06.01.2005 Yhdestoista päivä
6,1,2005 Pentti-Oskari Kangas
Sri Lanka, Hikkaduwa
06.01.2005
Kymmenes päivä vedenpaisumuksen jälkeen
Aamulla: Saimme nukuttua pitkään. Mtv3:sta tuli
45 minuuttia ohjelma, ja ilmeisesti se auttoi ihmisiä ymmärtämään, mistä täällä oikein on kysymys.
Ennen kirjoitettu teksti oli ”jumalan sana” nyt on tv! Ensikommentit tulivat tänne paikallista aikaa yöllä. Laitoin kommunikaattorini kiinni 137 tekstiviestin jälkeen. Luin muutaman ja nukahdin. Aamulla taas töihin ja vastaamaan. Olisin suunnattoman kiitollinen, mikäli voisitte levittää nettiosoitettani, koska siellä on tietoa enemmän kuin jaksan yksittäisesti vastata. Ihmisillä on suuri hätä edelleen. Ystävän, tuttavan tai kummilapsen kohtalo murehduttaa. Pyydetään tutkimaan tonttimarkkinoita kotinsa menettäneelle tutulle ja niin edelleen. Elämän ja murehtimisen kirjo on laaja. Hyvin moni haluaa lähettää apunsa suoraan kohteeseen. Varmasti kaikki avustustilit ovat kelvollisia, me yritämme välittää oman tilimme kautta tuntemamme lähiympäristön tuhon korjaamiseen ja avun antamiseen. Tämä on vaatimatonta ruohonjuuritason toimintaa ja voimme tehdä vain oman rajallisen kapasiteettimme mukaan. Vaikka tilanne muuttuu päivittäin, yksi on kuitenkin varmaa: teillä kaikilla halukkaille on mahdollisuus tehdä tärkeää avustustyötä viikkojen, kuukausien ja vuosien päästä. Silloin kun suuri yleisö on tämän tapauksen jo unohtanut. Me emme unohda tätä upeaa kansaa.
Säkön Ville, joka auttaa Hollmenin Petriä nettisivujemme päivittämisessä, lähetti yöllä sähköpostin, jossa hän ammatti-ihmisen tavoin neuvoi minua avaamaan täältä käsin nettisivumme. Paina yhtäaikaa shiftiä ja sitä ja sitä. Naureskelin, kun kommunikaattorissani on kirjainten ja numeroiden lisäksi vain muutama nappula, joista tunnen vain osan. Ja nakkisormeni painavat pyytämättäkin usein kahta näppylää samanaikaisesti. Pojat korjaa sitten lukihäiriöisen tekstini. Villellä oli kannustava ja positiivinen kommentti Sri Lankan turismin tulevaisuuteen: Hän ainakin uskoo, että ihmiset, jotka ovat antaneet apunsa tänne, haluavat pian myös tulla paikalle näkemään, mitä sillä on aikaansaatu. Ja Ville sanoi päiväkirjalähetysteni perusteella olevansa utelias kokemaan tämän maan kauneuden ja tapaamaan sen uskomattoman hymyilevän kansan. Jos näin on, en ole tehnyt turhaa työtä. Ja olen siis onnellinen mies. Minä etuoikeutettu.
Joitain on närästänyt sarkastisen ja muunkin huumorin viljeleminen päiväkirjateksteissäni. Haluan sanoa heille, että huumori on uskomaton väline surunkin keskellä. Ajatelkaapa sitä putiikinpitäjää, joka raunioiden keskellä heilutti nauranen ”suljettu” kylttiä. Hän sai suruunsa voimaa huumorista. Emme me suomalaiset aina ymmärrä huumoria. Oppisimme ensin edes hymyilemään.
Nyt tuli lääkäri-Hannalta viesti, että on Colombon kentällä lääkelaukkujen kanssa. Sosiaaliministeriötä tarvittiin läpipääsemiseksi. Hyvin toimittu, joten hän on nyt jo matkalla Hikkaduwaan. Vaimo sai pistoksen, vaikka ei ole kuin 33 astetta. Alkoi hirveä siivoaminen. Ja minä sekä kommunikaattorini saimme huutia terassille. Hanna tulee, Hanna tulee. Voi tätä onnen päivää. Rakas naapurimme. Kuinka meitä onkin näin onnistanut. Naapurina lääkäri ja hieno ihminen. Aion sanoa vaimon läsnä ollessa, että rakastan häntä!
