08.08.2008 Suomalaisen sisun voimannäyte

8,8,2008 Pentti-Oskari Kangas

Naantalissa, 8.8.08

Myönnän olevani todellinen on/off -ihminen. Kun kirjoitan, kirjoitan niin, että kommunikaattorini kuluvat loppuun ja peukaloon äityy jännetuppitulehdus. Kun pidän taukoa pitkään, en saa aloitettua. Pitkä tovi on kulunut viime raportistani. Se aloittamisen vaikeus.

Viime viikolla asettauduin sohvan nurkalle kommunikaattori valmiina. NYT aloitan. Mitä tapahtui? Ensimmäisten näpyttelyjen jälkeen käsi kramppasi. Pidin taukoa ja voimistelin kättä. Taas pelasi. Mutta ensimmäisen näppäyksen jälkeen käsi kramppasi jälleen. Suonenveto tai mikä lienee. Kolmannen yrityksen jälkeen luovutin. Vasemmalla kädellä kirjoitin tekstarin Töytärin Jussille, että sorry, et ikinä usko, mutta käsi ei nyt toimi. Kummiraportti saa odottaa. Oli varmasti uskottava selitys, kun Jussia niin nauratti seuraavan puhelinyhteyden kera.

”Magnesiumia”: huusi kaikkitietävä vaimoni. Tuplasin vuorokausiannokseni ja nyt toimii. Kiitos magnesiumin ja tietenkin keittiön kaapin paikasta päättävä vaimoni.

Paljon on vettä valunut Suomen suvessa sitten viime yhteytemme. Ja vielä enemmän sadekauttaan viettävällä Ceylonin saarella.

Talvirupeamamme loppui maaliskuun alussa ja Keke jatkoi volontäärinä toukokuun alkupäiviin. Sitten tulikin meille hätälähtö. Naapurimme soitti, että nyt ovat asiat hullusti Lotus Hill tukikohdassamme. Tunti Keken lähdön jälkeen linnoittautui taloon ”viisi vierasta miestä”. Meillä oli aikaa tasan kaksi tuntia koota kapsäkkimme ja järjestää työasiat. Finnair nosti meidät siivilleen Mumbaihin ja sieltä edelleen Colomboon.

Elimme viikon elämämme merkillisintä aikaa. Kirjoitin lähimmillemme tekstarina päivittäin muutaman lauseen kokemastamme pähkinänkuoressa. Töytärin Jussi sanoi, että jos kirjoitan kokemamme kirjaksi, kukaan ei usko sanaakaan. En kai sitten kirjoita. Saimme tai jouduimme vastaanottamaan pikakurssin paikallisesta elämiskulttuurista. Sen varjopuolista.

Tapahtumat eivät tulleet yllätyksenä. Niiden muoto kylläkin. Lyhyesti kerrottuna avustustoimintamme on voitu hoitaa tähän asti ilman kanssakäymistä korruptiokulttuurin kanssa. Sitä ihmetelleille olen perustellut onnistumistamme poikkeuksellisellaa toimintaformaatillamme. Raha on kulkenut suoraan avustettaville. Pääasiassa tavaran tai työn muodossa. Välikäsiä ei ole ollut. Ei siis myöskään välistä vetäjille ole ollut sijaa. Kuten monesti olen kirjoittanut, näin eivät monet muut avustushankkeet ole selvinneet. Alueen ”pahat pojat” eivät tätä ole hyvällä katsoneet kymmenyksiensä puutteessa.

Valjastimme avuksemme sen laajan ystäväjoukon, jonka vuosien aikana olemme saaneet. Alkoi uskomaton taistelu hyvän ja pahan välillä. Ja se jatkuu. Ymmärrämme toki, että paha edustaa pientä, marginaalista osaa. Ymmärrämme, että me taistelemme edelleen niiden puolesta, jotka muut ovat unohtaneet. Ymmärrämme, että tämä on osa avustushankettamme. Sen arkea. Se on vain realiteetti.

Palasimme kotiin. Kunnes kesäkuun alussa saimme jälleen viestin: Kyläläiset olivat koonneet voimansa yhteen ja pyysivät meidät paikalle. Äkkilähtö jälleen. Kyläläisten avustuksella pääsimme jälleen tukikohtaamme.

Nyt tuli kokemusmateriaalia toisen kirjan verran. Nyt koettiin sitten aivan uskomattomia asioita. Taidanpa taltioida ne kuitenkin kirjaksi. Uskokoon ken tahtoo tai sitten ei.

