11.12.2006 11.12.2006

Olomme on tuskainen. Vuosittain olemme aivan joulukuu alussa lähteneet talvikotiimme. Nyt jämätämme viellä täällä. En kehtaa enää selitellä ihmisille syytä. Tuntuu rintamakarkuruudelta.
 
Kuten tapani on ollut, olen päiväkirjoissani kertonut kaiken ”Mitään siihen lisäämättä ja mitään pois ottamatta”. Niin naimisissa teidän kanssanne olen.
 
Eli:

Minulla on luuvalo. Siis LUUVALO. Toiselta nimeltään KIHTI ja kolmannelta nimeltään herrojen tauti.
 
On hemmettiä, kun taudilla on kolme nimeä, eikä mitään niistä kehtaa sanoa. Kun latinalaista nimeäkään en tiedä, niin tässä se on kaikessa naurettavuudessaan ja kauheudessaan.
 
Ei vaiskaan. Luin netistä pinkan materiaalia kihdistä. Niin paljon maailmanhistorian taiteilijoita on sairastanut kihtiä, että pitänee laittaa iso kylttti kaulaan roikkumaan: ”Minullakin on KIHTI”. Alkaisivat ainakin maailman historiaa tuntevat arvostamaan minua onnetonta klenkkaa.
 
Elämän karuudessaan ja konkreettisuudessaan tilanne on seuraava: Molempien polvien samanaikaisen keinonivelleikkauksen jälkiparanaminen sujui sunnitelmien mukaan 2 kuukauteen asti. Sitten tökkäsi. Kävin 3 kk leikkauksesta jälitarkastuksessa ja esitin huoleni paranamiseni hidastumisesta. Leikkaava tohtori tuppuutteli ja kertoi viimeaikaisista amerikalaisista tutkimuksista, joiden mukaan paranaminen kestä 2kk – 2 vuotta. Paraneminen kun on niin yksilöllistä. Osa pomppii 2 kk: n jälkeen kuin heinäharava – kuin mitään ei olisi ollutkaan. Minun kohdallani lienee 2 vuoden aika lähempänä parannusta.
 
Esitin tohtorille onnen tunteeni siitä, että ainakaan tässä fyysisessä toimessani ei ole kovin poikkeava. Luonnollinen selitys helpottaa. Mutta. Ei tässä vielä kaikki. Samanaikaisesti olin pariin otteeseen käynyt vakiolääkärilläni. Syynä virran vähyys. Aamulla nukun kymmeneen. Nousen ja pesen hampaani ja rötkähdän vielä hetkeksi sänkyyn huilimaan. Yleensä herää 12-13 välillä. Uskotteko, etä kiharakin tukka joskus voi olla suorana pystyssä! Marja väittikin ilkeyttään, että tukkani on kuin Sodoman ja Gomoran tienviitta. Ei taatusti tiedä mihin päin pitäisi lähteä.
 
Tohtori ahdasmielisyydessään väitti, että ehkä kaikki ei ole kohdallaan ja määräsi verikokeeseen. Nuukuuttani menin kunnalliseen arvauskeskukseen, josta pitää henkilökohtaisesti hakea tulokset (ensin ratifioidaan lääkärin lähete ym jne – mutta hinta-laatusuhde on loistava. Se on kuin meikäläisen maksukäyttäytyminen. Hidas, mutta varma)
 
Hakiessani vastauksia ystävällinen laboratoriolady hymyillen kertoi, että: ”Oskari! Sulla on kihti”. Kun en tiennyt vakavuusastetta, kiitin tiedosta hymyillen. Nyt sitten kotilääkärinä tutkin itseäni coogle -nimisen asiantuntijan avustamana. Virtsakiteet ovat iskeytyneet niveliin ja nyt ne rassaavat polvilumpioitani.
 
Soitin naapurilääkärillemme ja sain kihtilääkityksen. Söin ensitabletin jo apteekissa. Vatta meni sekaisin, kun olisi kuulunut ottaa lääke ruokailun yhteydessä. Ihmisen innostuminen ei aina ole hallittavissa.
 
Lähetin e-mailina tohtorilleni verikoevastaukset. Hän makkoili etelän lomallaan. Lähetti paluupostissa ohjeita ja reseptit. Sanoi ettei virran vähyys johdu kihdistä. (Kuinka moni ammatinharjoittaja tai virkaihminen toimii etelänlomallaan näin?) Mietiskelin, että olisi helpompaa jos jokaisella taudit olis paketissa. Niiden hoitokin olisi yksinketaisempaa. Samalla tajusin, että aikuisiän diabetes on juuri sellainen ”paketti”. Parempi lienee, että sairastaa taudit erillään.
 
