19.3.2018 Uusia löytöjä 19.3.2018 Uusia löytöjä

19.3.2018 Uusia löytöjä

19,3,2018 Pentti-Oskari Kangas

Kuten aiemmin kirjoitin, useimmat avustuskohteistamme toimivat nyt itsellään. Se on parasta, mitä voimme saada kiitoksena työstämme. Työ ei lopu. Tämän talven rupeaman viimeisenä kuukautena ”ihan sattumalta” löysimme muutaman uuden kohteen. Vai pitikö meidän jo vähän hellittää? Piti. Mutta näin kävi. Ei koskaan ennen ja nyt taas. Tässä osa tapahtumaviikon päiväkirjasta:

Maanantai

Marja oli käynyt kylämme Ayuweralääkärin luona hoidossa ja kuullut varsin mielenkiintoisesta syrjäisestä kylästä saaren keskiosassa. Se sijaitsi villielefanttien alueella, kaukana lähes tiettömän kulun päässä. Minulle iski hirvittävä selkäkipu. Vanha kaverini iskias tuli kylään. Kaaduin vielä lisäksi ja toinen pakaralihaksistani repesi ja alkoi vuotamaan verta. Kankku oli kuin latinolaulajattaren Jennifer Lopezin takamus. Iso ja pyöreä. Ja värikin samaa kaliperiä kuin Jenniferillä. Jäin siis tukikohtaamme huilimaan.

Avustussaattueessamme oli joukko paikallisia ja Marjan lisäksi poikamme Karioskari. Ayuweralääkäri, naapurikylämme entinen kyläpäällikkö Mahinda sekä muutama paikallinen lisäksi. Toinen autoista oli maasturi, sillä tiedossa oli loppumatkan haasteelliset viidakkopolut. Alue on nimeltään HAMBEGAMO ja se sijaitsee usean sadan kilomerin päässä yhden saaren luonnonsuojelualueen reunalla. Villielefanttien ylängöllä. Kuvaavaa on, että alueen teillä on liikkumiskielto iltaisin ja öisin. Aasian-elefantit kun liikkuvat ravinnonhankinnassaan oman mielensä mukaan. Yhteiselo paikallisten asukkaiden kanssa on enemmän kuin haasteellista. Eräs matkalla tavatuista äideistä kertoi, kuinka heidän riisipeltonsa sijaitsee keskellä ei mitään, usean kymmenen kilometrin päässä kodista. Kun riisi alkaa kypsyä, talon isä muuttaa vartioimaan peltoaan yötä päivää. Riukurakenteisesta tornistaan hän valvoo elefanttien kulkua. Isolla pyssyllään hän yrittää pelotella ennenaikaisia sadonkorjaajia. Hurjaa meininkiä. Matkassa ollut lääkäri kertoi löytäneensä sitruunaruohon, jonka yli elefantit eivät mielellään astu. Nyt kokeillaan sen vaikutusta talojen ympärillä.

Matkalla kylään vastaan tuli koululapsia. Tepastellen avojaloilla, koulukengät kädessään. Se oli heille luontevaa kulkua. Koulun opettaja kertoikin, että välillä on ongelmia saada lapsia tottelemaan. Koulussa pitää olla koulukengät jokaiselle. Me olimme valmistautuneet jakamaan koulukengät alueen lapsille, mutta ilahduimme, että valtio olikin jo ehtinyt edellemme. Näin kävi parissa muussakin paikassa. Kun vuosia sitten luimme paikallisesta lehdestä ministerin luvanneen aloittaa koulukenkien jakamisen kaikkein köyhimmille alueille, emme sitä uskoneet. Nyt oli uskominen ja siitä olimme tosi onnellisia. Näin saimme mahdollisuuden kohdistaa apumme toisaalle. Kohteita tälläkin alueella oli. Kunnollinen juomavesi oli yksi tärkeimmistä. Armeija oli rakentanut vesihuollon, mutta veden puhdistuslaitteistot olivat hyvin alkeellisia. Kaivon vierellä oli iso kyltti, jossa neuvottiin keittämään juomavesi. Alueen ihmisillä – pääasiassa naisilla – oli suuri ongelma. Munuaistauti. Se johtui huonosta vedestä. Olimme vastikään rakentaneet UV-lamppuihin perustuvan veden otsonointilaitteiston ja odotimme laboratoriosta faktatietoja sen toimivuudesta.