Kyllä hyvä loppujen lopuksi voittaa.
Kyläläisten joukkovoima on uskomaton. Taistelu jatkuu ja me tiedämme voittavamme sen. Kyllä suomalaisella riittää adrenaliinia, vaikka olisi jo vanha mies. Onneksi vaimo on hiukan nuorempi. Yhdessä sitä adrenaliinia on melkoinen määrä. Eivät tainneet pahat pojat sitä tietää. Monet kollegat ovat kuulemma samassa tilanteessa loikkineet lipettiin. Varmasti viisaampana, mutta mehän elämme sydämen, emmekä järjen äänellä. Tämä lyhyesti tästä varjopuolen elämästä.

Jotta ei kaikki olisi liian helppoa: Keke saapui kesäkuun lopulla paikalle ja jatkoi taistoamme ”talvisodan meiningillä”. Äskettäin hän joutui jälleen mopollamme kolariin bussin kanssa. Pitkään tajuttomana viruen hänet vietiin Galleen sairaalaan, josta hän pääsi kahden viikon hoidon jälkeen Suomeen. Kylkiluut poikki, jalat ja kädet pahasti loukkaantuneena ja päässä isot haavat. Ensihoito epäonnistui, ja nyt jatkuu hoito Suomessa uusilla leikkauksilla. Kyllä on volontäärin elämä riskaapelia. Onneksi Kekellä on positiivinen ja valoisa mieli. Hän uhkaa lähteä syksyllä uudelleen, kunhan saa lääkäriltään luvan. Loistava mies tämä Keke.

Kuulumisia heiltä, jotka muut ovat unohtaneet:

Ilolan vammaisnaiset ovat saaneet koko elokuun ajaksi virkistäjäkseen fysioterapeutti Katja Tynjälän. Katja on tyttöjen lailla täynnä intoa.

Toivolan helluiset lapset käyvät innolla koulua ja urheilevat sekä siivoavat vapaa-aikanaan. Kolme opettajaamme jatkaa työssään ja lääkärimme huolehtii lasten hyvinvoinnista. Jätevesi- ja juomavesihanke on saatu päätökseen. Hygieniataso hypähti kerralla ylöspäin.

Erankan koti on täysin valmis ja uudet proteesit toimivat hienosti.

Rupika asuu onnellisena perheineen uudessa kodissaan ja menttaalihäiriöinen mieskin taitaa olla rauhoittunut.

Onnelan vammaisperhe niinikään asuu kaunista taloaan ja mieskin on saanut välillä töitä.

Kalastajaperheen banaanipojan lapset saavat käydä avustuksellamme koulua. Kuten muutkin runsaan 20 köyhän perheen lasta kylässämme.

Vammaiskodin rakentamisessa on ollut taukoa, mutta  keväällä ennen sadekauden alkua työt olivat jo etuajassa. Työt jatkuvat runsaan viikon päästä. Katot ovat valmiit ja kallis jakkipuumateriaali ovia ja ikkunoita varten on ostettuna ja osa jo asennettuna. Vielä asennetaan viemärit, vesijohdot ja sähköt, sliipataan ja maalatan seinät ja laatoitetaan lattiat.

Kuvasatoa vammaiskodin rakennustyömaalta:

Tämä on raskas hanke kaikkineen, mutta se tehdään loppuun asti, vaikka mitä tulisi vastaan. Se on taloudellisesti jo niin suuri hanke, että kiinnostus kaikenlaisissa piireissä on herännyt. Siitä voisi kirjoittaa kolmannen kirjan.

Jo tässä vaiheessa meille on käynyt selväksi, että vammaiskeskuksen valmistumisen jälkeen palaamme tasan tarkkaan sille ruohonjuuritasolle, jolla olemme toimineet jo yli 10 vuotta. Se on inhimillistä kanssakäymistä suoraan näiden hienojen ihmisten kanssa, joita raha ei ole pilannut. Näiden ihmisten kanssa, jotka apua tarvitsevat ja osaavat olla myös kiitollisia. Vaikkei se kiitollisuus olekaan itse tarkoitus. Meikäläinen itsekäs ihminen vaan siitäkin niin tykkää. Vanhemmiten olen tässäkin hieman oppinut olemaan realisti ja ymmärtämään auttamisen ytimen.

Annan lupaukseni informaation antamiseen pienemmällä tauolla kuin nyt. Leipätyö kotomaassa ja edellä kerrotut ylimääräiset sydämentykytykset vaan vievät voimia.

Pääasia että Lotus Hill -hanke etenee edelleen suunnitelmien mukaan ja yksittäisten suomalaisten vapaaehtoinen avustushanke, joka hakee vertaistaan maailmalta, aikaansaa hyvää oloa heille, jotka muut ovat unohtaneet.

Vammaiskodin lopputyöt ja varustaminen vaativat vielä varoja, joten jokaisen kummin pienikin avustus on tuiki tärkeää.

Ethän unohda heitä!

kummitili:
Hope for Sri Lanka
530500-212440 
viite 20022

ystävällisesti

 


Pentti-Oskari