Tohtorin selkeä ohje:
”Älä nyt lähde sinne Sri Lankaan ennen kuin olet käynyt vastaanotollani ja käy kihtikokeissa ennen sitä. Katsotaan, mistä se virran vähyys johtuu.” Torstaina 14.12 klo 17 kuulen tuomion. Olemme valmiudessa 16.12. Keke tulee kotiin jouluilemaan 15.12, joten pitää varata 24 tuntia tietojen, kokemusten ja ajatusten vaihtoon.
 
———————
 
Joulureppuhankkeesta näyttää tulevan vesitankkihankkeen kaltainen upea menestys. Meidän on pakko päästä jakamaan Joulureppuja pian. Pitäkää peukkuja.

———————-
 
Ohessa yhteyshenkilömme Keken raportti tavanomaisesta päivärutiinistaan
 
Keijo Ahorinta
Colombon byrokratian pyörteissä
 
Heräsin paljon ennen puhelimeni herätysääntä kello 3.45. Monet asiat painoivat mieltä, joten unetkin olivat sen mukaisia. Nousin ylös, hoidin jalkani ja valmistauduin kohtaamaan päivän haasteet, joita varmasti on taas roppakaupalla tulossa.
 
Mahinda-kuskini tuli jälleen ajoissa Naganden pihaan. Ilmoitin hänelle olevani valmiina, mutta meidän piti vielä odotella Anandan tuloa. Hän olisi tulossa mukaamme. Odotettuani vähän yli viiden aamulla, soitin Analle herättääkseni hänet. En saanut yhteyttä, mutta viidakkopoluilta alkoi kuulua moottoripyörän murinaa, josta tiesin miehen olevan tulossa. Jalkaansa yhä moottoripyöräponnettomuuden jälkeen aristeleva ystäväni huikkasi vaimean huomenen vastauksena tervehtimiseeni.
 
Aamu oli viileä, joten autossa ei tarvittu ilmastointia. Avasimme ikkunat, joista tunkeutui sisään viidakon moninaiset hajut ja tuoksut. Muutama aamuvirkku Nagasdenian asukas, koko alueemme on tämän niminen, oli jo liikkeellä, vaikka aamu oli vielä pilkkopimeä. Minneköhän hekin olivat matkalla?
 
Liikenne Galle Roadilla oli hyvin verkkaista, joten Mahinda piti mukavaa vauhtia yllä. Kiirettä meillä ei ollut mihinkään, joten matkan varrella poikkesimme kantakuppilaamme teelle ja pienelle huikopalalle. Pysähdys oli muutenkin tarpeen. Auton niukat sisätilat eivät salli kovinkaan paljon jalkojen liikuttelua, joten jäsenten oikominen on tervetullutta.
 
Olimme Colombossa sosiaali- ja ulkoministeriön tiloissa paljon ennen sovittua aikaamme. En halua liian kireätä aikataulua matkoihin, sillä mitä tahansa voi matkalla tapahtua. Liikennekulttuuri on kaukana siitä, mihin olemme Suomessa tottuneet. Virastoaika alkaa kello yhdeksän, joten odottelimme kaikessa rauhassa autossa katsellen työntekijöiden kiirehtimistä työpaikalleen.
 
Kansallislaulun soidessa joka aamu aina samaan aikaan kaikki liike pysähtyy. Ihmiset jäävät paikoilleen kuunnellen kunnioittavasti kansallislaulun loppuun, jonka jälleen kiireinen hyörintä jatkuu taas ikään kuin minkäänlaista katkosta ei olisi ollutkaan. Toinen asia, mikä minua aina mietityttää on, että ohittaessamme tärkeitä pyhiä temppeleitä, kuljettaja pysäyttää ajokkinsa temppelin uhriarkun luona, nousee ajokistaan, ja antaa almunsa temppelin yllä pitämiseksi. Samoin kaikki autossa olevat nousevat istualtaan ja meditoivat hetken. Voi jospa mekin voisimme edes tuon pienen hetken verran lähettää rukouksemme Taivaalliselle Isällemme. Maailma voisi ehkä olla paljon parempi paikka asua ja olla.
 
