30.12.2006 Matka hymyn maahan
30,12,2006 Pentti-Oskari Kangas
30.12.2006
Matka hymyn maahan
enkelten avustamana
Löysin jouluaattona upean lipeäkalareseptin: Ensin vesi kiehumispisteeseen, sitten reijitetty kalapussi siihen ja sitten kun se taas kiehuu, käännetään virta pois. Annetaan muhia siinä levyllä. Valkokastike, pippuri ja suola ja keitetyt rymättyläläiset perunat. Nirvana on saavutettu. Olen niin lipeäkalahullu, että joulupäivänä ennen lähtöämme vielä paistoin edellispäivänä keitettyä lipeäkalaa. Muistakaa resepti taas ensi jouluna.
Joulupäivän illalla bussilla Vantaan lentokentälle. Tilasin ensi kertaa elämässäni lentokenttähotellista huoneen. Ajattelin satsata oikein kunnolla lepäämiseen ennen raskasta matkaa. Tiskillä piti olla kello 06.00, joten kotoa olisi pitänyt lähteä 3.30. Siisti hotelli kentän kellarissa. 2 hh hinta 198 euroa. Kadutti tuhlaus ja harmitti niin, etten saanut kunnolla unta koko yönä. Se siitä satsauksesta.
Silmät ristissä tsekkaustiskille. Olimme tunkeneet 40 kg:n laukkuihimme 60 kg tavaraa. Lali oli varmistanut jatkolennon Mynchenistä lisäpainoin ja Finnairin Plussalta sain myös lisäpainoluvan pitkän perustelun jälkeen. Löin liput tiskille ja kerroin sovituista ylityksistä. Koneella ei ollut minkäänlaista merkintää. Marja mumisi jotain takanani ja olin alkamassa perusteellinen selvityksen Lotus Hill -historiasta. Virkailijarouva levitti leveän jouluhymyn ja aloitti punnituksen. Oma laukkuni painoi 32 kg. Yritin sopertaa, että kotona henkilövaaallani punnittuna se painoi paljon vähemmän. Virkailija hymyili entistä enemmän ja totesi: ”herra on todennäköisesti painanut jo kauan luulemaansa enemmän.”
Sinne meni. Kävellessämme turvatarkastukseen kysyin Marjalta, että mitä hän höpisi siellä takanani laukkupunnituksessa? Hän sanoi, että minulle on turha kertoa kun en kuitenkaan ymmärrä. Jatkoin inttämistäni. ”Pyysin arkkienkeli Mikaelia hoitamaan jutun”, sanoi vaimoni. En jatkanut, kun en ihan ymmärtänyt. Mutta pääasia, että homma toimi. On meidän Marjalla melkoiset kaverit.
Turvatarkastuksessa piti pikku kolikoita myöten nostaa taskun sisällöt hihnalle. Ja portti huusi läpikäydessäni kuin vimmattu. Sitä se tekee kun mies on täyttä rautaa. (tarkemmin sanottuna titaania)
Runsas pari tuntia Müncheniin. Polvia kivisti penkkien ahtaudessa, mutta selvittiin. Perillä oli vain tunti vaihtoaikaa ja matka seuraavalle portille oli melkoinen. Onneksi olin tilannut kärrykuljetuksen itselleni. En olisi ikinä selvinnyt titaanipolvieni kanssa urakasta.
Münchenistä 6 tunnin lento Abu Dhabiin (Yhdistyneet Arabiemiirikunnat). Kone oli puolillaan ja syöksyin saman tien 4 penkin rivistöön levittäen tavarani niille. Jännitin josko olen jonkun paikalla. En ollut. Loistavaa. Harmi vain, ettei keskimmäistä kyynärnojaa saanut nostettua sivuun. Yritin nukkua kolmioasennossa särkevine polvineni.
Abu Dhapin kenttä oli ihmisineen eksoottinen. Katselemista riitti. Kaikilla miehillä valkoiset viitat ja huivit päässä. ”Katso nyt, kuinka täällä miehet on siistejä! Kellään ei ole sinappia rinnuksissa kuten….” – ”Johtuneeko se siitä, että herrat itse pesee ja silittää viittansa?” yritin humorisoida katkerana.
