23.11.2015 Terveiset rauhan saarelta

23,11,2015 Pentti-Oskari Kangas

TERVEISIÄ RAUHAN SAARELTA
Ceylonin saarella, Sri Lankan valtiossa 22.11.2015

NIIN MAAILMA MUUTTUU

Oli aikoja, lähes 30 vuotta sitten, kun talvikohteemme – tämä Sri Lanka – eli jokapäiväisessä pelossa. Etninen sota tamilien ja kantaväestön välillä kylvi kauheutta ja tuskaa. Euroopassa oli pääosin rauhallista. Nyt ovat osat vaihtuneet. Rauhallinen rinnakkaiselo täällä hymyjen saarella nostaa päätään, joskin sodan jälkien poistuminen kestää sukupolven ja ehkä enemmänkin. Näin se on ja näin on aina ollut historiassamme.

Tänä syksynä palo lähteä hymyjen saarelle oli niin kova, että otimme kuukauden förskottia normaali vuoteen verrattuna. Teimme vaihdon sisareni Leenan kanssa, joka palasi takaisin Suomeen. Vaimoni Marjan onnen päivänä perjantaina 13. marraskuuta hyppäsimme bussiin ja lentokenttähotelliin tuutimaan. Aamulla varhain sitten Pariisin koneeseen. Kännykkäni oli hädissään piipittänyt koko yön. Kauhu-uutisia välilaskukaupungistamme. Kone lähti kohti Parisiumia ajoissa. Vaihtokin onnistui nippa nappa, kun vaihtoaika oli lähes 4 tuntia. Höntiltä tuntui, kun konekiväärimiehiä oli kentällä kuin aikanaan Colombossa. Vaan eipä ole enää. Olimme saapuneet Euroopan kaaoksesta rauhan rantaan. Näin maailma muuttuu.

PYRÄHDYS LÄPI VIIDAKON

Ystävämme Thilakasiri oli meitä vastassa vanhalla Vanillaan (täällä kaikki taksit on vanhoja japanilaisia 6-7 hengen pikkubusseja). Ennen astumistani autoon, kysyin, josko ilmastointilaite pelaa. Koneesta laskeutuessamme vastaanotimme kostean lämpimän pyllähdyksen. Kuin savusaunaan olisi astunut , 36 astetta ja suhteellinen kosteus yli 90%. Isolla miehellä alkoi ”syyläri” keittää. Vanissa ilmastointi toimi. Astuin autoon.

Tsunamin jälkeiset investoinnit olivat poikineet mm. uuden moottoritien kentältä naapurikaupunkiimme Galleen. Entisen 4-5 tunnin ajomatkan sijasta tupsahdimme Hikkaduwan kylään 1½ tunnissa. Halki asumattoman erämaaviidakon. Niin kaunista, niin kaunista. Jälleen aivan uusi näkökulma tästä paratiisisaaresta.

NOKOSTEN JÄLKEEN NOKOSILLE

Marja, joka on yliperfektionisti siivouksessa, alkoi toimenkuvansa mukaisen uurastuksen 26 tunnin nukkumattomuuden jälkeen. Ei kuulemma saanut unta. Minä sain unta. Vanha raihnainen sydänvikainen ihminen, jonka jalat olivat tukisukkineen turvonneet pallukoiksi. Aivan kuin pikkupoikana naapurin pellolta hernevarkaista karkuun lähteneenä, verryttelyhousun punteissa 10 kg vatsan kaasupatruunoita. Siis herneitä.

Sanoin meneväni heti tultuani aamulla klo 8 hetkeksi nokosille. Niin meninkin. Marja herätti klo 17 tarkistaessaan, etten ole kuollut. Kumma. Nukuin vain 9 tuntia. Nousin ylös kun oli nälkä. Kävin syömässä kylällä pikaisesti, että ehtisin nukkumaan ajoissa. Niinpä nukahdin klo 19 ja hetken torkahdettuani heräsin seuraavana aamuna klo 10 kun vaimoni tuli tarkistamaan, olinko edelleenkin hengissä. Hän ei ollut yöllä saanut unta, joten katsoi aiheelliseksi jatkaa yllätys yllätys, siivousta. Täällä kello on 3½ tuntia Suomen aikaa edellä. Minua se ei haittaa, koska unikelloni toimii aina tarvittaessa. Tyttäreni Meri sanoikin kerran, että meidän isää ei mikään tauti räjäytä ja sairaudet hän nukkuu.

AIHEELLISIA YLPEYDENTUNTEITA

Sana kiiri kylänraittia pitkin uskomattoman tehokkaasti. Alkoi sosiaalinen kanssakäyminen kyläläisten kanssa. Siitä me nautimme. Se kokemus on turistien tavoittamattomissa. Sitten asioiden hoitajamme Coolmanin kanssa kipin kapin Unohdettujen Laaksoon koulullemme. Voi sitä ilon ja riemun pirskahduksia puolin ja toisin. Koulu oli äärimmäisen siisti ja lapset puhtaina kirkkaan tulipunaisissa kouluasuissaan. Porakaivo toimi ja viime talvena hankkimamme leikkitelineet toimivat. Olivat maalattu Suomen lipun väreihin. Kohteliasta. Opettajat olivat yhtä hymyä ja ”Onkkeli” kyläpäällikkö ei oikein tiennyt, miten päin olisi. Saimme tarkan päivityksen Laakson elämästä. Palaan siihen myöhemmin. Hyviä uutisia vain.

