13.09.2005 Matkalla Ceyloniin
13,9,2005 Pentti-Oskari Kangas
Tiistaina 13.9.05 klo 8.30
Matkalla Ceyloniin – hymyilevien ihmisten saarelle.
Yli 4 kk:n kotomaassa olo on melkein urbanisoinut minut. Henkisesti. Aloin suodattaa ympärilläni vellovaa hyvinvoinnista johtuvaa narinaa. Kauhukseni huomasin, että aloin tottua siihen ja olin heittäytymässä mukaan. Elämäni arvojärjestys oli taas kääntymässä päälaelleen.
Kyllä ihminen – ainakin länsimainen – on pässinpää. Tsunamin ja erityisesti sen jälkeisen ajan kokemukset saivat edes hetkeksi pysähtymään. Nyt kun missitvkuuluttajatarkin on vakiinnuttanut miessuhteensa, kansallamme ei ole keskustelussaan viljalti elämäntasoa nostattavia aiheita. On siis aihetta lähteä elämän jatkokursseille. Tämä on vain 3 viikon pikakurssi, mutta joulukuussa taas lukukausi pitenee.
On haikea mieli jättää suvikaunis kotomaa. Erityisesti saaristo, tämä Luojan lahja meille suomalaisille. Ikävä on myös hymyn maahan, sen hymyilevien ihmisten luo. Yhteytemme ystäviin tauon aikana on ollut kiinteää, joten tiedämme mitä on odotettavissa.
Itsekkäänä ihmisenä haluan oppia enemmän elämästä. Aivan uudenlaisesta löytämästäni näkökulmasta. Lähtömme Marja-vaimoni kanssa tuli ikään kuin pikalähtönä. Ystävämunkkimme Banagalan hätääntynyt avunpyyntösoitto sai aikaan aikamoisen touhaamisen. 200 vesitankkia tsunamikyliin. Apu tarvitseville ei löydä perille. Valtion vallassaolijat ostelevat entistä pidempiä autoja.
Ongelma ei ollut yllätys, sillä jo keväällä pelonsekaisin tuntein pohdin lopputulosta 7 m:n suolavesimassan aiheuttamasta tuhosta pitkällä aikavälillä. Nyt suolavesi kohtasi pohjaveden. Se on asukkaille valtava katastrofi. Hiljaisen tsunamin tuomaa tuskaa. Kun tsunamin jälkeen saimme jaettua 25 vesitankkia temppelien yhteyteen perustetuille avustusleireille, oli näissä juomavesitilanne tyydyttävä. Nyt kun leirit on osittain purettu ja ihmiset muuttaneet omiin kyliinsä liepeistään mädäntyviin telttoihin ja puuhökkeleihin, kaivojen saastuminen on tuonut uuden ongelman. Vesitankkeja tarvitaan nyt kymmenkertainen määrä. Ja niin käynnistyi watertank project.
Olemassa olevia kanavia myöden ryhdyimme levittämään pikaisesti tietoa. Ystävien puskaradion myötä. Vesitankkien uskomattoman edullinen hinta – kuution tankki, 65 euroa kpl, paikallisella valmistajalla mahdollisti ystäväpiirissämme myös yksityisten ihmisten mukaantulon. Vaikka porukassa.
Yhteyteni Töytärin Juhaniin (Positiivarit) avasi uuden mahdollisuuden. Jo viime talvena tsunamin jälkitöiden aikana ihmettelin sitä laajaa palautejoukkoa, joka lähestyi meitä avustustoimiemme aikana. Talvella olimme siellä kuukausikaupalla herttaisen tietämättöminä Suomen tapahtumista. Päässä vain jyskytti, että nyt on autettava. Kun kerrankin taloudellisesti, fyysisesti ja henkisestikin siihen oli mahdollisuus. Silloin se tuntui ainoalta vaihtoehdolta.
Luimme Dalai Laman viisauksia, jossa hän kertoi ohjeitaan: ”Ymmärtäkää ja hyväksykää auttajien itsekkyys. Se aikaansaa kuitenkin enemmän hyvää kuin kateus, joka myrkyttää kaiken.”Se itsekkyys tuntui hyvältä. Ehkä jumalat ja Jumala hyväksyvät itsekkyytemme. www.positiivarit.fi löytyy lisätietoa tästä positiivisten ihmisten joukosta. Lieneekö heidän geeniperimässään sri lankalaisia taustoja? Elämän näkökulma on ainakin saman suuntainen..
Myös Töytäri pani toimeksi ja nyt vesitankkien määrä lisääntyy kovaa vauhtia. Terveisiä ekonomi-, metalli-, insinööri-, opettaja-, lääkäri-, puutyöväen-, ja muille liitoille. Ottakaa yhteys sähköpostiimme, niin toimitan jäsenistölle jaettavaksi materiaalia. Olemme myös kovin kiitollisia jos tämän viestin vastaanottaja jatkaa viestin toimittamista työ-, ystävä-, sukulais- ym. piirilleen.
Yhteiskumppanimme Suomessa on Psykologien sosiaalinen vastuu ry, jolla on virallinen keräyslupa. Sieltä rahat siirtyvät LYHENTÄMÄTTÖMÄNÄ buddhalaismunkkien hyväntekeväisyysjärjestön tilille, joka ostaa tankit. Yhdessä jaamme ne, dokumentoimme ja julkaisemme näillä sivuilla raportit. Voimme vakuuttaa, että avustuksenne menevät vuoren varmasti suoraan avun tarvitsijoille. Ilman minkäänlaisia kuluvälikäsiä.
Hyvä esimerkki tästä positiivisesta ajattelutavasta on Radio Suomen Pohjois-Karjalan toimittajan Siru Parviaisen haastattelun yhteydessä (tieto meni myös tätä kautta eetteriin – kiitos Siru) lausuttu huikea toteamus, että löytyy sitä vielä KIVISYDÄMISESTÄ kansastamme humaanisuutta. Kun kiven kova kuori rikkoontuu, sisällä on lämmin sydän. Voitko sen paremmin sanoa!
Istumme lentokentällä odotellen Prahan konetta. On aikainen aamu ja Töytäri lähetti kommunikaattoriini aamiaispöytätekstiä. Luin sen mieluisasti. Nyt olen siis jäsenenä positiivisten ihmisten joukossa. Menen saman tien Ceylonin saarelle hakemaan valtakirjaa hymyilevältä kansalta. Josko saisin valtakirjan edustaa heitä joukossamme.
Lähtökuulutus kaikaa ja hymyilevä virkailija toivottelee tervetulleeksi. Liekö täysin suomalainen? Pian kone lähtee. Istumme vaimoni kanssa katsellen aamuauringon kultaamaa kotomaatamme. Positiivisesti elämän uusiin seikkailuihin heittäytyen. Nuorempana meillä oli tapana lentokoneen nousun aikana pitää toisiamme kädestä kiinni. Niin teemme nytkin. Me, vanhat ihmiset. Toisinaan tuntuu hyvältä kun on lapsenmielinen ja samalla vanha. Vanhuus on niin hieno olotila, että sen soisi jatkuvan pitkään.
Ps. Nuorena ei tiedetty, kuinka vanhana on hyvä olla!
Tuus kaikille!
Pentti-Oskari Kangas
