07.01.2008 Iloisia uutisia ja hetelmiä
7,1,2008 Pentti-Oskari Kangas
Sri Lanka, 06.01.2008
ILOINEN UUTINEN
Ennen Joulua saimme iloisen uutisen Ulkoministeriöstä: Viime keväänä työllä, tuskalla ja hartaudella tekemämme rahoitusanomus Kehitysyhteistyövaroista oli käsitelty. Soitin heti lähimmilleni ja lähetin tekstarin kaikille mahdollisille. Olin niin iloinen päätöksestä, etten osannut kaikkea edes purkaa. Mikä onnen päivä. Sain äkkiä palautteita: Olenko seonnut? Päätös oli kielteinen.
Tiedän, että olen merkillinen ihminen. Täynnä nautintoja kontrasteista. Innosta lähteä tuulimyllyjä vastaan taistoon ja vääntämään mustaa valkoiseksi. Negatiivisesta positiiviseksi.
Tosiasia on se, että keväällä hakuanomuksemme jälkeen (joka oli uskomaton operaatio – 5 cm papereita ja tiukkaa tekstiä) minulle tuli uskon puute. Vammaiskeskuksen rakentaminen oli aloitettu omasta aloitteestani. Kummirahamme eivät riittäisi suunnittelemamme aikataulun mukaiseen toteutukseen. Riittää, jos viivyttelemme rakentamista. Mutta kun rakennuskustannukset nousevat 20-40% vuosivauhdilla.
Kerroin jo silloin läheisilleni, että asia pitää hoitaa muutoin. Meidän pitää edelleen pystyä hoitamaan omavaraisesti rahoitus. Minua pelotti verorahojen käyttö. Byrokratia yms. Laitammeko kummirahat paperitöiden tekemiseen ja paikan päällä tehtävien tilanneselvityksien kuluihin? Laskin, että yhden avustustyöntekijän palkka, päivärahat ja kulut ovat vuositasolla samaa luokkaa kuin meidän koko vuoden kummitulot.
Juttelin useaan otteeseen Positiivareiden Jussin kanssa ja kerroin syvästä huolestani. Jussi sanoi rempseään tapaansa, että keksi sinä idea, niin minä hoidan markkinoinnin. Pohdiskelimme montaakin ideaa, mutta ei tuntunut kolahtavan.
Syksyllä saimme upeaa julkisuutta MTV3 Huomenta Suomi -ohjelmassa. Oma Lotus Hill kummimme, ohjelman vetäjä, Marjo Lehikoinen hoiti osuutensa sydämellä. Kummeja tuli lisää. Ja sitten kolahti: Loka-marraskuun reissumme viimeisinä päivinä se valo syttyi. Ystävyyden ranneke. Nippa nappa ehdimme Coolmanin ohjauksella löytää naapurikylästämme perheen, joka oli erikoistunut rannekkeiden kutomiseen. Toivolan ja Ilolan asukeille ostimme myös langat ja niin alkoivat tositoimet.
Loppu onkin sitten uskomatonta onnistumisen historiaa. Alta aikayksikön ponkaisimme sellaisen projektin, etten vieläkään usko sitä todeksi. Kirjapaino Markprint ja Positiivarit kanssamme ylsivät sellaiseen toteutukseen, ettei paremmasta väliä. Lopputulos: Lotus Hill vammaiskeskuksen rahoitus on kunnossa. Nyt voimme jatkaa kummivaroillamme myös ruohonjuuritason toimintaa. Ilolaa ja Toivolaa. Erankaa ja montaa pientä muuta.
Josko nyt ymmärrätte, että UM epäävä rahoituspäätös oli minulle iloinen asia? Tällainen omituinen olen.
Mutta ihan totta: Hankkeemme on hieman outo ja poikkeava. Kaikki sitä eivät ymmärrä, eikä se luonnu yleisiin raameihin. Me teemme työtä pienimuotoisesti ruohonjuuritasolla ja mukanaolijat saavat taatun tarkkaan tietää mihin rahat menevät. Me toteutamme vain sen, mihin rahkeemme riittävät. Kaikki hankkeen voimavarat informaation tuottamiseen ohjataan hankkeen rahoittajille. Kummeille.
Siksi UM:n päätös oli hyvä ja iloinen asia. Se oli viisas päätös.
Jatkamme siis valitsemallamme tiellä.