Coolman kävi aamulla tuomassa viestejä kyliltä ja viidakosta. Riisiä on, mutta ihmiset kaipaavat ruokaöljyä, chiliä ja pippuria. Lähetin Coolmanin kauppakierrokselle. Monet ovat tiedustelleet tämän Hikkaduwan kylän suuruutta. Vaikea sanoa, koska kylien rajat olivat jo ennen aaltoa kuin ”veteen piirretty viiva”. Ydinkylä on leveydeltään muutaman kilometrin ja syvyyttä kaksi tai kolme kilometriä. Asukkaita noin 35 000. Mutta kun mukaan otetaan niin kutsuttu Hikkaduwa Area, luku moninkertaistuu. Toimeentulo on liittynyt vahvasti turismiin. Suomessa teollisen työpaikan lasketaan kerrannaisvaikutuksineen vaikuttavan noin 10 ihmisen toimeentuloon. Täällä ehkä sadan. Ehkä enemmänkin. Siitä tämä hätä tulevaisuuden turisteista. Ceylonin ranta muodostaa lähes yhtenäisen helminauhan Colombon yläpuolelta noin 50 kilometriä etelään ja kaakkoon noin 150-200 kilometriä. Turistien suosimia paikkoja ovat muun muassa Matara, Beruwela, Hikkaduwa, Calle, Unavatuna (Lonely Planet matkakirjan maailman parhaaksi arvioima uimaranta) ja niin edelleen. Lähes koko matkan valkohiekkaista uimarantaa. Ranta jatkuu satoja kilometrejä edelleen itään aina tamilialueelle, joka sodan ajan, eli noin 20 vuotta, on ollut käytännössä tyhjä. Vain viime aikoina tulitauon aikana muutamat lainelautailijat ovat pitäneet sitä paratiisinaan. Tänne itärannikon tamilialueelle Suomen Punainen Risti pystyttää paraillaan avustusleiriään.
Tämä alueemme on pieniä kyliä, viidakkoteitä ja -polkuja täynnä. Teiden katkettua ja kommunikaatiovälineiden takkuiltua, monet paikat jäivät huomiota vaille, mutta nyt näyttää apu saavuttaneen syrjäisimmätkin nurkat. Munkkien normaalistikin pitämä avustusorganisaatio temppeliketjuineen oli alussa korvaamaton apu. Nyt syntyy päivittäin uusia avustuskeskuksia vapaaehtoisten ja avustusjärjestöjen toimesta. Hyvä näin, sillä munkkien materiaalivarastot ehtyvät. Tokin he ovat edelleen tärkeässä asemassa, sillä kansa, varsinkin köyhä kansa, on tottunut luottamaan heihin. Toisin kuin hallituksen tekoihin ja lupauksiin.
Kun katselin eilen nousevaa Hikkaduwan kylää, en voinut muuta kuin hämmästellä. Äsken kaikki näytti täysin tuhoutuneelta. Nyt suurin osa aloittaa jo elämäänsä. Juuri ennen aaltoa suomalainen ystäväni totesi, että olisi parempi, että koko kylä lanattaisiin tasaiseksi ja rakennettaisiin uudelleen. Mokomakin hökkelikylä. Puolustelin kulttuurilla, käytettävissä olevilla rahavaroilla ja niin edelleen. Olen 10 vuoden aikana jo tottunut siihen ja minusta se alkoi näyttää jo kauniilta. Ystäväni voitti kiistelyn. En kuitenkaan usko, että hän tarkoitti kylää tällä lailla tasoitettavan. Täällä huomaa paikka paikoin tulevansa joskus ilkeäksi. Kun päivän ensimmäinen ja viides ja kuudeskymmenes viesti intti samaa asiaa, hiukan nousi punaa poskille.
Suomalaisilla on tältä alueelta ostettuja tontteja. Miten niille on käynyt ja mikähän niiden arvo nyt on? Minuun meni pikku-belsebuubi ja vastasin: ”Selvitän heti kun saamme haudatuksi yöllä järvellä pintaan nousseet ruumiit ja olemme vieneet ruokaa temppeleihin ja käyneet tarkistamassa kummilapsemme, ovatko he elossa. Ihan heti sen jälkeen paneudun tonttibisnesten syövereihin. Niin! Ette ole varmaan kuullet, että täällä hyökyaalto tappoi 30 000 ihmistä ja miljoona jäi kodittomaksi.”
Ymmärrättehän? Ei aina jaksa selittää niin kauheasti. Tuli sitten vielä yksi viesti: ”Mutta tiedot ovat meille kovin tärkeitä, ymmärränkö?”
En vastannut.
200:1 viestit ovat olleet upeita: kannustavia ja sydämellisiä. Kiitos niistä kaikista. Toivon, että otatte keväällä uudelleen yhteyttä. Täällä kännykkäni muistikapasiteetti on rajallinen. Haluan jollain tavalla Teitä kaikkia vielä kiittää. Lääkäri-Hanna tekstasi, että on tulossa röttelöiden kohdalla! En osaa arvioida, milloin ovat täällä. Odottelen, mutta käyn pikaisesti katsomassa hetteikkölapsia, että heillä on kaikki hyvin. Vaimoni meni Coolmanin kanssa viemään chiliä ja öljyä temppelien ihmisille. Palaan päiväkirjalleni illalla tai yöllä. Kuvia otan pitkin päivää ja lähetän sitä myöden pilettikonttoriimme siirrettäväksi nettisivuille. Ja hyvät ihmiset! Levittäkää nettiosoitetta. Ehkä saamme vielä lisää ystäviä, jotka ovat halukkaita auttamaan.
