23.02.2012 Suuri haave toteutettu

23,2,2012 Pentti-Oskari Kangas

Sri Lanka 23.2.3012 SUURI HAAVE ON TOTEUTETTU

YLI YÖN KESTÄVÄT KYLÄJUHLAT

Saimme kutsun Beliatta Duwa pienen kylämme keskellä olevalle talolle. Siellä olisi koko yön kestävät juhlat. Välitin kutsun voluntääreillemme ja niinpä paikalle tulivat myös Heidi, Kerttu ja Seppo. Tilaisuus alkoi klo 21.00. Saimme istuttavaksemme heiluvat muovituolit. Palaneen talon perheen uudisrakennus on vieressä ja sen vieressä taas on sydänsairaan tytön koti. Siitä myöhemmin. Vieressä on myös Delfia House, ensimmäinen tänne rakentamistamme taloista 1990-luvulla. Yhteistyössä Delfia Oy:n eli entisen Wallacin kanssa. Näköpiirissä oli myös pari vessaa ja kattoa, jotka olimme aikanaan kyhänneet. Tuttua seutua siis.


Kylän yöjuhlat meneillään

Juhlien meno oli melkoista. Kovaääniset pauhasivat ja musiikki soi. Äänessä olivat ensin astrologit, jotka puhuivat tuntikausia käsittämättömällä kielellä. Buddhalainen temppelimusiikki raikui. Kohteliaisuuden vuoksi meidän oli vain istuttava ja kuunneltava, mitään ymmärtämättä. Istuin takarivissä palmujen siimeksessä melkein pimeässä. Tarkoituksellisesti. Puolen yön jälkeen hiljaa ja huomaamatta hilppasin viidakon pimeyteen. Onneksi kännykässäni oli himmeä valo, jolla hakeuduin pikkupoluille käärmeitä ja skorpioneja väistellen. Taustalta kuulin kuinka munkit olivat aloittaneet oman osuutensa. Vetelin jo sikeitä kun Marja seurueineen palasi taloomme.

Aamulla kertasimme yön tapahtumia viimeisten viisujen raikuessa aidan takaa. Keskiyön jälkeen tarjolla oli ollut ruokaa paikalliseen tapaan. Minua se ymmärrettävästi hieman harmitti, mutta maistui se unikin makoisasti. Kyselin Marjalta lopuksi mitkä juhlat ne oikein olivat. Olimme ”juhlineet” tietämättämme edes juhlimisen syytä. Selvisihän se sitten juhlien loputtua: Naapurin isoisä oli kuollut tasan 21 vuotta sitten.  Koetamme kovasti opetella paikallista elämis- ja käyttäytymiskulttuuria.

VAMMAISKESKUKSELLE UUDET ISÄNNÄT

Kuten viime kirjeessäni uhkailin hyvillä uutisilla, nyt niitä on: Tekemämme sopimuksen mukaan munkkien hyväntekeväisyysjärjestö ottaa vihdoin vastatakseen toiminnasta. Taloudellisen vastuun ottaa sveitsiläinen avustusjärjestö Lotus Hill Suisse, joka muuttaa nimensä. Tämä sen vuoksi, että me Lotus Hill ry:n nimissä jatkamme ruohonjuuritason avustustyötä täällä. Näin vältämme sekaannuksia. Tomeran vetäjänsä Gabriella Thomen johdolla toimet ovat päässeet hyvään vauhtiin. He ostivat upouuden tuk-tukin (mopoauton tapaisen) keskukselle. Se ei ole vielä vakuutettu eikä rekisteröity, mutta keskuksen johtaja Hasantha istuu siinä päivittäin tuntikaudet – kuin meidän Pikku-Oskari paloautossa lapsena. Varmaan upea tunne. Onhan se hyvä harjoittautua tositoimeen.


Gabriella Thomen


Vanhat ja uudet vastuuhenkilöt.
Mukana voluntäärimme Heidi ja Heli.

Voinette uskoa, että vetovastuun siirto sai aikaan meissä aikamoisia tunnekuohuja. Olimmehan elämästämme pyhittäneet yli puoli vuosikymmentä tähän meille rakkaaseen ja äärettömän raskaaseen hankkeeseen. Nyt voin paljastaa, että matkan varrella on taisteltu myös ”pahoja poikia ” vastaan. Raivoisasti.  Hyvä ettei henki mennyt. Ehkä jaksan vielä kirjoittaa siitäkin kirjan. Sitten kun emme tänne enää tule. Ennen en uskalla.