TALVIKOTONA TAAS
Sitten viime päiväkirjan yhtäryysiä isot tapahtumat:
Joulu lasten ja lastenlasten kanssa Herrankukkaron huomassa. Perhesavusaunassa ja pitkä, piiitkä Jouluillalinen. Joulupukkia ei tuntenut edes äitinsä. Poika oli niin pedantti, että oli riisunut ystävyyden rannenauhankin pukittelun ajaksi pois, ettei tunnistettaisi. Matki isänsä aamuääntä ja niin lastenlasten usko Joulupukkiin vaan jatkuu… Jos minäkin olisin saanut niin paljon lahjoja kuin meidän kullanmurut, uskoisin minäkin.
Tsunamin 3-vuotispäivä Tapanina. En osaa selittää. Emme saaneet lentolippuja aiemmin paikan päälle. Se varmaan oli tarkoitus. Me teemme omaa surun terapiatyötämme tsunamin jälkeen päivittäin. Vähin erin. Se ei lopu koskaan. Edes meidän myötämme.
Tapanina sitten ilmalintuun ja kohti kaakkoa. Kentällä tilaamani (ensi kerran minun) enkeli hoiteli matkatavarapuolen. Pehmoleluja ja tärkeitä asioita 7 kassillista. Alkaa se vanha syntinen soittajan retkukin oppia, riemuitsin. Intiaan asti. Mumbaissa enkelini lähti ilmeisesti teetauolle. Hänen poissaolonsa maksoi 130 Euroa. Vähällä kuitenkin selvisin.
Parempi antaa jatkossa nämä enkeliasiat ammatti-ihmisten hoitoon. Mutta ei hassumpi saavutus ensikertalaiselta, eihän?
UUTTA ON AINA KIVA VASTAANOTTAA
Uusi vuosi kului perinteiseen länsimaiseen malliin. Ystävinemme pakkauduimme hiekkarannan ravintolaan, jota isännöi vuosien takainen tuk-tuk -kuskimme, joka oli hankkinut toivomuksestamme meille vessankannen kokoisia kuningasrapuja. Ne syötyämme kerroin seurueelle, että vatsani kiertää ja on lähdettävä pikaisesti kotiin.
Tosiasiassa vatta voi erinomaisesti, mutta kuulin sivukorvalla kuinka vaimo uhosi, että tänään tanssitaan. Vanhoja soittajia ymmärtävät ymmärtävät, että se on sitä laatua oleva uhkaus, josta selviytyminen vaatii nokkeluutta ja nopeaa toimintaa. Lisäbonuksena ajattelin, että toivottavasti Pietari huomioi Kankaan menneen nukkumaan uudenvuoden aattona 2007 jo klo 20.30. Oletettavinta on, että Hän veti vaan ristin seinään ja totesi, että ohhoh. Kerran näinkin.
Kun heräsin täyspitkän yöunen jälkeen aamuyöllä, sain kuulla että ilotulitus oli ollut maailman hienoin. En epäile yhtään, kun tiedän vaimoni kyvyn arvioida teknisiä asioita.
Vammaiskeskus nousee
Kummit tutustumassa työmaahan
HETELMIÄ, HETELMIÄ
Talvikotimme rakkaimmat, Setä-Onkkeli, vahtikoira Bullad sekä kaiken kokenut helluinen Tarja-koiramme olivat vastassa kun saavuimme tänne. 12 v takainen tuttumme Coolman tietenkin kuuluu ”kalustoon”. Ananda on sairastunut jollain tavalla. Menttaali ei ole kunnossa. Vaikea juttu. En ymmärrä kaikkea maailmassa.
Yleismies Jaanika (joka on työskennellyt tontillamme tarvittaessa jo pian 7 vuoden ajan) tuli ”kehiin” myös ja niin aloitimme suuren haaveemme toteutuksen: 12 papaijapuuta, 6 mangopuuta, 15 banaanipuuta, 5 lemonpensasta. Ostin kyläkaupasta sähköisen hedelmäjuissisekoittimen. Toivossa on hyvä elää.
PÄIVÄRUTIINIIN
Tulimme tänne salaa, kertomatta kenellekään, jotta saisimme olla muutaman päivän huililla. Se oli mukavaa niin kauan kuin sitä kesti. ”Töihin vaan tänne tullaan eikä olemaan … ”, vaan miten se Hyttisen Kuju lauloikaan 60-luvulla?
