24.02.2007 Sormusten herra
24,2,2007 Pentti-Oskari Kangas
Nagande, Sri Lanka, 24.2.2007
ELEFANTTIEN ORPOKOTI
Kyllä tässä hiukan ihmetyttää itsekin, miten nokka on täällä joka paikassa. Tuli tsunami paikalla ollessamme. Pommi-isku Gallen bussissa, Marja takana seuraavassa bussissa. Pommi Hikkaduwan lähellä, me Anandan kanssa melkein vieressä.
Viime viikonloppuna tuli maailmalle taas uutisia Sri Lankassa. ”Pillastunut elefantti tappoi poolopelaajan ja runnoi pikkubussin.” Ei kai vaan taas Kankaat paikalla? Kyllä vaan.
Tosin ajoimme Gallen urheilukentän laitaa pitkin viime perjantaina menossa koulureppujen jakoon. Vastaamme ryntäsi pillastunut norsu, onneksi meidät reippaasti ohittaen. Illalla sitten kuulimme, että vuosittaisen elefanttipoolopelissä mukana oli toistakymmentä elefanttia.
Peliä pelataan kuin hevospooloa. Yksi elefanteista pillastui jostain ja siitä alkoi surullinen tapahtumaketju. Yksi pelaajista kuoli ja eläin tallasi mm. yhden pikkubussin lättänäksi. Villiintyneenä se ryntäili ympäri kaupunkia ja aiheutti suurta kaaosta. Nukutusnuolella se vihdoin saatiin tainnutettua.
Sri Lankassa on noin 4000 elefanttia, joista suurin osa elää villinä kaakkois- ja itäsaarella. Tamilisota on hermostuttanut elefantit välillä mittaviin vahinkoihin niiden rynnätessä kyliin ja talloessa kaiken vastaantulevan. 4 vuotta sitten, kun sodassa oli lyhyt tauko, kiertelimme tamilialueita. Saaren itäosassa näimme useitakin kyliä tuhoutuneina. Ei kepin keppiä enää pystyssä. Isojen riisipeltojen keskellä oli rakennettu vartiotorneja, jotta pellolla työskentelevät ehtivät ajoissa karkuun.
Elefantit joutuvat myös usein miinojen uhriksi ja niinpä keskisaarella Kandyn alapuolella on orpojen ja vammautuneiden elefanttien koti. Se on saaren suosituimpia käyntikohteita. Olemme käyneet siellä useampia kertoja ja aina käynti on yhtä mielenkiintoinen. Päivän kohokohtana on koko elefanttilauman (30-50 yksilöä) vieminen läheiselle joelle kylpyyn. Oi sitä riemua ja melskaamista. Siinä torvet soi ja vesi lentää kuin paloruiskuista. Sitä katselisi vaikka kuinka kauan. Pienempiä orpoja norsuja juotetaan noin 5 litran kokoisilla tuttipulloilla maitojauhe/vesi seoksella.
KELLAHDIN KUUMEESEEN
Perjantain Gallen suuren laukkujenjakotilaisuuden (tuli oikein valtakunnan TV:stä pitkä pätkä) jälkeen kotiuduttuamme häipyi virta Kankaasta. Lauantaina oli oikein kuumetta ja nukkuminen maistui. Onneksi lauantain ja sunnuntain laukkujenjakotilaisuudet siirtyivät. Maanantaiaamuna piti lähteä klo 3 Ambaraan, itärannikon tamilialueelle. Yläkerran Pappa taisi taas säädellä, ja otti virran hetkeksi pois. Oli todellisesti huilimisen aika. Ananda lähti yksin edustamaan Lotus Hill hankettamme, sillä Banagalallakin oli este.
HYLÄTYSTÄ LAPSESTA
MINISTERIEN VIERUSKAVERIKSI
Perillä jaettiin 250 koululaukkua. Paikalla oli Premasirin lisäksi myös presidentin veli, joka toimii nk. vesiasioiden ministerinä sekä kouluministeri, maaherra ja erikokoista päällikköä. Jäin vain miettimään ystävämme Anandan elämänkaarta.
Hylättynä pikkupoikana Ananda pääsi Pandulan (kummilapsiprojektin isä Sri Lankassa) pikku hotelliin apupojaksi. Vaimo opetti keittiön taidot ja ystävyys suomalaisten kummivanhempien kanssa toi hänet myös Suomeen luoksemme Rymättylään. Siitä alkoi yhteistyömme.
