21.10.2008 Koettelee, vaan ei hylkää

21,10,2008 Pentti-Oskari Kangas

21.10.2008 Koettelee, vaan ei hylkää

Terveisiä jälleen hymyjen saarelta, jota on myös kyyneleen muotoiseksi kuvattu. Ahorinnan Keke siis siirtyi elokuun lopulla ”passipaikaltaan” kotosuomeen tilanteiden niin vaatiessa. Kekelle kolarin aiheuttamat ongelmat osoittautuivatkin luultua huomattavasti pahemmiksi. Kaikki mikä tehtiin ensiapuna paikan päällä, taisi mennä pahasti viidakkoon. Kotosuomessa todettiin, että uusintaleikkaukset ovat välttämättömiä. Kaikkea ei kuitenkaan enää voi tehdä uudestaan. ”Tehty mikä tehty”. Kulkemisemme siellä alkaa olla jo turvallisuuden äärirajoilla. Liikennekulttuuri on järkyttävää. Olemme sen Keken kanssa molemmat kokeneet. Liiankin konkreettisesti.  

VPK-laisena paikalle riensi sisareni Leena, joka taisteli ja takkuili perinteisesti miesten hallitsemassa yhteiskunnassa lähes kaksi kuukautta. Taisi tulla monen vuoden Pekkaset pidettyä saman tien. Taistelu tukikohtamme olemassaolosta vei Leenalta pääosan ajasta. Mutta nyt näkyy jo valoa tunnelin päässä. Omistusoikeuskäytäntö kun eksoottisessa maassa on myös kovin eksoottinen.

Loppuajan Leena kamppaili Lotus Hill -vammaiskeskuksen rakennushankkeen kanssa. Taas miesten maailmassa. Leenanpa ylitse ei käveltykään ja sekös järkytti miesmaailman valtiaita. Olen joskus aiemminkin verrannut sri lankalaisia suomalaisiin 60-luvun soittajiin. Rahankäytössä.  Taskussa ei raha happane. Onpa sitä sitten vähän vai paljon.

Kun sadekauden tauon aikana rakennusrahan piti odotella tilillä töiden alkua, se vaan kummasti hupeni. Sitten alkoi tulla lisätarpeita. Tarvitaan lisää rahaa.  Vessoja pitää saada lisää,  volontäärihuone rakentaa jne.

Tuttu tunne Suomessakin. Lisätöillä ja muutoksilla moni rakentaja tekee katteen. Rakennuttaja on usein seinää vasten myös aikataulun niukkuuden vuoksi. Antamiemme valtuuksien nojalla Leena laittoikin herrat seinää vasten. Sopimus esiin ja sen tarkka lukeminen. Sovitussa rahoitusaikataulussa pysytään. Mitään sellaista, jota siinä ei ole, ei tehdä. Kun rakentaja valitteli kaakeleiden hinnan nousseen, jätettiin ulkoalueilta kaakelit pois. Tilalle maalattu ja kiillotettu betoni paikalliseen tapaan. Laitetaan joskus myöhemmin kaakelit, jos on järkevää ja rahaa löytyy. Volontäärihuonetta ei rakenneta toistaiseksi, jne.

Leena neuvotteli muutoksen, jonka mukaan yli 2 milj. rupian lisämenon sijaan säästämmekin toista miljoonaa rupiaa. Vaikka kalusteisiin. Kun rakentaja alkoi heittäytyä hankalaksi uhaten aikataulun viivästymisellä, todettiin, että meillä ei todellakaan ole kiire. Mutta heillä on, sillä materiaalikustannukset nousevat kovaa vauhtia saaren hurjan inflaation vuoksi. Nyt sitten kuulemma aikataulussa pysytään ja he hoitavat rahoituksen kunnes sopimus on kurottu kiinni.  Vuoden vaihteessa pytinki on valmis. Minä en usko, mutta väliäkö sillä. On ne sellaisia ”velikultia”. Ja pahat pojat häärivät koko ajan taustalla. Tuleehan muistelmateokseeni hurjaa materiaalia. Jos ylipäätään uskallan sen julkaista.

Yksi läheiseni kysyi olisimmeko ryhtyneet tähän rakennusprojektiin, jos olisimme tienneet kuinka raskas se on. Vastasin ajattelematta: totta kai. Enkä ajattelekaan muutoin. Päätetty mikä päätetty, ja homma hoidetaan loppuun vaikka läpi harmaan kiven. Aivan toinen asia on se, että ryhtyisimmekö uuteen samanlaiseen. Kävisin ensin kyllä psykiatrilla tarkistuttamassa pääkoppani vapaan tilan laajuuden.
 
Lotus Hill vammaiskeskuksesta tulee upea juttu. Uskokaa vaan. Niin mekin. ”Koettelee, vaan ei hylkää Herra”.

Kiira on edelleen teillä tietymättömillä. Pahojen poikien yksi pahimmista teoista oli hellusen Kiira- koiranpentumme varastaminen. Onkkeli otti ylös sen vieneen tuk-tukin numeron, mutta se ei ole johtanut vielä mihinkään. Poliisista kun ei ole apua. Sekin aika tulee vielä, että mylläämme vaikka koko saaren, että hänet löydämme. Kuulimme, että pahat pojat olisivat lahjoittaneet hänet omalle asianajajalleen. Voihan verokirja!

