10.02.2008 Voihan verokirja 10.02.2008 Voihan verokirja

ERANKALLA MENEE HYVIN

KOTI NOUSEE

Meille isoja asioita on nyt uuden pikkuystävämme, jalattoman Erankan asioiden hoitaminen. Kodinrakennus sujuu suunnitelmien mukaan ja talon perustus on tehty. Seinät alkavat nousta.

Kun kävimme Aven kanssa paikalla, huomasimme piirroksista, että sitten sovittuun pohjapiirrokseen olikin ilmestynyt yksi makuuhuone lisää. Toisaalta terassia oli pienennetty saman verran. Tuimistelimme rakentajalle tällaista omavaltaisuutta. Hän selitti hätääntyneenä, että se ei nosta hintaa. Ok. Jos samalla hinnalla teet (750.000R = n 5000€) niin sopiihan se. Eranka saa oman makuuhuoneen. Hyvä niin.

TEKOJALAT TYÖN ALLA

Pienen pojan suuri asia, uudet tekojalat, ovat myös työn alla. Gallessa usean ulkomaalaisen järjestön, mm. Juaniitat, avustuksella on juuri valmistunut uusi ja upea keinojäsenklinikka. Olin äimän käkenä mennessämme Erankan, äidin, Aven ja Coolmanin kanssa paikalle. Marja ja Lotus-kummimme Anneli olivat aiemmin sopineet asiat valmiiksi.

Seurasin vierestä hienoa ammattitaitoista työtä. Jalantyngistä otettiin kipsivalumuotit. Eranka oli yhtä hymyä koko kaksituntisen ajan. Kahden viikon kuluttua on ensimmäinen sovitus. Kyllä henkilökunta ihmetteli Erankan vanhoja jalkoja ja niiden painoa. Saimme koko paketin hinnan. Uudet jalat, totutuskoulutus ja ohjaus yhteensä 60.000R = 400 €. Ei paha.

Erankan uudet jalat tehdän modernissa
alan valmistamossa

Jalantynkiin sovittimet

NARISEE NARISEE JALATKIN

Hellunen tapahtuma odotellessamme vuoroamme. Erankalle oli sidottu vanhat tekojalat ja päältäpäin kaikki näytti kelpoiselta. Jalkojen kiinnityskohtia alkoi sattua pitkän seisomisen jälkeen ja pyysin Erankaa istumaan tuolille. Toinen jalka jäikin suoraksi. Poika hakkasi sitä käsillään, mutta se ei suostunut toimimaan. Sarana oli juuttunut kiinni. Sitten toisella kädellä raju vääntö. Jalka taipui niin kovalla metelillä, että vastaanottotyttökin pelästyi. Eranka lehautti maailman kauneimman hymyn. Voi kullan nuppu. Ja niin me hymyilimme kaikki. Vastaanottotyttökin. Ja sama taas uudelleen toisin päin, kun lähdimme kävelemään. Nyt ei vastaanottotyttö enää pelästynyt.

SISÄSIISTIKSI -HANKE

Että voikin sisälle pissaaminen olla niin mukavaa. Kiira osaa tehdä valinnan. Vaikeaa. Minua helpottaa tositapahtuma Naantalista, jossa pariskunta osti koiranpennun. Emännältä sitten kysyttiin, että joko on opittu sisäsiistiksi.

”Juu, koira oppi heti, mutta miehen kanssa on ongelmia”.

RUBIKALLA TONTTI TIEDOSSA

Tämän huumehörhön naapurimme perheen asiat alkavat myös edetä. Rubika toi minulle tonttipaperit. 5 böördsiä (1 böördsi on n 25 m2) eli 125m2, joka on täällä aivan normaali tontin koko.

Vein paperit Galleen asianajajallemme, joka tarkisti että taustat on kunnossa ja myyjäksi ilmoittautunut omistaa tontin. Uskonette, että täällä tehdään kovasti tonttikauppaa ilman omistusoikeutta. Varsinkin ulkomaalaisten kanssa. Meitä ei Siperia ehtinyt opettaa, vaan otimme neuvoista vaarin ja kauan sitten.