Koulu jäi aikanaan käymättä, mutta laskutaito on itse opitusti huippuluokkaa ja luonnonkoulussa englanninkielen taito kertyi. Suomikin sujuu välttävästi. Ananda on kaikkein alhaisimmasta kastista. Täällä ei ole virallista kastijärjestelmää, mutta käytännössä ollaan hyvin tarkkoja taustasta ja alkuperästä. Tätä mietin, kun Ananda istuu Lotus Hill edustajana ministereiden, maaherrojen ja piispojen vierellä. Minulla on aika mukava tunne, kun tiedän taustat. Rajoja on rikottu tälläkin saralla.
Ananda kertoi, että Premasiri oli hankkinut koulureppujemme lisäksi tilaisuuteen kiinalaisia nk ”tiimarisilmälaseja”. Alueen koululapsista jopa kolmannes tarvitsee silmälasit. Se johtunee heikosta ravinnosta. En kehdannut kertoa Anandalle, että Suomen koululaisista 3 ruokalajin kouluruokaa syö kokonaan vain kolmannes. Suurelle osalle se ei kelpaa lainkaan. Silti englantilaiset käyvät ihmettelemässä Suomen hyvin järjestettyä kouluruokailua. Minkähänlaista kouluruokailu on englannissa?
Jos olisin nuorempi, saattaisinpa käynnistää koulu koululta kouluruokailun täällä. (Suomihan oli tässäkin asiassa edelläkävijöitä koko maailmassa) Terveellinen yksi ateria päivässä olisi koululaisille valtava muutos. Se pyyhkäisisi monet monet sairaudet ja aliravitsemukset. Vain osalla tsunamirahoja, jotka ovat käyttämättä, sen voisi tehdä. Onhan tässä maailmassa ja tässäkin maassa tekemistä. Joten palataan alkuasetelmaan ja jatketaan valitsemallamme tiellä. Joskus sitä vain mielikuvitus lentää….
ILOLAN VÄEN RETKI
JÄI KUVAAMATTA
Aiemmin kerroin, kuinka 40 Ilolan vammaista pääsi 3 päivän bussiretkelle Candyyn ja Colomboon. Hankin heille kameran ja filmiä taltiointiin. Eilen soittivat ja kertoivat, että kamera ei toiminut. Saan takuulla uuden kameran, mutta riemukkaat kokemukset jäivät taltioimatta kuviksi. Harmi.. Lienevät tiukasti kuitenkin heidän muistoissaan. Retki oli kuulemma upea ja siitä on nyt puhe pitkään.
HAASTOIMME VALTION
Kävipä mukavasti. Toivola oli runsas vuosi sitten toivoton paikka. Valtion ja muidenkin lähes unohtama.Se satsaus, mitä olemme tehneet on herättänyt valtionkin. Ikään kuin kirpaissut ison itsetuntoa. Kyllä mekin. Siitä on hyvänä esimerkkinä, että nyt kun aloitamme pesulan ym. tilojen rakentamisen, valtio aloitti uuden poikien majoitussrakennuksen työt.
Kun palkkasimme opettajat ja hankimme ompeluluokkaan tarvikkeet, valtio osti 6 uutta tietokonetta ja siirsi yhden henkilökuntaan kuuluvan opettamaan lapsille niiden käyttöä. Eikös vaan ole hienoa, että saimme valtionkin heräämään? Entinen lasten kaatopaikka alkaa olla toivoa täynnä.
Sri Lankan kartta – mikä maa tulee mieleen?
Samanlaiset helmat, käsi ja pää.
(joskin vähän on jäänyt vinoon)
ONNELAN ONGELMAT
Onnelan vammaiskodin tilanne on nyt hiukan jumissa. Isä ei jalkojensa vuoksi ole kykenevä työhön, jos sellaista nyt saisikaan. Äiti pyörätuolissa. Mistä elanto? Ananda ehdotti, että ostetaan alkuvarasto vanhoja sanomalehtiä, joista he voivat taittaa ja liimata erikokoisia paperipusseja, jotka myydään sitten kauppoihin. Kuulostaa hyvältä. Yritetään.
KIELITAITO AVUKSI
Kuten aiemmin kerroin, Marja kävi viemässä shortsini kavennettavaksi 10 cm, räätäli levensi niitä 10cm, vaikka piti kaventaa. Nyt hän vei ne uudelleen. Selvittely kesti 15 minuuttia ja tuskastuin moponi selässä jo odottamiseen. ”Piti selittää oikein kunnolla, että varmaan tulee oikein ”perusteli vaimo.
