07.01.2007 Eipä käy aika pitkäksi
7,1,2007 Pentti-Oskari Kangas
Sri Lanka 7.1.2007
Lämpimiä – sanan täydessä merkityksessä – terveisiä Paratiisisaarelta. Vaikka oikeastaan sää on optimaalinen. Öisin 23-24 astetta. Päivällä huitelee 30.
TILANNE ENNALLAAN?
Viikko on vierähtänyt normaaliin tapaan. Portti on käynyt vinhasti sisälle päin. Kyläläiset ovat käyneet esittäytymässä ja esittämässä. Olemme oppineet aika ”kylmiksi”, sillä nyt on vain löydettävä kaikkein pahimmat unohdetut.
On portti käynyt ulospäinkin. Vuosikymmenen aikana mukana olleet, nytkin mukana olevat ja tuleviakin kummilapsia on käyty tervehtimässä. Päivittämässä heidän nykyelämäänsä. Yleisesti ottaen tilanne on ennallaan. Sodasta ei täällä etelässä ole tietoakaan. Tsunamiavustusten pääosa makoilee jossain pääkaupunkiseudulla ja ihmiset ahkeroivat maaseudulla. Korjaavat, uudistavat ja uskovat tulevaisuuteen.
Naapurimme kertoi, että 5 kk sitten maan uusi Presidentti lupasi hoitaa tamilisodan 6 kuukaudessa. (Leppäsen Urpo lupasi poistaa työttömyyden Suomesta melkein samassa ajassa – leikki leikki, sillä Työministeriön entinen osastopäällikkö kertoi Urpon olleen rehellisin ja ahkerin työministeri kautta aikojen. Ja osasi laskea.)
Nyt on Sri Lankan Presidentin lupaaman tamilisodan loppumiseen aikaa 1 kuukausi. Naapuri sanoi, että sitten menee lopullinen usko poliitikkoihin. -Paljonko olette tähän asti uskoneet? -Ei hitustakaan.
LION BEER 40 SENTILLÄ
Maan poliitikoilla ei siis ole mitään menetettävää. Mutta kansalla on. Turistien määrä on pudonnut tällä seudulla oman arvioni mukaan yhteen viidesosaan. Nyt kun hotellit, ravintolat ja palvelut on uudelleen rakennettu ja hintataso meille edullinen. Ennen tsunamia euro oli alhaisimmillaan 106 rupiaa. Tänää 142 rupiaa. 650 ml, siis 2/3 litraa, Lion Beeriä maksaa edelleen 65 rupiaa. Toki tsunamin avusta on osa mennyt perille. Pahinta vain ovat väliinputoajat. Heitä me haemme.
UUSI KOHDE – VÄLILÄ
Ennen lähtöämme ystävämme ilmoitti siirtävänsä firmansa Joulun konjakkipullorahat hankkeeseemme. Kunhan löydän selkeän ja sopivan kohteen. Kerroin Anandalle. Hän kävi juttelemassa kylämme päällikön kanssa. Mikä perhe olisi kaikkein suurimmassa tarpeessa?
Lähdimme syvälle kylämme laitamille, viidakkopöheikköön. Siellä oli kaatumaisillaan oleva lautahökkeli, jonka katto vuosi ja keittokatos oli sanoin kuvaamaton. Toiletista ei tietoakaan. Äiti on lievästi henkisistä ongelmista kärsivä. Heillä oli meren rannalla ”ei kenenkään maalla” koti. Tsunami vei kodin ja isä sai astmaisiin keuhkoihinsa merivettä, joka vain pahensi sairautta. Koska heillä ei ollut virallista taloa, virallinen tsunamiapu ei saavuta sitä. He ovat todellisia väliinputoajia.
”Välilä” köyhän perheen koti
Hökkelin vierellä on valmiit talon perustukset kahdelle pienelle huoneelle. Kyläpäällikkö lupasi puutavaran. Ananda lupasi työnjohdon ja rakennuksen organisoinnin ja minä lupasin tavalla tai toisella 1000€ hankkeseen. Aion puhua ystäväfirmani avuksi. Jollen onnistu, hoidamme sen ”vaahtosammuttinvaroista”.