Kävimme hakemassa tonttipaperit. Kunnossa ovat. Kauppa voidaan tehdä. Niinpä pakkauduimme Taavi –autooni; Coolman, minä sekä Rubika kolmine lapsineen. Meiltä oli matkaa tontille 2.7 km. Isolta tieltä autolla ajettavaa pikkutietä 1 km. Tontti oli kaunis rinnetontti, jossa mm. runsaasti kookospalmuja ja muita hedelmäpuita. Myyjä, vanha mies, oli Rubikan sukulainen.

Siinä papereita selvitellessämme huomasimme, että tontin koko ei ole 5 böördsiä, vaan – pitäkää tuolistanne kiinni – 74 böördsiä. Kysyin myyjältä hintaa. 5 laksia eli 500.000 rupiaa = 3.267€. Tempaisin salamannopeasti käteni esiin ja löin sen äimistyneen papan käteen. Coolmania pyysin irroittamaan sitten kätemme. Lienee tässä kulttuurissa outo kaupantekosopimus, sillä sen verran äimistyneitä molemmat olivat.

POSKIEN PUNOITTAESSA

Sanoin, että käymme vielä notaarin tykönä varmistamassa, että mitään esteitä kaupanteolle ei ole. Siinä ajellessani poskeni alkoivat punoittaa kuin buberteetti-ikäisellä pojalla. Äkkilaskulla tontin voisi jakaa 15 osaan. Voisimme ostaa sen hankkeellemme ja sitten antaa siitä tontit köyhille tarvitseville aina tarpeen mukaan. Pikku kylä. Yhteinen kaivo, septitankki ja sähköliittymä. Oi mitkä säästöt. Liian hyvä ollakseen totta. Kuten varmasti arvasit. Mutta ei meikäläisellä tässä iässä posket niin kovin usein punoita. Jotta hyvä näinkin.

Tuttu Ladu-Notaari Hikkaduwassa palautti sitten maan pinnalle. Tontti on ollut aikanaan valtion omistuksessa ja nykyinen omistaja on saanut sen jollain perusteella lahjanomaisesti haltuunsa. Jos ostamme koko tontin hankkeen tai vaikka minun nimiini (sitäkin jo ehdin suunnittelemaan, että ostan sen ensin itselleni ja sitten lahjoitan hankkeelle edelleen lahjoitettavaksi) se vaatii viranomaisten luvan, enkä voi myydä sitä edelleen. Joudun myös maksamaan 100% veron kaupasta ulkomaalaisena. En saa myöskään lahjoittaa sitä edelleen. Notaarin kanssa pohdimme sen ostamista Coolmanin nimiin ja sitten…. mutta sama ongelma.

Päädyimme vierailulle viranomaisten luo. Ehdotamme että ostamme tontin pilkottuna suoraan Rubikalle, Kalastajaperheelle ja muutamalle muulle tarvitsevalle. Notaari arveli, että saattaisi onnistua. Ei tullut Kankaasta Grynderiä ja hyvä olikin. Ei tiedä, vaikka vielä posket punottaisi.

Kotiin tultuamme Rubika toi puhelinnumeron. Soitimme siihen. Saksalais/srilankalainen pariskunta olisi valmis maksamaan talon työpalkat, jos me hankimme tontin ja tarvikkeet. Hieno juttu. Tapaamme heidät piakkoin.

VAMMAISKESKUKSEN TILANNE

Asianajajamme ja valtion rakennustoimen insinööri tekevät parhaillaan uutta sopimusta. Allekirjoitus on sovittu tehtäväksi maanantaina klo 14.30 ja rakennuksen uudelleenkäynnistymisen siunaustilaisuus Banagalan toimesta tiistaina klo 9.20. Pitäkää peukkuja. Ollaan ”kinthaalla” – jälleen.

