31.03.2009 Hyvä Alibili

31,3,2009 Pentti-Oskari Kangas

Päiväkirja 31.3.2009
Naantali

 
HYVÄ ALIBILI

Uudenkaupungin ulkosaariston Lyökistä eli lapsuuden maisemistani, oli kotoisin legendaarinen merikapteeni Henrikson. Silloin kun kapteenit olivat jumalasta seuraavia. Heidän sanansa oli laivalla laki. Kun Henrikson jostain syystä oli omaksunut alibi-sanan tilalle ALIBILI, ei sitä kukaan maininnut saatikka korjannut. Niinpä merikapteeni Henrikson meni hautaan uskoen alibin olevan alibili. Väliäkös sillä.

Minulla on nyt tähän päiväkirjataukoon oikein hyvä alibili: Lähtöä edeltävänä yönä tunsin kuinka oikea kyynärpääni alkoi turvota. Jokin hyttynen taas – kaiketi. Ensiksi kyynärpäähän paisui mangon kokoinen patti ja aamulla oikea käteni oli kuin setsuurilimppu. Paksu ja pullea. Verenpunainen, kuuma ja kosketusarka. Säryt alkoivat voimallisesti. Onneksi oli lähtö kotiin edessä. Lentokoneessa jääpussilla särky pysyi kohtuudessa. Sitten suomalaisen lääkärin luo ja pian TYKSIIN eli Turun Yliopistolliseen keskussairaalaan. Tiputukseen. Antibioottia suoraan suoneen. Eikö saada selville aiheuttajaa? Vaikeaa on. Kumpi on tärkeämpää, tutkia mahdollinen pöpö vai laittaa käsi kuntoon, ennen kuin tulehdus leviää? Käsi kuntoon tietenkin. Syy jäi selvittämättä. Seurausta alettiin parantaa. Nyt ensimmäisen kerran kahteen viikkoon pystyn kirjoittamaan. Pätkän kerrallaan. Tästä tulee siis eräänlainen ”Valitut Palat”. Tässä siis alibili taukoon.


Viimeisen yön satoa Sri Lankassa.
Kyynärpäähän paisui mangon kokoinen patti

VAIHTO VAUHDISSA

Sisareni Leenan saavuttua aamulla, me lähdimme illalla. Thilakasiri ja Coolman saivat tiukan yhteistyökumppanin. Kylällä kulkee juttu, että Leena on tiukka täti. Olen siitä mielissäni, koska tiukkuutta, jos jotain siellä tarvitaan. Saamme päivittäin reaaliaikatietoa ja näin yhteistyö toimii mallikkaasti.

LOTUS HILL VAMMAISKESKUS

Tapailee ensi askeleitaan. Välillä tekisi mieli sotkeutua mukaan, mutta päätöksemme antaa paikallisten itse käynnistää toiminta, pysyy. Jos Banagala aikoinaan käynnisti köyhien koulun neljällä lapsella ja nyt oppilaita on yli 300, osaa hän hoitaa tämänkin. Leena kertoi tytöstä, jolla oli menttaalisairaus. Tyttö oli avajaisissa mukana, muistan hyvin hänet. Marja kysyi ikää. Hän on 17, kertoi äiti. Nyt tyttö oli käymässä keskuksessa. Äidin mukaan hän on nyt 14. Ota nyt naisten iästä selvää. Muistanette, että halusimme rajata potilaat alle 15 vuoden ikäisiksi. Munkki Banagalalla ja kumppaneilla on nyt viisi ja puoli kuukautta aikaa käynnistää toiminta. Sitten se siirtyy valtion hoiviin ja huomaan. Jotta paikalliset vastaavat tulevaisuudesta, heidän on itse hoidettava myös käynnistys. Yritysten ja erehdysten kautta.


Vammaiskeskuksen henkilökuntaa


ONKO SATTUMAA?

Kotimatkalla lentokoneessa Marja istui sri lankalaisen ladyn vieressä. Nainen oli opiskellut ja asunut vuosia Kanadassa ja toimii nykyään osan vuotta entisessä kotimaassaan lasten terapiaopettajien kouluttajana. Osan ajasta hän toimii Gallessa, naapurikaupungissa. Ei voi olla totta?  Kyllä vaan. Kun Marja kertoi juuri avatusta Lotus Hill vammaiskoulutuskeskuksesta, ei lady ollut pysyä tuolissaan turvavöistä huolimatta.

