÖS TUNNETTA

Sain viime keväänä rannenauhan Ilolan vammaiskodin asukeilta. Nyt se oli jo pahoin rispaantunut. Päätin laittaa uuden. Otin sakset katkaistakseni vanhan nauhan. Kuinkas kävikään? En tohtinutkaan käyttää saksia, vaan tuhersin pitkän tovin avatakseni tiukan solmun. Ystävyyden rannenauha on sellainen. Ei sitä voi noin vaan katkaista saksilla.

Töytärin Jussin kanssa naureskelimme, että isot karvaiset miehet ne vaan ylpeänä kantaa ranteessaan värikästä nauhaa. Minulle se muistuttaa lukuisia kertoja päivässä siitä, että olen etuoikeutettu ihminen tässä maailmassa. Se muistuttaa minua siitä, että minulla on aihe olla onnellinen ja tyytyväinen mies. Se muistuttaa minua myös hymyilevistä ihmisistä, joilla on niin vähän. Onneksi heillä on hymy. Miksi me suomalaiset emme jaksa hymyillä. Kun meillä, jos kellään, siihen olisi paljon aihetta.

Kulttuurissamme on yksi naurettava piirre. Kun joku meistä hymyilee, toiset sanovat, että se on ”vähän onnellinen”. Minua ainakin hymyilyttää aina kun katson ranteessani ystävyyden nauhaa. Jos joku väittää minun olevan vähän onnellinen, hän ei tiedä totuutta: En ole vähän onnellinen. Olen paljon onnellinen. Ystävyyden rannenauha on oiva väline. Kokeile jollet usko, äläkä sitten välitä jos muut arvioivat Sinut onnelliseksi. Ole siitä pelkästään onnellinen.

UUSI YSTÄVÄMME ERANKA

Tämän päiväkirjan lopussa Aven lyhyt raportti. Tilanne on mitä parhain.  Rahaa on kulunut uuden WC:n ja septikaivon rakentamiseen ja kuluu vielä laatoitukseen kuin myös erillisen suihkutilan tekemiseen yhteensä 480 euroa. Tähän mennessä rahaa on kertynyt Erankalle erikseen osoitettuna huikeat 4000 euroa, joka mahdollistaa Erankalle ja hänen äidilleen uuden kodin. Viikon päästä meillä on kustannusarvio.

Tässä taas oivallinen esimerkki yksittäisten ihmisten ruohonjuuritason saavutuksista. Kaunis kiitos vielä kaikille. Epäileville tuomaille miettimistä.

Ystävällisin terveisin

Oskari Onnellinen

Hello Sri Lankasta;

Erankan luona vierailin ja toilettiprojekti oli edennyt taas. Rappaustyöt ulkopuolelta oli tehty. Rakentaja oli lähtenyt hoitamaan jotain toista projektia ja palaa töihin taas maanantaina.

Eranka antoi laskelman laatoitustöistä ja pesutilan rakentamisesta toiletin kylkeen. 26.000 rupeeta eli tämän päivän kurssilla n. 160 Euroa. Erankan savitalon purkua ja uuden pikkutalon rakentamista varten Eranka antaa ensi viikolla laskelman kustannuksista. Talossa olisi pieni makuuhuone, pieni olohuone ja ulkopuolella erillinen keittiö, missä voisi kokata avotulella. Sellainen ihan tavallinen sri lankalainen toimiva talo.

Erankan kodin lähellä peltotöita tehdään vielä täysin härkävoimin. Siellä ei käytetä koneita pellon mudan möyhentämiseen, vaan härät sotkevat jaloillaan pellon muohkeaksi. Erankan kanssa juteltiin, että ei niitä koneita aina tarvita! ”Turhaa tuhlausta”, oli Erankan mielipide.

Erankan perheeltä jälleen kiitolliset terveiset teille kaikille sinne Suomeen.

Volontääri Ave