 

Suomen lipun väriset leikkitelineet toimivat lasten riemuiluun.

Monelle lapselle päivän ainoa ateria

Kouluruokailussa ”käs käy” ja tiuhaan.

Tämän syksyn satoa. Ikkunoiden eteen rakennettiin
katokset, ettei vaaaksuora sade iske monsuunin aikaan sisälle.

Koulu on avara ja valoisa

Suklaanappihan se siinä

Ruokaliiina kulkee tunnollisesti aina mukana

Unohdettujen Laakson koulun vastaanottokomitea virkapuvuissaan.

Rouva kyläpäällikkö oli valmistanut jokapäiväistä kouluruokaa lapsille. Kädet pestiin ennen ruokailua, koska täällä arvostetaan ruokaa ja siksi syödään käsin. Ruokana oli vihanneskeittoa, jota ei nyt käsillä pysty kohtuullisesti lappaamaan naamariin. Lusikan sijaan lapset mursivat isosta leivästä palasia, jonka kastelivat keittoon. Arvatkaa, kuinka moni jätti lautaselleen ruokaa ja kuinka paljon? Oikein arvattu. Viimeiset keiton rippeet he tissuttelivat leivän palasilla niin, että lautanen oli kuin pesty. Saaren ensimmäinen kouluruokailu Suomen malliin. Sydän hiukkasen sykähti ylpeydestä.

HYVÄN TEKEMINEN TEKEE HYVÄÄ

Jokavuotiseen tapaan lapset olivat harjoitelleet jo kuukausikaupalla tervetulojuhlaa meille. Laulua ja tanssia ja värikkäitä asuja. Saamme arvovieraita luoksemme Jouluksi, joten sovimme, että juhla pidetään Jouluaattona 24.12. Paljosta muustakin sovittiin. Niistä kerron myöhemmin, kunhan olemme tehneet yhden täyden kierroksen avustuskohteissamme. Siihen menee kyllä viikko aikaa ja silloinkin pitää valita vain lähimmät ja läheisimmät.

Tätä maailman menoa seuratessa yhä enemmän alkaa varmistua meidänkin avustustoimintamme kohteet. Mikään maa maailmassa ei kehity humaanimmaksi jollei köyhiä lapsia saada kouluun. Ja sehän on järkevää tehdä paikan päällä. Mikään maa maailmassa ei kehity humaanimmaksi, jollei tyttöjä saada koulutetuiksi ja heitä yhteiskunnan päättäviin asemiin. Se on ratkaisu moneen maailmassamme vellovaan ongelmaan. Siksi vuosi vuodelta keskitämme oman työmme täällä köyhien lasten – eritoten tyttöjen – ensimmäisen koulukynnyksen poistamiseen. Hankimme heille koulunkäynnin avaimet. Hankimme koulukengät. Kahdeksalla (8) eurolla yksi lapsi lähtee tepastelemaan koulutielle. Henkilökuntien kahvikassat, yritysten joulurahat ja asiakasmuistamiset jne. hoituvat todellisen tehokkaasti tulemalla mukaan Lotus Hill ry:n tukihenkilöksi. Ilmoittautumiset ilman mitään sitoumuksia.

Auttamiseen voit osallistua yhdellä tai useammalla kenkäparilla. Silloin kun Sinulle sopii. Onko hienompaa tapaa hankkia itselleen HYVÄÄ JOULUMIELTÄ.

Tekisi mieleni sanoa rehvakkaasti entisajan telkkarin luontotoimittajaa siteeraten: ”Ja maailma pelastuu”. Jos ei nyt koko maailma, niin ainakin yksi lapsi kerrallaan.

Viimeisten vuosien aikana hankkeemme on mahdollistanut jo lähes 20.000 köyhän lapsen koulunkäynnin alkamisen.

Positiivareiden kotisivulta aiempien vuosien päiväkirjat
ja sieltä valitse
TUKIJÄSENKAAVAKE

Niille, jotka ovat unohtaneet tilinnumeron, tiedoksi:

LOTUS HILL ry
FI36 5284 0220 0488 84
viite 2134

Aamulla luin läppäriltä uutisia, että Suomesta oli tullut valkoinen valtakunta. Ei kestä kauaa, kun sitäkin eksoottisuutta alan kaipaamaan.

Hymyissä suin
Pentti-Oskari
Onnellinen mies

 

PS. Juuri ennen lähtöämme kävimme ystäväni ”Mape” Veijalaisen kanssa Silja -laivalla Studio 55 risteilyllä kertomassa hauskoja tarinoita. Minä nauroin aivan vääränä. En omille tarinoilleni, vaan Mapen kertoman tositarinan lapsenlapsestaan, 5-vuotiaasta pojanvesselistä. Kun Mape kysyi pojan ikää, räväytti tämä näkösälle yhden käden sormet. ” Näytäs Ukki, kuinka vanha Sinä olet!” Kesti tovin, kun Mape räpytteli molempia käsiään sen seitsemän kertaa. ”Vaauuu. Ooksä Ukki noin kauhean vanha? Silloin kun olit vielä pikkupoika, oliko silloin vielä Dinosauruksia?” Ja sitten me naurettiin niin. Me molemmat Huru-ukot.

PS.PS: Aivan unohdin. Uunista tuli juuri ulos uusin Onnellisen miehen tarinoita 5. Positiivareiden Puodista löydät senkin. Kirjan ostamisella lähtee taas joku lapsi koulutielle. On siellä Unohdettujen Laakson koulutiellä pian melkoista vipellystä.