Illalla
Lääkäri-Hanna tuli vihdoin. Apunaan Hannu ja Japi ja mukanaan monta laukullista lääkkeitä. Tullissa ongelmana oli etteivät viranomaiset osanneet yhdistää neurologia lääkäriksi. Sosiaaliministeriön edustaja vihdoin uskoi ja niin matka jatkui kotiamme kohti – lääkelaukkuja ei edes avattu. Amabalankodassa Marja oli vastassa ja yhdessä he ajoivat pahimman tuhoalueen läpi Hikkaduwaan. Olivat kovin hiljaisia, eivät valokuvat ja filmit anna todellista kuvaa tilanteesta. Kotimaan kuulumiset vaihdettiin ja saimme lavantautirokotukset. Nyt kaikki on huomioonotettu, saa tulla vaikka katujyrä. Vaimoni sai Baddegaman munkkiystäviimme puhelinyhteyden ja aamulla kello 10 tulevat noutamaan Hannan tutustumaan lähistön sairaaloihin, avustuskeskuksiin ynnä muuta. Huomenna saamme lisävoimilla jotain uutta aikaan.
Kuvia ei tänään lähtenyt, koska kommunikaattorin kamerapuoli ryppyilee. Se johtuu varmasti kosteudesta, joka on vuorokauden ympäriinsä 85%. Laitan vempeleen yöksi kenkälaatikkoon ja mukaan muutama avatun tulitikkuaskin. Siten isäni teki sodan jälkeen ikkunan tuplien huurtumisen estämiseksi. Mahtaa moderni laite ihmetellä yön yli vanhanaikaisia seuralaisiaan.
Kuulin juuri että nettisivuilla käy päivittäin tuhansia ihmisiä ja päivä päivältä enemmän. Tehokkaasti olette nettiosoitetta levittäneet, upeaa. Alunperin lähimmilleni tarkoitettu informaatiokanava löytää näemmä uusia tiedoista kiinnostuneita. Osaankohan olla kaiken sen arvoinen? Tämä on yhden ihmisen päiväkirja, joka perustuu täällä paikan päällä lähipiirini näkemään ja kokemaan – henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Joka vuosi täältä tullessani kotiin päätän yrittää oppia edes vähän näiden upeiden ihmisten elämänviisaudesta. Hyvyydestä, kiitollisuudesta, mutta ennen kaikkea toisten ihmisten auttamisesta ja arvostamisesta. Vanha luupää ei ole kuitenkaan kovin otollinen maaperä ja suomettuminen alkaa yleensä hyvin nopeasti takaisin paluun jälkeen. Mutta nyt tuntuu, että vihdoin vähän kolahti. Toivottavasti näin on.
Olen myös saanut sieltä kaukaa tietoja, jotka osoittavat suomalaisissakin poikkeuksellista myötätuntoa, ymmärtämistä ja auttamisenhakua. Olen erittäin onnellinen siitä. On paljon sattuman satoa, ja ehkä joukossa on hieman tarkoituksellisuuttakin. Olemme kummilapsiprojektissa saaneet mukaamme vuosien mittaan kymmeniä ystäviämme. Kummikyläämme Nagabdeen (Hikkaduwan kyljessä) olemme koonneet Suomesta erilaisin tapahtumin rahaa talojen, vessojen ja kattojen rakentamiseen. Viime Oskarin päivänä 1.12.04 osallistui avomeripilkkikisaan kahdeksan yritystä, jotka kukin lahjoittivat 350 euroa. Rahat lahjoitettiin lyhentämättömänä köyhän kylämme köyhimmille. 60-vuotislahjani käytettiin tähän samaan tarkoitukseen. Suurin osa lahjoittajista sai täältä lähetetyn kiitoskortin juuri onnettomuuden aikoihin. Uskon ihmisten kokeneen onnettomuuden myös sen vuoksi konkreettisemmin; he ovat olleet jo mukana ja työ jatkuu.
Tulimme tänne 6.12 ja ehdimme ostaa hetteikkökylän viidelle perheelle tontit juuri ennen onnettomuutta. Olimme alustavasti sopineet rakennustarvikkeiden hankkimisesta. Perheiden miehet rakentaisivat talot. Useat mukana olleista yrityksistä ovat ilmoittaneet halukkuutensa olla mukana myös rakentamisessa. Näin se etenee ruohonjuuritasolla. Nyt tarvitaan monenlaista auttamista.
Tiedän, että huomisesta tulee hyvä päivä. Muistelen usein Eino Grönin laulaman ja entisen solistimme 60-luvulta, Juha Vainion koskettavasti sanoittaman laulun sanoja: Loppuelämäni ensimmäinen päivä…
Pentti-Oskari