18.01.2014 Ei päivää ilman seikkailua

18,1,2014 Pentti-Oskari Kangas

Sri Lanka 18.01.2014
EI PÄIVÄÄ ILMAN SEIKKAILUA

Elämän tragedia on se, että kun tulee tarpeeksi vanhaksi ja alkaa olla kaiken kokenut ja oppinut, sitten aika alkaakin jo loppumaan. Ja nuoremmat aloittavat saman ristiretkien suman, oppimisen ja erehdyksen voimalla. Niin se vaan pitänee toimia. Mitäkö olen tänään oppinut? Melkoisesti. Ja oikein ruohonjuuritasolta.

IDEANI MYLLYTETTIIN

Olimme Unohdettujen laakson koulun rakennustyömaalla Colmanin kanssa. Työväestössä on kaksi miestä, jotka aamusta iltaan sekoittavat ”pruukia” eli sementtiä, hiekkaa ja vettä. Sain taas kuningasidean. Suomen kokemusten mukaan. Ostetaan betonimylly kun sähkötkin juuri vedimme paikalle. Maksaa vain runsaat 100 euroa.

”Emme me srilankalaiset niin tyhmiä ole,” lausahti Colman. ”Kuinka niin tyhmiä, konehan helpottaa työtä ratkaisevasti ja työtkin etenevät nopeammin.” ”Katsos Oskari. Jos me ostamme betonimyllyn, jonka kiinalaiset ovat tehneet, me annamme vähistä rahoistamme ison summan kiinalaisille. Ei. Me emme osta ulkomailta tuotua betonimyllyä. Sen sijaan me maksamme palkan kahdelle työttömälle laakson miehelle, joiden lapset odottavat uuteen koulun pääsyä. Jaksaakseen käydä koulua, he tarvitsevat ravitsevaa ruokaa. Näin kaikki rahat jäävät omaan maahan ja vieläpä meidän laaksoomme omien lastemme hyödyksi. Ymmärrätkö?”

Ymmärsinhän minä nolostuneen olotilan jälkeen. En minä pahaa tarkoittanut. Ajattelin vain länsimaalaiseen tapaan. Ymmärtämättömyyttäni. Voihan verokirja vieköön kun tämän maailman asioita voitaisiin hoitaa joskus muutoinkin kuin kvarttaalitalouden ehdoilla.

Näin etenevät rakennustyöt

AUTETTAVASTA AUTTAJA

Viimeksi kirjoitin, että vanha ystävämme Eranka oli soittanut hädissään Marjalle ja pyytänyt käymään. Tässä hieman taustaa: Jo vuosituhannen vaihteessa, rakentaessamme Baddegamaan köyhien lasten koulun kattoa, tapasimme äidin, jolla oli mukanaan jalaton alle 10-vuotias poika. Otimme osoitteen ja lähdimme Colmanin kanssa erikseen hänen kotiinsa tutkimaan tarkemmin tilannetta. Tämä on meille normaalia varmistamista, joka on estänyt monta hutia. Colman käy haastattelemassa naapurit ja kyläpäällikön ym. On ymmärrettävä, että onhan näilläkin mielikuvitusta. Köyhyys saa aikaan monenlaista yritystä. Tämä tilanne oli todellinen. Poika syntyi jalattomana äidin kohdun ahtaudesta johtuen. Perheen isä oli kuollut syöpään ja äiti huolehti viheliäisessä savimajassaan kahdesta pienestä pojastaan. Elantonsa hän hankki teenpoiminnasta pätkätöinä. 200 rupiaa päivässä eli runsas euro. Otimme perheen erityissuojelukseemme. Eranka-poika kävi surkeista olosuhteista huolimatta koulua ja menestyi hyvin. Rakensimme perheelle ensin WC:n ja kaivon ja myöhemmin oman talon. Eranka pääsi myös kummiksemme. Äiti on saanut nostaa pankista 4000 rupiaa (23 euroa) per kuukausi. Hankimme Erankalle myös australialaiselta klinikalta nk. tekojalat.

Kuten aiemmin kerroin, tavoitteemme on purkaa 15 vuotta sitten aloittamamme ja tsunamin jälkeen vielä voimakkaalla lisäyksellä kummiperheiden kuukausittainen auttaminen. Pahin on ohi ja elämä jatkuu. Me siirrymme uusiin haasteisiin. Vai? Purkaminen taitaa ollakin vaikeampaa kuin kuvittelimme.

Erankasta on kasvanut iso mies. Hän täytti jo 18 ja jatkaa kouluaan menestyksekkäästi. Veli on armeijan leivissä. Mutta sitten. Marraskuussa Erankan äiti oli jäänyt nuoren mopoilijan päälle ajamaksi. Hän joutui sairaalaan vakavan päävamman vuoksi. Leikkausten jälkeen jäi hirvittävä päänsärky. Hän ei pysty tekemään mitään työtä ja lääkkeet maksavat maltaita. Eranka kertoi nyt täysin huolehtivansa äidistään, kokkailevansa ja hoitavansa kaikki kotityöt koulunkäyntinsä ohessa. Veimme ison kassillisen ruokaa. Kuivattua kalaa, riisiä, ruokaöljyä, suolaa, chiliä ja keksejä. Positiivista oli se, että Eranka oli saanut veljensä avustuksella armeijalta uudet tekojalat. Nyt hän voi käydä koulua polkupyörän kanssa. Eli se siitä avustuksen lopettamisesta. Otimme pankkikirjan ja käyn laittamassa äidin tilille 48.000 rupiaa kuten aiempinakin vuosina. Emme voineet millään kylmätä sydäntämme. Annoin lähtiessämme vielä taskussani olevat omat rahani Erankalle. Nippullinen niitä rupioita oli. En edes laskenut niitä kun en nähnyt oikein mitään. Vanhalle miehelle tulee joskus ”vesi glaseihin”. Voi Taivaan Pappa! Eikö nyt voisi tämän perheen kohdalla jo vähän hellittää?