Ruohonjuuritason toimintamme kukkii entisellään. Onnelan Erkillä on töitä. Eranka käy kouluaan uusilla jaloillaan ja asuu uudessa talossaan. Toivolan lapset saavat palkkaamiltamme opettajilta lisäopetusta ja lääkärimme hoitaa heidän hyvinvointiaan. Ilolan naiset odottavat uutta kattoa. Katsotaan kun vammaiskeskus saadaan ensin valmiiksi. Olemme onnellisia, että Lotus Hill -kummimme ovat jaksaneet myötäelää kuukausi- ja vuosimaksuineen kanssamme. Emmehän jätä heitä, jotka muut ovat unohtaneet – emmehän??

Sitten vielä hieno tositarina elävästä elämästä.
Hieman taustaa: Kun rakensimme tukikohtamme viidakkojärven rantaan, ilmestyi aidan taakse hetteikköön surkea pieni maja. Kyläläiset sanoivat, että perhe muutti siihen saadakseen meiltä apua. Ja saivathan he. Suloinen Rubika-äiti, kaksi koulua käyvää pojanvesseliä ja herttainen pieni tyttö. Tsunami melkein kaatoi heidän hörskänsä. Meidän talomme oli korkeammalla rinteessä, joten säästyimme pahimmalta. Mutta perheeseen kuului myös isä. Kutsuimme häntä mentaalihäiriöiseksi hörhöksi, koska hän oli mentaalihäiriöinen hörhö. Kävi välillä töissä, mutta huumeili rahat kavereidensa kanssa. Öisin tuli kotiinsa kavereiden kanssa, ajoi perheen hetteikköön pakoon ja huusi kuin mettaalihäiriöinen hörhö. Tätä jatkui vuosikausia.

Olosuhteet olivat viheliäiset. Tarjosimme heille tonttia ja uutta kotia. Tämä mentaalihäiriöinen hörhö vaati 3-kerroksista taloa – joka lapselle oma kerros. Yritimme puhua miehelle järkeä. Täysin toivoton. Vetosimme lasten parhaaksi, mutta ei. Aamuisin heräsimme auringon noustessa hirveään huutoon ja meteliin.

Kun vammaiskotia alettiin rakentaa, saapui Rubika eräänä aamuna pihallemme ja sanoi, ettei jaksa enää. Voimmeko rakentaa talon hänelle ja lapsille. Hän heittäisi miehen pellolle. Riemastuimme ja annoimme täyden tukemme tälle ”moraalittomalle” suunnitelmalle. Sri Lankassa miehet eivät lennä pellolle naisten toimesta. Ei totta vie. Nyt olisimme mukana historiallisessa tapahtumassa.

Kummien rahat olivat tiukasti rakennushankkeessa. Kirjoitin päiväkirjaani asiasta ja kas kummaa. Avustustilillemme rapsahti rahaa. Ja kuin tilauksesta ilmaantui vanha, siisti talo tontteineen aivan lähistöltä. Ja niin istuimme notaarin luona allekirjoittamassa kauppakirjaa. Tärkeintä oli, että talo tuli Rubikan nimiin. Isää en päästänyt edes notaarin toimistoon.

Kokosimme huonekaluja nurkista ja ostimme uusiakin. Mm. kaikille uudet sängyt. Pojat saivat oikein oman huoneenkin. Avajaisissa isäkin säteili tyytyväisyyttään ja koko perhe näytti niin onnelliselta. Ajattelimme, että Rubika tönäisee miehen aidan yli kunhan sopiva aika tulee. Järjestimme Rubikalle pankkiin loppuvuodeksi kuukausirahaa, jotta voisi myös taloudellisesti itsenäistyä.

Kuinkas kävikään? Leena viestitti juuri, että Rubikan perhe voi hienosti ja elävät onnellista perhe-elämää uudessa kodissaan. Isä ei enää huumehörhöile, huuda eikä mekkaloi. Hän on saanut lähistöllemme rakennetusta uudessa koulussa vahtimestarin vakituisen paikan.

Jokainen meistä voi tästä löytää opetuksen.

Ilman kummien apua tämä lopputulos ei olisi ollut mahdollista. Vain eläminen ja toimiminen ruohonjuuritasolla ihmisten joukossa mahdollistaa tämänlaatuisten avustuskohteiden löytymisen ja aikaansaannokset. Olemme ihan ylpeitä tällaisesta. Saammehan olla?  Kaikki me yhdessä!

Kiitos – niin paljon että varmaan riittää. Erityisesti Rubikan perheen puolesta. Ja entisen mentaalihäiriöisen hörhön.

Rakkain terveisin


Pentti-Oskari

Sähköpostia Oskarille
 
Ps. Muistattehan ystävyyden rannenauhat! Lahjaksi läheisillenne, ystävillenne, liiketuttavillenne, henkilökunnille, rakkaillenne. Joululahja – täynnä sydäntä ja hyvää mieltä. Se tekee hyvää.

Tilaukset täältä

Leenan lähettämä kuvakooste Lotus Hill -työmaalta