Entinen urakoitsija ja vastaava mestari soittelevat perään ja kyselevät kopiota heidän kanssaan tekemistämme sopimuksista. Olivat kyselleet asianajajaltammekin, joka oli sanonut, että hän on meidän eikä heidän edusmiehensä. Urakoitsija oli kadottanut myös allekirjoittamansa sitoumuksen kahden juristin läsnä ollessa, jossa hän myönsi sopimusrikkeensä. Aikamoinen sählä koko mies.

Kyllä se tästä. Ainakin itselläni olo alkaa helpottaa. Hiukan hymyilytti äsken saamani viesti kaveriltani, joka toivotti hyvää lomaa. Oli niin tuttu tunne soittaja-ajalta. Mitäs sit talvisin? Ollaan vaa vai? Vastasin aina, että ollaan vaa, vaikkei oltukaan.

NEUVOKAS PESULAYRITTÄJÄ

Kerronpa tarinan Hikkaduwan rannan yrittäjästä, joka perusti pienen pesulan ison hotellin viereen. Saadakseen asiakkaikseen turisteja, hän päätyi symboliseen kuvainformaatioon. Ikkunaan hän laittoi 3 isoa valokuvaa vierekkäin. Vasemmalla oli ryppyinen ja likainen miehen paita. Keskellä pesukone ja oikealla puhdas silitetty paita roikkumassa henkarilla.

Hotelliin saapui suuri ulkomaalaistyhmä. Pesulan ohi kulkiessaan turistit pulisivat käsittämätöntä kieltä. Kukaan ei poikennut pesettämään pyykkiä hänellä, vaan vei kauempana olevaan pesulaan. Syykin selvisi. Ryhmä oli israelilaisia turisteja. Niin, että mikä siinä nyt sitten muka mättäsi? Israelilaiset lukevat oikealta vasemmalle.

HUONO PÄIVÄ

Satoi ja Taavi oli nenäryppykorjaamolla. Ajelin taas mopolla. Lähtiessä paistoi aurinko, sitten alkoi kaatosade. Tuttua täällä. Kotiin tultuani huomasimme, että Onkkeli oli jälleen huonossa kunnossa. Silmät vain pyöri päässä ja hän valitti rintaansa. Nyt eivät enää auta pillerit – tiesimme.

Soitin Hikkaduwa Medical Centeriin saadaksemme ambulanssin. Ei ole 250.000 asukkaan alueella ainuttakaan ambulanssia. Lähettivät lääkärin. Aiemmin päivällä Onkkeli kävi samassa paikassa otattamassa sydänfilmin. Amatöörinäkin tajusin, että käyrät eivät ole kohdallaan. Se on nyt sairaalareissu.

Lääkäri kuunteli, antoi nitron ja suositteli myös sairaalaan menoa. Coolman tulee autollani vasta tunnin päästä. Ambulanssia ei saada ja mopotaksin hyppelyssä ei Onkeli kyllä selviä. Jaanika riensi Onkkelin veljen luo, joka tuli kuorma-autolla pikaisesti meille. Onkkeli nostettiin ohjaamoon. Niin he lähtivät kohti Gallea. 10 minuutin päästä Marja huomasi sydänfilmin jääneen pöydälle. Jaanika hyppäsi moponi satulaan ja perään. Puolen tunnin kuluttua saapui litimärkänä kaatosateessa takaisin. Oli onnistunut.

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI

Ettei tämä olisi riittänyt? Seisoessamme terassilla huokailemassa päivän tapahtumia Jaanika hyppäsi yhtäkkiä ilmaan ja juoksi hakemaan salamannopeasti laudanpätkän. Ennen kuin ehdimme havaita mitään, Jaanika ja Coolman hakkasivat kukkapenkkiä oikein tosissaan.