Vaikka kohde poikkeaa yleisestä kriteeristöstämme (lapset, vammaiset, koulutustuki jne.) he taatusti kuuluvat sarjaan köyhät väliinputoajat. Ja inhimillisyysnäkökohdat huomioon ottaen sydän nyt vaan sanoi, että tämä on hoidettava tavalla tai toisella. Olkoon tämän kohteen nimi ”Välilä”. (Huomaatteko! Mies alkaa tulla vanhaksi, pehmenee….)
Marja ilmoitti heti paikalla käytyään, että hänellä on muutama henkilökohtainen sydänystävä, jotka lähettivät vähän avustusta Marjan valitsemaan akuuttiin kohteeseen. Hän päätyi käyttämään rahat tähän.
Köyhän talon koirankoppi
ei ole isompaansa pahempi
ONNELAN MOTIVOINTIA
Tullessani takaisin kotiin ajoin Onnelan ohitse. Pysähdyin hetkeksi ja kerroin, että nyt alkaa talossa suursiivous. Me emme ole auttamassa heitä, jolleivät he itse halua edes paikkoja pitää puhtaana. Tyypillistä huolettomuutta täällä. Hygieniaosaaminen ja asenne ovat ainoita selkeitä asioita mitä me voimme heille opettaa. Yritin olla oikein kiukkuisen näköinen. Hymyilivät vain ystävällisesti ja nyökyttelivät. Kun pääsin mutkan taa, herkesin nauruun. Tosi toivottomia luonnonlapsia. Mutta käyn nalkuttamassa niin kauan, että oppivat heille tärkeän toimen. Opettanevat naapureillekin. Enhän ollut kohtuuton?
PERHEENLISÄYSTÄ
Ettei totuus unohtuisi, kerron jälleen tositarinan. Täällä ei tarvitse keksiä tarinoita. Riittää kun katsoo ja kuuntelee ympärilleen. Syksyllä talomme järven puolelta lipui eräänä päivänä pieni puurunkoinen katamaran-vene kahden kalastajapojan melomana.
He toivat pihallemme märän äitikoiran, jonka pennut iso varaani oli juuri syönyt järvemme rannalla. Ajattelivat, että meillä olisi mahdollisuus ja sydän ottaa se hoiviimme. Ankkeli ja Ananda päättivät katsoa tilannetta muutaman päivän.
Koiralla ei ole nimeä. Se on No Name. Viisas koira. Se asettautui portin viereen ja istui tai makasi siinä päivät pitkät. Koskaan se ei lähde tontilta kauemmas. Kukaan vieras ei tullut sisälle ilman Ankkelin suostumusta. Yöt koira kiertelee tonttia. Se ajoi pois kaiken ylimääräisen. Liskot, käärmeet ja varaanitkin. Varaanien tapana oli öisin tulla tonkimaan istutusten juurista ötököitä. Koira ajoi ne oitis tiehensä.
Vanha vahtikoiramme Bullad otti toimenkuvakseen hakkua tuk-tukkeja (riksmobedeita) ja siitä isompia olioita. Tuttuja ja tuntemattomia. Taitaa Bullad olla eläkeiässä.
Kun tulimme tänne, tutustuimme uuteen koiraamme hetkessä. 2-vuotias nuori poikasensa menettänyt nuori äiti. Aloimme nimen keksinnän. Ahorinta, Keke, Lissu, Salminen, Fifi, Sussu ja ties mitä. Sanoimme ensin nimen ja sitten seurasimme koiran reaktiota. Kun sanoin Marrrrja, se vetäisi salamannopeasti häntänsä jalkojen väliin. Tarja! sanoi Marja, ja koira hyppäsi puoli metriä ilmaan ja häntä alkoi viuhtoa kuin tuulimyllyn siivet. Siinä se oli.
