27.12.2005

27,12,2005 Pentti-Oskari Kangas

27.12.2005 – Kauniin maan tarinoita

 
Kaunis maaseutu

Välillä unohtaa miten kaunis tämä maa on. Jokainen koira täällä elää sananmukaisesti tiellä. Ne nukkuvatkin teiden reunalla, siksi suuri osa niistä on rampoja. Koirat haluavat olla tapahtumien keskipisteessä. Elämän kirjon voi kokea vain tiellä. Näin ne koirat ajattelee. Eikä ihminen sen merkillisempi ole. Kyseessä ei ole pelkästään logistinen hyödynnettävyys, vaan ihminenkin halua olla tapahtumien keskipisteessä.

Täällä kaikki tapahtuu tiellä. Siksi liikenne on kaaosta. Linjabussit, rekat, tuk-tukit ja muut ajoneuvot pujottelevat koirien ja ihmisten olohuoneiden läpi. Kun aamuvarhaisella herätään, noustaan tienvarteen seisomaan ja pestään hampaita 10 minuuttia. Samalla päivitetään elämä reaaliaikaan. Hassua.

Mutta kun käännät mopon valtaväylältä sisälle viidakkoon, pikkutielle, maisemat muuttuvat. Jo kilometrin päässä rannasta avautuvat huikean Irish-vihreänsävyiset riisipellot palmureunusteineen. Taloja on siellä täällä kuin Suomessakin maaseudulla. Kilometrin ero on valtaisa. Pieniä viidakkoteitä on tiuhaan ja kaikki johtavat aina jonnekin.

On virkistävää ja mielenkiintoista tehdä tutkimusmatkoja. Löytyy pieniä kyliä, teeplantaaseja, kuukivivalloituksia ja -kaivantoja, kookosköyden tekijöitä, huonekaluverstaita jne. Toimeliaasti joka talossa tai yleisimmin pihalla tehdään jotain.


Riisi on kovan työn takana

Riisinviljelijät saavat 3 satoa vuodessa. Se tietää viljelijöille 3 kertaa enemmän töitä kuin Pohjolassa. Työ on uskomattoman rankkaa. Veden peittämässä savivellissä työskennellään uumaa myöten. Vesipuhvelit talloo ja möyrii 3 kertaa vuodessa yhä uudelleen kasvimaan möyheäksi. Koneita täällä ei ole. Näin yhden pienen möyhennystraktorin, mutta vesipuhveli käveli ohi mennen tullen.

Rantaviiva täyttyy

Koko rantaviivan mittainen tie Colombon länsirannikolta kauas etelään ja kaakkoon on käytännöllisesti katsoen asutettu kuin helminauha. Itärannikko, Tamilialue, on osittain vielä rakentamatta. Se on kaunista seutua. Mutta missä tahansa rantatiellä ajeletkin, kilometrin poikkeama avaa sinulle uuden atmosfäärin. Se on myös sitä aitoa Ceylonia.

Vuoriston kauneus

Ja kilometrien päästä alkaa nousu. Mäkiä ja kukkuloita. Laaksoja ja huikeita näkymiä. Keskimaata kohden saavutaan vuoristoon. Silmäkään ei totu niin kauniiseen. Menimme kerran Colombosta keskimaalle Candyn kaupunkiin junalla. Hieno reissu. Loppumatkasta juna puuskutti kävelyvauhtia korkeiden vuorten yli. Oli aikaa nauttia maisemista.

Kummilapsia tapaamassa

Olimme tänään tutustumassa muutamaan kummilapseen. Yhdelle olivat kummivanhemmat rahoittaneet katon. Paikallaan oli. Kaksi suloista tyttöä, joiden isä oli lähtenyt perheestä, ja hetkeä myöhemmin äiti. Tytöt elivät mummon ja ukin kanssa. Huoltajat olivat jo vanhoja ja huollettavat nuoria.

Matkalla poikkesimme pienissä kyläkojuissa, jossa myydään juuri ja vain sitä, mitä paikalliset tarvitsevat. Lajivalikoima on suppea. Muutama kymmenen, joskus jopa muutama sata erilaista myytävää. Suomessa se ei ole marketti eikä mikään, jollei lajivalikoima ylitä kymmentätuhatta. Me suomalaiset vaan tarvitaan niin paljon enemmän ja erilaisia tavaroita.

