08.01.2005 Munkit ovat taivaan lahja kansalle

8,1,2005 Pentti-Oskari Kangas

Sri Lanka, Hikkaduwa
08.01.2005
Munkit ovat taivaan lahja kansalle

Aamulla

Nyt tiedän, miten tukki nukkuu. Näin ensimmäisen unen vedenaisumuksen jälkeen. En muista muuta kuin  sen, että minulla oli kova hätä saada lapsia kouluun. Jokin oli esteenä ja yitin raivata sitä pois. Ei enempää. Ei tukit kai yleensä näe unia.

Vaimoni näki jo toisen unen.

Hän oli koko päivän maksamassa ihmisille velkojaan. Ihmisiä oli pitkät jonot. Ja hän sai maksettua kaikille ja käteen jäi vielä 600 euroa! Ymmärtämykseni unen symboliikasta sai minut mietteliääksi. Saammekohan me nyt maksettua velkaamme lähimmäisilleni? Pyysin vaimoani, jos suinkin vain ehtii, maksamaan ensi yönä minunkin velkani pois. Ei taida rahat riittää.

Suunnaton hyvänolon tunne jatkui aamulla. Näpyttelin kommariani (niinkuin vaimo sanoo) vielä yön tunneille, mutta sitten tukkisuma valtasi minut ja nukahdin kuin tukki. Laitoin ensimmäisen kerran täällä ollessani muutaman klo 4-5 email-herätyksen jälkeen aparaatin kiinni. Huonolla omallatunnolla.

Aamiaiseksi puristin pihapuusta kaksi isoa papaijaa ja loput jouluksi kypsyneestä banaanitertusta. Istuimme terassilla ja joimme ihanaa ceylon-teetä (ostakaa sitä, se on hyvää) Pyysin läsnäolijoita kohottamaan mehulasinsa: Sankareita emme ole me, eikä niitä ole Suomessa. Sankareita ovat nämä ihmiset täällä. Mutta kiitos sille, jolle kiitos kuuluu!

Kun vuosia sitten vaimoni aloitti yhteistyön munkkien kanssa, katselin aluksi nenänvartta pitkin. Suhtauduin munkkeihin samalla lailla kuin moni muukin vielä tänä päivänä. Kammioissaan höpiseviä ukkoja, joita kyläläiset ruokkii. Mutta niin en ajattele enää. Älkää tekään!

Vuosien mittaan vanha pahvipää pikkuhiljaaa suli ja ajattelin, ettei moisesta yhteistyöstä nyt haittaakaan ole. Voisi sitä ihminen pahemmassakin pahanteossa aikaansa viettää.

Kun sitten, kun sain huomata yhteistyön tuloksia, alkoi kelkkani hitaasti kääntyä. Munkki Banagalan vieraillessa Suomessa oivalsin, kuinka hieno ja hyvä mies hän on. Viisaskin.

Tullessamme tänne yli kuukausi sitten, olin valinnut puolueeni. Omien hyväntekeväisyysprojektieni lisäksi olin päätynyt yhteistyöhön myös näiden munkkien kanssa. Ministerimunkin savusaunavierailu keskusteluineen viimeistään sulatti jään, jos sellaista yleensä oli ollutkaan. Olimme rakentamassa monenlaisia avustusprojekteja yhdessä. Kerroin heille mm. pilkkitempauksestamme ja häntä kiinnosti suuresti eksoottiset olosuhteemme. Silläkin tavalla voi koota rahaa.

Joulunaikaan rakensin mielessäni kiitoksia vaimolleni avatusta, uudenlaisesta suhteesta uudenlaisiin ihmisiin. Kun Jouluyönä Banagala lähti kotoamme pimeään yöhön, hän puristi molemmin käsin kätttäni (munkkien tapa osoittaa syvää  ystävällisyyttään). ”Istuitii” (kiitos)” See you! We need you, mister Kangas”.