TARRRJA!
Poikasensa varaanille
menettänyt Tarrrja.
Hieno koira. Viisas ja hyödyllinen. Osaa ottaa kanankin kokonaisena poikittain suuhunsa ja nielaista yhdellä kluksauksella. Bullad sentään kääntää nakin pitkittäin ennen kuin nielaisee. Marja kyllä vihjaili jotain epämääräistä tutusta käyttäytymisestä. Marja on joskus aamuisin ihan hiukan ilkeä. Kerran pari vuodessa.
Vahingoniloisena Tarja seuraa kuinka Bullad haukkuu Coolmanin tuk-tukkia ja vilkuilee meihin päin ikään kuin jotain viestittääkseen. Tykkään Tarrrjasta ja Marrrjasta. Eikun Marrrjasta ja Tarrrjasta tietenkin. Huh huh! Pitää olla varovainen järjestyksestä kun eitiedä kumpi tämänkin lukee.
KYLÄKAUPPA VAUHTIIN
Naganden piskuinen kyläkauppa on paikallaan. Lajivalikoima on kaventunut entisestään. Saippuaa ja keksejä. Minulla on huikea kyläkauppamme virkistämissuunnitelma, johon toimeen olen jo ryhtynyt. Etukäteen jo hymyilyttää. Tulette hämmästymään. Raporttia ensi viikonloppuna.
Naganden kyläkauppa
ja kappiastar
PÄIVÄKIRJA MAANANTAISIN
Töytärin Jussin kanssa sovimme, että pyrin lähettämään viikon tapahtumat viikonloppuna kerrallaan ja maanantaina ne olisivat sitten luettavananne.
VIERAITA SUOMESTA
Poikamme Karioskari saapui Yesenia tyttöystävänsä ja kahden hyvän poikakaverinsa, Juhon ja Laurin, kanssa parin viikon lomalle. Kahden vuoden takaiset kokemukset palautuivat poikamme mieliin tuttuja paikkoja katsellessa. ”Tuonne niitä ruumiita hautasimme”. Terapeuttisesti oli hyvä, että hän halusi palata takaisin.
Nuoret ovat aktiivisia. Heillä on ollut käytössään intialainen vanha moponi ja uudelleen harsittu vanha moposkootteri. Verrattomia välineitä tutustua alueen aitouteen.
Poikamme Karioskari ja
Yesenia kummilastensa kera
Eilen Marja sai houkuteltua heidät Colomboon. Paikallisjunalla meno. Eikä tämä olisi Sri Lanka, jollei jotain paikallista olisi tapahtunut: Kesken matkan vauhti väheni ja sitten juna pysähtyi keskelle viidakkoa.
Tupaten täynnä oleva juna purkautui hetkessä radan varteen. Alkoi melkoinen pulina aivan vaatimattomasta syystä. Vaunu seisoi viidakkoraiteella yksin. Veturi oli hilpaissut omia teitään.
Pitkän odotuksen jälkeen se puksutteli hiljaa takaisin. Kesti ainoastaan tunnin vaunun uudelleen kiinnitys. Asiantuntijoita oli varmasti 200 ja metakka sen mukainen. Ja niin matka jatkui entisenlaisen turvallisesti.
Colombossa Marja vei nuoret erilaisiin temppeleihin ja museoihin, joihin nuoret yllättäen ihastuivat. Ne ovat ainutlaatuisia. Eikä Marja olisi Marja, jollei kaupassa olisi käyty. Virallisesti matka tehtiin uuden vedenkeittimen hankkimiseksi. Elämme edelleenkin vanhalla vedenkeittimellä, joka ei toimi. Ses siitä. Rakastettavia nuo vaimot.
Paluumatkalla paikallisella bussilla, joka oli tupaten täynnä, matka yhtäkkiä katkesi. Mielettömässä ruuhkassa he pujottelivat pikkukatuja kiertäen. Jälkeenpäin selvisi, että saman linjan heitä edeltävä bussi oli juuri räjäytetty.