OHJELMA SUNNUNTAINA 6.1.08
Olen opetellut nousemaan klo 7. Kotona en koskaan. Paitsi joskus illalla. Teen aamiaisen ja keitän kananmunat. Vaimolle 3 min 48 sek. Joskus olen onnistunut. E-maileja parisenkymmentä. Kummeilta pääasiassa. Nautin saadessani niitä ja vastaan niihin mieluisasti. Kummimme Maakannas kysyy minkä kokoisia reikiä ruisleivässä pitää olla? He tulevat helmikuussa tänne ja tekevät valmistelunsa jo hyvissä ajoin. Sitten tekevät retoorisen kysymyksen, että enhän halua sinistä lenkkiä?
Ave tuli yhdeksältä ja teimme viikon ohjelman käsittäen lähinnä rakentamiseen liittyviä asioita. Rakentajan kanssa on huolia. Eilen olimme asianajajamme luona Gallessa pitkään ja teimme hänen ohjauksessaan kalkyylit. Joudumme ehkä vaihtamaan rakentajan. Uusi on kyllä tiedossa, mutta ensin pitää varmistaa, että vaihto voidaan tehdä. Viikon päästä on paikallinen välimiesoikeus asiasta ja sen jälkeen saamme jatkaa, sanoi lakimiehemme.
Ongelmana on se, että maksupostimme oli hiukan etupainotteinen ja tämä rakentajavelikulta käytti rahat muuhun kuin sovittuun. Tällainen on kuulemma tapana Suomessakin, kertoi alan mies. Onneksi meillä on pankkitakuu rakentajalta sopimuksen vakuudeksi. Mutta se on taas oma prosessinsa. Ensisijaisesti toimimme nyt rakentamisen jatkamiseksi. Hengenhätää ei ole, sillä olemme hyvin aikataulussa.
Vani (8 h japanilainen pikkubussi, joita koko saari on täynnä – vanhoja, jotka saastuttavat Japania, mutta eivät ilmeisesti Ceylonia) nouti meidät klo 10. Lastasimme edellispäivänä Marjan ja Ritvan hankkimat tavarat Coolmanin opastuksella. Mukaamme tulivat Lotus Hill kummimme Eeva, Riitta, Tuula ja Pirkko. Ja tietenkin Ave, Ritva, Marja ja mää.
TOIVOLAAN
Vapaapäivä vastaanottokeskuksen koulusta ja lapset ”kotona”. Kaksi pitkää pöytää pihalle ja lapset jonoon. Samalla kun Aven kanssa neuvottelimme johtajan kanssa sovituista korjaustöistä, juomavesijärjestelmän uusimisesta ym. naiset järjestelivät esille tuomamme tavarat:
Tarjolla oli mm:
pehmolelu
t-paita
shortsi
hammasharja
hammastahna
lyijykynä
kumi
kuivamustekynä
ruutuvihko
pesusaippua
Ne annettiin jokaiselle henkilökohtaisesti kädestä käteen silmiin katsoen ja lasta puhutellen. Paikan johtaja katseli vierestä. Hymyillen.
Toivolan pojat jonottavat tuliaisia
Kuin myös Toivolan tytöt
Tuliaisnallet olivat kova sana
Shortseja ja t-paitoja
Hygienia- ja koulutarvikkeita
Oli aika jolloin kaikki tämä oli kiellettyä ja teimme sen ”salaa”. Johtaja pelkäsi paikkansa puolesta. On huomioitava, että tsunamin jälkeen täällä liikkui jos jonkinlaista väärinkäyttäjää ja pedofiiliä. Ikinä en opi ymmärtämää ihmisen syvää alennustilaa.
ILOLA
Sitten saippualastin kanssa Ilolan vammaiskotiin. Paikalla oli yhden kylän ryhmä, jonka vuoro oli hoitaa asukkien ruokailu. Kuulin, että paikalla on varauslista, johon kukin perhe tai ryhmä voi varata etukäteen vierailuajan. Vierailuun kuuluu ruokailua, laulua ja tietenkin buddhalaisuuteen kuuluvia menoa. Hymyillen paikan johtajatar kertoi, että ”varauksia” on tehty jo ensi kuulle. Oikein ylpeänä. Ja aiheesta.
Paikka oli täynnä kyläläisiä ja lapsia, jotka tapansa mukaan elävöittivät tapahtumaa. Jokainen osannee ymmärtää millainen vaikutus kaikella tällä oli vammaisille asukeille. Olisiko tästä jotain opittavaa meille? Olisi. Mutta kun me päkäpäät emme ymmärrä.
