13.01.2005 Makrotalouden aalto
13,1,2005 Pentti-Oskari Kangas
Hikkaduwa, Sri Lanka
13.01.2005
Makrotalouden aalto
Tänään oli avustusjakelussa välipäivä. Huomenna meillä on vaimoni kanssa köyhille viidakon ihmisille silmälasien jakopäivä. Vielä niitä on jäljellä. Jako on sovittu munkki Banagalan kanssa jo joulukuussa, ennen onnettomuutta. Meille tarpeettomat tavarat löytävät uuden kohteen ja palvelevat vielä pitkään. Moni saa ”näkönsä takaisin”.
Kiitos kaikille lahjoittajille. Hyvä työnne ei mene hukaan. Tämä on sellaista ruohonjuuritason työtä, johon me kaikki yhdessä yllämme.
Kommunuikaattorini oli niin täynnä viestejä, että mopoilin kylälle, jossa nettikioski oli taas toiminnassa. Vierähtihän siinä tunti jos toinenkin. Hyvällä mielellä istuskelin ja näpyttelin.
HALUAN KAIKILLE TEILLE, JOTKA OLETTE VIESTEJÄ LÄHETELLEET, ESITTÄÄ VAIMONI MARJAN KANSSA NIIN PALJON SYDÄMELLISIÄ KIITOKSIA, ETTÄ VARMAAN RIITTÄÄ.
Viestinne ovat olleet suurin osa sitä rakennusainetta, joka on mahdollistanut fyysisen ja henkisen jaksamisemme täällä.
Viestejä on tullut paljon. Sähköposteja on vaikeuksia lukea, mutta nyt kun nettikioski avattiin, se helpottaa tilannetta. Laittakaa gsm-numeronne mukaan, se helpottaa vastaamista. Se johtuu tästä rajallisesta tekniikasta ja vanhan miehen taidoista. Ja toivottavasti ymmärrätte meidän mahdollisuutemme: toimimme vaimoni kanssa kahdestaan täällä omilla varoillamme ja yrityksemme tuella. Lahjoittamanne avustukset menevät lyhentämätömänä hyväntekeväisyyskohteisiin. Varsinainen työmme, jonka vuoksi tulimme tänne joulukuun alussa, on ystäväperheiden ja omien kummilasten hyvinvoinnin hoitaminen sekä jo vuosia sitten käynnistetyn Nagande-kylämme köyhien perheiden auttaminen. Meidän valtava halumme on auttaa Teidän kaikkien toiveiden mukaan, voimavarojemme rajoissa. Mutta on pakko priorisoida suuresta määrästä ne, jotka pystymme hoitamaan.
Muutamia yleisiä aiheita, jotka esiintyvät monissa viesteissänne:
1. Kadonneiden sri lankalaisten ystävienne löytäminen. Se on meille vaikeaa. Ohessa on nettiosoite, mistä voi tutkia kadonneita. Tovottavasti siitä on apua.
www.contactsrilanka.org/namelist.htm
Kummilasten löytäminen:
Suomen kummiprojektin koordinaattorit tulevat tänään tänne. Yhdessä heidän, olemassaolevien listojen ja paikallisten koordinaatorien kanssa käymme läpi mahdollisimman nopeasti jokaisen kummilapsen. Niistä tiedotamme heti, kun se on mahdollista.
2. Monet kysyvät mahdollisuutta tulla tänne avustustyöhön. Osa heti, osa ottaa vuorotteluvapaata keväällä jne. Tässä olen sormi suussa. Oman arvioni mukaan rakentajia on vaikka millä mitalla. Koko maassa on työttömiä, työhaluisia rakennustaitoisia miehiä on satoja tuhansia. Heistä ei ole pulaa. Ongelmana eivät saamieni tietojen mukaan olekaan rakennusmateriaalit.
Colombon pohjoispuolella on suuri sementtitehdas, joka tuottaa tarpeeksi jälleenrakennukseen. Suuret kuorma-autot jakavat suurimpiin kyliin ja pienemmät edelleen. Sama tilanne rakennusteräksessä. Tämä on tietomme tänään. Ja olen valmis uskomaan sen, koska 95 % maasta säilyi tuholta. Varastoissa oli normaali määrä rakennusmateriaaleja. Mikä sitten on ongelmana? Tuntuu varmaan yksitoikkoiselta, kun aina hoen sitä samaa. Ongelmana on RAHA, tai pikemminkin sen puute. Avustusrahat eivät virallisia teitä myöden saavuta avuntarvitsijoita. Se vaan nyt on niin.