Kuinka Te olette voineet aikaan saada jotain tällaista, mitä saareltamme nimenomaan on puuttunut? Keskustelu kesti 9 tuntia 25 minuuttia per henkilö eli yhteensä 18 tuntia 50 minuuttia, koska innoissaan kumpikin puhui koko ajan. Minä istuin etäämmällä, kuuloetäisyyden ulkopuolella ja tassuttelin jääpusseilla purppuranpunaista kättäni. Frankfurtin kentällä halasi kaksi ”vanhaa ystävää”. He olivat tulleet sellaiseksi aika nopeasti. Tilanne on niin, että hänenlaisensa ihminen tästä lenkistämme enää puuttui. Emme me hakeneet häntä. Hän vain tulla tupsahti viereemme. Se ei ollut sattumaa. Eihän?


MUNUAISPOIKA

Ei vieläkään ratkaisuvaihetta. Poika kulkee nyt pääkaupungin ja Gallen väliä ja saa dialyysihoitoja neljä kertaa viikossa entisen kahden sijaan. Odotamme leikkausuutisia milloin hyvänsä.


Munuaispojan ulkonäkökin on muuttunut
ratkaisevasti kehon ylimääräisen nesteen
poistumisen vuoksi. Vierelllään nuori vaimo,
joka luovuttaa hänelle toisen munuaisensa.

PALKKASIMME TAAS UUDEN OPETTAJAN

Toivolan lasten vastaanottokeskuksessa on jo kuukauden ajan toiminut palkkaamamme ”voimistelunopettaja”. Kyseessä on tytöille suunnattu uudenajan liikuntamuoto. Jotain aerobikkiä tai semmoista. Tytöt ovat valtavan innoissaan ja pojatkin ovat tunkeneet mukaan. Opettajan palkka on 8000 rupiaa kuussa eli runsas 50 euroa.

Ajatelkaa, kun tytöt aikanaan menevät hakemaan työtä ja rekrytoija kysyy harrastuksia. Aerobikkiä olen harrastanut. Luulenpa hyvinkin, että tekee vaikutuksen. Vaikka toistakin mieltä joku saattaa olla, olen ihan ylpeä tästä jutusta. Unohdettujen ja syrjään heitettyjen lasten itsetuntoa se taatusti kasvattaa. Ja tietenkin terveyttä.

Kaikkea te kummit saattekaan aikaan. Hyvä jengi. Kiitos

NAAPURIN PIKKUPOIKA

Kerroin aiemmin kylän naapurinpojasta, alle kaksivuotiaasta sairaasta pojasta. Saimme kopiot papereista, jotka oli tallennettu lukuisten sairaala- ja lääkärikäyntien yhteydessä. Vein ne mennessäni vastaanotolle Suomessa. Lääkärini tutki ne ja sanoi, että kyseessä on hyvin vaikea aineenvaihduntahäiriö, josta johtuen ennuste on hyvin murheellinen. Ainoa mitä voitte tehdä, on yrittää parantaa pojan elinolosuhteita. Sen me teemme. Oli surullista kuulla tosiasiat. Mutta nekin on otettava huomioon. Tunteemme ovat välillä liian kovalla koetuksella.


Naapurimme sairas, suloinen poika,
jonka ennusteet ovat varsin heikot


HURJA HUHU KYLÄLLÄ

Kotimme sijaitsee viidakossa, viidakkojärven rannalla, paikassa jossa ennen oli iso kivikko. Läheisen vuoren kobrat tapasivat kuivana aikana liukua kivikon suojaan, juomaan vettä järvestä. Myös monet muut käärmeet. Rakentaminen ei täysin estänyt niiden perinnekäyttäytymistä. Niinpä rakensimme aidan suojaksi tiuhan teräsverkon käärmeiden kulun estämiseksi.

Yksi työntekijöistä on aikamoinen velikulta. Hän keksi kertoa aidan rakentajille, että meillä on tontillamme suuri määrä käärmeitä tarhattuna ja asennamme verkon, etteivät ne pääse meiltä karkuun. Ihmettelinkin jo, kun aidanrakentajat kulkivat vain polkuja pitkin ja vilkuilivat alinomaa ympärilleen. Osaatte varmaan arvata, miten huhu levisi ympäristöön. Naapurikyliinkin. Sepä hyvä. Ei taatusti tarvitse vahtia ylimääräisiä vieraita pihallemme. Siis ihmisiäkään.