Illaksi olen sopinut juuriharjapalaverin. Tarkoituksemme on valmistella helmikuista vierailua.

Mitalin toinen puoli

Olen huolissani paikallisesta ystävästämme, josta ei ole kuulunut mitään Joulupäivän jälkeen.Hän lähti Adams-spiikille vuoristoon (eräänlainen pyhiinvaellusmatka, kiipeäminen korkean vuoren huipulle temppeliin). Hän ei vastaa puhelimeen, eikä Coolmankaan ole kuullut hänestä sen koommin mitään. Lukekaa Suomessakin ilmestynyt kirja: ”Aniliinin varjossa”, niin ymmärrätte huoleni. Kirja on lukemisen arvoinen.

Täälläkin tapahtuu ”kulissien takana” kaikenlaista. Yhteiskunnassa on myös pahoja ihmisiä, kuten kaikkialla. Maan alla toimivat rikolliset mm. ovat hyödyntämässä avustusrahakanavia. Totta kai. Olemme selvillä myös mitalin toisesta puolesta. Emme ole uskoaksemme sinisilmäisiä ja yritämme tajuta realiteetit. Yhteistyö munkkien kanssa on luultavasti ollut tässäkin asiassa meille siunauksellista.

Kaikenlaisia juttuja täällä kuulee. Usein totta toinen puoli. Poliisien saamattomuus tässäkin asiassa vain huolestuttaa. Kehitysmaaksi ymmärryksemme mukaan täällä asiat on siltä kantilta kuitenkin huomattavasti paremmin, kuin yleensä kehitysmaissa. Kriminaalisuus on hämmästyttävän vähäistä.

Suomessa on kuulema lunta. Ihan oikein Teille. Sain joululahjaksi lumipallon. Se on muovinen, valkoinen stressipallo, joka narskuu puristettaessa samalla tavoin kuin suojaluminen pallo. Laitoin kokeeksi pakasteeseen. Josko tuntuisi kylmänä enemmän lumipallonoloiselta. Lopetti kokonaan narskumisen.

Terveisin

Pentti-Oskari Kangas

27.12.2005 – Mikä on maailman turvallisin paikka?

 
Kavereista on pidettävä huolta

Kolmas Papaia-päivä. Srilankalaisen kananakin tehoa. Eilen yritin syödä illalla vähän kalaa ja vihanneksia, mutta yöllä alkoi sellainen myräkkä, että oli lähes taju ”kankaalla”. Mietin jo ottaa käyttöön tohtorini varuiksi mukaan antaman antibioottikuurin, joka tokeennuttaa vaikka suuruudenhulluuden.(vastaa kuulemma teholtaan hevosen ummetuspilleriä )

Sitten ajattelin, että jos nyt myrkytän kaikki pienet bakteeriystäväni, joita minussa on biljoonia ja joista enin osa on mun kavereita, niin kuka mua puolustaa tämän kahden kuukauden ajan, jonka täällä vielä olen? Tyhmät bakteerit taas tulee kuitenkin kiusaamaan. Päätin antaa kavereilleni aikaa. Olen muutenkin sellainen hosuja. On vain luotettava kavereihin. Sellaista elämä on. Kyllä oli raskas yö.

Matkakirjoituskoneet kelpaavat

Aamulla Naganden viidakkokylän siimeksessä heräsi mies, joka oli terve kuin pukki. Oikein peljästyin olon vaihdosta. Hyvät bakteerikaverini olivat sittenkin auttaneet – kun annoin heille aikaa ja mahdollisuuden. Suomessa kuulemma jotkut lääkärisedät ei ymmärrä, että joskus on hyvä antaa aikaa, eikä heti tappaa kaikkia kavereita. Joskus on kuitenkin kiire tehdä niinkin. Ei se lääkärisedän hommakaan niin helppoa ole kun toinen valittaa ja on surkeana.

Sitten iloisena aamujääkaapille. Olo oli kuitenkin niin mukava, että päätin ottaa kerrankin varman päälle: (Marja ei sitä varmasti usko) Otinkin kylmän Papaian, puristin Limemehua päälle ja söin. Ajattelin jättää muunlaiset kokeilut tuonnemmaksi. Oli niiiiin hyvä olo. Varmuudeksi nielaisin muutaman merisuolakiteen, ettei suolavajaus uhkaa. Se on täällä tropiikissa turisteille tosi yleinen vaiva. Kun hikoilee, häipyy kropasta suola. Ukkopekan höyrykonemestarit syö kesäkuumalla suolatabletteja. (yks oli ovela, se söi silliä)

Reippaana hyvien bakteerikaverieni kanssa sitten hommiin kylälle. Olin tosi hyvällä päällä. Koulukyniäkin kului useampi kourallinen (mainos: mainoskyniä vastaanotetaan firmoilta. Sellaisiakin, joissa on vanhat puh.numerot – ei ne täältä sinne soittele) Kouluista on vapaata, joten lapset olivat kotona ja mukava selvitellä asioita koko perheen kanssa.

