10.05.2008 Kaksoiselämää ja Halpatotan Uusi Vuosi
10,5,2008 Pentti-Oskari Kangas
Naantalissa 10.05.2008
KAKSOISELÄMÄÄ
Elämme edelleen voimakkaasti kaksoiselämä. Töitä tehdään, mutta ajatukset ovat Sri Lankassa. Ave tuli Suomeen ja Keke jäi toistaiseksi yksin edusmieheksemme.
Erankan talo on lähes valmis ja Toivolan remontit tällä erää tehty. Syksyllä odottavat uudet tarpeet.
Päähuomio keskittyy nyt suuren haaveemme, vammaistalon valmistumiseen. Rakennusvastuun siirtyminen munkki Banagalalle on edelleen osottautunut loistavaksi teoksi. Rakennus uhkaa valmistua reippaasti etuaikaan. Toisaalta nyt on varaa sadekauden viivytyksiin.
Pankien kanssa on saanut takkuilla olan takaa. Liikepankkimainen toiminta siellä on sekin lastenkengissä. Onneksi Kekellä on hyvät hermot.
Meidän kulttuurierot liiketoiminnassa tulevat nyt selkeästi esille. Loputuloksena täydellinen ymmärtämättömyys. Molemmin puolin. Huh. Huh. Sampo-pankillakin olisi siellä näytön paikkaa. 🙂
Erankan koti valmistuu
KÖYHIEN SOTA
Sisareni Leena lukee paljon srilankalaista kirjallisuutta ja yleensä maailmalta saatavaa faktaa. Hän herätti huomaamaan erikoisen asian: Viime tiedot uutisvälineissä tuovat entistä enemmän murheita. Sota on pohjoisessa ja itärannikon tamilialueilla rajua. Mutta tiesittekö, että maassa ei ole lainkaan asevelvollisuutta. Siellä on on palkka-armeija.
Sotilaiksi liittyvät vain köyhät. Työttömät ja kumia valuttavat alhaisesti palkatut, sekä joen pohjasta hiekkaa sukeltavat nuoret miehet. Työsopimus palkka-armeijaan tehdään 5 vuodeksi. Se vain on monelle perheelle ainoa keino säilyä hengissä.
Kun palkkasotilas kuolee, hallitus järjestää isot hautajaiset. Torvet soivat ja sotilaan urheutta ylistetään. Tehdään sankareita. Se nostaa perheen itsetuntoa surun keskellä.
Keskiluokan ja ylempien luokkien pojat joutuvat harvoin sotimaan. Köyhien perheiden pojille se on pakkotilanne. Palkka lähetetään kotikylään. Jos olisi yleinen asevelvollisuus ja opiskelijapojat riippumatta taustastaan, joutuisivat sotimaan ja ruumiita tulisi, loppuisi sota siihen paikkaan. Se on varmaa. Köyhät taistelevat toisia köyhiä vastaan. Köyhät siis tappavat toisiaan. Keski- ja yläluokka tyytyy kohauttamaan olkapäitään. ”Normal killing” , he sanovat.
Ei sota heitä koske.
Onkohan tämä näkökanta ja näkökulma oikea? Se vain tuli yllättäen mieleen. Ja se selittää monen aiemmin ymmärrystä vaille olevan perusteen tässä järjettömässä sodassa.
On surullista, että rakkaan paratiisisaaren suurin tragedia, sota, on köyhien sota. Heillä ei ole varaa muuhun. Ajattelenkohan kummasti? Sanokaa minun sanoneen, että jossain vaiheessa öljy vielä pulpahtaa esiin. Niin kuin monessa muussakin sodassa.
Suviterveisin
Pentti-Oskari
Ps. Ihmisiä on kolmenlaisia: Niitä jotka osaavat laskea ja niitä jotka eivät osaa.
Seuraavana Keken raportti …
Singhaloiden Uusi Vuosi Halpatotan erityislastenkodissa 13.4.2008
Coolman tuli hakemaan minua ennen kuutta, sillä ohjelma alkaa Halpatotassakin horoskoopin mukaisesti.
Lastenkodissa lapset pelailivat ja leikkivät leikkejään kuten lapset missä tahansa maailmassa. Pojat tietysti harrastivat pallopelejä. Muutamat opettajatkin olivat innostuneet pelaamaan krikettiä poikien kanssa. Paita märkänä he huhkivat pelissä onnistuen ja vähemmän onnistuen lyönneissään ja syötöissään. Poikien lyönneissä oli osumatarkkuutta ja kuivaa ruutia.