Kobra on srilankalaisille pyhä eläin. Sitä ei koskaan tapeta, mutta sitä pelätään silti yli kaiken. Jaa-a. Onpa kiva kuulla muutaman kuukauden päästä, mitä maakunnassa meistä puhutaan. En ole kertonut Marjalle asiasta halaistuakaan. Marja nimittäin pelkää käärmeitä yli kaiken. Oikea ”käärmenainen”.


Käärmeaita on rakennettu tonttimme ympärille

LYHYT TIETOISKU SRI LANKAN LÄHIHISTORIASTA

Mausteiden ja jalokivien Sri Lanka on sekoitus luonnon ja kulttuurin rikkautta ja toisaalta köyhyyttä, jota on lietsonut ennen muuta sisällissota, jollaiseksi väestöryhmien yhteenotot yltyivät 1980-luvun puolivälissä. Srilankalaisista 74 prosenttia on singaleeseja ja 19 prosenttia tamileja.

Pohjoisen Sri Lankan itsenäisyyttä vaativat tamilikapinalliset, LTTE-liike eli ns. tamilitiikerit, tappoivat vuonna 1983 armeijan partion, mihin valtaväestö vastasi tappamalla tuhansia tamileja ja tuhoamalla heidän omaisuuttaan.

Se osoittautui käännekohdaksi, joka ajoi tuhansia ihmisiä tien päälle: tamileja kohti pohjoista, singaleeseja etelään. Tamilitiikerit ilmoittivat omikseen saaren pohjoisen kolmanneksen ja itärannikon, ja hallitus vastasi armeijallaan. Kumpikaan osapuoli ei kaihtanut etnisiä puhdistuksia.

Taisteluja pohjoisessa ja etelässä.

Parissa vuodessa Sri Lankassa oli 50 000 sisäistä pakolaista, turistien virta oli katkennut, tulot päätuotteesta teestä romahtaneet ja hätäapukin tyrehtynyt ihmisoikeusloukkausten vuoksi. Vuonna 1987 myös Intian tamilit alkoivat kapinoida heimoveljiensä tueksi, minkä vuoksi Intian pelättiin lähettävän joukkojaan aina Sri Lankaan asti.

Tulenarassa tilanteessa Intian ja Sri Lankan hallitukset sopivat, että Sri Lankan armeija vetäytyisi ja intialaiset rauhanturvaajat ottaisivat vastatakseen saaren pohjoisosan valvonnasta ja tamilitiikerien aseistariisunnasta. Se kuitenkin raivostutti etelän singaleesit mellakoimaan petturina pitämäänsä hallitusta ja miehittäjiksi katsomaansa Intiaa vastaan.

Singaleesikapinallisten lisäksi liikkeelle lähti marxilainen JVP-liike, joka mm. järjesti useita poliittisia murhia. Hallitus kokeili neuvotteluja, mutta lakaisi JVP:n lopulta tieltään kuolemanpartioillaan. Kolme vuotta kestäneen kauhun kaudella tapettiin ainakin 30 000 ihmistä.

Intia veti joukkonsa Sri Lankasta vuonna 1990, ja tamilitiikerit sopivat aselevosta. Se kuitenkin jäi vähintään puutteelliseksi, kun järjestöstä repesi radikaaliryhmä, joka julisti yksipuolisesti itsenäisyyden tamilialueille.

Tamilitiikerit rikkoivat tulitauon vuonna 1995, mihin hallitus vastasi suurella sotilasoperaatiolla, joka näytti murtavan tiikerien selkärangan. Seuraavana vuonna he kuitenkin aloittivat laajat hyökkäykset pohjoisen sotilaskohteisiin ja terrori-iskut pääkaupungissa Colombossa. Sodalle ei näkynyt loppua.

Rauhanneuvottelut saatiin käyntiin vaikeasti ja takerrellen vuonna 2001. Norjan välityksellä solmittiin ensi kertaa seitsemään vuoteen kuukauden mittainen tulitauko, jota sitten jatkettiin. Varsinainen rauhanprosessi on kuitenkin ollut lähes kokonaan jäissä vuodesta 2003.

