17.04.2012 Etäterveiset
17,4,2012 Pentti-Oskari Kangas
17.04.2012 ETÄTERVEISIÄ!
Etäterveisiä jälleen hymyjen saarelta. Kevättyöt kutsuivat jälleen meitä, kotomaassamme. Hyvinhän kaikki meni. Ei tarvinnut edes talvirenkaita vaihtaa. Ei syksyllä alle eikä keväällä alta pois.Työt jatkuvat kuitenkin toimestamme avustuskohteissamme. Sisareni
Leena lensi tilallemme. Paikalla jatkaa edelleen viiden hengen vapaaehtoistyöryhmä, joiden toimet loppuvat tältä erää huhtikuun myötä.
Vuoden 2004 jälkeen tilasin sähköpostiini myös automaattisen tsunamivaroituspalvelun. Se lienee amerikkalaisperäinen. Sen käyttö on alkanut kuitenkin turhauttaa minua, sillä viestejä tulee melkein viikoittain. ”Tämä on vain kokeilu” – ”Tämä on vain alustava varoitus.” Niinpä myönnän, etten sähköpostitulvan aikana ole läheskään aina enää jaksanut sitä avata. Palvelu kun noteeraa kaikki järistykset ympäri maailmaa. Pienetkin.
Sellainen viesti tuli jälleen 11.4. ja delete-nappi poisti sen. Onneksi minulle tulee uutispalvelu myös tekstiviestinä. Sieltä tuli ilmoitus, että Indonesiassa on sattunut 8.9 richterin suuruinen manajäristys. Oivalsin heti, että nyt on tosi kyseessä. Tarkistussoitto Marjalle. Hän oli saanut jo tiedon, että voluntäärimme ovat tietoisia asiasta ja lähteneet turvaan. Leena ei vastannut kännykkään. Jälkeenpäin selvisi, että viranomaiset olivat katkaisseet rannikolta kaiken sähkön varmuuden vuoksi. Kännyköiden tukiasemat toimivat sähköllä. Onneksi minä vanha luupää en antanut talvikotimme kiinteää lankaliittymää pois, vaikka muut pitivät sitä menneen ajan lumena (en ole antanut sitä Suomen kodistakaan pois). Hetken kuluttua Leena vastasi oikeaan puhelimeen. Hän ihmettelikin kun eivät kännykät toimineet. Tsunamin arveltiin olevan tunnin päästä Hikkaduwan rannalla 7 metrin aaltoineen. (viime kerralla aaltojen korkeus oli noin 5 metriä). Pyysin Leenaa hakemaan kyytiä sisämaahan ja äkkiä livohkaan. Jollei saa kyytiä, kiipeää vesitorniimme, joka on 10 m korkea. Saimme vihdoin yhteyden muihinkin vapaaehtoisiimme siellä ja varmistuimme tiedon perille menosta.
Tsunamivaroittajat liikkeellä
Leena sai tuk-tukin ja lähti sisämaahan. Ystävämme Adith vei hänen Lotus Hill vammaiskotiimme, koska alueella ei ollut minkäänlaista majataloa tms. Perillä ilmeni, että Uudenvuoden vuoksi paikalla oli vain talonmies. Hetken päästä paikalle tuli ystävämme munkki Samitha ja vei Leenan Baddegamaan, munkkijärjestön vanhustenkotiin. Kuten saimme myöhemmin tietää, pelättyä aaltoa ei tullut. Mutta kuka tiesi, ettei se tule? Alueella oli täysi kaaos. Kuten Leena kirjoitti meille:
”Viranomaiset käskivät paikallisten lähteä kiireesti kodeistaan ja katkaisivat sähköt. Myös junat ja bussit pysäytettiin! Uusi moottoritie oli avoinna ja sitä pääsi nyt kulkemaan ilmaiseksi. Ulkomaalaiset olivat hätää kärsimässä. Viranomaiset eivät osanneet antaa mitään ohjeita. Osa meidän volontääreistämme oli Gallessa. He yrittivät sieltä pois, mutta eivät saaneet kuljetusta. Soitto Coolmanille, joka kertoi, ettei pääse poliisin tiesulkujen vuoksi Galleen. Käski heidän mennä Karapitian aluesairaalaan, josta hän hakisi heidät. Coolman ei päässyt edes sinne. He pääsivät kuitenkin turvaan. Heidi, voluntäärimme, oli tulossa samaan aikaan Kandystä bussilla Baddegamaan. Kun bussikuski kuuli tilanteesta, hän pysäytti auton ja ajoi kaikki matkustajat pihalle ja kääntyi takaisin. Loppumatka kului Heidiltä tallustellen. En nukkunut koko yönä yhtään, sillä samanaikaisesti alkoi vuoden suurin juhla, eli Uuden Vuoden vastaanottajaiset ja musiikki raikui viidakossa. Moskiitotkin kiusasivat terhakkaasti. Munkit Samitha ja Banagala pitivät kuitenkin hyvää huolta ja Samitha kertoi saamastaan kirjeestä ja olevansa kovin otettu siitä. ”
Ihmeellisintä oli, että tsunami poistui kokonaan mediasta kuin uhkaa ja sekasortoa ei olisi ollutkaan. Seuraavana päivänä Leenan kulkiessa Hikkaduwassa, hän huomasi ravintoloiden ja kauppojen olevan pääasiassa tyhjinä. Varautuminen oli ollut todellista.
Näin jälkikäteen moni on todennut, että sehän meni hienosti. Niin kuin menikin. Mutta se hätä ja sekasorto mikä vallitsi paikan päällä, oli todellinen. Jokaisen muistissa oli vuoden 2004 tapahtumat. Muistan, kuinka kolmen aallon jälkeen oli muutaman tunnin tauko. Sitten levisi rannalla, jossa toimimme evakuointitehtävissä, huhu, että uusi aalto on tulossa. Se sekasorto oli hirvittävä. Henkemme pitimiksi me ajoimme Marjan kanssa vanhalla intialaisella mopolla ojanpenkkoja pitkin pakoon sisämaahan. Tiet olivat tukossa. Se tunne oli ahdistava. Se oli kuoleman pelkoa.
Nyt on kaikki taas hyvin. Vai onko? Tsunamin kolmestakymmenestä valvontapoijusta vain kaksi toimi. Läppäriini tuli tänään taas viesti: ” This is warning only……”
Helpottuneena toivottelen iloista kevättä
Oskari