Näin kahvilan nurkassa sohvaryhmän, jonne oitis ryntäsin. Paikalla istui paikallinen vanhempi herrasmies, joka hymyillen antoi luvan istua seuraansa. Vaimo lähti tarkistamaan ettei varmaan tarvitse mitään tavaraa. On se kumma kun naisten pitää vähän väliä suorittaa semmoisia tarkistuksia.
Jäimme herran kanssa kahdestaan. Nautiskelimme. Minä join punaviiniä ja hän luki koraania. Häntä kiinnosti alkuperäni. Kuultuaan kotimaani ja ammattini hän kertoi olevansa paikallinen pankkiiri. Antoi käyntikorttinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä jos tarvitsen rahaa. Otin talteen kortin. Eihän sitä koskaan tiedä.
Jatkolennon 4 tuntia olivat raskaat. Kone täynnä kotiin palaavia sri lankalaisia siirtotyöläisiä. Lähdön hetkellä, ollessamme jo kenttäbussissa, näimme kuinka sri lankalainen nainen itkien koetti päästä koneeseen hävitettyään matkalippunsa. Kuulin Marjan takanani taas tutusti mumisevan. Yhtäkkiä lentokenttävirkailijat päästivät naisen bussiin. En kysynyt Marjalta mitään. Opinhan minäkin vielä jotain.
Tuskainen lento. Takanani pari sri lankalaista potki alvariinsa penkkiäni. Yritin muutaman kerran katsoa tuimasti sinnepäin, mutta aina tuli vastaan leveä hymy. Yritä siinä sitten. Toivottomia nämä sri lankalaiset. Hymyllä he hoitavat vaikeatkin elämäntilanteet.
Matkaseuranamme olleet kummivanhemmat Riitta ja Ulla-Maija saivat vastanottajakseen Aven, paikallisen suomalaisen – niitä harvinaisia. 100 km matka kesti 5.5 tuntia. Onneksi ei ollut pahaa ruuhkaa.
Kotiin saavuttuamme Ana oli valmistanut aamiaisen / lounaan oman puutarhan hedelmineen. Kello oli 15.00. Sanoimme menevämme pariksi tunniksi huilaamaan. Heräsimme klo 19.00 ja pesimme hampaamme. Ihan vähän vielä huilimaan. Heräsimme seuraavana päivänä klo 12.00 (tai meidät herätettiin) Se on aikuisten tosi. Kyläläiset luulivat jo, että olimme tulleet tänne kuolemaan.
ONNELA
Anandan kanssa Onnelaan, vammaiskotiin, jonka uudisrakennusta emme vielä olleet nähneetkään. Voi miten kaunis ja asiallinen.
Onnela – Lotus Hill -kummien
rakentama koti vammaisperheelle
Äiti liikkui ketterästi ilman esteitä pyörätuolillaan. Mutta isä-”Erkin” jalat! Mätää ja paiseita taas täynnä. Marjalla taas hommia. Perheen poika aloittaa ensi viikolla koulunsa. Me kummit osallistumme hänen koulutarvikkeidensa, kenkien ym. hankintaan 1500 rupialla (12 euroa) Kiitos taas! Pois lähtiessämme koin jotain sellaista, mitä täällä harvoin kokee. Äiti kiitti meitä ”suomalaista äitiä ja isäänsä”. Kyyneleet valuivat poskillaan. Kuten aiemmin olen kertonut, täällä ei itketä. Taas oli vanhalla miehellä ”vesi glaseissa”.
Onnelan ja meidän emäntä
Onnelan pikkupoika sai
Suomesta joululahjan
Onnelan Erkki – voi miten
ihminen voi olla laiha
Marjan seuraava työmaa.
Onnelan Erkin jalka
Onnelan pikkupojan silmistä
voi lukea paljon
Onnelan äiti
Palasimme kotiimme ja ennen odotettua kyläläisten invaasiota ajattelimme varmuuden vuoksi vielä vähän nukkua. 12 tuntia putkeen. Sekin on aikuisten tosi. Nyt pitäisi olla virtaa ja kyllä sitä tarvitaankin. Munkki Banagala on tulossa tänne esikuntineen ja sitten alkaa tositoimet.
Täällä on satanut yhtäjaksoisesti 2 kk. Tultuamme alkoi aurinko paistaa ja on siitä lähtien paistanut. On tainnut Marja taas mumista.
Onnellisin terveisin
Pentti-Oskari