Kummipoikamme tiivisti juuri äsken keskusteltuamme, että se, mitä ihmiset nyt kipeimmin tarvitsevat, on uusi koti tuhoutuneen tilalle.
Kävimme Anandan kanssa tarkkaan läpi talon rakennuskustannukset.
4-8 hengen talo,jossa on olohuone, keittiö, makuuhuone sekä toiletti valmistettuna valetulla pohjalaatalla, seinät betonitiilistä, mineriittikatolla sekä kolmella ikkunalla ja kahdella ovella pokineen maksaa 200.000 rupiaa eli 1560 €. Teen eritellyn arvion liitteeksi. Lisäksi tulee tietenkin tontti. Ennen onnettomuutta nk. kuivanmaan tontti viidakossa maksoi 8000-15000 rupiaa ”böördsi”, joka on n. 25 m2 Normaalisti tonttiin tarvitaan 5-20 böördsiä. Näin keskimääräisen tontin hinta oli 10 x 10000 rupiaa eli 100.000 rupiaa = 800€. Tämän aamuisen tiedon mukaan hinnat olisivat nousseet n. 50%. Siivouksessa ja raivauksessa on valtava määrä vapaaehtoisia muualta maasta. Ulkomainen apu isojen työkoneiden muodossa laajenee koko ajan. Tänään näin Galle Roadilla jättimäisiä maansiirtokoneita, jotka tasasivat raunioita. Jenkit asialla.
Terveydenhoidon alan ihmisiä tarvitaan, mutta miten se hoidetaan? Lääkkeitäkin on, muttei asiantuntevia jakajia. Siinä meille haaste selvitettäväksi. Teemme kaikkemme,
Eilen tapasimme nuoren saksalaisen lääkäripariskunnan eräässä avustuskohtessamme. He olivat irtisanoutuneet Gallen suuresta (3000 paikkaa) valtiollisesta sairaalasta oman kertomuksensa mukaan turhautuneena.
Nyt he toimivat vapaaehtoisena ilman palkkaa buddhalaistemppelin avustuskeskuksessa.
Nk. klinikat ovat yksitysiä ja enemmän tai vähemmän bisnesjuttuja, joiden kautta avun perillemenosta ei ole muuta kuin epäilyksiä. Paikalliset eivät suosittele niitä. Sairaalat, suuret ja pienet, ovat valtion demokraattisen byrokratian ikeessä. Hikkaduvan asiallisen pienen sairaalan asiallinen lääkärijohtaja kertoi, että avun vastaanottamisen ongelmana on se, että jos he ottavat apua vastaan, heiltä vähennetään muuta apua valtion toimesta. Hän ei ottanut lääkelähetystämme vastaan. Me vaan jätimme ne sinne…
En pysty tässä vaiheessa antamaan neuvoa, miten terveydenhoitoalan vapaaehtoinen voisi päästä avustustyöhön. Ehkä SPR osaa neuvoa. Olemme täällä vielä pitkään, joten pysykää sivuilla. Kerron heti, kun tiedän enemmän.
3.Toistuva kysymys on avun ohjaaminen suoraan apua tarvitseville. Olemme toimineet vaimoni kanssa suorajakeluperiaatteella välittömästi onnettomuuden jälkeen. Se on toiminut hyvin ja uskon, että on kannattavaa jatkaa niin kauan, kuin avustuskeskuksissa kodittomia avuntarvisijoita on (ja meillä rahat riittää). Yhteistyökumppaniksemme heti alusta lähtien valitsemamme buddhalainen luostarijärjestö upeine munkkeineen on osoittautunut ”Taivaan lahjaksi” meille. Sanoin en voi kuvata sitä sydämellistä, pyyteetöntä ekumeenista työmäärää ,mitä he nyt tekevät. Ei ihme, että kansa heitä rakastaa ja arvostaa. Toisin kuin valtionhallintoa.
Täällä kansan parissa, jossa liikumme ja elämme, on yksiselitteisesti vallalla mielipiteitä, jotka voidan kiteyttää tuk-tuk kuski Nimailin sanoilla: ”SRI LANKAN KANSA ON AINA JOUTUNUT TULEMAAN TOIMEEN YKSINÄÄN. ILMAN VALTION APUA. NIIN NYTKIN.”