Oli tullut aika luopua mietiskelystä ja lähteä ensimmäistä turvatarkastusta kohden. Minulla reppuineni ei ole koskaan ollut vaikeuksia ohittaa turvatarkastuksia ihonvärini vuoksi. Voisinhan olla vaikka millainen palkkamurhaaja tai terroristi, joka kantaa repussaan suurta pommia. Meninhän tapaamaan sosiaaliministeri Lional Premasiria ja hänen sihteeriään sekä ulkoministeriön korkeinta sihteeriä saadakseni asiaani, Lotus Hillin rekisteröintiä, edes vähän eteenpäin.
 
Ohitin toisenkin turvatarkastuksen, eikä minun täytynyt todistaa edes henkilöllisyyttäni passilla, jota aina varmuuden vuoksi kannoin näillä reissuillani. Ananda tosin tarkastettiin joka kerta, ja tämä silminnähden närkästytti häntä. Oli kai harmissaan siitä, koska minä pääsin livahtamaan näistä tarkastuksista aina kuin koira veräjästä. Sama koski maantietarkastuksia, joita matkalla Colomboon ja pääkaupungin kaduilla oli tuhkatiheään.
 
Sosiaali- ja ulkoministeriön sihteeristöt olivat kaikki samassa viidennessä kerroksessa. Minua kyllä joka kerta hirvittää mennä hissillä, kun ihmiset tunkeutuvat väen vängällä sisään, vaikka minusta siellä ei ollut yhtään tilaa. Väki oli kai tottunut sulloutumaan kuin sardiinit purkkiinsa niin busseihin kuin nyt hissiinkin. Väkinäisesti hissi lähti liikkeelle, ja kuin ihmeen kaupalla olimme perillä.
 
Kuljimme pitkiä, tuttuja käytäviä pitkin ensin Premasirin juttusille, sillä hän oli luvannut järjestää asiat niin, että meillä olisi lähtiessämme kaikki se tieto mitä tällä hetkellä on olemassa rekisteröimisestämme. Ministeri ei ollut vielä tullut, jolloin käytimme tilaisuutta hyväksemme ja ministerin sihteeri opasti meitä tapaamaan ulkoministeriön korkeinta sihteeriä. Tämä naukuvalla, minulle vaikeasti ymmärrettävällä englanninkielellään hän kyseli ja kertoili kaikenlaisia asioita. Muiden kysymysten ohessa kysyi, että joko minulla on Entry Visa? Kuvittelin hänen tarkoittavan normaalia turistiviisumia, mutta vasta myöhemmin kävi ilmi, että Entry Visa on aivan toisenlainen viisumi. Tällä viisumilla tullaan maahan silloin, kun kyseessä on työskentely tässä maassa. Mutta eihän tätä minulle selvitetty, vaan olin oman käsitykseni varassa. Onneksi asia tuli uudelleen esille sosiaaliministeriössä.
 
Premasirin tultua työpaikalleen pääsimme heti hänen juttusilleen. Lyhyt tuokio small talkia, jonka jälkeen menimme suoraan asiaan. Sain esitellä omat tarpeeni ja huoleni. Ensin kysyin rekisteröitymistilanteestamme, josta kenelläkään ei tuntunut olevan riittävästi oikeata ja todellista tietoa. Premasiri ilmaisi kysyneensä näitä ja kertoi, että kaikki ministeriöt puolustusministeriötä myöden ovat näyttäneet vihreätä valoa. Sanoin, että valon näyttäminen ei ole riittävä tae omalle ulkoministeriöllemme saadaksemme maksatusmääräyksen. Tähän ministeri vastasi jälleen, että ensi perjantaina varmasti saisin käsiini rekisteröintipaperimme. Definitely -käsite on saamassa enemmän kuin kirosanan maineen sanastossani.
 
Varmuuden vakuudeksi Premasiri pyysi meitä istumaan ja odottamaan, kunhan ulkoministerin sihteeri tulisi hänen huoneeseensa keskustelemaan rekisteröinnistä. Samalla muistutin suosituskirjeestä, jonka ministeri oli luvannut minulle antaa käydessäni viime lauantaina hänen asunnollaan kertomassa näistä huolistani. Lional sanoi molempien asioiden tulevan selvitetyiksi tämän sihteerin kanssa.
 