Tänään ne taas haettiin. Avasin kotona muovikassin. Housuja oli LEVENNETTY jälleen 10 cm. Laitoin shortsit takaisin pussiin ja kirjoitin päälle: ”Kekelle ystävyydellä! Oskarilta. Ps. Jos eivät ole sopivan kokoiset, niin tiedän yhden hyvän räätälin Baddegamaroadin puusepänverstasta vastapäätä”.
ENSIN RAKENNUSLUPA
SITTEN PIIRROS
Kävimme taas Toivolassa varmistamassa pesularemontin aloittamisen. Ei mitään. Johtaja vain hymyili ja näytti pinkkaa papereita. Rakennuslupa on valmiina, mutta rakennuspiirrokset puuttuvat vielä. Ananda tuntee minut ja hetkeä ennen tuskastumistani hän sanoi: ”Ei mitä hätä. Me rakenta nyt heti”.
”Mutta kun ei ole piirroksia? Mites se nyt näin päin menee? Rakennuslupa on, muttei piirroksia?” ihmettelin. ”Piirustus on mun päässä, ei tarvi muuta”, totesi Ananda ja jatkoi: ”Oskari katso, jos on ensi piirros ja sitte lupa ja sinä rakenta kuitenki erilaine. Sit tarvi taas uus piirros. Sit täyty maksa kaks piirrost. Parempi ens lupa, sit rakenta ja sit teke piirros semmone ku siit tuli. On parempi.”
Pesulan työn käynnistyvät Toivolassa
Ananda tilasi loppuviikoksi hiekkaa, sepeliä ja sementtiä. Ja siitä se alkaa. Piirros tulee ”sit ku se tule”.
Toivolan poika ottaa talteen vanhaa
piikkilankaa pesulan tieltä puretusta
aidasta. Kaikki talteen!
Perustimme Toivolaan apukoululuokan
ja palkkasimme loistavan opett ajan.
Handi cap -työtä tämäkin.
Opetustauluja apukoululuokan seinille
Valtio otti haasteemme vastaan ja hankki
Toivolaan 6 uutta tietokonetta opetukseen
SORMUSTEN HERRA
Kävin pienessä rantahotellissa hieronnassa. Läpsyttelihän se poika siinä. Pyysin kovempaa. Hän kaatoi puoli pulloa palmuöljyä niskaani, joten sen jälkeen hierojan kädet vain luisteli öljyssä. Ei tullut poweria. Ses siitä.
Kun tulin kotiin, huomasin sormukseni puuttuvan. Hämärästi muistin maatessani torkkumisen rajalla, että se hierojapoika tietenkin sormukset otti pois, kuten kuuluukin. Seuraavana päivänä hakemaan sormuksia.
Arvasit oikein. Johtajan ja hierojan kanssa käytiin pitkä neuvottelu. Olin jo suunnitellut poliiseja, paikan sulkemista ja ties mitä. Mutta pikku hiljaa keskustellessamme huomasin, että 100% tapahtunutta ei voida todistaa. Hieroja laittoi sormukset pöydälle enkä huomannut niitä ottaa siitä. Kuka sen jälkeen ne otti, on ihan toinen juttu. Huomasin, että jos jatkan hiostamista, saattaa tulla ”oikeusmurha”. Hierojapojan ilme oli itkun partaalla. Hotellinjohtajan samoin. Tiesinkö 100% varmaan, kuka sen teki? EN tiennyt. Tein täyskäännöksen.
Sanoin, että vaikka kyseessä on 45 vuotta sormessani ollut opettajansormus ja 30 vuotta nimettömässä ollut kihlasormus, maailmassa on ongelmia, jotka ovat suurempia kuin tämä. Tämä on oikeastaan pieni ongelma. Koska itse myös olen syyllinen tapahtumaan, pyysin johtajalta, että hierojapojalle ei tulisi tästä ongelmaa.
Kerrroin heille, kuinka vuosia sitten Ananda oli Herrankukkarossa töissä. Eräs rouva ilmoitti, että huoneesta oli hävinnyt hänen kukkaronsa. Voi sitä trapelssia, mitä siinä syntyi. Kaikki epäilivät kaikkia ja kaikki erityisesti pientä mustaa muukalaispoikaa Sri Lankasta, Anandaa. Seuraavana päivänä rouva soitti, ja kertoi, että kukkaro olikin kotona. Hieno rouva. Moni ei olisi kehdannut tunnustaa mokaansa. Ja näin vapautui pieni musta muukalaispoikakin. Tässä oli samankaltainen tilanne. Olisiko ”ammuttu väärä mies?”
