18.02.2013 Ja valo tuli

18,2,2013 Pentti-Oskari Kangas

 

Sri Lanka 18.02.2013

JA VALO TULI

Vietimme huikean ja muistorikkaan päivän. Unohdettujen laaksoon, joka on nyt meidän pääavustuskohteemme toistaiseksi, oli saatu äskettäin runkolinja, jota pitkin sähkö kulkee. Tuskin tiesitte, että Sri Lanka on ainoa maa maailmassa, jossa sähkö tuotetaan käytännössä lähes 100 prosenttisesti vesivoimalla. Kiitos vuosisatoja sitten eläneille kuninkaille, jotka rakennuttivat vuoristoon huikeat tekojärvet, ja vieläkin toiminnassa olevan kastelujärjestelmän alaville maille. Se oli kauaskantoista toimintaa. Tottahan toimia on jatkettu, jolloin vesiturbiinit jauhavat köyhälle maalle edullista ja ekologista sähköä.

Muutama vuosi sitten olimme mukana rakentamassa laakson köyhääkin köyhimmille asukkaille lasten Montessorikoulua, esikoulua 3-5 -vuotiaille lapsille. Tämän koulun pihamaalle rakensimme viime kuussa 70 jalkaa syvän porakaivon, josta tulee hyvää juomavettä. Se kaivo on pyhitetty yksinomaan koulun lapsille. Kyläläisten käyttöön teimme kaksi muuta porakaivoa. Viime talvena oli iso urakka teettää kylälle kaivokeskus peseytymistä ja pyykinpesua varten.

 

Valtio on palkannut tämän esikoulun opettajat ja Baddegamassa toimiva Katollinen kirkko vastaa osasta koulun kustannuksia. Saimme tänne tullessamme pyynnön avustaa koulua jälleen sähkön saamiseksi. Sen teimme – Lotus Hill hankkeen tukijäsenten maksamilla varoilla.

Vihdoin koitti päivä, jolloin kaikki oli valmiina. Sähkö odotti koulun takahuoneen seinärasiassa ulostuloaan. Sähkö on hyvin tärkeä koululle. Koulut alkavat aikaisin aamulla, jolloin on vielä viileää, mutta myös pimeää. Suuri juhla odotti meitä. Saavuimme paikalle Coolmanin kanssa. Hän toimi teknisen toteutuksen ja kustannusten valvojana. Paikalla oli katollisen kirkon pappi, opettajat, sekä koulun pienet oppilaat. Mukana tietenkin lapsukaisten äidit. Kyläpäällikkö rouvineen oli myös paikalla. Ja HURMAAVA oppilasjoukko. Toinen toistaan iloisempia, hymyileviä ja nauravaisia lapsia, kuin helmiä. Paikalla oli sellainen vipellys, ettei paremmasta väliä.

 

Vähän rukoiltiin ja pidettiin puheita. Mutta aivan vähän, koska lapset eivät pysyneet paikallaan hetkeäkään. He säkenöivät jännitystä. Nyt ymmärrän sanonnan: ”eivät meinanneet pysyä nahoissaan”. Kaikki vain tuijottivat katossa roikkuvaa kahta valolamppua.

Sitten tilaisuus alkoi huipentua. Meidät vietiin luokan perälle, jossa oli kukkakoristein kirjailtu, blommattu sähkökatkaisija. Marjaa pyydettiin tämän suuren tilaisuuden seremoniamestariksi. Läsnäolijat alkoivat taputtaa raivokkaasti ja lapset kiljuivat valtoimenaan. Äidit ja opettajat ja kyläpäällikkö hurrasivat. Tilanne oli sanoinkuvaamaton. Tilanne oli enemmän kuin infernaalinen. Sitten minulle kävi niin kuin vanhalle miehelle joskus herkässä tilaisuudessa käy, minulta tuli ”vesi glaseihin”.

Marja tempaisi kammesta niin, että temppelikukat lensivät ympäriinsä ja sitten se tapahtui – TULI VALO. Kaksi pientä lamppua luokan katossa syttyi. Voi sitä riemua. Eikä tässä vielä kaikki: Opettajakatederin päälle syttyi pieni tulitikkuaskin kokoinen lamppu, joka pyöri ja josta lähti vuorotellen kaikki sateenkaaren värit. Katsoimme vaimoni kanssa toisiamme, emme tarvinnet sanoja. Aivan uskomatonta. Minulla oli suuria vaikeuksia nieleskelyn ohessa vastaanottaa opettajilta kiitoksia. Näin, että heilläkin oli kyyneleet silmissä.

 

Minulle tuli suunnattoman herkkä olo. Mietin mielissäni suurta voimalaitosta, jonka ministeri käynnistää kohteliaiden taputusten saattamana.  Mietin tätä suurta, mieletöntä kontrastia. Olen rohjennut – vaikka olenkin suomalainen mies – tunnustaa olevani onnellinen. Tunsin konkreettisemmin kuin koskaan aiemmin tässä tilanteessa sen aidon onnen tunteen. Tässä me vaimoni kanssa tuomme sähköä Unohdetun laakson köyhien perheiden köyhille lapsille koulunkäynnin onnistumiseksi. Täällä Jumalan selän takana, viheliäisessä laaksossa kurjuuden keskellä. Me kaksi elämän ehtoopäivillä olevaa suomalaista ihmistä kaksoiselämämme merkillisenä toteutuksena, meille niin rakkaiden Lotus Hill tukijäsenten avustamana. Näille ihmisille nuo kaksi pientä valolamppua ovat kuitenkin suuri, suuri askel, kohti hyvinvointia. Millaisiin askeliin me olemme tottuneet siellä KotoSuomessa?  Arvostammeko edes niitä suuriakaan askelia? On itsetutkiskelun paikka. Meille jokaiselle.

Ai niin. Olin unohtaa. Sähkölaitos oli hösselillä päällä ja antoi kaksi varapolttimoa kaupan päälle.

Valoisin terveisin


Marja ja Pentti-Oskari