Parin metrin käärmehän sieltä paloiteltuna löytyi. Ja arvata saattaa, että se kului niiden 99 lajin joukkoon, jotka ovat myrkyllisiä. Tämä käärme jopa erittäin myrkyllinen. Siinä se makasi palasina Kiiran peuhupaikassa. Nostin Kiiran kainaloon ja vein sen yöksi makuuhuoneeseeni.

Kiira mukkuu  isäntänsä geeneillä:
Missä vain, illoin vain ja miten vain.
Tässä päänalusena sohvapöydän
alahylly.

KUMMITYTTÖMME

MENETTI ÄITINSÄ SAUDEIHIN.

Liittyen vielä edellä mainittuun päivään, tapahtui seuraavaa: Kylämme valloittavimman hymyn omaava kummityttömme saapui kotiimme siskonsa ja äitinsä kanssa itkien. Äiti lähtee ensi yönä Saudeihin 2 vuodeksi siirtotyöläiseksi. Hän oli pantannut korunsa pankkilainaan ja saanut siskoltaan vielä lisälainaa. Lentolippu maksoi 15.000 Rupiaa = 100€ ja viisumi 25.000 Rupiaa = 160€ Viisumimaksussa on ihmiskaupan osuus. Rekrytointi on täysin julkista ja kuulemma valtion suojeluksessa. Palkkaa hän saa 13.000 Rupiaa 85€ kuussa, josta menee heti neljännes lainan korkoihin.

Saamieni tietojen mukaan Sri Lankasta on muslimimaissa puolitoista miljoonaa siirtotyöläistä. Pääasiassa naisia. Äitejä.

USKOMATONTA KANSANTULOA

Pitäkää taas tuolistanne kiinni!

Siirtotyöläisten valuuttatulo on Sri Lankan suurin valuuttatulo, siis siirtotyöläiset ovat suurin vientitavara. Sen jälkeen tekstiilit (monet maailmanmerkit, kuten Helly Hansen, Columbia Sara ja urheiluvaatteet teetätetään täällä. Tehtaanmyymälöitä ei ole ja tehtaat on suljettu ulkopuolisilta. Hutikappaleita myydään yleisillä toreilla polkuhintaan. Naapurikylämme vaatetehtaalla naisen palkka on 300 rupiaa päivässä eli 2 euroa. Joten ostaessa merkkivaatteen maailmalta, työn osuus on muutama centti. Teen vienti putosi kolmannelle sijalle. Turismi on vasta 4. sijalla. Merkittäviä luonnonvaroja ovat jalokivet, kalkkikivi, grafiitti ja fosfaatti.

Naapurin kahden koulutytön kohtalo oli kova pala meille kaikille. Heitä hoitamaan jäävä isoäiti on 82-vuotias. Pystyykö äiti lähettämään heille osan palkkatulostaan? Hetkeksi tuli sellainen mieli, että perkule vie, raavin vaikka mistä rahat, ettei äidin tarvitse lähteä. Mutta todellisuus palasi. Tässä on yksi kohtalo. Kuka toinen. Yhteensä puolitoista miljoonaa. Voimattomuuden tunne kohtasi minut jälleen. Niin kuin monasti ennenkin täällä.  Hyvät ihmiset. Tällainen ei ole helppoa. Se on joskus hirveää koettavaa. Haluaa auttaa, muttei voi.

Menin pankkiin ja avasin tyttöjen isoäidille tilin, josta hän voi vuoden ajan nostaa molemmille tytöille koulunkäyntiin 2000 rupiaa kuussa = 13€. Tämän Te kummit olette saaneet aikaan. Tällaisia reaaliaikaisia juttuja on toimintamme pullollaan.

Pari vuotta sitten tapasimme Colombossa Päivi Muman, joka työskenteli YK:n alaisessa järjestössä vastoin tahtoaan tai pakon edessä muualle muuttaneiden ihmisten hyväksi. Hän kertoi tästä – ihmiskaupasta – surullisia asioita. Meidänkin kummilastemme perheissä tämä on ollut aivan yleistä. Kun siirtotyöläinen saapuu kohteeseensa, isäntä ottaa häneltä passin. Hän on sen jälkeen täysin isännän armoilla Hyvin yleistä on, että pitkän työpäivän jälkeen hänet teljetään lukkojen taa. Luvatut palkat eivät usein toteudu. Surullisia ihmiskohtaloita. Kotona odottavia pieniä lapsia. Mutta se on niin kovaa bisnestä, että se on valtion suojeluksessa. Ihmisarvoa ei tunneta, eikä siitä välitetä.

