14.12.2005

14,12,2005 Pentti-Oskari Kangas

14.12.2005 – Rauhallinen päivä muuttui elämämme seikkailuksi

 
Nagande Sri Lanka 14.12.05

Päivät lähes rutiinilla. Pääasiassa omien ja ystävien kummilapsia tavaten. Joka tapaamisessa rispantuu jotain uutta tai tulee esille vanhaa. Sellaista vaahtosammutustyötähän tämä on. Pieniä palopesäkkeitä hoidellen. Suuret jää suuremmille.

Elämänilo palautuu

Eilen kävimme taas – ties monennenko kerran – junaturma-alueella. Vieressä asuu orvoiksi jäänet sisarukset, joita erityisesti Marja on yrittänyt auttaa elämän alkuun. 10 läheistä heidän perheestään hukkui. Razika ja hänen siskonsa olivat saaneet takaisin elämänilonsa. Vielä keväällä surun kätkeminen ei onnistunut. Syyskuussakin hymy oli vaimeaa, mutta nyt iloinen, paikalliseen tapaan sanariemuilu ja ilmeily olivat jälleen palanneet. Tyttöjen ulkonäkökin oli muuttunut. Kyllä hymy on merkillinen asia ja moneen vaikuttava.

Tsunamilapsi

Tapasimme alle vuoden ikäisen sukulaislapsen, jota kutsuttiin tsunamilapseksi. Hän oli uiskennellut äitinsä vatsassa kun äiti taisteli heidän elämästään hyökyaallon kanssa.He voittivat. Molemmat. Tyttö syntyi terveenä tsunamin jälkeeen. Liekö jälkiä jättämättä. Otin kännykälläni kuvankin lapsesta, mutta murheekseni en saa kuvia toistaiseksi lähetetyksi. Mikä ongelma lieneekin. Yritän ehtiä huomenna nettikioskiin, jospa sieltä saisin lähetettyä.


Ihmepelastus

Noin 10-vuotias sukulaistyttö osasi nippa nappa englantia ja toimi ansiokkaasti tulkkina. Myös hän oli ollut turmajunassa ja ihmepelastuksen mahdollisti varmaan se, että hän oli aallon tullessa junan toiletissa, eikä monien muiden lasten lailla sulloutunut ihmismassan alle. Hän pelastui. Iloinen, elämänmyönteinen, hymyn kyllästämä tyttö. Taivaan Papalle kiitoksia ja terveisiä.

Hyvät asiat ovat yksinkertaisia

Tytön kotona valmistettiin valtavaa määrää ruokaa. Monelle kymmenelle ihmiselle. Otin paljon kuvia mm. siitä, miten kookosmaitoa tehdään. Ihmeellistä miten jotkut hyvät asiat voivat olla yksinkertaisia: Kookospähkinän sisäliha raavittiin tarkoitukseen tehdyllä metallisella käyrällä murskeeksi. Murske astiaan ja vettä päälle. Nyrkissä puristettiin vedessä lionnut kookosmurske kuivaksi ja siirrettiin toiseen astiaan. Sama toistui 3 kertaa. Kookosmurskeen joukkoon vettä ja taas puristus kouralla. Puristetusta murskasta tullut valkoinen liemi on kookosmaitoa, joka on erityisen ravitsevaa ja jota käytetään lähes joka ruoassa. Puristettu kuiva kookosmurske käytetään tietenkin erikseen toisaalla ruoanvalmistuksessa.

Kultaakin kalliimpaa

Näinpä huikean erikoisuuden. Aitoa sahramia. Kourallinen per kattila. Ja sahrami kuulemma on kultaakin kalliimpaa, jos on kyllä kevyempääkin. Meillähän saatavilla oleva sahrami harvoin on oikeaa. Ei ole siihen varaa. Eli kyllä täällä vietetään myös rikasta elämää.

Elämämme seikkailu

Siskokset kertoivat, että tsunamissa hukkui mm heidän 1-vuotias siskon tyttönsä ja että tänään olisi ollut tytön 2-vuotis syntymäpäivät. Paikalliseen tapaan kuolleen omaisen muistopäivinä tehdään ruokaa ja se viedään johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Tytöt olivat valinneet tällä kertaa kohteeksi meidän kotimme vierellä olevan Bird Lake -järven toisella puolen olevan poikien orpokodin. Tiesimme että sellainen on siellä, koska tyynellä ilmalla usein kuuluu ääniä, kellon soittoa yms. Ja arvaattehan sen. Meidänhän piti väkisin tunkea mukaan.

Onneksi olin sateen ja tulossa olevan ukonilman vuoksi jättänyt mopon kotiin. Olimme Coolmanin tuk-tukilla. Coolman tiesi paikan. Alkoi hirveä kaatosade ja uskomaton ukonilma. Vaikka oli pimeä, koko maailma oli lähes yhtäjaksoisesti valaistu. En ole moista kokenut iki kuuna. Coolman harsi tuk-tukin sivuille pressut ja niin olimme siellä piilosuojassa kuin linnunpoikaset pesässään. Ajoimme syvälle viidakkoon. En ymmärrä kuinka Coolman pysyi tiellä tai savivellin sekaisessa joessa. Tunnelma oli lähes infernaalinen. Vettä tuli taivaan täydeltä ja maa jyrisi salamoiden iskiessä ympärille. Maa tärähteli ja kuljetusmopo pomppi kuin horkassa. Yhä syvemmälle viidakkoon. Liejua, vettä, pieniä jokia tien poikki. Coolman ajoi kuin kauhuelokuvissa kohti meille tuntematonta määränpäätä hornankattilan mylviessä ympärillämme. Sain vaivoin sanotuksi Marjalle, joka ei sitä luultavasti helvetillisestä metelistä johtuen kuullut: ”Rakas – kukaan ei ikinä tule uskomaan tätä kokemaamme, jos ylipäätään joskus selviämme tästä kertomaan jollekin.”

Sitten meni koko alueelta sähköt. Ei valon valoa. Pimeääkin pimeämpi viidakko ympärillämme. Coolmanin mopon valokin oli kuin tsekkiläinen 5 euron myrskylyhty viimeistä sydänsukkasenttiä polttaessaan vedensekaisessa kerosiiniöljyssään. ”Juoskaa tänne!”, huusi Coolman ja me juoksimme kohti ääntä ja tuntemattomuutta. Sitten räjähti. Salama löi viereemme. Maailma valaistui sokaisten silmämme. Näimme hetkeksi osan maailmastamme. Viidakkoryteikön välissä talon ääriviivat. Kuin kummitustalon. Sitten viidakko pimeni jälleen mustaakin mustemmaksi. Kompuroimme liejussa kohti Coolmanin ääntä. Pimeydestä ryntäsi jotain meitä kohti. Aivan äänettömästi. Tunsimme kun ne tarrautuivat meihin kiinni.

Tarina on totta.

Tarina jatkuu huomenna, kuten Kalle Kustaa Korkki aikanaan sanoi.

Pentti-Oskari