Turismin toiveet murskautuivat

Konfliktin vuosikymmeninä sadat tuhannet tamilisiviilit ovat paenneet kotimaastaan, ennen muuta pakolaisleireihin Intiaan. Ulkomailla, ennen muuta Lähi-idässä, elää myös 800 000 srilankalaista vierastyöläistä, joiden lähettämät miljoonat ovat tuntuva panos kotisaaren talouteen. Sri Lankan talouselämä on kokenut suuren rakennemuutoksen sitten 1970-luvun lopun markkinatalousuudistuksen. Viennistä on maataloustuotteita enää 15 prosenttia, kun osuus vuonna 1970 oli 93 prosenttia.

Ruoan raaka-aineiden sijaan vahvimmin kasvavat ruokajalosteiden ja ennen muuta tekstiilien vienti. Lisäksi maa on satsannut lujasti telekommunikaatioon sekä pankki- ja vakuutustoimintaan. Sisällissodan hellittäminen ehti tuoda myös turistit takaisin Sri Lankaan. Matkailutulot ovat viime vuosina olleet noin 20 prosenttia maan kansantuotteesta, ja palmurantoja ja historiallisia nähtävyyksiä tarjoavalla valtiolla oli edelleen suuria kasvuodotuksia ennen tapaninpäivän tuhoiskua.

Hyökyaalto osui eurooppalaisten kaukomatkailun huippusesonkiin. Myös Suomesta oli myyty loppuun lähes kaikki marras-huhtikuun 40 000 matkaa Kaakkois-Aasiaan. Suurin osa tehtiin tai oli määrä tehdä Thaimaahan, mutta myös Sri Lankan olivat kohteekseen valinneet useat tuhannet.

Sodan jäljiltä Sri Lankassa on arviolta miljoona maamiinaa, jotka osaltaan myös pahentavat tsunamituhoja. Esimerkiksi Point Pedron pahoin kärsineen kalastajakylän ympärillä kelluu tulvavesissä satoja muovisia miinoja.

IHMISEN TAHTO TEHDÄ HYVÄÄ

Harward Business Reviewn (maailman arvostetuin strategisen johtamisen lehti) julkaisi artikkelin siitä, kuinka alennukset, sakot jne. toimivat joskus aivan päinvastoin kuin kuvittelisi. Lyhykäisyydessään artikkelin sanoma on, että aina rahallinen kannuste tai sakko ei toimikaan siten kuin ajattelisi.

Esimerkki:
Kun verenluovutuksesta alettiin maksaa pieni rahasumma, luovuttajien määrä väheni puoleen. Aiemmin ihmiset luovuttivat, kun kokivat tekevänsä hyvää. Rahan tarjoaminen sai heidät tuntemaan itsensä ahneiksi. Luovuttajien määrä saatiin taas hyvään kasvuun, kun luovuttamisesta maksettiin, mutta se summa luovutettiin hyväntekeväisyyteen -> ihmisten tahto tehdä hyvää vain vahvistui.

PELKO

Ymmärrettävästi yleisin kysymys kotiin tultuamme on koskenut sodan vaikutusta elämäämme siellä. Vaikka varsinainen rintamalinja olisikin toisella puolella saarta, sissien itsemurhaiskut ovat levinneet koko maahan. Jokin aika sitten Leena kertoi, että Ambalangodassa, naapurikylässä, oli nähty tamilinaisen poistuvan bussista pahvilaatikko kädessään. Välittömästi koko eteläisen maakunnan koulut suljettiin. Sissit kun ovat ilmoittaneet, että itsemurhaiskut kohdistetaan nyt kouluihin ja koulubusseihin. 

En tiedä, voiko sodassa kutsua mitään raukkamaiseksi. Voimakkaammat sanat ovat paikallaan. Lopuksi Leena totesi, että saattoi olla vain joku perheenäiti, joka oli viemässä pahvilaatikossa kananmunia kotiinsa. (Paikallinen tapa kuljettaa irtomyynnissä olevia munia). Edellä oleva kuvastaa sitä tunnelmaa ja ilmapiiriä, missä koko maa elää.

