Uusi ”Tuntematon sotilas” kuvittaa sodan armottomuuden
24,10,2017 Tom Lundberg
Aku Louhimiehen ”Tuntematon sotilas” on visuaalisesti vaikuttava elokuva. Näyttelijäntyö on erinomaista, välineestä lähtevää, luontevaa ilmaisua. Sodan julmuus, sattumanvaraisuus ja turhuus iskeytyvät viiltävästi katsojan tajuntaan. Louhimiehen filmi löytää itsenäisenä taideteoksena paikkansa jatkumossa, jossa Väinö Linnan teoksesta tehdyt näyttämölliset tulkinnat ovat vuosikymmenten aikana seuranneet toistaan. Näin se sijoittuu Suomen itsenäisyyden satavuotisen juhlavuoden yhdeksi merkittäväksi, taiteelliseksi merkkipaaluksi.
Väinö Linnan teos on alkuvoimainen, vaikuttava ja romaanina monitasoinen. Kirjallisuuden tutkijat näkevät siinä yhtäaikaisesti romaanin, näytelmäkirjan ja esseekokoelman. Niinpä ”Tuntematon sotilas” on toistuvasti paennut ahtaita määritelmiä, vaikka se luonnollisesti on nostettu kansakunnan kaapin päälle kaunokirjallisena, vertaansa vailla olevana teoksena.
Louhimiehen elokuva perustuu Linnan romaaniin ja se on ohjaajan näkemyksellinen tulkinta siitä. Ilahduin kun kuulin, että käsikirjoitukseen oli lisätty kirjan ulkopuolisia kohtauksia kotirintamalta. Näin elokuvaan tulisi luontevasti jotakin tuoretta, sodan mielettömyyttä korostavaa inhimillisyyttä. Vastakohtien kautta katsojan eteen piirtyisi näkymä, jossa miehet kotoaan kiskottuna, kaoottisen väkivallan keskellä toteuttavat mieletöntä kohtaloaan.
Sinänsä hyvin toteutetut kotirintamakohtaukset jäävät kuitenkin vähän irrallisiksi ja ”päälleliimatuiksi” . Ne ovat myös kovin ilmeisiä ja kenties vähän liian hätäisiä – kuten ovat myös jotkut elokuvan alun kohtaukset, jotka pirstaloituvat irrallisiksi välähdyksiksi suuren draaman esipuheessa. Kerronta onneksi paranee koko ajan ja lopun järkyttävä ja lohduton perääntymisvaihe saa ohjaajalta runsaasti tilaa. Linnahan käsittelee sodan tätä vaihetta kirjassaan verraten lyhyesti.
Louhimies on pudottanut joitakin kirjan keskeisiä hahmoja pois, lisäksi hän on typistänyt monia. Näin hän on saanut mahdollisuuden syventää keskeisiksi nostamiensa miesten henkilökuvaa, kuten Kariluotoa, Rokkaa, Koskelaa ja Hietasta. Tällaiset dramaturgiset valinnat tulee toki hyväksyä taiteellisina ratkaisuina, vaikka jäinkin kaipaamaan esimerkiksi Lammion ja Lahtisen kasvukertomusta.
Jorma Kariluoto nousee elokuvassa kaikessa kirkasotsaisuudessaan koko sodan mielettömyyttä peilaavaksi ikoniseksi symboliksi. Toisin kuin kirjassa, sotapropagandaa ilkkuva Vanhala ei elokuvassa luo Kariluodon metaforiselle mielenmaisemalle perspektiiviä. Vanhala jää filmissä tyypiksi, jonka naureskelulla ei ole selkeätä tartuntapintaa tai motiivia. Ymmärrän kyllä, että alkutekstistä irrottautuminen on ollut käsikirjoittajille paikoin hyvinkin haasteellista.