Kiitin heitä ja pahoittelin ja korostin, että asia on loppuun käsitelty. Voi sitä helpotuksen ilmettä. Ja tiedättekö? Minuakin helpotti aivan valtavasti. Mokasin jos mokasin ja menetin sormukseni syyttäni. Mutta Luojan kiitos, en pilannut mahdollisesti nuoren hierojapojan tulevaisuutta.
Marja ihmetteli tyyntä ja humaania käyttäytymistäni. (lieneekö poikkeuksellista) Varomattomuuttani menin sanomaan, että sehän nyt oli vain kihlasormus. Olen tässä vähän aikaa koettanut parannella suhdettamme…
KESKISEN KYLÄKAUPPA
Naganden pientäkin pienempi kyläkauppa sinnittelee edelleenkin. Tapasin Positiivarien Onnistujien Klubin tilaisuudessa Keskisen Vesan ja kerroin kylämme kollegasta hänelle. Sovimme, että ostamme kimpassa reippaan alkuvaraston hänelle vauhdittaaksemme kasvua. Tuurin kaupan tytöt tekivät nimikyltin, jonka toin mukanani.
Joka aamu, ennen kuin kauppa avataan, kauppias sitoo kyltin kaupan seinään. Kyläläiset kauempaakin käyvät ihmettelemässä käsittämättömällä kielellä kirjoitettua nimikylttiä. Ne harvat suomalaiset, jotka kylätielle ovat eksyneet, ovat kyllä kuin sähköiskun saaneet. Eräs kysyi kauppiaalta kyltin taustaa. ”Kollega Suomessa”, vastasi kauppias. Positiivisella suhtautumisella Naganden kyläkauppias saattaa tulevaisuudessa haastaa vaikka Keskisen kovaan kisaan kansainvälisten kyläkauppojen sarjassa.
JOULUREPPUHANKE
JATKUU VIELÄ
Alun perin tavoitteeksi asetetut 650 reppua tarvikkeineen on jo aikoja sitten jaettu. Tämä hanke alkaa muistuttaa ”entistä 5 kalaa ja 2 leipää” (vai oliko se toisin päin?) -hanketta. Reppuja saadaan koko ajan lisää ja lisänä ovat tulleet lapsille tuiki tärkeät koulukengät. Jakelukohteina saaren koko eteläinen alue. Köyhiä ja köyhimmästäkin köyhempiä alueita.
Loppuviikosta oli aikamoinen ralli. Perjantaina jaoimme Ambalakodan takamaastoon, alueelle, jonne on rakennettu toistatuhatta uutta kotia tsunamissa tuhoutuneiden tilalle. Aiemmin 11 sanan juhlapuheen pidettyäni olin varma, että minun ei tarvitse jatkaa. Mutta ihme ja kumma, ministeri esitteli kesken seremonian minut ja antoi mikrofonin käteeni.
Ambalankodan takamaastokoulun
seremonia alkoi rukouksella
Otin taas riskin: Mikrofonileikki on lapsille taattua tavaraa. Nyt mikki oli telineessään puoli metriä pääni yläpuolella ja hypin ylös huutaen sanan kerrallaan. Kyllä. Näitä lapsia on helppo huvittaa. Vanhemmatkaan eivät olleet totisia. Sain sanotuksi viidellä hyppäyksellä (viimeiseen otin oikein vauhdin salin perältä, joskin loppumatkasta vauhti hiipui, kun oli niin kuuma ja polvia särki.)
Sitten aloitimme kisailun. Jaoin salin kahtia. Oikealla puolella istuivat lapset. ”How are you?” Lapset vastasivat arasti: ”Fine, thank you” Mutta jo viidennellä kerralla sali raikui, että seinäkrapningit rapisi. Sitten siirryin aikuisten ja opettajien puolelle. Sama kysymys ja todella vaisu vastaus. En antanut revanssimahdollisuutta. Tuomitsin lasten puolen ylivoimaiseksi voittajaksi. Ja sekös heitä ilostutti. Me voitettiin opettajat….
Oikea puoli salia voitti
Olimme matkassa Coolmanin tuku-tukin kanssa. Seuraava paikka jo odotti meitä. Premasiri siirsi pari turvamiestä tuk-tukkiimme ja meidät Marjan kanssa hänen virka-autoonsa. Alkoi mielenkiintoinen retki.