Kahden päivän päästä he tulivat uudelleen, heti vedenpaisumuksen jälkeen. Me tarvitsimme nyt todella toisiamme.

Kun alun shokkipäivien jälkeen pystyimme aloittaman vaatimattomasti rationaalisen ajattelun, ensi tuskamme oli se, miten me voimme auttaa näitä ihmisiä. Rahaa meillän oli mukanamme aja lisää oli tulossa. Valtava ystävien ja tuntemattomien auttamisen aalto saaavutti meidät. Meillä etuoikeutetuilla oli valmiina avustuskanava. Siunattu yhteistyö Marjan avaamiin munkkiyhteistyöprojekteihin.

Otimme siis maljan. Halusin antaa kiitoksen hänelle, jolle kiitos kuuluu. Eilisen päivän onnistunut, fantastinen avustusoperaaatio ei olisi ollut mahdollista ilman vaimoni tekemää taustatyötä. Olimme kaikki samaa mieltä.

Lähdemme tänään jatkamaan työtämme. Kuin lentävillä siivillä. Onnellisina ja tietoisina, että apumme menee perille. Suoraan ja tarpeeseen. Tiedämme, että teemmen Banagalan ja hänen munkkijärjestönsä kanssa työtä yhdessä vielä pitkään. Seuraavat avustuslähetykset (lääkkeet – ei muuta ole nyt tarkoituksenmukaista lähettää) Banagal on luvannut vastaanottaa, ja yhdessä hoidamme  jakelun. Suunnitelmissa on yhteisen kummiklinikan löytäminen, henkilökunnan koulutus, laitteita, materiaalia jne. Mutta nyt  kentälle jakamaan rahaa .Se on nyt ainoa keino taata heille ruokaa.

Hyvät ihmiset. Levittäkää nettiosoitettamme. Lahjoituksillanne on nyt hyvä kanava ja oikea kohde.

Illalla:

Tämä päivä oli kummilapsien. Kiersimme lähinnä Gallen ympäristössä etsien kumilapsiamme. Monet kummilapsien vanhemmista ovat ottaneet  yhteyttä huolestuneena tilanteesta.

Heti matkan alkuun halusin viedä Hannan ja kumppanit aivan vieressämme olevaan viheliäiseen hetteikkökylään, jonne perheet olivat jo palanneet evakkoretkeltään. Näin kuinka vieraamme hämmästyivät ”viheliäinen paikka” sanojen totuudenmukaisuudesta.

Vaikka suoranainen tuhoaalto ei kohdannut kahden kilometrin päässä olevaa järven rantaa ja sen asukkaita, oli näky surkea. Yllättäen noussut vesi oli kaivanut yhden perheen maalattiaisen röttelön tukipuita sen veran, että 13 päivää vedenpaisumuksen jälkeen se romahti. Vain kolmannes rakennuksesta oli enää pystyssä. Se antoi vaivoin perheelle suojan.

Tuli kiire käynnistää uudestaan jo aikoja siten suunnittelemamme rakennusprojekti näille perheille. Pois tullessamme vieraamme totesivat myös muiden kuin suorasti tuhoalueella olleiden kohdanneen kärsimyksiä. Ongelmana on että nämä ihmiset kuten muutkin vertaisensa saattavat jäädä yleisen avustustoiminnan ulkopuolelle.

Olemme vaimoni kanssa luvanneet ottaa hetteikköperheet omaan suojelukseemme ja tehdä kaikkemme heidän eteensä. Kaiken kaikkiaan saamiemme epävirallisen tietojen mukaan neljän suomalaisen kummilapset olisivat menehtyneet. Ensi viikon jälkeen olemme tässä asiassa viisaampia.

Eilen ollessamme viimeisessä avustuskohteessa 555 perheen rahanjakotilaisuudessa tuli vanhempi mies viereeni ja kysyi muistanko hänet. Kesti hetken ennen kuin tunnistin. Mies oli Akurallan kylästä kaikkein pahimmalta tuhoalueelta.