Odottelimme todella pitkään sihteerin saapumista. Pelkäsin jo virastoajan loppuvan ennen kuin tämä ilmestyisi paikalle. Muistelin joskus kyllä sanoneeni näissä virastoissa käydessäni, etten lähtisi täältä mihinkään ennen kuin saisin tarvittavat asiakirjat haltuuni. Nyt minulla ei olisi ollut mahdollisuutta puhua näin, sillä minun oli äärimmäisen tärkeätä säilyttää hyvät välit sosiaaliministerin kanssa.
 
Vihdoin ja viimein mies saapui. Ministeri keskusteli singhaleesiksi hyvin pitkään ennen kuin sain ottaa osaa keskusteluunsa. Heidän puheestaan ymmärsin vain sanat Mr. Keke, Lotus Hill ja joitakin muita sanoja, mutta kokonaisuudesta en saanut muuta selvyyttä kuin että Lotus Hillistä ja minusta oli puhe.
 
Samalla vaikeasti ymmärrettävällä englannilla sihteeri hyvin nopeasti kertoi, mitä Entry Visa tarkoitti. Ilman tätä ja työlupahakemusta en voisi saada residens -viisumia. En kylläkään saanut kaikesta selvää, mitä mies minulle kertoi. Pyysin häntä kertaamaan yksinkertaisesti, mistä oli kyse. Tämä ei siihen enää vaivautunut, vaan ohjasi minut selväsanaisen toimistovirkailijan luokse.
 
Tämä ensin pyysi kirjoittamaan anomuksen Entry Visan saamiseksi. Kirjoittelin muutamalla sanalla hakemuksen, jolla mahdollisesti viisumi myönnettäisiin. Passista otettiin kopio jos toinenkin. Vähän väliä toimistovirkailija kävi luonani kysymässä lisätietoja. Toinen toimistovirkailija liittyi asiakirjan laadintajoukkoihin. Tämäkin tarvitsi passistani kopion. Koskaan ennen ei ole passillani ollut tällaista kysyntää.
 
Iltapäivä oli jo hyvin pitkälle ehtinyt ennen kuin sain käsiini Entry Visan ja työlupahakemuskaavakepinkan. Monisivuinen lomakenippu sisältää paljon byrokratiaa, jotka pitää selvittää Suomessa.
 
Nälkä kurni jo vatsassa, sillä iltapäivä oli jo kovin pitkälle ehtinyt ennen kuin pääsimme sosiaaliministeriön tiloista takaisin ulkoilmaan. Ennen lähtöäni kävin vielä kiittämässä Premasiria hänen antamasta hienosta avusta ja henkilökohtaisesta paneutumisesta asiaamme.
 
Oli jälleen ruuhka-aika, jolloin yritimme puikahtaa tukkoisen liikenteen sekaan. Minulta tuo homma olisi jäänyt vain aikeeksi, mutta Mahinda -kuskimme livahti matkaan aivan noin vain. Onneksi Colombon ystävämme Pirjo oli luvannut valmistaa meille aterian jottemme kuolisi nälkään. Nälkään emme kuolisi etsiessämme sopivaa ruokapaikkaa sillä hyviä, edullisia paikallisia ruokapaikkoja on aina löydettävissä ja ruoka on aina tulisen hyvää. Nälkäkuolema voisi olla ovella ennen kuin pääsisimme ruuhka-ajan liikenteessä kaupungin toiselle laidalle. Normaalisti tuohon matkaan kuluisi aikaa puolisen tuntia, mutta ruuhkassa matkaan menisi reilusti yli tunti.
 
Olen oppinut täällä arvostamaan hyviä ja luottamuksellisia ystävyyssuhteita. On arvaamattoman tärkeätä saada puhua vapaasti ja samalla saisimme vaihtaa kuulumisia. Tämä on sangen tärkeäksi muodostunut tapa purkaa myös paineita päässämme. Nyt kun en voi kävellä jalkani vuoksi rannalla poistamassa turhia ajatuksia mielestäni, tällaiset terapiakeskustelut ovat äärimmäisen tärkeitä.
 
Harvoin pääsemme näin nokitusten juttelemaan, sillä useimmiten vaihdamme kuulumiset puhelimitse. Tärkeätä tämä on siksikin, että Pirjolla on mahdollisuus katsella BBC:n uutisia. Minä voin kuunnella radiota television kautta. Sat yksi ja Sat kaksi lähettävät suomenkielistä ohjelmaa 24 tuntia vuorokaudessa. Valitettavan harvoin radiostani kuuluu uutisia Sri Lankan tilanteesta.
 