Vähän jälkeen kuusi pelit ja leikit loppuivat kuin saksilla leikaten. Minutkin kiidätettiin toimiston terassille oikein vauhdilla. Uuden Vuoden ohjelma alkoi täälläkin perinteisesti, horoskoopin mukaisesti kello 18.29 tasan. Miss Diana tarkkaili kellostaan oikeaa aikaa. Tasan oikealla ajalla Darmasena -johtaja sytytti tulitikkunsa ja sillä sytytti öljylampun palamaan. Perinteisesti kolmen kiven päällä kiehautetaan vanhojen tapojen mukaan onnenruukku, jossa oli vettä, maitoa, suolaa, riisiä, mausteita ja kaikkea sellaista, mitä tarvitaan kotona ruoanlaitossa jokainen päivä.
Lasten kasvoilla näkyi vielä vesirokkoepidemian jäljet vaaleina laikkuina heidän tummissa kasvoissaan.
Muutamien jäädessä hoitamaan tulta onnenruukun ympärillä, muut lapset ja opettajat kerääntyivät meditaatiohetkeen, jonka ohjasi joku isoista oppilaista. Hartaushetken jälkeen keräännyimme ruokasaliin, jonne isommat lapset olivat järjestäneet ohjelmaa. Minun viihtymistäni juhlassa ei häirinnyt yhtään se, etten osaa sighalaa juuri lainkaan. Lasten riemu ja ilo tarttui minuun. Heidän iloinen naurunsa, tarttuva rummutuksensa ja laulunsa nosti minunkin juhlamieleni kattoon.
Sri lankalaiseen juhlaan olennaisesti kuuluvat puheet. Tällaisessakin tilaisuudessa ne kuuluvat asiaan. Darmasena -johtaja puhui pitkään ja perusteellisesti. Puhe oli kuitenkin hauska, sillä aika ajoin lapset purskahtivat hillittömään nauruun. Apulaisrehtorin puhe oli lyhyempi, mutta lähes yhtä hauska naurumittarin mukaan. Minäkin saan aina näissä tilaisuuksissa suunvuoron. Minun puheeni oli todella lyhyt, sisältäen enkä tärkeimpänä viestinä lauseen ”Mama aderei ojaadr!” – ”Minä rakastan Teitä!”
Seremoniamestari hoiti tilaisuuden jämäkästi kuin olisi aina tehnyt tätä hommaa. Lapsista kukin vuorostaan nosti yhden tehtävälapun. Seremoniamestari luki lapun tehtävän kaikille tiedoksi. Jännittyneinä julkisesta esiintymisestä, kukin joutui jättämään luontaisen kainouden taakseen. Otin tilaisuudesta kamerallani videomateriaalia, jotta joskus voisin jakaa ilon teidän kanssanne.
Oli todella kaunista katsella, miten nuori neitonen, joka on niin arka ja ujo arjessa, puhkesi kukkaan laulaen ja tanssien erään hyvin vanhan ja perinteisen tanssilaulun. Minusta tuntui, että neidon varpaat eivät osuneet lattiaan lainkaan, niin kevyesti hän liihotteli tanssin siivin tanssilattian yli. Hänen hyvin tummat kasvonsa loistivat ja säteilivät onnesta, kun lapset ensihämmästyksestään selvittyään, yhtyivät lauluun rummuttaen perinteiseen tapaan tuoliin tai tömistäen jalkojaan lattiaan. Tunnelma oli äärimmäisen herkkä ja tunnelmallinen.
Lapsi toisensa perään kävi nostamassa lapun. Toisille meni pupu pöksyyn, ja annettu tehtävä jäi tekemättä. Seremoniamestari hoiti tilanteet kunniallisesti kehuen lasta, jolle jännitys kävi liian suureksi, ja tehtävä jäi tekemättä. Taputusten saattelemana lapsi sai kunniallisesti palata paikalleen kenenkään moittimatta lasta. Tästäkin sain lisää ilonaiheita.