Presidentti on aloittanut jo nyt vuoden päästä pidettävien presidentinvaalien vaalityön. Auttaisipa edes se kansaa? Mutta hymyillenkin voi epäillä, näyttää Nimail.
Hikkaduwan suurin hotelli, Coral Garden, suomalaisille tuttu hotelli, johon heidätkin ensin evakuoitiin, on täynnä amerikkalaisia sotilaita. Istahdin vastapäisen nettikahvilan viereen avatulle terassille luku- ja kirjoitustuokioni päätteeksi. Tilasin paistettua mustekalaa, kun ensin kävin keittiössä varmistamassa pakastimesta niiden alkuperän. Isäntä kertoi onnellisena ostaneensa juuri ennen joulua kaksi suurta pakastinkaappia ja ne täyteen meren eläviä. Onnettomuuden jälkeen ei ole syytä nauttia tuoretta merenelävää vesien saastumisen vuoksi.
Söin ja nautin ja lupasin maksaa kahden tunnin kuluttua, jos vielä olisin elossa. Jouduin maksamaan.
Meille jäi isännän kanssa aikaa jutella. Hänellä on englantilaisen kaivostyömiehen sanavarastolaajuus, joten pärjäsin hyvin
Hän kertoi häpeävänsä suuresti nyt sri lankalaisuuttaan. Hallitus oli ilmoittanut, että Coral Garden hotellissa maksaa yö amerikkalaisille siivous- ja raivaustoimiin osallisuville sotilaille 1000 rupiaa yö. Kun he saapuivat, yö maksaakin 5000 rupiaa. Kahden päivän päästä hinta oli 10 000 rupiaa. Kysyin, kuka omistaa hotellin? ”Iso pääkaupunkilainen hotelliketju”. Pienen kylän pieni yrittäjä oli häpeissään.
Yrittäjä kertoi myös, että lähistöllämme, Teliattan kylässä on röykkiö ruumiita. Amerikkalaiset olivat luvanneet joukkohaudata ne.
Kerroin myös hänelle, että kommunikaattorini jatkuva piipitys johtuu saapuneista viesteistä, avustusprojektimme vuoksi. Kerroin (hyvällä mielin), että Suomen Valtio on luvannut 50 milj € avustusta Sri Lankalle. ”Tuleeko se kansalle vai hallitukselle?” tuli äkänen kysymys. Jaa-a! Mitäs siihen sitten olisi pitänyt vastata? Seurasi pitkä keskustelu avun kohdistamisesta.
Erosimme voimattomuuden tunnossamme. Lupasin viestitellä hänen tuntemuksiaan kotosuomeen.
Samalla tuli viesti: Ystäväni kertoi saneensa Suomen Valtion taholta pyynnön hankkia taustatietoja avuntarpeesta tänne. Hän kertoi lainanneensa tietoja päiväkirjani sivuilta. Itsekkäänä ihmisenä – minusta tuntui hyvältä. Täällä yksin näitä näpytellessäni tuntuu välillä hölmöltä. Mitä minä, pieni ihminen kaiken suuren kaaoksen keskeltä pystyn täältä kertomaan? Onko siitä mitään hyötyä?
Ehkäpä tämä osa elämänkouluani kuuluu siihen koulun tulosten määrittelyyn, jossa sanotaan: Lue koulussa, Unohda kaikki lukemasi. Se mitä jää, on oppimista.
Pidän sadetta matkan varrella eilen avatun pankin lipan alla. Julkiset rakennukset, pankit yms. säilyivät pahimmalta tuholta. Ne on rakennettu hyvistä materiaaleista. Vastapäätä ”ei kenenkään maalla” laittomasti olleet köyhien kalastajien majat olivat tuhoutuneet täysin.
Vaikka globaalin maailman ekonomistit toppuuttelevat, ettei tuho hetkauta valtioiden makrotaloutta, näen sokeana vain sen suuren murheen, joka on kohdannut yhtä saaren peruselinkeinoa, kalastusta. Tuhannet kalastajat ovat kuolleet. Kymmeniä tuhansia perheenjäseniä kodittomina. Tuhansia kalastusveneitä murskana. Puhuuko kukaan heidän puolestaan? Tekeekö kukaan mitään heidän puolestaan? Heillä on hätä. Tässä ja nyt.
Häviäjiä on paljon. Onnettomia on paljon. Vain makrotalous kulkee haavoittumattomana.
Pentti-Oskari