26.2.2023 Raportti kyyneleen muotoiselta saarelta
26,2,2023 Pentti-Oskari Kangas
Sri Lanka 26.2.2023
[Katso lisää kuvia julkaisun lopusta]
Tämänkertainen tovi täällä hymyjen saarella on kestänyt jo pian 3 kuukautta. Kotimaa odottaa. Tämänkertainen työrupeama täällä on ollut hyvin toisen kaltainen kuin aiemmat yli 30. Maailma elää ja muuttuu – myös tämä kyyneleen muotoinen saari ja sen kansa.
Ottamatta poliittista kantaa, totean vain, että osittain autoritäärinen maa kärsi koronasta johtuen kohtuuttoman paljon. Pahinta on, että palautuminen kestää. Sanalla sanoen, maan talous on täysin kuralla. Ei turisteja, ei valuuttaa. Ja tietenkin se iskee pahimmin ruohonjuuritason ihmisiin. Heihin, joiden kanssa mekin teemme työtä. Viime viikolla sähkön hinta nousi saman tien 66% Erikoista on se, että aiemmin sähkökatkoja oli päivittäin muutamia tunteja. Nyt kun hinta nousi, ei katkoja enää ole ollut. Ei kannata katkaista sähköä, koska nyt siitä tulee rahaa enemmän. Tiedä häntä. Ensi viikolla nousevat polttoaineiden hinnat. Nekin lähentelevät jo Euroopan hintoja. Kansantulo vain on 10-20 kertaa meidän hintoja alhaisempi. Ammatikseen ajava Tuk-tuk kuljettaja saa viikossa ostettua bensaa vain 4 litraa. Maksamalla ylimääräistä ”provisiota” toki saa enemmän. Esimerkkinä opettajan palkka, joka on n 20.000 rupiaa eli 40 euroa. Sillä saa bensaa 30 litraa. Siis kuukauden palkalla. Korruptio on laajaa ja syvällä. Maailmanpankki odottaa sen poistumista, ennen kuin se antaa rahaa valtiolle. Kyllä siinä muutama sukupolvi menee.
Meidän avustustyöhömme kaikkien, siis ihan kaikkien hintojen nousu on vaikuttanut suuresti. Toisaalta tuomamme eurot saavat rupioiksi muutettuna entistä enemmän. Kymmenen vuotta sitten sementtisäkki maksoi 500 rupiaa, tänään 3000. Nämä lainalaisuudet tulivat esille, kun aloitimme Finlandia Housen koulun ruokalasiiven peruskorjauksen. Paahtava aurinko ja toisaalta kaatosateet ja kosteus tekevät tehtävänsä. Mikään ei kestä pitkään, ei edes betoni. Kapilaari-ilmiö toimii maassa, jossa suhteellinen kosteus on huikean korkea. Hurjaa kujanjuoksua.
Tammikuun alussa jaoimme jälleen koulukenkiä Köyhien Laaksossa. Nyt kenkien hinta on keskimäärin 4000 rupiaa = 10 euroa. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen saimme kenkätehtaalta 19% alennuksen. Se oi 1200 asukkaan kylän suuri päivä. 324 lasta lähti koulutielle tepastelemaan uusissa kengissään. Sydän sykki heidän puolestaan. Kouluun ei saa mennä ilman kenkiä. Ei varvasvälitossuillakaan. Ja koulupuvut pitää olla. Niitä tarvitaan kaksi per lapsi. Seuraavana hankimme kangasta tarpeeksi ja koetamme saada kylän äitejä ja mummoja neulomaan niitä valmiiksi.
Tammikuussa järjestettiin myös perinteinen juhla meille. Olemme niin vaivautuneita tapahtumasta, sillä lapset harjoittelevat kuukausikaupalla tansseja ja lauluja. Ja saavat kunnalta lainaksi upeita asuja. Tilaisuus on heille vuoden kohokohta. Kun ehdotimme tilaisuuden taukoa, meille kerrottiin, ettemme me saa loukata lapsia. Heille tapahtuma on suuri. Kyllähän se meillekin oli. Tämmöinenkin kuuluu tähän elämiskulttuuriin. Maassa maan tavalla.
Viime vuonna kyläpäällikön vaimo sai 250 rupiaa kouluruoka-annoksesta (noin 65 senttiä) Nostimme hinnan 350 rupiaan, koska hinnat nousevat koko ajan. On huikeata emeritus kansakoulunopettajan seurata lasten ruokailua. Annokset ovat monipuolisia ja isoja. Kukaan, ei kukaan jätä riisinjyvääkään lautaselle. Puhumattakaan, että valitettaisiin kouluruoasta. Se onkin monelle lapselle päivän ainoa kunnollinen ruoka. Tiedän – olen lukenut tutkimuksia – että kouluruoka on tärkein apua lapsen oppimiseen. Ehkäpä Suomi, maailman kärkimaa kouluruokailussa, on saavuttanut kansainvälistä menestystä oppimisen suhteen osittain tämän fyysisen avun vuoksi. Ehkäpä nykyään lasten valitukset ja laiminlyönnit kouluruokailusta ja sen korvaaminen sipseillä sun muilla töhneillä selittää viime vuosien oppimisen tason laskun. Tiedä häntä. Tuli vaan mieleen, kun seurasin tätä toimintaa täällä 8300 km päässä kotomaastamme.