Ehkä eniten iloitsin yhden minulle hyvin läheiseksi tulleen pojan esiintyminen. Tullessani Halpatotan erityislastenkotiin hieman yli kaksi vuotta sitten, opin tuntemaan pojan, jota hänen toverinsa pilkallisesti kutsuivat Rat -boyksi – rottapojaksi, hänen ulkonäkönsä mukaan. Otin hänet huomaani, osoittaen hänelle hyvin paljon kiintymystä, lämpöä ja läheisyyttä siten, että muut lapset sen selvästi näkivät. Tällä tavoin uskoin antavani hänelle itseluottamusta ja merkiksi lapsille, että kiintymystä voi osoittaa myös silloin, kun jonkun ulkomuoto ei heitä miellyttäisi.
Muutaman kuukauden kuluttua Lalith osoitti olevansa sisukas sissi. Sri Lankan itsenäisyyspäivän aikana Halpatotassa järjestetään lasten päivä, jolloin päähuomio on liikunnassa. Kaikki osallistuivat innolla eri lajeihin. Ilmassa oli todellisen urheilujuhlan tuntua. Lalith -poika oli ilmoittautunut pitkään juoksumatkaan. Tätä kutsutaan Lankassa maratoniksi. Matkaa kertyy viitisen kilometriä. Yli 35 -asteen kuumuudessa (varjossa) juoksureitin varrelle oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä katsomaan lasten kisailua. Reitin varrella paikallisilla ihmisillä on varattuna vesisangot. Juoksijoiden tullessa kohdalle, katsojat heittävät viilentävän veden kilpailijoiden päälle.
Juoksussa kaikki juoksivat saman matkan, niin suuret kuin pienetkin lapset. Kuumuus vie tehokkaasti voimat isommiltakin lapsilta. Maaliin tuli ensimmäisenä Lalith kaikkien yllätykseksi. Pienenä, mutta sitkeänä sissinä hän oli jaksanut juosta tasaisesti koko matkan, voittaen koko porukan. Tämän jälkeen kukaan ei enää kutsunut häntä rotta-pojaksi, vaan käyttävät hänen omaa Lalith -nimeään.
Nyt Uuden Vuoden juhlassa Lalith sai tehtäväkseen esittää vihaista koiraa. Reippaasti poika hoiti tehtävänsä, muiden lasten hurratessa hänelle. Tällaiset tilaisuudet kohottavat kenen tahansa itsetuntoa.
Mistään ei huomannut, että nämä lapset on koottu ympäri Sri Lankan katuja ja laitoksia tänne Halpatotan Detention Homeen -keskitysleiriin, kuten paikalliset ihmiset aiemmin paikkaa kuvailivat. Opettajien ja muun henkilökunnan antama läheisyys, avoimuus ja rakkaus, on muuttanut koko laitoksen ilmapiirin. Nyt voin helposti väittää, että näillä lapsilla on suurempi mahdollisuus onnistua elämässään, kuin monilla ns. ”normaalien” perheiden lapsilla.
Tasan kello kahdeksan, horoskoopin ohjeiden mukaisesti aloitettiin ruokailu. Lapset istuivat paikoillaan, ja minulle annettiin kunniatehtävä tarjoilla ruoka lapsille. Johtaja Darmasena antoi jokaiselle lapselle hyppysellisen ruokaa, merkiksi paremmasta tulevaisuudesta. Toiveena on, että jokaisella lapsella myös vuosien saatossa olisi riittävästi ruokaa pöydässään.
Lasten ruokailtua ohjelmassa seurasi osuus, jota en oikein haluaisi saada kohdalleni. Lasten antaessa ystävyyden -kasvin lehtiä johtajalle ja minulle, he polvistuvat koskettamaan jalkojamme. Perinne on vuosituhansia vanha, jolla osoitetaan kuuliaisuutta ja uskollisuutta. Minun on aina vaikeata olla siinä kiitoksen kohteena. Minä vain olen voluntääri, joka teen tätä työtä sydämestäni, en siksi, että minua näin palvottaisiin. Tästä ei kuitenkaan voi kieltäytyä, vaan se kuuluu hyviin tapoihin. Minun on vain pakko hyväksyä tapahtuma perinteeseen kuuluvana.
Seremonian jälkeen lapset kiipesivät unipuilleen, ja minä matkasin Coolmanin turvallisessa kyydissä Naganden viidakkokylään hyvin iloisena ja onnellisena miehenä.
Volontääri Keke