25.09.2005
25,9,2005 Pentti-Oskari Kangas
Tästäkin päivästä tulee hyvä
Pääkaupunki Colombosta saapui aamulla IOM n työntekijä (kv. siirtolaisjärjestö) Päivi Muma Pirjo ystävättärensä kanssa tutustumaan toimintaamme. Hyvänä päivänä tulivat, sillä päivä oli täynnä toimintaa.
Baddegaman vammaistenkoti oli ensimmäisenä vierailukohteena. Meille jo rakas paikka. Paikka, jonka toisen rakennuksen saneerasimme talkoilla viime talvena. Englantilaiset nuoret vapaaehtoiset olivat tehneet poissaoloaikanamme uskomattoman työn. Seinät maalattuna; kirkkaan värisiä kukkasia ja perhosia. Kauniit sängyt ja peitot. Uusia suihkuja ja vesijohtoja. Vain iso vesitankki puuttuu!. Hymy suunpielessä saimme kertoa nuorelle englantilaispojalle, että meillä nyt juuri sattuu olemaan muutama vesitankki vielä vapaana. Mikä ajoitus.
Vesitankkia tarvitaan nimenomaan veden säilyttämiseksi varastoon, sillä sähkökatkosten vuoksi vesijohdosta vettä tulee vain aika ajoin. Lupasimme hoitaa akuutit työt heidän lähdettyään. Nuorten vetäjä, Roland kertoi, että varojen puutteessa sähkölaskujen maksaminen on ollut tuskallista. Colombo-vieraamme Pirjo lupasi selvittää aurinkokennojärjestelmän mahdollisuudet. Hyvillä mielin iloisten asukkaiden saattamana jatkoimme eteen päin.
Mieltä lämmitti Päivin arvio (vuosia Sri Lankaa kolunneena), että hänen tietämyksensä mukaan koko maassa ei ole näin asiallista vammaistenkotia. Nyt kun saisimme vielä koulutettua ohjaajat.
Pirjo oli aivan hämmästynyt siitä vastaanotosta, jonka saimme vammaisilta. Ei pienintäkään pelkoa ja aristelua. Sydäntä lämmittävää halausta ja ääretöntä hymyä. Pyysimme Ronaldia kirjaamaan vielä jäljellä olevat puutteet, sillä he lähtevät pian takaisin Englantiin. Hoidamme asiat loppuun.
Ja matka jatkuu. Vierailu Lotus Hill vammaisten lastenkodin tontilla on aina sydäntä lämmittävä kokemus. Olemme matkan alussa. Me: Suo, kuokka ja Jussi.
Päivän kohokohta: Saavuimme Gallen kaupungintalon pihamaalle. Saimme kaulaamme upeat riipukset ja portilta lähti kulkue, soittajat ja tanssijat etunenässä, kohti pihalla odottavaa vesitankkirivistöä.
Sri Lankan ja Suomen liput nostettiin salkoon, ja kansa taputti. Siirryttiin täpötäyteen juhlasaliin. Baddegaman temppelinvanhin, yli 80-vuotias munkki siunasi tilaisuuden. Puheita ja puheita.
Meidän puheenvuoron sain ujutettua Päiville, kun minulla oli koulussa pitkä Norja. Seurasi tiukka seremonia, jossa täsmällisen paragrafin mukaisesti jokaisen tankin saaja sai suljetussa kirjekuoressa tankin numeron ja kuittauslomakkeen.
Saajat oli Banagala avustajineen valinnut koko Gallen alueelta, mitä moninaisimpiin paikkoihin. Siirryimme pihalle, joissa tankit kuittausta vasten jaettiin. Korkeat virkamiehet ja munkit kirjasivat tarkkaan tapahtumat. Saamme niistä itsellemme dokumentit mukaan. Mitä merkillisimpiä traktorin tapaisia kulkuneuvoja jonossa pihalla ja niin tankit häipyivät käyttäjilleen. Mitäkö Banagala oli maalannut tankkien kylkiin? Kiireessä ei mitään. Olin siitä kovin hyvilläni.
Matka jatkui Gallen suureen vammaiskotiin meren rannalle, jonka tsunami tuhosi lähes kokonaan. 60 asukkaasta 40 huuhtoutui. Puolessa vuodessa koti oli lähes kokonaan peruskorjattu ulkomaalaisten avustusjärjestöjen toimesta. Heille me luovutimme erilaisia vammaisten kulkua helpottavia välineitä. Banagala kertoi vastaanottajille, että ne on Suomesta! Mistä lie Banagala ne oli loihtinut? Kun ihmettelimme, hän hymyili vain. Aika velikultakin tuo Banagala.
Viime matkallamme Marja kävi myös pienten lasten kodissa. Nyt menimme sinne uudestaan. Siellä oli 38 lasta, osa vammaisia. Vastasyntyneistä 5-vuotiaaseen asti. En halua kertoa, millaisia tuntemuksia kokemamme aiheutti. Fasiliteetit olivat kunnossa, mutta Päivi kertoi, että tänne pitää saada ehdottomasti koulutusta hoitajille. Ehkä vielä jossain vaiheessa sekin asia etenee. Kohteita on paljon ja priorisaatio vaikeaa. Joka tapauksessa, vaikka tieto lisää tuskaa, on hyvä olla selvillä, mitä täällä tehdään ja miten toimitaan.
Päivän ohjelma päättyi inhimillisesti Unawatuna hiekarannalla illalliseen. Kotiin ajo. Naiset jäi terassille höpöttämään. Varmaan koko yöksi. Minä purin näkemäni ja kokemani päiväkirjani sivuille ja jäin miettimään syntyjä syviä. Maailman ihmisten erilaista elämänpiiriä ja erilaisia kohtaloita. Vanhalla miehellä taas tuli ”vesi vähän glaseihin ”. Syytä tullakin.
50 kertaa kiitos lahjoittajille tältä päivältä. Sanon kuin Kalle Kustaa Korkki aikanaan radiokuunnelman päätteeksi: ”Jatkuu huomenna ”
tuus
Pentti-Oskari