KOHTI UUSIA KOHTEITA

Ystävämme kysyi olisimmeko lähteneet hankkeeseen uudelleen, jos olisimme tietäneet etukäteen kaiken tapahtuneen? Turha kysymys. Miksi tuollaista pohtisin?  Nyt on hyvä ja raukea olo. Olisihan tuon ajan elämästä voinut toisinkin käyttää. Miksi?  Turhaa spekulaatiota.

Olemme nyt onnellisia hankkeesta, joka on meille ja monelle muullekin antanut kukkuramitoin onnellisia päiviä. Lotus Hill kummien osuus ja ystävämme Positiivareiden Töytärin Jussin osuus hankkeen onnistumisessa on ollut ratkaisevaa. Mukana monia suomalaisiakin konkreettisesti paikan päällä. Eeva, joka keräsi tonttirahaa; Keke, joka valvoi rakentamista; Jouni, joka antoi paikallisen ammattitaitonsa urakkasopimukseen; Ave monitoimimiehenä; Sisareni Leena, joka on joutunut takkuamaan moninaisten asioiden hoitajana täällä ja Suomessa. Ja koko perheeni ja yritysteni henkilökunta. Minulla ei ole niin paljon kiitoksia jaettavana, että ne riittäisivät. Mutta kaiken annan. Joka ikisen kiitoksen, mitä sydänplakkaristani löytyy.

SUURI HAAVE ON NYT TÄYTETTY

Rakkaan vaimoni suuri haave jo 1990-luvulta oli perustaa vammaiskeskus. Nyt se on toteutettu. Tekisi mieleni sanoa: Se on täytetty. Kiitos Marjalle, joka on täällä silmäni, korvani ja suuri osuus sydäntäni. 


Marja ja Lakmal melkein jäähyväistunnelmissa

Kun palaverimme lopussa meidän suuri ystävämme ministerimunkki Samitha Thero piti kiitospuheen, tiedätte miten vanhalle miehelle taas kävi. Kävi niin kuin ei koskaan ennen ja nyt taas.

Hän sanoi mm., ettei olisi koskaan lähtenyt tähän hankkeeseen, jollei olisi tuntenut meitä. Tsunamin jälkeiset moninaiset avustustoimet saivat hänet vakuuttumaan, että kylmässä Pohjolassa on ihmisiä, joilla on lämmin sydän.
Meidän yhteinen lapsemme Vammaiskeskus on vasta 3-vuotias, AMMA ja TATA  eli äiti ja isä eivät voi hylätä kokonaan näin pientä lasta, sanoi Samitha Thero ja näin kuinka kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Sri Lankassa miehet eivät koskaan itke. Sri Lankassa munkit eivät koskaan itke. Se oli syvätunteellinen hetki. Ja niinhän siinä kävi, että taas vanhalle miehelle tuli ”vesi glaseihin”.


Kaksi suurta ystävää

Käytin jälleen suurimman osan englanninkielen sanavarastostani:
”You like me, I like You. Everything is okay! ” Sitten sovimme että menemme meille savusaunaan. Kanelipuulla lämmitettävään. Munkki ja minä. Kaksi suurta ystävää, muutenkin kuin kooltaan. Epäilen, että Samitha on maailman ainoa saunova munkki. Ainakin savusaunova munkki.

KAIKKI ON VALMISTA

Lotus Hill -vammaiskeskus on nyt loistavassa kunnossa. Teknisesti, toiminnallisesti ja henkisesti. Meillä on viime aikoina käynyt runsaasti suomalaisia kummeja siellä. He ovat hämmästelleet aikaansaannoksia. Suomessa kuulemma tällaista ei ole. Eikä ole tällä saarellakaan. Me luotamme toiminnan jatkajiin. Tunnemme heidät vuosien takaa. Mutta itsemme tuntien seuraamme tapahtumia tiiviisti. Toivottavasti osaamme antaa heille työrauhan. Niin kuin meillekin annettiin.

OPPIA IKÄ KAIKKI

Meiltä on usein kysytty miten meidän koulutuksemme ja ammattitaitomme mahdollistaa tällaisen hankkeen läpiviemisen. Vastaan: Se on mahdollista kun omaa äärimmäisen itsekritiikin puuttumisen. Sehän on ollut kaiken toimintani kantava voima. Töissäkin.

