20.05.2007 Urakkasopimus valmis 20.05.2007 Urakkasopimus valmi...

 
MUNKKI BANAGALA HERÄTTI
 
Varhain sunnuntaiaamuna (entisen soittajan näkökulmasta keskellä yötä) syntymäaikaani klo 8.30 pirisi kännykkäni. Heräsin ensi kertaa 64-vuotiaana -tiimalleen.

Kröhäisin kurkkuni pahimmat rämmäleet irti ja vastasin äänellä, johon halusin saada loukkaantumisen sävyä niin paljon, että soittaja ymmärtäisi soittaneensa epäsivistyneeseen aikaan. ”Hellou! This is Bangala from Sri Lanka!”
 
Rykäisin viimeisetkin rämmäleet koko kurkkutorvesta ja äänihuulistosta. Äänihuulet muotoilin salaman nopeasti niin ilahtuneeseen ja ystävälliseen muotoon kuin ikinä osasin. ”Ou – hellou my frend!”
 
Harvalle täällä Suomessa munkit soittelee toiselta puolelta maapalloa.
 
Banagala tiedusteli ensin osaaottavasti vatsatyräleikkaukseni onnistumista ja tervehtymistä. Mistähän senkin on kuullut. Tässä maailmassa ei mikään pysy salassa. En viitsinyt kertoa, että Suomessa avataan vatsa, tehdään operaatio ja neulotaan kiinni. Pihalle seuraavana päivänä. Maitopurkkiakaan ei suositella nostettavan vähään aikaan. Mieluisa hoitoon ohjaus laiskalle miehelle.
 
Kohteliaisuuksien jälkeen munkkimme sitten kertoi iloisena urakkasopimuksen allekirjoitustilaisuudesta. Hän on jo jonkin aikaa järjestellyt avausseremoniaa, joka on paikallisen kulttuurin mukaan todella iso ja merkityksellinen tapahtuma.

Hän toivoi meidän tulevan Marjan kanssa paikalle. Äitiä ja isää kaivattaisiin. Vaikka kuinka olisimme halunneet olla todistamassa monivuotisen haaveemme alkuun lähtöä, taloudellinen realiteetti ohjaa päätöksiämme. Olemme tänä talvena jo tehneet kaksi matkaa ja nyt täytyy välillä hoitaa sitä debettiä.

Uskotte varmaan, että on haikea olo. Syys – lokakuussa menemme jälleen, jolloin toivottavasti työt ovat hyvässä mallissa. Ja joulukuussa sitten taas pidemmäksi aikaa. Perhekassamme on kovalla koetuksella.
 
Banagala kertoi, että tilaisuuteen saapuu aluehallinnon tärkeät ihmiset sekä lisäksi ainakin kolme ministeriä. Terveys-, sosiaali- ja koulutusministeri. Ja me luimistelemme täällä. Kyllä he ymmärtävät. Hienoja ja fiksuja ihmisiä.
 
Erityisen onnellinen olen Lotus Hill kummien puolesta. Jälleen uusi askel heidän avukseen, jotka monet ovat unohtaneet. Sen lisäksi jatkamme Toivolan asioiden hoitamista entiseen malliin. Kavereita ei jätetä, vaikka he ovat pieniä. Pikkukavereita. Ja ”vaahtosammutustyötä” riittää harva se päivälle.

Nyt jos koskaan, tarvitsemme kummeja.

Tiistaina 22.5 Suomen aikaan noin klo 04 alkavat juhlallisuudet ja peruskivi muurataan. Siitä saamme raportin tekstin ja kuvien muodossa.

 
KAAPIN PAIKKA
 
Idi Aminin ja vaimoni kohtaamisen jälkeen en ole saanut niin paljon email -palautteita kun nyt, kirjoittaessani ääniharjoituksistani keittiössä. Lukijani eivät jaksaneet odottaa seuraavaan päiväkirjaan asti tietoa operaation onnistumisesta. Olin ajatellut etten kerro siitä mitään, mutta kun Töytärin Jussi aina painottaa, että kerro nyt myös elämän inhimillisistä tapahtumista, niin minähän läpivalaisen elomme niin läpikotaisin kuin ihminen vain voi.

Joten – tässä karu totuus:
 
Taustaa: Minun itsetuntoani koeteltiin arvioimalla päiväkirjojeni perusteella suhtautumistani aviovaimoni tekemisiin ja sanomisiin. ”Mieluummin tossun alla kuin taivasalla.” Mokomakin naisnäkökulma!
 
Päätin harjoitella keittiössä ilmaisutaitoani, jotta osaisin selkeästi ja tyhjentävästi sanoa illalla vaimolleni, hänen saapuessaan kotiin, että kuka tässä talossa oikein määrää kaapin paikan.
 
Tapahtui: Marja oli tulossa kotiin sunnuntai-iltana. Oli vielä äitienpäivä. Suoritin viimeisiä ääniharjoituksia keittiössä: ”Täällä kaapin paikan määrään minä!”
 
Ovi pamahti auki ja vaimo ryntää sisään kurkku suorana huutaen: ”Rakas – ihanaa tulla kotiin!” Kapsahti kaulaan, antoi pusun ja kysyi olenko voinut hyvin?
 
Koetin kakistaa kurkustani tarkoin harkitsemaani ja harjoituttamaani lausetta, mutta en saanut aikaisekseen kuin ”Kaapin paikka!” – ”Niin, mitä kaapin paikasta?” kysyi hämmästynyt vaimoni. ”Niin Rakas, onko Sinun mielestäsi tuo keittiön kaappi hyvässä paikassa?”
 
”Siinähän tuo kaappi on ollut jo yli 30 vuotta, eikä se mihinkään muuallekaan sovi. Kuinka tuollaista kysyt?”
 
”Ajattelin vaan, että kun se on niin kauan siinä ollut, niin eihän siirretä sitä mihinkään? Kun kerran ollaan molemmat sitä mieltä, että kaappi on hyvässä paikassa.”
 
”Tottakai, jos minä saan päättää! ”

Kuulin vaan kun suuni sanoi: ”Saat tietenkin, niin kuin aina ennenkin. Ja minunkin mielestäni se on oikein hyvässä paikassa.”
 
Vaimoni ei sanonut mitään, katsoi minua pitkään ja hymyili.
 
Että sellainen juttu.
 
Ystävällisesti …

Pentti-Oskari