Syli on maailman turvallisin paikka

Paluumatkalla töyssytellessäni pikkaista kylätietä (koetan hakea useampia ajoreittejä, kuten merellä kulkiessani – näkee paljon enemmän) havahduin merkilliseen yksityiskohtaan: Äidit kävelivät lastensa kanssa kylään sukulaisiin ja ties minne. Pienin lapsi oli sylissä. Ja jos oli useampi pikkuinen, niin isoveli tai isosisko hoiti kantamisen. Mitä merkillistä siinä on? No on se merkillistä meikäläisittäin: Ei yhtään lastenvaunua tai lastenratasta. Ei ainuttakaan. Enkä muista, että olisin koskaan koko Sri Lankassa yli 20v aikana nähnyt ainoitakaan lastenkuljetusvälinettä muuta kuin sylin. Tässä olisi pohtimista. Asiantuntijoillekin. Minä en sano mitään, kun olen vaan kansakoulunopettaja ja vanha soittaja.

Mitähän se sylissä olo tekee äiti-lapsisuhteelle? Ja nämä aliravitut heiveröiset 30-35 -kiloiset äidit kuljettaa lapsiaan kilometritolkulla. Usein päivittäin. Kun ajan majojen ohi, yleisin näky on lapsi äidin sylissä. Tämä tuli taas mieleen kun kävimme siellä alle 5v orpojen lasten kodissa, jossa sylivauvoilla ei ole äitejä eikä edes tarpeeksi vierastätejäkään. Tuskastuttaa kun täällä kaikki tapahtuu niin hitaasti. Saamamme lastenkotivierailu- ja työskentelyluvan ratifiointi ministeriössä taas vaan kestää.
Operaatio juuriharja

Tapasin Novetos-kouluttaja Erikan, joka on täällä valmistelemassa helmikuun ryhmäänsä. ”Operaatio Juuriharja”. Se on eettisen johtamisen projekti, jossa osallistujat kouluttautuvat avustustyön lomassa. Haemme heille sopivaa lastenkotia, jossa juuriharjalla olisi töitä. Toivottavasti saamme oppia ja kokemusta tuleviin koitoksiimme. Erika oli ystävättärensä kanssa vuosi sitten myös täällä. Hekin pelastuivat. Hieno tapa osoittaa kiitollisuuttaan.

Ensin on ansaittava luottamus

Kylämme uutukainen – yleismarketti Stockmann on uskomaton yritys. Alle 15 tavaran sorkumentilla se on avoinna aamulla – vaikka kuinka aikaisin ajan sen ohi . Ja illalla – vaikka kuinka myöhään ajan sen ohi. Ja vaikka kuinka paljon sataa.

Ihastelin johtajatar/myyjärouvalle hänen ahkeruuttaan. Johon hän totesi, että pitää olla aina auki, että on uskottava firma. Kun aikaa kuluu, ihmiset tietää, että sieltä voi ostaa tavaroita. Sitten onkin kannattavaa pitää auki aina kun on paljon asiakkaita. (mietin mielessäni, että niinpähän Ukkopekkakin höyrysi alkuvuosina monasti tyhjänä Turun ja Naantalin välillä. Ihmisten piti nähdä, että se kulkee sitä väliä – joka päivä) Tunnen suurta sympatiaa kauppiasta kohtaan ja mietin kuumeisesti, miten voisin auttaa häntä muutoinkin kuin ostamalla häneltä kaikki papaiakuormat. Heidän pihallaan on vain kaksi puuta, ja ne ei tuota enempää.

Lassana Oskari

Se puolituttu vesipuhveli muuten makoilee ihan tämän stokkan vieressä. Kauppias sanoi, että kylän lapset olivat antaneet sille nimen ”Lassana Oskari” (kaunis Oskari) Miksiköhän?

Pentti-Oskari