28.10.2005
28,10,2005 Pentti-Oskari Kangas
28.10.2005 – Päiväkirjan kannet uudelleen auki
Kolme viikkoa kotomaassa. Kelpoisaa olotilaa. Luojan kaunis syksy saaristossa. Sanonta siitä, että suomalaisen täytyy mennä muualle huomatakseen kuinka upea on kotimaamme, on edelleen totta. Hassua.
Töytärin Jussi soitti ja haikaili päiväkirjatekstieni perään. Kerroin hänelle omituisuuteni: Kun olemme Sri Lankassa, minulla on pakottava tarve kirjoittaa päiväkirjaani joka päivä. Se on niin tiukka juttu, että jos nukahdan illalla ennen kommunikaattorin näpyttelyä, herään aamulla kuin erityisen syntisenä. Mistähän moinen?
Siellä ei tipahda sanomalehti luukusta. Ei soi metalli radiossa eikä ruudussa pyöri tosielämän merkillisyydet. Ei huoju Juhani Palmut siellä eikä Lööpit muutenkaan huuda. Tulee mieleeni edesmenneen ystäväni Juha Vainion laulelma ”Käyn ahon laitaa”.
Ehkä irrottautuminen monikymmenvuotisesta elämän rutiinista tuo niin suuren kontrastin viidakkokylän rauhaan, että uuden elämämme arkipäiväisyydet tunnistautuvat tajuntaani ainutlaatuisina kokemuksina joiden pelkään unohtuvan. Siksi ne on taltioitava.
Siksi päiväkirjani on minulle yhtä rakas kuin finninaamaiselle puberteetti-ikäiselle viisikymmenluvun lopulla. Löysin vanhan päiväkirjani äskettäin. Hymyilytti. Pahinta olisi ollut tietoisuus, että joku ulkopuolinen olisi lukenut sitä. Nyt ei enää harmita moinen, vaan haluan jakaa kokemukset mahdollisimman monen kanssa.
Olemme monasti jutelleet vaimoni kanssa meille tsunamin aiheuttamasta traumasta ja sen hoidosta. Uskomme, että loputon puhuminen aiheesta arkipäiväistää hirveät kokemuksemme. Vaimoni pystyy keskustelemaan aiheesta minua enemmän ystäviensä kanssa. Minun terapiaani näyttää olevan kirjoittaminen. Teen sitä taas Naganden viidakkokylän talvikodissamme – tiedän sen – lähes joka päivä joulukuun alun jälkeen. Samalla konkretisoituu se, että meille ja ympärillämme tapahtuu koko ajan. Ja nykyään pääasiassa positiivisia asioita. Vai olemmeko pystyneet omaksumaan paikallisen tavan suhtautua elämään? Jos tämä on totta, olisimme me luupäät oppineet jotain tärkeää elämämme ehtoopuolella.
Mutta sitten tämä päiväkirjojen kirjoittaminen Suomessa. Täällä kotona! Olen yli 2 viikkoa tuskaillut niiden parissa. Eräänä iltana Marja sanoi, että mitä tuhiset? ”En vain saa päätä aukeamaan. Pitäisi kirjoittaa, mutta kun ei aukea. Ei irtoa.” Ja aihetta olisi. Merkillinen juttu.
Töytärin Jussi soitti, että käynnistämämme ryhmäkummihanke on lähtenyt upeasti liikkeelle. Siitä sain voimaa, niin että vippulat vinkuu. Ja nyt kirjoitan ainakin muutaman taltioinnin päiväkirjaani. Lupaan.
Suomeen tulomme jälkeen heittäydyimme – totta kai – normaaliin elämäämme. Työelämään erityisesti. Mutta alitajunnassa jyskytti tietoisuus, että vajaan kahden kuukauden päästä lähdemme taas uudelleen paratiisisaarelle. On hoidettava sinä aikana tuhat tointa. Varainhankintaan nyt tositoimin. Se vaan nyt on niin, että rahalla tässä pääsee eteenpäin.
Oli upeaa kuulla, että vesitankkiprojektimme toteutui yli odotusten. Tavoitteena oli 200 tankkia. 50 tankkia on jaettu ja 200 odottaa jakamista, joka tapahtuu viimeistään joulukuun alussa mennessämme paikan päälle. Rahaa jäi vielä yli, ja se tulee olemaan Lotus Hill -hankkeen pesämuna. Lahjoittajat ovat mahdollistaneet vesitankkien hankinnan ja ovat lisäksi mukana orpojen ja vammaisten lasten hankkeissa. Se on upeaa. Siitä kiitoksia lahjoittajille niin paljon, että varmaan riittää.
Yhteistyökumppanimme Psykologien Sosiaalinen vastuu ry:n puuhanaiset Kirsti Palonen ja Sirkku Kivistö ovat tehneet suuren työn mm. UM:n hankehakemuksen parissa. Monimuotoisesti he ovat kiertäneet eri tilaisuuksissa ja vieneet asiaamme eteenpäin. Helsingissä ja Salossa on meneillään tsunamilasten piirrosten näyttely ja seuraavaksi se avataan 4.11 Raision Kauppakeskus Myllyssä.
Positiivarit Ky:n Töytärin perhe ja ryhmä ovat olleet avainasemassa tämän hankkeen saamiseksi ihmisten tietouteen. Olen ja me kaikki voimme olla todella kiitollisia heille. Ajatelkaa. Kun syksyllä 6.9 lähdimme Sri Lankaan, soitin edellisenä päivänä Jussille ja änkytin tämän hullun hankkeemme. Ja vastaanottajana oli toinen hullu.
Kun tulimme takaisin, yli 600 lahjoittajaa oli ilmoittautunut mukaan Positiivareiden kautta. Ja lisäksi lukuisa määrä suoraan PSV ry:n tilille eri informaatiokanavia myöten. Edessäni on 6 cm paksu pino pankin tiliotteita, joiden taltioimiseen tarvitsisimme talkooapua. Löytyykö Turun suunnalta?
Eli myötätuulessa seilataan.
tuus
Pentti-Oskari