28.12.2005
28,12,2005 Pentti-Oskari Kangas
28.12.2005 – Kouluruokailua ja kalastusta
Kananakkisota
Kun kiusaajabakteerit hävisivät kuuluisan srilankalaisen kananakkisodan keskikehoni taistelutantereella, saivat kaveribakteerini taas lisäjoukkoja. Nyt kun samat kiusaajabakteerit yrittävät seuraavan kerran hyökätä vatsaani, kaverini pystyy lyömään ne jo heti alkuunsa. Niillä kun on kiusaajien aseet käytössä. Eikö ole hieno juttu?
Nokkelimmat arvaavat nyt saman tien johdatukseni. Nythän voin sitten syödä niitä kananakkeja ilman murheita. En taida ryhtyä moiseen leikkiin. Sitä paitsi kaveribakteereille pitää antaa hiukan lomaa, sillä ne tekivät miehen (ison miehen) työn. Pitää vähän miettiä mitä seuraavaksi laittaa suuhunsa. (Yöllä näin unta HK:n sinisestä lenkistä, jonka päällä oli bratwurstin ja balkanimakkaran paloja ja ne pysyi siinä paksun Turun Sinapin vanassa)
Älä vastusta vastustuskykyä
Vakavasti ottaen: Vastustuskyky on aikamoinen juttu. Paikallisilla se on pääasiassa tähän bakteerikantaan kasvanut. Erilainen kuin meillä. Merkillisesti lapset pärjäävät naapurin hetteikössä. Mutta aliravitsemus tekee tepposensa. Vastustuskyky heikkenee. Siksi tsunamin jälkeisenä aikana ”hiljainen tsunami” tekee tuhoaan. Mietin joka päivä sitä, miten kouluihin saisi järjestettyä edes vaatimattoman ruokailun. Minä olen sodanjälkeisen ajan koululapsi, joka sai Suomessa koulussa päivittäin ruokaa. Ja sitten jaettiin pehmeitä punaisia vitamiinipillereitä. Se oli monelle lapselle hyvin tärkeää. Olikohan se Tahko Pihkala, joka sen kouluruokailunkin organisoi? Nyt tänne tarvittaisiin muutama Tahko Pihkala. Kun maailmalla seisoo rahaa odottamassa jakeluaan. Odottamassa soveliasta kohdetta. Löytyiskö maailmalta sellaista organisaatiota, joka polkaisisi tällaisen hankkeen käyntiin?
Arvioimme yhden koululaisen aterian hinnaksi 25 senttiä. Jos vuodessa on 200 kouluruokailupäivää, se tekisi yhteensä 50 €. Tiedän, että meitä on monta, jotka haluaisivat antaa vuosittain 50€ siitä hyvästä, että yksi koululainen saisi varman päälle joka koulupäivä kunnon aterian. Koko vuoden. Ruoasta täällä ei ole puutetta, kaikilla vaan ei ole rahaa ostaa sitä. Tällaisella toiminnalla tuettaisiin myös paikallisten luontaisia elinkeinoja ja helpotettaisiin työttömyyttä. Voihan verokirja! Kunpa olisi 30v nuorempi! Nyt on visusti ja viisaasti pysyteltävä oman Lotus Hill hankkeen parissa. Täällä ruohonjuuritasolla möyriessä tulee vaan kaikenlaista nähdyksi ja koetuksi. Elämän yksinkertaisuuksia. Joku järjestö voisi kyllä ottaa vinkistä vaarin.
Mekkalaa taas naapurin tontilta
Aamulla heräsin taas uusiin ääniin. Naapurin Ukkoko siellä taas meuhtoo? Parisenkymmentä teini-ikäistä kylämme poikaa oli melonut katamaran-veneillään aitamme taakse. Siinä kulkee vesikanava sululle, jolla säädellään läheisten riisipeltojen veden korkeutta. Samaa peltoa, jossa se kaverivesipuhvelinikin makoilee. Sulun vieressä on savinen hetteikkö, jossa liejuista vettä on normaalisti noin 20-30 cm. Kuningaskalastajat ja merimetson näköiset valkoiset linnut istuvat hetteikön puissa päivät pääksytysten ja kalastavat pikkukaloja lätäköstä.
Nyt pojat olivat riemuilemassa ja samalla kalastamassa. Vuorotellen he lähtivät rämpimään lammikon toisesta päästä. Mekkaloivat ja huusivat ja heittivät savea pensaiden alle saadakseen kalat liikkeelle. Ja hakkasivat vettä. Meteli oli infernaalinen.
Käsikalastusta naapurin hetteikkökuralammikossa
Kun kalat pakenivat pitkän lammikon toiseen päähän, osa pojista oli haaveineen paikalla. Pieniä, muutaman sentin mittaisia lahnan näköisiä kaloja. Maistuvat öljyssä keitettyinä ihan hyviltä.
Kun katselin poikien pulikointia hetteikössä, jossa välillä heitettiin liejua kavereiden silmiin ja korviin, ajattelin toiveikkaasti, että toivottavasti pojilla on tarpeeksi niitä kaveribakteereja. Nyt he niitä tarvitsevat.
Käyttäytymisero
Menin heidän joukkoonsa ottamaan kuvia. He suhtautuivat vanhaan isoon äijään iloisesti ja ystävällisesti Ajattelin taas. Ja vertailin kotimaassani kokemaani. Tiedätte kyllä mitä aioin sanoa.
Mistähän tämäkin käyttäytymisero johtuu? Kuinka hämmästyttävästä ajan kulusta nuorukaiset löysivät aiheen pitää hauskaa. Hyvä ettei Marja nähnyt, oli se sen verran hurjan näköistä hetteikköriemuilua. Ja pojat vaan nauroivat iloisesti. Pyyhkivät paidallaan mudat naamaltaan ja meloivat alkuasukasveneillään pois. Koetin vähän jutellakin poikien kanssa. Osasivat paremmin englantia kuin minä. En ollutkaan oikein höpöttelytuulella.
Pentti-Oskari