Myös poikamme Karioskari kävi joka vuotiseen tapaan yli kuukauden verran auttamassa meitä. 5-vuotias Nieves tyttönsä sai toivottavasti paljon ymmärrystä elämästä. Ainakin pihaleikit koulumme lasten kanssa sujuivat mallikkaasti. Kieliongelmia ei ollut. Sinhala ja Naantalin murre sekoittuivat infernaaliseksi pölötykseksi ja riemun kiljahduksiksi.
Käydessämme jälleen Lotus Hillin vammaiskeskuksessa, mieli koheni kummasti. Rakentamisen, käynnistämisen ja vuosien toiminnan jälkeen se jatkaa toimintaansa uusilla tukijoilla. Koko keskuksen rakentaminen aikanaan kaikkine vaikeuksineen ja toiminnan vetäminen vuosia tuntuu nyt aika hurjalta. Mutta silloin olimme niin nuoria vielä.
Yksi pitkäaikaisista perheavustuskohteista on saatu myös päätökseen. Onnela. Eli oman kylämme vammaisen äidin ja hänen perheensä. Aikanaan rakensimme vammaiselle soveliaan kodin. Perheellä oli silloin 4-vuotias poika. Nyt saimme kutsun hänen häihinsä, jossa oli yli 200 vierasta. Poika on töissä ja miniä muutti Onnelaan pitää huolta kodista ja vammaisesta äidistä. Taasen finaalissa onnellisesti yksi kohde. Nyt näitä finaalijuttuja alkaa tulla koko ajan lisää. Ne tekevät meillekin hyvää. On sellainen tunne, ettei ole yritetty vaahtosammuttajalla tulta hillitä, vaan sammutettu koko palo. Ja elämä jatkuu kohtuullisena ilman meitäkin.
Ne lukijani, jotka seurasivat toimintaamme n 20 sitten, muistanevat tukikotamme aidan takana viidakon hetteikössä asuneen Rubika äidin ja kolmen lapsen kauhean elämän. Isä ryyppäsi, huumeili ja hakkasi perhettään. Ostimme heille uuden kodin ja autoimme alkuun. Nyt perhe kävi tervehtimässä meitä. Isä on lopettanut pahuutensa ja asuvat vaimonsa kanssa yhdessä. Työpaikka on koulun vahtimestarina. Vanhin poika on armeijan leivissä ja toinen poika on leipuri. Nuorin lapsista, tyttö, lukee paraillaan itseään lääkäriksi. Näin se maailma voi muuttua. Positiivinen itsekkyytemme on saanut jälleen päänsilitystä.
Viime kirjeessäni kerroin yhdestä kummilapsestamme, jalattomasta pojastamme Erankasta. Hänen laillaan osa kummilapsistamme on valmistunut ammattiinsa. Se on asia, josta meillä on tosi hyvä mieli. Ne tukijäsenemme, jotka ovat olleet pitkään uskollisia, ovat tämän mahdollistaneet. ”kaveria ei jätetä”- tyyliin. Tiedämme, ja ymmärrämme, että Ukrainan sota, Turkin maanjärsitykset ym. ovat jakaneet meidänkin avustajiamme. Mutta vielä olemme pystyneet jatkamaan yli 30 vuotta jatkunutta toimintaamme. Siitä kaikille kaunis, kaunis kiitos.
Vielä asia, jota monet tukijäsenemme ovat tiedustelleet. Voiko sinne tulla turvallisesti? Kyllä voi. Ja varsinkin nyt, kun kansainväliset turistit ovat lähes kokonaan kaikonneet, majoitus- ja ruokatarjonta ovat nyt todella edullisia. Hyvän hotellihuoneen hinta on 20–60 euroa per vrk ja ruoka hyvässä ravintolassa 4-5 euroa. Nyt on ostajan markkinat. Ikävä kyllä – paikallisille. Lentoja saa Turkish Airlineltä, Qatar Airlineltä ja Finnairkin lentää kahta reittiä. Uusi reitti avattiin juuri Bangokin kautta, jolla mekin tulimme. Ilahduttavan moni tukijäsenemme on käynyt täällä tervehtimässä ja tutustumassa kohteisiimme.
Vinkki vinkki: Saa edelleen olla tukena. Liity tukijäseneksi.
Päivän sana: Kukaan, ei kukaan saa mitään aikaan yksin.
Intian Valtameren Ceylon nimiseltä luodolta
Lämpimiä terveisiä
Pentti-Oskari ja Marja
