08.01.2006
8,1,2006 Pentti-Oskari Kangas
Turistit palasivat takaisin
8.1.2006
Paikallinen alamaailman edustaja kävi Colombossa, jossa häneltä varastettiin auto. Tämä meni tekemään rikosilmoitusta. Parin päivän jälkeen hän meni kysymään auton löytymistä.
-Ei ole autoa näkynyt, kertoi paikallinen tunnetusti tehoton poliisi.
-Hemmetti, sanoi alamaailman mies vihaisena, vasta viime viikolla minä sen varastin ja heti se katosi.
Kummilapsia
Eilisen päivän paras hetki oli vierailu Gallen lähellä olevan 7-lapsisen perheen luona. Tämä on se perhe, jonka äiti lähti kesällä Saudi-Arabiaan siirtotyöläiseksi ja josta perhe ei sen koommin ole kuullut mitään. Nyt oli tullut ensimmäinen kirje. Pääasia, että äiti on elossa. Murheena oli se, ettei hän ollut saanut luvattua palkkaa. Puolentoista miljoonan siirtotyöläisen asema arabimaissa on murheellinen. Se on verrattavissa lähes orjan työhön. Palkka on 100 dollaria kuussa – jos sitäkään maksetaan. Ystävämme Päivi Muma toimii kansainvälisessä järjestössä (IOM), joka pyrkii auttamaan näitä omasta kodistaan muualle lähteviä ihmisiä. En ole aiemmin kuullut tällaisestakaan järjestöstä. Kaikesta päätellen humanitäärisesti arvioiden hyvin tärkeää työtä.
Ollaan me ihmiset vaan merkillisiä olioita: Toiset käyttää toisiaan hyväksi ja toiset yrittää auttaa hyväksikäytettyjä.
Kadonnut löytyi
Joulun jälkeen kerroin Adam-spiikille lähteneestä ystävästämme, josta ei kuulunut lähes viikkoon mitään. Olimme jo tosi huolissamme hänestä. Sitten mies putkahti paikalle ja kertoi käyneensä sairaalassa (tosiasiassa kävi sukuloimassa). Olin niin vihainen, etten puhunut mitään kahteen päivään. Mistähän olen oppinut tuollaisenkin tavan? Epäselvää on, kumpi kärsi puhumattomuudesta enemmän. On nää sellaisia luonnonlapsia!
Lähinaapurimme perheen äiti Rubika kävi näyttämässä jalkojaan. Aivan hirveät. Mätäpaiseita täynnä. Varvasvälitossut kulkuvälineinä ja eilenkin hetteikön vesi nousi talon edessä pihalla lähes polviin asti.
Menttaalihäiriöinen mies ei vaan anna periksi. He eivät muuta minnekään, vaikka mitä yritämme tarjota houkuttimeksi. Tänään taas juttelin erään kylämme vahvassa asemassa olevan miehen kanssa. Lupasi hoitaa asiaa. Ties monesko jo. Lupaavat kyllä, mutta perheen äiti ja lapset kärsii edelleen hullun isän päähänpiittymästä. Eilen aamulla taas ennen lasten kouluunmenoa sellainen huuto, että viidakko raikui. Mutta milläs menet väliin. Viranomaiset vain levittelevät käsiään. Tässä on meille tosi kova haaste.
Turisteja saapuu
Hikkaduwan rantatielle on ilmestynyt uudenlaisia ihmisiä. Valkoisia ihmisiä. Turisteja. Pitkän hiljaiselon jälkeen oikein sävähdyttää. Se on hyvää kehitysapua. Hyvin monet, joiden kanssa olemme keskustelleet, ovat olleet tsunamin aikana täällä. Kiitollisena pelastumisestaan erityisesti paikallisille asukkaille, he tulivat uudestaan. Se on heille myös terapeuttisesti varmasti hyvä asia.
Mutta myös uusia, ensikertalaisia on ilmestynyt. Suomalaisten, pääasiassa kummilapsien vanhempien, invaasio on myös alkamassa. Ainakin 80 henkeä tulee tammikuun aikana tänne. Lisäksi Tjäreborgin 2 viikon matkailijakapasiteetti lienee n. 60h /ryhmä.
Suomikahvila
Rantatien reunaan on ilmestynyt pieni kahvila, jonka kyltissä lukee ”Kahvila”. Seinää koristaa Suomen lippu. Eräs suomalainen pariskunta kertoi käyvänsä siellä joka aamu. Menen vielä, kunhan ehdin.
Vesipuhvelin sielunelämää
Tuttu vesipuhveli taas morjensteli kotiin tullessani. Sain lisätietoa sen luonteesta kun seurailin vähän aikaa sen touhuja. Se on kiltti ja ystävällinen pienimmilleen. Jokaisella vesipuhvelilla on oma Persoona Trailerinsa, Kaunis, valkoinen ja pitkäjalkainen lintu, jonka vesipuhveli sallii mielin määrin nokkia itseään. Tosin lintu nokkii pieniä ötököitä puhvelin nahasta
Kannattaa olla ystävällinen pienimmillekin.
Pentti-Oskari