07.01.2005 Avustuksen aalto

7,1,2005 Pentti-Oskari Kangas

Sri Lanka, Hikkaduwa
07.01.2005
Avustuksen aalto

Ilta

Eilen nukkumaan mennessäni uskoin, että tästä päivästä tulee hyvä päivä. Olin kerrankin oikeassa.

Lääkäri-Hanna, Teissala, Masalin, Marja-vaimoni saivat nauttia valmistamaani aamiaista: teetä, kananmunia, leipää ja päälle tomaattia, sipulia, valkosipulia. ja päätteeksi iso papaija vatsalaukun puhdistamiseksi – luonnon antibiootteja.

Kummipoikamme Ananda tuli kavereittensa kanssa rantaamme ja lähti veneellä naaraamaan järvelle ruumiita.

Lääkkeet lajittelimme jo aamulla kolmeen eri kasaan. Ystävämunkkimme Baddegamasta, Banagala, joka viime toukokuussa kävi Suomessakin vieraanamme, on useaan otteeseen organisoinut vanhojen silmälasien jakelua. Banagala tuli temppelin vanhimman, 86-vuotiaan isä-munkin kanssa hakemaan meitä. Niin alkoi fantastinen avustuksen aallon päivä. Jaoimme lääkkeet kahteen sairaalaan ja yhteen avustuskeskukseen. Hanna pääsi vihdoin näkemään todellisen tilanteen käytännössä joten tulevaisuuden suunnitelmat on nyt helpompi käynnistää.

Kävimme Baddegamassa pankissa. Vaihdoimme valuutan paikalliseksi valuutaksi ja pyysimme pieninä rahoina 100, 200 ja 500 rupian seteleinä. Ennen vedenpaisumusta eurolla sai noin 140 rupiaa, nyt alle 129. Dollarin kurssi oli romahtanut vieläkin enemmän. Aika outo juttu. Mutta selitys löytyi; maahan virtaa nyt rahaa. Siksi oli järkeä vaihtaa valuutta niin nopeasti kuin mahdollista euroista paikalliseksi.

Munkki Banaqala on fantastinen organisoija. Hänen ohjeensa mukaan toteutetaan rahanjako suoraan avustettaville; 500 rupiaa perhettä kohden (noin 4 euroa)

En tiedä miten olisimme onnistuneet hoitamaan ilman munkkeja edes murto-osaa suunnitelmistamme. Munkit ovat kansan keskuudessa humanitäärisestä työstään johtuen äärimmäisen kunnioitettuja.

Jokaisella käymissämme avustuskeskuksissa oli poliisin ja armeijan edustaja vartioimassa. Ulkopuolisten pääsy oli kielletty. Banagala vei meidät suoraan suuren pöydän ääreen, jossa alkoi rahan jakaminen välittömästi. Seurasimme toiminnan organisointia huuli pyöreänä.

Kaikki avustettavat olivat kodittomia. Viimeinen kohde oli lähellä junaturmapaikkaa, aluetta joka kärsi pahimmat vauriot. Ihmiset asettuivat jonoon uskomattoman rauhallisesti – 555 koditonta. Tehokas nainen asettui pöydän viereen ja aloitti kontrolloimaan tilannetta. Munkkimme numeroi listan ja alkoi kirjoittaa nimiä sitä myöden kun avustettavat saivat rahansa. Jokaiselle oli jaettu pala pahvia, johon kuitattiin tuki vastaanotetuksi. Hanna ja Marja jakoivat rahat samalla kun paikallinen henkivartija valvoi toimettomana järjestystä. Paikalla ei ollut pienintäkään häiriötä, uskomattomia nämä ihmiset.

Laskin että joka kuudes sekunti vaihtui avustettava. Siinä ajassa ehdittiin kirjaamaan nimi, kuitattiin kortti ja annettiin avustus sekä puolin ja toisin kiitettiin sydämellisesti. Kyllä meillä tehokkailla suomalaisillakin on vielä paljon oppimista. Päivän aikana jaoimme rahaa yhteensä noin 1300 perheelle joille kaikille tämä oli ensimmäinen avustus tuhon jälkeen – valtion avustuksista ei ole tietoakaan. Lähtiessämme viimeisestä temppelistä pois saapui paikalle pikkubussi täynnä hallinnon edustajia Colombosta. Valtio oli herännyt ja tiedustelupartio liikkeellä. Teissala osasi aika mukavasti vastata, kysyttäessä mistä olemme ja mitä olemme täällä tehneet.

Olisikohan tämä ollut elämäni paras päivä. Todennäköisesti. Nyt nukuttaa jatkan siis vasta aamulla. ”Väsyneenä, mutta onnellisena”.

Pentti-Oskari