Ennen Joulua kävin ohimennen tuttavani ostamalla merenrantatontilla katsomassa tilanteen. Hän oli ostanut tontin taloineen viime keväänä ja sopinut, että entinen omistajaperhe voi asua tiluksella tammikuun loppuun asti. Ajaessani tontille, huomasin kolmen suuren palmun olleen kaadettu tontilta – luvatta.

Pyysin Kummipoikamme Anandaa paikalle. Odottaessamme juttelin  pitkään naapurin kanssa ja alkoi kiivas väittely omistusoikeudesta.  Lopuksi sanoin omistajan antamalla valtuutuksella, että heidän on muutettava Colomboon kahdeksan sukulaisensa luokse. Heidän piti lähteä sinne tammikuun loppuun mennessä, mutta nyt saivat Joulun ajan loppuun. Sanoin tämän aika tiukasti ja jälkeenpäin tulin katumapäälle ja murehdin käyttäytymistäni. Nyt tämä sama pois ajamani perheen naapuri seisoi vieressäni, kodittomana, kaksi tytärtä menettäneenä. Vaimo oli loukannut pahasti lonkkansa ja
jalkansa, mutta jäänyt henkiin.

Pala kurkussa uskaltauduin kysymään pois ajamani perheen tilannetta. Tuhopäivän aamuna kello 7.30 muuttokuorma lähti pihalta ja koko kymmenhenkinen perhe mukana ja kello 10.30 paikka oli kuin katujyrällä tasoitettu. Rannan puolelta kuolivat kaikki ihmiset kilometrien matkalta. Heidän sisämaan puolella oleva naapurinsa tiesi tilanteen. ”He ovat varmasti kiitollisia sinulle”; hän sanoi minulle.

Ihmeellinen sattuma!

Kummilapsia hakiessamme poikkesimme myös Gallen kaupunkiin. Ajoimme sataman ohitse. Säilyneen ison laiturin suojassa oli kolme pientä purjevenettä. Luultavimmin merellä olleita purjehtijoita jotka hyökyaallon aikana olivat olleet merellä. Siellä ongelmia ei ollut.

Gallen satama on tuttu monille maailmanympäripurjehtijoille välisatamana. Gallen satama perustettiin aikanaan merenkulkijoiden veden ja ruoan täydennyspaikaksi. Gallen vanhakaupunki  portugalilaisten ja hollantilaisten perustama linnoituskaupunki, joka sijaitsee Gallen ulkopuolisella niemellä, muuta ympäristöä korkeammalle ja vahvasti muuritettuna. Se säilyi täysin. Upea paikka.

Gallen satamaan oli juuri saapunut sotalaivan näköinen alus, keulassa hollannin lippu. Se osoittautui sairaalalaivaksi. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Illan suussa saavuimme kotikyläämme. Paikalla oleva suomalainen eläkeläispariskunta sekä Dinusa -tyttö vanhimpineen saivat hekin lavantautirokotuksen.

Dinusan kodista oli eilen löytynyt jo toinen käärme oven takaa lyhyen ajan aikana. Kobra on täkäläisille pyhä eläin. Dinusan isä Arto tappoi sen ja poltti roskanuotiolla. Ihmettelimme saapuessamme savun seassa ollutta voimakasta tuoksua. Sri Lankassa kuolee vuodessa tuhansia ihmistä käärmeenpistoksiin ja vastamyrkkyjä ei ole saatavilla, vaikka valmistaminen ei maksaisi paljoa. Rahaa ei ole aina ruokaankaan.

Menimme kaikki yhdessä syömään. Pohjois-Karjalan murretta puhuva sri lankalaistyttö tanssi ja lauloi meille. Äänitin kauniin laulun puhelimeeni. Yritän löytää ohjekirjasta neuvon siirtää sen puhelimeni herätysääneksi. On se herttainen tyttö tuo Dinusa.
Kaunis on nimikin.

Hyvillä mielin menin nukkumaan.

Pentti-Oskari