19.3.2012 Sankaripoikia
19,3,2012 Pentti-Oskari Kangas
Sri Lanka 19.3.2012 SANKARIPOIKIA
LAKMALIN ENSIMMÄINEN RAVINTOLAVIERAILU
Joulun alla lähettämäni tarina Lakmal-pojasta on saanut monen lukijani yhteydenottoon. Mitä pojalle kuuluu?
Hieman taustaa: 10-vuotiaan Lakmalin äidin veli tappoi hänen isänsä pojan silmien edessä. Äiti meni uusiin naimisiin eikä isäpuoli hyväksynyt Lakmalia, vaan hänet ajettiin pois kotoa. Pojan pyrkiessä sinnikkäästi kotiinsa, isäpuoli hakkasi hänet sairaalakuntoon. Pitkän hoidon jälkeen hän parantui. Fyysisesti, mutta sydämeen jäi suuri järkytys. Valtio otti hänet ”omistukseensa” ja hänet tuotiin vammaiskeskukseemme Lotus Hilliin. Lakmal oli tullessaan puhumaton ja peloissaan. Kesti pitkään ennen kuin hänen henkinen toipumisensa edistyi. Nyt täyttää keväällä 15 vuotta ja on kuin ”toinen mies”. Lakmal on erittäin urheilullinen ja fyysisesti vahva. Lakmalin opiskelu opettajiemme kanssa sujuu mallikkaasti ja kuukauden kestäneen englannin tehokurssin aikana (kiitos voluntäärimme Helin) poika oppi hyvää vauhtia kieltä. Hänen kanssaan voi jopa keskustella rajoitetusti ulkomaan kielellä.
Kerroin aiemmin vaikeuksista saada Lakmal silmäleikkaukseen vaurioista, joita hän sai pahoinpitelyssä. Hänen lähin omaisensa täti ei anna lupaa, koska pelkää pojan sokeutuvan leikkauksesta. Olemme koettaneet viedä asiaa eteenpäin. Tuloksetta. Vihdoin saimme luvan viedä hänet Gallen kaupunkiin optikolle. Silmälääkäri tuki pojan. Oikean silmän näön pystyy korjaamaan silmälaseilla, mutta vasen silmä on menetetty ilman leikkausta. Jos siihen hankitaan lasit, sen voimakkuuden pitäisi olla -15. Kontrasti silmien välillä on liian suuri. Tilasimme lasit ja lähdimme Unawatunaan Beach-ravintolaan syömään. Tarjolla oli turisteille katettu valtava puffee-pöytä. Se oli suuri elämys Lakmalille ja sitä muodoin myös meille. Lakmal oli hyvin onnellinen elämänsä ensimmäisestä ravintolakäynnistään. Hän söi fiinissä ravintolassa käsin. Mielestämme se oli sopivaa, koska paikallisen tapaan käsin syöminen on arvostusta ruoka kohtaan.
Lakmal elämänsä ensi kerran oikeassa ravintolassa.
Käynnin jälkeen hän totesi: Tämä oli oikein hyvä
ravintola. Pidän tästä ja ruoka oli oikein hyvää.
Sovimme, että Uuden vuoden aikaan, huhtikuun puolessa välin, Lakmal tulee talvikotiimme kolmen päivän tauon ajaksi voluntäärimme Kertun ja Jukan huostaan. Itse olemme jo silloin Suomessa. Toukokuun 23. päivä hän täyttää 15 vuotta. Arvaatteko mitä hän toivoo synttärilahjaksi? Pientä pelitietokonetta. Taidamme ostaa hänelle pienen läppärin, siihen peliohjelmia ja mokkulan. Hän on teknisesi uskomattoman lahjakas. Ehkä sitä kautta hän pääsee kiinni paremmin myös englannin kieleen. Ehkäpä se auttaa häntä myös jatkokoulutukseen.
Sisällämme on sellainen hytinä, että pojasta tulee vielä jotain. Me haluamme tukea häntä tällä vaikealla tiellä. Munkki Samitha sanoi kerran, että pojan pitää päästä urheilukouluun. Jatkossa tulemme selvittämään senkin mahdollisuuden – ja yritämme vielä häntä silmäleikkaukseen.
HENGENPELASTAJA HARZI
HARZI oli tsunamin hetkellä 7-8-vuotias poika meidän Lintujärvemme hetteiköstä. Isoa jokea pitkin tsunami vyöryi myös järvellemme ja kymmeniä ihmisiä hukkui. Naapurin 3-vuotias poika joutui tsunamiaallon virtaan ja ajautui kauas järvelle. Harzi ryntäsi pojan perään ja pelasti hänet. Sankarillista oli se, ettei Harzi osannut uida. Siitä lähtien olemme kutsuneet poikaa hengenpelastajaksi. Rakensimme hänen perheelleen myös uuden kodin tsunamin tuhoaman tilalle naapurustoon. Hän kuuluu myös Lotus Hill -tukijäsenten rahoittamaan köyhien lasten kouluavustusohjelmaan. Nyt Harzi on jo iso poika.
Eräänä iltana kun istuimme Marjan kanssa viidakkojärven laiturilla, ohitse lipui pieni puunrunkovene/kanootti. Melojan käsi heilahti. Harzihan siinä. Hän oli menossa järven toiselle puolelle pieneen majapaikkaansa. Hetken kuluttua hän meloi takaisin ja tuli tervehtimään meitä. Mukanaan hänellä oli iso laatikko, joka oli täynnä ruoantähteitä. Harzi oli löytänyt itselleen oman ammatin. Hän nouti joka ilta ruoantähteet majapaikasta ja vei ne kotinsa rantaan. Siellä on kymmeniä metrejä pitkä puukepeistä rakennettu aita järvessä. Illan tullen hän käy ripottelemassa ruoantähteet aidan viereen pohjaan ja sytyttää aidalle roikkumaan öljylyhtyjä. Yön tunteina katkaravut siirtyvät ruokailemaan aidan äärelle. Ennen auringonnousua Harzi lipuu äänettömästi aidalle ja sukeltaa pohjaan. Käsin hän noukkii einehtimässä olevat ravut koriin ja nostaa ne kanoottiinsa. Päiväsaalis vaihtelee puolesta kilosta kiloon. Hänen äitinsä myy ne torilla. Parhaimmillaan niistä saa 300-400 rupiaa eli 2-3 euroa. Harzi on ylpeä ja onnellinen ammatistaan. Mekin olemme ylpeitä tästä hengenpelastajasta. Nämä luonnonlapset osaavat ruoan kierrätyksen. Heistä se on luonnollista. Että pitää meikäläisen elää kauan, ennen kuin oppii ymmärtämään yksinkertaisia asioita. Oikein.
Harzi menossa hakemaan ruoantähteitä
ja tulossa takaisin
Taustalla rapuaitapyydys
KOTIINLÄHTÖMME LÄHESTYY
Viidakkorumpu pärisee täällä tehokkaasti. Vaikka olemme visusti välttäneet kertomasta lähtöpäiväämme, porttimme taakse ilmestyy jälleen ”mattimyöhäisiä” moninaisine pyyntöineen. Voin vakuuttaa, että täällä toimintamme raskain osuus on kertoa heille, että me emme voi auttaa kaikkia. Meitä helpottaa kuitenkin heidän suhtautumisensa realiteetteihin. Yes yes. Understand. Ja kaunis hymy päälle. (Tuntuu kuin vääntäisivät puukkoa haavassa)
Raikkaaseen Pohjolaan kaivaten
Pentti-Oskari