ALKOIKO SE NYT TÄÄLLÄKIN?
Juuri pääsin raportoimasta, että sodasta ei täällä etelässä ole tietoakaan. Murheellista.
Iruzha, Lautataloperheen
reumainen tyttö
Tänään lähdimme iltapäivällä mopoinemme Ambalangodaan (n. 25km) Anandan kanssa tarkistamaan yhden kohteemme, nk. Lautatalon rakentamisen edistymistä.
Lautataloperheen uuden kodin
harjannostajaiset. Syötiin
banaaneja ja juotiin limonadia
Palatessamme jouduimme keskelle kaaosta. Edessämme ajanut samanlainen paikallisbussi, jolla Marja ja nuoret eilen olivat matkustaneet, räjäytettiin edessämme.
Tulimme paikalle ensimmäisten joukossa. Bussissa oli arviolta 70 matkustajaa. Kuolleita arvioitiin olevan lukuisia. Ambulanssit saapuivat vähitellen ja kaaos sanoin kuvaamaton. Ympäristön asukkaat tietenkin ryntäsivät myös katsomaan. Tiedot tapahtumien taustoista olivat ristiriitaisia. Puhuttiin tamilitiikeri-naisesta, joka oli noussut 2.5 kg pommin kanssa Colombosta autoon ja nostanut kantamuksensa hattuhyllylle.
Pommin tuhoa 6.1.07
14 siviiliä kuoli ja
kymmeniä loukkantui
Pommi oli aikaviritetty räjähtämään Gallen kaupungin linja-autoasemalla. Kuski kuitenkin jäi Ambalankodassa puoleksi tunniksi teetauolle. Niinpä pommi laukesi kesken matkaa, aivan lähellä Marjalle hyvin läheisten orposisarusten kotia. Noin 6 km Hikkaduwasta. Lähellä juuri tapanina vihittyä suurta muistomerkkiä tsunamin muistoksi. Japanilaiset olivat lahjoittaneet Afganistanissa Taliban-sissien räjäyttämien kallioon hakattujen Buddhapatsaiden kopion tänne.
Tsunamin muistopäivänä
vihitty Talibanien tuhoamien
kalliobuddhien kopio
pommipaikan vierellä
Kiertelimme Anandan kanssa samoja viidakkopolkuja pitkin kuin tsunamin aikana, koska liikenne oli jälleen katkaistu. Saavuimme Hikkaduwan keskustaan. Tapasimme Marjan ja nuoret ja keskustelimme tapahtuneesta. Paikalle saapui kansainvälisen Median edustaja ja niin jälleen oli kommentin aika. Joku varmaan taas toteaa, et aikamoisia linssiluteita. Karioskarilta udeltiin myös tapahtuman vaikutusta alueen turismiin. Viisaasti poka totesi, että kyseessä on yksittäistapaus, jonka merkitystä ei kannata liioitella, mutta varmaan moni turisti epäröi tuloaan.
TURVALLISIN MIELIN
Läheisemme Suomesta luonnollisesti huolestuivat hyvinvoinnistamme. Tyttäremme Meksikosta jopa ehdotti kotiinpaluuta. Vastasin, että vaara jäädä auton alle Naantalin keskustassa on suurempi kuin täällä kuolla pommi-iskuun. Ja vaara jäädä täällä auton alle on kymmentuhatkertainen kuin kuolla pommi-iskuun. Ehkäpä minä alan pikkuhiljaa hitusen uskoa paikallisten ihmisten filosofista ajattelutapaa. Ja kun siihen liitetään Marjan merkillinen mumina taustalla enkeleilleen, eihän tässä mitään hätää ole.
Huomenna Ilolan vammaiskotiin inventoimaan tarvittavat työkohteet.
Niin, että ei tällä kertaa mitään erikoista.
Rakkain terveisin
Pentti-Oskari
sähköpostia Oskarille
”Ei mikään tee niin hyvää kuin hyväntekeminen”