Iloinen asukas vastasi kädenheilautukseeni
vilkuttamalla jalallaan – ainoalla toimivalla
raajallaan.
Kuinka opettavaa olisi perheen lapsillekin kuukausittaiset vierailut oman kylän vammaiskodissa. Lapset leipoisivat pipareita ja tekisivät koulussa iloisia piirroksia.
Lopetan. Huomaan taas, että heltiän länsimaalaisesta reaalielämäntyylistä ja elämiskulttuurista. Mutta hyvältä tuntuu katsella sivusta kun muut ymmärtävät. Avohoitoa voi olla monenlaista.
ERANKA
Viimeisenä vierailukohteena uusi ystävämme Eranka. Ette ikinä usko miten nopsasti poika kipitteli jalantyngillään näyttämään uutta vessaa. Vessaa, jossa oli istuttava vessanpytty. Se oli kauniisti kaakeloitu ja nurkassa oli pidee, sekä käsienpesulavuaari. Ulkopuolella suihku. Likavesi meni septikaivoon. Eranka sanoi, että se on niin kaunis vessa, että hän haluaa nukkuakin siellä.
Eranka äitinsä sylissä
Erankan äiti ja leipuriveli
Neuvottelimme uuden kodin rakentamisesta. Erankan veli, joka toimii kuolleen isänsä jalanjäljillä leipurina, toimi tulkkina. Pyysimme vielä tarkistetun kustannusarvion, jonka sovimme käyvämme läpi ensi lauantaina. Ritva-kummi polkaisi saman tien käyntiin paikalla olijoiden keskuudessa kolehdin Eranka-äidille. Hetkessä oli koossa 6000 rupiaa. Ave kokosi ja antoi vahingossa naapurin äidille. Vahingon huomatessaan (naiset pitivät huolta siitä) totesi, että hyvään tarpeeseen meni. Otti omasta lombuukistaan 6000 rupiaa ja antoi Erankan äidille. Nostan hattua tilannehallinnalle.
Annoimme Erankan äidille myös 3000 rupiaa (20 €) tammikuun koulukuljetuksia varten. Eräs kummimme lahjoitti hänelle 72.000rupiaa, eli kahden vuoden koulukäyntiuljetukset. Ave antaa rahat kuukausittain, etteivät mene ”korvakoruihin”.
Jatkoimme matkaa. Naiset jäivät Baddegaman temppeliin tapaamaan munkki Banagalaa ja me jatkoimme Aven kanssa kotiin. Portilla huomasin, että rajalla kasvava valtava äitipuu oli karsittu lähes kaljuksi. Karsija oli vielä puussa. Oli hyvä, etten jaksanut ravisuttaa puuta tarpeeksi. Teki kyllä mieli. ”Varjostaa kanelipensaita”, oli selitys. Jaanika kyllä sanoi, että polttopuuta ne sieltä hakkaa. Ymmärrän, että olen jäävi arvostelemaan. Mutta pahaa teki.
Satoi reippaasti ja saimme aikaan Aven kanssa järjestää vuodenvaihteen tilitykset kuntoon. Ave lähti syömään kotiinsa näkkileipää. Sen kaveri oli tuonut sitä kapsäkillisen hänelle. Eikä antanut muruakaan mulle. On siinä kaveri. Kun Maakannas tuo sinistä lenkkiä helmikuussa, en anna Avelle milliäkään. Sitten olemme tasoissa.
Eilen ostin kaksi pakastettua koiranruokamönttiä. Tarja vei pihan perälle piiloon ja kävi nuoleskelemassa sitä vähän väliä. Sulatteli vähin erin ja nautti. Bullad oli hoto ja rouskutti pakastelihamöntin yhtäpäätä kitusiinsa. Aamulla Ritva sanoi, ettei hän ole ikuna maailmassa kuullut koiralla niin hirveää yskää. Koko yön. Bullad nukkuu Ritvan ikkunan alla.
Illan pimetessä aloin taltioida tapahtumia. Vielä ehtii tapahtua paljonkin, sillä ilta on vasta nuori. Eilen illalla pihaamme tuli nuori äiti kolmen pienen lapsensa kanssa. Pikkutyttö, tuskin 3-vuotias, näytti minulle rypistynyttä monistetta, jonka kuvassa mies roikkui hirressä. Mies oli perheen isä.