Eranka äitinsä ja Marjan kanssa

Taas oli sellainen olo, ettei kaveria jätetä. Eiköhän me kaikki tukijäsenet yhdessä vielä jakseta vähän aikaa.

ELÄIMELLISTÄ MENOA

Tukikohtamme täällä Ceylonin saarella on sisämaassa, muutaman kilometrin etäisyydellä rannan asutuksesta. Viidakkoa, sanovat paikalliset. Tontista 50% rajoittuu pieneen lintujärveen ja 40% läpipääsemättömään hetteikköön. Kulkutie naapureiden ohitse muodostaa rajoistamme vain n 10%. Elämme siis luonnon keskellä. Kasvi- ja eläinkunta on uskomatonta. Lintuja, lepakoita, liskoja, käärmeitä, oravia, varaaneja (krokotiilin kaltaisia petoja), viidakkokoiria, apinoita ja muutama hyttynen, sekä sängyn patjassa jokunen kirppu. Nämä kaikki kuuluvat täällä perusluontoon. Pärjäämme niiden kanssa mainiosti. Omasta takaa meillä on kaksi koiraa. Oman arvioni mukaan elämme hyvin sivistyneesti. Paikallisten lailla.


Tukikohtamme kolme kovaa vahtia:
Beebi, Tarja ja Marja


Käärme, jonka puremaan kuolee muutamassa minuutissa


Vesipuhvelit elementissään


2,5 metrin mittainen varaani


Viidakon sukulaisia

25 vuoden oleskelun jälkeen kaiken ympärillä olevan ja tapahtuvan hyväksyminen ja ymmärtäminen alkaa olla mallissaan. Paitsi ROTAT. Hemmetin kiusankappaleet. Ei riitä, että joudumme muutaman vuoden välein uusimaan sähköjohdot ja vesijohdot yms. Rotat jyrsivät kaiken eteen tulevan.

Viime yönä pinnani täyttyi. Olin juuri iltapesulla kun olohuoneesta kuului infernaalinen koloratuurikirkaisu intiaanilaulajatar Yma Sumakin tapaan. Hän laulaa korkeimmalta kuin kukaan maailmassa. Paitsi ystäväni jo 60-luvulta, Markolan Juhani Jyväskylästä. Nyt tunnistin äänen vaimoni sotahuudoksi. Ryntäsin vaimoni luo. ROTTA. Se kekkuloi olohuoneessamme. Avasin ovet ja hätistelin harjalla vierailijaa ulos samalla kun vaimo kiipesi kaapin päälle turvaan. Taisin onnistua. Rotta häipyi.

Menimme nukkumaan. Parin tunnin päästä heräsin kun joku tönäisi kylkeäni. Laitoin valot. En nähnyt mitään. Nukahdin. Heräsin jälleen. Joku tönäisi taas kylkeäni. Salamannopeasti laitoin valot päälle. En nähnyt mitään. Sitten ikkunan verho heilahti. Nousin ylös ja näin. Rotta. Kiipesi verhoa pitkin ylös verhotangolle, juoksi sukkelasti verhotangon toiseen päähän ja jäi verhon taakse piiloon. Minua nauratti niin, koska sen häntä jäi näkyviin selkeästi. Otin verhosta kiinni ja ravistin oikein kunnolla. Rotta mätkähti suoraan jalkojeni päälle ja kirmaisi saman tien piiloon. Enkä löytänyt sitä sitten millään.


Tehokas rotanpyydys. Liimamatto, jonka keskelle
laitetaan houkuttimeksi kookoshedelmän lihapaloja.
Vastustamaton rotan herkku.

Laitoin oven auki, vaikkei niin saisi hyttysten vuoksi tehdä. Annoin rotalle mahdollisuuden häippäistä sillä aikaa kun menin takaisin nukkumaan. Naapuriystävämme Jaanaka hankki paikallisesta kaupasta rotanmyrkkyä. Seuraavana yönä taloltamme löytyi 11 kuollutta rottaa. Pyysin Jaanakaa hankimaan lisää myrkkyä. Maksoin myrkyt ja jäin tutkimaan myrkkypakkausta. Sisältö: Varfariinia. Tuli hyvin nostalginen olo. Sydämen vajaatoiminnan vuoksi olen nauttinut veren ohennuslääkettä nimeltään MAREVAN jo yli 30 vuotta. Lääke on varfariinia. Sama aine, joka tappaa rottia, pitää minut hengissä.

Seikkailuterveisin


Kookosmaitoa nauttien
Pentti-Oskari

Sähköpostia Oskarille