Edellä ajoi poliisimoottoripyörä, jonka kuljettajalla oli poliisipilli. Sillä hän herätteli ohitettavaa ja vastaantulevaa liikennettä. Takatarikalla istui toinen poliisi, jolla oli käsissään pesäpalloräpylän kokoiset valkoiset hanskat. Niillä hän huitoi kuin viimeistä päivää. Tehokasta oli ja matka joutui. Sanoinkin Marjalle, että kun tulemme vanhaksi, onpa taasen muisteltavaa.
Seuraavassa paikassa oli herroja puolen tusinaa. Jokainen puhui ainakin puoli tuntia. Marja aloitti pilkkimisen ja nukahti kesken puheiden aurinkolasit silmillään. En raskinut ottaa valokuvaa, koska kyseessä oli intiimi, inhimillinen toimi.
Lapset olivat tulleet kouluun tätä juhlaa varten aikaisin aamulla. Kun vihdoin minun puheenvuoroni tuli klo 16.00 (käsittämätöntä, että lapset jaksoivat istua ja kuunnella tuntikaupalla aikuisten paasaamista) Minussa heräsi taas pieni kansakoulunopettaja. Tein jotain sellaista, mitä en ole tehnyt 40 vuoteen.
Aloitin puheenvuoroni nostattamalla koko yleisön ylös. Joskin muutama opettaja piti nostaa oikein käsillä auttaen. Lapset olivat saman tien puolellani ja niitä nauratti moinen kulttuuriteko. Sitten seisomaan varpaille, kädet ylös, ylös kurkottaen ja hurjaa hyppelyä.
Olisitte nähneet lapset, kun he näkivät opettajansa hyppelevän. Minun piti kyllä siirtyä vuorotelleen jokaisen opettajan eteen. Unohdin täysin surkeat polveni. Marja sanoi jälkeenpäin, että hänen teki mieli huutaa joukkoon, että hän ei ole nähnyt ikimaailmassa elämänsä aikana Kankaan voimistelevan.
Kaikkeen sitä esiintyvän estraditaiteilijan pitääkin heittäytyä. Taattua tavaraa oli tietenkin salin jakaminen kahtia. Nyt harjoiteltiin vain sanaa ”Hellou”. Lapset voittivat aikuiset 10-0. Koko sali virkistyi silminnähtävästi ja ministerikin sanoi, että saan jatkaa puheitani.
Jaettiinhan siellä lahjatkin lapsille. Yksi kuvankaunis opettajatar tuli luokseni pyytämään tuk-tuk -kyytiä. Minne?, kysäisin. ”Sinun kotiisi, olisi kiva nähdä se”. Nielaisin ja sain kakistettua, että käypä kysymässä matkaseuralaiseltani. Näytin Marjaa. Opettaja peruutti pyyntönsä kuultuaan, että Marja on vaimoni. Olen taas kiitollinen vaimolleni. Mitä minä vanha mies olisin tehnyt nuoren kauniin opettajattaren seurassa, vaikka kollega olikin. Minulla kun on niin huono kielitaitokin….
Miksikö kerron tällaisia intiimejä asioita? Koska ei ole muutamaan vuosikymmeneen näin käynyt meikäläiselle. Hiukan jäi harmittamaan Marjan osaaottavan ystävällismielinen hymy tapahtumasta. Taisi mukana olla hitunen sääliäkin. Taitaa tuntea miehensä liian hyvin.
Viikonloppuna viimeiset reppu- ja kenkäjaot ja sitten on hanke paketissa. Teen tarkan tilityksen kaikesta, jonka saatte lukea myöhemmin. Tämän Joulureppuhankkeen yksi positiivisimmista asioista oli sen aikaansaama haaste paikallisille, jotka tulivat vahvasti mukaan talkoisiin. Näin meidän suomalaisten avun kohteet moninkertaistuivat. Suurkiitos vielä kaikille mukanaolleille.
Tänään meille tulee tusinan verran kummilapsia kylään. Marja lähti polkupyörällä hakemaan jäätelöä kylältä, kun lopettelen tämän viikon päiväkirjaa. Loppupäivästä tulee riemukas. Sen tiedän. Käyn iltapäivällä vielä jakamassa 20 km:n päähän pieneen viidakkokylään reppuja ja kenkiä. Illaksi lämmitetään kanelipuusavusauna. Että tällaista hiljaiseloa täällä vaan.
Ystävällisesti
Naganden viidakkokodin terassilla
kommunikaattorilla näpytellen
(jonka yksi sarana on taas melkein irti….)
Pentti-Oskari
Sähköpostia Oskarille