23.09.2005 Hyvä päivä
23,9,2005 Pentti-Oskari Kangas
23.9.2005 Hyvä päivä
TÄNÄÄN ON HYVÄ PÄIVÄ.
LOPPUELÄMÄNI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ.
Alun kulttuurishokin ja pienten palopesäkkeiden sammuttamisen jälkeen pikkuhiljaa avautuu kokonaiskuva tilanteesta. Yleisvaikutelma näyttää päivä päivältä paremmalta. On ollut tarpeellista myös madaltaa omaa tarkkailuperspektiivin tasoa.
Yleinen infrastruktuuri kohenee lyhyin askelin. Ehkä sitä nk. Colombon rahaa alkaa virtaamaan tännekin, mutta kovin vaivaisesti. Nekin koulut, lastenkodit ym., joiden saneeraukset ovat meneillään, ovat ulkomaalaisten järjestöjen aikaansaannoksia. Avustajia on ympäri maailman. Samoin kotien rakennusprojekteja on meneillään monia ja niissä on takana useasti aivan pieniä, nk. turistien järjestämiä tahoja.
Suurimpana ongelmana ovat edelleen tontit. Meren äärelle ei saa rakentaa ja kalastajat eivät voi tai halua muuttaa työnsä vuoksi viidakkoon. Jotenkin ilmassa leijailee sellaisia tuntemuksia, että tavalla tai toisella tsunamiavustukset matelee perille. Ainakin osa niistä.
Sitten yhtäkkiä aivan yksinkertaiset elämän perusasiat ponnahtavat pinnalle. Niin kuin tämä vesitankkiongelma. Nämä ovat niitä pieniä palopesäkkeitä, joita pienellä vaahtosammuttimella voi tussutella. Isot ongelmat hoituu isojen toimesta – hitaasti, mutta toivon mukaan varmasti.
Tuskastuin tehtaan tankkitoimitusaikatauluihin. Ananda tiesi 3 km päässä kodistani lvi-tukkuliikkeen, jonne ajoimme saman tien. Pihalla oli rekallinen – 20 kpl kuution vesitankkia kuin odottamassa meitä. Maksoin 145.000 rupiaa = 1198 euroa. Yhden tankin hinnaksi tuli siis 59.43 euroa. Luulen, että summasta puuttuu paikallinen alv, joka on 8.23 %, mutta se selviää myöhemmin. Tällöin hinnaksi tulee 64.32 euroa.
Samaan hintaan saimme tingattua (kyllä paikallinen tinkausapu on poikaa) rekka-auton huomenna viemään tankit Gallen kaupungintalon pihalle maalattavaksi. Soitimme Banagalalle ja taisi innoissaan kompastua viitanhelmaansa, kun riemuissaan kirmaisi juoksuun kertomaan muille munkeille ilosanomaa.
Nyt juhlat olisivat alustavan suunnitelman mukaan ensi maanantaina klo 15. Ja sitten seuraavat kulkueet ja soittajat tanssijoineen kun seuraava rekka tulee. Yritän saada loput kerralla, sillä minua – vanhaa ja lihavaa miestä – hengästyttää jo tanssijoiden katsominenkin. (samasta syystä kaiketi sain aikanaan selkävian metsäradiota kuunnellessani, enkä laihtunut, vaikka tilasin Juoksija -lehden).
Ja sitten alkaa vääntö Banagalan kanssa tankkeihin maalattavasta tekstistä. Haluaisimme niihin Suomen lipun ja ”Help from Finland” -tekstin. Banagalan innovatiivisuuden tuntien tankeissa saattaa lukea jotain aivan muuta. Heidän innostuksensa ja kiitollisuutensa on uskomattoman herttaista.
Samaan aikaan kun me Anandan kanssa shoppailimme lvi-kaupassa, Marja jalkautui Coolmanin kanssa Telwattan junaturma-alueelle etsimään tsunamin jälkeen löytämiämme orpolapsia ja päivittämään heidän tilannettaan.
Anandan kanssa yritämme kuumeisesti ottaa selvää, mistä savisia tuplaliesiä saa ostaa. Naapurin padat jo porisee energiasäästöisellä vekottimella.
tuus
Pentti-Oskari
PS. Olen epäonnistunut Positiivarien Jussi Töytärin minulle antamassa tehtävässä. En ole saanut kuvaa naapurin kuuluisasta kukosta. Ensin menin reippaasti paikalle, jolloin kukko ryntäsi verbaalisesti säestellen siirtymistään viidakkoon. Toisen kerran hiivin hiljaa, mutta jo aukaistessani porttimme, alkoi kuulua sen aikaista metakkaa. En oikein ymmärrä. Eihän se nyt minua kilpailijakseen voi luulla, kun näki ulkomuotonikin. Eikä varsinkaan tunne luonnettani. Taidan antaa kameran Anandalle. Lienee turvallisempi tunkeilija reviiritaistelijallemme.
Yritin eilen ottaa yhden kummilapsemme pihalla kuvan heidän kukostaan. Kukkojen viidakkorumpu oli jälleen puhunut, koska tämäkin kukko säntäsi pöheikköön minut nähtyään.
Mikähän minussa oikein on? Tässä tilanteessa lienee viisasta pysyä pois kanojenkin näköetäisyydeltä. Ties mitä pian luulevat. Merkillisiä eläimiä! Kunhan saan opintoni suomalaisen saunan synnystä valmiiksi, alan opiskella kukkojen sielunelämää. Ties mitä viisauksia sieltä löytyy. Aloitan kuitenkin turvallisesti suomalaisesta maatiaiskukosta.
Olin kerran kansainvälisellä nuorisoleirillä. Iltanuotiolla ajankuluksemme leikimme sellaista leikkiä, että jokainen vuorollaan matki oman maansa kukon ääntä. Lopputulos oli riemullinen. Nauroimme aivan vääränä. Muistan mm. espanjalaisen kukon laulavan kikkirikiiii…. Mutta kun minun vuoroni tuli kaikki hiljenivät, katsoivat säälivästi ja sanoivat, ”voi suomalaiskukkoparat , tuollainen ääni”. En sen koommin ole porukassa kiekunut. Mietin vaan, että mitähän tämä naapurin kukko olisi reagoinut meidän kansainväliseen kukkokonserttiimme. Olisi varmaan silpannut pyrstösulat edellä palmuun…