Aku Louhimiehen elokuva on kaikessa näyttävyydessään ja vaikuttavuudessaan yllättävänkin konservatiivinen. Ohjaaja Kristian Smeds toi Kansallisteatterin näyttämölle vuonna 2007 vaikuttavan dramatisoinnin ja käytti modernin teatterin keinoja äärimmäisen vaikuttavasti. Ryhmäteatterin näyttämöversio, Mika Myllyahon ohjaus Suomenlinnassa vuonna 2007 osoitti, kuinka käsikirjoituksella, luovuudella ja syvällä ymmärryksellä voidaan tehdä suurteoksesta intiimi, innovatiivinen ja täysin uudenlainen, vaikuttava tulkinta. Näissä vertailuissa uusi ”Tuntematon” tallaa vähän vanhoja polkuja.
Koko Louhimiehen elokuvan tekijätiimi ansaitsee työstään suuret kiitokset ja varauksettoman tunnustuksen. Kaikki näyttelijät tekevät ensiluokkaisen, vaikuttavan roolityön. Keskeisiksi nousevat Eero Ahon Rokka, Johannes Holopaisen Kariluoto, Jussi Vatasen Koskela ja Aku Hirviniemen Hietanen. He taitavat elokuvailmaisun keinot laajalla skaalalla, eivät pelkästään tilanteissa, vaan läpi koko draaman pitkän kaaren. Myös tästä syntyy inhimillinen vaikuttavuus ja henkilöhahmojen uskottavuus.
Aku Louhimies on välttänyt Edvin Laine-trauman, joka sävytti vuonna 1985 Rauni Mollbergin filmatisointia, se oli vahvasti läsnä myös Jouko Turkan Helsingin kaupunginteatterille tekemässä ohjauksessa vuonna 1979. Edvin-traumalla tarkoitan ohjaajien vähän kömpelöä, tietoista pyrkimystä ottaa etäisyyttä Laineen filmatisointiin; sehän on maalannut katsojien kollektiivisen kokemuksen lähes ikoniseksi. Kaikille näille pyrkimyksille on onneksi ollut tunnusomaista välttää se, mikä tapahtui Pyynikin Kesäteatterin 1960-luvun viimeisimpien vuosien versioille, joista tuli lopulta sotilasfarsseja. Louhimies toki viittaa muutamassa kohdassa Edvinin filmiin, mutta tekee sen niin hienovaraisesti, etteivät konnotaatiot riko muutoin eheää kuvaa, eivätkä useimmat katsojat niitä edes huomaa.
Louhimiehen vahvuudet korostuvat henkilöohjauksessa, vakuuttavassa visuaalisessa ymmärryksessä ja sodan mielettömyyden esittämisessä. Hän käyttää huumoria niukasti tavoittaen katsojansa tunteen ja kognition risteyksessä, siellä missä tunne riisuu ajatukselta viimeisenkin puolustuksen, siellä missä ymmärrys sodan mielettömyydestä kasvaa lopulliseksi epilogiksi. Se on elokuvan kolmetuntisen, melskeisen vyörytyksen jälkeen vastaansanomatonta; sodallahan ei koskaan ole eikä voi olla inhimillistä oikeutusta. Näin Väinö Linnan kirja saa Louhimieheltä arvoisensa tulkinnan, joka on yhteneväinen kirjailijan ajatukselle poistaa kunnia sodalta ja palauttaa se heille, jotka uhrasivat sille itsensä. Sodan kehystämässä elokuvassa näkyvät ”aika velikullat” ja heidän yhteisöllisyytensä. Juuri sen sisälle koko suuri tarina sijoittuu, siinä on sen olemassaolon oikeutus ja sen kiistaton taiteellinen voima.
-Tom Lundberg
Tom Lundberg on kirjoittanut teoksen ”Tuntematon sotilas ja Johtamisen taito”. Hän on nähnyt ”Tuntemattoman sotilaan” elokuvaversiot yli 35 kertaa ja teatteriesitykset lukuisia kertoja 1960-luvulta aina 2000-luvulle asti.
Tuntematon sotilas ja Johtamisen taito on kirjallinen kasapanos, joka avattuna tarjoaa ilotulitusta sydämelle ja järjelle. Teos sopii yhtä hyvin miehille kuin naisillekin. Tunne itsesi ja ymmärrä muita.
15,00€/kpl 19,90€