Miten ihmisestä jalostui aikojen kuluessa tällainen peto? En usko, että hänet tällaiseksi luotiin. Meidän naapuripöheikkömme mustat apinatkin on humaanimpia.

LASTEN RIEMUREKI PERUNTUI

Olimme valmistelleet Toivolan lapsille retken Colombon suureen eläintarhaan. Tänään tuli esikunnasta päätös, että viikko sitten siellä räjäytetyn pommin takia lapsia ei saa sinne viedä. Voi harmi. Kun kaikki olimme niin innostuneita. Ensi tiistaina neuvottelemme toisen kohteen. Periksi ei anneta.

LADYT TUHMANA

Marja kertoi sattumalta löytäneensä GALLESTA, sen vanhasta osasta FORTISTA aivan ihanan ruokapaikan Mamas. Vaimoni vaatimattomilla adjektiiveilla kuvattuna tämä kolmikerroksinen paikka oli maailman kaunein ja ruoka oli maailman parasta ja maailman halvinta. He einehtivät kattoterassilla. Yhtäkkiä isäntä veti bambuverhon heidän eteensä. Naapurissa on moskeija ja sieltä saatettaisiin nähdä, että asiakkaat juovat olutta. Ei se muuten mitään, mutta kun ovat ladyjä. Että sellainen lady minulla on. Tuhmuuksia kaupungilla.

YKSI TARINOISTA

Kuulin tarinan Colombon elintarhassa räjähtäneen pommin taustoista. Räjähdyksen jälkeen kaksi miestä tilasi mopotaksin kaupungille. He puhuivat keskenään tamilia. Mopotaksi ajoi suoraan poliisilaitokselle. Lopun arvaattekin. Sen pituinen se.

ÄITI JAKKIPUUN KUOLEMA

Pahoitin mieleni. Naapuri kaatoi tontiltaan vanhan ja valtavan Jakkipuun. Hän rakentaa tyttärelleen taloa ja tarvitsee puuta ikkunanpieliin. Lupa heltisi kyläpäälliköltä. Vanhoja kavereita.

Se oli juuri se puu, jonka siimeksessä musta-apinat usein kävivät vierailulla. Harmitti niin, että meinas tulla vanhalle miehelle vesi glaseihin. Jättipuu siis kaadettiin ja hakattiin 3m pätkiksi. Hinattiin vinsseillä tiemme viereen ja aloitettiin jalostus. 2″ x 4″ pattinkia tehtiin vuosisataisilla menetelmillä: viidakkokirveellä ja justeerisahalla. Mutta tulosta tuli.

Kun miehen päiväpalkka on 3-5€, siinä selitys, ettei kannata raahata tuhannen kilon painoista puuta sahalle kun sen voi jalostaa paikankin päällä. Metsässä. UPM:lle vihjettä.

Kun kotimme aikanaan rakennettiin, tehtiin urakka kattotöihin erikoistuneen ryhmän kanssa sisäkaton rakentamisesta kasvatetusta mahongista. Hinta oli 200 rupiaa (1.2 € neliöjalka eli 30cm x 30 cm) se sisälsi koko työn. Ostin raakalankkua, jonka urakkamiehet sahasivat sopivan kokoisiksi pattinkeiksi, laudoiksi ja listoiksi, tekivät koristeet ja käsittelivät animaalien estoaineella ja lakkasivat kahteen kertaan. Vasta sen jälkeen näistä rakennettiin katto.

