Kesästressi pannaan
3,7,2017 Kristiina Gerkman-Kemppainen
Oli heleä kesäinen päivä. Niin kaunis, että oikein sieluun koski. Vielä enemmän sielua vaivasi se, että oli pakko olla sisällä, koska työt kutsuivat. Harmittelin asiaa tyttärieni kuullen sanoen, että on se kamalaa kun kaunis kesäpäivä menee aivan hukkaan. Tyttäret eivät olleet moksiskaan. He sanoivat hyvin rauhallisesti, että mitä tuosta stressiä repimään – tuleehan niitä päiviä vielä lisääkin, ei kesä yhteen ihanaan päivään lopu.
Pysähdyin miettimään kuulemaani. Niinhän se on, päivät eivät lopu, aina se aurinko nousee suoden meille uusia mahdollisuuksia. Tämä pohjoinen suvi vain on niin lyhyt, että tuntuu siltä kuin se hupenisi käsistä ennenkuin on kunnolla päässyt alkamaankaan. Jo lapsena sai kuulla, että kesästä ei saa tehdä pilkkaa kulkemalla liian paksuissa kamppeissa tai lymyilemällä sisätiloissa joutilaana kun ulkona paistaa aurinko.
Kesästä piti ottaa kaikki ilo irti. Tuntui siltä, kuin olisi ollut synti ja häpeä, ellei heti aamusella ollut suuntaamassa rannalle, mökille tai luontopolulle. Koko talven oli istuttu koulunpenkkiä kuluttamassa, nyt piti kirmaista aurinkoon vitamiineja kehoon keräämään ja raitista ulkoilmaa keuhkoihin hengittämään. Jo Juhannuksen tienoilla aikuiset ryhtyivät huokailemaan, että kohta se kääntyy taas syksyyn, tämä Suomen suvi. Stressihän siitä tuli, vaikkei sitä silloin lapsena tiedostanutkaan. Kesäthän olivat toooosiii piiiiiiitkiä, koulukaveritkin olivat muuttaneet täysin ulkomuotoaan kesän aikana.
Stressi jäi kuitenkin elämään alitajuntaan herätäkseen aina kesän kynnyksellä. On ehdittävä tavata sukulaisia, on ehdittävä hoitaa kukkapenkkejä, on mentävä marjaan ja sieneen, on virkistäydyttävä, ja on ennenkaikkea pakko nauttia aurinkoisista päivistä. Mikäs pakko se oikeastaan sittenkään on? Niinkuin tyttäreni sanoivat, aina tulee uusia aurinkoisia päiviä. Ja aina voi iloita siitä, että muut saavat olla ulkona ja vapaalla silloin kun itse on sidottu sisätyöhön. On se vain hyvä, että kesäpäiviä ei voi pakastaa. Siitä tulisi samanlainen hysteria kuin marjojen keruusta ja pakastamisesta. Kuinka monen emännän olenkaan kuullut kertovan, miten hän kesäkuussa pakkosyöttää perheelle piirakkaa, kiisseliä ja marjasoppaa, jotta saadaan pakastin tyhjennettyä uutta satoa varten.
Nykyään voimme säilöä ja tallentaa lähes kaikkea. Televisio-ohjelmia voi nauhoittaa, musiikkia voi levyttää ja kauniita kesäpäiviäkin voi valokuvata ja videoida. Mutta itse päiviä ei voi säilöä ja tallentaa vastaisuuden varalle. On sentään jotakin, mitä voi tehdä vain reaaliajassa. Ja kun näin on, pelkäämme niin kovasti sitä, että juuri meidän lomakaudellamme aurinko ei paista. Mutta mitäpä tuostakaan ongelmaa muodostamaan, annetaan sateitten tulla ja tuulten tuivertaa mikäli sellaiset kelit kohdallemme osuvat. Turha sitäkään on kauhistella ja voivotella. Silloinhan voi nauttia siitä, ettei tarvitse väkipakolla olla ulkona, vaan voi aivan hyvällä omallatunnolla uppoutua kesälukemiseen ja rauhaisaan oleiluun. Kesä ei ole riuhtomista ja pakkotahtista tekemistä varten. Kesästä on lupa nauttia, satoi tai paistoi.
-Kristiina Gerkman-Kemppainen
Lähetä palautetta Kristiinalle: KGERKMAN@NETTILINJA.FI