18.09.2007 Tärkeitä kohtaamisia
18,9,2007 Pentti-Oskari Kangas
Tärkeitä kohtaamisia. 18.9.2007
MIELUISA VIERAILU
Sri Lankan suomalaiset, volontääri Pirjo ja miehensä Jouni Aitamaa kävivät talvikodissamme Hikkaduwassa tutustumassa rakennusprojektiimme. Jouni on toiminut Outokummun australialaisfirman töissä jo vuosikausia Ambaran alueella. Tsunamin repimällä tamilialueella.
Vesihuoltotyöt jatkuvat siellä vielä vuosia. Jounilla on siis hyvä kokemus paikallisesta rakentamiskulttuurista. Hänen antamiensa ohjeiden ja materiaalin mukaan saimme aikanaan urakkatarjouskilpailun käynnistettyä ja tehtyä valitun toteuttajan kanssa tiukan urakkasopimuksen. Nyt Jouni katsasti työmaamme ja havaitsi sen hyväksi. Tärkeitä neuvoja meille ja kokemuksen tuomia vinkkejä varoa paikallisia jujutuksia. Illalla koko porukka vietti yhteenhitsauskurssia talvikodissamme. Mukana oli myös vammaiskeskuksen rakentaja vaimoineen.
Fysioterapeuttimme Katja Tynjälä ja Pirjo Aitamaa saivat nauttia Onkkelin lämmittämästä kanelisavusaunasta. Heidän suomalaispaikallinen tehtävänsä oli häivyttää kiukut kiukaalta. Sen jälkeen oli miesten vuoro.
Kanelipuusavusauna
Coolman oli kavereineen järjestänyt kelpo illallisen. Aitamailla oli aikaa yöpyä meillä. Aamulla vielä vierailtiin Ilolan vammaiskodissa sekä naapuritalossamme Onnelassa. Vaikuttavaa, oli Jouni todennut. Vierailu kesti Jounin mukaan vertailun kuulemma hyvin onnistuneeseen golfpäivään. Itse kun en golfaa, luulen että se tarkoittanee jotain ainutlaatuisen hienoa.
ONNELAN ONGELMAA
Onnelan isännän jalka on edelleen huonossa kunnossa. Ave arveli, että edessä on amputointi. Kun lisäksi vielä perheen äidinkin jalka oli pahasti tulehtunut, päätimme ryhtyä nopeaan toimintaan.
Kun Herrankukkaron kummitapaamisemme aikana oma-aloitteisesti koottiin avustuskassa, yhteensä 505 euroa, päätimme eriyttää sen erilliseksi hätäapukassaksi. Tästä kassasta maksetaan Onnelan pariskunnan lääkärillä käynti ja mahdolliset sairaalahoidot. Coolman saa mennä aamuvarhaisella kello viiden aikaan sairaalaan hakemaan jonotuslipun ja noutaa sitten tuk-tukillaan pariskunnan. Katja lupasi lähteä mukaan ja seurata tarkkaan tapahtumien kulun ja valvoa jatkossakin, että annettuja ohjeita noudatetaan. Se ei olekaan helppoa, sillä paikallisen tavan mukaan monet asiat ”jätetään silleen”.
KOIRATARHA PAISUU
Kuva viime keväältä, kun koiria oli
vielä ”kohtuullinen määrä”
Olemme nyt totisen paikan edessä. Koiratarhaa on kevennettävä keinolla millä hyvänsä. Buddhalaisuus estää kotona koetut keinot. Onkkeli on viime tingassa heltynyt ja haluaakin pentujen jäävän pihallemme. Hän perusteli sitä mm. sillä, että Tarja oli läpikäynyt juuri kunnon kylätappelun. Jalka oli saanut huutia ja eläinlääkäri on kutsuttu hoitamaan tulehtuneita haavoja. Nyt pitää ottaa järki tunteiden mukaan.
NAAPURI RAUHOITTUNUT?