Kauniit kattopalkit, juoksut ensin ja niiden päälle pontattu helmipaneelimainen lauta. Katosta tuli kuin huonekalu. Joku sanoi, että katto on kuin flyygelin kansi. Sen päälle alumiinipaperi, mineriittilevy, ilmaväli, rimoitus ja poltettu kattotiili. On käsityö voimissaan.

Naapurille koetin selittää, että hänen myydessään tonttia (tontti on myytävänä) hän menetti puun kaatamisen vuoksi aikamoisen tukun rahaa. Ei ”kotikoivuja” saa kaataa. No – loput puut hän lupasi säästää. Jakkipuita on tontilla karsittuine latvatupsuineen enää kaksi kappaletta. Mutta saihan tytär vahvat ikkunanpokat. Voihan verokirja.

Halkaistu Jakkipuun hedelmä.
Halkaisija n . 40 cm

Puun sahaamista varten laudoiksi rakennettiin
reippaasti miehen korkuinen teline, jonka
päälle tukin palat nostettiin taljoilla

Vanhalla kunnolla kahden miehen

justeerisahalla työ kävi reippaasti.
Toinen sahuri alla ja toinen päällä

Noin puolet muusta menee hukkaan.
Mutta ydinpuu on kivikovaa, raskasta
kuin kivi ja  kestää säät ja kosteudet.
Eikä ole halpaa.

MENTTAALIHÄIRIÖISEN NAAPURIN

HULLUNPUUSKAT

Kävi selville, että meidän tontillemme aikanaan tehty tie oli puoliksi jakkipuutontin omistajan mailla. Mies on Coolmanin vanha nuoruuden kaveri ja asia hoidettiin sivistyneesti ja ystävällisesti. Tilasimme kunnalta maanmittarin, joka mittasi oikeat linjat. Puolitoista Berchiä piti ostaa häneltä ihan kelpo hintaan. Maanmittari merkitsi rajatolppien paikat ja kehotti laittamaan ne betonisista aitatolpista. Teimme ne saman tien.

Aamulla Jaanika tuli järkyttyneenä hakemaan minua portille. Toinen naapuri oli saanut raivokohtaukset ja repi eilen valettuja tolppia maasta ylös. Koetin rauhallisesti selittää, että viranomainen vaati ne asentamaan paikalleen ja ne ovat meidän oman tontin rajatolppia. Eivät kuulu hänelle. Hän saa hyväntahtoisuuttamme käyttää meidän tietämme. Tuli jotenkin niin tuttu tunne ja koti-ikävä Suomeen. Kunpa saisimme Rubikan uuden tonttiasian pian kuntoon.

JOMPI KUMPI MEISTÄ

ON TULLUT VANHAKSI

Vaimoni hööpötti minua. Muistaakseni ensimmäisen kerran elämässäni: Gallessa on kauppa, jossa on aivan uskomattomia tekokukkasia. Tietenkään en ole tekokukkasten ystävä. Mutta arvostan laatua, vaikka kyseessä olisi tekokukkanen. On pakko kokeilla kädellä, eikä sittenkään heti erota. Hintakin on huikea, noin 100 rupeeta kpl. eli 65 centtiä.

Vaimo toi olohuoneen pöydälle juuri ostamiaan tekokukkasia nipun. Laittoi maljakkoon ja kysyi, eivätkö olekin luonnollisen näköisiä. Pakko oli myöntää. Vaimo lähti touhuilleen ja nukahdin sohvalle. Olin sitten hissukseen heräilemässä ja avasin varovasti toista silmääni raolleen. Samalla hetkellä tekokukkasista leijaili pöydälle kaksi terälehteä.

Toinnuttuani – se kesti tovin aikaa – tajusin, että ne olivatkin oikeita kukkasia. Tämä ei jää tähän.

LEOPARDI TUIJOTTAA MINUA

Vaimo oli ladyjen kanssa keskimaassa syrjäisellä luonnonpuistoalueella. Oppaan mukaan vierailija harvoin näkee edes elefanttia. Nyt heidät piiritti yli 30 elefantin lauma. Mutta hekuma saavutettiin kun yhtäkkiä tiellä eteen ilmestyi harvinaistakin harvinaisempi Ceylonin Leopardi.

