12.01.2006

12,1,2006 Pentti-Oskari Kangas

Työtäkin on tarjolla, vaikka sinulle

12.1.2006

Naganda 12.01.06

Vaikka kaikkesi teet, joskus tuntuu, että koko päivänä et saa mitään aikaiseksi. Mutta kun tällaisia päiviä on monta, jotain tapahtuukin.

Saiskos luvan?

Lastenkotien johtajatar lupasi korjaussuunnitelman valmiiksi viikossa. Kului puolitoista viikkoa. Ei mitään. Sovimme, että tänään tapaamme paikan päällä Banagalan kanssa klo 10. Menimme, mutta jouduimme kääntymään takaisin. Banagala tuli vastaan ja kertoi, että johtaja on käymässä Matarassa. He tarvitsevan viikon lisäaikaa, koska nyt on taas tullut ministeriöstä uusia määräyksiä. Meidän pitää kirjallisesti vakuuttaa ja munkkijärjestön taata, että aloitamme korjaustyöt sovittuna päivänä ja teemme työmme loppuun asti vitkastelematta.

Kas kun taas oli erään nimeltä mainitsemattoman suurvallan kansalaiset luvanneet aloittaa erään lastenkodin korjaustyöt. Lapset ja tavarat siirrettiin muualle. Korjausporukkaa ei tullutkaan. On kuin tuulimyllyjä vasten taistelisi. Tämä auttaminen vaatii kyllä tosissaan vesipuhvelin luonnetta. Sitkeyttä.

Tähtihetkeä todistamassa

Kun me olimme liikkeelle lähteneet, poikkesimme vammaiskodissa, jossa ensimmäinen juuriharjasessio toteutettiin. Yksi potilaista sai tuliterän pyörätuolin. Se maksoi pääkaupungista ostettuna noin 80€. Voi sitä riemua. Kävelykepit lensivät kaaressa nurkkaan ja potilaskaverit taputtivat. Se oli hänen elämänsä tähtihetkiä. Vammaiskodin johtajatar hymyili ystävällisesti ja pyysi Anandaa katsomaan ”yhtä pientä juttua”. Ja niin sitten hetken kuluttua kuulin suuni taas sanovan, että jees jees.

Kahden rakennuksen väliin pitäisi saada kaidemuurit. Öisin kylän kulkukoirat juoksentelevat potilaiden joukossa. Annoin 10.000Rupiaa alkuun (80€) ja toiset sitten kun työt ovat vauhdissa.
Niin että 160€ satsaus, hyvät kummit, on nyt menossa. Tiedän, että hyväksytte sen. Sain johtajalta kuitit aiemmin heidän hankkimistaan tv-antenneista ja tarvikkeista. Yhteensä 2275 rupiaa.

Keskustelimme vammaiskodin rahoituksesta. Tällä hetkellä se toimii 100% lahjoitusvaroin. Kyläläiset hoitavat muonituksen. Aiemmin valtio antoi joka kuukausi 270 rupeeta (n. 2 € ) per asukas ruokaan. Mutta nyt tsunamin jälkeen ilmoitettiin, että sitäkään rahaa ei ole. Arvaatte varmaan, että poskipäitäni alkoi punottaa….

Tätä vammaiskotia on kohdannut onni, sillä monet ulkopuoliset vapaaehtoiset ovat sitä auttaneet. Mutta mikä on tulevaisuus kun tsunamihuuma haihtuu? Kun hiljaisen tsunamin aika laskeutuu? Tietoisina, että kaiken kaikkiaan tämä paikka on olosuhteisiin nähden hyvässä mallissa, jatkoimme matkaa.

Työpaikka tarjolla

Poikkesimme Baddegaman keskustassa 21 pojan orpokodissa. Poikien ikä 6-16v. Talo oli entisen kyläpäällikön omistama. Hän käynnisti hankkeen vuosia sitten. Siisti ja asiallinen. Kaikki pojat käyvät koulua. Johtajatar kertoi, että suurin tarve olisi saada sairaanhoitaja, jolla olisi äidillinen ymmärtämys ja suuri sydän. Tyydyttävä englanninkielen taito on tärkeä.

Tutustuimme vapaaehtoistyöntekijän käytössä olevaan huoneeseen, joka oli aivan asiallinen. Ruoan johtaja lupasi talon puolesta. Banagala lupasi hoitaa 3 kk ajalle tarvittavat luvat ja paperit. Lentomatkat pitäisi itse kustantaa (My Jetistä esim. 600-800€) ja jotain vähäistä kulua täällä. Asunto ja ruoka siis on. Aloitus vaikka heti. Katsotaan jatko myöhemmin, kun saadaan kokemusta

Kiinnostuneita pyydetään lähettämään e-mailia ja kertomaan elämäntarinansa!
oskari@herrankukkaro.fi

Pienten ja isojen asioiden parissa

Jatkoimme Gallen kaupunkiin ja runsaan etsimisen tuloksena vihdoin löysimme kenkätehtaan, joka on erikoistunut lasten koulukenkiin. Tunnin tinkaamiseen jälkeen saimme 15% tehdasalennuksen.
Ensi viikolla jaamme kengät.

Turisteja näkyi rantatiellä ilahduttavan paljon. Tulimme pikkuhuilille kotiimme välillä ja hetken päästä lähdemme katsomaan rantaan tänne tulleiden suomalaiskavereiden kanssa paikallista Devills -ohjelmaa. Mitä lie paholaistansseja.

Naapurin isä taas huutaa. Pitäis palkata paholaistanssijat yhtämittaiseen viikon sessioon isän naaman eteen.

Yritysidea käyttöösi, ole hyvä!

Pari nuorta tietokonepoikaa Gallesta tuli toistamiseen räpläämään tietokonettamme, että saisimme sähköpostin kulkemaan. Heitä ennen asiantuntijoita on käynyt jo pian tusinan verran. Kone vaan herjaa ja ryppyilee. Nappeja on kymmeniä ja kaikkia pitää painaa kymmeniä kertoja. Välillä pitää lukea kauheita uhkauksia ja varoituksia.

Minulla olisi hyvä businessidea: Laittakaa joku vanhempi ihminen ohjelmistofirma pystyyn. (Nuoret ei alennu sellaiseen) Ohjelmistofirma myisi sellaisia tietokoneohjelmia, jossa on 6 nappia.

1. Kone auki
2. Sähköpostin avaus
3. Sähköpostin kirjoitus
4. Sähköpostin lähetys
5. Sähköpostin poisto
6. Kone kiinni

Sitten voisi olla vielä yksi nappi, jota painamalla saisi vastaanottajalle tekstin, että kirjoita normaalisti, äläkä pakkaa mitään merkillisiä mukaan. En ota sellaisia kuitenkaan vastaan. Tiedän muutaman suomalaisen, joka ostaisi kiljuen tällaisen ohjelman. Ja ohjelmantekijä ymmärtäisi busineksen päälle, se tekisi siitä kieliversiot. Intiassa pelkästään on yli miljardi asukasta ja joukossa on sellaisiakin pahvipäitä, jotka ei ymmärrä tietokonekieltä. (Suomessakin tiedän ainakin 2 )

Mutta idea on ehkä liian yksinkertainen eikä toteuttajalleen tarpeeksi haasteellinen. Jätän ideasta patenttihakemuksen ja siitä saaduilla tuloilla hankitaan Lotus Hill kotiin kunnollinen invabussi. Joohan? Onko tuttuja patentti-ihmisiä?

terveyksin

Pentti-Oskari