Mentaalihäiriöinen naapuri oleskelee aitamme takana yksin poikiensa kanssa. Vaimo lienee Colombossa. Ihmeenä voidaan pitää sitä, että huutaminen ja rähjääminen eivät ole enää jokapäiväistä elämää. Kuulin, että poliisi olisi antanut hänelle sellaisen ukaasin, että seuraavan kerran metelöidessään kilahtaa hilut kinttuun. Olen pessimisti. Mies on sairas, eikä siinä silloin järki auta. Mutta hyvä tämä ”välirauha”
TURISTIT PUUTTUVAT
Hikkaduwan paratiisiranta on autio ja tyhjä. Turisteja ei näy. Tämä on sitä hiljaista tsunamia. Tamilikahakat pohjoisessa pelottavat ulkomaalaisia. Harmin harmi. Vaarallisempaa on kulkea Turun torilla kuin Hikkaduwan hiekkarannalla. Äskettäin peruskorjatut hotellit ovat pääasiassa kiinni.
Hikkuduwan paratiisirannat odottavat
RUOAN HINTA NOUSEE
Samalla kun taloudellinen ahdinko kasvaa, ihmisille elintärkeän ruoan hinta nousee. Luin tänään lehdestä, että suomalaisen ansioista 12,5 prosenttia menee ruokaa. Nyt pelätään sen nousevan lähivuosina 14 prosenttiin. En tiedä, mikä on vastaava prosentti Sri Lankassa, mutta arvelen sen olevan jossain 80–95 prosentin paikkeilla.
Kaikki on suhteellista.
GEENIMANIPULAATIOKO AVUKSI?
Tiedän osuvani ampiaispesään kun otan puheeksi päivän kuuman puheenaiheen. Onkohan missään niin paljon tietämättömyyttä kuin tässä asiassa?
Meillä yltäkylläisyyden maassa arvot asetellaan hieman eri lailla kuin köyhissä kehitysmaissa.
Jos riisin kasvattamiseen tarvitaan kiloa kohti 50.000 litraa vettä ja geenien muuntelulla saadaan vedentarve puolitettua, tietää se kuivilla alueilla ruoan tuplaantumista. Kuka enää muistaa sitä, että vielä muutama vuosikymmen sitten rypsissä oli ihmiselle myrkyllinen geeni. Kun se poistettiin, saimme rypsistä huikean terveellisen ravintorasvan. Onko geenien muuntelulla ratkaistavissa köyhien alueiden ruokahuolto? Tämä on retorinen kysymys.
Kun valmistuin opettajaksi, maapallolla oli 3 miljardia asukasta. Nyt, kun lapseni ovat päässeet koulusta, tuplat ja hetken päästä 10 miljardia. Luulenpa, että silloin ei ole varaa vastustaa periaatesyistä kovin heppoisin syin. Tietoa olisi saatava käyttöömme entistä enemmän. On tässä pienelle (ja suuremmallekin) ihmiselle ihmettelemistä. Olen aina ollut sitä mieltä, että ”pellot pakettiin” oli kovin ajattelematonta. Vielä ovat nekin arvossaan. Ainakin silloin, kun suomalaisten ansioista ruoan osuus on jonain päivänä 80-95%.
Vaikeita ja raskaita nämä globaaliset asiat. Jotenkin vain tuntuu, että ennemmin tai myöhemmin tasoittaminen on ainoa mahdollisuus. Mekin, Lotus Hill kummit, tasoittelemme. Vähän. Omalta osaltamme. Mutta heidän kannaltaan se on paljon.
Terveisin,
Pentti-Oskari
KOKOUS
Rev. Banagala Dunarathana Thero (oik.),
vammaisjärjestöjen presidentti Gnanasena,
Vapaaehtoistyöntekijät Katja Tynjälä ja Keke Aho.