MAAILMAN MENO: TAANTUMUS JA TAINNUTUS

Ennen lähtöämme yritimme naapurin kanssa vähän parantaa maailmaa kanelisavusaunan höyryssä. Kaksi maanjuuritason ekonomistia. Naapuri esitti pirullisen yksinkertaisen kysymyksen minulle: Kun laman vuoksi Sri Lanka lainaa, Suomi lainaa, USA lainaa, Eu maat lainaa, Japani lainaa. Kaikki lainaa. Keneltä ne lainaa?

Olin olevinani ovela asiantuntija ja kerroin, että ne lainaa toinen toisilleen. Suomellakin on lainaa 45 miljardia, mutta se on lainannut edelleen melkein saman määrän.

Naapuri totesi, että sitten on palauduttu Sri Lankalaiseen luontaistalouteen, jossa naapurit hakee kookospähkinöitä puustaan ja myy niitä toisilleen. Raha kiertää ja syötävää riittää. Ja sitten kun naapurille ei enää myydä niitä kookospähkinöitä, pitää syödä omia kookospähkinöitä. Niinkö? Niin, sanoin minä, ja yritin näyttää viisaalta, vaikka päässä kivisti.

Jotta naapuri ei olisi päästänyt minua, länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan edustajaa liian helpolla, hän esittti vielä jatkokysymyksen:

Eikö rahanpuutteeseen voisi painaa lisää rahaa? Meillä Sri Lankassa riisi on rahan vastine, eikä sitä voi keinotekoisesti lisätä. Mutta Teillä on rahan painokoneet.

Selvitin perusteellisesti, kuinka rahan määrän pitää olla vakio. Miksi? Jos tulee hyvä riisisato, ihmiset voi paremmin. Jos tulee hyvä rahasato, eikö ihmiset voi sitten paremmin? Selitin, että joka valtiolla pitää olla vakiomäärä rahaa, jonka perusteella valuuttakurssit muodostuvat. Jos joku maa painaa rahaa lisää yksin, valuuttakurssit syövät lisärahan. JOS SITTEN KAIKKI MAAILMAN VALTIOT PAINAVAT YHTÄ PALJON LISÄÄ RAHAA, NIIN VALUUTTAKURSSIT PYSYVÄT ENNALLAAN.

Mikä tässä nyt tökkii, kysyi naapurini?

Kättäni särkee ja pitäisi mennä pakkaamaan, sanoin.  Naapurini katsoi minua ystävälisin säälien, tietäen, että tunsin olevani taas länsimaisen taloudellisen ajattelutavan typerys. Täällä viidakon keskellä. Terveisiä Vanhasen Matin Tatu isälle!

ILOLAN NAISET

Ennen lähtöämme Ilolan – naisten vammaiskodin johtajattaret saapuivat kotiimme hyvästelemään. He toivat kauniit taulut meille, ne oli oikein nimikoitu. Meistä käytetään vain etunimiä. Marja ja Oskari. Nyt Ladyt olivat kirjoittaneet tauluun oikein sukunimemmekin.  Nyt sekin on sitten kirjoitettu singhaleesiksi: Marja ja Oskari KONGRES.


LOTUS HILL AVUSTUSHANKE JATKUU

Toinen kysymys, joka meidät on kohdannut viime aikoina vammaiskeskuksen valmistumisen myötä. Jatkammeko? Jatkamme. Sitä samaa työtä, jota olemme tehneet jo pian 15 vuotta. Ruohonjuuritason auttamista. Autamme heitä, jotka muuta ovat unohtaneet. Kummit!  He ja me tarvitsemme Teitä.

terveisin


Pentti-Oskari
Sähköpostia Oskarille

PS. LAINAUS
Työkaverini Perjantaikokki Petri Hollmén kertoi edellisviikon tarinakirjeessään hauskan tositarinan todellisesta elämästä: Käykää lukemassa se ja ilmoittautukaa samalla ilmaiseen perjantaikokkipalveluun. Hyviä tarinoita ja hyviä reseptejä. Eikä maksa mitään.

Perjantairesepti

PS2.

Kotiin tultuamme Marja vuorostaan näki kummastuttavan unen (minä en enää kehtaa kertoa omiani). Olimme työhaastattelussa, jossa paikalla oli ministereitä ja mm. Tarja Halonen. Olimme hakemassa työpaikkaa YK joukkoihin. Viereisessä huoneessa oli pieniä kerrossänkyjä iso pino. Pienen pieniä lasten sänkyjä. Murehdimme, mistä saisimme lapsia niihin. Ovessa luki ”Afganistan”.