Ladyt jämähtivät kivipatsaiksi eikä kukaan uskaltanut edes sormeaan liikuttaa. Tämä valtava eläin tuijotti muutaman metrin päässä heitä. Auton takapenkillä oli Eeva – kummi, joka yleensä hoitaa joukossa puhumisen. Nyt hiljeni Eevakin, mutta toimeliaana nosti kameran esille ja räppäsi auton tuulilasin läpi muutaman kuvan tästä upeasta ilmestyksestä.

Ylväänä se katseli kuin halveksuen ladyjämme ja siirtyi sitten arvokkaasti viidakkoon, jossa oma lady odotti. Jälkeenpäin oppaiden ja paikallisten ihmisten arvioimana tilanne oli todella harvinainen.

Lukijoidemme iloksi ja ihailtavaksi yksi Eevan ottamista kuvista. Eeva antoi suurennoksen olohuoneen pöydälle. Säilynevätkö jäljellä olevat muutamat yksilöt sodan melskeissä. Arvostavatko tamilitiikerit leopardia?

Kuva: Eeva Kankanen at Hortan Plains,
Sri Lanka 2008-01-18 

Tämä kuva pelasti myös vaimoni uskottavuuden hänen nähdessään maailman suurimman ja upeimman kissaeläimen, joka tuijotti heitä muutaman sentin päästä.

ONKKELI SAIRAALASSA

Oli hyvä, ettemme aikailleet Onkkelin sairaalaan viemisessä. Marja kävi lauantaina katsomassa häntä. Paikalla oli iso joukko muitakin kyläläisiämme. Sydäninfarkti ilmeisesti. Ainakin viikon tiputuksessa, sillä hän on niin huonossa kunnossa, ettei pysty syömään.

Kun Marja oli lähdössä pois, Onkkeli viittoi Coolmanin luokseen ja oli pahoillaan siitä mitähän me ajattelemme, kun hän ei ole taloa vahtimassa vaan makaa sairaalassa. Tämä on ensimmäinen kerta hänen elämässään. Vanha mies itki. Marja yritti lohduttaa, että Oskarikin on ollut sairaalassa ainakin sata kertaa (kerrankin lukuarvo täsmää). Toivottavasti Buddha-Jumala auttaa tämän hyvän miehen takaisin. Voi Onkkeli kulta!

YSTÄVYYDEN PÄIVÄ

Ystävät ja vieraat kysyvät meiltä jatkuvasti hyvää keinoa auttaa täällä apua tarvitsevia. Ystävyyden ranneke on juuri sellainen. Ajatelkaa minkälainen kerrannaisvaikutus sen hankkimisella on:

1. Niiden valmistaminen työllistää Waulakodan kylässä 32 työtöntä perhettä.

2. Loppurahat menevät Vammaiskeskuksen rakentamiseen ja ruohonjuuritason työhän.

3. Antamalla se ystävällesi, ilahdutat ystävääsi.

4. Tästä kaikesta saat itsellesikin hyvän mielen.

Yhdellä pienellä rannenauhalla on suuri vaikutus. Ystävyyden rannenauhan ostajilta on tullut yksipuolisia palautteita. Ne ovat kauniita ja taidokkaasti tehtyjä. Taideteoksia. Ne ovat aitoja.

Kun pidät kiirettä, ehdit vielä mukaan.

Klikkaa tästä

Ystävällisesti

Ceylonin saaren kuumudessa
Suomen lumisesta pakkastalvesta haaveillen

Pentti-Oskari

ps. Marja muistutti tapansa mukaan minua taasen siitä kun olen niin vanha ja höperö. Suttaan ja unohdan. Kumma juttu. Kun aikanaan tapasimme, olimme lähes samanikäiset.

Sähköpostia Oskarille