Gallen alueen vammaisjärjestöjen presidentin Godage Gnanasenan kanssa
Baddegamassa 14.9.2007 klo 10 pidetyn kokouksen muistiosta
Paikalla:
Rev. Banagala Gunarathana Thero
Gallen alueen vammaisjärjestöjen presidentti Godage Gnanasena
Vapaaehtoistyöntekijät:
Katja Tynjälä
Ave Vuorinen
Keke Ahorinta
Aloitimme teellä, jonka aikana Gnanasena esittäytyi kertomalla oman tarinansa linja-autojen kaappauksesta, massateloituksesta, ja kuinka vain yksi hänen lisäkseen pelastui konepistoolien luodeista. Menetettyään jalkansa, keuhkonsa ja melkein koko elämänsä, hän päätti antaa loppuelämänsä vammaisten ihmisten palvelukseen. Hän on todella hyvä ja asialleen vihkiytynyt mies. Godage tulee olemaan myös projektillemme äärimmäisen tärkeä kumppani.
Parituntisen kokouksen aikana pohdimme tulevaa ohjelmaa. Aikataulullisiin asioihin emme vielä voineet tarkasti syventyä, sillä niin moni asia oli vielä auki. Rev. Banagala lupasi järjestää tapahtumalle tilat, teet, ruokailun ja mahdollisesti jonkun pienen muistonkin tilaisuudesta. Sovimme koulutus- ja informaatiotilaisuuden koskevan nyt aluksi vain Gallen lähialueen vammaisjärjestöjä. Jättäisimme myöhemmäksi Eteläisen Provinssin reuna-alueet. Samalla tilaisuus tehostuisi ja saisimme enemmän aikaa workshop -tyyliseen päivään. Tulevaan koulutustilaisuuteen lokakuun puolessavälissä osallistuisi noin 50 – 60 eri Gallen alueen vammaisjärjestöjen johtoa. Kaikkiaan koko laajassa provinssissa on 52 erilaista vammaisjärjestöä.
Gnanasena lupasi luonnostella kutsukirjeen. Rev. Banagala olisi halunnut tehdä itse vammaisten lasten rekisteröintikaavakkeen. Minusta olisi parasta, että kaavake tehtäisiin vasta työpajoissa, jotta ihmiset tuntisivat tulevan työn ja haasteen omakseen. Työpajoissa pohtisimme erilaisia vammaisten elämänlaatua parantavia toimia, joihin saisimme myös maan hallituksen hyväksynnän. Tavoitteena olisi vammaisten ja vammautuneiden ihmisten ohjelmanjulistus Sri Lankassa.
Kerroin suunnitelmistamme, että lapsen ollessa kuntoutettavana Lotus Hillissä, vammaisten lasten ja nuorten kuntoutuskeskuksessamme, kouluttaisimme samalla vanhempia kuntouttamaan lastaan kotona jatkuvasti, joka päivä. Kuntoutettavan lapsen kotipaikkakunnalla pitäisimme informaatiotilaisuuden kyläläisille vammaisuudesta. Tämä koulutus jäisi munkkien harteille. Vihjasin kyllä siihen suuntaan, että munkkien tulisi temppeleissään koko maan laajuisesti ottaa opetusohjelmiinsa vammaisen kohtaamisen, päästäen vammaisten lasten vanhemmat häpeästä. Tie olisi pitkä ja kivikkoinen, mutta jostakin työ olisi aloitettava.
Banagala oli aivan haltioissaan kuullessaan ehdotukseni. Gnanasenankin mielestä meidän pitäisi laatia vammaisten ihmisten oikeuksien ohjelmanjulistus, minkä veisimme aikanaan presidentti Rajapakselle. Tämän työn voisi antaa lopulta vammaisjärjestöjen mietittäväksi. Voisin yrittää hankkia sellaisen kansainvälisen ohjelmarungon FIDIDAN kautta Suomesta, jos sellainen olisi jo olemassa. Sen mallin ympärille voisimme laatia oman ohjelman, nimenomaan Sri Lankan oloja vastaavaksi. Harmi, että juuri nyt Banagala lähtee ulkomaille oppimaan uusia asioita pienten lasten opettamisessa esikoulussaan. Hän palaa taas työvahvuuteemme parin viikon kuluttua.
Jäämme innolla valmistautumaan seuraavaa tapaamistamme työn merkeissä Gallessa 19.9.2007.