Nyt kun valtio on alkanut peesata koulukenkien hankinnassa, meillä lienee uudet haasteet juomaveden puhdistuksessa. Tyttäreni Nooran kampaamo Butik Turussa oli koonnut vuoden varrella asiakkailtaan lasten vaatteita. Niiden jakaminen aikaansai suurta iloa kylän lapsissa. 120 oppilaan koulun rehtorin kanssa kävimme läpi kaikkein suurimmat tarpeet. Täällä koulutarvikkeiden puute esti kunnon opetuksen. Saimme kokoon listan, jonka arvo oli 60.000 rupiaa. Sen summan olin nostanut yhdistyksemme tililtä. Vastineeksi saimme kauniin kiitoskirjeen hymyjen kera. Kyläpäällikkömme lupasi vielä käydä paikan päällä tarkistamassa, että rahat menevät sovittuun kohteeseen. Tämä oli koko toimintahistorian aikana ensimmäinen kerta, kun emme ostaneet itse avustustavaraa. Perillä ei ollut kauppoja ja matka sinne kesti ikuisuuden. Ja toisen ikuisuuden takaisin. Marja ja Karioskari lähtivät aamulla klo 04 matkalle ja palasivat puoliltaöin. ”Ruunan raatoina” kuten Marja asian ilmaisi. Mutta hyvillä mielin.

Vielä eräs erikoisuus tuosta syrjäisestä kylästä. Asukkaat elivät 100% luontaistaloudessa. He viljelivät mm. banaania ja myivät sitä paikan päältä hakemaan tulleille pakettiautoille 10 rupian kilohintaan (180 rupiaa= 1 euro). Sama banaani maksoi Hikkaduwan torilla 100 rupiaa ja marketissa 200 rupiaa. Erikoista oli, että kaikki hinnat kylässä olivat noin 10% luokkaa muuhun maahan verrattuna. Eli homma pyöri kylässä omalla taloustasollaan. Mielenkiintoista.

Matka jatkui vielä hetken matkaa HAMBEGAMUWAAN, jonne viidakkopolku päättyi. Asukkaat elivät savimajoissa ja saivat toimeentulonsa maapähkinöiden viljelyllä. Matkalla mukana ollut hikkaduwalainen ayuweralääkäri oli ostanut heille erilaisia kasvien taimia, joita viljeltyään he saivat myytyä niitä muualle.

Vielä kävellen eteenpäin polkua pitkin. Tutustuminen perheeseen, jonka äidin paidassa oli enemmän reikiä kuin kangasta. Savimajan lattialla nukuttiin, Myös sadekautena. On uskomatonta nähdä konkreettisesti, miten köyhyys voi olla totaalista. Tähän majaan erään kerran oli ryntäämässä elefanttilauma. Isäntä ampui yhtä elefanttia hädissään. Poliisit tulivat ja veivät miehen vankilaan. Elefanttien elintila vähenee koko ajan, joten ongelmat lisääntyvät.

Tiistai

Meni huilatessa ja lähistön kohteissamme vieraillen. Yksinhuoltajaäidin kaksi tytärtä, joiden koulunkäyntiä olemme avustaneet jo jonkin aikaa, olivat osallistuneet maakunnan yleisurheilukisoihin. He olivat voittaneet kaikissa sarjoissa mitalit, useimmin kultaiset. Palkkioksi veimme koko perheen syömään oikein ravintolaan. Mitä tilasivat? Rice and curryä. Sitä hyvää, mitä kotonakin syödään. Paikallisen sosiaalityöntekijän kanssa tuloksetta haettiin viime talvena avustuskohteeksemme otettua äitiä vammaisen pojan kanssa. Löydämme hänet kyllä vielä.

Keskiviikko

Jälleen uusi kohde: Hankkeessamme paikallisena toimijana toiminut Chammi kertoi BENTOTAN seudulla olevasta kylästä, jossa vesihuolto on todella ongelmallista. Alueelle on vedetty valtion puolesta vesijohto, mutta vettä tulee vain silloin tällöin. Öisin. Suurimman osan vedestä käyttävät lähistöllä olevat suuret turistihotellit. Kunta tuo pahimman kuivuuden aikana tankkiautolla vettä kylään, josta asukkaat noutavat sen kanistereihin. Chammi, LVIS miehemme sai tilauksen hankkeeltamme. 1000 litran vesitankki koulun pihalle, jonne kootaan öisin tuleva vesi. Silloin kun tulee. Vesipumppu kuljettaa juomaveden koulun kahden rakennuksen päätyyn. Ennen talteenottoa vesi kulkee kahden ison filtterin sekä UV-lamppujen läpi otsonoituna ja puhdistettuna hanaan, josta lapset saavat täytettyä juomapullonsa. Koko järjestelmä maksoi 137.000 rupiaa eli 728 euroa. Kolmen paikalla käynnin jälkeen pidettiin juomaveden vihkiäiset. Olipahan huikea tilaisuus.

