20.12.2005
20,12,2005 Pentti-Oskari Kangas
20.12.2005 – Tähän astisen elämäni paras päivä
Nagande 20.12.05
On se ihan inflatoorista, että päivä päivän jälkeen pitää taas todeta, että elämäni paras päivä. Miten se elämä voi näin huipentua?
Oli yö. En saanut nukutuksi. Vahtikoira Buladkin haukkui väärää puuta. Muutoin viidakko oli ärsyttävän hiljainen.
Olin aika alamaissa. Eräs ystävistäni oli antanut ymmärtää, että olen tehnyt Lotus Hill projektin varainhankinnassa ja siihen liittyvässä informaatiossa kaiken väärin. Päiväkirjan tekstitkin ovat kuulemma naiiveja ja täynnä itsekkyyttä. Valtio ei anna rahaa hankkeellemme (väliaikatiedot tavallisesti luotettavalta taholta) Omarahoitusosuuden lisäksi on koottava myös muu rahoitus. Koossa on 50.000€ ja tarve on yli nelinkertainen.
Suomalaisia kapuloita rattaisiin
Kaksi suomalaisnaista oli asettautunut Hikkaduwalaiseen hotelliin. He tunsivat osan ystävistämme, Baddegaman munkeista. Heidän kauttaan levisi tieto, että olemme huijareita. Olemme koonneet omaan pussiimme miljoonia. Minulla oli tilannearvion paikka. Munkit olivat hämillään. Totta kai. En tuntenut näitä suomalaisia naisia eivätkä he meitä. Silti heidän käytössään oli tieto, jonka perusteella he katsoivat aiheelliseksi levittää ”oikeata tietoa”. Osaattehan kuvitella tilanteen? Jollette osaa, yrittäkää edes.
Otimme munkki Banagalan tiukkaan puhutteluun. Tai oikeammin Marja sen teki. Hän on positiivisesti vielä yksioikoisempi kuin minä. Pohjalainen. Marja ilmoitti ykskantaan Banagalalle, että me emme tule koulun vihkiäisiin jos arvon rouvat istuvat kutsuttuina siellä. Ja piste. Banagala luonnollisesti hätääntyi. Ei ollut hetkenkään epäilystä siitä ketkä tulevat tilaisuuteen.
Järjen ääni voitti
Koetin selvittää, ettei meille ole hörttäsen merkitystä istua helteessä jonkun betonirakennuksen vihkiäisissä. Pahoilla mielin. Mutta tilaisuuteen kutsutuilla on. Lapset ovat lähes vuoden harjoittaneet ohjelmaa ja äidit neuloneet vaatteita. Ette voi tehdä sitä. Emmekä tehneetkään. Luojalle kiitos, että viisauden häivähdys saavutti edes hetkeksi meidät. Tilaisuus oli upea. Viisi ja puoli tuntia. En ikinä unohda sitä.
Yksinäinen hetki
Yö oli murheen oloinen. Mietin ja mietin. Mutta mitä enemmän mietin, sitä enemmän varmistui koko projektin aikainen punainen lanka. Tässä jutussa on mukana satoja ihmisiä. Vapaaehtoisia. Monet vähäisine rahoineen. Olen luvannut ja luvannut. Jos nyt heitän pyyhkeen kehään, en selviä tästä koskaan. Voisinko palkata tähän projektiin ammattilaisen? En. Hänen palkkansa kuluineen vuodessa olisivat yhtä paljon kuin koossa oleva siemenraha. En minäkään ikuisesti voi työaikaani uhrata tähän vapaaehtoisprojektiin, joka rasittaa yritykseni taloutta jo huolestuttavasti. Tuli toistuvasti ”vesi glaseihin”. Minulla oli tiukka henkinen paikka. En anna periksi. En voi. Harvoin olen ollut niin yksin elämässäni.
Nukuin aamuyönä hetken kostein silmin. Kun Ceylonin keskisaaren kukkuloiden takaa nousi auringon ensimmäiset hämärän tukahduttavat säteet, nousin brutaalisti ja avasin kommunikaattorini.
Silmät kosteina ONNESTA
Viimeinen saapunut viesti oli Kirsti Paloselta. Psykologien Sosisaalinen Vastuu ry:n todelliselta puuhanaiselta. ”Herra Jumala” olivat tekstiviestin avaussanat. Jähmetyin. Ne ovat antaneet meille pyytämämme rahat! Ulkoministeriö. Hankehakemuksemme mukaisesti Lotus Hill hankkeellemme 218.000 euroa. ”En itkultani saa aikaiseksi enempää kertoa, viestitti Kirsti-kulta”
Nousin sängystäni, Suomessa kello oli n. 2 yöllä ja Kirsti oli kaiketi mennyt juuri nukkumaan. En häirinnyt vielä häntä. Myönnän, että minulla oli vaikeaa. En saanut sanotuksi vaimolleni mitään. Vein kommunikaattorini tekstin hänelle luettavaksi ja itkin. Hän syystäkin pelästyi, että lapsillemme on jotain sattunut. Sitten hän hädissään kysyi, että itkenkö ilosta vai surusta? Hänkin oli peljästyksessään niin hämmentynyt, ettei osannut muuta kysyä. ”Onnesta”, vastasin. Sain senkin vaivoin sanotuksi.
Minulla on oikeutus kertoa (en sitä häpeä), että tunne oli niin voimakas, etten moneen tuntiin pystynyt kuin istumaan lamaantuneena. Muistin yön suuret tuskat ja surut. Pettymykset ja uskon puutteen siemenet. Ja sitten tekstiviesti Kirstiltä. Ajattelin ja sanoinkin ja lähetin läheisillenikin tekstiviestin, että on se Taivaan Pappa olemassa.
Pentti-Oskari