Kalastaja oli ottanut uuden kodin rakentamiseen lainaa. Kalasaaliit heikkenivät ja rahanlainaajat kävivät päälle. Kuukausi sitten mies ratkaisi asian, mutta vain omalta osaltaan. Kun perhe tuli portista sisään, minulla oli vastaus valmiina: Kaikki hankkeemme rahat menevät vammaiskodin rakentamiseen. Hetken kuluttua kuulin suuni sanovan, että Lotus Hill auttaa Teitä.
Lapset saivat koululaukut, rahaa koulutarvikkeisiin ja Marja perkasi taas ”tavarahuoneen” ja muovikassillinen tarpeellista lähti äidin mukana. Lotus Hill -hankkeella ei ole voimavaroja hoitaa yksittäisiä kummilapsikontakteja. Plan esim. on hyvä kanava. Mutta nyt teen poikkeuksen: Kirjoittakaa minulle ja kertokaa halunne auttaa tätä perhettä.
Pyysimme äitiä avaamaan pankista tilin, jotta voimme laittaa sinne rahaa. Enhän minä muistanut, ettei pankkitiliä voi avata jollei ole rahaa tallettaa sinne. Äiti panttasi korvakorunsa ja toi tänään pankkikirjan. Laittamalla tilille 3000 rupiaa per kuukausi, se tekee 36.000 vuodessa. Euroina 240 €. Olen saanut sovittua paikallisen Comercial pankin kanssa, että tällaiselta tililtä voi nostaa vain sovitun summan per kuukausi. Vastaanotan mieluisasti mukaantulijoita.
ITKU LYHYESTÄ ILOSTA
Uudenvuoden aikana Hikkaduwan kadut ja rannat täyttyivät taas turisteista kuin ennen vanhaan. Näky oli uskomaton. Se heijastui erityisesti paikallisten yrittäjien kasvoilta. Hymy oli entistä leveämpi. Hiipuuko ”hiljainen tsunami”? Driftersin touhukas yrittäjäpoika kävi kertomassa, että hänen pienen rantahotellinsa kaikki huoneet on varattu kuukausiksi eteenpäin. Hän oli palkannut 10 uutta työntekijää. Hetkessä yrittäjät ehostivat palvelujaan ja uusia kohteitakin avattiin. Liian hyvää ollakseen totta?
Kunnes maan ulkoministeri antoi presidentti Rajapaksan päätöksestä julkilausuman, että norjalaisten aikanaan neuvottelema aselepo puretaan ja norskit lähetetään takaisin vuonoilleen. Uutinen levisi tehokkaasti maailmalle, kuten aina huonot uutiset. Paikalliset, me mukaanlukien, emme huolestuneet, sillä todellisuudessa aselepo ei ole toiminut enää vuosiin. Kahakat pohjoisessa ja idässä eivät vaikuta tänne etelään. Sama kuin Kittilässä tapeltaisiin, ei Rymättylässä siitä mitään tiedettäisi.
Sitten kuulimme, että maailmalla suositellaan matkustuskieltoa Sri Lankaan epävarman tilanteen vuoksi. Driftersin omistaja oli tänään saanut peruutukset kaikista huonevarauksistaan. Samaa rataa alkoi kuulua muualtakin. Driftersin omistaja oli paniikissa. 10 palkattua uutta työntekijää sai samantien loparit. Se olikin liian hyvää ollakseen totta.
Minulla on lukihäiriö ja kirjoitin kerran Rajapaksan nimen tilalle Rajapaska. Ihan vahingossa.
Että tällainen tavallinen päivä taas.
Porilaisittain: Tällai tänään!
Lämmöllä (32 plussaa)
Pentti-Oskari
Onnellinen mies jälleen
Sähköpostia Oskarille
Ps. Toinen Oscar, aikalailla isompi mies saavutuksiltaan kuin minä (filosofi, kirjailija, ohjaaja ym) Oscar Wilde oli myös naimisissa. Hänelläkin oli joskus epävarmuutta keittiön paikan määrittäjän asemasta.
Luin juuri jutun kuuluisista viimeisistä sanoista. Oscar Wilden kerrotaan sanoneen kuolinvuoteellaan: ”Tuo tapetti lähtee, tai sitten minä”. Ja lähti kans.
Täytyy ollakin sopuisana kotona tapettiasioissa. En ihan vielä haluaisi lähteä. Mokomien tapettien takia.