TOSITARINA:

Hambegamuasta lähtiessä autossa oli vielä pahvilaatikko, joka oli täynnä turkulaisen Optikko Hakulan hankkeellemme lahjoitettuja silmälaseja. Satoja kappaleita. Marjan ottaessa laatikkoa, sen pohja repesi ja silmälasit putosivat maahan. Yksi metallinen pyöreä silmälasikotelo alkoi saman tien jatkaa matkaansa. Putoamispaikka oli rinteen yläreunalla. Alhaalla palmun alla nukkui istualtaan lähes sokea vanha mies. Hän heräsi silmälasikotelon töksähdykseen kylkeensä. Hämillään hän otti kotelon käteensä, avasi sen ja nosti kädet vapisten lasit silmilleen. Ja niin tapahtui. Vanha mies kirmaisi ylös ja huusi suuren ääneen: ”Minä näen. Minä näen!”

Kyläpäällikkömme Mahinda on kristitty mies buddhalaisessa maassa. Syvästi uskonnollinen. Hän riensi vanhuksen luo polvilleen, nosti katseensa ylös, risti kätensä ja sanoi vapisevalla äänellään: ”Kiitos Herra! Tiedän että Sinä teit tämän. Kiitos tämän vanhuksen puolesta, joka sai näkönsä takaisin.”

Sattumaako? Useat ovat sitä mieltä, ettei sattumaa ole. Eikä minulla ole ymmärrystä arvioida, miten oikeassa Mahinda olikaan. Pääasia, että silmälasit olivat ihan oikeaa vahvuutta.

Torstai

Erään hikkaduwalaisen ystävämme poika toimii lääkärinä vuoriston teeviljelyalueella UDUGAMASSA. Häneltä saamamme vinkin perusteella lähdimme ajamaan aamulla ennen kukonlaulua vuoristoon. Matka oli pitkä ja kuoppainen. Maisemat aivan uskomattomat. Sellaisia ei näe edes elokuvissa. 120 oppilaan koulu oli sikäli erikoinen, että sen lapsista oli suurin osa isättömiä. Äidit poimivat teetä toimeentulokseen. Isät ovat häippässeet jossain vaiheessa. Koulu sijaitsi teekukkuloiden välisessä laaksossa. Tarkastusmatkan jälkeen päätös koulukenkien jakamisesta seuraavalla viikolla oli helppo. Tukijäsenten antamaa rahaa oli vielä sen verran jäljellä. Kiitos teille/heille.

Perjantai

Välillä lähimaastoon. Chammilta saamamme tiedon mukaan vain 20 km päässä tukikohdastamme on BOOZAN kylä, jonka isossa koulussa on erityisluokka vammaisia lapsia varten. Kävimme tekemässä tilannearvion. Iloksemme havaitsimme, että valtio oli antanut näillekin lapsille kulukengät. Ja uskomatonta, mutta totta, lapset saivat myös kouluruoan. Ministerien lupaukset pitivät jälleen paikkansa. Ei huolta, kyllä apua tarvitaan. Chammi sai työmääräyksen. Vesitankki ja juomaveden puhdistuslaitteet. Sekä lisäksi luokkahuoneeseen uudet ovet ja ikkunat. Aikaisemmin öisin rotat mellastavat luokkahuoneessa ja koulutarvikkeet maistuvat.

Lauantai

Unohdettujen Laakson päivä. Tarkastuskäynti kolmeen rakennuttamaamme toilettiin. Katsastimme vielä muutaman savimajan ja aloitimme viiden toiletin rakennushankkeet. Yks toiletti maksaa noin 18.000 rupiaa, siis 100 euroa. Ihan totta. Vesivessojahan ne eivät ole, mutta toimivia ekovessoja maakuoppineen. Kyllä terveys lähtee maan tasolta. Vessa ja puhdas juomavesi. Näin yksinkertaista se on.

Sunnuntai

Lepopäivä. Tai piti olla. Aioimme nukkua pitkään, mutta aamuvarhaisella kolme vahtikoiraamme alkoi melkoisen metelin. ”Onnelan Erkki” eli lähistön

vammaisperheen isä se siellä odotteli. Hän toi meille edellisviikon ruokakassistamme kiitoksena ihanan kuivakukka-asetelman. Samassa rytäkässä yksi vahtikoiristamme karkasi viidakon hetteikköön. Kokemuksesta tiedämme, että sen tullessa takaisin, se kullankeltain väri on muuttunut tumman harmaaksi. Edessä on perusteellinen pesu. Kumpikaan ei tykkää siitä. Ei pesijä, eikä pestävä. Sitten takaisin nukkumaan. Ei tullut uni enää. Alkoi infernaalinen sade. Se hellii luontoa, joten nautimme siitä. Eikä sellaisessa sateessa ketään tullut enää portin taakse. Loppupäivä oli pyhitetty pyhäpäivä. Siunattu sade. Kiitos.

Onnellinen mies
Pentti-Oskari

---