Hyvin toimivaa nettiyhteyttä tänne Naganden viidakkokylään ei ole. Käytössäni on modeemiyhteys, joka katkeilee tiheästi. Pystyn joinakin päivinä lukemaan minulle tulleet viestit, mutta pysyvää yhteyttä ei ole sen vertaa, että voisin lähettää edes lyhyttä viestiä kotiin tai ystävilleni. On siis noustava moottoripyörän selkään ja lähdettävä internet -kahvilaan kirjoittamaan vastauksia viesteihin.
 
Tähän kuluu runsaasti aikaa, jota minulla täällä aina ei ole. Olisi kuitenkin hyvä pitää aktiivisesti yhteyttä ystäviini, sillä olen huomannut, että ellen pidä yhteyttä, täällä oloni ”unohtuu” ja yhteydenpito vähenee loppuakseen vähitellen kokonaan. Tämä on sangen surullista. Välttämättä minulla ei aina ole aikaa yhteydenpitoon, vaan on keskityttävä täällä oleviin haasteisiin, joita riittää yllin kyllin jokaiseksi päiväksi. Ymmärrän nyt hyvin lähetystyöntekijöiden ja muiden pitkään ulkomailla pois perheensä parista työskentelevien ihmisten tunteet yksinäisyydestä, joka joskus voi olla kovinkin raskaana olemassa.
 
Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta viestistä, jonka tänne saan. Monesti juuri lyhytkin viesti kaukaa kotimaasta saa monet murheet kaikkoamaan, ja kiitollisuuden ja ilon tunteet tulevan kirkastamaan päivääni
 
Päästyämme Pirjon asunnolle hän ilmoitti, ettei voinutkaan valmistaa meille ateriaa valmiiksi, sillä päivällä hänen keittiössään oli tehty täydellinen myrkytysoperaatio, eikä näin ollen keittiötä voinut käyttää vuorokauteen. Söimme siis maittavan aterian paikallisten suosimassa ravintolassa. Ei lainkaan huono vaihtoehto, mutta vaihteeksi olisi ollut kiva syödä suomalaistyyppistä kotiruokaa. Ensi kerralla sitten korjaamme tämän asian.
 
Päivä oli jälleen vaihtunut yöksi ja seuraavaksi päiväksi, ennen kuin ehdimme kotinurkillemme takaisin. Tulevasta päivästäkin olisi tulossa hyvin kiireinen.
 
Keke Ahorinta
Beliattaduwa
Naganden viidakkokylä
Hikkaduwa
Sri Lanka
 
————–
 
Jälkikommentti:
 
Tämän raportin jälkeen on rekisteröinnissä tapahtunut yllättävää edistymistä. Asiat seisoo… Olen ollut puhelinkeskustelussa lähes päivittäin Kekeen, joka taistelee edelleen kuin raivo härkä.

Sosiaaliministerimme kertoi, että ministerinä hän ei voi enempää enää tehdä. Kolmen ministeriön suositukset on plakkarissa, mutta Paavo Ruotsalaisen sanontaa taas siteeratakseni: ”Yksi Sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki.” Sri Lankan valtiollisen poliisin hyväksymislausunto. CID on kuin KGB. Lausunto on maannut siellä jo yli 4 kk. Epäilen vähän, että Kekellä olisi taustanaan kaapissa joku ylinopeussakko tms.
 
On se Keke vaan semmonen Don Quihote. Huomen aamulla klo 5 hän lähtee Anandan ja Mahindan kanssa Colomboon, CID:n päämajaan. Uhosi istuvansa siellä niin kauan että saa lausunnon. Suosittelin kovaa hammasharjaa ja tahnan tukkupakkausta.
 
Ystävällisesti
 

Pentti-Oskari Kangas
kiireapulainen / vanhaisäntä
Höyrylaivaosakeyhtiö s/s Ukkopekka
Herrankukkaro oy
 
PUH 0400 221122
fax 02-4350559
e-mail: oskari@herrankukkaro.fi
 
www.herrankukkaro.fi
www.ukkopekka.fi
 
AUTETAAN HEITÄ, JOTKA MUUT OVAT UNOHTANEET.
 
Lotus Hill – vammaisten lasten koti- ja kuntoutushanke Sri Lankassa.
Kummitietoa ja päiväkirja:
www.positiivarit.fi