Kun katsomme rakkaiden vammaispoikien kehitystä 3 vuoden aikana, se saa aikaan hyvän mielen. Onnistumisen iloa. Kun poikia ei ole rakastettu, huomioitu eikä pidetty inhimillisten oikeuksien haltijoina, ei ihme, että meille tuli 3 vuotta sitten pelokkaita, puhumattomia, jopa liikkumattomia ihmispoloisia. Osa suoraan sängyn alta, jonne  heidät oli piilotettu. Nyt samat pojat puhuvat kuin  papupadat, leikkivät, urheilivat, juoksevat, piirtävät, oppivat englantiakin jne. HE RIEMUILEVAT.  Nauravat ja kisailevat.


Vammaispojat puuhasteluhuoneessa

Arvostan alan ihmisiä. Aina. Meidän tehtävämme oli nostaa poikien itsetuntoa ihmiselle kuuluvalle tasolle. Nyt sitten on alan ammatti-ihmisten osuuden aika.
Yksi perustoimista oli alun perin myös yleisen vammaisilmapiirin muuttaminen. Vanhemmille, perheille, opettajille, kyläpäälliköille, viranomaisille ja ennen kaikkea muille lapsille. Antaa pojille ihmisarvoisen elämän, vaikka edes rajoitetusti. Pyhäpäivisin järjestettävien perhepäivien aikana kylän muut lapset leikkivät ja urheilevat meidän poikiemme kanssa. Se on upeaa seurattavaa.

Olen aina korostanut työmme motiivissa itsekkyyden merkitystä. On upeaa huomata, että omat aikaansaannokset aikaansaavat muille hyvää mieltä. Myös itselle. Sellainen itsekkyys sallittakoon.

JATKUU HUOMENNA

Samitha Theron kiitospuheen jälkeen sain kakistettua jotain vastaukseksi. Kerroin, ettemme lastamme hylkää. Siirrymme vain viikonloppuvanhemmiksi
Minun on tunnustettava, että olemme siellä käyneet muutoksen jälkeen melkein joka päivä. Entinen viheliäinen kuoppainen tie sai eilen hienon asvalttipeitteen, joten matka sinne sujuu nyt kelpoisasti. Johan siellä pompittiin puoli vuosikymmentä. Eli tiekin on nyt kunnossa.

Miten sitten jatkossa? Kysytään meiltä. Itseäkin naurattaa oikein. Kiirettä pitää. Koulukenkiä köyhille lapsille vielä jaetaan kun nähdään miten rahaa on jäljellä. Unohdettujen laaksossa on meneillään valtaisa kyläkaivohanke.


Ammattimiehet asialla. Kyllä tästä hyvä kaivo tulee.


Kaivonkaivajan näytto veden syvyydestä.


Tauko kaivolla. Kookoshedelmän maitojuoma on
virkistävää ja ravitsevaa.


Sisältä herkullista hedelmälihaa, jota kaavitaan hedelmän
pinnasta irroitetulla lusikalla


Palaneen talon perheen uusi koti nousee naapuriimme


Unohdettujen laakson ihmiset hankkivat elantonsa esim
kuorimalla kanelipensaan oksia ja kuivaamalla kuorikanelin myyntiin.

Terveyspäivä kylän 650:lle köyhälle lapselle on ensi viikolla. Sitä valmistellaan. Marja osti eilen Gallesta stetoskoopin 20 eurolla. Korvasluupit maksoi 50 euroa, eikä raskinut ostaa. Vielä. Meidän Lotus Hill voluntäärimme tulevat laaksoon mukaan. Tomera terveysalan ammattilainen Kerttu etunenässä, sekä miehensä Seppo ja vammaishoitaja Heidi. 10.3. paikalle saapuu vielä kaksi voluntääriä lisää. Tehdyn sopimuksen mukaan me hoidamme vapaaehtoistyöntekijät vammaiskodissa tämän vuoden huhtikuun loppuun. Sitten paikalle tulevat sveitsiläiset kollegat. Jonoa on kuulemma jo muodostunut. Hyvä niin. Puuhaa riittää. Älkää siis rakkaat tukijäsenemme unohtako meitä. Me tarvitsemme Teitä ja unohdetut ihmiset tarvitsevat meitä. Ihan oikeasti. Nämä ruohonjuuritason hankkeet jatkuvat ja syventyvät. Jottette luulisi meidän vain palmun alla makoilevan, kerron seuraavassa päiväkirjassani uudesta tärkeästä hankkeestamme.

Sydänlämpöisin terveisin


Marja & Oskari

Sähköpostia Oskarille
Herrankukkaron perjantairesepti (maksuton palvelu)